Luotammehan ihmisiinkin...

Luin pienen jutun tekoälystä. Siinä korostettiin sitä miten tekoälyn kanssa kyetään tekemään nykyään paljon ihmeellisiä asioita. Meillä on itseajavia autoja ja päätelmiä tekeviä algoritmeja. Näiden ongelmana on se, että koodarit itse eivät tiedä mitä ja miten ohjelmat tekevät näitä päätelmiä. Jutussa MIT:n tutkija onkin huolissaan siitä, että tehokkaaksi havaitut ohjelmat päättävät hyvin suuresta määrästä elämästämme. Algoritmeilla on hirvittävästi valtaa. Mutta samalla ne ovat usein sellaisia että kukaan, ei edes niiden keksijä, tiedä miten ne tarkalleen ottaen toimivat. ; Kun teknologia kehittyy olemme hyvinkin pian vaiheessa jossa tekoälyn soveltaminen on pelkän luottamuksen varassa oleva uskon hyppy.

Teksti jopa esittää että onkin täysin mahdollista että oppiminen ja älykkyys vaativat sitä, että vain osa prosesseista on kuvattavissa ja mallinnettavissa perinteisellä tieteen ja logiikan käsittelytavoilla. Ja että tässä ei ole mitään yliluonnollista.

Tämä ei tietenkään ole mitään kovin uutta. Evoluutioalgoritmejen parissa on jo kohtuu kauan tuotettu innovaatioita joista tiedetään että ne toimivat mutta koodarit eivät välttämättä osaa selittää niiden toimintaperiaatetta ärsykkeestä toimintaan vaan ainoastaan sen tavan jolla ne oppivat. Samoin hahmontunnistukseen on usein liittynyt sitä että ei ole kuvattu maalia vaan on annettu paljon esimerkkejä maaleista. Hahmontunnistus onkin kehittynyt paljon.

Tässä mielessä onkin mielenkiintoista miten ”musta laatikko” -käsite tuleekin esiin tekoälyn puolelta. Sillä ”musta laatikko” -ajatus on tuttu mielenfilosofian puolelta. Mielenfilosofiassa mentaalisia tai kognitiivisia prosesseja on perinteisesti pidetty sisäisinä ilmiöinä, ja niiden on tavallisesti ajateltu toteutuvan aivoissa. Tietoisuuden kohdalla asiaa on lähestytty subjektiivisena, sisäisenä ja yksilökeskeisenä. Tähän syynä on osittain historia. René Descartesista lähtien mieli ja ruumis on erotettu. Kartesiolaisen dualismin mukaan ruumis on mekanistinen koneisto ja mieli ruumiista erillinen substanssi joka ajattelee ja ohjaa ruumiin toimintaa. Mieli ja ruumis ovat vuorovaikutuksessa mutta erillisiä.

Francisco Varela, Evan Thomson ja Eleanor Roschin ”The Embodied Mind” (1991), jossa he ovat esittäneet enaktivismin kognitiotieteen haarana. Tämän mukaan maailma ei ole valmis, objektiivinen ympäristö, vaan kukin eliö luo ja määrittää (enact) oman toimintansa kautta itselleen merkityksellisen ympäristön. Tämä poikkeaa perinteisestä kognitivistisesta viitekehyksestä, jonka mukaan kognitio on ympäristöstä saatavan informaation prosessointia ja symbolisten representaatioiden manipulointia.

Tässä mallissa naturalistit ovat usein korostaneet aistinelimiä passiivisina ja mekaanisina reseptoreina, jotka tuottavat reaktioita tietynlaisiin ärsykkeisiin. Sisäisyys on usein jätetty selittämättä tai vastaavasti se on ohjattu jonkinlaiseen ”tavallaan sielunkorvikkeeseen” kuten kvalioihin. Tätä kautta tietoisuuden kokeminen on jäänyt ”mustaksi laatikoksi”. Tässä kohden onkin kiinnostavaa viitata enaktivismiin. Sillä siinä on sen tyylistä henkeä joka sopii mielestäni hyvin kuvaamaan suhdettamme tekoälyjen ”mustiin laatikoihin”. Tämän näkökulman kautta tilanne säilyy mutta muuttaa muotoaan ; Kysymys alleviivaa enemmänkin sitä että tietyllä tavalla sanoen itse oppiminen tuottaa aina yksilöitä. Ja tekoäly on tässä mielessä hyvinkin samanlainen kuin ihminen.

Enaktivismissa kognitio on ruumiillista toimintaa ympäristössä; Kognitio on ruumiillista ja jossain kontekstissa. Kognitio ei rajoitu vain aivoihin eikä perustu sisäisten representaatioiden manipulointiin, vaan kognition perustana on sensorimotorinen toiminta, jonka myötä eliö luo maailmasta merkityksellisen toimintaympäristön. Tässä mallissa aivot – ja pienessä määrin myös aistinelimien reagointitavat - ovat jossain määrin plastisia. Korostaessaan kognition ruumiillisuutta enaktivismi käsittelee aiheita jotka on perinteisesti jätetty filosofeille, ennen kaikkea fenomenologeille. ; Siksi ei ole ihme että Varela onkin korostanut esimerkiksi Merlaeu-Pontyn filosofiasta tuttuja ajatuksia.

Maturanan ja Varelan mukaan mielemme on systeemi, ns. autopoieettinen organisaatio. Tällä he tarkoittavat kehämäistä, itseensä-viittaavaa organisaatiota eli systeemin kykyä tuottaa ja ylläpitää itseään. Systeemi voi tätä kautta muodostaa itse oman identiteettinsä. Se tuottaa ja modifioi komponenttejaan. Maailmassa oleva todellinen asia aikaansai muutoksen aistinelimessä ja tästä seuraa havainto. Näin ollen havaitsemme sitä että jokin potentiaalinen muuttuu aktuaaliseksi ja aistinelimistö tunnistaa tämän muutoksen.

Tätä koulukuntaa edustaa esimerkiksi Alva Noë, jonka mukaan havaitsemiseen tarvitaan aistinelimistö, mutta siitä huolimatta havainnointi on jotain joka on enemmän opittua eipropositionaalista tietotaitoa kuin mitään suoraan ohjelmoitavissa olevaa mekaanista toimintaa; Meillä ei vain ole silmiä, vaan liikutamme niitä ja suuntaamme huomiota. Nämä liittyvät asioihin joista jotkin opimme käteviksi tai epäkäytännöllisiksi kokemuksesta, emme syntyjämme. Havainnoinnin elimistössä on rakenteen lisäksi ”käyttöjärjestelmä”. Opimme käyttämään silmiämme ja tulkitsemaan niiden antamia ärsykkeitä kokemuksella; Näistä moni toki automatisoituu niin että emme edes tiedosta että teemme sitä. (Hieman kuin lukemaan oppiessa. Se on työläs opeteltava taito mutta näin aikuisena ja aika paljon lukevana se on ainakin itselleni jotain aika passiivista joka vain tapahtuu.) Ja tässä maailmassa syntyy ongelma, ns. explanatory gap. Monet filosofit esittävät että fenomenaalista kokemusta ei voi redusoida miksikään aivotilaksi ja tämän vuoksi mielessä olisi ylitsepääsemätön selitysongelma. Ja tämä on reduktionismin ongelma. Enaktivismissa tämänlainen reduktio kiistetään, joten siinä ei ole mitään selitettävääkään. Enaktivismin voikin tiivistää Noën ja O'Reganin näkemykseen jossa enaktivismin yksi tärkein seuraus on se, että kvaliat ovat illuusioita ; Vanha havaitsemisen paradigma on heistä vain väärässä ja kvaliat ovat pelkkä konseptuaalinen silmänkääntötemppu jota tarvitaan sen takia että vanhalla havaitsemisen paradigmalla ei voitu ilman kvaliaa selittää havaitsemisen tiettyjä piirteitä. Kun väärästä paradigmasta luovutaan, myös kvalia muuttuu turhaksi. Se ei tavallaan ole enää mitään mihin tarvitsee ottaa kantaa.

Tässä mielessä peruskysymys voidaankin hieman uudelleenmuotoilla. Tekoälyjen kohdalla tiedämme ne tehokkaiksi mutta emme tiedä miten ne toimivat. Tätä kautta niihin luottaminen ei ole täysin tyhjän päälle hyppäämistä. Ja luotammehan ihmisiinkin..

Tyhmyyden ja rasismin korrelaatiosta

Vähän aikaa sitten julkaistiin tutkimus, jonka mukaan matala älykkyysosamäärä korreloi ennakkoluuloisuuden ja syrjivien asenteiden kanssa. Tämä on tietenkin saanut levitystä. Ja hyväksi esimerkiksi tästä valikoitu useisiin tutkimuksiin viitannut juttu jonka mukaan "Study Proves Prejudice Linked With Low IQ" Tähän linkittäneet eivät usein puhu korrelaatiosta vaan kausaatiosta. Eli että tyhmyys johtaa rasismiin. Rasismi on siis tyhmää.

Tämä on mielenkiintoinen asia. Se ei ole myöskään järin yllättävä. En kuitenkaan laittaisi suoraa syy-yhteyttä näiden kahden välille. On varsin vakiintunutta tietoa että liberalismi ja ateismi korreloivat älykkyysosamäärän kanssa. Konservativiisuus, uskonnollisuus ja vastaavat taas korreloivat toiseen suuntaan. Ja syynä on se, että älykkäät ihmiset osaavat tehdä asioita omillaan. Tyhmä voi taas tarvita apua ja tukea. Tässä mielessä itsellisyys on enemmän se joka korreloi älykkyyden kanssa ja moni muu asia seuraa tästä sitten ikään kuin "kaupantekijäisinä".

Älykkyyden ja syrjinnän kohdalla on nähtävissä että syrjintä vaikkapa rasistisesti on helppo. Matalammalla kognitiolla pärjää kun maailma on dikotominen ja koostuu tiukasti rajatuista ja ehdottoman kaikilta asioita relevantista "me-muut" -jaottelusta. Ei tarvitse käsitellä kompleksisia tilannekohtaisia asioita joissa on monta muuttujaa. Kun on vain yksi merkitsevä asia ja näkökulma joka taikaluodin tavalla ratkaisee kaikki ongelmat. Että "kun tämä on kunnossa niin sitten talous nousee, ihmiset ovat eettisiä ja......" Ja tätä kautta se on selitysmallina yhtä yksinkertainen kuin vaikkapa Jumala joka tuntuu käyvän järkeen ja intuitioon sille yksinkertaisemmallekin porukalle. Tässä mielessä rasismi tai teismi ei ole itsessään tyhmää, mutta tyhmyys kyllä auttaa siinä että on rasisti tai teisti. "Derogating people with different worldviews can help people maintain the validity of their own world view." on tässä asiallinen huomio. Mutta jos tästä yleistää niin että rasistit ovat tyhmiä ja kaikki uskovaiset idiootteja,  niin luo itse sellaisen luokitelman joka sopii samaan huomiolausekkeeseen.

Kuitenkin en voi olla hieman hihittelemättä. Sillä jopa tuo esimerkiksi antamani uutinen antoi itse datan jonka mukaan älykkyys ei ole se syy jonka seurausta syrjintä olisi. Se nimittäin aivan itse nosti esiin tutkimuksen jonka mukaan suvaitsevaisuutta voi kasvattaa 10 minuutin keskustelulla. Tämäkin tutkimus on toki ihan uskottava. Ja juuri tämä on se syy miksi matalaa älykkyysosamäärää ei oikein voi pitää syynä vaikkapa rasismiin.

Älykkyysosamäärä on melko vakio. Se ei kasva oikein mitenkään. Se ei pompsahda huippuunsa transseksuaalin kanssa keskustellessa joten älykkyys ei olekaan se "voimaelementti". Kenties typerä toimii mieluummin mukavuusalueella koska sen ulkopuolella tulee ongelmia jotka ylittävät omat kyvyt. (Mikä on tilannetajua ja sellaisenaan jotain jota miltei voi tavallaan kunnioittaa, paitsi tietysti että ei voi. Mutta melkein.)

Jostain syystä konservatiivisuus, uskonnollisuus ja yksinkertaiset lokeroinnit korreloivat matalan älykkyysosamäärän kanssa. Mutta silti esimerkiksi aborttimielipiteet liudentuvat jos oma lapsi tai muu lähiomainen tekee sellaisen. Ja homoihin ja transseksuaaleihin suhtaudutaan positiivisesti heti kun on sellainen aitona ystävänä eikä minään PR -tunnen -listalla jota on yritetty käännyttää. (Mallia Päivi Räsänen ja monet ystäväni ovat homoseksuaaleja. Monikohan näistä homoseksuaaleista on samaa mieltä tästä - eikä ole samalla niitä "eheytyneitä" homoja jotka kiertävät ihmisiä käännyttelemässä...)

Käsitteellinen ajattelu lapsenkengissä?

Jean Piaget tunnetaan hyvin testistä jota hän teki eri ikäisille lapsille. Ja tässä on havaittu, että aivan pienet lapset ajattelevat hyvin eri tavalla kuin vain muutamaa vuotta vanhemmat lapset. Suhde konkreettisuuteen on hyvin erilainen.

Kun lasten eteen laitetaan eri muotoisia astioita ja niihin kaadetaan nestettä, pienet lapset ajattelevat että vettä on enemmän niissä kupeissa joissa veden pinta on koreammalla. Myös vanhemmat lapset voivat pitää tätä uskomusta. Joskin he voivat joutua punnitsemaan sitä että voittaako se, että vesi on korkealla vai se, että kuppi on lihava.

Pienet lapset katsovat, että kapea pullo näyttää korkeampaa vedenpintaa ja korkea vedenpinta tarkoittaa enemmän nestettä. Ja tämä uskomus on heillä hyvin pysyvä. Tämä nähdään siten, että jos molempiin kaadetaan vettä samasta kupista niin että lapset näkevät prosessin, isommat lapset ymmärtävät että vettä ei tule mistään lisää ja että kupeissa on saman verran vettä. Pienet lapset eivät ymmärrä tätä.

Piagetin asettelu on kiinnostava, koska moni ottaa kaatoprosessin tehokkuuden ilmiselvänä. Hän havaitsi että kaikki ihmiset eivät olekaan lukkiutuneet tähän oletukseen. Näin opittiin ihmisten kehittymisestä. ; On tärkeää että pieni lapsi ajattelee vain sen mitä näkee. Viisaampi sen sijaan ei mene vipuun vaan ajattelee prosesseja.

Howard Gardner on käyttänyt tätä vertauksena tieteelliselle ajattelulle. Hän korostaa, että ei-tieteelliset tai esitieteelliset kulttuurit ovat usein luokitelleet eläimiä vain niiden ulkonäön mukaan. Tällöin esimerkiksi delfiini olisi sama kuin kala. Tieteessä taas katsotaan taustalla olevia prosesseja, esimerkiksi evoluutiohistoriaa. Ja tätä kautta delfiini luokitellaan aivan erilaiseksi kuin kalat.

Filosofiassa näyttää siltä että käsiteanalyysi on monille vaikeaa. He ovat lukkiutuneet yhteen määritelmään eivätkä he muokkaa näkemyksiä sen mukaan miten argumenttiketjussa määritellään termejä. Tämä voi johtaa esimerkiksi siihen että argumenttirakenne unohtuu ja esimerkiksi etiikkaa käsittelevä kieltä selkeyttävä argumenttirakenne voi näyttäytyä pahuutena koska ollaan hyvin lukkiuduttu siihen mikä on "oikea hyvyyden määritelmä".

Huomasin tämän karkeimman omasilmäisesti kirjoitettuani eräästä etiikan tutkimuksesta jutun. Moni sekoittaa hyväksi kokemastaan poikkeamisen ja logiikkavirheen yhdeksi ja samaksi. Tämä näkyi esimerkiksi siinä että jos tapahtumaa kutsuu "jälkiabortiksi" tavalla jossa "abortti" on uudelleenmääritelty herää oksymoroniuden tunne joka koetaan väistämättömäksi kontradiktioksi. Eikä tajuta että looginen rakenne säilyy jos samaa argumenttia käytetään ja tilannetta kutsutaan "lapsensurmaksi". Tässä kaikessa pysyttiin vaikka itse teksti esiintoi - ja kommentit huolellisesti useilla eri tavoilla ilmaisten esiintoi toistuvasti - sitä miten kyse on argumentin validiudesta eli siitä että premisseistä seuraa johtopäätös. Epämieluisa johtopäätös ja sitoutuminen eri abortin määritelmään kuin eettisessä tutkimuksessa oli käytetty oli liikaa. Ymmärrystä ei saavutettu ja pahastutin periaatteessa hyviä ja periaatteessa jonkinlaista älykkyyttäkin vilauttavia hyväntahtoisia tyyppejä.

Näkisin että tämä vertautuu hyvin siihen että ajatellaan totutusti "vain se mikä nähdään" eikä katsota prosesseja. Logiikka toimii kuitenkin määritelmien sisällöillä ja niiden välisillä relaatioilla, eikä sillä mikä kirjainjono on valittu kantamaan tätä määritelmäsisältöä. Tälläisen avaaminen tuntuu olevan sama kuin yrittäisi selittää aivan pienelle lapselle siitä miten vettä on saman verran näyttämällä miten kupilla kaadetaan vettä ensin toiseen ja ensin toisen heidän silmiensä edessä... Sen luulisi toimivan mutta ei toimi.

Rasistien tyhmyydestä

Vähän aikaa sitten esille nousi liikehdintää ja uutisotsikoita joka korostaa sitä että rasismi korreloi matalan älykkyysosamäärän kanssa. Tätä yhteyttä tutkimukset tukevatkin. "... we found that lower general intelligence (g) in childhood predicts greater racism in adulthood, and this effect was largely mediated via conservative ideology. A secondary analysis of a U.S. data set confirmed a predictive effect of poor abstract-reasoning skills on antihomosexual prejudice, a relation partially mediated by both authoritarianism and low levels of intergroup contact. All analyses controlled for education and socioeconomic status. Our results suggest that cognitive abilities play a critical, albeit underappreciated, role in prejudice." Samoin havaittiin että tosiasiassa jos puhutaan siitä että punaviherhipsterit elävät "kuplassa" niin tosiasiassa nimenomaan rasistit tutkitusti elävät kuplassa. Riippumatta siitä keitä tuntevat. "Findings taken from numerous research projects strongly indicate that prejudice, racism and intolerance are more likely to be present in individuals with greater cognitive rigidity, less cognitive flexibility and lower integrative complexity." Asia ei toki ole kovin uusi. Aihe on saanut aiempinakin vuosina myös medianäkyvyyttä.

On mielenkiintoista huomata, että tällä on yhteys "think less" -konservativismiin. Ja sille voidaan nähdä liitos vähän aikaa sitten virinneeseen keskusteluun jossa korostettiin, että poliittinen suuntautuminen olisi linkittynyt genetiikkaan. ; Uutisen sisältö on toki sellainen että ne ihmiset jotka mielellään kertovat rotujen ja älykkyyden välisestä suhteesta jättävät sen kertomatta. Samoin konservatiivit ovat mielellään korostaneet sitä että konservatiivien ja liberaalien välillä olisi jopa jonkinlainen geneettinen ero.

Olen itsekin itse asiassa tuonut esiin sitä (pun intended), että omalla temperamenttityypilläni on varmasti vaikutusta siihen miten olen konservatiivi. Olen perusolemukseltani säikky joten olen helpommin varautunut kaikkiin ihmisiin. Myös muunmaalaisiin ihmisiin. Toisaalta haluan mallintaa asioita joka tarkoittaa sitä että mielelläni "karsin muuttujia" enkä välitä siitä että tämä heikentää tulkintojen varmuutta koska "kyseessä ovat estimaatit". (Sanamagialla pääsee pitkälle. Tässä on toki takana se, että estimaatti on tilastollinen ja sen rajat on ymmärrettävä. Suurin osa ihmisistä ymmärtää korkeintaan keskiarvot eivätkä heidän mielensä ota luonnolliseksi osaksi hajontoja. Ja tätä kautta sanamagia ei ehkä ole se joka iskee omalle kohdalleni yhtä vahvasti kuin monelle muulle.) Koska ajatuksena on nojata kokemusvaraiseen tietoon ja sitä kautta saataviin induktioiohin, ja riskienottokyky on pelkurimaisella ihmisellä varmisteleva, on konservativismi ikään kuin luonteva asenteena.
1: Toki olen monilta mielipiteiltäni "suvakkien puolella". Minulla on paljon liberaaleiksi tulkittavia mielipiteitä koska suuri osa konservatiiveista eivät ole vain muutosvastarintaisia vaan taantumuksellisia. Heillä on itse asiassa hyvin vasemmistolaisuudelta haiskahtava utopia. Jota tuetaan jonkinlaisella nostalgialla menneisyyteen. Sellaisiin vanhoihin hyviin aikoihin jolloin ei itse edes ole oltu elossa.

Mutta otin tämän aiheen esille aivan erityisestä syystä. Se on kätevä keino demonstroida miltä Dunning-Kruger -efekti näyttää. Usein moitin ja pilkkaan ihmisiä jotka esittävät vahvasti synonymisoituja tai analogian sävyttämiä argumentteja. Tai jotka antavat minulle kritiikkiä joka on huomioitu itse tekstissä. Käsittelen heitä epäkohteliaasti ja tätä pidetään samana kuin kuplassa eläminen. (Minkä ironisuus on selvää kun muistaa alkuun laitetun.) Sain tähän tämän aiheen parista täydellisen esimerkin.

Tekniikka&Talous viittasi myös tähän rasismi-tyhmyys -korrelaattiin. Artikkeli tarttui kuitenin vahvemmin sosiaaliseen puoleen ja avarakatseisuuteen. (Itse en ole niin avarakatseinen. Arvotan liikaa voidakseni tehdä tätä. Valitan koska niin monella asialla on merkitystä. Ja nimenomaan hierarkista merkitystä jossa jotkut asiat ovat hyvin tai huonosti. Tämä on sitä varovaisuus-konservatiivisuutta.) "Tuore kanadalainen tutkimus iskee suomalaisittainkin tulenarkaan aiheeseen ja vihjaa, että älykkäät ihmiset ovat avarakatseisempia kuin vähemmän älykkäät." ... "Psychological Science -lehdessä julkaistun tutkimuksen vetäjä oli psykologian professori Gordon Hodson, jonka mukaan aineisto viittaa huolestuttavaan kierteeseen: matalan älykkyysosamäärän omaavat ihmiset turvautuvat muuta väestöä useammin muutosvastarintaan ja vahvoihin ennakkokäsityksiin. Miksi? Hodsonin mukaan kyse on siitä, että konservatiiviset arvot tarjoavat "rakenteen ja järjestyksen", joka auttaa selviämään arjessa." ... "Hodsonin mukaan tämä tukee aiemmissa tutkimuksissa tehtyjä havaintoja, joiden mukaan yhteydet oman viiteryhmän ulkopuolelle ovat älyllisesti haastavampia kuin seurustelu oman porukan kanssa."

On mielenkiintoista huomata, että artikkeli korosti että pitää varoa tyypittelemistä. (Joka tapahtuu jos katsoo vain yli- ja aliedustuksia ja keskiarvoja. Eikä mieti hajontoja ja todennäköisyyksiä samalla.) "Virginian yliopiston psykologian tutkija Brian Nosek arvelee, että Hodson on oikeilla jäljillä. - Todellisuus on monimutkainen ja sotkuinen, Nosek sanoi. - Ideologiat auttavat eroon sotkuisuudesta ja tarjoavat helpomman ratkaisun. Siksi ei ole yllättävää, että yksinkertaistetut ideologiat houkuttelevat ihmisiä, joiden kognitiivinen kapasiteetti on vähäisempi." ... "Professori Hodson muistutti myös siitä, että hänen tutkimustuloksensa eivät tarkoita sitä, että kaikki konservatiivit ovat tyhmiä ja liberaalit fiksuja. - On on olemassa lukemattomia esimerkkejä hyvin terävistä konservatiiveista ja ei-niin-terävistä liberaaleista sekä monia esimerkkejä hyvin suvaitsemattomista liberaaleista, hän sanoi."

Silti kommenteista ensimmäisestä löytyy Timo Vainion kommentti, peräti ensimmäisenä juttuun näkyvänä kommenttina ; "Ihmiset, jotka haluavat suomeen 10000 pakolaista viikossa, ovat neroja. Ne jotka eivät halua, ovat idiootteja sekä rasisteja." Hän on minun uusin Dunning-Kruger -efektin demonstranttini. Hän vahvistaa Hodsonin ja Nosekin teesiä pelkästään sanomalla ääneen tuonlaatuisia - hänestä itsestään varmasti sarkastisen älyllisen poliittisen epäkorrektin humoristisen hauskan ja todellisuustajuisen - kommenttinsa. Tuohon yhteen lauseeseen mahtuu paljon. Hänen sisälukutaitonsa on heikko kun hän luo olkiukkoja jotka on torjuttu jo leipätekstissä. Hän luo typistämisiä joissa asenteellisuus ja sarkasmi peittää argumentaation aukot. Hän luo yksniittisen yleistyksen ja tekee niistä "arkijärjellä"  totuuden. jne. 

MBTItä helvettiä tuo edes tarkoittaa?

"Takkirauta" -blogissa kirjoitetaan usein MBTI -tyyppimittarista. Kommenttien puolella hän esittää oikein helmen. Kun kommentoija nostaa esiin sen, että persoonallisuuden tutkijat eivät yleensä ota MBTI -mittaria vakavasti tai tieteellisenä, ei blogisti kiistä tätä tosiasiaa vaan vastaa "No jos MB on huuhaata psyyken arvioinnin ammattilasten mielestä, se on huuhaata. Argumentum ad auctoritatem yhdistyneenä blankosanoihin. Kiistätkö Sinä, että akseleita introvertti-ekstrovertti, intuitiivinen-asiapohjainen, ajatteleva-fiilistelevä ja järjestelmällinen-spontaani olisi olemassa? Jos kiistät, kiistät samalla tosiasiat. Jos et kiistä, myönnät että MBTI:n perusteet ovat kunnossa."

On toki mielenkiintoista ottaa huomioon se, että "Puskistahuutelija" on asenteen ja tyylinsä perusteella todennäköisesti "Ruukinmatruuna" ja hän kävi blogissani kommentoimassa kun kirjoitin MBTI -aiheesta. Silloin lähestyin asiaa tieteellisen tutkimuksen kautta ja epämieluisia tuloksia tuottaneeseen tieteeseen  ei tartuttu. Sen sijaan ihmeteltiin millä motiivein tuo tutkimus oli tehty. Muutenkin näyttää siltä että "Ruukinmatruunan" muutkin aihetta koskevat lausunnot nojaavat vahvasti siihen että hän käyttää blankosanoja. Asia on perusteltua kun voi sanoa sivistyssanan biometria. Ja sen sijaan että todistaisi että MBTI on toimiva teoria hän selittää että "se ei ole sellainen teoria" kuin kriitikot sanovat. Ja se on väkevästi tosi koska "MBTI:llä on vakavastiotettava psykologinen pohja (nuo neljä attribuuttiakselia, joita ei käy kiistäminen). Tämä pohja tekee MBTI:stä luotettavan, mutta vain tilastollisesti, siis puhuttaessa isoista ihmismääristä." Attribuuttiakseli on tässä yhteydessä kuitenkin nimenomaan blankosana. Se ei välttämättä olisi sellainen. Mutta tapa jolla sitä käytetään selvästi on sitä.

Ja tuo alkuun nappaamani, Ruukinmatruunan omasta mielestään varmasti vakuuttava, lainaus demonstroi lähinnä sitä että jos on olemassa validi MBTI -luokitelma ja siinä on olemassa kategoria INTJ, jota kuvaa "INTJ:s only appear to be good at everything, but only because they won't allow themselves to be observed doing anything until they have become highly skilled at it." niin sitten Ruukinmatruuna ei ole INTJ koska ei hän näyttäytyisi tuollaisella osaamistasolla muuten julkisuuteen. Tuo alkuun ottamani kommentti on sellaisenaan demonstraatio korkeintaan Dunning-Kruger -efektistä. (Mitä oloa vahvistaa se, että kun puhun korrelaateista niin saan huomautuksen siitä että korrelaatiossani ovat käsitteet väärin päin ja puhutaan implikaationuolista. Korrelaatio ei sellaisenaan tarkoita edes kausaatiota, joten järjestyksellä ei ole väliä. Implikaationuoli taas on sitten tämän päälle jotain vähän muuta.)

Tämänlaiseksi jätettynä tämä blogaus olisi tässä muodossaan Ruukinmatruunan "asiablogaamista". Mutta koska minä olen minä pyrin enemmänkin siihen että kirjoitan metallurgiasta laadukkaammin kuin Ruukinmatruuna filosofiasta. (En tiedä mitä se tarkoittaa tässä aiheessa. No, jotain vittumaista, minut tuntien). Voisin jättää asian vain toteamiseen. Toteamiseen siitä, että "mitä tuo alkuun laittamani heitto muka edes tarkoittaa". Se voisi olla totta tai ei. Ja minulla voisi olla argumentteja asian puolesta tai ei. Mutta tällä ei olisi väliä koska uskottavuus ja asiapitoisuus tuotaisiin esiin statementmuodossa.

Viittaan tässä että olen aiemmin käsitellyt MBTI:tä. Ja en toista niissä olevia asioita. Tämä blogaus pitää siis takanaan kohtuu laajan faktapohjan johon tartun viitteenomaisesti. Sillä tämä asia on alkeista. Tämä asia on niin alkeista että olen kokenut tarpeettomaksi edes puhua asiasta noin 1+1 -tasolta. Mutta luultavasti tämä on se joka tuottaa suurimpia hankaluuksia. Se, että ei ole oikeasti tullut mietityksi sitä mitä persoonallisuuden tai vaikka älykkyyden mittaaminen oikeasti tarkoittaa.

Määritelmät.

Kun katsotaan sitä että onko ihmisillä olemassa ekstroversio ja introversio, MBTI on siinä suhteessa hyvin "kulttuurirelativistinen" malli. Suoraan sanoen. Jos olet mieleltäsi postmoderni niin siinä on sinulle tuskin suurta ongelmaa. Psykologiassa yritetään toki olla astetta vakavampia. Ja tämä onkin se syy miksi MBTI ei ole psykologien hyväksymä. Tässä on hyvä tiedostaa että kun Ruukinmatruuna puhuu auktoriteettiin vetoamisesta, niin taustalla on kuitenkin ilmiö. Se, että MBTI ei ole saanut ammattipsykologeja yhtä innokkaiksi kuin maahanmuuttokriittistä konservatiivista poliittisesti sävyttynyttä blogia pitävät sinänsä ihan fiksut, joskin pakkomielteiset ja ärhäkkäät ihmiset.

Kysymys siitä, että MBTI:llä on "neljä attribuuttiakselia" on siitä kiinnostava, että on aivan oikeasti katsottava mitä se ylipäätään tarkoittaa. Arkipsykologian kannalta tämä on suuri haaste. Myös sellaisissa aivan valideissa testeissä kuin älykkyysosamäärän tutkiminen. Moni näkee että heillä on näkemys siitä mitä älykkyys on. Ja sitten tätä mitataan. Kuitenkin tosiasiassa tesissä täytyy olla älykkyys joka on määritelty. MBTI -mittarissa mielenkiintoista onkin se, että valtaosa ajasta ja voimavaroista on käytetty lopputulosten kuvaamiseen. Se, mitä lopputulos ikään kuin tarkoittaa on saanut paljon enemmän ja vahvempaa analyysiä kuin se, miten tätä aineistoa on saatu. Ja tämä on ongelmallista, koska ominaisuuksia mitatessa lopputulos on helposti yhtä laadukas kuin sen heikoin lenkki.

Ja vielä ongelmallisempaa tässä on se, että MBTI -mittarissa vastauksia kerätään sellaisella tavalla että se, että määritelmät olisi tehty niin sillä ei ole väliä. Koska kysymyksiin vastaajan pitäisi ensin tuntea nämä määritelmät hyvinkin seikkaperäisesti. Ja näin ei ole. Testissä vastataan kysymyksiin. Ja kun viitataan vaikka sosiaalisuuteen ja yhdessäoloon, niin se mitä tämä sana tarkoittaa voi olla hyvinkin määrätynlainen sille vastaajalle. Mutta toinen vastaaja voi määritellä asiaa hyvinkin eri tavoilla.

MBTI:n kohdalla perusongelma on se, että käsitteet ovat yksilöille helposti yksiselitteisiä. Mutta tavalla jonka voi rikkoa analyyttisellä filosofialla. (Eli analyyttisyydellä.) Tosiasiassa MBTI ei mittaa mitään attribuuttia. Se pikemminkin tuottaa neljä tunnuslukua joiden takana on hyvinkin erilaisia elementtejä. Ja mikä pahinta ; Yksilöt eivät tulkitse niitä samalla tavalla.

Tämä tuli itselleni melko selväksi kun mietin miksi itse saan hyvinkin erilaisia tuloksia MBTI -testistä. Syynä on se, että minun on monesti oikeasti vaikeaa vastata kysymyksiin. Syynä on se, että sanat ovat itse asiassa hyvin yleisluonteisia ja kielifilosofiaan tottunut saattaa jopa tiedostaa että käytetyillä sanoilla on useita vakiintuneita denotaatioiltaan ja konnotaatioiltaan toisistaan poikkeavia sisältöjä. Kun kysytään mitä niistä, ei testi auta. Kysymykset ovat hämäriä. Ja valinnat ja painotukset tulevat fiiliksellä tilanteessa. Kognitiotieteeseen tutustuneena tiedän että ihmiset eivät tavallisesti mieti tämänlaisia. Joten heille tämä tulkinnallisuus menee helposti täysin ohi. (Aspergerin syndroomaiset itse asiassa ovat suurelta osin vaikeuksissa juuri siksi että heille tämä tulkinta ei ole niin ilmiselvää. Ja ongelmia tulee kun se ei ole yhdenmukaista muiden kanssa. Yhdenmukaisuuserojen takana on tila erilaisille tulkinnoille.)

Ajatukseni on kuitenkin helpompi ottaa esiin toista kautta. Sellaisessa "akselissa" jossa en koe että minulla olisi hirveästi muutoksia. Introversiota ja ekstroversiota katsoessa tulos voisi riippua syvästi päivästä ja henkilöstä. ; Kun mietitään vaikka akselia introvertit ja ekstrovertit, on selvää että joka päivä voin kokea olevani jossain jossain muuttujassa jossa on kaksi ääripäätä. Ja niin voi jokainen muukin. Mutta jopa kaltaiseni antisosiaalikko voi jonain päivänä voin korostaa sitä että en pelkää ihmisiä ja olen estoton ja jossain mielessä "rohkea". Ja tätä kautta saan ekstroversioon päin menevämpiä tuloksia. Toisaalta joinain päivinä voi korostua enemmän se, että en luota ihmisiin joka voi tehdä minusta hyvin "ujonoloisen" tai varautuneen. Joskus taas korostuu se, että viihdyn hyvin seurassa, etenkin tutussa kohtuu pienessä seurassa. Ja olen tällöin jopa kohtuu spontaani ja vauhdikas seuramies. Mutta toisinaan taas se, että joskus introversiota ja ekstroversiota katsotaan sosiaalisuuden sijasta siitä kerääkö voimia yksin vai seurassa. Kaikki nämä akselit ovat määrittelyn jälkeen objektiivisia. Ne ovat kuitenkin myös joskus keskenään ristiriidassa. Tosiasiassa ei siis ole mitään "introversio-ekstroversiota" jota mitattaisiin. Sen sijaan mitataan sanajoukkoja jotka liittyvät "sosiaalisuus", "seurassa viihtyminen" "ulospäisnuuntautuneisuus" jonka takana on hyvinkin ihmisestä toiseen vaihtuvia käsityksiä. Voidaan sanoa että tosiasiassa tämä ei ole ollenkaan mikään attribuutti. Se on enemmänkin kattotermi jonka alla on useita eri ominaisuuksia (rohkeus, spontaanius, luottamus, jopa maailmankuvallinen ihmisten rakastaminen). Ja mikä pahinta. Kaikille ihmisille tämä attribuuttirykelmä tämän akselin takana ei edes ole sama.

Tässä mielessä on aika omituista sanoa että MBTI -mittari olisi toimiva heti jos olisi olemassa jotain jolla tämä voitaisiin määritellä. Tämä ei pidä paikkaansa. Älykkyydenkin kohdalla kognitiotieteen aluksi tungettiin opeteltavaksi valtava määrä erilaisia älykkyyden määritelmiä. Se, että näitä määritelmiä on olemassa ei vielä tee älykkyydestä puhumisesta järkevää. Sen sijaan on katsottava miten tämä älykkyys määritellään ja miten sitä käytetään. Ilman tätä tasoa älykkyys onkin täsmälleen samanlaista kyökkipsykologiaa jolla älykkyydestä puhutaan maallikoiden parissa. Se on yleisesti ottaen potaskaa koska selkeästi heillä älykkyyttä ei ole määritelty kovin selkeästi, ja itse asiassa keskustelussa älykkyysnäkökulmat vaihtuvat toiseen pitkin matkaa. (Koska käsitteitä ei ole määritelty niitä käytetään hyvin "joustavasti" ja epämääräisesti.) Se, että esimerkiksi älykkyysosamäärätesti selkeästi mittaa jotain objektiivista ei tarkoita että kaikki älykkyystestien nimellä kulkevat olisivat vakaalla pohjalla. Itse asiassa älykkyystestien alkupuolella on jopa ollut paljon testejä jotka ovat olleet selvästi virheellisiä. Ja näin siitä huolimatta että älykkyys itsessään voidaan ottaa käsittelyyn.
1: Onkin hyvä huomata että älykkyyden reaktionopeusmalli ja älykkyyden prosessointitehomalli johtavat siihen että molemmat ovat objektiivisia ja älykkyyteen liittyviä. Reaktiokykymme kuitenkin heikkenee ja prosessointitehoa kuvaa Flynnin efekti. Jos vaihtaa määritelmiä lennosta voi generoida valheellisia väitteitä. Flynnin efekti ei esimerkiksi nosta reaktionopeuksia tai reaktionopeuksien hidastuminen ei falsifioi Flynnin efektiä. Mokia ei tehdä jos tajutaan määritellä asiat huolellisesti ja tiedostaa että ei ole mitään sellaista "attribuuttia" kuin älykkyys. On sen sijaan ihmisiä joita kuvaavia piirteitä voidaan lähestyä ominaisuus-ilmiöryppäin ja korrelaatein. Ja näitä ryppäitä on sitten erilaisia ja niitä varten on varattu nimilappu "älykkyys". Ei ole siis vain niin että "onko älykkyys olemassa vai ei". Vaan siitä että määritellään tarkasteltavat kohteet yksiselitteisesti ja mitataan niitä tavoilla jotka mittaavat juuri näitä.

Tämä on toki jotain jota voidaan käsitellä ja jota varmasti onkin käsitelty. Olen kirjoittanut tähän viitteitä jo kun aiemmin kirjoitin siitä mihin MBTI kelpaa. (Se kuvaa itsen ihanneminää, sitä miksi haluaa tulla.) Näen että on turhaa luoda mitään objektiivista luokitelmaa joka tarkoittaa jotain tiettyä asiaa. Sen sijaan on syytä tiedostaa että testin tekijä itse vastaa niihin kysymyksiin. Ja hänelle luetaan tulokset jotka käyttävät näitä samoja käsitteitä. Näin ollen hän itse kyllä tietää mitä se tulos tarkoittaa. Ulkopuolinen ei välttämättä käytä samoja sanoja ihan identtisellä tavalla. Mutta tällä ei ole väliä jos tuloksenluvun tulkitsee samalla käsitteistöllä. Näin ollen testi voi kertoa jotain kun ihminen sitoutuu testin tekemisessä ja luennassa identtiseen käsitteistöön. Tämä näyttää valitettavan usein puuttuvan ja MBTI:tä lähestytään kuin se olisi jokin joka antaa lukeman josta voitaisiin puhua ikään kuin se luokitelma olisi kaikille sama. Tosiasiassa yhden viitekehyksen INTJ voi olla toisen viitekehyksen jotain hyvinkin muuta. Yhden introvertti voi olla toisen ekstrovertti jos toinen tarkastelee luottamus-ujousteemalla ja toinen lähestyy asiaa rohkeusteemalla.

Toki ongelma ei tarkoita täyttä huonoutta. Tämä yllä sanomani voitaisiin tulita helposti väärin. (Koska jostain syystä jos "jotain ei ole huomioitu" niin monelle se tarkoittaa samaa kuin "täysin arvoton". En vetele tämänlaisia.) Monimääritteisyydestään huolimatta MBTI selvästi mittaa jotain. Käsitteet eivät ole täysin satunnaisia. Ja hyvä testin tekijä vaikuttaakin havaitusti testitulosten toistettavuuteen. Joten selkeästi tämä asia on jotain joka vaihtelee jopa ammattilaistasoisissa testeissä. Toisaalta tämä muutos vihjaa siihen että testissä on jotain hyvääkin. Nähdäkseni varmin vakuutus siitä että takana on "jotain" on kuitenkin varsin erikoista kautta. Sain Ruukinmatruunalta pyytämällä nipun erilaisia viitteitä, joissa on lähestytty älykkyyttä ja MBTI -testiä. Niissä on selvästi havaittavissa että älykkyys korreloi eri luokkien kanssa eri tavalla. Koska älykkyystestit on tehty asianmukaisesti, ja eri luokkien välille syntyy keskenään erilaisia tuloksia, se viittaa siihen että tulokset eivät ole satunnaisesti valikoituneet. Tämä vaatii sitä että MBTI ei ole täysin tyhjä. Monimerkityksellisyys ei tarkoita täyttä satunnaisuutta. (End of discussion.) Monimerkityksellisyys tuo epätarkkuutta mutta lopputulos ei tarkoita samaa kuin "täysin mielivaltainen". (Taustalla on monia eri ominaisuuksia, mutta ei kuitenkaan mitä tahansa ominaisuuksia. Ja kenties jotkut valinnat ja painotuksetkin ovat paljon yleisempiä kuin toiset.) Tämä on syytä tiedostaa.

Lukutavan vääristymät.

Kenties seuraavaksi onkin syytä huomata että se, että ominaisuus on olemassa ja se olisi yksiselitteinenkin, ei vielä riitä. Kun asiaa mitataan on syytä mitata sitä mitä mitataan. Vaikka ominaisuudet olisivat absoluuttisia, ihmisestä toiseen samoja ja vastaavia niin se ei riitä. Jos mittari jolla sitä mitataan on väärä, lopputulos ei toimi. Siksi siitä että "attribuuttiakselit ovat olemassa" ei mitenkään takaa että testin perusta olisi kunnossa. Ehei.

Näistä ehkä helpoin on se, että MBTI:ssä ei ole minkäänlaista "valheenpaljastusta". Sekä aineiston keruussa että tulkinnassa on harjoitettu käytäntöjä jotka nimenomaan psykologit tietävät harhauttaviksi. Toisin sanoen vaikka testi toimisi teoriassa täydellisesti niin mukaan tulee vääristymälähteitä ja tuloksia tulkitaan tavoilla jotka tekevät siitä merkityksettömän. (Jo tämä yksinään tekee testistä scheissenbergiä. Siitä huolimatta että attribuutit ja testi muuten olisi hyvä. Jos tutkittavasta tulee vääristymiä ja tulkintakenttä harjaanjohtaa sitä mitä tulokset tarkoittavat, testin "perusta" on kaikkea muuta kuin kunnossa.)

Se ei myöskään mittaa itse asiaa vaan ihmisen mielikuvaa. Tämä on aivan oikeasti relevantti kysymys. Esimerkiksi älykkyystestiä ei tehdä siten että kysytään useita kertoja minkälainen ihminen kokee olevansa. Sen sijaan hänet laitetaan ratkaisemaan ongelmia joita ratkotaan älykkyydellä. Ja niistä joko selvitään tai ei selvitä. Tämä on erityisen merkittävä MBTI -testin kannalta siinä mielessä että
1: Lähes kaikilla ihmisillä on ns. Lake Wobegon efekti. Siinä ihmisillä on itsestä todellista ruusuisemmat kuvat. Ihmiset jotka yrittävät olla rehellisiä ja kuvaavat ovatko he keskimääräistä tyhmempiä tai älykkäämpiä, kuvaisivat itsensä noin 80% keskimääräistä älykkäämmiksi. Tämä on tavallista heikompaa lähinnä masennuspotilailla. Joten kenties MBTI toimii hieman paremmin masentuneille ihmisille. Tosin tämä tulos on siitä miellyttävä, että se tekee MBTI:stä hyvän siinä missä sitä pidän hyvänä. Eli ihanneminänsä kuvaamisessa. Jos ihminen arvostaa sosiaalisuutta, hän todennäköisemmin vastaa sosiaalisuutta korostavammin vastauksiaan. Usko tuloksiin taas voi olla placeboaskeleen lähempänä tämän ihanteen saavuttamista. Ja tässä mielessä testi ei ole läpeensä pahuutta. (Mutta "vankka psykologinen pohja" in your ass. Tai onhan tuossa tieteysti psykologinen pohja. Ei vaan sellainen jota Ruukinmatruuna siihen yrittää sovitella.) Tätä ongelmaa ei MBTI -asteikossa ole oikein mitenkään tarkasteltu. Kun sanoo että "carbage in-carbage out" eikä testin onnistuvuutta testata, yritetä testata tai edes ole keksitty tapaa jolla testin osuvuutta ja siihen vastanneen valelteluasteita voitaisiin tunnistaa niin vastaus on "Puskistahuutelijan" "no shit sherlock". No, valitettavasti tätä ongelmaa ei selvästi ole ratkaisu. (Siihen ei ole laadukkaampaa vastausta muualtakaan tarjolla.) Tosiasiassa MBTI -testistä saisi ihan oikeasti paremman sillä että niillä mitattaisiin toimintaa. Eli sen sijaan että kysyttäisiin oletko sosiaalinen, pistettäsiin sosiaalisia kykyjä ja rohkeutta mittaaviin tehtäviin.
2: Toinen ikävä asia on Dunning-Kruger -efekti. Sen mukaan ihmiset jotka ovat erityisen huonoja jossain aiheessa yliarvioivat kykyjään. Ja pahasti. Itse asiassa he eivät edes tiedä mitä eivät tiedä ja tässä mielessä he ovat hyvin pihalla. Tämä on hyvin tärkeää siinä mielessä, että Hannu Lauerma esimerkiksi on kertonut kirjoissaan miten väkivaltarikolliset jotka harrastavat hyvin räjähtävää spontaania ja harkitsematonta väkivaltaa voivat pitää suurimpana ongelmanaan sitä että he ovat liian kilttejä. Syynä on itsetuntemuksen puute ja itsehillinnän ja kiltteyden ymmärtämisen puute hyvin laajalla tasolla. "Tunnetajuttomuus" johtaa vääriin tuloksiin. Tämä ongelma on käsittääkseni jotain jota MBTI -testeissä joskus ja parhaimmillaan osataan kuitenkin ottaa huomioon. (Testiä ei tällöin suositella esimerkiksi tarkkailuluokkalaisille.) Eli MBTI -testi ihmisille joilla on jo hyvä itsetunto voi olla aivan toimiva. (Joskin voi olla syytä miettiä mikä tarve testaamiselle tällöin on. Testi joka toimii vasta kun ihminen jo tietää vastaukset valmiiksi on hieman omituinen testi tehtäväksi. No, jos haluaa varmistaa sen minkä jo ennalta tietää ja nauttii prosessista niin miksipä ei. Yleensä psykometriassa tosin yritetään saada jotain uutta tietoakin sillä testaamisella.)

Tähän liittyvä kolmas ongelma liittyy sitten jo siihen keskusteluympäristöön ja tulkitsemispiireihin joita MBTI -ilmiön ympärillä pyörii. Jos on tutustunut psykologiaan joka toimii kategoriointi-ihmistuntemusteeman ympärillä (Esimerkiksi ihan sitä alkeistason tietämisen kautta että mitä Wiseman on popularisoinut) niin tulkinnasta innostuneiden nettikirjoittelua ja vastaavaa leimaa vahva forer -efektin maku. Toki tätä näkyy jo siinä kun joku ulkopuolinen tulkitsee mitä tämä ylipäätään tarkoittaa.

Forer -efekti näyttää myös olevan hyvin vahva syy miksi testiin luotetaan. Esimerkiksi eräs miekkailukaverini pitää MBTI -testiä hyvänä. Ja moni muu näyttää olevan samoilla teemoilla. Ja näissä selvääkin selvintä on, että testiin ei luoteta siksi että olisi tutustuttu psykometrian tieteeseen ja katsottu onko MBTI:llä validiteettia ja reliabiliteettia. Vaan että he ovat tehneet testin ja saaneet tulokset. Ja ne vaikuttavat hyvin päteviltä. Valitettavasti kaikissa huuhaaluokituksissa horoskoopeista lähtien Forer efekti tekee niin että tulokset tulkitaan itselle sopiviksi. Arvotutkin attribuuttilistat koetaan osuvina jos ne on vain personalisoitu jotenkin. Eli vaikka väitetty että syntymäpäivä tai henkilön asentokieli tai jättämä jälki "johonkin aurakameraan" niin jo tämä tekee lopputuloksesta luotettavamman oloisen. (Horoskooppeihinkin luotetaan helposti juuri siksi että "en uskonut, luon huvikseni kuvauksia ja ne tuntuivat osuvan.")

MBTI: testi itse sisältää vääristymälähteitä ja sen tulkinta vielä vahvistaa niitä. Näin ollen vaikka testi mittaisi oikeasti olemassaolevaa ominaisuutta joka olisi objektiivisesti määritelty, niin se ei merkitsisi silti juuri mitään. Tämä puoli yksinään olisi aivan hyvä syy sille, että ammattilaiset eivät MBTI -testiä ota vakavasti.

Itse "mittauskin" on mitä on.

MBTI on pohjalta lähinnä kategorioiva teoria. Se ei tässä mielessä ole altis falsifioinnille. Tässä mielessä on hyvin mielenkiintoista kysyä onko koko käsitteille tavallaan mitään objektiivista pohjaa. Toisaalta voidaan nähdä että sillä voi olla deskriptiivistä arvoa tästä huolimatta. Tässä mielessä on syytä tiedostaa että asiallinen psykologinen testi onnistuu reliabiliteetissa ja validiteetissa. Nämä ovat se litmuksen testi joka on annettava testille kuin testille. Ja MBTI -testi ei tässä kehuttavasti menesty. Oikeastaan kaikki keskutelu asian "vakaasta psykologisesta pohjasta" pitääkin lopettaa tähän.

Tässä aiheessa huomio toki siirtyy siihen miten kyökkipsykologiassa ongelmat voidaan lakaista. Tämä taas tehdään tavoilla jotka alleviivaavat sitä miten huonosti psykometriaa on osattava jotta nämä selitykset menisivät läpi. (Itse toivon että MBTI -testin puolustajilla on parempia argumentteja. Olisi ehkä attribuutiovirhe yleistää että argumenteissa toistuvat virheet kuvaisivat itse testiä. Testin kannatuksen syistä ne tosin kertovat sitäkin enemmän. Maallikoiden suosiot saadaan sitä kautta että ihmiset ovat tunneolentoja, ei sillä että testi olisi tiedettä. Siksi horoskoopit ovat suositumpia kuin monet aivan pätevät psykologiset testit.)

Toki on syytä huomata että MBTI -testissä on oleellisia virheitä jotka olisi helppo korjata. Ne eivät tavallaan liity mitenkään edes siihen mitä ominaisuuksia kuvataan ja miten niitä tentataan. Itse asiassa näistä näkyvin on juuri se, että kuvaukset tyypitetään dikotomisesti. Testin kannattajat selittävät että kyseessä on jatkumo. Mutta miksi sitä sitten kuvataan heikolla tavalla? Testin reliabiliteetti on heikko koska tulokset kuvataan kahtena ja vain kahtena kategoriana. Ja nämä kategoriat vieläpä "katkaistaan" keskikohdasta tavalla jossa katkaisukohta on lähellä sitä missä suurin osa ihmisistä on. Tämä kuvaustapa on huono. Siinä hukkuu valtavasti informaatiota. Tätä ei kuitenkaan oikein haluta muuttaa. Ja onkin hämmentävää että tulosten kuvaamiseen on jämähtänyt noin omituinen ratkaisu. Testistä saisi oikeasti laadukkaamman sillä että heitettäisiin nuo kirjainyhdistelmät pois.

Myynninlisää;

Tosin on selvää että kun testiä katsoo, ihmisiä näyttää viehättävän juuri se että se kategorioi ihmisiä arkkityyppeihin juuri tuolla tavalla. Toisin sanoen kuvaustapa jossa lopputulos on dikotominen kirjainyhdistelmä on myyntiargumentti joka tehdään siitä huolimatta että se on suunnilleen huonoin tapa kuvata ilmiötä jos se todellakin on jatkumo. ; MBTI -testi luokin kategorioita lähinnä siksi että ilmeisesti oli kiva laittaa kategorioita johonkin kategorioiden vuoksi. Joten miksipä ei laittaa sitä paikkaan ja kuvata sitä tavalla joka vääristää ja hukuttaa informaatiota pahimmalla mahdollisella tavalla?

Toisaalta validiteetin kohdalla on huomattavissa että ihmiset eivät näytä tyypittyvän kategorioihin. Tämä on erityisen tärkeä aiemmissa blogauksissani mainitsemassani Nowackin tutkimuksessa. (Jonka motiivit ovat kunnossa, ja jonka tieteentekotapakin on kunnossa, kiitos vaan "Puskistahuutelijalle.) Kun katsotaan miten kysymyksiin vastaaminen liittyi toisiinsa, huomattiin että vaikka testissä tietyt kysymykset mittaavat aina yhtä akselia, jolloin tarkasteltavana on aina yksi attribuutti kerrallaan, niihin vastaamisen kohdalla ei ole yhteyttä. Eli kun vastaat yhteen tietyllä tavalla, ei ole erityisen paljon todennäköisempää että vastaisit saman kategorian muihin kysymyksiin samalla tavalla.

Tätäkin vastaan on puolustauduttu samalla tavalla millä MBTI -testin puolustaja puolustaa aivan kaikkea. Eli selittämällä että MBTI ei ole arkkityyppinen testi jossa oletettaisiin että ihminen on vaikka introvertti tai ekstrovertti. Vaan että kyseessä on nimenomaan harmaasävyinen jatkumo. Tämä olisi siinä mielessä hyvä, että se selittää miksi yksi kysymys ei liity toiseen. Valitettavasti tämä kuitenkin vihjaa että kenties koko akselia ei ole tosiasiassa olemassa ainakaan millään tavalla jota tämä kyseinen testi mittaisi. Sillä jos mietitään mitä introversio ja ekstroversio tarkoittaa, niin siinä on oletus siitä että se on jonkinlainen tilastollinen taipumus toimia tietynlaisissa tilanteissa. Voidaankin nähdä että jokainen testin kysymys on ikään kuin jotain jolla mitataan tämän taipumuksen voimakkuutta. Jos validiteettia ei ole, se tarkoittaa sitä että kysymyksiin vastataan toisistaan riippumattomasti. Valitettavasti tämä vihjaa siitä että testiä ei voi yleistää mihinkään. Sillä ulkomaailmankin tilanteet ovat - parhaimmillaan, silloin kun henkilön omat vääristymät eivät vaikuta, hän tuntee itsensä ja kuvaa sitä parhaalla mahdollisella tavalla johon hän kykenee ja nämä kyvyt ovat suuret - tavallaan yksi kysymys. (Siis jos testi oikeasti toimii ja sitä voidaan soveltaa noin niinkuin mihinkään.) Jos testin sisällä ei ole yhteyksiä vastausten välillä, niin miksi ne korreloisivat näidenkään kanssa?

Kysymyspatteria toisin sanoen luetaan siten että kysymykset olisivat tilastollinen testi joka mittaa taipumusta. Ja tällä taipumuksella ei olisi mitään sisäistä yhteyttä. Siitä saataisiin prosenttiluku joka sitten kuitenkin jotenkin pitäisi sisällään jonkin sisäisen yhteyden joka toimisi testin ulkopuoliseen maailmaan. ; Onkin selvää että kun MBTI -testin kannattaja puhuu validiteettiongelmista, hän käyttää testiä ikään kuin jonain jota käsitellään aivan eri ehdoin kuin ulkomaailmaa. Kysymyksien ei tarvitse liittyä toisiinsa koska ne mittaavat taipumusta joka on tilastollinen. Mutta taipumukset kuitenkin kuvaavat jotain joka sitten on yleistettävissä. Validiteetti nimenomaan mittaa näitä teemaisia yhteyksiä. Ja tässä mielessä ongelma on hyvin paljon syvempi kuin voisi luulla. Se, että validiteetti testin sisällä ei paina koska harmaasävyinen jatkumo pakottaisi tulkintaan jossa jokainen ympäristössä tehty aktiokin olisi osa harmaasävyistä jatkumoa ja validiteettia näihinkään ei olisi. Jolloin testin puolustaja väittää että hänen testiään ei voi soveltaa taipumusten mittaamiseen elämässä. Jos siis olisi koherentti.

Lopputulos ; MBTI -kultti sössii vielä senkin mitä hyvää on jäljellä;

MBTI on hyvin omituinen testi. Sitä voi käyttää johonkin. Se ei siis ole aivan yhtä huono kuin arvottu ja nimeen liitetty horoskooppi. (Vaikka tätä rinnastusta usein tehdäänkin.) Mutta ei juurikaan. (Jota "ei ole horoskooppia" -puolustukseen menijä taas ei oikein huomioi yleensä.) Se on vain hämmentävän huono. Ja nimenomaan siten että siinä on elementtejä jotka ovat ilmiselvästi sitä huonontavia, ne olisi helppo korjata ja tätä korjausta ei tehdä. (Ja testin puolustajat suuttuvat jos niihin viittaa. MBTI:n ympärillä onkin "kulttiluonteista toimintaa" jonka ironisuutta kuvaa se, että testiä käytetään juuri sellaisilla tavoilla joita testin ei väitetä opettavan. Kuten esimerkiksi millä alalla töissä menestyisi.)

Itse asiassa mitä enemmän tämän testin psykologisesti varmaa pohjaa lähestyy, sitä vahvemmin on selvää miten erilaisilla ja monenlaisilla tavoilla se on huono juuri sellaisella tavalla joka ei miellytä psykometrian ammattilaisia. (Joka on se syy miksi he eivät siitä pidäkään.) Toki tässä on osittain syynä sekin että laatukriteerit ovat laatukriteereitä. Ja osalla ne ovat matalampia. Ja ammattilaiset voivat vaatia mersua kun taas mopo voi riittää joillakin siihen erektioon ja suditteluun mitä he kaipaavat.

Toisaalta MBTI:ssä on joitain hämmentävän huonoja piirteitä jotka voitaisiin korjata. Minäkin osaisin niitä parantaa, joskaan en ehkä ihan mersuksi asti parannella. Ja tässä kohden käsittämättömintä onkin se, että testi näyttää ikään kuin "syntyneen valmiina". Sitä editoidaan ja muokataan hämmentävän vähän. Sen mittaamistapaa ja tulosten esittämistä ei hiota paremmaksi ja paremmaksi. Se ei täsmennä ja paranna itseään ja se ei tavallaan opi virheistään. Tässä syynä lienee se, että MBTI on ennen kaikkea bisnestä. Ja bisneksen kannalta esimerkiksi huonoon paikkaan tehty kategoriointi toimii. Wiseman tietää miksi horoskoopit vetoavat juuri sillä rakenteella kuin ne vetoavat. Ja kategoriointi tässäkin kohdassa varmasti lisää käyttäjämiellyttävyyttä. Niin että maksaja ja testin tekijä on tyytyväinen. Ja kokee saaneensa ymmärrystä. Tätä puolta ei välttämättä arvioida tai mitata sillä että ovatko tulokset annettu tieteellisesti parhaalla mahdollisella tavalla.

Mutta kaiken kaikkiaan ; MBTI ei ole kunnossa. Se ei ole täysin mielivaltainen. Sen etuina on lähinnä käyttäjäystävällisyys ja se että se on halpa ja edullinen tehdä ja toistaa. Se on tässä mielessä käytettävyydeltään erinomainen testi. (Siinä mielessä, että sen voi tehdä ilman avustajaa tai erityistaitoja tai harjoittelua.) Jossa testin tehnyt saa sellaista hyvää fiilistä jota saa kun joku ulkopuolinen varmistaa sinulle sen jonka olet jo valmiiksi tiennyt.

Eikä se ennen kaikkea ole kunnossa vain siksi että olisi neljä attribuuttia jotka olisivat olemassa. Ei. Se lähestyy kattokäsitettä täsmentämättä niitä. (Big Five tekee tätä esimerkiksi paremmin. Sen kysymykset luovat määritelmiä ja eksaktoivat niitä aivan eri tasolla. Pinnallisesti niissä on paljon samaa.) Mutta ottamatta tätä epämääräisyyttä huomioon tuloksien tulkinnassa. Ja se ei edes mittaa näitä ominaisuuksia vaan lähestyy asiaa "asian vierestä" ja nojaa sen varaan että ihmiset todella tuntevat itsensä ja ovat rehellisiä. Siitä huolimatta että nimenomaan psykologia on näyttänyt että ihmisten käytös ja näkemys ja ennusteet omasta käytöksestä ovat paitsi virheellisiä, niin myös virheellisiä tavoilla joihin liittyy ns. systemaattinen virhe. (Eli määrittelemällä luottamusrajoja hallitsemalla tulos olisi tieteenmukainen, vaan tulokset nimenomaan vääristyvät.) Lopputuloksia käsitellään ja luokitellaan tavalla joissa hukataan informaatiota. Lopuksi se sitten myy tämän kuin horoskoopin.

MBTI -testiä katsoessa olo onkin usein hyvin hämmentynyt. Sitä oppii että teoriassa testiä ei saa tehdä siten että se kertoisi missä työssä tai ammatissa menestyy. Kuitenkin sitä hyvin usein käytetään juuri tähän ja tämänlaisiin. (Jopa samat henkilöt jotka ensin yhtäällä korostavat että testiä ei voi soveltaa mihin sitä ei voi soveltaa. Mutta toisaalta sitten keskustellaan muualla kuin sitä voisikin soveltaa.) Ja tämän huomioimisen jälkeen käteen jää hyvin vahva kuva siitä että MBTI on testi joka ei selvästi sovellu helvetin moneen asiaan. Testi ei tee ja sano ties mitä. Ja testi ei myöskään ole juuri minkäänlainen sellainen testi kuin kriitikot sanovat. Tässä prosessissa auki jää vain yksi kysymys. Miksi MBTI on vahva ja mihin sitä oikeasti voi soveltaa. Mikä on sen sovelluskenttä. Mikä hyöty siitä on? Mikä arvo on esimerkiksi testillä joka antaa itsetuntemusta mutta joka vaatii toimiakseen harvinaisen lujaa itsetuntemusta? Kun teen testin niin miksi se mittaa relevantteja ominaisuuksia relevantilla tavalla ja antaa käteen jotain josta on eksaktisti hyötyä johonkin.

Aivan kuin MBTI olisi kehitelmä joka on lähtenyt amatööripsykologiapohjalta siten että mielessä ovat ensin olleet kategoriat. Ja tämän ympärille on sitten rakennettu testikysymystö joka tukisi tätä kategoriointia. Sitten kriitikot ovat tajunneet että mitään kategorioita ei olekaan ja tähän on reagoitu siten että on puhuttu jatkumoista. Muutenkin näyttää että MBTI on vahvimmillaan siinä että se rationalisoi tätä pysyvää ydintään siten että se reagoi kritiikkiin. Mistä tietenkin seuraa se, että testistä jää hyvin tietynlainen vaikutelma. (Jonka kuvasin aiemmin tässä samassa blogauksessa.)

MBTI onkin siitä jännittävä testi, että MBTI on hieman kuten uskonto. Siinäkin usein "teologisesti korrekti" taso joka eroaa vahvasti siitä sosiaalisesta hurinasta jota sen ympärillä menee. Onkin kenties tarpeen erottaa MBTI -testi testinä. Ja MBTI -sosiologisena konseptina (kulttina) jota kiinnostaa luoda hyvin laajoja teorioita siitä miten joku luokitus itsellä kuvaa itseä ja ennustaa tiettyjä asioita yksilötasolla hyvinkin tarkasti. Ja jonka toimintatavat ovat usein suoraan ristiriidassa siihen mitä virallinen MBTI sanoo siitä mitä testillä voidaan ja ei voida tehdä. ; Ja samanaikaisesti MBTI on kuin uskonto siinäkin mielessä että sillä filosofisemmalla puolella ei olisi relevanssia ilman sitä sosiaaliselta puolelta tulevaa suosiota ja vallanantoa. Maallikot eivät käytä MBTI -testiä oikein mutta he puolustavat teoreettista konseptia innokkaasti ja verevästi. Ja toisaalta sitten kovan painan tullen MBTI -teoreetikko irtauttaa itsensä täysin tästä rahvaasta ja selittää miten heidän juttunsa on hienompi ja ihan eri juttu kuin se millä tätä kokonaisuutta myydään. (Tässä testi on kyllä nerokas. Se on rakenteeltaan sellainen että se menisi kaupaksi ilman substanssiakin. Siinä on hieman substanssia mutta myynnin kannalta tällä ei ole väliä.)

Sosioekonomia ja älykkyys

Usein, kun puhutaan älykkyydestä ja sosioekonomisesta statuksesta, keskitytään erilaisiin kategorioihin jotka ovat melkoisen pysyviä. Tämä voi tuottaa vaikeuksia koska esimerkiksi kuluneen vuoden aikana oma älykkyysosamääräni on pysynyt suunnilleen samana mutta sosioekonomiani on muuttunut. Jos "markkinatutkimusalalla toiminut" ja "ei päivääkään työttömänä ollut" muuntuu yhdentekeviä tekohauskoja tärkeilyjä väsäileväksi työttömäksi hyödyttömäksi tekoälyköksi nopeasti, on selvää että puhutaan tilastollisista yhteyksistä ja korrelaatioista eikä siitä että kategorialla on jokin determinoiva muuntumaton ominaisuus.

Älykkyys on siitä mielenkiintoinen piirre, että se on geneettinen. Mutta sitäkin käsitellään kuin se olisi jokin geenien determinoima ominaisuus. Ja tätä kautta esimerkiksi eri alueiden erot älykkyysosamäärissä tulkitaan rotujen ominaisuuksiksi hyvinkin suoraviivaisesti.

Kuitenkin genetiikassa periytyvyyttä lähestytään heritabiliteetin kautta. Ja heritabiliteetti on tunnetusti äärimmäisen epäintuitiivinen malli. Ja heritabiliteetti ei ole epäintuitiivinen sen vuoksi että se olisi virheellinen. Vaan sen takia että se mallintaa geenien toimintaa. Ja siihen "helppotajuisuus ihmisille" ei ole millään tavalla määräävä ominaisuus. ; Ihmiset yksinkertaiasesti hakevat kategorioita joissa "nature nurture" -teema on "nature vs. nurture" jossa mietitään asioita erikseen kulttuurisina ja geneettisinä piirteinä silloinkin kun asia vaatisi laadukkaampaa otetta.

Tästä hyvän esimerkin saa älykkyyden ja sosioekonomisen suhteen välisestä tutkimuksesta. Josta on tehty myös hyvä popularisointi. Kun eri maiden sosioekonomisia asemia ja älykkyyttä vertailtiin, huomattiin että köyhyys tyhmentää. Mutta lähinnä USA:ssa. Monissa muissa maissa näin ei käy. Tästä joku voisi tietenkin lietsoa helpon kuvauksen jossa syynä olisi se että USA on vapaan markkinatalouden vuoksi meritokratia. Eli jokainen nousisi hierarkiassa (kunnes olisi kyvyttömyytensä rajalla ja näin kaikki olisivat miltei inkompetentteja tehtäviinsä). Ja että kansanryhmät joista tulee rikkaita tulevat pysymään rikkaina meritokratiassa koska älykkyys on perinnöllistä.

Kuitenkin itse data kertoo enemmän siitä sekä ympäristö että perimä vaikuttavat. Ja ne vaikuttavat hyvin merkittävällä tavalla. Jos jostain resurssista on puutetta ja siitä on kilpailtava, sosioekonominen status vaikuttaa enemmän. Jos taas ravintoa ja muita resursseja on tarjolla, erot ovatkin pääasiassa geneettisiä. Tämä ilmiö on monille tuttu pituuden kohdalla. Jos ruokaa on vähän, ihmiset eivät kasva geneettiseen potentiaaliinsa vaan jäävät ympäristösyistä kitukasvuisiksi. Jolloin yläluokkaiset ovat keskimäärin pidempiä. Mutta jos yhteiskunnassa köyhätkin saavat syödäkseen, pituuserojen taustasyy on genetiikassa.

USA:n markkinatalous onkin nähtävissä jonain joka luo tuloeroja. Oikeisto korostaa insentiivien merkitystä. Ja insentiivien olemassaolo ja sen tunnustaminen kertoo että tuloerot tunnustetaankin olemassaolevaksi. (Niitä vain pidetään toivottavana.) Suomessa on esimerkiksi kouluruokailu ja yleinen kouluopetus jossa "kunnalliseen kouluun joutuminen" ei ole samanlainen ongelmatilanne kuin USA:ssa. Ja näin meillä sosioekonomia ei vaikuta yhtä vahvasti tulevaisuuden määräämisessä.

Onkin kiinnostavaa tiedostaa, että monien konservatiivien ihailema feodaalimaailma on liitettävissä ; Miekkailumanuaaleissa on tavallista korostaa että esimerkiksi maajussit ovat jotenkin aivan omanlaisensa luokka. Aateli, suvun kautta ansaittava status, jne olivat hyvin tärkeitä. Tämä sukuajattelu muistutti geneettistä ajattelua vaikka geenejä ei siihen aikaan edes tunnettu. Kun miekkailumanuaaleja ei haluttu jakaa ja niiden taitoja opettaa julmille ja alkeellisille kansanosille, syynä oli kenties elitismin lisäksi havainto. Luultavasti nälkää nähneiden ja karua ja yksinkertaista elämää eläneiden maajussien kognitiiviset kyvyt olivat silminnähden heikompia. Ja tämä tavallaan loi ja tuki sitä että tilanne ei tule muuttumaan. Sosioekonominen säätykierto onnistuikin vasta niihin aikoihin kun köyhien oloja oli parannettu.

Tässä kontekstissa ei voi kuin kauhistella nykyistä leikkauslinjaa. On selvää että järjestelmä jossa köyhien tuista, lääkekulusäästöistä ja koulutuksesta leikataan samalla kun koulujen oppilailta ottamat maksut nousevat entistä tärkeämmäksi,  iskee vahvasti köyhiin. Ja rakentaa sääty-yhteiskuntaa jossa syntyperä painaa enemmän. Ei pelkän sukunimen ja statuksen vuoksi vaan sen kautta että eri ihmiset saavat omien ansioidensa ulkopuolelta apua. (Se, että valitsee vanhempansa ja isovanhempansa ei ole mikään oikea valinta tai ansio.) Tämä haittaa tietenkin siinäkin mielessä että jos mietitään älykkyyttä, voidaan muistaa mitä pituusasiassakin on muistettava. Jos pituuserot johtuvat pääosin ympäristötekijöistä, geneettinen erinomaisuus vaikuttaa vähän. Ja se johtuu siitä että geneettistä potentiaalia ei saavuteta. Joten sääty-yhteiskunnissa keskipituus on kaiken kaikkiaan huonompi kuin niissä joissa genetiikka jyrää. Toisin sanoen järjestelmä iskee myös älykkyyden keskiarvoon. Kenties Kokoomus onnistuukin katkaisemaan Flynnin efektin. (Joka muuten on mahdollinen vain siksi että älykkys ei ole vain geenien synnyttämää.) Kenties palaamme muutamassa sukupolvessa keskiaikaiseen feodaaliaikaan.

"Feynmanin ornitologiatesti"

Simon Oxenham kirjoitti pseudotieteiden tunnistamisesta.

Oxenham aloitti sen viittaamalla paljon medianäkyvyyttä saaneeseen tutkimukseen. Erinomaisesti nimettyyn "On the reception and detection of pseudo-profound bullshit". Tätä tutkimusta kuvaavissa lehtijutuissa esiin tulee toistuvasti Deepak Chopran nimi. Ja tämä voisi viitata siihen että se olisi asenteellinen ja tehty tavalla jossa pelkästään Chopra oletettaisiin "bullshitiksi". Kuitenkin itse tutkimusmenetelmä näyttää että "bullshit" viittaa sisällöltään tyhjiin lauseisiin joissa on tieteelliseltä kuulostavia sanoja. Lauseita oli arvottu New-Age Bullshit Generatorilla ja Wisdom of Chopralla. Jotka ovat samanlaisia kuin Suomessa tuttu Puppulausegeneraattori. Tässä mielessä lauseet selvästi eivät edustaneet mitään sivistynyttä ja reflektoitua maailmankuvaa tai mitään vastaavaa. Silti ne vetosivat moniin ihmisiin. Jos lauseiden tekotapaa ei kuvata, ei (Jos yleisö ottaa lauseet tosissaan, onko tämä jonkinlainen askel kohti Turingin testin läpäisyä? Mitä se kertoo Choprasta ja New Age tietäjistä? Minulla ei ole vastauksia mutta vaivaannuttavia kysymyksiä sitäkin enemmän.)

Tutkimus toi esiin melko ei-yllättäviä tuloksia. (Siitä tuli ilmeisesti "somehitti" siksi että se otsikoitiin monessa eri paikassa sillä tavalla että tyhmyys saa uskomaan hölmöihin aforismeihin. Joka vetoaa monien tunteisiin hyvällä tai suututtavalla tavalla.) Tutkimuksen tulokset viittasivat asioihin jotka eivät miellytä hirveän monia. Taipumus ottaa höpölauseet vakavasti liittyi hyvin vahvalla korrelaatiolla uskonnollisiin uskomuksiin, paranormaaleihin uskomuksiin uskomiseen, salaliittoteoretisointiin, vaihtoehtolääketieteen kannatamiseen. Ja negatiivisia korrelaatteja saatiin älykkyyteen, skeptiseen mielenlaatuun ja rationaalisuuteen. Kunhan rationaalisuudeksi ei laskettu numerotietoisuutta. Jostain syystä matemaattiset kyvyt eivät ehkäise tälläisiin lauseisiin uskomista. Nähdäkseni tämä viittaa siihen, että sekä maailmankuvalliset että kognitiiviset syyt vaikuttavat. Eli jos sinun maailmankuvasi suosii tietynlaisia uskomuksia, hyväksyt ne helpommin. Ja jos olet tyhmä niin siitäkään ei ole haittaa. Ja tässä mielessä tulokset tuskin hätkähdyttävät ketään. (Dunning-Kruger -efektin ja assimilaation vaikutukset väitelauseiden hyväksymisessä on blogissani tuskaisen paljon toistunut aihe.) Lisäksi tutkimus kertoo että ihmiset vakuuttuvat siitä että joku auktoriteetti viittaa asioihin joita he itse eivät ymmärrä. Ja juuri tämä ei-ymmärrys antaa ikään kuin mahtia tälle auktoriteetille. Jopa silloin kun tämän ei-ymmärretyn sanahirviöinnin takana ei ole mitään. Koska illuusio ymmärryksestä näyttää ei-ymmärtäjälle samalta.

Kuitenkin tässä on syytä aloittaa Oxenhamin teksti uusiksi. (Ylläoleva oli alustusta ja taustatieottamista ja tarkentamista itse tutkimuksesta.) Hän laittoi haasteen siihen että miten me voisimme tunnistaa vedättäjän? "...how are we supposed to know that we are being misled when we read a quote about quantum theory from someone like Chopra, if we don’t know the first thing about quantum mechanics?" Tässä apuun tulee Feynman. Feynman onkin siitä kiinnostava että hän oli paitsi Nobelin palkinnon arvoinen fyysikko, niin myös hauska mies ja hyvä viestijä. (Jos hän olisi sarjakuvahahmo, syyttäisn häntä epäuskottavuudesta, hän olisi liian hyvä liian monissa asioissa. Itse asiassa on vain hyvin rajallinen määrä taitoja joissa pystyy olemaan kiitettävän hyvä. Koska taitojen hankintaan kuluu hyvin paljon aikaa.)

Feynman korostaa sitä, että nimeämisellä on monille hyvin suuri voima. Asioiden kategoriointi ei tee ilmiöstä totta. Vertauksen käyttäminen auttaa kuvaamaan miten asian idea on. Mutta se ei ole todiste siitä että se on todellinen ilmiö. Tässä esimerkiksi nousee ornitologia. (Feynmanin ornitologiaesimerkin voi muuten katsoa kokonaisuutena kokonaisuudessaan ja itse, jos siltä tuntuu.) Siinä viitattiin mustakaularastaaseen (Turdus ruficollis atrogularis). Feynman hämmästeli tarinallisesti sitä miten ihmiset pitävät nimen tuntemista oleellista oleellisempana. Lajintunnistus on toisin sanoen oleellisin asia linnuissa. Siksi kommentit olivat sellaisia että jos linnusta ei tiedä nimeä, niin sitten voidaan esittää että biologianopettaja ei ole opettanut mitään. Tai sitten että nimen antaminen on se tieto mitä siitä linnusta on saatava. Feynmanin mukaan linnun nimi on enemmän ihmisistä ja kulttuurista kuin biologiasta. "It's a brown-throated thrush, but in Germany it's called a halsenflugel, and in Chinese they call it a chung ling and even if you know all those names for it, you still know nothing about the bird - you only know something about people; what they call that bird. Now that thrush sings, and teaches its young to fly, and flies so many miles away during the summer across the country, and nobody knows how it finds its way,' and so forth. There is a difference between the name of the thing and what goes on." Feynmanin mukaan tämänlainen ajattelu antaa aivan vääränlaisen kuvan tieteestä. (Ja kuten herbarionkokoamiseen liittyvästä omasta tekstistäni voi lukea, olen hyvin samaa mieltä Feynmanin kanssa. Ja vähän samoista syistäkin.)

Tämäkin toki kuvaa vain ongelmaa eikä ratkaisua. Mutta Oxenham käyttääkin Feynmania kuvaamaan ongelmaa. Ja ongelman ratkaisemiseen on olemassa keino. Feynman kuvasi että oma oppiminen tulee asettaa testiin. "I finally figured out a way to test whether you have taught an idea or you have only taught a definition. Test it this way: You say, 'Without using the new word which you have just learned, try to rephrase what you have just learned in your own language. Without using the word "energy," tell me what you know now about the dog's motion.' You cannot. So you learned nothing about science." Testaamisessa on siis hylättävä sivistyssanat. Tai ainakin osoitettava että kykenee käyttämään terminologiaa siten että termin merkitys tulee tässä yhteydessä myös selväksi. On selitettävä mitä systeemissä tapahtuu. Opittu asia on voitava kuvata. Ja kerrottava millä mekanismilla se tapahtuu ja toimii. (Minun tapauksessa siis blogattava.) Pseudotieteen ja tieteen ero onkin siinä luotetaanko auktoriteetin runolauseisiin vai halutaanko ymmärtää asiaa. Tämä voidaan toisaalta asettaa vaatimukseksi myös muille. Esimerkiksi Chopralle joka näyttää vähemmän "diipiltä" ilman kvanttifysiikasta varastettuja sanoja (joiden sisältö ei aforismeihin siirry.) "Feynman’s parable about the meaning of science is a valuable way of testing ourselves on whether we have really learned something, or whether we just think we have learned something, but it is equally useful for testing the claims of others. If someone cannot explain something in plain English, then we should question whether they really do themselves understand what they profess."

Hyviä juttuja

Kun puhutaan mestareista, tulee mieleen helpostikin tyypitys jota David Galenson on kuvannut kirjassaan "Old Masters and Young Geniuses". Tämä on siitä kiinnostavaa että ihmiset ovat menestyneet eri ikäisinä. Osa osoittaa lahjansa nuorena ja toinen vanhempana Jos katsotaan vaikkapa taiteilijoita niin Picasso menestyi nuorena mutta Cézanne menestyi vanhana. ; Ja usein tätä kuvataan nimenomaan siten että nuoren neron osaaminen tulee ominaisuudesta kun taas vanhan mestarin taito tulee tottumuksesta.

Malcom Gladwell esittää "Outliers" -kirjassaan hieman tästä poikkeavan kannan. Hänestä on hyvin vaikeaa ennustaa kuka menestyy nuorena, kuka vanhana ja kuka ei ollenkaan. Kuitenkin hänen mallissaankin kokemuksella on merkitystä, nimittäin siihen nähden miten mestariteokset kehitetään.

Gladwellin mukaan vanhana menestyvät ja nuorena menestyvät menestyvät kuitenkin hyvin eri tavoilla. Tämä ei ole ehkä ominaisuus vaan asenne joilla näitä asenteita ohjaillaan. (Yhteydet ovat kuitenkin tilastollisia eivätkä kiveen hakattuja.)
1: Nuorena menestyvät menestyvät ovat konseptuaalisia (conseptual). Heillä on yleensä yksi "rohkea" ja poikkeuksellinen idea. He ajattelevat laatikon ulkopuolelta ja toteuttavat tähtiaineksensa melko ripeästi. He kykenevät kuvaamaan mihin ovat menossa. Heillä on visio.
2: Vanhana menestyvät ovat kokeilullisia (experimental). Heillä ei ole rohkeita ideoita vaan he hiovat, kokeilevat ja mahdollisesti epäonnistuvat runsaasti prosessissa. Heidän mahtinsa ei ole siinä että he luovat uusia konsepteja vaan siinä voimassa ja laadussa jolla he toteuttavat niitä.

Tämä on siitä kiinnostava huomio, että sitä kautta voidaan esimerkiksi ennustaa, että minä en hyvin varmasti harjoita tällä blogilla menestysreseptiä. Ja että omassa elämässäni toteutan tätä blogini epämenestysreseptiä. Sillä "experimentalistit" ovat hyviä spesialisteja. (Esimerkiksi mielikuvien vanhat ninjamestarit ovat vanhoja syystä. He ovat spesialisteja.) Nuorena menestynyt taas hyötyy yleissivistyksestä siinä mielessä, että hän kykenee näkemään laatikot kyetäkseen kiertämään niiden ulkopuolelle. Tai kykenee yhdistelemään eri asioita joita ei ole aiemmin yhdistetty ihan sillä että tietää ne.

Minun ideaalinani on olla generalisti aikana jolloin tietoa on valtavasti. Tämä vaatii työtä ja lähestymistä. Olen hyvin visioton ja enemmänkin pakerran ties minkä aiheen parissa. Toisaalta en halua tehdä asiaa millään muulla tavalla. Joudunkin tässä mielessä hylkäämään terveet perfektionismin asenteet ja kirjoittamaan pelkkiä "hyviä juttuja". Mestariteoksiin ei riitä pitkän tähtäimen generalistilla aikaa.

loco parentis - eli nerojen päivähoidosta

Stephen Hawking on reagoinut älykkyysosamäärätuloksiin ja niiden testaamisiin hyvin jyrkästi. Hän on esimerkiksi sanonut että jokaisen kerran kun hän kuulee jonkun kehuvan älykkyysosamäärällään, hänen tekee mieli vetää aseensa. Tämä ei tietenkään ole uhkaus koska Hawkingilla ei ole asetta tai jos olisikin, hän ei voisi sellaista käyttää.

Mutta hänen reaktionsa muuttuu hyvin ymmärrettäväksi kun lukaisee hänen pienen teoksensa "Minun lyhyt historiani". Hän tiivistää siihen elämäänsä. Hän on muuttanut lapsuutensa ja nuoruutensa aikana erilaisille alueille ja tätä kautta saadaan kuva hyvin erilaisesta kulttuurista.

Hän esimerkiksi kuvaa yliopistoelämäänsä mielenkiintoisesti. Siihen aikaan yliopisto-opiskelijat eivät olleet täysi-ikäisiä. Vasta myöhemmin täysi-ikäisyys laskettiin 18 vuoteen. Toisaalta moralismi ennen seksuaalivallankumousta oli tiukka. Miehet ja naiset opiskelivat eri paikoissa. Seksin harrastamisesta kiinni jääminen tarkoitti automaattipotkuja opinahjosta. Yliopistot harjoittivat sijaisvanhemmuutta, loco parentis. Tämä tuntuu hyvin käsittämättömältä koska esimerkiksi minä olisin tuon ajan ehdoilla ollut liian siveetön yliopisto-opiskelijaksi.

Muutoinkin kulttuuri oli tuolloin erilainen. Yliopistot suosivat asennetta joka korosti pitkästyttävyyttä. Jopa Oxfordin tapaisissa yliopistoissa kannustettiin laiskuuteen. Ja siis todella kannustettiin. "Piti joko olla luonnostaan lahjakas tai hyväksyä rajoituksensa ja tyytyä huonompaan arvosanaan." Jos oli tyhmempi mutta ahkera sai nimityksen "harmaa mies", jota taas pidettiin opinahjon sisällä kovimpana loukkauksena. Hawking selvästi ei pidä tästä ilmapiiristä. Hän arvostaa ahkeruutta, innostusta ja opiskelua.

Ja tämä lahjakkuusnäkökulma - ellei peräti neromalli - alkoi jo aiemmin. Hawking kuvaa sitä miten 11+ kokeet olivat tärkeitä. Sen pohjalta ihmiset jaettiin A, B ja C -luokkiin. A -tasokokeet olivat siihen aikaan tärkeä osa koulutusjärjestelmässä menestymistä. Sillä koulutuksessa panostettiin lahjakkaimpiin. B -tasolla opetus oli huonompaa. Eli systeemi oli sellainen että pienet erot älykkyystestissä kumuloituivat nopeasti suuriin eroihin siinä miten ihminen ylipäätään pystyi menestymään.

Hawking ei selvästi pidä tästä. Itse asiassa voidaan nähdä että hän näkee vain yhden hyvän puolen tässä tasokoeajattelussa. Se nimittäin sentään rikkoi vanhan säätyajattelun. Hawking kuvaa asumisiaan. Alueella jossa oli paljon akateemikkoja ja yläluokkaa oltiin hyvin avomielisiä ja outouksia sallittiin. Keskiluokkainen maailma taas vältti kaikkea omituisuutta. Hawking mainitsee yhdessä lauseessa erikoisen huomautuksen. Sen, miten keskiluokkaiset ihmiset olivat usein pahastuneita siitä että joku köyhälistön edustaja pärjäsi tasokokeissa niin että pärjäsi paremmin kuin keskiluokkaiset ihmiset.

Tässä on jotain jota olen huomannut nykymaailmassakin. Keskiluokkaiset ihmiset ovat kaikista normatiivisimpia. Köyhillä alueilla ollaan totuttu siihen että pärjäämiseen täytyy yrittää kaikenlaista ja outoutta siedetään. Yläluokka taas on jossain määrin niin vallassa että se saa tehdä mitä sitä huvittaa. Keskiluokka taas haluaa pääasiassa sitä että tulevaisuus jatkuu huomenna samanlaisena kuin tänään. Ja tässä kaikki pakan sotkeminen ovat uhkana. Ja uhka on todellinen. Sillä keskiluokkalaisella on paljon, yllättävän paljon, menetettävää. Hawkingin nuoruudessa tämä ero on varmasti vielä selkeämpi kuin nykyajan Suomessa.

Voidaankin nähdä että Hawking edustaa sitä että katsotaan tulosta. Tätä edeltävä, lahjakkuutta painottava, taas piti ihmistä jonain essentiaalisena olentona jossa lahjakkuus määrää kaiken. Tämä taas oli vain "uusi musta" siihen missä oli aikaisemmin ollut sääty- ja rotuajattelu. Tämä ei yhtään ihmetytä. Sillä esimerkiksi von Mansteinin matriisi on peräisin ajalta jolloin ilmapiiri oli sama kuin Hawkingin nuoruudessa. Siinä ihmiset luokitellaan taitojen sijasta taipumuksilla. On älykkäitä ja ahkeria, älykkäitä ja laiskoja, typeriä ja ahkeria ja typeriä ja laiskoja. Näiden ja tulosten välillä on taatusti korrelaatioita.

Mutta Hawking on siinä mielessä empiirikko että hänestä on hyvä mitata asiaa suoraan eikä epäsuoraan jos se on mahdollista. Eli samaan tapaan kuin itse mietin armeijasta. Kun armeijaan laitetaan miehet mutta ei naisia, argumenttina on että miehet ovat fyysisesti vahvempia. Itse suosittelisin että jos fysiikka on argumenttina, armeijaanmeno testattaisiin kuntotesteillä. En toki kiistä korrelaatiota sukupuolen ja fyysisen kunnon välillä. Mutta on parasta mitata asia suoraan.

Kun mietitään neroteoriaa voidaan huomata että se lietsoo laiskuuden ilmapiiriin. "Harmaa mies", ahkera mutta tyhmä, on halveksittava. Yhteiskunta kaipaa kuitenkin innovaatioiota ja on selvää että jos panostetaan taipumuksiin, syntyy helposti juuri Oxfordissa vallinnut ilmapiiri jossa ihmisiä kannustetaan joko olemaan älykkäitä ja laiskoja tai tyhmiä ja laiskoja. Paras kokonaistulos saadaan kun kaikkia kannustetaan olemaan mahdollisimman ahkeria. Synnynnäiset taipumukset näkyvät varmasti toki tämänkin jälkeen. Mutta kokonaisuus on parempi.

Kone pystyy (minä en)

Tuore MIT:n julkaisu kertoo siitä miten tekoäly pärjää nykyään älykkyystesteissä. Tämä ei ole kenties kovin yllättävää. Koneet ovat jo pitkään pärjänneet matemaattisissa ja loogisissa tehtävissä paremmin kuin ihmiset. Onkin jännittävää miten aikaisemmin logiikkaa ja laskutaitoa pidettiin tärkeänä ja ihmiselle syvänä taitona koska se oli jopa ihmisille vaikeaa. Tietokoneille ne ovat helppoja. Toisaalta samalla moni asia jota pidettiin helppona ja yksinkertaisena ihmisille ovatkin tekniikalle hyvin vaikeita haasteita. Ihmiset eivät korostaneet näitä kovin korkealle etsiessään sitä miten ihminen on erikoislaatuinen. Luultavasti siksi että ne ovat niin arkisia ja helppoja että niihin pystymiseen ei liity samanlaista gloriaa kuin loogisuudessa (johon ällistyttävän harva pystyy nykyäänkään).

Uutisoitu aluevaltaus koskee älykkyystehtävien sanallisia tehtäviä. "Computers have never been good at answering the type of verbal reasoning questions found in IQ tests. Now a deep learning machine unveiled in China is changing that." Siksi pärjääminen älykkyystestissä on ylipäätään uutinen. Ei se silti hirvittävän suuri uutinen ole. Tietokoneet pärjäävät shakissa ja monissa muissa rajatuissa tehtävätyypeissä. Älykkyystestit ovat itse asiassa juuri tämänlaisia.
1: Kenties hieman erikoista onkin se, että tämä on väistämätöntäkin esimerkiksi siksi että niistä yritetään tehdä mahdollisimman vähän kulttuurisidonnaisia. Piirre jota älykkyystestien kriitikot korostavat osittain asiallisesti, etenkin älykkyystestien historia huomioiden, mutta jotka tuppaavat ylikorostamaan tätä. Puolitotuus on usein ikävintä. Älykkyystestit mittaavat hyvin omituista "älykkyyttä jota älykkyystestit mittaavat", ja tämä koostuu kuitenkin hyvin rajatusta älykkyydestä jonka ulkopuolella on paljon kaikenlaista.

Siksi voidaan sanoa että jos ihminen haluaa irrottautua toisaalta eläimistä ja toisaalta tekoälystä, se joutunee turvautumaan siihen että vain ihminen harrastaa absurdia tai surreaalia taidetta. (Hieman siihen sävyyn kuin tein nuorempana. Kun minulta kysyttiin/tivattiin, että miksi kerron ilman jarruja asioita ja puhun paljon, kerroin että "Puhun koska eläimet eivät osaa ja jumalat eivät halua.") Kyky absurdiin ja surreaaliin erottaa meidät koneesta. Tai siis oikeasti ei....

Meno tämänlaisten kanssa on ongelmallista. Biologien parissa hankaluutta on tullut sen kanssa että aina kun on selitetty mikä erottaa ihmisen simpanssista, niin simpanssit yllättävät. Ne voivat käyttää (viittoma)kieltä, tehdä ja käyttää työkaluja jne. Tietokoneiden kyvyttömyyden kohdalla monet vastaavat esteet tuntuvat paljastuvan luulotelluiksi, kuten esimerkiksi kyky tunnistaa puhetta äänestä ja kyky ymmärtää kirjoitusta. Tilanne on yleensä hieman sen tyylinen että se vertautuu lähinnä siihen että henkilö joka kertoo vastustavansa postmodernia tekotaidetta päätyy selittämään siitä minkälaisia lakkeja meloni ja omena voivat pitää...

Havainnoinnin dogmaattisuudesta ~ Eli kuinka oppia inkojen kieli muutamassa tunnissa...

"Philosophers often behave like little children who scribble some marks on a piece of paper at random and then ask the grown-up "What's that?" - It happened like this: the grown-up had drawn pictures for the child several times and said "this is a man," "this is a house," etc. And then the child makes some marks too and asks: what's this then?"
(Ludwig Wittgenstein, "Culture and Value")

"Da Vinci's Demons" -televisiosarjassa toisella kaudella vieraillaan työläästi Amerikoissa. Intiaanikansaa ei suoraan nimetä mutta ornamenttien kautta voidaan päätellä kyseessä olevan inkat. Merkittävää on että inkat vangitsevat joukkion. Ja matkalla viidakosta kaupunkiin herra Da Vinci - sarjan ihastuttavan mielipuolinen Mary Sue - oppii ymmärtämään melko paljonkin heidän kieltään. Tämänlainen ihmetyttää itseäni, se vaikuttaa jopa täysin mahdottomalta. Eikä ehkä vähiten siksi että olen itse hirvittävän huono oppimaan vieraita kieliä.

Onko tämä käännösten tekeminen ylipäätään mahdollista?

Nähdäkseni ongelmat kielten välisissä eroissa voivat olla hyvinkin relevantteja. Quine esittää teoksessaan "Ontological relativity" että kielen käännös termi kerrallaan toiseen on radikaalin vaikeaa. Sillä käsitteiden merkitys vaatii sitä että on keino tunnistaa käsitteen formaali määritelmä (intension) ja siihen liitoksissa olevat käsitteet (extension) joihin sitä sovelletaan. Ja Quine huomauttaa että kumpikaan näistä ei ole kovinkaan helposti tunnistettavissa pelkästään käyttäytymisestä. ; Jos kuulemme vieraan sanan ei voida olla täysin varmoja viittaako sormi jänikseen, eläimen käsitteeseen, jäniksen jalkaan, osoitetun jäniksen väritykseen vai mihin. Nämä ongelmat ovat epistemologisia ongelmia joihin vieraaseen kieleen tutustuva tai kieltä opetteleva joutuu törmäämään. Da Vincikin joutuu periaatteessa jotenkin ylittämään ja ratkomaan näitä ongelmia saadakseen ymmärrystä siitä mitä heidän vangitsijansa suunnittelevat.

Koska Da Vinci menee keskelle kulttuuria josta hän ei tiedä mitään hänellä ei ole tukevia käsitteitä joiden kautta hän voi rajata sitä miten tuossa tilanteessa yleensä rajataan termejä. Hänellä ei ole myöskään tätä kontekstin kautta tulevaa tukikäsitteistöä jotka rajaisivat merkitystä. Quinella onkin näkemys jonka mukaan Da Vincillä olisi hyvin suuria vaikeuksia kääntää kieltä. Suoritus on siis epäuskottava ja televisiosarja on ottanut "taiteellisia vapauksia". Mikään nerous ei voisi ratkaista ongelmaa, koska oleellista tietoa ei voi olla riittävästi.

Kuitenkin Quine on tässä toki vähemmän realativisti kuin yllä voitaisiin ajatella. Hän tarjoaa keinon pienentää tätä ongelmaa. Quinen mukaan suhteellisen homogeeniset objektit jotka liikkuvat kokonaisena jonkun kontrastoivan taustan ympärillä ovat todennäköisempiä viittauksenkohteita kuin jonkin toisenlaiset kohteet. Tämä ja muut vastaavat kaikkia kieliä koskevat konventiot ovat jotain jotka vähentävät arvailuntarvetta, tekevät toisista arvailuista perustellumpia kuin toisista ei. Arvaus ei välttämättä ole täysin tosi mutta se on kuitenkin hyvä arvaus ja tämä nopeuttaa vieraan kielen oppimista.

Tämänlainen jaettu pohja selittää myös sitä miksi ei-fiktionaalisenkin maailman sanakirjoihin voidaan laittaa sanoja joilla on suunnilleen yhteneväisiä sisältöjä. Esimerkiksi kielet tuntevat siilin, mutta niissä ei yleensä ole sanaa siilin piikittömälle alapuolikkaalle.

Quine ajattelee että tämä on ihmisen huomioinnin ja kiinnostuksen seuraus eikä kielifilosofinen käsitteiden ominaisuus. ; Jos ihmisellä on jokin lajityypillinen tapa havainnoida asioita, tästä tulee helposti käyttämämme kielen rajaaja. Tällöin käännöstyö helpottuu tavallaan sillä että ihmiset eivät olekaan filosofisesti järkeviä ja näe maailmaa erilaisien mahdollisuuksien kautta vaan sen sijaan siksi että havaitsemme asioita jotenkin oleellisesti samalla tavalla. Siksi kielenfilosofisesti esiin tulee paljon vaihtoehtoja jotka vain ohitetaan, niitä ei oikeastaan edes harkita. Ja havainnointijärjestelmämme ja muun vastaavan vuoksi on pragmaattista tehdä tietynlaisia käännöksiä sen sijaan että otettaisiin toisia.

Tämä on siitä kiinnostavaa että vaikka Quinen kielifilosofiassa korostetaankin sitä että käsiteverkossa mitä tahansa käsitettä voidaan muuttaa, joka voi johtaa hyvinkin erilaisiin tiedeverkkoihin jotka ovat hyvinkin valideja, niin tosiasiassa jotkin käsitteidenrajaustavat johtavat siihen että näitä mahdollisia käsiteverkkoja joita todella käytetään ja joita pidetään relevantteina on sitten jo huomattavasti harvalukuisempi määrä. Tieteen käsiteverkkoa rakennetaan näiden rajausten mukana. (Ja Quinelle, kuten minullekaan, tämän verkon ulkopuolella ei ole mitään relevanttia koska käsitteet ovat sisällyksellisiä ja merkityksellisiä vain suhteessa toisiin käsitteisiin.)

Voidaankin nähdä että Quine tämän havainnointipohjansa vuoksi poistaa käsiteverkkojensa erilaisuutta korostavilta argumenteilta pohjaa. Quinehan korostaa että periaatteessa esimerkiksi falsifiointitilanteissa ristiriitatilanteet voidaan ratkaista useilla tavoilla ja että käsitteitä voidaan määritellä monella eri tavalla niin että tiedeverkoista voi syntyä sisäiesti koherentteja, toisiin verkkoihin verrattuna yhtä päteviä mutta silti keskenään yhteismitattomia siinä mielessä että käsitteitä ei voida siirtää verkosta toiseen koska samalla pitää muuttaa kaikki siihen liittyvät käsitteet ja niihin liittyvät käsitteet. Jos havainnointi ei ole satunnaista vaan dogmaattista niin tosiasiassa suuri osa näistä mahdollisista käsiteverkoista ja mahdollisista käsitteenmuodostumistavoista eivät koskaan toteudu. Tämä ei ole mikään Quinen argumentaatiota koskeva sisäinen ristiriita, mutta se rajoittaa joka tapauksessa tehtäviä tulkintoja huomattavasti. Relativismille on hämmästyttävän vähän tilaa käytännössä vaikka teoriassa tilaa on suunnattomasti.

Sovelletaan tätä sarjan esittämään ongelmaan.

Joka tapauksessa on mielenkiintoista ajatella että televisiosarjan artista voisi Quinen mukaan selvittää matkansa aikana kieltä sitä kautta että häntä koskee kaksi kohtaa (1) eletään jonkinlaisessa yleishumanistisessa maailmassa jossa on jotain objektiivisia havaitsemisen, näkemisen ja kategorioinnin tapoja jotka eivät ole kulttuurirelativistisia ja jotka kaikki ihmiset jakavat keskenään (2) Da Vinci on siinä mielessä "neurotypaali" että hän kykenee jotenkin erityisen hyvin tunnistamaan juuri nämä yleishumanistisest piirteet ja tunnistaa kielen tätä kautta paremmin kuin matkakumppaninsa.

Näistä televisiosarjan eetos tukee vahvasti kohtaa 1. Mutta 2. kohta onkin sitten vaikeampi. Da Vinci on hyvinkin omituinen ja omissa maailmoissaan. Toisaalta hän kykenee tunnistamaan ihmisten juonitteluja ja pelaamaan niillä. Joten kenties hänen omituisuutensa ei olekaan sitä että hän olisi jotenkin erityislaatuinen (extraordinary), kenties hän on vain erityisen tavallinen (extra ordinary) nopealla informaationprosessoinnilla.

E(rinomaisuus)myytti

Mannerheim, tuo libertaristinen yli-ihminen,
erinomainen harvinaislaatuinen lumihiutale,
kuin Gandalf - yksi harvoista,
komentaa kuuliaisia terrakottarobottiammattilaisiaan
kohti suuruutta ja erinomaisia suorituksia
ja riskialtista maksimikilpailutettua palkkaa.

Kirjoitin vähän aikaa sitten puolillaan vitsin vuoksi väännetyn tyhmän pienen blogauksen johon kuitenkin sain kiinnostavia kommentteja. Joskus tekstejä täytyy kirjoittaa tunteiden purkamiseksi. Sain siihen liittyen kuitenkin vihjeen siitä miten armeijan testituloksia on (toki anonymisoidusti) käytetty kansantalouden tutkimuksessa. Linkkinä oli Roope Uusitalon "Essays in Economics of Education". Esseet olivat periaatteessa kiinnostavia. Kommentoija oli kuistenkin myös Kysyjä. Kysyjä halusi minulta siihen liittyen jotain, mahdollisesti metodologista kommentointia. En pidä referaattien tekemisestä, joten siinä mielessä suosittelen lukemaan itse tekstin. Lisäksi valittu aihe haiskahti sen verran politiikalta, että kaltaiseni "luottavainen persoona" alkoi haistelemaan ansaa. Joka tietenkin motivoi tarttumaan asiaan entistä vahvemmin. (Palkalla minua ei motivoi yhtä hyvin kuin ansalla. Joitain kärpäsiä ei pyydetä hunajalla vaan heitä pyydetään blogikommenteilla.)

Siinä on ytimessä sellainen poliittinen kulma että miten paljon koulutuksella saa rahaa takaisin. En ole lähestynyt tietoasiaa sillä tavalla. Olen siinä mielessä idealisti. Tai oikeastaan en ole. En vain ole riittävän markkinahenkinen ja rahanahne. Pidän muita tavoitteita kiinnostavimpana. En myöskään kuulu niihin ihmisiin joiden mielestä yhteiskuntaa pitäisi ylipäätään ohjailla kuin se olisi "Monopoli". (Joskin ymmärrän jollain tasolla että on syytä miettiä että valtio ei mene konkurssiin.) En kuitenkaan näe ongelmaa siinä että joku tutkii asiaa ja tekee siitä päätelmiä. On vaikeaa olla eri mieltä esimerkiksi seuraavan lausuman kanssa : "Nature allocates people with different amounts of talent and opportunities. Nature has no need to be fair. Using such natural experiments and economic theory, some inferences on the causal relationships can be drawn." Minua ei myöskään ihmetytä osa sanotusta "In the second essay we take seriously the Becker schooling model, which states that people decide on the schooling investments based on the marginal costs and marginal benefits of education. We note that if the marginal returns vary across individuals, there is no single parameter for the return to schooling. Instead, the appropriate model is a variant of a random coefficients model."

Mutta esseiden joukosta on tietenkin vaikeaa seuloa yhtä asiaa. Päätin tarttua yhteen detaljiin. (Koska kun minulta pyytää jotain, ei koskaan tiedä saako. Ja jos tietää että saa niin ei tiedä mitä saa ja haluaako tätä.) Siinä käsitellään taidon ja palkan suhdetta. Tässä havaitaan että instituutioilla on vaikutusta. Ammattiliitot ja muut taistelevat palkkojen nousulla tavoilla jotka eivät liity taitoihin. Taitojen ja palkan suhde onkin selittänyt joskus enemmän kuin nyt. "Single-skill model performs best in explaining changes in the period from 1983 to 1989." Toisaalta vaikka nykyään korostetaan ammattitaidon merkitystä "Most interestingly, very little evidence of increasing demand for skills is found in this study. At least changes in the demand for skills do not show as widening skill related wage differences." Tämä johti minut sivupoluille. Ja tämän sivupolun tulen tarjoamaan.

Maailmassa on nimittäin muutamia myyttejä joista en pidä. Kun olin nuori, kysyin isältäni että mikä on hänen mielestään nykyajan myytti. Hän lähestyi asiaa mielenkiintoisesti. Sillä moni korostaa että uskonnonvapauteen ja vastaaviin liittyisi myyttejä. Tai että seksiin liittyy myyttejä. Mutta tosiasiassa nämä eivät ole erityisen vahvoja myyttejä koska (a) ne eivät oikeasti ohjaa elämäämme niin paljoa (b) ja niistä puhutaan aika paljon. Hänestä aikamme myytti oli se, miten tehdä rahaa. Ajatus on kiinnostava, koska yhteiskunnassamme kaikessa puhutaan rahasta. Itse asiassa jopa paljon puhuttu uskonto on puolustuksissaan uskomiseen uskomista, eli ajatusta jossa yhteiskunta tai yksilö hyötyy siitä että on uskovainen. Hyötyajattelussa on kyse rahasta tai siihen rinnastettavista asioista. Sen lisäksi jos rahan tekemisestä keskustellaan, on selvää että asiasta loukkaannutaan syvästi poliittisin syin. Joko siksi että on epäkohteliasta kertoa yrittämisestä kommunisteille. Tai kertoo siitä että sukupuolikiintiöt ja ammattiliitot johtavat siihen että palkkaa ei saada oikeastaan enää "tehdystä työstä" tai "taidoista" sanan vahvimmassa mielessä. Tai siksi että libertaristi itkee kun hänelle kerrotaan että tilastojen mukaan varmin keino rikastua ei olekaan yrittää ahkerasti ja työskennellä ja yrittää. Vaan se, että valitsee isovanhempansa ja vanhempansa joilta saa pesämunan jolla opiskella ja sosiaalisen verkoston ja siihen sopivat käyttäytymismallit.
1: Minulla oli muuten hirvittävästi hyötyä siitä että isäni on hyvä vartija. Ei pelkästään siksi että hänen nimellään saisi työpaikkoja, vaan sen takia että hän on kertoillut jonkin verran työjuttuja jotka ovat itse asiassa välittäneet tietotaitoa ja hiljaista tietoa siitä millä metodein ja millä asenteella työt tulevat hyvin tehdyksi. Vartijan hommista ei vain saa palkkaa. Ja duuni on perseestä ja sopii vain ihmisille joilla on jotain pahemman kerran vialla päässä. Kaikella kunnioituksella isälleni tämä. Idea on kuitenkin sama.

Tässä kohden mielestäni tärkeimmät myytit eivät kuitenkaan ole poliittisesti kiinnostavia. Uusitalon aiheet varmasti kiinnostaakin niitä joilla on jonkinlainen puoluepoliittinen asenne. Ei siksi että hän esittelisi poliittisesti vääristeltyä aineistoa ja pseudotiedettä. Vaan siksi että aiheet ovat niitä joita puoluepoliittisesti miettivät miettivät. Minulle tämä on hieman vierasta. Ja siksi otankin esille toiset myytit.
1: Ensimmäinen on essentialismi. Tässä on monta osa-aluetta. Ensimmäinen niistä on "älykkyysmyytti". Siinä ajatellaan että älykkyys tarkoittaa suunnilleen samaa kuin toteutuneet taidot. Lahjakkuus on kuitenkin hyvä erottaa taidosta. Niiden välillä on usein ahkeruuden kokoinen kuilu. Lahjakkuus auttaa mutta ei vie perille. Ja ilman lahjakkuuttakin voi usein päästä perille. (Joskin jalattomat amputoidut eivät voi voittaa juoksukilpailuja paitsi joissain erityisissä paralympialaisissa.) Tätä sitten levitetään sen tyylisissä sarjoissa kuin "Skorpion". Toisaalta olen ollut havaitsevinani että sama henki ympäröi myös MBTI -luokituksia. Niiden tuloksista luetaan ikään kuin suositus. "Olet INTJ joten sinulla varmasti olisi lahjoja tiedeuralle". Tämä ei kuitenkaan ole edes itse testin tarkoitus. Sosiaalisissa piireissä tämä jatkotulkinta ikään kuin liimataan päälle. Aivan samoin kuin älykkyydenkin kohdalla. Ajatus ihmisen essenssistä, joko aidosta tai kuvitellusta ominaisluonteesta, muuttuu taidoksi kuin simsalabim. Potentiaalinen muuttuu aktuaaliseksi vaikka nämä ovat eri konsepteja.
2: Toinen on taitomyytti. Michael Gerber on kirjoittanut kirjan "The E Myth" joka käsittelee sitä miten moni pieni yritys kaatuu. Syynä ei ole välttämättä se, että niissä tehtäisiin työt huonosti. Mutta aina se ei johdu myöskään ammattiliitoista tai muusta kommunismista. Usein yrittäjät tekevät bisnessuunnitelmia joissa ollaan liian sitoutuneita myyttiin siitä että jos yrittäjä ja hänen palkkaamansa työntekijät osaavat tehdä jotain, niin se tarkoittaisi sitä että he myös osaavat tehdä siitä bisnestä. Eli jos osaat kirjoittaa, osaat kirjoittaa tavalla josta tulee rahaa.

Pelottavaa onkin, että usein älykkyysmyytti kombinoidaan erinomaisuusmyytin kanssa. Silloin syntyy jotain sellaista jonka eetos on liiaksikin nykyaikaa. Esimerkiksi itse varmasti hämmästytän joitakuita ihan sillä miten hienosti ja kaikenkattavasti osaan alisuoriutua rahallisesti. Minulla toki on työpaikka josta tulee ihan palkkaa. Mutta toisaalta on huomioitava että kirjoitan hyvin paljon sellaista josta tulee lähinnä miinusta tilille. (Vähintään siten että työ pitäisi tuntipalkkaistaa jotenkin.) Puolisoni esimerkiksi kävi kuuntelemassa stand-uppia ja selitti että ei se oikein eronnut siitä mitä meillä on kotona koko ajan. (Hän ei korostanut sitä että olisin erityisen hauska, vaan nimenomaan sitä että stand-upin ammattilainen itse asiassa pärjää rahallisesti varsin "kohtuullisella" tai "inhimillisellä" taitotasolla.) Mutta olihan siinä valtava ero. Minä en elä paskanjauhannallani, teen sen ikään kuin omalla kustannuksellani. Minulla ei ole bisnesmallia enkä voi vain kuvitella että voisin vitsailemalla muuttaa tilanteen niin että simsalabim rahaa alkaa tulemaan ovista ja ikkunoista.

Pällit testit

Armeijassa jokainen tekee ns P1 ja P2 -testin. Armeijan eetoksen mukaan P1 testaa älykkyyttä, P2 halukkuutta. Käytännössä P1 mittaa loogista päättelykykyä ja jälkimmäinen on psykologinen testi, jossa mitataan keskittymis- ja paineensietokykyä.

Armeijan eetoksessa kun on sellainen erikoinen tilanne että jokaisella sotilaalla on vapaa tahto, joka tarkoittaa sitä että he vapaaehtoisesti uskovat ja noudattavat tiettyjä proseduureja. Isäni on käytännössä puoliväkisin käynyt vänrikin natsat. Itselläni kävi siitä onnellisesti että kun P1 -testin tulokset tulivat, niin arvon upseeri ja herrasmies kävi kanssani keskustelemassa siitä miten kiinnostavia asioita armeija voikaan tarvita. Mutta kun P2 -testien tulokset tulivat hieman myöhemmin, nämä mahdollisuudet haudattiin hiljaisesti, pysyvästi ja ilmeisen syvälle. Mikä oli minulle syvä helpotus. Jo nämä tulokset vihjaavat siihen suuntaan että testit toimivat.

Mitä testataan?

Kiinnostavaa oli että tulokset kerrottiin joten sain itseäni koskevaa tietoa. Tosin suhdeluvut 8/9 ja 2/6 eivät kerro mitään koska ei oikeasti ole tarkkaa referenssiä siitä että mikä on se mitattu asia. Testillä on luultavasti hyvä validiteetti ja reliabiliteetti. Mutta kun ei ole tietoa mitä mitataan ja millä keinoin on hyvin haasteellista käyttää tätä tietoa oikein mihinkään hyväkseen.

P1 ja P2 testien tulkinta ja rakenne ovat "miltei periaatteessa sotilassalaisuuksia". Eli kokeiden toisintokappaleita ei ole niin vain saatavissa. Käytännössä testiä on tehty niin paljon että itse lomake ja kysymykset eivät ole kovin salaisia. Kuitenkin kysymyksistä tiedetään jo rakenteensakin kautta suoraan jotain. (Blogistin saamien tietojen mukaan testit eivät ole sotilassalaisuuksia. P2 on hyvin vakiintunut MMPI -testi jota käytetään diagnostiikassa.)
1: P1 on isohko kasa kysymyksiä. Ja se itse asiassa koostuu kolmesta osatestistä ; Siinä on visuaalisen päättelyn testi, matemaattisen päättelyn testi ja kielellisen päättelyn testi. Joista sitten koostetaan P1 -luku. Tämä on varmasti sidottavissa klassisen älykkyystestin ns. G -faktoriin. Tätä ajatusta tukee sekin että on esitetty että P1 -testissä tasan 9 pistettä saa noin 5% väestöstä ja tasan 5 pistettä saa noin 20%. Josta voi arvata että pisteet menevät gaussin käyrälle. (Eli 7 on paitsi parempi kuin 6 niin se on "paljon parempi" kuin 6 on parempi kuin 5.)
2: P2 on sitten omituisempi. Se mittaa "paineensietoa" mutta on täysin kirjallinen. Se koostuu sellaisista kysymyksistä kuin että haluaako ihminen mielellään harkita ensin vai toimia ripeästi. Siinä on "puristaako vanne päätäsi" -tyylisistä kysymyksiä. Suhde vanhempiin kiinnostaa ihmeen paljon. Ja sitten kesken matkaa saattaa tulla uteluja kukkakauppiaaksi ryhtymisestä. Osa kysymyksistä vaikuttaa vitseiltä. Ja huomattavaa on että kysymyksissä on paljon toistoa. Samaa kysytään täysin samoilla sanoilla tai miltei samoilla sanoilla. ("kunnioitatko vanhempiasi" ja "pidätkö vanhemmistasi" -henkisesti.) Toistolla saatetaan mitata vastaajan rehellisyyttä tai lähimuistia. Mutta kaiken kaikkiaan on melko paha sanoa mitä tällä testillä oikein tehdään ja mitä sillä haetaan.

Rekisterivarasto

"Helsingin Sanomat" on kertonut että P1 ja P2 -testien tulokset kiinnostavat tutkijoita. Tämä ei yllätä koska testi on standardoitu ja sitä on tehty kauan. Tämän lisäksi aineiston otoskoko on valtava ja se kattaa periaatteessa valtaosan sukupolven miehistä. "Aineiston kattavuus ja yhdisteltävyys muihin yhteiskunnan keräämiin tietoihin tekee siitä arvokkaan." Aineistoa toki anonymisoidaan. Kiinnostavaa voikin olla että aineistoa on käytetty esimerkiksi graduissa. Salla Koivunen on esimerkiksi kartoittanut sitä havaitaanko suomalaisissa Flynnin efektiä. Tietoja siis paitsi kerätään, myös kootaan. Ja niitä käytetään.

Mielenkiintoista onkin että tässä on rekisteri ihmisistä. Ja tosiasiassa esimerkiksi minulta ei - ainakaan muistaakseni - ole kysytty kahta asiaa (a) haluanko minä tehdä tämän testin (b) sallinko että tietojani käytetään tutkimustarkoituksiin. Tai jos on kysytty ne on kysytty sillä ilmapiirillä mitä armeijassa kysytään. (Eli "kyllähän te, alokas Hämäläinen, ihan vapaaehtoisesti haluatte tämän asian johon Teidät komennamme.") ; On jokseenkin kyseenalaista että sitä paitsi on de facto ensin pakotettu vähintään puolen vuoden piinattavaksi tulemiseen, että tämän lisäksi olisi pakko paljastaa valtiolle varsin henkilökohtaisia asioita.
1: Kun vastauslomakkeessa on kynällä täytettävää monivalintaa, ei lomakkeeseen voi kirjoittaa että "Ai, haluat tietää äitisuhteestani? --- "Mitä vittua se sulle kuuluu." Korjaan. "Herra upseeriarvo, alokas Hämäläinen pyytää lupaa puhutella. Voinko ilmaista vastauksen äitisuhdettani tiedustelevaan kysymykseen?" --- "Mitä vittua se Teille kuuluu, herra upseeriarvo." Äitisuhteeni ja muu perhejännitteideni ymmärtäminen kuuluu lähinnä psykiatrilleni sekä niille jotka haluavat panna äitiäni vakavaluonteisesti ja pitkäjänteisesti. Tätäkö ne upseerit yrittävät - panna minun äitiäni? EI ju-ma-lau-ta!

Jossain määrin on mielenkiintoinen tasa-arvokysymys siinäkin että pitäisikö valtion velvoittaa jokainen nainenkin persoonallisuustestiin ja älykkyystestiin. Jotka sitten pisteytetään ja tulokset sullotaan jonnekin valtion taskuihin. ; Siinä voisi olla selittämistä että tiedot olisivat Ihan Vaan Tutkimuskäyttöön. Että ei pidä miettiä sellaisia juttuja että mikä tahansa tiedon keskittymä on käytännössä jotain jossa kerätään rekisteriä ihmisistä. Ja vallankaappauksen tai "uuden natsien valtaannousun tai vastaavan" vuoksi nämä arkistot ovatkin sellaisessa käytössä johon niitä ei ole tarkoitettu. (Kenties jollakulla pahalla diktaattorilla on vaikka kaunoja kukkakauppiaita kohtaan...)

Se mitä minä tiedän jo pelkästään kauppojen asiakasrekistereistä (joka on kohtuullisesti) on se, että (a) niissä on usein hämmentävä määrä tietoa. Mutta toisaalta tiedän myös että (b) näiden rekistereiden laatu on useimmiten aika heikko. Puhelinnumerot voivat olla vuosia vanhoja ja niin edespäin. (c) Ja ennen kaikkea usein on järkyttävä määrä potentiaalista tietoa jotka ovat "tilastollisia ennusteita" ja luonteeltaan sellaisia että ne voidaan kaivaa esiin vasta kun on muita tietoja ja muita taulukoita. (d) Joihin sitten on yllättävän harvoin oikeasti pääsyä. Ja näitä on sitten käsiteltävä hirvittävällä huolellisuudella.

P1 tarjoaa häiriötä pariksi tunniksi ja P2 tarjoaa pari irtovitsiä. Mutta valtio saa niiden kautta hirvittävän henkilökohtaista ja relevanttia tietoa. Joilla voidaan käsitellä niin yksilöitä (armeijauralle vai ei) ja massoja (onko sodanaikojen joukkojen kyvykkyys uhattuna tai laskussa vai peräti nousussa). Ja armeija tunnetusti tutkii sitä mitä sitten tutkiikin, usein salaisesti. Sellaisilla tavoilla että niistä ei vuodeta tietoja mihinkään julkisiin lehtiin. On pirun kiinnostavaa että ihmiset pistetään de facto väkisin testeihin joiden mekaniikkaa he eivät tiedä ja joita kenties potentiaalisesti ehkä käytetään sotilaallisiin tutkimuksiin joiden tarkka sisältö on mysteeri tietojen antajalle itselleen.

Tämä on hyvin erikoinen tilanne. "Aamulehti" kirjoitti viime joulukuussa siitä miten armeijan testejensä kautta keräämät rekisterit ovat tietosuojavaltuutettujen hampaissa. "Elokuussa tehty selvityspyyntö liittyy armeijan rekrytoinnissaan käyttämiin soveltuvuustesteihin ja muun muassa tietojen säilytysaikaan. Tietosuojavaltuutetun mukaan selvityksessä ovat myös asevelvollisrekisteriin liittyvät soveltuvuustestien psykologiset tiedot." ... "Asevelvollisuuslain mukaan henkilöä koskeva tieto pitäisi poistaa asevelvollisrekisteristä viimeistään vuoden kuluttua siitä, kun henkilö ei enää kuulu reserviin eikä varareserviin. Tietojen tuhoamisesta on tehty Puolustusvoimien johtoportaassa 7. elokuuta salainen päätös, jonka perusteella yli kahta vuotta vanhemmat psykologisten testien tiedot päätettiin poistaa asevelvollisrekisteristä. Pääesikunta poisti päätösasiakirjan salauksen Aamulehden pyydettyä asiakirjaa. Päätökseen on kirjattu yksityiskohtia poistettavista henkilötiedoista erittäin vähän. Esimerkiksi poistettavien tietojen ikää tai täsmällisiä perusteluja tietojen poistamiselle ei kerrota."