"Science works because individuals don't get to just "make shit up". If I have what I think is a crazy but great new idea, I have to test it, but even more important, others have to test it too and verify my findings. There is no "maverick" science, as ultimately, ideas must be tested in the wider community to be legitimized. Mavericks have made interesting discoveries, but never in a vacuum. The Galileos of history worked in context, and they were not brilliant because of their "maverick-ness", but because they were right."
(Peter A. Lipson, "Medical Hypotheses - "just make shit up; we'll publish it")
Kun filosofisessa keskustelussa ottaa kannanottoja jotka luottavat luonnontieteisiin tai jos harrastaa analyyttistä lähestymistapaa, kohtaa usein aika rankkoja syytteitä ja kritiikkiä. Osa siitä on täysin aiheetonta, ja suorastaan sisäisesti ristiriitaista - ei millään tavalla hyväksyttävää. Käsittelen niitä tässä:
1: Syyte skientismistä, tiedeuskosta. Tämä tarkoittaa sitä että (1) henkilö uskoo ontologiseen reduktioon, eli että kaikki olisi jotenkin lopulta selitettävissä fysiikalla ja alkuaineilla ja että yliluonnollista ei olisi. Tosiasiassa empiristi ainoastaan luottaa että empirialla voidaan saada jotain tietoa. (2) Tähän yhdistyy myös syytös kaikkitietävyydestä, kuinka skientistit väittävät tietävänsä kaiken tuonpuoleisesta ja henkisestä. Kuitenkin hieman yllättäen analyyttinen filosofia tai empiria ei tee tätä kannanottoa, se on yliluonnollisten asioiden suhteen agnostinen(kuten minä Jumalan suhteen) Ja sen sijaan taas yleensä -kokemuksieni mukaan poikkeuksetta- skientismistä syyttävät tahot ovat jonkinlaisia spiritualisteja, jotka itse asiassa astuvat "tietämysuskonsa" tiellä juuri tälle kritisoimalleen alueelle. Heillä on kannanottoja enkeleihin, eli itse asiassa juuri he ovat niitä henkilöitä jotka väittävät tietävänsä tuonpuoleisesta asioita. Esittämänsä kritikikin valossa tämä tuottaa minulle huvittuneita hetkiä.
2: Syyte tukahduttamisesta: Tämä tarkoittaa sitä että skientismi jotenkin rajoittaa uusien ajatuksien syntymistä kieltämällä esimerkisi tunteiden käytön. Kritiikki on kuulemma väärin koska se estää uusien ajatusten keksimisen. Tosiasiassa kritiikki voi kuitenkin kohdistua vain jo keksittyihin ajatuksiin: Hypoteesinmuodostamiseen ei ole metodia -kuten Paul Feyerabend onkin huomauttanut- ainoastaan tarkistamiseen on. Samoin jos saat jonkin ajatuksen, saat ajatuksen. Filosofiassa ja empiriassa näistä vain kiinnostutaan ja niiden pätevyys käydään lävitse. Tosiasiassa sekä tiede että filosofiakin tekevät tämän vieläpä sillä tavoin jännästi, että tämä takaa ainoastaan sen onko väite "tieteellinen" tai "analyyttisesti pätevä, looginen, rationaalinen". Analyyttiset filosofit eivät polta epäpäteviä argumentteja sisältäviä kirjoja tai muuta, he eivät vain päästä analyyttisen filosofian kerhokirjastoonsa sellaisia. Tuntuukin siis ainoastaan siltä että henkilöt joiden näkemykset jotka eivät ole tieteellisiä tai rationaalisia ovat kiukkuisia tästä asiasta itsestään. Joka taas on viite siitä kuinka hyvin näiden suorittama menetelmä on toiminut ja tuonut niille vaikutusvaltaa kulttuurissamme : Kriittisyys ei siis selvästi ole mitenkään estänyt niitä, pikemminkin näyttää siltä kuin niiden voimana olisi Scullyperiaate. Tämä on oma coinaukseni, jolla tarkoitan sitä millä perustein Agentti Mulder aina toistuvasti kertoo haluavansa parikseen nimen omaan skeptisen Scullyn: Joku muu voisi päästää läpi puolivillaisiakin ideoita, mutta Scully pistää Mulderin tekemään töitä ja tarkistaa että tulokset ovat päteviä muuallakin kuin Mulderin päässä. Lisäksi on muistettava että tukahduttamiseen liittyy ajatus siitä kuinka analyysi ja empiria rajoittavat näkemyksiä, joka on järkevä kritiikki vain jos todella on jotain jota ne kieltävät. Tämän esityksen mainitseminen on kritiikkiä : Toisin sanoen kritiikkiä käyttää tällöin pakotetusti sellainen henkilö, joka itse kieltää kritiikin käytön tukahduttavana. Luulisi että hän menisi ja perustaisi oman kerhon ja kun siellä ei olisi tukahduttamista, tämä tekisi sitten valtavasti tuloksia. (Tosin yleensä kun kysellään että mitä tutkimuksia nyt on rajoitettu, eli minkä sisältöistä tavaraa joku tiedelehti tai analyysilaitos nyt on torjunut, vastausmittarit näyttävät nollaa tai sitten ne viittaavat siihen kuinka empiriaa tai "naturalismia" ei saa kritisoida. Tällöin kyseessä ei siis enää olekaan se, että tiede tukahduttaisi muiden ajatuksia vaan siitä että muut yrittävät tukahduttaa tiedettä.)
3: Syyte toisten kunnioittamisen puutteesta. Tosiasiassa voidaan päin vastoin sanoa että kritiikki sinällään on osoitus siitä että keskustelunaihe on kiinnostava. Sillä analyyttinen filosofia ja empiria jättävät käsittelemättä jonkun kysymyksen jos (1) Ratkaisu on todistettu mahdottomaksi. (2) Ratkaisua ei voida tehdä, jolloin kyseessä on vain mielipide, jolloin jonkun henkilön innokas kannanotto tarkoittaa sitä että voi vain sanoa "olen erimielinen" ja nauraa päälle. Jokainen voi olla mitä mieltä vain haluaa. (3) Ratkaisun hakeminen on merkityksetöntä, turhaa. Ei siis ole yhtään väärin sanoa että jos joku vetoaa siihen että joku näkemys on vain mielipide, hän tarkoittaa että siitä ei voi kuin kinastella tai että se ei ole järkevän keskustelun ja selvittämisen arvoista. Siksi kun esimerkiksi minä vastaan pitkästi, tällä päin vastoin osoitan että olen nähnyt toisen näkemyksen vaivan arvoiseksi. Jos esimerkiksi puheen alla ovat lasten rokotukset tai rokottamatta jättämiset, kommentointini kertovat siitä että asialla on väliä. Kun taas mielipiteensä vapauteen vetoava vain ainoastaan julistaa omaa mielipidettään (heillä jostain syystä on aina sellainen vaikka he puhuvatkin aina avomielisyyden puolesta.) ja että itse asia, se annetaanko lapselle rokotus vai ei, on mielipide ja maailmankuvakysymys, jonka teon merkitys ei lainkaan riipu siitä tosiasiasta toimivatko rokotteet ja aiheuttavatko ne autismia aidosti vai eivät.
4: Syyte tunteen ja luovuuden vastustamisesta. Tosiasiassa tuskin mikään asia voi olla tätä enemmän väärin. Kun otetaan esimerkiksi Richard Feynman, huomataan että tämä fysiikan saralla suuresti vaikuttanut nero oli sangen omalaatuinen ja luova. Ja ennen kaikkea teki silti -tai juuri siksi- priimaa tiedettä. Itse asiassa "paatunut empiristi" Edward Wilson on esittänyt vakavissaan että hyvä tieteen tekeminen vaatii intohimoa, kiinnostusta aiheesta. Wilson tosin käytti sanaa "pakkomielle" ja kuvasi sitten pidemmin kiinnostuksen syvyyttä. Intohimo on tärkeää, sillä muutoin ei ensinnäkään jaksa lukea läpi yksityiskohtia aiheesta, etkä jaksaisi miettiä siihen liittyviä asioita ja koejärjestelyjä. (Jos siis tympäännyit jonkun juttuni yksityiskohtiin, sinulla on vasta harmaa kalpea aavistus...) Tämäkin filosofia on syntynyt lähinnä innostuksestani aiheeseen. (Miten kovasta pakkomielteestä on kyse: Ota kirjoittamani tekstimäärä ja mieti miten kauan sinulta menisi jos kirjoittaisit yhtä monesta eri aiheesta yhtä paljon lähdeviitteitä käyttäen yhtä laajat ja yhtä pitkät jutut. Jos olet maisteri tai tohtori jossain, muista että et valitse tästä aiheesta vaan otat jonkun muun aiheen. Koska. Minä. Olen. Amatööri.)
5: Väite siitä että se tarkoittaa suurta uskoa ja luottamusta ihmisen rationaalisuuteen. Tämäkään ei ole välttämätöntä. Itse asiassa voidaan ajatella että koska ihminen on sangen erehtyväinen, objektiivista tutkimusta tarvitaan enemmän. Olemme tyhmiä, joten meidän täytyy tutkia kauemmin. Se on hidaste, ei este. Niin, itse en luota että kukaan ihminen on niin järkevä ja rationaalinen kuin itselleen kehuu.
6: Näkemykset ovat vain väärässä, koska jos rationaalisuus toimisi kaikki tiedettäisiin jo. Oikeastaan mikään ei voisi olla enempää väärässä. Tämän voi kumota helposti ottamalla esiin vaikka uusimman tieteen peer rewiew lehden : Aiheen voi ottaa vaikka mistä tieteenalasta. Sitä huomaa, että tuokin tieto on ollut ihmiskunnan tietämättömissä aina viime aikoihin saakka. Kriitikoiden mukaan seuraavaa Naturen numeroa ei siis ilmeisesti enää tule koska kaikki mikä voidaan tietää tiedetään jo? Enpä löisi vetoa sen puolesta. Toinen näkemys taas tulee aivan suoraa empirian periaatteesta. Aina voi löytyä uusia confounding factoreja, jotka muuttavat näkemyksiä. Lisäksi sanon saman minkä Ilkka Niiniluoto on huomauttanut: Tiede ei voi koskaan levätä laakereillaan, koska siinä on itsekritiikin periaate. Huomenna joku voikin vaikka falsifioida eli kumota jonkun teorian ja keksiä paremman tilalle. Itse data pysyisi samana, niiden selitys ja ymmärtämisemme vain avartuisi.
Hieman perää esitetyssä kritiikissäkin tietenkin on: Eräiltä näkökulmilta empiria ja analyyttinen filosofia eivät suinkaan ole mitään kunnioituspesäkkeitä. Kun mietitään esimerkiksi luonnontieteiden kehitystä, huomataan, että ennen sairauksia selitettiin kirouksilla, nykyisin taidinaiheuttajilla. Taatusti tämä tutkimus rikkoi uskonnollisia käsityksiä. Käytetyimpiä esimerkkejä ovat tietenkin aurinkokeskisyyden tutkimus: Se oli monista kova ja ikävä asia ja rikkoi monien uskonnollisia käsityksiä vastaan. Tiede ei kuitenkaan ole koskaan pitkällä tähtäimellä - lyhyellä tähtäimellä politiikalla on ollut vaikutuksia monissa asioissa - välittänyt kahdesta kiellosta: (1) Ette voi. (2) Ette saa.
Ja sen takia Naturestakin tulee taas uusi numero. Ja sen takia tiede on kehittynyt. Jos se olisi "kunnioittanut" niitä jotka ovat halunneet vaientaa tieteen tai analyysin, emme olisi keksineet yhtään mitään. Toisin sanoen hieman perää on siinäkin että tiede vaientaa. Se nimittäin on vaientanut joitain vääriä käsityksiä - tosin vain sitä kautta että se on osoittanut ne epätieteellisiksi ja tieteen oma teho on näyttänyt sen toimivaksi systeemiksi.
Mielestäni ainoat joiden tulee millään lailla pelätä empiriaa tai loogista analyysiä ovat ne, joiden käsitykset eivät ole tieteellisiä, mutta jotka yrittävät väittää olevansa sellaisia. Se, että pelkoa osoittaa taas kertoo minulle mistä niitä todennäköisesti löytyy...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti