Miksi skeptikot moittivat toisia ei-tieteellisiä teorioita eivätkä toisia?

"The Guardianissa" oli kirjoitus spiritualismista. Siinä käydään läpi Ouija -lautaan ja hengille puhumisen taustoja. Asiaa lähestyttiin psykologisoiden, eikä se sisältänyt väheksyviä sanoja tai halveksuntaa. Se toki esitti tutkimusta ja kritiikkiä jota esimerkiksi (uskovainen) Faraday teki spiritualismin kumoamiseksi.

Kritiikki koetaan hyvin helposti halveksunnaksi joten Martti Muukkosen lausunto "Odottelen artikkelia, joka halveksii samalla tavoin kaikkia tieteen harharetkiä (eetteri-teoria ym)." voidaan nähdä humoristisessa sävyssä. Siinä on kuitenkin hyvin oleellinen kulma. Jos ajatellaan "skientismiä skientisminä" niin nykyajan mittapuulla flogistonteoria on aivan yhtä väärä kuin usko siihen että spiritismissä otetaan yhteyttä kuolleisiin. Kuitenkin flogistonteorialle ei naureskella yhtä vahvasti.

Lausunto on toki ilmiselvää ns. derailaamista.

Se on tavallista. Esimerkiksi maskulinistit usein siirtävät feministien keskustelua aivan toisiin aiheisiin. Ja kristinuskon kritiikkiin voidaan vastata, että tosiasiassa kriitikon pitäisi keskittyä islamiin. Nämä ovat arvotuskysymyksiä. Ja itseäni ihmetyttää niissä oleva vahva "liian pieni" -tematiikka. Aivan kuin asioiden tärkeysjärjestys olisi objektiivinen ja toisaalta vain kaikista suurimpia ongelmia ja asioita saisi seuloa ja niin kauan kuin nälänhätäongelmaa ei ole ratkaistu ei siis saataisi ratkoa vaikka lagittavan tietokoneen ongelmaa. Tosiasiassa aikana jona sensurismi ja uskonnonvapauden ja mielipiteenvapauden rajoittaminen ei ole muodikasta, pitää sensuuri tehdä kierommin. Tosiasiassa derailaaminen on asenteeltaan yritys sanoa että tietystä aiheesta ja asiasta ei saa keskustella. Ns. red herring -strategian käytöllä on siis strateginen ulottuvuus eikä pelkkä argumenttivirheulottuvuus.

Jos tuo tietyn aiheen kritisointi niin kovin kiinnostaa, niin heille voisi sanoa että "no, mene ja tee". Tai kysyä että "miten niin niitä ei ole tehty". Kun eetteriteorian kritiikkejä kuitenkin on olemassa. Minäkin olen lukenut monestakin kirjasta miten flogistonteoria aikanaan kumottiin. Ne eivät vain saa näkyvyyttä ja levikkiä. Joten tässä asia palautuu suosiokysymykseen eikä olemassaolokysymykseen. Mutta selvästi kyseessä ei ole se, että tässä haluttaisiin tuottaa eetterikritiikkiä, vaan vaatimus siitä että "tästä puhutte ettekä tuosta muusta".

Muukkosen näkemys voidaan toki liittää siihen "jännittävään" ajatussuuntaukseen jossa esitetään näkemys joka etenee siten, että (a) tieteen teoriat ovat osoittautuneet vääriksi joten tieteeseen ei voi luottaa joten skientismi on maailmankuva (b) hengellisiä asioita ei saa kritisoida koska se on herjaamista ja asiatonta ja toisen maailmankuvaa ei saa pitää epäluotettavana, ainakaan tavalla jossa tämä sanotaan ääneen. "Skientismi" onkin tässä yhteydessä usein jotain jota toisaalta ei pidetä "kunnolla maailmankuvana" ja esitetään että se ei voi antaa vastauksia tai tyydytystä. Mutta toisaalta "skientismi" sitten on vain maailmankuvallista.

Siksi esimerkiksi eetteriteoria nähdään toisaalta jonain joka on samanalainen kuin spiritualismi mutta se ei sitten saa olla samanlainen kun puhutaan ihmisten kokemista merkityksistä. Ja näin uskotaan että skeptikot vihaavat  ennen kaikkea uskontoa. Eli kysymys olisi ennen kaikkea uskonnon ja tieteen väliin väkisin rakennettavasta kuilusta.

Mutta itse kysymys jää. Miksi skeptikot kuluttavat enemmän aikaa horoskooppien ja spiritistien kuin flogistonteorian ympärillä?

Tähän yleisin syy on tarve. Tarve taas riippuu siitä mitä ei-tieteellisiä näkemyksiä pidetään muodikkaana. Siksi skeptikoiden on ollut joskus toisen maailmansodan aikana tarpeen pilkata jotain Hanns Hörbigeriä. Nykyään hän on irrelevantti ja enemmän historiallinen kuriositeetti. ; Eetteriteorian kritiikki saa siis tätä kautta odottaa sitä päivää jolloin syntyy spirituaalisuutta vastaavan suosittu alakulttuuri joka kannattaa noita ajatuksia kovin laajasti totena nykypäivänä.

Tämä näkyy siinä että skeptikot usein kritisoivat paitsi kreationismia, joka on uskonnollinen denialismi. Mutta toisaalta on syytä huomata että suurta skeptikoiden pilkkaa ja kritiikkiä saa myös ei-uskonnollinen rokotedenialismi. Että ilmastonmuutoksen kiistäminen joka nojaa melko vahvasti ei-uskonnolliseen ideologiaan. Puhumattakaan erilaisista ikiliikkujahörhöistä. (Jotka tosin tuntuvat suhtautuvan tuotoksiinsa uskovaisen järkähtämättömyydellä.) Selvästi kyse on enemmän asioiden suosiosta kuin siitä että olisi jokin erityinen asennevamma uskontoja kohtaan.

Mutta suosio ei tule tyhjästä. Toiset asiat ovat todennäköisemmin suosittuja kuin toiset. On kiinnostavampaa vastata kysymykseen siitä miksi eetteriteoriaa ei kannateta yhtä innolla kuin spiritualistisia asioita. Asiassa ei itse asiassa ole mitään omituista kognitiivisen uskontotieteen kautta. Sen valossa on aikalailla ymmärrettävää miksi eetteriteoriasta tai flogistonista ei ole tullut samanlaista muoti-ilmiötä kuin tästä.
1: Eetteriteoria ei ole "paranormaali". Spiritualismi on. Tämä on hyvin erikoinen ajatus koska paranormaali eroaa yliluonnollisesta siten, että paranormaalia voi periaatteessa lähestyä tieteellisesti. Mutta mikä tahansa tuntematon luonnonilmiö ei kuitenkaan saa nimitystä "paranormaali". Siihen pitää liittyä hyvin tietynlaisia ilmiöitä. Tässä nyrkkisääntönä onkin että paranormaali ilmiö on - paitsi sen hetkisen tieteen ulottumattomissa mutta periaatteessa tutkittavissa - niin myös "epätavallista". Uskonnolliset teoriat on helppo muistaa koska ne perustuvat skeemojen sekoittumiseen. Ja paranormaaleissa asioissa tapahtuukin jotain jossa tapahtuu jotain "tuttua mutta oudossa kontekstissa". Esimerkiksi Ouija -laudassa sekoittuu esineen skeema kommunikoinnin skeemaan. Olemme tottuneet että ihmiset kommunikoivat. Kuolleet eivät kommunikoi, eivätkä pelilaudat.
2: Spiritualismi ja muut skeptikoiden moittimat teoriat nojaavat useimmin jonkinlaiseen intentionaalisuuden ylihavaitsemiseen. Eetteriteorian ei uskottu johtuvan jostain tahdosta ja tavoitteesta. Siksi esimerkiksi planeettojen ratojen selittäminen Newtonin malliin näkymättömällä voimalla ei ole intentioiden havaitsemista. Mutta jos planeettojen radat selitetään erityisillä kiertohengillä, intentioita on mukana. On melko eri asia kuvata mekaanisia rakenteita teoreettisesti ja rakentaa tästä malleja kuin rakentaa teleologiapohjaisia selityksiä.

Kognitiivisen uskontotieteen perushavaintojen mukaan intentioiden ylihavaitseminen on tavallista. Joten teleologisia selityksiä on helppo keksiä. Toisaalta skeemoja sekoittavat selitykset on helppo muistaa ja levittää. Näin ollen niitä sekä keksitään helposti ja usein, että niitä levitetään helpommin. Karusti ; Syyt eivät ole siinä että ovatko teoriat joskus olleet tieteellisesti orientoituneiden suosiossa vai eivät. Ihan muissa asioissa vaan samasta syystä miksi kummitusjuttuja taudeista keksittiin ennen bakteeriteoriaa.

Ja tämä onkin siitä kiinnostava huomio, että se vie huomion siihen että tosiasiassa spiritualistiset teoriat ja eetteriteoriat eroavat toisistaan hyvin oleellisella tavalla. Joka on metodinen. Ei edes muotiin liittyvä vaan metodinen. Eetteriteoria ja flogiston on nyt tällä hetkellä falsifioitu, joten ne ovat tämän jälkeen typeriä. Ennen tätä falsifiointia ne ovat kuitenkin olleet ennusvoimaisia teorioita. Ne ovat olleet paitsi ei-falsifioituja, niin myös jotenkin perusteltuja. Sen sijaan spiritualismin puolesta ei ole koskaan ollut mitään muita syitä tai perusteita kuin se, että niitä ei ole falsifioitu. Ne ovat "mahdollisuuksia joita voi tutkia ja joita ei ole kumottu". Ja tässä mielessä niitä on tietenkin voinut tarkastella. Mutta tämä ei selitä sitä miksi niihin on luotettu niin vahvasti ikään kuin totena ja perusteltuna. Tämä epäsymmetria on hyvin oleellinen.
1: Jopa esimerkkinä usein mainittu neutriino oli sellainen, että siihen tosiaan luotettiin ennen mittaamista koska vallitsevat muualla toimivat fysiikan teoriat olisi falsifioituneet ilman tuollaista hiukkasta, eikä tilalle ollut tarjota teoriaa joka olisi selittänyt nämä poikkeushavainnot jollain muulla tavalla. Mustat aukkojen olemassaolo nojasi siihen mitä fysiikan teorioiden mukaan voi tapahtua. Samoin aikamatkustus nojaa esim. suhteellisuusteorian mahdollisiin seurauksiin tietyissä tilanteissa. Tämä on olemassaolevasta tieteestä ponnistavaa ei-tiedettyä. Ei jotain joka vaatisi ihan toisenlaisia, teleologisia ja paranormaaleja, lakeja.

Ja siksi tieteen historian kumoutuneet teoriat todistavat enemmänkin tieteen itsekorjaavuudesta. Kun taas spiritualististen teorioiden kehittely ja suosio ja niiden pitkäjänteinen mukanapysyminen vielä kauan senkin jälkeen kun niiden perusväitteet on tieteellisesti punnittu ja köykäisiksi havaittu demonstroi miksi intentionaalis-skeemansekoitusmallit taas eivät itseäänkorjaa vaan perustuvat vain siihen että ne on helppoja keksiä (ja tämä "helposti mieleen tulo" sekoittuu monilla "yksinkertaisuuteen" ja "uskottavuuteen" koska moni on naïvi realisti) ja helppo muistaa ja verevä levittää ("kiinnostavuus" sekoittuu "relevanssiin" monella). Se, että uskovainen tässä kontekstissa sekä tunnistaa samanmielisyytensä spiritualistien kanssa että loukkaantuu spiritualismin kritiikistä pitäen sitä herjaamisena kertookin sitten jotain oleellista tästä uskonnosta.

Pyhän äärellä (transsubstantiaation ikonoklasmi)

Skeptikkotouhut liitetään usein mielikuvissa ateistisuuteen. Tässä taustalla on varmasti se, että skeptikoiden nähdään usein tuhoavan ja rikkovan toisten Pyhinä pitämiä asioita, ja sama mielikuva kuvainraastannasta liittyy myös ateismiin. Toisaalta skeptisyydellä on myös positiivinen maine ja moni uskovainen haluaakin korostaa sitä että kristillisyys ja skeptisyys eivät ole keskenään ristiriidassa.

Ajatus voi kenties tuntua omituiselta, mutta tosiasiassa kristillisiä ja merkittäviä skeptikoita löytyy. Wiseman kertoo "Yliluonnollinen ilmiö" -teoksessaan eri yhteyksissä kahdesta skeptikosta jotka ovat merkittävän uskonnollisia.
1: Ensimmäinen on Korem joka on kirjoittanut esimerkiksi kirjan "Fakers", jossa hän käsittelee huijauksia. Hän selittää kirjassa esimerkiksi Ouija -laudan psykologiasta. Koremin vahva uskonnollisuus tulee kuitenkin esiin, koska kirjassa on käsitelty yhtä paljon huijareita ja puoskareita kuin aitoja ihmeitä. Koremin ideana onkin kouluttaa ihmiset tunnistamaan aitoja ihmeitä tekoihmeistä. Siksi esimerkiksi osa ennustamisesta näytetään huijaukseksi ja toinen puoli demonisiksi voimiksi. (Koresh selittää että enkeleille ei ole annettu tämänlaisia kykyjä, mikä loukannee monia uskovaisia profeettoja.)
2: Kuuluisampana esimerkkinä on Faraday. Hän on tunnettu fyysikko, jonka perusidea sähkömagneettisten voimien takana olevasta yhteydestä on syntynyt sen ajatuksen kautta että näkymättömät voimat ovat yhtä. Eli teologinen näkemys Jumalasta on ollut apuna hypoteesinmuodostuksessa (mutta ei sen testauksessa, Faraday teki kokeita eikä lukenut vastausta pelkästään Raamatusta). Miehen usko oli sen verran kaikenkattavaa, että hän ei esimerkiksi suostunut ottamaan vakuutusta koska se olisi ollut hänestä epäuskon ilmaus siitä että Jumala ei varjele. Faraday oli kuitenkin myös merkittävä parapsykologisten ilmiöiden debunkkaaja. Hänen työnsä pohjalta esimerkiksi tiedetään että spiritualistien pöytien liikuttelu ei johdu siitä että henget liikuttavat pöytiä. Faraday keksi nerokkaan koejärjestelmän, jossa hän havaitsi että spiritualistisissa ilmiöissä ihmisten kädet liikkuivat ennen pöytää. Eli pöytä ei heilunut itsestään ja vaikuttanyt käsiin vaan että istunnossa olevien käsien tiedostamattomat liikkeet pomputtivat pöytää.

Tämä liittyy aikaisempiin mietteisiini siitä miten skeptinen uskovaisuus voi ilmetä. Olen aina pitänyt siitä että kristitty voisi tehdä arvokasta skeptistä työtä. Mutta samalla olen ollut erittäin tietoinen siitä että kristityllä skeptikolla on aina jonkinlainen kaksoisstandardi. Sanaleikit epäilyn ja skeptisyyden välillä eivät ekvivokaatioluonteensa vuoksi vakuuta ; Skeptismi kun on epäilyä joka ei ole vastustusta vaan jossa annetaan mahdollisuus ja ero selvitetään testaamalla. Usko on sitä että epältyyn asiaan luotetaan uskon hypyllä, kenties hypyn mysteeriluonne ja mielivaltaisuus tunnustaen. Skeptisyys taas on sitä että epäiltyyn asiaan kohdistetaan koe jonka yksi mahdollinen seuraus on koko jutun debunkkaus, hylkäys järkevänä vaihtoehtona.

Kristillinen skeptisyys, oman uskonepäilyn sijasta harhaoppien vastustamista

Näin esimerkiksi Faraday oli innokas debunkkaamaan harhaoppina pitämäänsä spiritualismia kokeellisesti. Toki hän kokeili omia ideoitaan sähkömagnetismissa, mutta tämä koe tuskin oli ikonoklastinen siinä mielessä että epäonnistuminen olisi johtanut uskon loppumiseen. Ja suhdettaan vakuutuksiin Faraday ei tietysti koetellut kokeellisesti ollenkaan. Näin ollen hän oli halukas harjoittamaan ikonoklasmia asioihin joita hän itse ei pitänyt Pyhänä mutta ei ollut halukas kokeilemaan niitä joita hän itse piti Pyhänä. ~ Ateistilla ei tässä mielessä ole mitään Pyhänä pitämiä asioita. Tosin heillä on maailmankuva jossa ollaan kaikkea yliluonnollista vastaan ja siksi kaikkia yliluonnollisuuksia vastaan kohdistetaan tasapuolisesti skeptisyyden ikonoklastinen, kuvainraastava, virta.

Tämä on toki yleistä. "Uskonto" -sanalla on kaksoismerkitys jolla leikitään esimerkiksi ateisteihin kohdistetussa retoriikassa usein ; Toisaalta uskonnon Pyhyydelle vaaditaan uskonnonvapauden suojaa. Mutta toisaalta ateismi nähdään "yhtä premissien varassa olevana" kuin uskonnonkin. Siksi usein kohdataankin se, että  ateismi ei olekaan uskovaisille "uskontoa" vaan nimenomaan "vain uskontoa" jota ei kuitenkaan tarvitse suojella Pyhyyden valokeilalla kuten kaikkia uskontoja muutoin tarvitsee. Koska ateismissa on se mystiskosminen etuliite "vain" joka poistaa tämän suojan ja kunnioittamisen tarpeen.

Mitättömän ylevöittäminen - Turhan arvottaminen, roskan muodonmuutos Pyhäksi.

Eiliseen mm. vitsin ja uskonnollisen profetian toisistaan erottamisen vaikeutta koskevaan blogaukseeni tuli mainio kommentti joka kannustaa "järjestelmällistä valeprofetianäyntehtailua" koska se voidaan nähdä "trollaamistaidon sublimaationa, korottamisena taiteenlajiksi". Tässä ideana on juuri se, että likimain kaikki Pyhä on joka tapauksessa jollain tavalla mielivaltaista, jos ei irrationaalista niin vähintään arationaalista. "Kun joku latelee tietoisesti päättömän, tarkoituksella keksimänsä surrealistisen ja symboliikan puolesta ala-arvoisen alkeellisen "profetian"huurun ja toinen näkee siinä Herran viisauden ja varoituksen, kunnioitettavan ennakkotodistuskappaleen, tapahtuu niin upea transsubstantiaatio, että se on aivan mykistävää. Siinä pääsee pyhän äärelle, ja se jos mikä on tavoiteltavaa." Kun on selkeästi olemassa ihmisryhmä, jonka pääroolina on uskonnollisella rationalisointikikkailulla muuttaa paska konvehdeiksi, on aivan soveliasta täyttää maailmaa konvehdeilla. (Ja samalla kun maailma hukkuu paskaan, me vain luemme lehtiä.)

Tämä ajattelutapa voi tuntua häijyltä. Mutta toissaalta "vitsistä tulee tosi" -kertomuksista on otettava esiin ainakin Econ "Foucaultin heiluri" (joka on vaikuttanut omaan maailmankuvaani enemmän kuin mikään muu yksittäinen kirja). Siinähän ajankuluksi kehitetty vitsillä kyhäilty salaliittoteoria muodostuu vakavasti otettavaksi. - Lopulta on vaikeaa tietää kumpi oli ensin, Pyhä vai Vitsi. Ja jopa päähenkilö päätyy lopulta saamaan Pyhän kokemuksen. Pyhyyteen hän pääsi kuitenkin olennaisesti sen vitsin kautta, ilman tätä välityskeinoa kokemus olisi jäänyt saamatta. Tämä murtaa klassisen väärän oletuksen Pyhäksi kokemisen ja Totuuden välillä. Usein on ajateltu että Pyhä on Totuus. Että arvo ja oikeutus Pyhälle tulee nimenomaan tämän Totuuden^TM kautta. Kuitenkin käytännössä usein kysymys on juuri siitä että "jokin hömelö asia transsubstantioituu". Skeptismi taas on työkalu joka iskee ikonoklastista terää ainoastaan tieteenvastaisiin asioihin (on rehellisesti sanoen riittävän turvallista sanoa että epätosiin asioihin). Näin ollen skeptinen debunkkaus kohdistuu vain transsubstantioituun Pyhään eikä voi koskettaa niitä Pyhiä asioita jotka ovat Totta. (Skeptikon silmin ; Jos evolutionismi on uskonto, sen parempi evolutionisteille. Koska tiede.) Usein pyhää käsitellessään skeptikko kohtaakin nimenomaan tilanteen jossa vastakkain ovat "Totuus" ja "Mukavuus". Pyhä ei usein olekaan totta vaan irrationaalisesti kyhäilty symbolisoitu mielikuva.

Mukava vs. Totuus.

Skeptismi on aina sitä että rationaalisuus laitetaan jonkun toisen pyhän edelle. Tämä kulma (ja likimain vain tämä kulma) tekee skeptisyydestä kenties juuri niin kovaa ja kylmää kuin siihen kohdistuvat mielikuvat sanovat. Tämä on relevanttia nykyään. Síllä olen ollut huomaavinani hyvin voimakkaan muutoksen skeptismissä sillä ajalla kuin mitä minä olen asian kanssa puuhannut. Kun aloitin, skeptikot käsittelivät yllättävän paljon kummittelun ja kreationismin kaltaisia hengellisiä konsepteja. Toki nämä ovat nykyäänkin tavallista materiaalia, mutta yhä kasvavassa määrin skeptikot ovat tarttuneet nimenomaan vaihtoehtohoitoihin. Homeopatian ja vastaavien käärmeöljykikkojen kauppiaiden kritiikki on ollut selkeästi nousussa.

Tämä on tietyssä määrin nimenomaan skeptismin arvomaailman pehmenemistä ja ihmisläheistymistä. Valinta siitä että kummitukset ovat relevantteja on arvolatautunut valinta siinä missä vaihtoehtohoitojenkin kritisointi. Tässä kohden itse olen kuitenkin huomannut olevani lempeämpi kuin noin 90% skeptikoista. (Ja tämä on erittäin omituinen tunne. Minä olen se äksyilijä. Minä! Identiteettini särkyy muusta!) Useimmat vastustavat esimerkikso homeopatiaa aina, koska se on huijaamista. Minusta on aivan yksi ja sama hoitaako joku ihminen pikkuvaivojaan jollain josta tulee hyvä mieli jos hän menee vakavien vaivojen kanssa lääkärille ; Esitin asian kenties hieman karkeasti skeptikkohörhöjen kohtaamisessa. "Jos joku hoitaa nuhaa ylihinnoitetulla hanavedellä, niin siinä ovela käärii massit itselleen ja apinalta koijattaan tyhmyysverotusta. Suoraan sanoen en tiedä kummasta kohdasta pidän enemmän. Tämähän on minusta win-win -tilanne." Jos henki ja terveys eivät ole vaarassa, on kyseessä enemmän viihdepalvelu. Useimmat eivät pidä tätä aivan yhtä kannattavana ja valtaosa skeptikoista pitäneekin arvomaailmaani löysänä ja kieroutuneena. (Mikä on kyllä totta noin yleensä, mutta tässä yhdessä asiassa...)

Toki tässäkin on hyvä huomata, että jos homeopatiaa myy vaikkapa parannuskeinona syöpään, on kyseessä vakava valehtelu ja huijaus jonka kannattajille tulisi mielestäni tehdä kaikkea sellaista minkä Suomen Laki valitettavasti kieltää. Sama koskee tietysti myös rokotedenialistejen kaltaisia tahoja, joissa ei käytännössä ole olemassa koko vaihtoehtolistallaan mitään turvallista ja vaaratonta versiota.

Nämä kuvat otin humalassa

---

Kirjoittaja jättää mainitsematta, että sama systeemi ajoi hänet osallistumaan spiritualistiseen istuntoon, jossa suolalla piirretyn pentagrammin avulla yritettiin saada lihapullareseptiä edesmenneeltä ihmiseltä. Sellaista ei saatu, joten kirjoittajan skeptikon aura toimii yhä!

Saatanalliseksi lokeroitu.

Aikaisemmin kirjoittamani saatananpalvontajuttu on nostanut esiin jonkin verran kommentointia. Kirjoitelmaani oltiin loukkaannuttu, koska olin rinnastanut saatananpalvonnan nimen omaan kristillisyyteen. Esimerkkejä annetiin henkien pelosta, taikauskosta, jota on kaikkialla maailmassa. Tällä haluttiin näyttää että saatananpalvonta on jotenkin universaalia.

Sain jopa tätä argumenttia olennaisesti värittävän lausunnon "Lewisin Paholaisen kirjeopisto on yksi kirja, jossa paholainen yhdistetään myös "pikkupaholaisiin"/henkiin. Siinä puhutaan Jumalan vastustajasta Paholaisesta ja hänen apureistaan." Tässä korostettiin sitä, että monen maailmankuvassa saatananpalvonta on universaalia toimintaa, jota nähdään kaikkialla maailmassa eri uskontojen parissa. Joten saatananpalvonta ei sitten ole kristillistä. Näkemys on se, että vaikka kristinuskosta ei välttämättä tiedetä mitään "Thaimaassa tutustuin lukemattomiin ihmisiin, jotka eivät tienneet mitään, siis EI MITÄÄN kristinuskosta. Joku muisti, että taisi olla äitiä tai poikaa, kun palvottiin tms." niin silti kristittyjen demonit pyörivät kuvioissa "Pahat henget ja helvetti tunnetaan kyllä buddhalaisessa maailmassa ihan ilman kristinuskon vaikutusta. Se näyttää olevan monen vaikea uskoa. En ymmärrä, miksi. Dantenkin helvetti on vielä leppoisa paikka, jos sitä vertaa monissa Thaimaan temppeleissä oleviin pelottelukuviin."

Olen hieman hämmentynyt, koska kommentoidussa jutussani kirjoitin nimen omaan siitä, miten saatananpalvojilla itselläänkin on omasta maailmankuvastaan pseudohistoria, jossa se liitetään "pakanallisiin aikoihin". Tämä ei vastaa todellisuuskuvaa. Se, että jokin uskoo tai että näkemys on olennainen osa jonkun maailmankuvaa ei vielä tarkoita että pseudohistoria muuttuisi aidoksi historiaksi. Saatananpalvonta on melko nuori liikehdintä, jossa on kristillisiä symboleja, kristillinen maailmanjako. Saatananpalvonta on vastareaktio kristillisyyteen ja sen parissa käytetään kristillisiä symboleja ja käsitteitä ja ajattelutapaa.

Se, että buddhalaiset kotihenget otetaan esimerkiksi saatananpalvonnasta kertoo vain siitä, että koko ilmiö määritellään aivan omalla tavalla. Sellaisella, jota minä en noudattanut jutussani. Kun määritelmä vaihtuu, vaihtuu tietysti moni asia. Jos määritelmää vaihtaa ja sisällön pitää ennallaan syntyy ekvivokaatio. Ekvivokaatiopohjainen argumentaatio taas johtaa olkiukottamiseen ; Kritiikin väitetään sisältävän jotain jota se ei sisällä. Määritelmän sisältö vaihtamalla toinen saadaan sanomaan jotain jota tämä ei ole sanonut ja näin itse rakennettua vastustajaa vastaan hyökkäämällä voidaan tietysti saada tuntuma "keskustelusta", "kritiikistä" ja "argumentaatiosta". Mutta tosiasiassa luvassa on vain imitaatiota, pseudojärkevyyttä.

Tässä onkin sitten vastakritiikki tähän "toisenlaiseen saatananpalvontaan". Syyksi paljastuukin "universaalisti jaettujen totuuksien" sijasta se, että ihminen tulkitsee analogisia taikauskoisia asioita oman maailmankuvansa kautta ja lokeroi vieraatkin uskonnot tätä kautta. Tämä on juuri sitä, mitä Sartrekin piti ilmiselvänä. Kristinusko on länsimaissa niin voimakas kulttuurinen piirre, että ateistillakin on "Jumalasuhde" siinä mielessä että hänelle on opetettu kristillinen Jumalakäsite, johon hän on suhteessa. Ja vaihtaessaan toiseen uskontoon, toinen uskontokin nähdään kontrastissa nimen omaan kristinuskoon. Ei siksi että kristinusko olisi absoluuttinen Totuus. Vaan siksi että sitä opetetaan kulttuurissamme kaikille.

Vielä hirvittävämpää on se tapa jolla juuri tuo "universaali saatananpalvonta" pitää sisällään. Se on kristillinen maailmantulkinta jossa kielletään muut maailmantulkinnat. Suoraan sanoen : Universaali saatananpalvontateoria vaatii suvaitsemattomuutta. Logiikka on tuttu esimerkiksi suomalaisesta saatanapaniikista. Siinä ytimessä on se, että on vain kristinusko ja sitten on sen vastustajat. Sitä on puolella tai vastaan. "Idän harhaoppi" on erilaista kuin oikeaoppinen kristinusko, joten siinä nähdään analogisuutta saatanallisuuteen. Näin synnytetään tulkinta jossa esimerkiksi toisen uskonnon palvomat luonnonhenget ovat demoneja, koska luonnonhengissä on joitain samoja piirteitä joita demoneihin liitetään.

Näin toimivat esimerkiksi Jehovan Todistajat jotka meillä vieraillessaan kertoivat että vieraissa maissa on "kauheita taikauskoja", joissa uskotaan esimerkiksi kummituksiin. He kertoivat että Jehovan Todistajat vievät järjen valoa tähän saatanallisuuteen ; Raamatun mukaan kuolleet eivät puhu, joten kummituksia nähneille kerrotaan että demoni imitoi kuolleita omaisia. Kummitteluilmiöön siis uskotaan ja se vain selitetään eri tavalla ja tätä kutsutaan taikauskon vastustamiseksi. Samoin he selittivät UFO:ista, jotka sekulaareissa länsimaissa ovat demonien keino harhauttaa pois Jehovasta.

Näin toimivat myös roolipelivainoihin innostuneet kristityt saatanapaniikin aikoihin. He näkivät esimerkiksi rooliepelaajien noppien olevan muutakin kuin säännöllisiä monitahokkaita, esimerkiksi ns. "Platonin kappaleita", joiden ominaisuudet ovat vaatimukselle arvontakoneena toimiville nopille, joilla halutaan painottumattomia tuloksia. Sen sijaan ne nähtiin okkulttisina taikakuvioina, muotoihin liittyvän analogisuuden vuoksi. Kulttuuria ei haluttu ymmärtää, vaan se tulkittiin vain omasta lähtökohdasta. Näin syntyy tietysti mielikuvia jostain "totaalisen universaalista". Näin unohtuu että "kuolemanjälkeinen rangaistus johon on yhdistetty väkivaltaista kuvastoa" ei ole synonyymi "kristilliselle helvettikäsitteelle".

Ja samalla logiikalla toimii esimerkiksi Lewis "Paholaisen kirjeopistossa". Henget tulkitaan kristillisestä viitekehyksestä. Näin kristillisyys rakentaa saatanapalvontakäsitteen. Ilman kristinuskoa tätä saatananpalvontakäsitettä ei olisi, joten itse asiassa tämäkin saatananpalvonta on etupäässä kristillinen perspektiivi.

Saatananpalvonta onkin selvästi tietty liikehdintä joka kutsuu itseään saatananpalvojiksi - ja joka käyttää "saatanan" kaltaisia kristillisiä käsitteitä. Ilman tämänlaista on vain yksi uskonto, jonka kautta kaikki erilaiset näkemykset tuomitaan ennakkoluulojen perusteella ; Erilaisesta ja erimielisestä tulee automaattisesti ja suoraan paha, ja peräti ultimaattisella tasolla. Tätä on mahdotonta tehdä oikeutetuksi toiminnaksi tai kätkeä suvaitsevaiseksi lempeydeksi. Se on uskonnon pohjalta tehty äärimmäinen luokitelma, joka kumpuaa uskonnollisesta yksiniittisyydestä, turhanaikaisen dikotomisesta ajattelusta - ennakkoluuloista jotka määritellään uskonnolla eettiseksi ja toivottavaksi.
1: Toki tätä suvaitsevaisuutta yritetään perustella. Niiden ydin perustuu sanojen tasolla "yhtenäiseen ihmisyyteen". Siihen että buddhalainen temppeli pitää sisällään Helvettikuvastoa näyttää kristitylle että ihmisiä vastaan taistelee universaali paha, joka tunnetaan kaikkialla. Ja tätä kautta hän voi julistaa kristinuskoa buddhalaisille samanlaisuuksien kautta. On helpompi purra kristinusko tuttujen elementtien kautta, kuin esittelemällä jotain totaalisen vierasta. Tämä on kuitenkin pohjimmiltaan "suvaitsevaisuutta samanlaisuuden kautta". Siinä ei suinkaan kasveta aitoon suvaitsevaisuuteen jossa erilaisuus on mukana. Erilaisuuden kieltämällä rakentuva suvaitsevaisuus on sitä että suvaitaan samanlaista, joka on ihmiselle "helppoa". Kun tämän huomaa, voi käydä niin kuin minulle josta tämä "samanlaisuuteen pakottava erilaisuuden kieltävä" tapa on itse asiassa jotain aivan muuta kuin suvaitsevaisuutta. Eli argumentti onkin, vaikka ehkä ensikuullen tuntuu jotenkin järkevältä, tarkemmassa syynissä kuitenkin ns. "harvinaisen huono" ; Kyseessä on enemmän yksisilmäisyyden oikeuttamista ja kätevä julistus/manipulointistrategia kuin suvaitsevaisuutta.

Nolointa on se, että tämän tajuaa jopa huono genrekirjailija, Dan Brown ~ "Kadonnut Symboli" pitää sivulla 34 seuraavaa "'Okkultisista symboleista!' Opiskelijapoika näytti taas innostuvan. 'Washingtonissa on siis saatanallisia symboleita!'
Langdon hymyili 'Ikävä kyllä okkulttinen tarkoittaa vain kätkettyä tai tuntematonta, vaikka se saattaakin herättää mielikuvia saatananpalvonnasta. Uskonnollisten vainojen aikoina oikeaa oppia vastustavaa tietoa on pakko pitää salaisena tai 'okkulttisena', ja koska se uhkasi kirkon asemaa, kirkko määritteli kaiken okkulttisen pahaksi Samat harhaluulot ovat yhä voimissaan.'"

Parsimonia

Yksi tieteenfilosofian "piilokäytetyimmistä" asioista on eräänlainen nuukuus. Selitysten kauneudeksi nähdään niiden kattavuus ja yksinkertaisuus. Historiallisesti tätä periaate on kuvattu esimerkiksi Occamin partaveitsen ja Einsteinin kovasimen kaltaisissa periaatteissa. Tai Saganin lausumassa, jossa erikoislaatuiset asiat vaativat kovempaa todistamista.

Tämä onkin tavallaan järkevää jo siltäkin kannalta, että jos asioita voidaan vapaasti vain olettaa, ei niitä oikeastaan tarvitse enää selittääkään. Nuukuuden periaatteen vuoksi mietintä on sitä, miksi jotain on sen sijaan että ei olisi.

Sen vastakohta, Runsauden periaatteeseen törmätään runsaasti esimerkiksi spiritualismissa, jossa tontut, metsänhenget ja muut saduista tutut herttaiset tai vähemmän herttaiset olennot. Niissä maailma koherentisoidaan olettamalla niiden taakse vaikuttajia ja tilanteet tulkitaan tämän viitekehyksen mukana. Selityksestä tulee erittäin koherentti, mutta se ei silti ole hyvin perusteltu. Pikemminkin selityksen laatu on korvattu selittelyn määrällä. Taikauskoisessa maailmankuvassa onkin itse asiassa kysymys valtavasta runsaudesta, joka tarkoittaa samalla oletusten ja puhtaasti väitteenvaraisten asioiden runsautta. Kun asia selitetään olettamalla sen taakse toinen asia, syntyy kysymys siitä ratkaistaanko tässä ongelma rakentamalla toinen vähintään samansuuruinen ongelma. (Valitettavasti kysymys on retorinen.)

Joskus kysymys on yllä olevaa vaikeampi ; Kun oletusten määrä ja niiden laatu on varsin oletuksenvarainen, on ratkaisu helppo. Joskus asiat ovat ongelmallisempia. Perusaseena tässä on usein todennäköisyys. Valitettavasti tämä on hyvinkin monisyisesti käytettävä käsite. Sen naivi käsittäminen johtaa myös taikauskoiseen ajatteluun. Pääsyynä tässä on kontingentin luonteen ymmärtämättömyys. Asian todennäköisyys sekoittuu tarkoitukseen. Ja siksi esimerkiksi kun sodassa selvitään ja kuollaan sattumalta, on lopputulos se, että nykytila on epätodennäköinen. Tämä ei tunnu riittävän sotilaille. He eivät huomaa, että arki-ilmiöissäkin maailman kontingentilla luonteella (tai ainakin sillä että se ilmenee ihmisille sellaisena) käytetään paljon esimerkiksi onnenpeleissä. Jopa bridgessä ideana on se, että jokainen saa alussa todella epätodennäköisen käden. Käsimahdollisuudet ennen ja jälkeen ovat olennaisesti erilaiset. - Ehkä syynä tähän on se, että naivin todennäköisyyskäsitys solahtaa sujuvasti taikauskoiseen katsomusmalliin.

Se, että toisinkin voisi käydä ei ole itse asiassa mikään argumentti. Esimerkiksi jos minun ominaisuuksiani aletaan laittamaan yhteen, saadaan aikaan varsin sujuvastiu ajatus siitä että olen "mahdoton". Minulla ei toki ole mitään kovin omituisia tai harvinaisia piirteitä. En esimerkiksi ole yksijalkainen tai USA:n presidentti. Mutta kun laitetaan pituus, paino, asuinpaikka, hiustenväri, harrastukset ja niin edespäin, saavutetaan lopulta maksimaalinen epätodennäköisyys. Silti minun olemassaolooni uskominen on perusteltua.

Toki esimerkiksi värisuorien saaminen peräkkäisissä peleissä on ihmeellistä. Mutta tilastojen mukaan se ei ole sen mahdottomampaa kuin mikään muukaan käsi. Sellaista on kuitenkin perusteltua epäillä korttihuijaukseksi. Ei suoraan epätodennäköisyyden vuoksi, vaan että sillä on vastateoria jonka todennäköisyys on tuossa tilanteessa varsin uskottava ; Selitys on se, että huijarilla on tietyt tavoitteet, joista meillä on aavistusta. (Ei. Emme lue suoraan ajatuksia, mutta kykenemme arvaamaan ihmisten tunteita paremmin kuin satunnaisesti.) Huijari joka hakee omaa etuaan haluaa kerätä voittavia käsiä. (Ja toisaalta huijari joka hakee häviäviä käsiä saa meidän puolestamme jatkaa puuhiaan aivan rauhassa.) Ja tiedämme sen verran että huijaamista tapahtuu, ja itse asiassa huijaaminen on useammin selityksenä tuollaiseen hyvien käsien sarjaan kuin se, että tuollainen sarja tulisi tuurilla. Emme siis suinkaan todista että pelaajalla ei ole käynyt sikahyvä tuuri, vaan pikemminkin esitämme että tietomme ihmisolentojen kyvyistä, motiiveista ja toimintatavoista mahdollistavat huijaustoiminnan jota tapahtuu niin usein, että se on paljon todennäköisempi selitys.

Syynä on jälleen parsimonia. Mutta hieman vaikeammalla tavalla. Sellaisella, joka liittyy olennaisesti salaliittoteorioihin. Niissähän kaiken taakse oletetaan jonkinlainen hyvin moneen kykenevä taho. Esimerkiksi reptilianit tai illuminatit voivat hallita maailmaa Japanin maanjäristyksistä pörssikursseihin ja siihen että homot saavat tilaa yhteiskunnassa. Tosiasiassa ajatus reptilianista on itsessään epätodennäköinen, mutta se ei ole itsessään suoraa sen epätodennäköisempi kuin se, että ihmien on epätodennäköinen. (Esimerkiksi Gould mietiskeli evoluution sattumanvaraisuutta ja oli melkoisen varma että evoluutiohistoria ei toistuisi identtisenä jos sitä pyöritettäisiin uusiksi. Näin ollen juuri ihminen on evolutiivisesti epätodennäköinen.) Mutta tietoa ei tehdä totaalisessa epätiedossa ja tyhjiössä ; Havaintomme maailmasta antavat ihmiselle huomattavasti pienemmän ihmeenomaisuuden kuin reptiliaaneille. Tässä parsimonia lyö reptiliaanit epäuskottavaksi, ei apriorisin syin, vaan ihan sen takia että jotkut asiat ovat tietojemme mukaan vähemmän mutkikkaita kuin toiset eivät.

Tämän kohdalla konsilienssi on olennaisessa roolissa. Kokko ja Bargum lähestyivätkin tätä kirjassaan "Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä". He käsittelivät saastuttavia tehtaita. He huomauttivat että tehtaan ja keltaisen möhmän yhteys on korrelaatio, joka on epäilyttävää. Vaihtoehtona voi olla että vihamielinen sabotoija haluaa pilata tehtaiden maineen. Mutta se, että tämänlainen toiminta voitaisiin salassapitää vaatisi sen verran runsaasti vaivaa, että se on "yleensä" epätodennäköisempi vaihtoehto. (Tieto voi itse asiassa näyttää yksittäisiä mustamaalaustapahtumiakin ilman että tehdasnäkemys olisi vaarassa.) Vaihtoehtoisen selityksen keksiminen, vaikka se olisi kuinka koherentti ja havaintoihin sopiva, ei ole kovin paljoa.

Parsimonia on kenties yksi vaikeimmista asioista. Vaikka sitä itse asiassa käytetään lähes koko ajan jossain muodossa - esimerkiksi silloin kun jollekin ilmiölle ylipäätään vaaditaan jotain selitystä. Ilman sitä voitaisiin vain sanoa että sen olemassaolo mitään selitystä tarvitse, vaan se että sitä ei olisi.

Mythomaagit

Ollessani teini -ikäinen televisiosta tuli sarja nimeltä "Kameleontti" (engl. "The Pretender"). Sarjan päähenkilönä oli superälykäs ja erityisesti koulutettu Jarod, joka kykeni ottamaan minkä tahansa roolin. Ja tekemään mitä tahansa ammattia erinomaisesti. Sankari oli tuhattaituri. Jännitys sarjaan tuli siitä että ei osannut arvata miten hän tässä jaksossa onnistui naruttamaan kouluttajiaan, joilta hän oli pakenemassa.

Jarod oli elävä unelma jossa omilla kyvyillä ja yrittämisellä saadaan aikaan mitä tahansa. Se kuitenkin puolusti optimistisuuttaan erikoisuuksilla, kuten Jarodin poikkeuksellisuudella niin biologisesti kuin kasvatuksellisestikin. Osa esittää että sama olisi kaikkien saatavilla.

Siirryn heihin, mutta ensin jotain ihan muuta.

Perinteisessä taikauskossa on perinteisesti liitetty symboli ja asia yhteen. Näin samankaltaisuudesta, analogiasta, tulee syy-yhteysseurays. Näin käy esimerkiksi silloin kuin metsästysrituaalissa luolaan maalattua piirtokuvaa tökitään keihäillä ennen metsästämään menoa. Symbolinen toiminta ikään kuin aktivoi asian.

Tämäkin näkemys on, ei toki todistanut tehokkuuttaan, mutta kuitenkin järjestelmällistänyt käsityksiään aikojen saatossa. Karkeasti tilanne voidaan tiivistää kaavaan joka perustuu dualistiseen henki-maailma -jaotteluun, jossa maailma on alisteinen henkimaailmalle. Kun ihminen ajattelee symbolia, hänen ajatuksensa vaikuttaa siihen. Ja tämä taas on yhteydessä todellisuuteen. Tätä kautta tilanne muuttuu ikään kuin luonnonlaiksi, jossa ihmisen mieli hallitsee symbolia kuin valokatkaisijaa ja valokatkaisija taas vaikuttaa todellisuuteen.

Tämänlaista ajattelua on tarvittu perinteisesti silloin kun on pitänyt vaikuttaa massoihin. Esimerkiksi antiikin kreikan filosofit moittivat sofisteja. Sofistit kun elivät vakuuttavuuden eivät totuuden ehdoilla. Filosofit olivat ikään kuin heidän kilpailijoitaan. Sofistit hallitsivat koska he olivat teräväkielisiä, terävämielisiä ja osasivat kertoa "myyviä stooreja". Hyvä tarina on aina helppo ymmärtää. Looginen ja rationaalinen ajattelu on sen sijaan vaikeaa.
1: Kreikan filosofit olivat siis tavallaan huolestuneita totuusrelativismista ja populismista jotka kättelivät sofisteissa. Voittaja ja todenpuhuja oli se, joka sai eniten kannattajia. Minusta ongelma on relevantti edelleen. Toki esimerkiksi valistuksen aikana uskottiin että järki päihittää taikauskon. Itse en jaksa uskoa näin.

Nyt on hyvä siirtyä Amerikkoihin.

Sillä siellä luvataan Jarodelämää ilman jahtaajia.

Amerikka on historiallisesti erikoinen paikka, koska siellä ihmiset ovat uudisraivaajia. Siinä missä euroopassa ihmiset paikkaan sitoo provenienssi, alkuperä. Ympärillä on pitkä historia ja kulttuuri, on Amerikkaan ikään kuin menty tyhjän päälle. Siksi siinä missä eurooppalainen sanoo "olipa kerran", Amerikkalainen sanoo "kerran tulee olemaan". "America is a place where man can reinvent himself." -kuuluu sanontakin ; Ihminen saa uuden mahdollisuuden.

Toisaalta Amerikkoihin siirryttiin paljon myös "uskonpakolaisina". Siksi monelle muuttaneelle uskonto oli erittäin tärkeä asia. Mutta valtionkirkkoa ei haluttu. Siksi järjestelmä korosti sekularismia, jossa valtio ei määrää ihmisien vakaumuksia - eikä ihme, oltiinhan sitä kerran paettu ihan toiselle mantereelle asti. Tästä seuraa tietysti individualisoituminen.

Ja siinä missä valtionkirkko voi vain olla ja määrätä mitä ihmiset uskovat, individualistisessa valintamaailmassa uskonto on arvostelun kohde ja kuka tahansa voi ruveta kilpailemaan sen kanssa. Tässä vaiheessa on ikään kuin pakko keksiä "Hyviä stooreja", ettei suosio hiipuisi taloudellisesti kannattamattomaksi.
1: Sillä yksikään uskonto ei pyöri ilman rahoitusta, pyhällä hengellä ne eivät pyöri ainakaan yhteiskunnallisen instituution tasolla.

Näin uskontojen tulee tarjota jotain houkuttelevaa.

Tästä seuraa asenne -eroja. Yksi merkittävimmistä liittyy epäilyyn ja optimismiin. Suomessa on tavattu ajatella että perisynnin vuoksi ihmisen tulisi olla varovainen. Hän voi erehtyä tekemään väärin. Siksi itse -epäily ja syntien tunnustus ja katuminen ovat tärkeitä asioita. Tämä itsekriittisyys, oman huonouden tunnustaminen ja muu ei tunnu mukavalta. Siksi se ei taatusti myy samalla tavalla kuin lupaus terveydestä, onnesta ja muista suorastaan hedonistisista asioista.

USA:ssa sen sijaan enemmän suosiota on saanut näkemys, jossa on euroopassakin toki tuttu ajatus pahuudesta joka on vain hyvyyden poissaoloa. Mystikot ovat ajatelleet Jumalaa ikään kuin "tulena jonka kipinöitä hyvä on". Kaukana nuotiosta on pimeää, ja tämä on valon poissaoloa. Tämä asenne liittyy USA:ssa suosittuun spiritualismiin. Sen piirissä sairauksia ja muita pidetään harhautuneen mielen tuotoksina. Totuuden edessä ne sulavat pois. Tätä kautta hyvä seuraa siitä että paha suljetaan pois.
1: Tässä aiheessa paljon kuuluisuutta, ystäviä ja vaikutusvaltaa saaneen Frank Robinsonin "Psychiana" esimerkiksi kertoo että epäily on sama asia kuin perisynti. Jumalaa kohtaan koettu epäily tai epäusko oli maailman ainut synti.

Ajatus on vaikuttanut Amerikoissa runsaasti. Esimerkiksi:
1: Menestysteologiassa korostetaan sitä että sairaus on vain harha. Jos ihminen ei usko Jumalaan riittävästi, hänellä on jokin vaiva. Uskoa vahvistamalla sairaudesta voidaan parantua, koska Jumalallinen voima vaikuttaa. Saatana on vain pelkkä kupla jolla on valtaa sen verran minkä ihminen sille antaa.
2: Hubbardin dianetiikka lähti oletuksesta että ihminen voisi muistaa aivan kaiken elämänsä varrelta ja voisi myös ajatella virheettömästi. Tämä tehtiin poistamalla engrammit, ikävät tuntemukset Kun Hubbard ilmoitti tilaisuudesta jossa olisi ensimmäisen Clear, tämä osoittautuikin puutteelliseksi. Tämän jälkeen Hubbard alkoi kehittämään Thetan -tasoja. Clear olikin ikään kuin ensimmäinen askel. Skientologia jatkoi siitä mihin dianetiikka jäi. Ihmiset ovat jumalia, Thetaneja, jotka on sodan vuoksi niputettu ihmisiin. Siksi jos Clear -tasolla olikin muistikatkoksia onkin harjoiteltava Thetan -tasoja. OT 8 jäi Hubbardin kehitelmän korkeimmaksi tasoksi. Jos ikävuosia olisi tullut Hubbardille enemmän, olisi luultavaa että tasoja olisi syntynyt paljonkin enemmän. Ne kun tarjosivat portaat ja etenemisen tunteen.

Onkin hyvä huomata että esimerkiksi siinä missä Suomessa kristillisyys liitetään mielikuvissa heikkojen puoltamiseen, Amerikoissa henki on enemmän se, että kaikilla on mahdollisuus yrittää. Köyhät ovat USA:ssa kristillisyydessä helpommin loiseläjiä ja elättejä. Heitä toki kannustetaan ja tsempataan yrittämään -mahdollisimman paljon hengessä tietysti. Tälläinen tuntuu euroopassa, etenkin protestanttisissa pohjoismaissa, hieman erikoiselta ja vieraalta.

Ihana elämä mutta kaameat viholliset.

Olennaista ymmärrettävää on kovat lupaukset ja tätä kautta optimistisuus. Menestysteologiassa ihminen on erityisen kyvykäs. Skientologiassa peräti Jumala. Molemmissa keskiössä on se, että ihminen voi uudelleenkeksiä itsensä.
1: Ei liene yllätys että sekä menestysteologia että skientologia ovat syntyneet Amerikoissa ja sittemmin laivautuneet suomeenkin. Sävyiltään "paljon lievemmin Amerikkalaiset" suomalaiset herätysliikkeetkin pitävät sisällään armolahjat ja muut vastaavat lupaukset, jotka ovat ikään kuin uskonnon myyntiargumentteja. Ja askel kohti optimistista "voit määritellä itsesi uudestaan ja menestyä". Oppimatonkin uskovainen voi saada statusta osaamalla vaikkapa puhua kielillä.

Toinen yhdistävä elementti on siinä että silmien sulkeminen pahalta on sama kuin pahan poissaolo. Ongelmana tässä on tietysti se, että epäonnistumisia tulee väistämättä. Optimistien esityksissä kun ei tunneta väsymystä ja epäonnistumista. Onnistumisen hurmiossa kun on usein loppu. Yritteliäisyys ja ahkeruus johtavat usein myös burn-outiin. Voimakas Nihilaatio nouseekin siksi yllättäväksi muutoin yltiöoptimististen ja suorastaan suuruudenhullujen lupausten vastapainoksi. Optimismi itseen johtaa erilaisuuden vihaamiseen.
1: Esimerkiksi Hubbardilla tärkeässä roolissa on "suppressiivinen persoona", joka epäilee skientologiaa ja tätä kautta häiritsee sen toimintaa ja sen parissa toimivien yrityksiä kehittää itsessään Jumalallisuuttaan. Menestysteologiassa parantumatta jättänyt on "kesken". Vika ei ole uskonnossa vaan yksilön uskossa. Todiste riittämättömyydestä on parantumattomuus. Napina taas on itsekkyyttä ja syntiä.

Nihilaatiossa olennainen osa on se, että erimielisyys on "ohjeiden rikkomista". Esimerkiksi jos epäily kielletään, epäonnistujan yritysten jälkeinen kritiikki on ikään kuin todiste siitä että ohjeita on noudatettava; Ohjeethan kielsivät lannistumisen. Koska optimismissa negatiiviset tunteet kielletään, kohdistetaan paha helposti ulkopuolelle. Vastoin oppeja tuovat lannistavat, ne ovat pahoja koska ne muistuttavat siitä mistä yritetään vapautua siinä tasolla että se ei ole edes ajatuksen tasolla läsnä kokemusmaailmassa. Rytty häiritsee täydellisyyttä. Erimielisyys muuttuu uhaksi, joka vaarantaa oman täydellistymispyrinnön. Erimielinen on heille hieman kuin suolistoloinen, kyvytön elämään yksin, kooltaan pieni, voimiltaan ja ominaisuuksiltaan surkea. Mutta sillä on vaarallinen ominaisuus tehdä ihmisestä heikko.
1: Tästä erikoinen esimerkki löytyy herännäisten lehtisestä. Siinä käsitellään ateistien vasta -argumenttia "olen jo lukenut Raamatun". Se sanoo että Raamattu joka ei vakuuta on luettu liian nopeasti tai huolimattomasti. On luettava uudestaan. Ja jos ei tehoa, on luettavan niin hitaasti että alkaa tuntumaan. On selvää että tässä tarjotaan vaihtoehdoksi vain "et ole lukenut riittävästi" ja "olet uskossa" -vaihtoehdot. Näin tälle "kritiikille ollaan rokotettu", ja Raamattua lukenut on syyllinen tilaansa, "yrittäis enemmän". "Ei riitä" tulee konemaisesti liukuhihnalta ongelmatapauksissa.

Osta elämä.

Otin tämän esiin itse asiassa senkin vuoksi että tämän tyyppinen ajattelu, joka on uskonnoissa tuttua, on mukana myös optimismipuheissa jotka liittyvät hyvinkin laajasti ns. "self help" -maailmaa, sekä erilaisia ennen kaikkea taloudelista menestystä lupaavia strategioita.

Niissähän esitetään optimismia. Esimerkiksi verkostomarkkinoinnissa vetoaminen syntyi suurista lupauksista. Ihmiset osasivat eksponenttimatematiikkaa sen verran että tajusivat että jos hän myy kahdelle ja nämä kaksi myyvät kahdelle ... alkaa jo muutaman portaan jälkeen heillekin asti juoksemaan hyvät rahat. Mutta he eivät tajunneet että portaat jäävät käytännössä mataliksi, koska ihmiskunnassa on rajallinen määrä ihmisiä. Portaat eivät voi olla käytännössä kovinkaan korkeat. Verkostomarkkinoinnissa kerrotut jo kerrotut menestystarinat tuntuvat tunnetasolta samalla kuin todiste homman toimivuudesta. Ne kuitenkin itse asiassa takaavat sen, että "on jo liian myöhäistä hypätä kelkkaan" ; Verkostomarkkinoinnin koko matematiikka kun rakentuu siihen että kaikki tulot tulevat ekspontentiaalisen kaamean nopeasti laajenevista portaista, joissa ylhäällä on vähän ja alhaalla paljon. Perusmatematiikan taidot kertovat että Aloittajat ja varhaiset pärjäävät ja muut maksavat viulut.

Suomalaisista optimisteista tulee tietysti mieleen Jari Sarasvuo. Hän ei ole yhtä radikaali kuin USA:laiset toverinsa, mutta hän onkin eurooppalainen ja sen perinteessä ja kulttuuriympäristössä elänyt.

Hänen sisäinen sankarinsahan perustui imitaatioon. Hänen ideanaan oli se, että ihmiset katsovat ihailemiaan ihmisiä ja alkavat toimimaan kuin he. Näin ihmisiin tarttuu ajattelu- ja toimintatapa ja heistä tulee ihailemiensa kaltaisia. Tässä imitaatio on symboli, jonka ihmisen tahto herättää ja tämän katsotaan vaikuttavan todellisuudessa.

Sarasvuo ei kehottanut kriitisyyteen vaan korosti lannistumattomuutta. Ja jopa hänen neuvomansa lukutapa oli erikoinen. Siinä missä perinteisesti luettua pitäisi liittää muuhun tietoonsa ja arvioida entisiä tietojaan luetun varassa, Sarasvuo korosti "Sisäisessä sankarissaan" heittäytymistä. Ihmisen tuli lukea kirja eläytyen sen kirjoittajaan, jolloin tämän vuosikymmenten aikana hankkimat taidot sisäistyisivät samastumisen kautta.

Vastaavaa ajattelua edustavat tietysti "nimeltä mainitsemattomat" optimismifilosofit, joilla tuntuu olevan vallalla trendi "saavutat mitä haluat jos yrität tarpeeksi". Heillekin "negatiivinen ajattelu" on usein se suurin ongelma ja syypää kaikkeen.

Oma kantani näihin optimisteihin on sama mikä löytyy Nassim Talebin "Mustasta joutsenesta". Talebin näkemyksessä mukana ovat riskit ; Ristkinottaja näkee mahdollisuuden ja tarttuu siihen. Mahdollisuus ei ole ilmiselvä, ja joskus yrittäjä epäonnistuu. Superrikkaus ei Talebin mukaan synny suoraan työstä vaan kopioimisesta. Jos esimerkiksi kirjotan kirjan, ja se myy miljoonia, olen rikkaampi kuin jos sama kirja myisi 20 painosta. Suurin osa kirjailijoista on hyvin köyhiä, he jopa joutuvat tekemään muita töitä tai yrittämisen jälkeen siirtymään sellaiselle. He epäonnistuvat. Näemme helposti vain ne miljonäärit. Heidän kirjansa kun pullottavat jokaisessa kirjakaupassa. Suomalaisen kirjakaupan painoksissa on tietysti melko vähän menestyneitä. Mutta hekin ovat menestyjiä verrattuna niihin lukuisiin pöytälaatikkokirjailijoihin, joita minäkin tiedän useita.
1: Taleb kertoi tässä kohden vertauksen elostelijoihin ja Casanovaan. Casanova oli menestynyt. Hän nousi yhden kerran useammin kuin romahti, joten hän oli huipulla. Moni ajattelee että "hän nousee jaloilleen", mutta emme ikään kuin näe näitä tapauksia. Suuri osa opportunisteista ottaa riskin ja häviää. Casanova on "kunkku", se yksittäinen ja harvinainen tapaus, joka innostaa suuren joukon muita epäonnistumaan.
___1.1: Talebin näkemys ei ole yltiöoptimistinen. Se kertoo että menestys on mahdollista, mutta se ei ole automaattista. Sen mukaan menestys ei ole ilmiselvä seuraus imitaatiosta. Todennäköisesti Casanova -imitaatio saidastuu sukupuolitautiin ja kuolee varattomana kun elintasot ovat nielleet pohjalla olleet varat. Joku harva onnekas heistä voi imitaatiollaan onnistuakin.

Siksi self -helpissä näyttääkin vallitsevan sama asia kuin "miten voitat lotossa" -kirjallisuudessa. Niiden kirjoittajat menestyvät hyvin. Mutta eivät oppiensa avulla, vaan myymällä oppejaan. Siksi minun silmissäni "yltiöoptimistit" ovat maksimissaan mytomaaneja, jotka kuvittelevat ja fantasioivat itsensä sankareiksi ja luulevat olevansa niitä vaikka eivät ole.

He eivät ole "kameleontteja" suomeksi vaan "pretendereitä" (teeskentelijöitä) englanniksi. He eivät voi yliluonnollisen nopeasti sisäistää paljon tietoa ja taitoa ja ovat siksi tuhattaitureita. Olen kenties pessimisti, kun uskon että kirurgiksi ei päädytä viikossa. Taidon puutteen kohdalla rooliksi jää vain delegoiminen, joka vaatii epäonnistumisen tunnustamisen - tai oikeastaan sen nihiloinnin "kahlitseviin ihmisiin ja muihin irrelevantteihin tosiseikkoihin". Asia saadaan kenties tehtyä, mutta delegoija ei ole tehnyt asiaa. Tarvitaan se kirurgi.

Käänteinen logiikka.

Jos filosofioita tarkastellaan niiden sisällön kautta, voidaan sanoa että toiset ovat selvästi skientistejä ja toiset selvästi spiritualisteja. Spiritualistit haluavat ihmetellä, ymmärtämättä. Skientistit taas tekevät rohkeita arvauksia jotta voisivat tietää jotain. Spiritualisteille skientistit eivät voi selittää kaikkea, ja skientisteistä spiritualistit eivät kykene selittämään mitään. Molemmat puhuvat eri säännöillä, yhteistä on vain sanat. Molemmat ovat myös oikeassa.

Vastakkain on tieteellinen yritys tietää sanojen, logiikan ja tutkimuksen kautta ja mystinen, jossa sanat, havainnot, testit ja logiikka ovat hämmennyksen välineitä, joilla tutkitaan korkeintaan pintaa, ja muu jää piiloon.

Pascal Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat" -kirjassa nimittäin huomataan, että teologinen korrektius ei kuvaa uskovaisten toimintoja ja asenteita juuri lainkaan. Tätä kautta esiin voidaan kutsua Jussi K. Niemelää ja Kari Enqvistiä kumppaneineen. ; Oppisisältö ei ole niin tärkeää, kuin se, miten ihmiset toimivat. Sosiologisesti kristittyjä ovat ne, jotka kristityiksi itseään kutsuvat. Siksi kristinuskon nimissä tehdyt kauheudet ovat kristillisiä.
1: Saman tulisi tietysti koskea myös ateismia, ja tätä kautta esimerkiksi kommunisteja. Ateistitkin puolustautuvat tässä kohden sillä miten komministit muistuttavat uskontoja. He olivat kuitenkin nimellisesti ateisteja, joten puolustus on "oikeaoppisuuden kautta tehty sepustus".

Summonoin esiin näitä, koska Enqvististä saan mitä mainioimman tyyppiesimerkin skientististä. Niemelän anekdootti kertoo olennaisen : "kun eräs yleisön joukosta kysyi häneltä äärettömyydestä ja muistaakseni eräs toinen tyhjiöstä. Enqvist vastasi diplomaattisesti, ettei moisissa kysymyksissä lopulta kysytä mitään mielenkiintoista." Syy on se, että Enqvist erottelee totuuden mielipiteestä. Totuus on jotakin, jota voidaan koetella. Muu on arvailua, rationalisointia, mielipiteitä. Ei tietoa. Mielipiteistä taas ei voi kun riidellä.

Spiritualistit kieltävät skientistien ajattelutavan. Pinnallisesti katsoen heillä on aivan käänteinen lähestymistapa. Kunnes heidän toimiaan ruvetaan katsoaan. Transsendentin sanotaan olevan sanoin kuvaamaton. Kuitenkin mystiikalla ensisijassa oikeutetaan ideologia, jossa keskeistä roolia näyttelevät esimerkiksi kuolemanjälkeinen elämä Paratiisissa tai sulautuminen maailmaan. Jumala ja muu vastaava kuvaus on ikään kuin olennainen. Sanoin kuvaamattomasta kirjoitetaan hyllymääriä kirjoja, ja sitten vaikkapa pidetään kursseja joissa opetetaan joogaamaan. Iltarukouskin opetetaan ja kerrotaan että se liittyy kosmiseen järjelliseen toimijaan. Tuonpuoleinen ei olekaan järjellä käsittämätön, absurdi, vaan sitä lähestytään järkeillen. Tämä tarkoittaa sitä että tässä on väistämättä kikkailulla tehty omista tunteista ja vankoista mielipiteistä peruskokemuksia jotka eivät ole vääristyneet. Näissä on takana hyvinkin paljon hegemonioita, ja sitä miten oma maailmankuva on jäsentynyt. Itse mystikko ei välttämättä ole näistä tietoinen - ja tämä selittää muun muassa sen, miksi mystisissä kokemuksissa transsitila on kaikille kansoille yhteinen, mutta sisältö, esimerkiksi näkyjen kuvamaailma, on yksityiskohdiltaan usein sidoksissa siihen kulttuuriin jossa on eletty elämä. (Toki jotkut aineet antavat kaikille yhteisiä näkyjä esimerkiksi käärmeistä.)

Itse asiassa spiritualistinen logiikka on hyvinkin ymmärrettävää. Se on takaperoista. Tämä ei ole loukkaus vaan ilmoitettu tosiasia. Takaperoisuus näkyy kahtaa kautta:
1: Syy-seuraus -logiikka on vaihdettu seuraus-syy -logiikkaan. Tätä ajattelutapaa kuvaa se, että nykytila otetaan olevana ja tästä rakennetaan selitystä taaksepäin. Tätä voi kuvata korttipelillä, jossa syy-seuraus -logiikkaa seuraava pitää voittajaa yhtenä vaihtoehtona. Seuraus-syy -logiikalla voittaja on selvä, ja on löydettävä syy siihen miksi juuri tämä voittaa. Tätä kautta nähdään että voittaja on Jumalan valitsema. Samaa logiikkaa voidaan käyttää syntymässä, jolloin syy-seuraus -logiikkaa seuraava näkee että on sattuma että juuri tämä siittiö hedelmöitti tämän munasolun. Esimerkiksi minä ajattelen että vanhempani tapaisivat toisensa junassa sattumalta ja muutenkin tapahtumaketju on hyvin sattumia pullollaan. Eli juuri minä olen täällä "epätodennäköisyyksistä huolimatta", joka tietysti opettaa minulle nöyryyttä. Seuraus-syy -logiikka on egoistinen ja siinä ajatellaan että hän on ikään kuin tärkeä ja väistämätön seuraus. Siksi hän tulkitsisi että vanhempieni kohtaaminen junassa oli osa Suurta Suunnitelmaa. Vastaava logiikka voidaan toki kiistää vielä näissä esimerkeissänikin. Mutta katsokaa miten uskovaiset keskustelevat antrooppisen periaatteen ympärillä - tai Alvin Plantingan tae -teologiikan kohdalla - ja lopputulos on selvä. Logiikka on takaperoista.
2: Logiikassa ja tieteessä syy -seurausta pyritään tekemään niin että "johtopäätös on yllätys". Eli teoria voi ennustaa jotain mutta tämä ei välttämättä sovikaan. Ja näin johtopäätös voi joutua vaikeuksiin. Uuden paradigman keksijä on arvostettu, koska hän kumoaa vanhat johtopäätökset ja tuo mukaan uusia. Mystikot taas ajattelevat aivan toisin. Tämä on yhteistä sekä mystikoille että ideologiaa tuijottaville teologeille: Jo katolisen keskiajan aristoteelisessa tieteessä ei kilpailtu uusien tietojen etsimisessä, vaan keskiössä oli disputaatio, väittely, jossa puolustettiin jotain teesiä, ja keksittiin sille rationalisointeina vasta -argumentteja joille tuli sitten keksiä rationalisointeja jotka kumosivat ne. Johtopäätös on selvä, ja faktat ovat jotain jotka on tulkittava. Johtopäätös ei ole missään kohtaa riskissä, joten keskiössä onkin se, miten todistetaan se, mikä jo tiedetään sen sijaan että yritettäisiin löytää uusia teorioita. Keskiössä ei olekaan uusi paradigma, vaan Perinne. Itse asiassa kun mystikko puhuu siitä miten hänellä on uusi nouseva paradigma, hän selittää innolla miten ollaan palaamassa vanhaan, johonkin alkuperäiseen johtopäätökseen, jonka jälkeen uudet paradigmat ovat olleet vain erehdystä.

Mystiikan kohdalla mielenkiintoista on se, että se esittää olevansa antiobjektiivista, eli se ei käytä tieteen pintatasoista logiikkaa. Tätä kautta se käyttää ahkerasti subjektiivisia perustelutapoja, joissa henkilökohtainen kokemus - tai oikeastaan väite siitä että hänellä on sellainen, eihän tätä kukaan tarkistaakaan voi. Kuitenkin antiobjektiivisuus esitetään samanaikaisesti hyperobjektiivisuutena, perimmäisenä totuutena.

Nykyään tilanne on ehkä jopa pahempi kuin koskaan. Pinnallisesti, teologisen korrektiuden tasolla, annetaan tilaa yksilöille, kokemuksille ja mielipiteille. Kuitenkin ihmistasolla vaaditaan ehdotonta, yliobjektien kautta rakennettua Totuutta. On Jumala joka on Kuningas, suuri yksinvaltainen auktoriteetti. Erityisen paha tämä on fundamentalistien parissa. Ei ole tavatonta että pintatasolla ollaan sivistyssanoja kylväviä ja väitetään että halutaan vain keskustella. Mutta käytännön tasolla käy niin että Omaa Näkemystä käytetään paljon ja vuolaasti ja siinä esitetään niin paljon asioita että niihin ei ehdi tarttua. Toisille ei anneta aikaa vastata. Keskustlelu on julistamista, jonka sävy on omille joukoille puhumista ja vetoavaa käännytystyötä erimielisiin. Taspuoliseen dialogiin ei pyritä tai ei kyetä. Eikä omia näkemyksiä muuteta, vaan uusissakin tilaisuuksissa toistetaan ne samat asiat muuttumattomina. Keskustelu on yksisuuntainen, käännytys- tai riitatilanne.
1: Ja arkitasolla vielä enemmän. Kun on erimielinen, kehotetaan miettimään uudestaan. Vaihtamisen miettimistä ei ikinä kehoteta "oikeille uskovaisille". Ja käy kuten minulle Julistajan kanssa. Minulla on kuulemma lupa olla mitä mieltä tahansa, mutta Helvetti on niin kauheaa että kääntyminen olisi ainut järkevä tapa. Agnostikot on vääräuskoisia kutn ateistit. Ja ateistit on murhaajiakin, joten yhteiskunnallisestikin se pitäisi kieltää vaarallisena. Eli saan olla mitä mieltä tahansa kunhan olen kristitty.

Mystikot kritisoivat skientistejä siitä että nämä väittävät tietävänsä kaiken. Kuitenkin käytäntö näyttää että skientisti ovat Enqvistin kaltaisia, heille ei ole "syviä totuuksia" ja he eivät väitä omaavansa niitä. Skientistit sanovatkin että heillä on "paras tämänhetkinen tieto", ei edes lopullinen tieto. Ja syvistä totuuksista he sanovat että heillä ei ole niitä, eikä muillakaan ole. Mystikot kuitenkin esittävät tietävänsä tämän syvimmän totuuden aidosti ja syvällisesti.

Kysymys onkin: Kuka on ylpeilevä kaikentietävä, ja kuka on vaatimaton? Kuka projisoi omat syntinsä vastustajaan, kuvitellen että toiset ovat samanlaisia kuin he? Kuka väittää että kaikilla on samat syvemmät kokemukset - ja että ateistit vain kieltävät nämä Jumalaa koskevat tuntemuksensa? Tässä on muutamia kysymyksiä joiden kysyminen on kielletty. Siksi että niihin on vastaukset, jotka eivät sovi ennalta päätettyihin johtopäätöksiin.

Moni voisi luulla että olen tässä uskonvastainen. Tämä on kuitenkin enemmän uskontoihin kohdistuvaa. Mystistä argumentaatiota käyttävät ainoastaan naamioituvat ideaalinsa taakse. Transsendentti on näin käytettynä esimerkiksi automaatti suoja kritiikiltä, koska kritiikki perustuu kieleen ja logiikkaan. Aiheena on kuitenkin toteutuva, ei ideaali.

Tätä voi lähestyä epäskientistisesti. "Humanistisella logiikalla" voi ottaa käyttöön vaikkapa Feuerbachin. Hänen ideansa yksilöllisyydestä sopii hyvin yhteen transsendentin käsitteen kanssa. Sillä hänestä tunteet ovat yksityisiä, ja jos niistä kerrotaan sanoilla toisille, ollaan yleisessä. Yksityinen ei tässä siirry.
1: Tämä muistuttaa kovasti sitä, miten koemme aistivamme toisten tunteita, mutta tosiasiassa teemme tulkintoja toisten ilmeistä ja äänensävyistä. Meillä on tavallaan fotonien aistimiseen liittyviä valoaistimuskykyjä, mutta ei mitään totuusaistia, tai ajatustenlukukykyä, edes tunteiden kohdalla.

Yleinen taas on maailman hallintaa. Siinä missä luonnontieteilijä pyrkii hallitsemaan maailmaa välinein, kuten teorioin ja teknologisin keksinnöin, uskonnossa maailmaa muokataan halutunlaiseksi määrittelemällä se sellaiseksi. Tässä käytetään sanoja. Feuerbach korosti miten luonnon humanisointi, antropomorfismi, on keskeisessä roolissa. Sillä maailmaa muokataan ihmisen mielen mukaiseksi. Koska uskonnoissa esitetään uskonkappaleita, ne ovat aina "yleisiä". Näin ollen kyseessä on pyrkimys muokata ihmistä.
1: Näin ollen uskonto on ikään kuin informatiivinen extendet phenotype. Jos mehiläisen pesä on sen ruumiin lisäke, on tekojalka tai pitkämiekka ihmisen lisäke. Uskonto taas on ikään kuin yhdenlainen "raaja" jolla muihin ihmisiin tartutaan.

Tämän jälkeen tarvitsee vain muistaa että mystiikasta kirjoitetaan kirjoja. Ja miten hengellisyyttä pidetään ihmisille tärkeänä, jopa välineellisin syin. Mystikko voi korostaa sitä että meditointi antaa mielihyvää ja tarjoaa terapiaa. On selvää että tässä ihminen erotellaan ja hänen uskonnollisuuttaan käsitellään varsin propositionaalisesti.

Empiristien keksityt kuolemansynnit.

"Science works because individuals don't get to just "make shit up". If I have what I think is a crazy but great new idea, I have to test it, but even more important, others have to test it too and verify my findings. There is no "maverick" science, as ultimately, ideas must be tested in the wider community to be legitimized. Mavericks have made interesting discoveries, but never in a vacuum. The Galileos of history worked in context, and they were not brilliant because of their "maverick-ness", but because they were right."
(Peter A. Lipson, "Medical Hypotheses - "just make shit up; we'll publish it")

Kun filosofisessa keskustelussa ottaa kannanottoja jotka luottavat luonnontieteisiin tai jos harrastaa analyyttistä lähestymistapaa, kohtaa usein aika rankkoja syytteitä ja kritiikkiä. Osa siitä on täysin aiheetonta, ja suorastaan sisäisesti ristiriitaista - ei millään tavalla hyväksyttävää. Käsittelen niitä tässä:

1: Syyte skientismistä, tiedeuskosta. Tämä tarkoittaa sitä että (1) henkilö uskoo ontologiseen reduktioon, eli että kaikki olisi jotenkin lopulta selitettävissä fysiikalla ja alkuaineilla ja että yliluonnollista ei olisi. Tosiasiassa empiristi ainoastaan luottaa että empirialla voidaan saada jotain tietoa. (2) Tähän yhdistyy myös syytös kaikkitietävyydestä, kuinka skientistit väittävät tietävänsä kaiken tuonpuoleisesta ja henkisestä. Kuitenkin hieman yllättäen analyyttinen filosofia tai empiria ei tee tätä kannanottoa, se on yliluonnollisten asioiden suhteen agnostinen(kuten minä Jumalan suhteen) Ja sen sijaan taas yleensä -kokemuksieni mukaan poikkeuksetta- skientismistä syyttävät tahot ovat jonkinlaisia spiritualisteja, jotka itse asiassa astuvat "tietämysuskonsa" tiellä juuri tälle kritisoimalleen alueelle. Heillä on kannanottoja enkeleihin, eli itse asiassa juuri he ovat niitä henkilöitä jotka väittävät tietävänsä tuonpuoleisesta asioita. Esittämänsä kritikikin valossa tämä tuottaa minulle huvittuneita hetkiä.

2: Syyte tukahduttamisesta: Tämä tarkoittaa sitä että skientismi jotenkin rajoittaa uusien ajatuksien syntymistä kieltämällä esimerkisi tunteiden käytön. Kritiikki on kuulemma väärin koska se estää uusien ajatusten keksimisen. Tosiasiassa kritiikki voi kuitenkin kohdistua vain jo keksittyihin ajatuksiin: Hypoteesinmuodostamiseen ei ole metodia -kuten Paul Feyerabend onkin huomauttanut- ainoastaan tarkistamiseen on. Samoin jos saat jonkin ajatuksen, saat ajatuksen. Filosofiassa ja empiriassa näistä vain kiinnostutaan ja niiden pätevyys käydään lävitse. Tosiasiassa sekä tiede että filosofiakin tekevät tämän vieläpä sillä tavoin jännästi, että tämä takaa ainoastaan sen onko väite "tieteellinen" tai "analyyttisesti pätevä, looginen, rationaalinen". Analyyttiset filosofit eivät polta epäpäteviä argumentteja sisältäviä kirjoja tai muuta, he eivät vain päästä analyyttisen filosofian kerhokirjastoonsa sellaisia. Tuntuukin siis ainoastaan siltä että henkilöt joiden näkemykset jotka eivät ole tieteellisiä tai rationaalisia ovat kiukkuisia tästä asiasta itsestään. Joka taas on viite siitä kuinka hyvin näiden suorittama menetelmä on toiminut ja tuonut niille vaikutusvaltaa kulttuurissamme : Kriittisyys ei siis selvästi ole mitenkään estänyt niitä, pikemminkin näyttää siltä kuin niiden voimana olisi Scullyperiaate. Tämä on oma coinaukseni, jolla tarkoitan sitä millä perustein Agentti Mulder aina toistuvasti kertoo haluavansa parikseen nimen omaan skeptisen Scullyn: Joku muu voisi päästää läpi puolivillaisiakin ideoita, mutta Scully pistää Mulderin tekemään töitä ja tarkistaa että tulokset ovat päteviä muuallakin kuin Mulderin päässä. Lisäksi on muistettava että tukahduttamiseen liittyy ajatus siitä kuinka analyysi ja empiria rajoittavat näkemyksiä, joka on järkevä kritiikki vain jos todella on jotain jota ne kieltävät. Tämän esityksen mainitseminen on kritiikkiä : Toisin sanoen kritiikkiä käyttää tällöin pakotetusti sellainen henkilö, joka itse kieltää kritiikin käytön tukahduttavana. Luulisi että hän menisi ja perustaisi oman kerhon ja kun siellä ei olisi tukahduttamista, tämä tekisi sitten valtavasti tuloksia. (Tosin yleensä kun kysellään että mitä tutkimuksia nyt on rajoitettu, eli minkä sisältöistä tavaraa joku tiedelehti tai analyysilaitos nyt on torjunut, vastausmittarit näyttävät nollaa tai sitten ne viittaavat siihen kuinka empiriaa tai "naturalismia" ei saa kritisoida. Tällöin kyseessä ei siis enää olekaan se, että tiede tukahduttaisi muiden ajatuksia vaan siitä että muut yrittävät tukahduttaa tiedettä.)

3: Syyte toisten kunnioittamisen puutteesta. Tosiasiassa voidaan päin vastoin sanoa että kritiikki sinällään on osoitus siitä että keskustelunaihe on kiinnostava. Sillä analyyttinen filosofia ja empiria jättävät käsittelemättä jonkun kysymyksen jos (1) Ratkaisu on todistettu mahdottomaksi. (2) Ratkaisua ei voida tehdä, jolloin kyseessä on vain mielipide, jolloin jonkun henkilön innokas kannanotto tarkoittaa sitä että voi vain sanoa "olen erimielinen" ja nauraa päälle. Jokainen voi olla mitä mieltä vain haluaa. (3) Ratkaisun hakeminen on merkityksetöntä, turhaa. Ei siis ole yhtään väärin sanoa että jos joku vetoaa siihen että joku näkemys on vain mielipide, hän tarkoittaa että siitä ei voi kuin kinastella tai että se ei ole järkevän keskustelun ja selvittämisen arvoista. Siksi kun esimerkiksi minä vastaan pitkästi, tällä päin vastoin osoitan että olen nähnyt toisen näkemyksen vaivan arvoiseksi. Jos esimerkiksi puheen alla ovat lasten rokotukset tai rokottamatta jättämiset, kommentointini kertovat siitä että asialla on väliä. Kun taas mielipiteensä vapauteen vetoava vain ainoastaan julistaa omaa mielipidettään (heillä jostain syystä on aina sellainen vaikka he puhuvatkin aina avomielisyyden puolesta.) ja että itse asia, se annetaanko lapselle rokotus vai ei, on mielipide ja maailmankuvakysymys, jonka teon merkitys ei lainkaan riipu siitä tosiasiasta toimivatko rokotteet ja aiheuttavatko ne autismia aidosti vai eivät.

4: Syyte tunteen ja luovuuden vastustamisesta. Tosiasiassa tuskin mikään asia voi olla tätä enemmän väärin. Kun otetaan esimerkiksi Richard Feynman, huomataan että tämä fysiikan saralla suuresti vaikuttanut nero oli sangen omalaatuinen ja luova. Ja ennen kaikkea teki silti -tai juuri siksi- priimaa tiedettä. Itse asiassa "paatunut empiristi" Edward Wilson on esittänyt vakavissaan että hyvä tieteen tekeminen vaatii intohimoa, kiinnostusta aiheesta. Wilson tosin käytti sanaa "pakkomielle" ja kuvasi sitten pidemmin kiinnostuksen syvyyttä. Intohimo on tärkeää, sillä muutoin ei ensinnäkään jaksa lukea läpi yksityiskohtia aiheesta, etkä jaksaisi miettiä siihen liittyviä asioita ja koejärjestelyjä. (Jos siis tympäännyit jonkun juttuni yksityiskohtiin, sinulla on vasta harmaa kalpea aavistus...) Tämäkin filosofia on syntynyt lähinnä innostuksestani aiheeseen. (Miten kovasta pakkomielteestä on kyse: Ota kirjoittamani tekstimäärä ja mieti miten kauan sinulta menisi jos kirjoittaisit yhtä monesta eri aiheesta yhtä paljon lähdeviitteitä käyttäen yhtä laajat ja yhtä pitkät jutut. Jos olet maisteri tai tohtori jossain, muista että et valitse tästä aiheesta vaan otat jonkun muun aiheen. Koska. Minä. Olen. Amatööri.)

5: Väite siitä että se tarkoittaa suurta uskoa ja luottamusta ihmisen rationaalisuuteen. Tämäkään ei ole välttämätöntä. Itse asiassa voidaan ajatella että koska ihminen on sangen erehtyväinen, objektiivista tutkimusta tarvitaan enemmän. Olemme tyhmiä, joten meidän täytyy tutkia kauemmin. Se on hidaste, ei este. Niin, itse en luota että kukaan ihminen on niin järkevä ja rationaalinen kuin itselleen kehuu.

6: Näkemykset ovat vain väärässä, koska jos rationaalisuus toimisi kaikki tiedettäisiin jo. Oikeastaan mikään ei voisi olla enempää väärässä. Tämän voi kumota helposti ottamalla esiin vaikka uusimman tieteen peer rewiew lehden : Aiheen voi ottaa vaikka mistä tieteenalasta. Sitä huomaa, että tuokin tieto on ollut ihmiskunnan tietämättömissä aina viime aikoihin saakka. Kriitikoiden mukaan seuraavaa Naturen numeroa ei siis ilmeisesti enää tule koska kaikki mikä voidaan tietää tiedetään jo? Enpä löisi vetoa sen puolesta. Toinen näkemys taas tulee aivan suoraa empirian periaatteesta. Aina voi löytyä uusia confounding factoreja, jotka muuttavat näkemyksiä. Lisäksi sanon saman minkä Ilkka Niiniluoto on huomauttanut: Tiede ei voi koskaan levätä laakereillaan, koska siinä on itsekritiikin periaate. Huomenna joku voikin vaikka falsifioida eli kumota jonkun teorian ja keksiä paremman tilalle. Itse data pysyisi samana, niiden selitys ja ymmärtämisemme vain avartuisi.

Hieman perää esitetyssä kritiikissäkin tietenkin on: Eräiltä näkökulmilta empiria ja analyyttinen filosofia eivät suinkaan ole mitään kunnioituspesäkkeitä. Kun mietitään esimerkiksi luonnontieteiden kehitystä, huomataan, että ennen sairauksia selitettiin kirouksilla, nykyisin taidinaiheuttajilla. Taatusti tämä tutkimus rikkoi uskonnollisia käsityksiä. Käytetyimpiä esimerkkejä ovat tietenkin aurinkokeskisyyden tutkimus: Se oli monista kova ja ikävä asia ja rikkoi monien uskonnollisia käsityksiä vastaan. Tiede ei kuitenkaan ole koskaan pitkällä tähtäimellä - lyhyellä tähtäimellä politiikalla on ollut vaikutuksia monissa asioissa - välittänyt kahdesta kiellosta: (1) Ette voi. (2) Ette saa.

Ja sen takia Naturestakin tulee taas uusi numero. Ja sen takia tiede on kehittynyt. Jos se olisi "kunnioittanut" niitä jotka ovat halunneet vaientaa tieteen tai analyysin, emme olisi keksineet yhtään mitään. Toisin sanoen hieman perää on siinäkin että tiede vaientaa. Se nimittäin on vaientanut joitain vääriä käsityksiä - tosin vain sitä kautta että se on osoittanut ne epätieteellisiksi ja tieteen oma teho on näyttänyt sen toimivaksi systeemiksi.

Mielestäni ainoat joiden tulee millään lailla pelätä empiriaa tai loogista analyysiä ovat ne, joiden käsitykset eivät ole tieteellisiä, mutta jotka yrittävät väittää olevansa sellaisia. Se, että pelkoa osoittaa taas kertoo minulle mistä niitä todennäköisesti löytyy...