Luontaistuotteala jaetaan tyypillisesti siten, että sitä joko puolustetaan tai vastustetaan kokonaisuutena. Molemmat puolet tapaavat jaotella tuotteet karkeasti virallisen lääketieteen ja vaihtoehtolääketieteen. Tosiasiassa ei kuitenkaan ole kuin yksi lääketiede; Jos jokin aine saa todisteita, se on virallista lääketiedettä. Toisin sanoen pitäisi puhua evidenssipohjaisesta ja eievidenssipohjaisesta lääketieteestä. Eikä luontaistuotteet ole selvästi vain toista, tuotteita on joka laitaan. Kuitenkin olisi hyvä huomata, että luontaistuotekaupassa on selkeästi kolme elementtiä. Osa tuotteista edustaa selvästi vain yhtä osa-aluetta, mutta suurin osa jaottuu niiden kesken. Voidaan sanoa että muodostuu kolmio, josta yksittäiset tuotteet voivat olla missä tahansa kohtaa. Siksi mielestäni luontaistuotekaupan puolustus ja kritisointi on kohdistettava tarkasti. Osa -alueet ovat seuraavat:
1: Lääke eli rohdospuoli. Tässä kohden tarkoitetaan erilaisia vaikuttavia ja tautia parantavia aineita, joita saadaan kasveista. Tämä ei ole niin tavatonta, kun miettii että luonnosta löytyy tappavia myrkkyjä mainitakseni sormutinkukka, kielo, valkovuokko, näsiä... ja ties minkälaista kemikaalia kasveista. Miksi näissä ei muka voisi olla hyödyllisiä?
2: Ravinto ja ruokapuoli. Tässä tarkoitetaan erilaisia luomutuotteita, itse esimerkiksi pidän "mututeestä" eli minttuteestä johon laitetaan "intiaanisokeria", eli sokeriruo-osta "vaillinaisen puhdistuksen avulla" tuotettua sokeria, joka on ruskeaa ja hyvää. Ängen näitä sitten yhteen-
3: Aatemyynti. Tämä taas tarkoittaa sitä että asiakkaalle myydään lähinnä yhteyttä mystiikkaan, kuten yhteyteen luonnon kanssa. Malliesimerkki tälläisestä on korvakynttilät, joiden epätodesti väitetään olevan Hopi -intiaanien perinnettä. Ne ovat harmittomia, mutta eivät toimi. (Vaha niiden sisällä, jota esitetään todisteena vahasta jonka ne ovat "imeneet" korvasta ovat kynttilän omaa vahaa. Kynttilän rakenne itse asiassa tukkii sen pohjalta kun se palaa. Tuotetta kokeilleena - itsellä korvat aloittivat murkkuiässä vahomaan paljon, vieläpä pahasti sillä tavalla että se kuivuessaan se kiteytyy teräviksi ja koviksi sirpaleiksi jotka rikkovat korvakäytävää, minkä vuoksi sain sen pahan korvatulehduksenikin - voin sanoa vain että on ihan kiva maata kyljellään jonkin aikaa, olipa tekosyy siihen mikä tahansa. Vahaa kynttilä ei kuitenkaan ime, jos se vaikkua poistaa, sen teho on vastaava kuin se että työnnät kynän tai mehupillin korvaan ja nykäiset sen sitten vähän ajan päästä pois. Ainahan sitä jotain tarttuu.) Toki pelkkä aatteellisuus ei tarkoita että tuote ei toimisi. Mutta joissain tuotteissa on kyse humpuukista, jolloin tuotetta myydään aatteen vuoksi, siitä saatavan aatteenmukaisuusmielihyvän vuoksi, vaikka se ei toimisikaan.
Luontaistuotteiden erityisluonteen vuoksi yritän kertoa kaikista osapuolista kerralla, käsitellä kokonaisuutta ikään kuin taustaa vasten.
Lääketieteen historia perustuu luonnonlääkintään: Esimerkiksi Hippokrates käytti pääasiassa luonnonlääkkeitä ja vasta Paracelsus toi kemian lääketieteeseen. Tämä on toki argumenttina perustaltaan samantapainen kuin esitys siitä että kemia perustuu alkemiaan. Sinänsä totta, mutta puhtaasti sellaisena irrelevanttia.
Kuitenkin tärkeintä on huomata se, että kasvit sisältävät erilaisia kemiallisia aineita. Ja tässä kohdassa on syytä huomata, että orgaaninen kemia ei eroa mitenkään olennaisilta osiltaan epäorgaanisesta kemiasta. Atomi, molekyyli tai yhdiste ei siis tiedä, onko se peräisin kasvista vai kemiantehtaasta. Ajatus siitä että elävät ja epäelolliset jotenkin olennaisesti eroaisivat kemiallisesti toisistaan nojautuu aikoihin jolloin kemia irrottautui alkemiasta. Tuolloin elävissä organismeissa esiintyvien aineiden ajateltiin poikkeavan selvästi niistä joita saadaan mineraaleista Eroja oli paljon, esimerkiksi orgaanisia aineita oli vaikea eristää ja puhdistaa. Jaottelun orgaaniseen ja epäorgaaniseen kemiaan termitasolla tapahtui 1770 -luvulla Torbern Bergmanin toimesta. Hänen aikoinaan oltiin vitalisteja, eli uskottiin että luonnonkasveilla ja eläimillä oli elämänvoima, joka muutti niitä siten että niitä ei voitu käsitellä laboratoriossa muiden kemikaalien tapaan. Tämä myytti alkoi horjua 1800 -luvulla, kun Michel Chevreul ensin osoitti että saippua voitiin jakaa orgaanisiin aineisiin - glyseriiniin ja rasvahappoihin ilman elämänvoimaa ja Friedrich Wöhler valmisti orgaanista ureaa epäorgaanisista aineista : Näin orgaanisen ja epäorgaanisen kemian raja ymmärrettiin häilyväksi, ja huomattiin että samat lainalaisuudet pätivätkin molempiin. Orgaaniset yhdisteet vain sisälsivät hiiltä monessa eri muodossa, mikä aikaansai niiden erityiset ominaisuudet.
Kun tiedämme että kasvit sisältävät monenlaisia kemiallisia aineita, tiedämme että ne myös vaikuttavat monella tavalla. Kun luonnosta löytyy tehokkaita myrkkyjä - ja tiedämme esimerkiksi että punakärpässienessä on atropiinia, jota käytetään puhdistettuna kemikaalina lääkkeenä "laitoslääketieteessä", tiedämme myös että punaisen kärpässienen atropiini toimii samalla tavalla riippumatta siitä onko se peräisin kemiantehtaasta vai luonnonlähteestä.
Lääketiede on historiansa aikana erikoistunut, mikä tarkoittaa sitä että se on jakautunut ymmärtämään yhä useampaa sairautta. Niiden tavoitteena on selvittää lääkeaineen toiminta ns. kaksoissokkokokeella. Tämä taas tarkoittaa koeasetelmaa, jossa vastakkain ovat lumelääkityt koehenkilöt ja lääkettä saavat. jos lääkettä saavat paranevat tehokkaammin kuin lumelääkettä saaneet, lääke toimii testatusti. Ja tämä koeasettelu ei itse asiassa sorru siihen ongelmaan, mistä luontaislääkkeiden puolestapuhujat esittävät: Sitä ei haittaa onko lääkkeessä yksi kemikaali vai tuhat miljoonaa kemikaalia sekoitettuna. Jos yhdistelmä toimii, se toimii. Lääketiede ei myöskään pyri parantamaan kaikkia, vaan erikoistuminen on nimenomaan kohti sitä paljon puhuttua "yksilöllisyyttä": Spesialisti voi tutkia hyvinkin pientä ihmisryhmää koskevaa tietoa. Jostain syystä useissa luonnonlääkintää mainostavissa tuotteissa erikoistuminen kuitenkin kutsutaan sanalla "sirpaloituminen" samalla kun lääketieteen väitetään laitostuvan ja kohtelevan "epäyksilöllisesti massana". (Esimerkiksi tälläisestä on Ljudmila Rumjantsevan kirja "Kasvilääkintäopas", joka sisältää sinänsä ihan toimivia luonnonrohtoja, mutta myös tälläistä erikoista sanankäyttöä.) On syytä huomata, että luonnonlääkintä on vähentynyt muutamasta syystä:
1: Yksi kemikaali on helpompi hallita. Kun puhutaan eri aineiden yhteisvaikutuksesta, tulee mieleen esimerkiksi harmaamustesienen yhdistäminen alkoholin kanssa. Syntyy antabusvaikutus, joka joko aikaansaa kuolemanpelon tai pahaonolon tunteen, jota nuo mainitut aineseokset yksinään eivät saisi. Tarvitaan molemmat osapuolet. Tämä on riski, ja "luontaistuotteiden puolesta kemiallista lääketiedettä vastaan" -henkilöt (joita onneksi läheskään kaikki luontaistuoteihmiset eivät ole) huomauttavat löydetyistä lääketieteen "yllätyksistä", kun jokin tälläinen on löytynyt. He kuitenkin unohtavat, että luonnonlääkkeissä kemikaaleja on enemmän, ja niiden yhdistelmät sydänlääkkeiden ja monien muiden luontaislääkkeiden kanssa on ongelmallista. Kun silloin kun on yksi kemikaali, on tutkittava tämän vaikutukset muiden kanssa, nyt olisi tutkittava useiden kemikaalien vaikutukset ja näiden yhdistelmien vaikutukset. (Kombinatoriikkaa vähänkin osaavat tajuavat, että tässä tulee valtavia testimääriä jotta riskit saataisiin eliminoitua.) Tämä ei siis tarkoita että luontaistuotteet olisivat huono ratkaisu eikä niitä saisi käyttää - vaan että niissä on riskejä jotka itse asiassa vaativat enemmän "kovaa laitostiedettä" ollakseen yhtä riskittömiä kuin normilääkkeet. Luontaistuotteet toki aikaansaavat vähemmän uutispommeja. Mutta syykin on selvä: Ne ovat pienempien piirien käyttämiä, luontaistuotteiden käyttäjät käyttävät eri tuotteita. Joten jos jokin riski ilmenee, se vaikuttaa normilääketieteen pommeihin verrattuna vain muutamaan ihmiseen. Mutta jos kaikki käyttäisivät samoja luontaistuotteita, tämä riski olisi jopa "laitoslääketiedettä suurempi".
2: Luonnonkasvit eivät ole keskenään identtisiä. Eli jossain kasvupaikassa ja jossain yksilössä lääkeaineita on eri pitoisuuksia ja määriä. Tämä taas on sovellettava muistamme fraasin kautta "Le poison c'est la dose" Ja mikä koskee myrkkyä koskee myös lääkettä. Ruumiimme laskee molekyylejä. Toisin sanoen pitoisuuserot tuovat riskin. Tätä riskiä voi kuvata heroiininkäyttäjien ongelmilla: Kun käyttäjät saavat tavallisesti heroiinia jota on jatkettu sokerilla, he kuolevat kun he piikittävät itseensä "vakiannoksen", joka onkin puhdasta. Syynä on määrä, kun heroiinia on pitoisuutena enemmän, sitä tarvittaisiin vähempi määrä. Toki on huomattava, että syntetisointi lisää yliannoksen mahdollisuutta "sinällään", koska kun aine on puhdasta, sitä on helpompi nauttia vaarallinen annos. Jos ainetta on luonnonkasvissa pieni pitoisuus, sitä voi olla vaikea syödä vaikkapa 200 kiloa kerralla. Mutta kun 200 kiloa tiivistetään, siitä saadaankin kiva nappi jonka voi niellä kätevästi vaikka veden kanssa.
Tämä ei tietenkään ole mikään kritiikki luontaistuotteiden hävittämiseksi. Itse asiassa monissa luontaistuotteissa mainittuja eroja kavennetaan prosessoimalla. Esimerkiksi Blue Berry tuotteessa on mustikoista erotettua luteenia. Pointtina on siis se, että näissä tuotteissa itse asiassa tiivistetään yksi tai pari vaikuttavaa ainetta ja sitten prosessoidaan se siten että siitä saadaan vakiannoksinen määrä ainetta. On hyvä miettiä, onko "luontaisuus" tässä vaiheessa mikään oikea valtaisa ero. Itse ajattelen että kyseessä on lähinnä imagoasia, eli ostaa apteekista tai luontaistuotteesta saman aineen, ihan sen mukaan kummasta on kivempi ja aatteenmukaisempi ostaa. Samaa tavaraahan sitä saa. Erojen pienuutta tiettyjen tuotteiden kohdalla korostaa vielä sekin, että luontaistuoteala - vaikka sen kannattajat kritisoivatkin "norsunluutornilääkintää" kaupallisuudesta - on iso bisnes. Ja se on maailmanlaajuinen. Blue Berrykin on tehty ruotsalaisista mustikoista.
Jännittävää onkin se, että monet luontaislääkkeet tutkitusti toimivat. Mutta ne sitten toimivatkin "normilääketieteen" metodeilla ja tavoilla. Ja ne itse asiassa myös todistavat itsensä normaalin proseduurin kautta. Tutkimuksiin viittaaminen luontaistuotekaupassa ei ole tavatonta mainostamista. Eikä tämä minusta ole paha asia. Sen sijaan paha asia on se, jos tutkitut tuotteet jotenkin antaisivat tukea niille joiden puolesta tutkittuja tuloksia ei ole.
Luontaistuotteita ei siksi saisi käsitellä "koko klönttinä", vaikka siihen ihmisellä onkin luontainen halu luokitella ja leimata hääppöisin perustein, vain oman aatteensa vuoksi. Ei kuitenkaan ole syytä olla paatunut, kumpaankaan suuntaan. Tässä kohden on siis "pidettävä mieli avoimena mutta ei niin avoimena että aivot tipahtavat päästä."
Sen sijaan se, mikä tulee lääkelaitoksen vetämää kampanjaa, jonka tarkoituksena on saada toimivat luontaislääkkeet eli rohdokset pelkäksi apteekkitavaraksi kuulostaa minusta hieman erikoiselta. Se kun ei poista ongelmaa joka huuhaalääkkeistä seuraa. Se ainoastaan veisi tuotteet kaupoista ja luontaistuoteliikkeistä. Tämän jälkeen voisi siis sanoa lääkepuolesta että "jos se ei toimi, saat sen luontaistuoteliikkeestä ja jos se toimii apteekista". Tämä vaikuttaa siis enemmän kilpailun minimoimiselta kuin aktuaaliselta ihmisten puolesta huolehtimiselta. Olen nimittäin ollut huomaavinani, että luontaistuotekauppojen asiakkaista osa on "apteekkivastaisia", eli vastustavat "systeemiä" sinänsä. Tähän muutosvastarintaan ei muuttu vaikuta, he vain ainoastaan käyttäisivät sitten sitä luontaistuotteiden "humpuukipuolta". Minusta tässä kohden olisi siksi syytä pikemmin estää puoskarointia, valvoa tuotteiden riskejä, vaatia riskillisten tuotteiden myyntikieltoja luontaistuotekaupoille, ja kenties asettaa luontaistuotekauppojen myyjille esimerkiksi farmaseutin koulutuksen tai vastaavan lääketieteen koulutuksen. (Ei siis mitään sellaista diplomia joka on mallia "Käy 2kk kurssi jossa puhutaan latteuksia + maksa muutama sata euroa niin olet ammattimainen homeopaatti ja holistinen hieroja ja saat siitä pramean diplomin".) Parasta olisikin, jos muutos tulisi luontaistuotealan sisältä. Mielestäni M-L. Kotajärvi, joka on B.T.W. farmaseutti, onkin oikeansuuntaisessa toimessa ajaessaan Tietotaito -projektia, jossa korostetaan tietämistä. Luontaistuotealalla tätä hanketta on kritisoitu siitä että se vaatisi yhtä muottia ja estäisi persoonallisuuden. Kuitenkin siinä ajetaan lähinnä sitä että myynti perustuisi tietoon : Ja tiedon luonne on tyypillisesti se, että se on jotain "eisatunnaista". On vaikeaa nähdä miten "yksilöllisyys" korostuisi positiivisella tavalla, jos sen nimissä saisi kaupitella mitä tahansa. Etenkin tässä tapauksessa, kun sentään puhutaan ihmisten terveydellä. En siis ole sanoamssa että kaikkien olisi riennettävä apteekkiin, vaan siitä että ihmiset voidaan saada uskomaan johonkin eitoimivaan, ja sitten kun placebo pettää, lopputulos on huono. Eikä taatusti luontaistuotealaa liiketoimintana kannattava. Siinä menee ainakin joidenkin luontaistuotekauppiaiden "yksilöllisyys" helposti konkurssiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti