Syyttömän tuomitseminen.

"A friend of mine bought himself a shovel / Said I'm gonna tunnel me a mine / He set out to be a rich man / Happiness is what he thought he'd find / Got in too deep to see the diamonds / Down too dark to see the gold / Now he won't let go of the shovel / And he can't dig out of the hole.

Deeper and deeper he's going down / Driving his future right into the ground / He thinks he's closer the further he goes / But he's still on the bottom / And he can't dig out of the hole."
(Randy Travis, "the Hole")

Olen jutuissani kovasti keskittynyt assimilaatioon ja sen huonona asiana pitämiseen. Moni voisi ajatella, että se on tarpeetonta, koska sehän koskee vain mielipiteen vaihtamista. Sillä, onko oikeassa ei pitäisi riippua siitä vaihtaako mielipiteensä siihen vai onko kyseinen mielipide pysynyt samana. Se ei vaikuta. Luulisi siis, että assimilaatioon keskittyminen olisi epäolennaiseen keskittymistä.

Minulla on kuitenkin kaksi syytä asiaan:
1: Assimilaatio on mielellemme helppoa, joten jos vastakkain on saman näkemyksen pitäminen ja sen vaihtaminen, emme vaihda kovinkaan helposti. Tarvitaan vahvemmat todisteet siihen että vaihdamme itsekseen. Kun tämän tietää, ja tavoittelee itsekriittistä ajattelua, voi vaihtaa näkemystä helpommin.
2: Assimilaatio on yllättävän vaarallista hyvälle ajattelulle. Otan tästä esimerkin, jonka kautta maallikkokin ymmärtää miten vakavasta virheestä siinä itse asiassa on kysymys. Olen katsonut "Murha Tunnissa" -TV -sarjaa. Siinä tavikset yrittävät selvittää rikosta, joiden lavasteet on kopsattu aidoista rikoksista jotka on poliisin toimesta ratkaistu. Kyse on siitä, saavatko tavikset rikollisen kiinni. Näissä ohjelmissa löytyy aina välistä henkilö, joka jo epäiltyjä esittäessä valitsevat syyllisen "intuitionsa pohjalta". Tämän jälkeen he yrittävät selittää evidenssillä sitä, miten juuri tämä epäilty on syyllinen. He pitävät kiinni tästä viimeiseen asti. He voivat joskus mennä jopa niin pitkälle, että he myös keksivät "mahdollisia tilanteita", joitka eivät ole "evidenssipohjaisia": He voivat esimerkiksi keksiä vieraissa käynnin, eli irto suhteen, joka ei ole todisteiden näyttämää. Uhri oli vain jäänyt siitä kiinni ja tämän vuoksi murha on tapahtunut. Toki tämä on "periaatteessa mahdollista", mutta kuten sarjan poliisipäällikkö Tommy Le Noir kommentoi erästä tämän tyyppistä selvittelijää, hän mainitsi että se on "making things up", ja että poliisit eivät tee sitä. Hän kuvasi tilannetta siten, että hän saa päänsäryn vain kyseistä toimintaa ajatellessaankin. Ja että skenaariot olivat kyllä luovia, mutta että tuollaisella luovuudella ei saada syyllistä kiinni, vaan saadaan mahdollisesti tehtyä viattomalle tuomio. Luova skenaario kun voi olla lautamiehistä uskottava, vaikka siihen ei olisi evidenssin tynkääkään.

Siksi näkemykseni ei ole pelkkää fallibilismia, jossa vaihtoehto on saatava poistettua. Se on enemmänkin vaatimus itsekriittisyyteen. Se, että jokin asia ehdottomasti kumoutuu on toki itsekriittisyyden yksi muoto, mutta ei ainut. Siksi periaatteessa falsifioituva näkemys on aina itsekriittinen, mutta itsekriittinen näkemys ei ole aina fallibilistinen ; Jos henkilö ei voi kuvitella konkreettista evidenssirypästä jolla hän luopuisi epäillystään, se kertoo kovasti siitä että hän vain "tietää jo valmiiksi" ja yrittää vain rationalisoida sen miten se on "mahdollista". Tällöin kysymys tulee itse asiassa käsittelemään juuri sitä, mihin logiikkaa tai havaintoja tarvitaan. Jos logiikalla ja havaintoaineistolla karsitaan huonot vaihtoehdot ja tunnistetaan hyvät vaihtoehdot, ja ne saavat voimansa tätä kautta, ne menettävät voimansa; Jos itsekriittisyys unohdetaan on aivan samaa keksitäänkö syyllinen valmiiksi vai keksitäänkö miksi logiikka ja havainnot tuomitsevat ennaltapäätetyn syyllisen.

Jotta todisteilla ja logiikalla olisi yhtään mitään merkitystä, olisi siksi pakko vaatia sitä, että henkilö on valmis myös akkomodaatioon, vaikka näkemykset voivat olla erittäin rakkaita ja niistä luopuminen on yleensä aina vaikeaa. (Jopa niin vaikeaa että usein vaikka todistusaineisto on niin voimakkaasti näkemystä vastaan, että sitä ei voida mitenkään järkevästi pitää, on ihmisellä usein taipumus dissimulaatioon, jossa ainoastaan häivytetään ja piilotetaan kannanotto sen sijaan että se vaihdettaisiin. Se ei ole akkomodaatiota vaan assimilaatiota mallia "don't ask, don't tell.")

Se, että looginen systeemi ja evidenssin luonne - ja joskus pari teoriaakin voivat olla "yhtä hyviä" - ovat sellaisia jotka on päätettävä "ilman parempaa tietoa" ei voi olla syy sille että loogisen systeemin sisällä voidaan olla leväperäisiä. Se, että on erilaisia loogisia systeemeitä ei vielä tarkoita että loogisen systeemin sisällä voidaan tehdä mitä vain. Siksi esimerkiksi rikostutkimuksellisessa systeemissä ei voida "keksiä asioita", vaikka kahvipöytärikoksenselvittämisessä ja sen loogisessa ympäristössä juoru voikin olla kuinka vakuuttava todiste.