keskiviikko 13. elokuuta 2008

Three stories: Nukkuvat kuin possut.

Seuraavat unet ovat sikalatyöntekijöiden omia. Kaikki eivät ole minun, mutta olen julmasti ryöstänyt tarinat kysymättä itse unennäkijältä lupaa. Siksi kerron sellaisessa muodossa että häivytän uneksijan persoonan taka -alalle. Nämä liittyvät työhömme, eli variaationmetsästykseen yksimahaisten tutkimuksessa. Tarkemmin sikaa.

Uni 1: Laitoin sioille rehuja ja kastelin niitä. Kun olin valmis, kaukaloiden pohjalta avattiin tulppa kuin keittiön pesualtaasta. Valtava suppilo pyöritti rehut takaisin siiloon, josta rehut otetaan esille punnittavaksi ja jaettavaksi sikojen eteen. Unessa rehu muodosti ikuisesti pyörivän ketjun, eikä niiden punnitus ikinä johda mihinkään.

Uni 2: Tämän unen ymmärtämiseksi on tärkeää tietää että toimistoissa on usein väliseinillä toisistaan erotetut työpisteet. Sioille heitellään virikekokeissa erilaisia leluja ja katsotaan niiden reaktioita niihin. Osastoja on vain neljä. Hoitelin osastoa ja vanhempi tutkija tuli kertomaan, että "äkkiä, mene hoitamaan osasto 6". Hätäännyin, koska en muistanut tällästä osastoa olevankaan. Ajattelin että nyt on jäänyt koko uran ajan työtä paljon tekemättä. Mutta löysin sen helposti ja menin sinne. Siellä karsinoissa ovat työkaverini toisen työpaikkani toimistosta. He olivat karsinoissa ja kokeessa. Minun piti hoitajana heitellä heille karsinoihin tietokoneita virikkeiksi.

Uni 3: Unessa porsaat puhuvat mutta hoitaja ei kuule niitä vaikka hoitaja onkin nukkuja. Uneksija siis ymmärtä puheen, kuin olisi ulkopuolinen seuraaja hänen uniminänsä erillinen taho. Unen ymmärtämiseksi on tärkeää huomata, että normaalisti possut pyörivät kovasti tiellä siivotessa ja niitä tavallisesti työnnetään kauemmaksi. Karsinassa on kaksi sikaa ja hoitajalla on raappa, jolla siivotaan karsinoita. Porsaat ovat innoissaan ja jännittyneitä, pysyvät riemuissaan tuskin nahoissaan. Toinen porsas kysyy toiselta, että "Kysytään, että haluaisiko tuo leikkiä meidän kanssa ja rapsuttaa". Toinen siihen "Emmä uskalla, kysy sinä minä kysyin viimeksi". Kun possu tulee lähemmäksi, hoitaja lyö tätä raapalla päähän.

Ei kommentteja: