Varjoja paratiisissa.

"When you were young / and your heart was an open book / You used to say live and let live / you know you did, you know you did, you know you did / But is this ever changin world in which we're living / Makes you give in and cry / Say live and let die"
(Guns N Roses, "Live and let die)

Ihminen on ylisosiaalinen eläin; Valtiot ovat sen eräitä huipentumia. Ihmiset ovat eläneet erilaisissa yhteisöissä, ja tehneet näihin pelisääntöjä. Pelisäännöt ovat olleet lakeja, eli käytännössä systematisoitua byrokratiaa. (Yhteiskunnan kohdalla laki on yleensä ollut välinearvo oikeuteen, oikeus on lain perustelu. Mutta tietenkin joidenkin mielestä laki on itseisarvo, jonka markkerina on oikeus, laki on oikeuden perustelu. Tämä ei ole lainkaan tavaton tai mahdoton asenne lakimieheltä tai kirkonmieheltä. Lakimiehen ei tarvitse työkseen miettiä moraalia vaan asiakkaan toimien lakiin liittyviä asioita. Ja uskovainen todistaa eikristittyjenkin homoseksuaalien syntisyyden viittaamalla Raamatun ilmoittamaan lakiin.) Laeilla on haluttu suojata:
1: Itse yhteisöä tuhoutumasta.
2: Yhteiskuntarakenteen pysyvyyttä, jolloin yhteiskunta on rakennettu uskonnon tai vaikkapa kommunismin tai hyvinvointiyhteiskunnan edistämiseksi.
3: Kansalaisten hyvää ja onnellista elämää.

Jostain syystä nämä kohdat tupataan rinnastamaan yhdeksi ja samaksi. Ne eivät toki ole aina välttämättä ristiriidassa, mutta esimerkiksi verotuksellisista näkökulmista katsoen voidaan miettiä onko yhteiskuntarakenteen takaava verotus kaikissa olosuhteissa lisää kansalaisten onnellisuutta. Joskus näin on, ääritapauksissa verotus on niin tiukkaa että vain valtio voi hyvin.

Koska ihminen miettii yhteisöllisyyttä, on ideaaliyhteiskuntaa ja yhteiskuntaa yleisesti ottaen katsottu ja tavoiteltu. Näistä syntyy utopioita ja dystopioita.
1: Utopiat ("u-" ~ "ei" ; topos ~ "paikka" ; "paikka, jota ei ole") ovat ihanneyhteiskuntaesityksiä. Niiden esitykset voivat olla filosofiassa idealistisia joiden ei edes uskota voivan toteutua, ja toisaalta osa niistä pyrkii hyvinkin olemaan toimivia ja käytännöllisiä ratkaisuja. (Sanana utopia assosioituu yleensä erilaiseen haihatteluun.)
___1.1: Uskonnoissa malliyhteiskunta on jonkinlaisen jumalallisen mahdin rakentama yhteiskunta, jossa kaikki on hyvin. Tätä tarjotaan tuonpuoleiseksi ansioksi oikealla tavalla uskoville. Tälläinen on paratiisi. (Sana Pairadaëza on alun perin tarkoittanut persialaisille puistoa, ja se lainattiin kreikaan muotoon parádeisos, tarkoittamaan eläintarhaa.) Näitä on kristinuskolla ja islamilla, ja idässä esimerkiksi mahayanabuddhalaisuuudessa opetetaan että on useita erilaisia paratiiseja, joita ei tavoitella. Mahayanabuddhalaiset tavoittelevat näiden sijasta vapautumista yksilöllisestä elämästä. Näille tyypillistä on tietty ihmisten omiin kykyihin kohdistuva pessimismi. Täydellisen yhteiskunnan toimiminen voi onnistua vain jos Jumala auttaa ja johtaa. Monet johtavat tästä pidemmälle ja ajattelevat että yhteiskunta jossa kansalaiset eivät ole uskonnollisia ei voi toimia.
___1.2: Erilaisia kertomuksia ihanneyhteiskunnista ovat muun muassa kuvaukset Atlantiksesta, El Doradosta tai Shangri-La:sta. Näiden kohdalla kuitenkin usein kuvataan erilaisia ihmeitä. Niiden taustalla saattaa olla historiaa, mutta tämä on jäänyt sivuseikaksi ihmeiden ja etenkin rikkauksien kuvaamisen ollessa etusijalla. Merkittävää on, että näissä kuvauksissa kuvataan valmiita ihmeitä, ei sitä kuinka niitä saavutetaan.
___1.3: Thomas More kirjoitti yhteiskuntakuvauksen kirjaansa utopia, jossa keskeistä oli uskonnollinen vapaamielisyys, josta puuttuu yksilön omistusoikeus. More ei suinkaan kuvaa mitään avointa ja vapaata anarkistista tai kommunistista valtiota, vaan kansalaisten onni tavoitetaan ankaran ja tiukan lain alla. Ihmisten onnellisuus oli tavoitteena, joten lait pyrkivät olemaan hyväntahtoisia. Nykyajan ihmisen on vaikeaa keksiä mistä utopian asukkaat onnensa saivat, ainoastaan vapaus valita uskontonsa vapaasti tuntuu ymmärrettävältä. Utopia sai ilmiönä nimensä tästä kirjasta.
___1.4: Platonin valtio on malliesimerkki utopiasta, ja se on paljon Moren teosta vanhempi. Tässä valtiossa tavoiteltiin toimivuutta. Sensuuria käytettiin kansan hallitsemiskeinoja ja valtiota ohjaavat filosofit ja viisaat, eliitti.
___1.5: Giacomo Casanova kirjoitti myös ihannevaltiokuvauksen. Hänen Megamicressessään keskityttiin muun muassa populaaritieteeseen. Casanovasta tärkeää oli se, että viisaat opettivat kansalle yksinkertaisia tarinoita esittäen vaikeita asioita.
___1.6: Rousseaun utopia saattaa kuitenkin olla erikoisin. Hänestä koko valtion idea oli väärä, ja ihminen oli onnellinen ja eli hyvää elämää vapaudessa siitä. Mitä vähemmän valtio säätää ja määrää laeillaan, sitä parempi.
2: Dystopia (δυσ- + τόπος , epätoivon yhteiskunta) taas kuvaa erilaisia kuvitteellisia pahoja paikkoja. Dystopia on utopian vastakohta. (Paitsi siinä mielessä, että molemmat voivat olla sekä käytännöllisiä että haihattelua). Dystopioita on esitetty runsaasti kirjallisuudessa, muun muassa Huxleyn "uudessa uljaassa maailmassa" ihminen on tuotteistettu ja valtio totalitaarinen. George Orwell taas tuotti "vuonna 1984" nimisen tarinan, jossa Oseania -valtiota totalitarisesti johtaa Isoveli. (Se Tosi-TV Big Brother - esi -isä on näinkin kirjallista ja sivistynyttä alkuperää..)

Karkeasti voidaan sanoa, että useissa utopioissa järjestelmä on rakennettu suojaamaan itseään täydellisesti. Ideana on tietysti se, että kun valtio on täydellinen, sen muuttaminen on huono asia. Tämä taas yleisesti ottaen johtaa totalitarismiin. Siksi oikeastaan ainut asia, joka erottaa useimmiten utopian ja dystopian on näkökanta. Utopiassa esitetään valtion ihmeitä, ja joissain tapauksissa jopa sitä miten sellainen rakennetaan. Dystopoissa taas otetaan utopia ja haukutaan se lyttyyn, näin sen heikkoudet löytyvät. Karkeasti voisi kuitenkin sanoa että dystopioiden suurin ongelma on se, että esittäessään utopian, ne eivät esitä parannusta ongelmiin. Kuitenkin ongelmien esiintuomisessa ne onnistuvat. Tosin jos eläisimme tälläisessä kritisoidussa utopiassa, olisi vaikea keksiä mitä niillä silloin tekisi : Jos tilanteen korjaamiseen ei ole keinoja, ollaan tilanteessa joka on samanaikaisesti siinä että "tiedetään mitä halutaan mutta ei tiedetä miten se saavutetaan" ja "ei tiedetä mitä halutaan mutta tiedetään että se saavutetaan kapinoimalla."

Tässä kohden voidaan huomata, että takana on kahtiajako "konservatiivisuuteen" ja "anarkismiin". Ensimmäiset haluavat säilyttää tilanteen ennallaan. Diktaattorit, kuninkaat, valtionjohtajat, ylhäisönmiehet ja muut vastaavat ovat kirjoittaneet utopioita, joiden tavoitteena on status quon ylläpito. Toiset taas ovat halunneet muuttaa tätä. Ensimmäisille valtio on tukipylväs ja hän kannattaa sen säilömistä. Seuraaville asioita tulisi muuttaa.

(Tähän liittyen viittaan Unabomberin, eli Theodore Kaczynskiin. Hän kommentoi, että vasemmistolaiset ovat persoonallisuustyyppi; He ovat huonossa asemassa tai kokevat olevansa sellaisia. Konservatiivit hän taas luokitteli sisäisesti ristiriitaisiksi, koska oikeistopolitiikassa tuetaan vanhoja arvoja ja uutta teknologiaa. Itse en miehen kaikista ajatuksista täysin pidä, mutta on hyvä huomata että määritelmällisesti konservatiivi on mm. sellainen, joka haluaa säilyttää metsän sen sijaan että kaata sen. Poliittisessa mielessä hän taas on se, joka haluaa kaataa sen ja tehdä siitä paperia ja myydä sen ulkomaille. Samoin oikeistopolitiikkaan kuuluu olennaisena "ylempistatuksisten etujen edistäminen", kuten tasaverotus, tai sen sinänsä tosiasian muistuttaminen että jos kouluttautuminen ei näy kunnolla kukkarossa, kukaan ei viitsi opiskella. He ovat siis joko ylhäisöä tai ylhäisömielisiä samaan tapaan kuin vasemmistolaiset ovat joko heikkoja tai heikkojen puolustajia.)

Säilytyksen puolesta ovat puhuneet muun muassa Kiinalaiset. Heillä oli jopa toivotus, jossa toivottiin että joku saa elää "mielenkiintoisia aikoja". He olivat huomanneet että sodat ja muut vastaavat ilmiöt ja mullistukset jotka jäävät historiaan "mielenkiintoisina" ovat sen ajan ihmisille aika ikäviä tapahtumia. (Selvästi muutokseen liittyy ikäviä asioita, toisaalta tämä on ymmärrettävää koska joko utopia korjataan uudella utopialla tai sitten se korjataan kaaoksella.) Kuitenkin muutoksen puolesta puhuu se, että kun itämailla kannatettiin jämähtämistä ja pysyvyyttä, kävi kuten Esko Valtaoja esitti kirjassa "avoin tie" (s.28).

"Kiina ja Japani ovat parhaat esimerkit konservatiivisista yhteiskunnista, joissa pysyvyyttä, traditiota, arvostettiin yli kaiken ja joissa muutos, innovaatio, oli jopa kuolemanrangaistuksen uhalla kiellettyä. Historia on näyttänyt, mihin muutoksen vastustus johtaa: Tulevaisuus - ja paremman maailman luominen - jäi lopulta alati muuttuville, dynaamisille, länsimaille. Eurooppa on maksanut kovan hinnan muutoksistaan, mutta Euroopan ansiosta Kiinalaiset ja Japanilaiset maanviljelijät eivät kuole nälkään."

Luultavasti paras kohta ei löydy muutoksen ja pysyvyyden ääripäistä, vaan sieltä niiden väliseltä harmaalta alueelta. Tavoitteena on dynaamisuus, ei kaaos tai stabiilius. Tähän liittyen minulle tulee voimakas assosiaatio Barry Johnsonin kirjaan "Miten selvitä ongelmista joihin ei ole ratkaisua". Kirja kun keskittyy tilanteeseen, jossa ei ole parasta tilaa. Ongelmaan ei ole ratkaisua, mutta sen kanssa voidaan manageroida. Ideana on muuttaa tilannetta dynaamisesti, ärsyttäviä asioita korjataan, jolloin kukaan ei ehdi raivostua pitkään. Kirjan mukaan tälläisten ongelmien tilat alkavat heilumaan tiettyjen kuvioiden mukaan, jolloin lopulta ne ensimmäiset ärsytyksen aiheuttajat ovat ratkaisuja myöhemmille ärsytyksille. Johnsonin kirjan keskeisin ajatus on se, että
1: Ensin on selvitettävä mitkä ongelmat voidaan ratkaista, ja sitten ratkaista ne.
2: Sitten on selvitettävä mitä ongelmia ei voida ratkaista ja manageroida niitä, ne ovat olotila ja niihin on sopeuduttava. Kirjan mukaan keinot ovat seuraavat:
___2:1: Otetaan jokin ratkaisemattoman tuntuinen ongelma: Nämä ongelmat ovat tyypillisesti kahden hyvän tai kahden pahan välisiä toistensa kanssa kamppailevia vaihtoehtoja, kuten "tiimi vs. yksilö."
___2.2: Listataan nelikentän muotoon siten että vastakkain (vaikka pystysarakkeiksi) laitetaan ensinnä nämä kiistassa olevat asiat, ja nämä jaetaan kahtia (vaikka vaakasarakkeiksi) ja näihin listataan toiseen hyvät ja toiseen huonot asiat, joita näihin liittyy. Hyötyjä ja haittoja listataan ja liitetään asioihin. Kun asiasta keskustellaan, yleensä se puoli, joka on haittaava, korostuu diskurssissa, jolloin sen korjaaminen toisen suuntaan tuottaa enemmän hyvää mieltä kuin pahaa mieltä. Kun tilanne on muuttunut, sen puutteet alkavat ärsyttämään. (Ihmiset ovat melko hyviä huomaamaan hallitsevan tilan ongelmia, ja luoda tästä "dystopioita" kun taas sen tilan joka korjaa nykytilan ongelmia, ei helposti tuota negatiivisia mielikuvia, joten se on eräänlainen "utopia".)
3: Sitten on erotettava se ero näiden kahden välillä. Kaikkia ongelmia ei tule eikä voikaan ratkaista, mutta jotkut ongelmat voidaan ratkaista ja ne tulee voida ratkaista. Kun erottelu tehdään oikein, tulos on hyvä.

Luultavasti sama koskee bisnestä, sopii myös "yrityksistä suurimpaan", eli valtioon. Ongelmana taitaa tosin olla se, että kun puhutaan bisneksen ja rahanansainnan ulkopuolella, termien "ongelma" ja "ratkaisu" määritykset muuttuvat siten että ainakaan kolmas kohta ei onnistu helposti. (Emme siis tiedä onko sille ratkaisu.) Toistaiseksi ihminen, joko valtionjohtaja tai kansalainen, voi vain yrittää parasta, tutkailla ja miettiä parannuksia byrokratian systematisointiin ja toivoa että se riittää.