"Reality is that which, when you stop believing in it, it doesn't go away."
(Philip K. Dick)
"Scientific Americanissa" kirjoitettiin "Why we should choose Science over Beliefs" -otsikon alla ilmastonmuutoksesta. Siinä korostettiin sitä miten maailmankatsomus ohjaa tiedenäkemyksiä ja miten tästä tulisi luopua. Kirjoittaja otti tästä esimerkin oman itsensä kautta. Hän oli vastustanut ilmastonmuutosta koska hän oli nähnyt siinä liberaalin intressit joita hän itse vastusti libertaarina.
Hän otti tässä ytimeen kognitiivisen dissonanssin. Eli sen kun maailmankuvan eri elementit ovat konfliktissa. Usein ristiriidat peitetään, ne kiistetään ja asiat yritetään vain sovittaa yhteen (assimilaatio) vaikka ad hoc -oletuksin jotta mielipiteitä ei tarvitsisi muuttaa tosiasioiden edessä. Mielipiteiden korjaaminen (dissimulaatio) on yleensä ahdistavaa ja raskasta. Esimerkiksi jos luottaa tieteeseen ja libertaariuteen, uskoo että oma näkemys olisi myös tieteellinen silloinkin kun ne perimmiltään ovat konfliktissa. "I believe in individual liberty and personal responsibility. I also believe in science as the greatest instrument ever devised for understanding the world. So what happens when these two principles are in conflict? My libertarian beliefs have not always served me well. Like most people who hold strong ideological convictions, I find that, too often, my beliefs trump the scientific facts. This is called motivated reasoning, in which our brain reasons our way to supporting what we want to be true." Samalla itselle epämiellyttävät totuudet nähdään helposti poliittisten intressien valossa. "seemed to me that liberals were exaggerating the case for global warming as a kind of secular millenarianism - an environmental apocalypse requiring drastic government action to save us from doomsday through countless regulations that would handcuff the economy and restrain capitalism, which I hold to be the greatest enemy of poverty."
Tämä sai kommenteista huomion. "There is no such thing as a scientific political stance, and he pretends that there is. For example - the evidence to support global warming is overwhelming, but that's where science ends. When you get into the proper role of government, you leave the realm of science entirely, and are in the realm of pure opinion." ... "There is nothing unscientific about the opinion that the government's proper role is not to interfere with someone's right to bear arms, nor does science support our shared perspective in universal background checks. All it says is those background checks are likely to reduce the number of certain firearms legally. The irony here is he's talking about libertarians, confirmation bias, motivated reasoning, etc - and then he illustrates some of these logical fallacies right below. Sad really."
Huomio on kieltämättä hyvin perusteltu ; Todellakin on niin, että esimerkiksi ihmiskunnan suojelu luonnonkatastrofilta on eettinen sovellus. Tiede sanoo onko ilmastonmuutos totta ja mikä sen aiheuttaa ja miten siihen voi vaikuttaa. Se, pitääkö näin tehdä on sitten poliittinen ja eettinen kysymys. Ilmastonmuutoksen tosiasiaksi hyväksyminen on jotain, joka itse asiassa sanoo että asioihin on puututtava jos olemme utilitaristeja. Yhteinen hyvä on niin vakavasti uhattuna että ihmiskuntaa kokonaisuutena on suojeltava, jos ei muuten niin sitten tuottamalla kiusaa ja vaivaa yksilöille heidän asioihinsa puuttumalla. Näkemys tuntuu pragmaattiselta lähinnä siksi, että valtaosa hyväksyy eettisen ajatuksen siitä, että ihmiskuntaa olisi suojeltava jos se olisi tuhoutumassa, eikä kyseenalaista tätä mitenkään.
Samalla kritiikki on kuitenkin myös vajaa. Sillä jos halu suojella ihmiskuntaa on eettisissä premisseissä, ilmastonmuutoksen todellisuus ja sen yhteys ihmisin toimiin muuttuvat eettisiksi velvollisuuksiksi. Ja tämä voi sitten ohjata politiikkaa hyvinkin ehdottomasti. ; Siksi ilmastonmuutoksen puolustaminen ja sen vastustaminen liittyvät vahvasti poliittisiin intresseihin.
Itse asiassa jos kritiikki pitäisi paikkaansa, ei voitaisi koskaan sanoa että jossain tieteen teoriassa (tai siihen rinnastettavissa olevassa pseudotieteellisessä todellisuusväitteessä) tai sen lobbaamisessa olisi mikään ideologinen tai maailmankuvallinen bias. Voidaan sanoa että tietyt teoriat ovat hyödyllisiä toisille ideologioille ja haitallisia toisille. Tämä paistaa läpi siitä miten pseudotieteet ovat motivoituja. Evoluutioteoria loukkaa kreationistien eettisiä arvoja. Sillä tosiasiassa is-ought -ongelmasta huolimatta maailmankuvat ovat myös eettisen elementin sisälläänpitäviä kokonaisuuksia. Ja että tosiasiassa etiikka ja tosiasiat eivät tässä ole toisistaan irrallisia noodeja joiden välillä ei tapahtuisi minkäänlaista interaktiota suuntaan ja toiseen. (Kun niitä kuitenkin on.)
Faktojen ja toiveiden välille voi tätä kautta syntyä kognitiivinen dissonanssi. Ja siksi meillä voikin olla poliittisesti motivoituja näkemyksiä. ; Vaikka meillä on klassinen jako mielipiteeseen ja faktaan, ja nähdään että etiikka ja tiede ovat täysin eri asioita, tosiasiassa nämä ovat enemmänkin karkeistuksia. Tilanne on sama kuin antipsykiatrian ja mielenterveysongelmien suhteessa. Elämme Quinelaisessa maailmassa, joissa analyyttinen tieto ja synteettinen tieto ovatkin harmaasävyisiä eivätkä mikään ehdoton kategoriajako. ; Ihmisenä olemisen syvin ydin on siinä, että havainnot ovat teoriapitoisia, etiikka on teoriapitoista ja teoriat ovat etiikkapitoisia. (Ja subjektiiviset mieltymyskysymyksetkin voidaan jossain määrin redusoida intersubjektiivisiksi tilastoiksi, jotka ovat osittain kulttuurisidonnaisia ja osin yleishumanistisia, sidoksissa siihen että perimäkin vaikuttaa mieltymyksiä temperamenttia myöten.)
Esimerkiksi uusliberalismia perustellaan sillä, että se on yhteiskunnan menestykselle parasta. Kontrolli ja puuttuminen määritellään jarruksi. Siksi tässä maailmassa ei helposti suostuta hyväksymään ilmastonmuutosta. Se kun kertoisi että ihmiskunnan vapaa ja kontrolloimaton käytös olisi parasta ihmiskunnalle. Ilmastonmuutos tosiasiana pakottaisi uusliberaaleja ihmisiä joko luopumaan yhteishyvän ajatuksesta, ja korostaisi että tässä saastuttava vähemmistö tappaa enemmistön ihmisistä. Siksi ilmastonmuutosdenialismi on hyvinkin vahvasti jotain aivan muuta kuin tiedettä.
Kriitikko siis ymmärtää että asia koskee tiedettä, mutta ei tiedosta että liberalismia, libertarismia tai muitakaan konsepteja ei ole olemassa muuna kuin kokonaisena maailmankuvana, jossa tieteen kunnioitus on usein yhtenä osana. Ja että miltei kaikki politiikka on eettisien teorioiden työkalujen avulla sovellettua tiedettä.
Siksi onkin nimenomaan yhteiskunnalliselta tasolta järkevämpää katsoa kokonaisuutta. Sitä onko jokin maailmankuva tosiasiavastainen vai ei. Intressejä pitäisi kohdella kute C. S. Lewis sanoi psykologisista syistä. Hänestä vakaumukset olivat väistämättä psykologisia, mutta niiden kautta mielipiteiden selittämisessä oli järkeä vasta siinä vaiheessa kun näkemys oli huonosti perusteltu. Siksi teoria pitää selittää maailmankuvalliseksi vasta kun se on tieteellisesti heikko. Siksi ilmastonmuutoksen kannattaminen sopii utilitaristis-liberaalille skientistille eikä ilmastonmuutosteorian kannattaminen ole "oleellisesti intressien sävyttämää" ellei ilmastonmuutosteoriaa ensin falsifioi. Jos taas osoittaa ilmastonmuutoksen hyvin perustelluksi teoriaksi, sen vastustus voidaan sitten aivan täysin selittää maailmankuvallisuuden kautta. Koska ei sitä muutenkaan voisi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dissimulaatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dissimulaatio. Näytä kaikki tekstit
perjantai 6. joulukuuta 2013
maanantai 22. joulukuuta 2008
Syyttömän tuomitseminen.
"A friend of mine bought himself a shovel / Said I'm gonna tunnel me a mine / He set out to be a rich man / Happiness is what he thought he'd find / Got in too deep to see the diamonds / Down too dark to see the gold / Now he won't let go of the shovel / And he can't dig out of the hole.
Deeper and deeper he's going down / Driving his future right into the ground / He thinks he's closer the further he goes / But he's still on the bottom / And he can't dig out of the hole."
(Randy Travis, "the Hole")
Olen jutuissani kovasti keskittynyt assimilaatioon ja sen huonona asiana pitämiseen. Moni voisi ajatella, että se on tarpeetonta, koska sehän koskee vain mielipiteen vaihtamista. Sillä, onko oikeassa ei pitäisi riippua siitä vaihtaako mielipiteensä siihen vai onko kyseinen mielipide pysynyt samana. Se ei vaikuta. Luulisi siis, että assimilaatioon keskittyminen olisi epäolennaiseen keskittymistä.
Minulla on kuitenkin kaksi syytä asiaan:
1: Assimilaatio on mielellemme helppoa, joten jos vastakkain on saman näkemyksen pitäminen ja sen vaihtaminen, emme vaihda kovinkaan helposti. Tarvitaan vahvemmat todisteet siihen että vaihdamme itsekseen. Kun tämän tietää, ja tavoittelee itsekriittistä ajattelua, voi vaihtaa näkemystä helpommin.
2: Assimilaatio on yllättävän vaarallista hyvälle ajattelulle. Otan tästä esimerkin, jonka kautta maallikkokin ymmärtää miten vakavasta virheestä siinä itse asiassa on kysymys. Olen katsonut "Murha Tunnissa" -TV -sarjaa. Siinä tavikset yrittävät selvittää rikosta, joiden lavasteet on kopsattu aidoista rikoksista jotka on poliisin toimesta ratkaistu. Kyse on siitä, saavatko tavikset rikollisen kiinni. Näissä ohjelmissa löytyy aina välistä henkilö, joka jo epäiltyjä esittäessä valitsevat syyllisen "intuitionsa pohjalta". Tämän jälkeen he yrittävät selittää evidenssillä sitä, miten juuri tämä epäilty on syyllinen. He pitävät kiinni tästä viimeiseen asti. He voivat joskus mennä jopa niin pitkälle, että he myös keksivät "mahdollisia tilanteita", joitka eivät ole "evidenssipohjaisia": He voivat esimerkiksi keksiä vieraissa käynnin, eli irto suhteen, joka ei ole todisteiden näyttämää. Uhri oli vain jäänyt siitä kiinni ja tämän vuoksi murha on tapahtunut. Toki tämä on "periaatteessa mahdollista", mutta kuten sarjan poliisipäällikkö Tommy Le Noir kommentoi erästä tämän tyyppistä selvittelijää, hän mainitsi että se on "making things up", ja että poliisit eivät tee sitä. Hän kuvasi tilannetta siten, että hän saa päänsäryn vain kyseistä toimintaa ajatellessaankin. Ja että skenaariot olivat kyllä luovia, mutta että tuollaisella luovuudella ei saada syyllistä kiinni, vaan saadaan mahdollisesti tehtyä viattomalle tuomio. Luova skenaario kun voi olla lautamiehistä uskottava, vaikka siihen ei olisi evidenssin tynkääkään.
Siksi näkemykseni ei ole pelkkää fallibilismia, jossa vaihtoehto on saatava poistettua. Se on enemmänkin vaatimus itsekriittisyyteen. Se, että jokin asia ehdottomasti kumoutuu on toki itsekriittisyyden yksi muoto, mutta ei ainut. Siksi periaatteessa falsifioituva näkemys on aina itsekriittinen, mutta itsekriittinen näkemys ei ole aina fallibilistinen ; Jos henkilö ei voi kuvitella konkreettista evidenssirypästä jolla hän luopuisi epäillystään, se kertoo kovasti siitä että hän vain "tietää jo valmiiksi" ja yrittää vain rationalisoida sen miten se on "mahdollista". Tällöin kysymys tulee itse asiassa käsittelemään juuri sitä, mihin logiikkaa tai havaintoja tarvitaan. Jos logiikalla ja havaintoaineistolla karsitaan huonot vaihtoehdot ja tunnistetaan hyvät vaihtoehdot, ja ne saavat voimansa tätä kautta, ne menettävät voimansa; Jos itsekriittisyys unohdetaan on aivan samaa keksitäänkö syyllinen valmiiksi vai keksitäänkö miksi logiikka ja havainnot tuomitsevat ennaltapäätetyn syyllisen.
Jotta todisteilla ja logiikalla olisi yhtään mitään merkitystä, olisi siksi pakko vaatia sitä, että henkilö on valmis myös akkomodaatioon, vaikka näkemykset voivat olla erittäin rakkaita ja niistä luopuminen on yleensä aina vaikeaa. (Jopa niin vaikeaa että usein vaikka todistusaineisto on niin voimakkaasti näkemystä vastaan, että sitä ei voida mitenkään järkevästi pitää, on ihmisellä usein taipumus dissimulaatioon, jossa ainoastaan häivytetään ja piilotetaan kannanotto sen sijaan että se vaihdettaisiin. Se ei ole akkomodaatiota vaan assimilaatiota mallia "don't ask, don't tell.")
Se, että looginen systeemi ja evidenssin luonne - ja joskus pari teoriaakin voivat olla "yhtä hyviä" - ovat sellaisia jotka on päätettävä "ilman parempaa tietoa" ei voi olla syy sille että loogisen systeemin sisällä voidaan olla leväperäisiä. Se, että on erilaisia loogisia systeemeitä ei vielä tarkoita että loogisen systeemin sisällä voidaan tehdä mitä vain. Siksi esimerkiksi rikostutkimuksellisessa systeemissä ei voida "keksiä asioita", vaikka kahvipöytärikoksenselvittämisessä ja sen loogisessa ympäristössä juoru voikin olla kuinka vakuuttava todiste.
Deeper and deeper he's going down / Driving his future right into the ground / He thinks he's closer the further he goes / But he's still on the bottom / And he can't dig out of the hole."
(Randy Travis, "the Hole")
Olen jutuissani kovasti keskittynyt assimilaatioon ja sen huonona asiana pitämiseen. Moni voisi ajatella, että se on tarpeetonta, koska sehän koskee vain mielipiteen vaihtamista. Sillä, onko oikeassa ei pitäisi riippua siitä vaihtaako mielipiteensä siihen vai onko kyseinen mielipide pysynyt samana. Se ei vaikuta. Luulisi siis, että assimilaatioon keskittyminen olisi epäolennaiseen keskittymistä.
Minulla on kuitenkin kaksi syytä asiaan:
1: Assimilaatio on mielellemme helppoa, joten jos vastakkain on saman näkemyksen pitäminen ja sen vaihtaminen, emme vaihda kovinkaan helposti. Tarvitaan vahvemmat todisteet siihen että vaihdamme itsekseen. Kun tämän tietää, ja tavoittelee itsekriittistä ajattelua, voi vaihtaa näkemystä helpommin.
2: Assimilaatio on yllättävän vaarallista hyvälle ajattelulle. Otan tästä esimerkin, jonka kautta maallikkokin ymmärtää miten vakavasta virheestä siinä itse asiassa on kysymys. Olen katsonut "Murha Tunnissa" -TV -sarjaa. Siinä tavikset yrittävät selvittää rikosta, joiden lavasteet on kopsattu aidoista rikoksista jotka on poliisin toimesta ratkaistu. Kyse on siitä, saavatko tavikset rikollisen kiinni. Näissä ohjelmissa löytyy aina välistä henkilö, joka jo epäiltyjä esittäessä valitsevat syyllisen "intuitionsa pohjalta". Tämän jälkeen he yrittävät selittää evidenssillä sitä, miten juuri tämä epäilty on syyllinen. He pitävät kiinni tästä viimeiseen asti. He voivat joskus mennä jopa niin pitkälle, että he myös keksivät "mahdollisia tilanteita", joitka eivät ole "evidenssipohjaisia": He voivat esimerkiksi keksiä vieraissa käynnin, eli irto suhteen, joka ei ole todisteiden näyttämää. Uhri oli vain jäänyt siitä kiinni ja tämän vuoksi murha on tapahtunut. Toki tämä on "periaatteessa mahdollista", mutta kuten sarjan poliisipäällikkö Tommy Le Noir kommentoi erästä tämän tyyppistä selvittelijää, hän mainitsi että se on "making things up", ja että poliisit eivät tee sitä. Hän kuvasi tilannetta siten, että hän saa päänsäryn vain kyseistä toimintaa ajatellessaankin. Ja että skenaariot olivat kyllä luovia, mutta että tuollaisella luovuudella ei saada syyllistä kiinni, vaan saadaan mahdollisesti tehtyä viattomalle tuomio. Luova skenaario kun voi olla lautamiehistä uskottava, vaikka siihen ei olisi evidenssin tynkääkään.
Siksi näkemykseni ei ole pelkkää fallibilismia, jossa vaihtoehto on saatava poistettua. Se on enemmänkin vaatimus itsekriittisyyteen. Se, että jokin asia ehdottomasti kumoutuu on toki itsekriittisyyden yksi muoto, mutta ei ainut. Siksi periaatteessa falsifioituva näkemys on aina itsekriittinen, mutta itsekriittinen näkemys ei ole aina fallibilistinen ; Jos henkilö ei voi kuvitella konkreettista evidenssirypästä jolla hän luopuisi epäillystään, se kertoo kovasti siitä että hän vain "tietää jo valmiiksi" ja yrittää vain rationalisoida sen miten se on "mahdollista". Tällöin kysymys tulee itse asiassa käsittelemään juuri sitä, mihin logiikkaa tai havaintoja tarvitaan. Jos logiikalla ja havaintoaineistolla karsitaan huonot vaihtoehdot ja tunnistetaan hyvät vaihtoehdot, ja ne saavat voimansa tätä kautta, ne menettävät voimansa; Jos itsekriittisyys unohdetaan on aivan samaa keksitäänkö syyllinen valmiiksi vai keksitäänkö miksi logiikka ja havainnot tuomitsevat ennaltapäätetyn syyllisen.
Jotta todisteilla ja logiikalla olisi yhtään mitään merkitystä, olisi siksi pakko vaatia sitä, että henkilö on valmis myös akkomodaatioon, vaikka näkemykset voivat olla erittäin rakkaita ja niistä luopuminen on yleensä aina vaikeaa. (Jopa niin vaikeaa että usein vaikka todistusaineisto on niin voimakkaasti näkemystä vastaan, että sitä ei voida mitenkään järkevästi pitää, on ihmisellä usein taipumus dissimulaatioon, jossa ainoastaan häivytetään ja piilotetaan kannanotto sen sijaan että se vaihdettaisiin. Se ei ole akkomodaatiota vaan assimilaatiota mallia "don't ask, don't tell.")
Se, että looginen systeemi ja evidenssin luonne - ja joskus pari teoriaakin voivat olla "yhtä hyviä" - ovat sellaisia jotka on päätettävä "ilman parempaa tietoa" ei voi olla syy sille että loogisen systeemin sisällä voidaan olla leväperäisiä. Se, että on erilaisia loogisia systeemeitä ei vielä tarkoita että loogisen systeemin sisällä voidaan tehdä mitä vain. Siksi esimerkiksi rikostutkimuksellisessa systeemissä ei voida "keksiä asioita", vaikka kahvipöytärikoksenselvittämisessä ja sen loogisessa ympäristössä juoru voikin olla kuinka vakuuttava todiste.
keskiviikko 11. kesäkuuta 2008
Epäilys on tuotteemme ~ Kun maailma ei riitä.
"This isn't another new fashion / or a new wave plastic trend / everybody's searching for something / but in the mean time let's all just pretend / I've got this feeling / and I don't know what it is / this room is overcrowded, man, / and I need air to breath / Big Bang, Big Crunch / you know there's no free lunch / kneel down and pray / here comes your judgment day / big crunch / you know / it's going to be quite a show / what goes around always comes around, yeah."
(Bad Religion, "Big Bang")
Kulttuurissamme on liikkeellä erinomaisen laaja ja monipuolinen ilmiö. Se muistuttaa kovasti filosofista kamppailua analyyttisen ja mannermaisen filosofian kanssa. Hermeneutiikan ja positivismin perinteet ovat siirtyneet myös maallikkokentille, tosin vasta muodonmuutoksen kautta. Ja tässä muutoksessa se on lakannut olemasta argumenttiperäistä ja sen sijaan se on muuttunut valtapeliksi. Toki moni uskoo että valtapeli on tieteen kehityksessä vaikuttavana elementtinä. Mutta vain harva postmodernistikaan uskoo että se on pelkästään sitä. Kyseessä on tietysti valtava Pseudoskeptismi vs. Denialismi -kiista, joka ei vello niinkään tiedemaailmassa, kuin poliittisessa ja kulttuurillisessa piirissä. Ja ne kaikki haluavat aikasi ja huomiosi. Ja vaikka pseudoskeptikot ja denialistit haluavat molemmat vastustavat toisiaan kiivaasti, se, mitä he eniten näyttävät inhoavan, on se että joku ei suostu astumaan jompaan kumpaan leiriin. On pakko olla puolesta tai vastaan.
Tämä blogaus käsittelee näitä ainoastaan kulttuurillisina ilmiöinä, ottamatta kantaa siihen kumpi puoli on "ontologisesti oikeassa". (Sillä toinen kuitenkin on, koska heillä ovat vastakkaiset näkemykset monissa olemassaoloa ja jonkin käsityksen oikeudellisuutta käsittelevissä kysymyksissä.) Pääasiassa on se, että olipa kuka tahansa oikeassa, hän ei ole sitä perustellusti. On tärkeää huomata konteksti ja olla tästä yleistämättä maailmankatsomusta niihin tahoihin, jotka aidosti yrittävät etsiä tai ovat jo löytäneet evidenssiä näiden näkemysten taakse. Tosin on hyvä huomata, että näissä näkemyksissä on sosiaaliset piirit, ja tämän jälkeen olisi syytä katsoa, onko niissä itse asiassa mitään muuta: Eli Suomeksi: Onko heillä vertaisarvioiduissa tiedelehdissä usein julkaisuja ja onko heillä aktiivinen tutkimusohjelma. Jos on, näkemys on tiedettä, jos ei muuten niin siksi että se on nykytieteen paradigma, jota tutkitaa nykytieteen menetelmin. Yhtä tärkeää on myös huomata, että vaikka näkemys itse olisi kuinka hyvä, perusteltu tai tieteellinen, sen ympärillä pyörii erilaisia tahoja, jotka ovat kaikkea muuta kuin sitä. Olennaista onkin katsoa, missä tasossa nämä tahot ovat. Jos sen "huippunimien" johdosta löytyy tätä sosiaalista piiriä, eikä sen ulkopuolella ole lainkaan sen tutkimusta, on syytä miettiä.
Pseudoskeptismi
Pseudoskeptismi on Marcello Truzzin määrittelemä käsite, jolla tarkoitetaan epäilemistä, joka ottaa ennemmin negatiivisen kuin agnostisen kannan, ja perustuvat epäuskoon enemmän kuin epäilyyn, ovat pseudoskeptikoita. Pseudoskeptikot esittävät useimmiten vastaväitteitä jotka perustuvat ennemmin omaan uskottavuuteen kuin empiiriseen todistusaineistoon. Keskustelussa he yleisesti keskittyvät vastapuolen nimittelyyn. Pseudoskeptikot edustavat yleensä näennäisesti jotain tieteen valtaparadigmaa, mutta vain harvoin tietävät oikeastaan mitään sen sisällöstä. Ja kaiken lisäksi he esittävät tätä puutteellista, vääristynyttä tai jopa väärää näkemystään ikään kuin se näkemys todella olisi tieteen käsitys asiasta. Tyypillinen pseudoskeptikon piirre on se, että mikään todistusaineisto ei saisi häntä muuttamaan mieltään. Tämä johtuu siitä että hänellä on maailmankatsomus, jota hän ensisijaisesti puolustaa. Tiede on vain tekosyy siihen että hän saa tähän oikeutuksen itselleen ja jotta hän voisi muuttaa muiden ihmisten mielipiteet samaan näkemykseen.
Pseudoskeptismin tärkein piirre on kuitenkin se, että se ei varsinaisesti kehity. Se ei myöskään varsinaisesti esitä todisteita jonkun teorian puolesta. Nämä tyytyvät vain kritisoimaan jotain näkemystä jonka nämä katsovat olevan epätiedettä. He myös esittävät asiasta vain kritiikkiä, eivätkä usein edes tiedä kritisoimansa näkemyksen sisältöä. Perusteluissa korostuvat usein tieteentekijät auktoriteetteina, joiden kannatus voidaan rinnastaa asenteeseen pappeja kohtaan. (Tämä asenne ei kerro näistä tutkijoista, mutta niiden seuraajista sitäkin enemmän.)
Kuitenkin on huomattava, että pseudoskeptisyys ei tarkoita sitä että hylkäisi todistustaakan. Usein pseudotieteilijät esittävät että heidän kritisoijansa on pseudoskeptikko heti jos hän ei ole valmis koettelemaan ja testaamaan heidän asiaansa eikä ole valmis hyväksymään sen lopputuloksia. Tämä taas on virhe, joka johtuu tieteellisen metodin väärinymmärryksestä. Esimerkiksi jos haluamme todistaa ajatuksenlukukyvyn, se että joku sanoo että ajatuksenlukukykyä eikä halua tutkia koko ilmiötä ei ole ei vielä tarkoita että hän olisi pseudoskeptikko. Jos joku esittää että jokin väite on pätevä, joutuu todistustaakan mukaan osoittamaan että näin todella on.
Denialismi
Denialismi on termi, jota in käytetty kuvaamaan valtioiden, yritysten, tiettyjen sosiaalisten ryhmittymien tai yksilöiden kannanottoja, jotka keskittyvät kritisoimaan tieteellisiä teorioita. Kannanotoillaan he pyrkivät levittämään sanomaa, torjumaan yritystoimintansa taloudellisia esteitä, vaikuttamaan politiikkaan. Tämä tehdään kiistämällä tieteen teoriat. Denialismille tyypillisintä on olla esittämättä mitään selvää vastateoriaa, joten tieteellisesti niistä ei tarvitsisi välittää. Mutta niiden jättäminen rauhaan olisi vielä pahempi virhe, koska kyseessä ei ollut tiede "in first place". Ongelmalliseksi kritiikin kuitenkin tekee se, että niitä tietenkin käsitellään sosiaalisina ryhmittyminä, jolloin tutkimukseen astuvat mukaan ryhmien sisäiset tavoitteet ja vakaumukset. Tyypillisesti denialistit itse väittävät tätä "ad hominem" -tyyliseksi herjaamiseksi, jossa keskustelu siirretään itse asiasta syrjään. Kuitenkaan tämä ei ole herjaamista, jos niitä tutkitaan sosiaalisena ilmiönä sosiaalisen ryhmittymien tutkimisen tavoin. Näitä tuloksia ei toki voi yhdistää niiden tieteellisiin väitteisiin. Mutta denialistien ensimmäinen tehtävä olisikin selvittää, onko niillä jotain aktiviteettia tämän sosiaalisen kontekstin ulkopuolella : Nyrkkisääntönä voi sanoa että ne ovat ainakin suurimmalta osin pelkästään kulttuurillisia ilmiöitä. Jos ryhmä saa maailmanlaajuista kuuluisuutta ja kykenee tuottamaan tutkimuksia saman verran kuin keskiverto "grad student", on helppoa huomata että kyseessä on ilmiö mallia "paljon porua, vähän villoja". Denialismia esiintyy runsaslukuisesti:
1: Revisionismi eli holokaustin kiisto, joiden kanta on se, että Hitlerin keskitysleirit ovat joko kokonaan valetta tai liioiteltuja.
2: AIDS -denialismi, joiden mukaan HI -virus ei aiheuta AIDSia.
3: Ilmastonmuutoksen vastustajat, jossa esitetään että ilmastonmuutosta ei joko ole tai se ei ole ihmisten aiheuttama tai että ihmisten vaikutuksia siihen on liioiteltu.
4: Evoluutionkiisto, jossa esitetään että evoluutio ei ole tieteellinen ilmiö, joka voi olla kreationismia, luomisoppia, jossa esitetään tarkkoja väitteitä, jotka käsittelevät esimerkiksi maan ikää tai Jumalan luonnetta, Intelligent Designiä, jossa Jumalan luonteeseen ei oteta kantaa, tai evoluutiokritiikkiä, jossa ei oteta kantaa oikein mihinkään.
5: Rokotteiden vastaisuus, jossa väitetään että rokotteet ovat vaarallisia, tappavat lapsia, aikaansaavat sairauksia tai aiheuttavat autismia.
Eräs varhaisimmista denialismin muodoista oli tupakkatehtaiden suorittama epäilyksen levittäminen. Tässä oli tietysti takana USA:n korvauspolitiikka: Jos tupakkateollisuuden johtajat olisivat tienneet että heidän tuotteensa on vaarallinen, he olisivat joutuneet maksamaan korvauksia. Siispä ytimeen ei noussut se, onko tupakka vaarallista, vaan onko se kiistatonta. Aatteen pohjalta syntyi kuuluisa tupakkateollisuuden lobbarin eräälle senaattorille esittämä lausahdus "Doubt is our product". Eli "epäilys on tuotteemme". Tietenkään tupakan vaarallisuuden tieteellisyydellä ei ole mitään tämän kanssa tekemistä, mutta kyseessä olikin kulttuurillinen ilmiö, joka oli ymmärrettävä nimen omaan sosiaalisessa kontekstissa. Eikä kukaan ollut yllättynyt, kun tupakka osoittautui vaaralliseksi vaikka tupakkateollisuus tuottikin tutkimuksia joissa tupakka ei ollut vaarallista. Kun seurasi rahan jälkiä, jäljet alkoivat pelottamaan.
Samantapaisia asioita on yhdistetty ilmastonmuutoksen vastustamiseen, jossa Exxon ja muut vastaavat öljy -yhtiöt ja tahot, joiden taloudelliseen tulokseen Kioton sopimus kiistatta tuo ikävän loven, maksavat tutkimusta joka kritisoi ilmastonmuutosta. Tulokset ovat erikoisia: Esimerkiksi tässä ilmastoskeptikoiden käsittelemä data on analysoitu siten, että trendi katoaa. Ongelmana on tietysti se, että se on ainut datankäsittelytapa, jossa se katoaa ja syynä tähän on tiedetyt ja tunnetut vaikutukset, El Ninó ja La Ninã ja muut ilmiöt, jotka heillä olivat tiedossa jo ennen datan analysoimista. Sosiaalisessa kontekstissa tämä sopii tietysti ryhmän tavoitteisiin, eikä ole ihme että data on analysoitu julkaisuun juuri siten miten se on.. Asiaan sopii myös Frank Luntzin vuonna 2001 kirjoittama muistio. Aiheena oli se miten republikaanit - oikeistopoliittinen siipi, joka kannattaa mm. yksityisautoilua ja teollisuutta ja jolle öljy näyttelee tärkeää osaa - voisivat kontrolloida kieltä joka käsittelee ilmastonmuutosta: "Voters believe that there is no consensus about global warming within the scientific community. Should the public come to believe the scientific issues are settled, their views about global warming will change accordingly. Therefore, you need to continue to make the lack of scientific certainty a primary issue in the debate, and defer to scientists and other experts in the field" Näistä lausunnoista käy selvästi, että vaikka ilmastonmuutoskritiikki olisi osittain tieteellistä, siihen liittyy selvästi sidosryhmiä joita ei kiinnosta tiede vaan raha tai aate. Samoin tietysti Intelligent Designissä ; Sen suurin taho, jonka alle käytännössä kaikki aiheeseen liittyvä debatti on liittynyt, Discovery Institute, tuotti Wedge -dokumentin, johon se liitti pitkäaikaistavoitteensa. Se alkaa sanoilla: "The proposition that human beings are created in the image of God is one of the bedrock principles on which Western civilization was built. Its influence can be detected in most, if not all, of the West's greatest achievements, including representative democracy, human rights, free enterprise, and progress in the arts and sciences." Loppuosassa käsitellään muun muassa sitä, kuinka yhteiskunta puhdistetaan "materialismista", jolla ei tarkoiteta niitä asioita joita oikeistopolitiikka ajaa, vaan ateismia. "To replace materialistic explanations with the theistic understanding that nature and human beings are created by God". Tämä tarkoittaa sitä, että kyseinen instituutti - vaikka sanojen tasolla kiistääkin olevansa liitoksissa kristinuskoon - on pohjimmaisilta tavoitteiltaan nimen omaan aatteellinen laitos. Asiaan kuuluvasti on huomautettava, että kun dokumentti ensin vuosi julkisuuteen, sitä väitettiin valehteluksi. Wedgen levittäjiä kutsuttiin salaliittoteoreetikoiksi jota veti "Darwinian paranoid". Tätä nimittelyä kohtasi luultavasti eniten asiaa sosiaalipoliittisesta lähtökohdasta tutkinut Barbara Forrest. Myöhemmin he kuitenkin tunnustivat että se oli varastettu heidän toimistostaan. Myös rokotteiden vastustajissa taustalla väikkyy poliittinen tahto vaikuttaa siihen että rokotteet kiellettäisiin täysin - pohjalla on New -Agemaista ideologiaa siitä kuinka länsimainen lääketiede sotkee "luonnollisen tasapainon". Tämä kaikki tietysti kiistetään julkisuudessa, vaikka omat julkaisut muualle osoittavat toista. Heillä on siis "julkinen totuus" ja "sisäpiirin totuus". Toki tämä kaikki ei osoita, että ilmastonmuutos, holokaustin kieltäminen, tupakkateollisuuden lobbaus, AIDS -viruksen kiistäminen tai Intelligent Design olisivat pelkkää politiikkaa ja ideologiaa. Tämä vain osoittaa sen, että ne ovat ainakin sitä. (Siksi pseudoskeptikoiden hyökkäykset näitä tahoja vastaan ovat omalla tavallaan oikeaan kohteeseen suunnattuja. Sillä tieteestä ei alun perinkään ollut kyse. Mutta toisaalta myös väärät näkemykset ovat ymmärrettäviä koska pseudoskeptikot levittävät niitä.)
Denialismeissa on sellaisia piirteitä, jotka suuresti erottavat ne muista epätieteellisinä pidetyistä näkemyksistä ; Esimerkiksi siinä, missä tarotkorttien lukeminen tai reikiparannus pysyvät käytännössä muuttumattomana, nämä mukautuvat koko ajan olosuhteisiin ja uusiin argumentteihin. Tosin siinä, missä trendinä on tieteessä eksaktimpaan suuntaan meneminen, eli uusien paradigmojen selitysarvon kasvaminen suhteessa seuraavaan, denialismin trendinä on epämääräistyminen. Eikä minkä tahansa lainen epämääräistyminen, vaan sellainen, jossa aate ikään kuin jakautuu moneen osaan, jossa uusi on laimeampi kuin edellinen. Tästä mainiona esimerkkinä on rokotevastustus, jossa ensin syytettiin niiden pieniä elohopeamääriä vaarallisuudesta - ilman että asiasta oli tutkimusaineistoa tukemassa väitettä - ja kun vaarallisuus ei tutkimuksissa löytynyt, nyt syytetään kaikkia mahdollisia erilaisia yhdistelmiä. Nytkään ei ole todisteita, mutta väitteet ovat entistä vaikeammin testattavia ja epämääräisempiä. Samoin ilmastonmuutoksen vastustajissa on tapahtunut jakautuminen, kun osa on myöntänyt että ilmastonmuutos tapahtuu. Se vain ei enää ole autojen ja ihmisten syytä vaan johtuu pelkästään luonnollisista prosesseista joihin ihmisellä ei voi olla mitään valtaa. Samoin kreationismista lientyminen ensin Intelligent Designiksi ja tästä pelkäksi evoluutiokriittisyydeksi on kenties tunnetuin ja näkyvin liennytys. Olennaista näissä jakautumisissa on kuitenkin se, että vanhat näkemykset silti pysyvät rinnalla, eivätkä uudet koskaan vahingossakaan kritisoi näitä. Ja itse asiassa näyttää siltä että jos jokin antaa tukea näille liennytetyille, myös radikaalimman puolen tahot mielellään kopioivat tulokset ikään kuin itselleen sopiviksi.
Arkitason denialisti taas esiintyy yleensä "kriittisenä" tarkkailijana. On melkoisen tavallista törmätä sellaiseen strategiaan, että henkilö väittää että hän ei tiedä asiata mitään, ja tämän jälkeen listaa paljon materiaalia joka esittelee vain tätä kriittistä puolta. Tämä kertoo toki siitä, että vaikka henkilö kenties puhuu totta tietämisestään, hän kuitenkin vakaasti uskoo toiseen näkemykseen. Näiden kanssa keskusteleminen taas on aika erikoista, koska jos et keskustele heidän kanssaan, vaikenet asiasta etkä uskalla osallistua debattiin, ja jos osallistut, latistat keskustelua. Sitäpaitsi eihän asoiden esittäjä sanonut muuta kuin että "tuota kohtaa ei ole vielä vastattu, se on siis auki, ja voin jatkaa epävarmuuttani". Kun vastaukset taast tulevat, vastauksena on usein uusi litanja vastaavia tai sitten siihen viittaaminen että henkilö nyt vain esitti mitä joku muu oli sanonut, aivan kuin sillä ei tämän jälkeen olisi mitään merkitystä. Arkitason denialistin puheissa korostuu myös vainoamisaspekti. Hänen erikosia näkemyksiään ei ole tieteessä, koska tiedemaailma on väärien henkilöiden hallinnassa. (Joka minusta nojaa "arkipsykologiaan", eli siihen että voi eläytyä muiden ihmisten kokemuksiin. Usein tämä tarkoittaa sitä että henkilö ajattelee miten hän itse kokee tai toimii jossain tilanteessa ja yleistää tästä.) Yleinen ilmiö on myös se, että jos esimerkiksi rokotevastustajien vanhoja, jo vääriksi osoittautuneita väitteitä nostaa esiin, he sanovat että ne ovat vanhoja käsityksiä. Toki on kenties niin, että "joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään", mutta tässä tapauksessa ne ainakin näyttävät että sidosryhmillä ei koskaan ole ollut todisteita kannalleen, vaan he ovat aina esittäneet testaamattomia väitteitä. Toisin sanoen, he hutkivat ja tutkiminen jää toisille, mikä ei tarkoita enempää eikä vähempää kuin sitä, että he vaativat ainoastaan toiselta puolelta todisteita. Heille riittää pelkkä epäilys ja "mahdollisuus", vastapuolen on todistettava itsensä aukottomasti. Ja kun tämä tehdään, onkin aika siirtyä uusiin, hieman epämääräisempiin, epäilyihin. Sillä on muistettava että Totuus ei ole se tuote, jota taustalla myydään, vaan epäilys. Siksi rokotevastustajat eivät tavoittele lainkaan todistettuja riskejä suhteessa etuihin, vaan herkuttelevat sen sijaan todistamattomilla katastrofeilla ja - jos sattuvat oikein laadukkaalle ja perustelunhaluiselle tuulelle - hyödyt unohtavilla riskianalyyseillä.
On kuitenkin tärkeää huomata, että pelkkä tieteen paradigmojen kritisointi ei tee denialistia. Ydinajatus siitä että jokin liike tunnistetaan denialistiseksi ei siis tapahdu sillä, että katsotaan onko se tieteen nykyparadigman vastainen. Se katsotaan sillä, miten se toimii. Paradigmojen vaihdokset saavat toki joskus - mutta eivät aina - julkisuutta, mutta näissä tapauksissa teorian menestys kulkee tiedemaailmasta maallikoille päin, eli ensin se saa suosiota tiedemaailmassa ja vasta sen jälkeen sitä opetetaan ja levitetään muille. Jos näkemys tekee tutkimuksia ja saa ne julkaistua vertaisarvioiduissa lehdissä, sellaisissa joita ei ole perustettu "vain heidän itsensä piirissä vain heitä itseään varten" - eli joiden luonne saa muidenkin tiedemaailmalaisten hyväksynnän - pitämiä, se on tiedettä. Sen sijaan jos järjestöllä on varaa kirjoittaa lukuisia maallikoille suunnattuja kirjoja aiheesta ja varaa tehdä Ben Steinin tapaan Hollywood -elokuvia joilla promotoivat liikettä samanaikaisesti kun sitten porukalla valittelevat että sillä ei riitä rahaa tehdä omaa tutkimusta, tilanne on todennäköisesti aivan toinen.
Yhteiset piirteet:
Sekä denialistia että pseudoskeptikkoa yhdistää aatteellinen sitoutuminen. Kun he keskustelevat toistensa kanssa, tämä on tietysti aivan oikein, koska kummassakin on loppupeleissä kyseessä pelkkä sosiaalinen aktiviteetti. (Jonka vuoksi on virhe kritisoida pseudoskeptikkoja eli näitä pseudoskeptikkoja ja sen jälkeen väittää että koko kyseisen tieteen teon piiri on tätä samaa. Sillä esimerkiksi ilmastonmuutoksen teorian tutkimusohjelma peerlehtiin lähetettyine julkaisuineen on aivan eri asia kuin "kasvinsyöjäluonnonsuojelijaopiskelija Tampereelta".)
1: Molemmat puolet soveltavat luovasti assimilaatiota, eli havaintojen sovittaminen ja selittäminen tai lattian alle lakaisemista siten että se sopii jo ennalta päätettyyn maailmankuvaan.
2: Toinen yleinen molemmilla tavattu - tosin denialisteille hieman tyypillisempi - strategia on dissimulaatio, eli näkemyksen piilottaminen. Dissimulaatiossa esimerkiksi uskovainen henkilö piilottaa vakaumuksensa ja väittää esimerkiksi olevansa "pian kääntynyt ateisti" (vaikka hänellä sattuu olemaan sattumalta sama IP -osoite, kuin vuosia samassa paikassa uskoaan esittäneellä henkilöllä. Ja tämä IP ei satu olemaan kirjaston koneen tai muun julkislaitoksen kone.) tai rokotteiden vastustaja, joka esiintyy "tietämättömänä mutta huolestuneena henkilönä", joka sitten esittää runsaissa määrin rokotteita vastustavaa materiaalia, joiden sekaan ei ole vahingossakaan eksynyt rokotteita kritisoivaa materiaalia. (He siis noudattavat eräällä tapaa Islamilaisen Taqiyyan kaltaista perinnettä.) Samaa löytyy toki molemmilta puolilta.
3: Vastapuolen näkemykset esitetään olkinukkemuodossa, eli vääristelyssä muodossa, jolloin ei lainkaan käsitellä sitä argumentaatiota mitä hän oikeasti esittää vaan jotain mielikuvaa joka tästä on. Esimerkiksi lääketieteessä ei väitetä että rokotteilla ei olisi mitään riskejä. Sitä perustellaan enemmänkin sillä, että rokotuksista saadut edut, kuten isorokon katoaminen, ja muiden vakavien tautien väheneminen ovat selkeitä ja tärkeitä etuja. Ja että rokotekampanjoita ei tehdä vain rokottamisen vuoksi, vaan niihin liittyy haittoihin, tehoihin ja kustannuksiin liittyvät arviot. Ja että nämä edut pelastavat useampia henkiä, kuin mahdolliset riskit vaarantavat. (Kun taas pseudoskeptikoista rokotteet ovat täysin riskittömiä, eikä niistä edes voi olla mitään haittaa.) Lääketieteen kannalta rokotevastustus onkin erikoista sen takia että sen antamia etuja kukaan ei enää tunnista, kun kukaan ei enää kuole tai sairastu vakavasti sikotaudista.
4: Sellaisiin asioihin ja yhteyksiin viittaaminen, jotka ovat mahdollisia mutta joita on mahdoton tai erittäin vaikea testata ja joita ei voi osoittaa virheellisiksi tai huonoiksi millään vastaesimerkillä. Esimerkiksi se, kun rokotteiden "jokin yhdistelmä" aiheuttaa autismin, vaikka edes rokotteiden yhteyttä autismiin ei ole kokellisesti osoitettu.
5: Asenteissa on myös sellaista, että omien puolien väitteitä ei tarvitse perustella - itse asiassa sitä ei yleensä tarvitse edes esittää suomen kielisenä, vaan asia esitetään linkkilitojen tai copy - Pasten muodossa.
6: Runsaasti erilaisien kysymyksien esittäminen, joilla hän pommittaa toista kysymyksillä ja kritiikillä itse asiassa lainkaan perustelematta oman kantansa empiirisiä todisteita, jotka todella käyvät läpi jonkun kriittisen testin. Tämä strategia tunnetaan nimellä Gish Gallop, joka on saanut nimensä Duane Gishin mukaan. Hänen tapansa osallistua keskusteluihin oli se, että hän pommitti vastapuolta koko ajan ja esitti omaa näkemystään kysymyksien muodossa siten että toinen puoli ei edes ehdi vastata kaikkiin kysymyksiin - saati sitten esittämään oman kantansa. Aivan samoin pseudoskeptikot ja denialistit usein vuodattavat uskomattomia määriä tavaraa vastapuolen niskaan vaatien että kaikkeen on vastattava. Muutoin he julistautuvat tietenkin voittajiksi. (Tämä ei siis ole kreationistien yksinoikeus, myös muut harjoittavat tätä kyseenalaista taiteen lajia.)
7: Kaksoisstandardien käyttö, eli valikoiva kriittisyys jossa itselle asetetaan eri tieteellisyyden kriteerit kuin toiselle, eli se että henkilö ei lainkaan esitä kritiikkiä tietyille näkemyksille, mutta kritisoi aina toista näkemystä. Esimerkiksi taho esittää että "falsifiointi ei ole tärkeää", mutta toisaalta hän oppiveljineen muualla esittää kuinka hänen kritisoimansa näkemys on falsifioimattomissa, mikä taas siellä osoittaa sitä että se ei ole itsekriittistä eikä siksi lainkaan tieteellistä. Tätä voi kuvata tilanteella "Kruuna, minä voitan - Klaava, sinä häviät" -koeasetelmina.
Oikeastaan on hyvä huomata että pseudoskeptismi ja denialismi ovat oikeastaan samoja asioita, erona on vain se, että pseudoskeptikko luottaa tiedemaailman kantaan ja denialisti vastustaa sitä. (Ja molemmat haittaavat tieteellisyyden asiaa, koska denialistit joskus onnistuvat myymään epäilyksen tuotteensa ja pseudoskeptikoiden aggressiivinen, asiaton asenne taas herättää jo sinänsä vastustusta, mutta ennen kaikkea heidän esittämänsä olkinukkemaiset näkemykset heidän "kannattamastaan tieteellisestä teoriasta" levittävät epätietoisuutta jopa tehokkaammin kuin denialismi, koska luulisihan sitä että kannattamansa teorian sisällön tuntee. Valitettavasti näin ei ole pseudoskeptikkojen kohdalla.) Ero on siis vain siinä "kumman puolella tiedemaailman näkemykset ovat". Mutta tämä puolella oleminen ei tule ansiosta. Muutoin eroja ei ole paljoa. Paitsi ehkä se, että pseudoskeptismillä ei ole muutostrendiä ja denialismi epämääräistyy.
Heidän tilanteensa voisi kuvata Poets of the Fallin "Carnival of Rust" -kappaletta lainaamalla:
"It's all a game / avoiding failure / when true colors will bleed / All in the name / of misbehavior / and the things we don't need / I lust for after / no disaster can touch / touch us anymore / And more than ever / I hope to never fall / where enough is not the same it was before"
(Poets of the Fall, "Carnival of Rust")
(Bad Religion, "Big Bang")
Kulttuurissamme on liikkeellä erinomaisen laaja ja monipuolinen ilmiö. Se muistuttaa kovasti filosofista kamppailua analyyttisen ja mannermaisen filosofian kanssa. Hermeneutiikan ja positivismin perinteet ovat siirtyneet myös maallikkokentille, tosin vasta muodonmuutoksen kautta. Ja tässä muutoksessa se on lakannut olemasta argumenttiperäistä ja sen sijaan se on muuttunut valtapeliksi. Toki moni uskoo että valtapeli on tieteen kehityksessä vaikuttavana elementtinä. Mutta vain harva postmodernistikaan uskoo että se on pelkästään sitä. Kyseessä on tietysti valtava Pseudoskeptismi vs. Denialismi -kiista, joka ei vello niinkään tiedemaailmassa, kuin poliittisessa ja kulttuurillisessa piirissä. Ja ne kaikki haluavat aikasi ja huomiosi. Ja vaikka pseudoskeptikot ja denialistit haluavat molemmat vastustavat toisiaan kiivaasti, se, mitä he eniten näyttävät inhoavan, on se että joku ei suostu astumaan jompaan kumpaan leiriin. On pakko olla puolesta tai vastaan.
Tämä blogaus käsittelee näitä ainoastaan kulttuurillisina ilmiöinä, ottamatta kantaa siihen kumpi puoli on "ontologisesti oikeassa". (Sillä toinen kuitenkin on, koska heillä ovat vastakkaiset näkemykset monissa olemassaoloa ja jonkin käsityksen oikeudellisuutta käsittelevissä kysymyksissä.) Pääasiassa on se, että olipa kuka tahansa oikeassa, hän ei ole sitä perustellusti. On tärkeää huomata konteksti ja olla tästä yleistämättä maailmankatsomusta niihin tahoihin, jotka aidosti yrittävät etsiä tai ovat jo löytäneet evidenssiä näiden näkemysten taakse. Tosin on hyvä huomata, että näissä näkemyksissä on sosiaaliset piirit, ja tämän jälkeen olisi syytä katsoa, onko niissä itse asiassa mitään muuta: Eli Suomeksi: Onko heillä vertaisarvioiduissa tiedelehdissä usein julkaisuja ja onko heillä aktiivinen tutkimusohjelma. Jos on, näkemys on tiedettä, jos ei muuten niin siksi että se on nykytieteen paradigma, jota tutkitaa nykytieteen menetelmin. Yhtä tärkeää on myös huomata, että vaikka näkemys itse olisi kuinka hyvä, perusteltu tai tieteellinen, sen ympärillä pyörii erilaisia tahoja, jotka ovat kaikkea muuta kuin sitä. Olennaista onkin katsoa, missä tasossa nämä tahot ovat. Jos sen "huippunimien" johdosta löytyy tätä sosiaalista piiriä, eikä sen ulkopuolella ole lainkaan sen tutkimusta, on syytä miettiä.
Pseudoskeptismi
Pseudoskeptismi on Marcello Truzzin määrittelemä käsite, jolla tarkoitetaan epäilemistä, joka ottaa ennemmin negatiivisen kuin agnostisen kannan, ja perustuvat epäuskoon enemmän kuin epäilyyn, ovat pseudoskeptikoita. Pseudoskeptikot esittävät useimmiten vastaväitteitä jotka perustuvat ennemmin omaan uskottavuuteen kuin empiiriseen todistusaineistoon. Keskustelussa he yleisesti keskittyvät vastapuolen nimittelyyn. Pseudoskeptikot edustavat yleensä näennäisesti jotain tieteen valtaparadigmaa, mutta vain harvoin tietävät oikeastaan mitään sen sisällöstä. Ja kaiken lisäksi he esittävät tätä puutteellista, vääristynyttä tai jopa väärää näkemystään ikään kuin se näkemys todella olisi tieteen käsitys asiasta. Tyypillinen pseudoskeptikon piirre on se, että mikään todistusaineisto ei saisi häntä muuttamaan mieltään. Tämä johtuu siitä että hänellä on maailmankatsomus, jota hän ensisijaisesti puolustaa. Tiede on vain tekosyy siihen että hän saa tähän oikeutuksen itselleen ja jotta hän voisi muuttaa muiden ihmisten mielipiteet samaan näkemykseen.
Pseudoskeptismin tärkein piirre on kuitenkin se, että se ei varsinaisesti kehity. Se ei myöskään varsinaisesti esitä todisteita jonkun teorian puolesta. Nämä tyytyvät vain kritisoimaan jotain näkemystä jonka nämä katsovat olevan epätiedettä. He myös esittävät asiasta vain kritiikkiä, eivätkä usein edes tiedä kritisoimansa näkemyksen sisältöä. Perusteluissa korostuvat usein tieteentekijät auktoriteetteina, joiden kannatus voidaan rinnastaa asenteeseen pappeja kohtaan. (Tämä asenne ei kerro näistä tutkijoista, mutta niiden seuraajista sitäkin enemmän.)
Kuitenkin on huomattava, että pseudoskeptisyys ei tarkoita sitä että hylkäisi todistustaakan. Usein pseudotieteilijät esittävät että heidän kritisoijansa on pseudoskeptikko heti jos hän ei ole valmis koettelemaan ja testaamaan heidän asiaansa eikä ole valmis hyväksymään sen lopputuloksia. Tämä taas on virhe, joka johtuu tieteellisen metodin väärinymmärryksestä. Esimerkiksi jos haluamme todistaa ajatuksenlukukyvyn, se että joku sanoo että ajatuksenlukukykyä eikä halua tutkia koko ilmiötä ei ole ei vielä tarkoita että hän olisi pseudoskeptikko. Jos joku esittää että jokin väite on pätevä, joutuu todistustaakan mukaan osoittamaan että näin todella on.
Denialismi
Denialismi on termi, jota in käytetty kuvaamaan valtioiden, yritysten, tiettyjen sosiaalisten ryhmittymien tai yksilöiden kannanottoja, jotka keskittyvät kritisoimaan tieteellisiä teorioita. Kannanotoillaan he pyrkivät levittämään sanomaa, torjumaan yritystoimintansa taloudellisia esteitä, vaikuttamaan politiikkaan. Tämä tehdään kiistämällä tieteen teoriat. Denialismille tyypillisintä on olla esittämättä mitään selvää vastateoriaa, joten tieteellisesti niistä ei tarvitsisi välittää. Mutta niiden jättäminen rauhaan olisi vielä pahempi virhe, koska kyseessä ei ollut tiede "in first place". Ongelmalliseksi kritiikin kuitenkin tekee se, että niitä tietenkin käsitellään sosiaalisina ryhmittyminä, jolloin tutkimukseen astuvat mukaan ryhmien sisäiset tavoitteet ja vakaumukset. Tyypillisesti denialistit itse väittävät tätä "ad hominem" -tyyliseksi herjaamiseksi, jossa keskustelu siirretään itse asiasta syrjään. Kuitenkaan tämä ei ole herjaamista, jos niitä tutkitaan sosiaalisena ilmiönä sosiaalisen ryhmittymien tutkimisen tavoin. Näitä tuloksia ei toki voi yhdistää niiden tieteellisiin väitteisiin. Mutta denialistien ensimmäinen tehtävä olisikin selvittää, onko niillä jotain aktiviteettia tämän sosiaalisen kontekstin ulkopuolella : Nyrkkisääntönä voi sanoa että ne ovat ainakin suurimmalta osin pelkästään kulttuurillisia ilmiöitä. Jos ryhmä saa maailmanlaajuista kuuluisuutta ja kykenee tuottamaan tutkimuksia saman verran kuin keskiverto "grad student", on helppoa huomata että kyseessä on ilmiö mallia "paljon porua, vähän villoja". Denialismia esiintyy runsaslukuisesti:
1: Revisionismi eli holokaustin kiisto, joiden kanta on se, että Hitlerin keskitysleirit ovat joko kokonaan valetta tai liioiteltuja.
2: AIDS -denialismi, joiden mukaan HI -virus ei aiheuta AIDSia.
3: Ilmastonmuutoksen vastustajat, jossa esitetään että ilmastonmuutosta ei joko ole tai se ei ole ihmisten aiheuttama tai että ihmisten vaikutuksia siihen on liioiteltu.
4: Evoluutionkiisto, jossa esitetään että evoluutio ei ole tieteellinen ilmiö, joka voi olla kreationismia, luomisoppia, jossa esitetään tarkkoja väitteitä, jotka käsittelevät esimerkiksi maan ikää tai Jumalan luonnetta, Intelligent Designiä, jossa Jumalan luonteeseen ei oteta kantaa, tai evoluutiokritiikkiä, jossa ei oteta kantaa oikein mihinkään.
5: Rokotteiden vastaisuus, jossa väitetään että rokotteet ovat vaarallisia, tappavat lapsia, aikaansaavat sairauksia tai aiheuttavat autismia.
Eräs varhaisimmista denialismin muodoista oli tupakkatehtaiden suorittama epäilyksen levittäminen. Tässä oli tietysti takana USA:n korvauspolitiikka: Jos tupakkateollisuuden johtajat olisivat tienneet että heidän tuotteensa on vaarallinen, he olisivat joutuneet maksamaan korvauksia. Siispä ytimeen ei noussut se, onko tupakka vaarallista, vaan onko se kiistatonta. Aatteen pohjalta syntyi kuuluisa tupakkateollisuuden lobbarin eräälle senaattorille esittämä lausahdus "Doubt is our product". Eli "epäilys on tuotteemme". Tietenkään tupakan vaarallisuuden tieteellisyydellä ei ole mitään tämän kanssa tekemistä, mutta kyseessä olikin kulttuurillinen ilmiö, joka oli ymmärrettävä nimen omaan sosiaalisessa kontekstissa. Eikä kukaan ollut yllättynyt, kun tupakka osoittautui vaaralliseksi vaikka tupakkateollisuus tuottikin tutkimuksia joissa tupakka ei ollut vaarallista. Kun seurasi rahan jälkiä, jäljet alkoivat pelottamaan.
Samantapaisia asioita on yhdistetty ilmastonmuutoksen vastustamiseen, jossa Exxon ja muut vastaavat öljy -yhtiöt ja tahot, joiden taloudelliseen tulokseen Kioton sopimus kiistatta tuo ikävän loven, maksavat tutkimusta joka kritisoi ilmastonmuutosta. Tulokset ovat erikoisia: Esimerkiksi tässä ilmastoskeptikoiden käsittelemä data on analysoitu siten, että trendi katoaa. Ongelmana on tietysti se, että se on ainut datankäsittelytapa, jossa se katoaa ja syynä tähän on tiedetyt ja tunnetut vaikutukset, El Ninó ja La Ninã ja muut ilmiöt, jotka heillä olivat tiedossa jo ennen datan analysoimista. Sosiaalisessa kontekstissa tämä sopii tietysti ryhmän tavoitteisiin, eikä ole ihme että data on analysoitu julkaisuun juuri siten miten se on.. Asiaan sopii myös Frank Luntzin vuonna 2001 kirjoittama muistio. Aiheena oli se miten republikaanit - oikeistopoliittinen siipi, joka kannattaa mm. yksityisautoilua ja teollisuutta ja jolle öljy näyttelee tärkeää osaa - voisivat kontrolloida kieltä joka käsittelee ilmastonmuutosta: "Voters believe that there is no consensus about global warming within the scientific community. Should the public come to believe the scientific issues are settled, their views about global warming will change accordingly. Therefore, you need to continue to make the lack of scientific certainty a primary issue in the debate, and defer to scientists and other experts in the field" Näistä lausunnoista käy selvästi, että vaikka ilmastonmuutoskritiikki olisi osittain tieteellistä, siihen liittyy selvästi sidosryhmiä joita ei kiinnosta tiede vaan raha tai aate. Samoin tietysti Intelligent Designissä ; Sen suurin taho, jonka alle käytännössä kaikki aiheeseen liittyvä debatti on liittynyt, Discovery Institute, tuotti Wedge -dokumentin, johon se liitti pitkäaikaistavoitteensa. Se alkaa sanoilla: "The proposition that human beings are created in the image of God is one of the bedrock principles on which Western civilization was built. Its influence can be detected in most, if not all, of the West's greatest achievements, including representative democracy, human rights, free enterprise, and progress in the arts and sciences." Loppuosassa käsitellään muun muassa sitä, kuinka yhteiskunta puhdistetaan "materialismista", jolla ei tarkoiteta niitä asioita joita oikeistopolitiikka ajaa, vaan ateismia. "To replace materialistic explanations with the theistic understanding that nature and human beings are created by God". Tämä tarkoittaa sitä, että kyseinen instituutti - vaikka sanojen tasolla kiistääkin olevansa liitoksissa kristinuskoon - on pohjimmaisilta tavoitteiltaan nimen omaan aatteellinen laitos. Asiaan kuuluvasti on huomautettava, että kun dokumentti ensin vuosi julkisuuteen, sitä väitettiin valehteluksi. Wedgen levittäjiä kutsuttiin salaliittoteoreetikoiksi jota veti "Darwinian paranoid". Tätä nimittelyä kohtasi luultavasti eniten asiaa sosiaalipoliittisesta lähtökohdasta tutkinut Barbara Forrest. Myöhemmin he kuitenkin tunnustivat että se oli varastettu heidän toimistostaan. Myös rokotteiden vastustajissa taustalla väikkyy poliittinen tahto vaikuttaa siihen että rokotteet kiellettäisiin täysin - pohjalla on New -Agemaista ideologiaa siitä kuinka länsimainen lääketiede sotkee "luonnollisen tasapainon". Tämä kaikki tietysti kiistetään julkisuudessa, vaikka omat julkaisut muualle osoittavat toista. Heillä on siis "julkinen totuus" ja "sisäpiirin totuus". Toki tämä kaikki ei osoita, että ilmastonmuutos, holokaustin kieltäminen, tupakkateollisuuden lobbaus, AIDS -viruksen kiistäminen tai Intelligent Design olisivat pelkkää politiikkaa ja ideologiaa. Tämä vain osoittaa sen, että ne ovat ainakin sitä. (Siksi pseudoskeptikoiden hyökkäykset näitä tahoja vastaan ovat omalla tavallaan oikeaan kohteeseen suunnattuja. Sillä tieteestä ei alun perinkään ollut kyse. Mutta toisaalta myös väärät näkemykset ovat ymmärrettäviä koska pseudoskeptikot levittävät niitä.)
Denialismeissa on sellaisia piirteitä, jotka suuresti erottavat ne muista epätieteellisinä pidetyistä näkemyksistä ; Esimerkiksi siinä, missä tarotkorttien lukeminen tai reikiparannus pysyvät käytännössä muuttumattomana, nämä mukautuvat koko ajan olosuhteisiin ja uusiin argumentteihin. Tosin siinä, missä trendinä on tieteessä eksaktimpaan suuntaan meneminen, eli uusien paradigmojen selitysarvon kasvaminen suhteessa seuraavaan, denialismin trendinä on epämääräistyminen. Eikä minkä tahansa lainen epämääräistyminen, vaan sellainen, jossa aate ikään kuin jakautuu moneen osaan, jossa uusi on laimeampi kuin edellinen. Tästä mainiona esimerkkinä on rokotevastustus, jossa ensin syytettiin niiden pieniä elohopeamääriä vaarallisuudesta - ilman että asiasta oli tutkimusaineistoa tukemassa väitettä - ja kun vaarallisuus ei tutkimuksissa löytynyt, nyt syytetään kaikkia mahdollisia erilaisia yhdistelmiä. Nytkään ei ole todisteita, mutta väitteet ovat entistä vaikeammin testattavia ja epämääräisempiä. Samoin ilmastonmuutoksen vastustajissa on tapahtunut jakautuminen, kun osa on myöntänyt että ilmastonmuutos tapahtuu. Se vain ei enää ole autojen ja ihmisten syytä vaan johtuu pelkästään luonnollisista prosesseista joihin ihmisellä ei voi olla mitään valtaa. Samoin kreationismista lientyminen ensin Intelligent Designiksi ja tästä pelkäksi evoluutiokriittisyydeksi on kenties tunnetuin ja näkyvin liennytys. Olennaista näissä jakautumisissa on kuitenkin se, että vanhat näkemykset silti pysyvät rinnalla, eivätkä uudet koskaan vahingossakaan kritisoi näitä. Ja itse asiassa näyttää siltä että jos jokin antaa tukea näille liennytetyille, myös radikaalimman puolen tahot mielellään kopioivat tulokset ikään kuin itselleen sopiviksi.
Arkitason denialisti taas esiintyy yleensä "kriittisenä" tarkkailijana. On melkoisen tavallista törmätä sellaiseen strategiaan, että henkilö väittää että hän ei tiedä asiata mitään, ja tämän jälkeen listaa paljon materiaalia joka esittelee vain tätä kriittistä puolta. Tämä kertoo toki siitä, että vaikka henkilö kenties puhuu totta tietämisestään, hän kuitenkin vakaasti uskoo toiseen näkemykseen. Näiden kanssa keskusteleminen taas on aika erikoista, koska jos et keskustele heidän kanssaan, vaikenet asiasta etkä uskalla osallistua debattiin, ja jos osallistut, latistat keskustelua. Sitäpaitsi eihän asoiden esittäjä sanonut muuta kuin että "tuota kohtaa ei ole vielä vastattu, se on siis auki, ja voin jatkaa epävarmuuttani". Kun vastaukset taast tulevat, vastauksena on usein uusi litanja vastaavia tai sitten siihen viittaaminen että henkilö nyt vain esitti mitä joku muu oli sanonut, aivan kuin sillä ei tämän jälkeen olisi mitään merkitystä. Arkitason denialistin puheissa korostuu myös vainoamisaspekti. Hänen erikosia näkemyksiään ei ole tieteessä, koska tiedemaailma on väärien henkilöiden hallinnassa. (Joka minusta nojaa "arkipsykologiaan", eli siihen että voi eläytyä muiden ihmisten kokemuksiin. Usein tämä tarkoittaa sitä että henkilö ajattelee miten hän itse kokee tai toimii jossain tilanteessa ja yleistää tästä.) Yleinen ilmiö on myös se, että jos esimerkiksi rokotevastustajien vanhoja, jo vääriksi osoittautuneita väitteitä nostaa esiin, he sanovat että ne ovat vanhoja käsityksiä. Toki on kenties niin, että "joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään", mutta tässä tapauksessa ne ainakin näyttävät että sidosryhmillä ei koskaan ole ollut todisteita kannalleen, vaan he ovat aina esittäneet testaamattomia väitteitä. Toisin sanoen, he hutkivat ja tutkiminen jää toisille, mikä ei tarkoita enempää eikä vähempää kuin sitä, että he vaativat ainoastaan toiselta puolelta todisteita. Heille riittää pelkkä epäilys ja "mahdollisuus", vastapuolen on todistettava itsensä aukottomasti. Ja kun tämä tehdään, onkin aika siirtyä uusiin, hieman epämääräisempiin, epäilyihin. Sillä on muistettava että Totuus ei ole se tuote, jota taustalla myydään, vaan epäilys. Siksi rokotevastustajat eivät tavoittele lainkaan todistettuja riskejä suhteessa etuihin, vaan herkuttelevat sen sijaan todistamattomilla katastrofeilla ja - jos sattuvat oikein laadukkaalle ja perustelunhaluiselle tuulelle - hyödyt unohtavilla riskianalyyseillä.
On kuitenkin tärkeää huomata, että pelkkä tieteen paradigmojen kritisointi ei tee denialistia. Ydinajatus siitä että jokin liike tunnistetaan denialistiseksi ei siis tapahdu sillä, että katsotaan onko se tieteen nykyparadigman vastainen. Se katsotaan sillä, miten se toimii. Paradigmojen vaihdokset saavat toki joskus - mutta eivät aina - julkisuutta, mutta näissä tapauksissa teorian menestys kulkee tiedemaailmasta maallikoille päin, eli ensin se saa suosiota tiedemaailmassa ja vasta sen jälkeen sitä opetetaan ja levitetään muille. Jos näkemys tekee tutkimuksia ja saa ne julkaistua vertaisarvioiduissa lehdissä, sellaisissa joita ei ole perustettu "vain heidän itsensä piirissä vain heitä itseään varten" - eli joiden luonne saa muidenkin tiedemaailmalaisten hyväksynnän - pitämiä, se on tiedettä. Sen sijaan jos järjestöllä on varaa kirjoittaa lukuisia maallikoille suunnattuja kirjoja aiheesta ja varaa tehdä Ben Steinin tapaan Hollywood -elokuvia joilla promotoivat liikettä samanaikaisesti kun sitten porukalla valittelevat että sillä ei riitä rahaa tehdä omaa tutkimusta, tilanne on todennäköisesti aivan toinen.
Yhteiset piirteet:
Sekä denialistia että pseudoskeptikkoa yhdistää aatteellinen sitoutuminen. Kun he keskustelevat toistensa kanssa, tämä on tietysti aivan oikein, koska kummassakin on loppupeleissä kyseessä pelkkä sosiaalinen aktiviteetti. (Jonka vuoksi on virhe kritisoida pseudoskeptikkoja eli näitä pseudoskeptikkoja ja sen jälkeen väittää että koko kyseisen tieteen teon piiri on tätä samaa. Sillä esimerkiksi ilmastonmuutoksen teorian tutkimusohjelma peerlehtiin lähetettyine julkaisuineen on aivan eri asia kuin "kasvinsyöjäluonnonsuojelijaopiskelija Tampereelta".)
1: Molemmat puolet soveltavat luovasti assimilaatiota, eli havaintojen sovittaminen ja selittäminen tai lattian alle lakaisemista siten että se sopii jo ennalta päätettyyn maailmankuvaan.
2: Toinen yleinen molemmilla tavattu - tosin denialisteille hieman tyypillisempi - strategia on dissimulaatio, eli näkemyksen piilottaminen. Dissimulaatiossa esimerkiksi uskovainen henkilö piilottaa vakaumuksensa ja väittää esimerkiksi olevansa "pian kääntynyt ateisti" (vaikka hänellä sattuu olemaan sattumalta sama IP -osoite, kuin vuosia samassa paikassa uskoaan esittäneellä henkilöllä. Ja tämä IP ei satu olemaan kirjaston koneen tai muun julkislaitoksen kone.) tai rokotteiden vastustaja, joka esiintyy "tietämättömänä mutta huolestuneena henkilönä", joka sitten esittää runsaissa määrin rokotteita vastustavaa materiaalia, joiden sekaan ei ole vahingossakaan eksynyt rokotteita kritisoivaa materiaalia. (He siis noudattavat eräällä tapaa Islamilaisen Taqiyyan kaltaista perinnettä.) Samaa löytyy toki molemmilta puolilta.
3: Vastapuolen näkemykset esitetään olkinukkemuodossa, eli vääristelyssä muodossa, jolloin ei lainkaan käsitellä sitä argumentaatiota mitä hän oikeasti esittää vaan jotain mielikuvaa joka tästä on. Esimerkiksi lääketieteessä ei väitetä että rokotteilla ei olisi mitään riskejä. Sitä perustellaan enemmänkin sillä, että rokotuksista saadut edut, kuten isorokon katoaminen, ja muiden vakavien tautien väheneminen ovat selkeitä ja tärkeitä etuja. Ja että rokotekampanjoita ei tehdä vain rokottamisen vuoksi, vaan niihin liittyy haittoihin, tehoihin ja kustannuksiin liittyvät arviot. Ja että nämä edut pelastavat useampia henkiä, kuin mahdolliset riskit vaarantavat. (Kun taas pseudoskeptikoista rokotteet ovat täysin riskittömiä, eikä niistä edes voi olla mitään haittaa.) Lääketieteen kannalta rokotevastustus onkin erikoista sen takia että sen antamia etuja kukaan ei enää tunnista, kun kukaan ei enää kuole tai sairastu vakavasti sikotaudista.
4: Sellaisiin asioihin ja yhteyksiin viittaaminen, jotka ovat mahdollisia mutta joita on mahdoton tai erittäin vaikea testata ja joita ei voi osoittaa virheellisiksi tai huonoiksi millään vastaesimerkillä. Esimerkiksi se, kun rokotteiden "jokin yhdistelmä" aiheuttaa autismin, vaikka edes rokotteiden yhteyttä autismiin ei ole kokellisesti osoitettu.
5: Asenteissa on myös sellaista, että omien puolien väitteitä ei tarvitse perustella - itse asiassa sitä ei yleensä tarvitse edes esittää suomen kielisenä, vaan asia esitetään linkkilitojen tai copy - Pasten muodossa.
6: Runsaasti erilaisien kysymyksien esittäminen, joilla hän pommittaa toista kysymyksillä ja kritiikillä itse asiassa lainkaan perustelematta oman kantansa empiirisiä todisteita, jotka todella käyvät läpi jonkun kriittisen testin. Tämä strategia tunnetaan nimellä Gish Gallop, joka on saanut nimensä Duane Gishin mukaan. Hänen tapansa osallistua keskusteluihin oli se, että hän pommitti vastapuolta koko ajan ja esitti omaa näkemystään kysymyksien muodossa siten että toinen puoli ei edes ehdi vastata kaikkiin kysymyksiin - saati sitten esittämään oman kantansa. Aivan samoin pseudoskeptikot ja denialistit usein vuodattavat uskomattomia määriä tavaraa vastapuolen niskaan vaatien että kaikkeen on vastattava. Muutoin he julistautuvat tietenkin voittajiksi. (Tämä ei siis ole kreationistien yksinoikeus, myös muut harjoittavat tätä kyseenalaista taiteen lajia.)
7: Kaksoisstandardien käyttö, eli valikoiva kriittisyys jossa itselle asetetaan eri tieteellisyyden kriteerit kuin toiselle, eli se että henkilö ei lainkaan esitä kritiikkiä tietyille näkemyksille, mutta kritisoi aina toista näkemystä. Esimerkiksi taho esittää että "falsifiointi ei ole tärkeää", mutta toisaalta hän oppiveljineen muualla esittää kuinka hänen kritisoimansa näkemys on falsifioimattomissa, mikä taas siellä osoittaa sitä että se ei ole itsekriittistä eikä siksi lainkaan tieteellistä. Tätä voi kuvata tilanteella "Kruuna, minä voitan - Klaava, sinä häviät" -koeasetelmina.
Oikeastaan on hyvä huomata että pseudoskeptismi ja denialismi ovat oikeastaan samoja asioita, erona on vain se, että pseudoskeptikko luottaa tiedemaailman kantaan ja denialisti vastustaa sitä. (Ja molemmat haittaavat tieteellisyyden asiaa, koska denialistit joskus onnistuvat myymään epäilyksen tuotteensa ja pseudoskeptikoiden aggressiivinen, asiaton asenne taas herättää jo sinänsä vastustusta, mutta ennen kaikkea heidän esittämänsä olkinukkemaiset näkemykset heidän "kannattamastaan tieteellisestä teoriasta" levittävät epätietoisuutta jopa tehokkaammin kuin denialismi, koska luulisihan sitä että kannattamansa teorian sisällön tuntee. Valitettavasti näin ei ole pseudoskeptikkojen kohdalla.) Ero on siis vain siinä "kumman puolella tiedemaailman näkemykset ovat". Mutta tämä puolella oleminen ei tule ansiosta. Muutoin eroja ei ole paljoa. Paitsi ehkä se, että pseudoskeptismillä ei ole muutostrendiä ja denialismi epämääräistyy.
Heidän tilanteensa voisi kuvata Poets of the Fallin "Carnival of Rust" -kappaletta lainaamalla:
"It's all a game / avoiding failure / when true colors will bleed / All in the name / of misbehavior / and the things we don't need / I lust for after / no disaster can touch / touch us anymore / And more than ever / I hope to never fall / where enough is not the same it was before"
(Poets of the Fall, "Carnival of Rust")
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)