keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Seksuaalista häirintää.

"Kuka on päällä / ja kuka on alla / ihan kohta mulle selviää / Sä minua kiusaat / etkö sä tiedä / tää on seksuaalista häirintää."
(Aki Sirkesalo, "Seksuaalista häirintää".)

Matti Ahde oli ensimmäinen toimitusjohtajan joka erotettiin sukupuolisen häirinnän ja ahdistelun vuoksi. Ahde ei ainakaan julkisuudessa myöntänyt kohdelleensa naisia väärin vaan piti tätä ajojahtina. Yleensä ottaen epätasa -arvon kohdalla ongelmallista on se, että siitä helposti syytetään "uhrin kokemuksen mukaan", jolloin sitä voi käyttää periaatteessa aseena jos ei satu pitämään jostakusta (mies)johtajasta. Toisaalta harva seksuaaliseen häirintään syyllistynyt haluaa tunnustaa harjoittaneensa pahuutta. Teko kiistetään, jolloin käytännössä jäljelle jää vain se uhrin kokemus.

Käyttäisin mielelläni sanaparia "sukupuolinen kiusaaminen", koska se kuvaa mielestäni ilmiön monisäikeisyyttä: Vakiintunut sanapari "seksuaalinen häirintä" kun tuo mieleen konkreettisen kopeloinnin ja ehdottelun, jolloin ilmiö latistuu sen nimen mukanaan tuomien assosiaatioiden vuoksi. Sukupuolisessa kiusaamisessa tulee paremmin esiin se, että se suuntautuu sukupuolellisiin ominaisuuksiin ja niiden arviointiin.

Lisäksi tietenkin tarvitaan jotain, jonka pohjalta voidaan arvioida tilannetta ilman että tästä tulee vain lyömäase, jossa syyllinen päätetään etukäteen ja sitten vain keksitään mitä hän on tehnyt väärin.
1: Siksi emansipaation kaltainen "sisäinen tila" olisi erityisen huono mittari. Kuten aikaisemmin kirjoitin esimerkinomaisesti, ulkoinen toiminta voidaan selittää erilaisilla syillä. Joko huonosti pukeutuva nainen on latistettu kiusaamisella olemaan välittämättä seksuaalisuudestaan tai sitten hän on emansipoitunut ja haistattaa pitkät miesten ulkonäkövaatimuksille eikä alistu himon objektiksi. Attribution theory nostaa tässä kohdin aivan liian helposti esiin rumaa päätään; Lihava tuomitaan joko ahneeksi ja itsehillintään kykenemättömäksi jos vihaamme häntä ja haluamme että hän on syyllinen, ja gastronomian ystävä, joka ei alistu yhteiskunnan ja mainosmaailman meille syöttämään ulkonäkömuottiin ja hyvän elämän muottiin jos pidämme hänestä ja haluamme että hän on syytön.
___1.1: Tämä on erityisen olennaista sukupuolisen kiusaamisen kohdalla: Siinä miehet on stereotypioitu ikään kuin kiimaisiksi eläimiksi ja naiset on määritelty sellaisiksi joiden siveys on tavoiteltavaa. Kun tässä kohden sekoittuvat sekä vanhoillinen neitsytkultti että feministinen individualismi, käy helposti niin että mies on myös aina syyllinen. Hänet nähdään ikään kuin luonnostaan vain seksiä haluavana ja mielenmaltiltaan tämän vuoksi heikompana astiana; Käy niin että mies on joko syyllinen tai vähintään haluaisi olla syyllinen. Ja valitettavasti miehet käyttävät aivan samaa tilannetta käänteisesti ja puolustautuvat raiskauksiaan sillä että nainen on pukeutunut paljastavasti, ikään kuin tämä miesten syntymäkiima olisi jokin vastaanpanematon tosiasia.
___1.2: Toisaalta myös tarkastelunäkökulma voidaan valita ja tietyt aiheet kieltää. Näin voi käydä niin että parannetaan vain yksien oloja ja toisen puolen heikkouksiin ei puututa. Tällöin tilanne muuttuu pelkäksi vallankäytöksi: Otan tästä esimerkin joka sivuaa aihetta, vaikka ei siihen täysin osukaan. (Koska se tuo asian mielestäni ymmärrettävästi esille.) Se jota väitetään kiusatuksi onkin muuttunut kiusaajaksi. Tämä tarkoittaa sitä että jos tavoittelemme tasa-arvoa, emme voi kiinnittää huomiota pelkästään niihin asioihin, joissa naisilla on huonompi asema kuin miehillä. Tämä on toki tärkeää, mutta olisi katsottava myös niitä kohtia joissa tilanne on toisin päin. Kun katsotaan että miehen euro on naisen 80 senttiä, olisi katsottava myös esimerkiksi lastensaanti tilanteita avioerotilanteissa sekä perhe -elämän osuutta. Siellä naisilla on selvä etuasema, ja jos miehen euro on naisen euro ja perhe on naisen perhe, ei voida puhua mistään tasa -arvosta. On vain tilanne, jossa vanhoilliset sukupuolinäkemykset ovat voimassa, mutta vain siten että toisella on kaikki oikeudet ja toisella kaikki velvollisuudet. Tämä on epäreilua vaikka se on institutionalisoitua. Itse asiassa se voi olla vielä epäreilumpaa kuin jos se olisi vain yksilöiden tekemää, koska tällöin sentään myönnetään että joku tekee väärin. Itse asiassa tälläinen institutionalisoitu näkemys on helpohko havaita työelämässäkin: Jos tyttö harrastaa aiheita jotka ovat "miesten aloja" hän osoittaa olevansa vapautunut, ja saa osakseen ihailua. Sen sijaan poika, joka on kiinnostunut naisellisista asioista, saa osakseen alentavuuta. Hän on ikään kuin "vähemmän mies" tai "tekonainen".

Sukupuolisesta kiusaamisesta voidaan kuitenkin ottaa selvää. Esitän esimerkin haukkumisaiheesta. Tarkastelu tuo esiin epätasa -arvon tietyillä ehdoilla:
1: Kun naisia haukutaan, käytetään sellaisia sanoja kuin "huora", "lutka" ja niin edes päin. Tämä viittaa ammattiin, joka liitetään nimen omaan naisiin. Heidän sukupuoltaan ja seksuaalista suuntautumistaan ei kiistetä. Sen sijaan sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liitetyt negatiiviset yhteydet tuodaan esiin.
2: Kun miehiä haukutaan, ilmenee usein sellaiset sanat kuin "homo", "akka", "neiti"... Näissä yhteyksissä hänen seksuaalinen suuntautumisensa ja sukupuolensa kiistetään ; On huomattava että tässä tarkastelussa ei itse asiassa viittata siihen mitä "homot" oikeasti ovat, vaan siitä minkälaisia mielikuvia heistä on. Voi sanoa että tässä samalla loukataan homoja, ja vaikka homoseksuaalisuudessa ei ole mitään hävettävää, tämän kutsumisen tarkoituksena on silti halventaa.

Tätä soveltaen on huomattavissa aitoakin epätasa -arvoa: Kun miehet ovat sukupuolisesti avoimia, he saavat coolin maineen. He ovat miehekkäitä, he ovat "sitä mitä kaikki haluavat olla". Sen sijaan seksuaalisesti avoin nainen on "kevytkenkäinen" eikä häntä arvosteta. Tämän trendi on kuitenkin onneksi heikentynyt viime aikoina. Nykyään baareissa massapanee molemman sukupuolen edustajia, ja heitä kunnioitetaan ja halveksitaan (henkilöstä riippuen joko/tai tai sekä-että) sukupuolestaan riippumatta. Liikkumavaraa molemmilla sukupuolilla on yhä samemman verran, ja kenties minun lapsien aikana tämä eriarvoistus tuntuu jo vanhanaikaiselta, tuulahdukselta historiasta. Ja hyvä jos näin on.

Tästä päästäänkin erotiikan maailmaan. Tämä taas koskee juuri aihetta koska feminismin piirissä on laajalle levinnyt näkemys siitä että pornografia esineellistää naista. Mielestäni tämä on totta juuri sen suppean aineiston kohdalla, jota näissä keskusteluissa usein tuodaan esiin. Niissä kun esitetään usein sidontapornoa ja raiskausfantasioita. Toki kokemukseni erotiikan alueelta ovat aika rajoittuneita, mutta silti mielestäni tämä on hieman valikoitua:
1: Tein huvikseni pikahaun altavistan "tuhmien kuvien alueelle". En löytänyt feministien esimerkeissä esitettyjä juttuja "tyhjällä haulla", joka hakee aihepiiristä ikään kuin "satunnaishaulla", ennen kuin laitoin hakukenttään niitä tiettyjä taktisia sanoja jotka tuovat vain tätä aineistoa. Löysin erityisen lihavan naisen ja muita erikoisuuksia ennen kuin tätä väkivaltapornoa. Näyttää siltä että lesboseksi on jostain syystä suosittua, samoin kuin heteroseksi jossa on "kaksi iloista osapuolta". Ilmeisesti vainonäkemys tulee siitä että oletetaan että eroottisia kuvia katsovat enimmäkseen miehet, jolloin he luonnollisesti kiinnittävät huomiota erityisesti naiskauneuteen. Tämä epätasa-arvo voi itse asiassa pitää paikkaansa. Silti tuntuu erikoiselta että miespornonäyttelijä esitetään feministien teksteissä sortavana osapuolena, luulisi että hänkin olisi objekti, vain pienemmässä määrin. "Vähän uhri" ei minun logiikalla ole sama asia kuin "rikollinen". Kuvien viesti oli kuitenkin melko selvä: Ääriesimerkit eivät kuvaa ilmiötä, ja nämä usein esiin nostetut esimerkit ovat keinotekoisia: Sama kuin syyttäisi kaikkia muslimeita siitä että muutama heistä ajoi lentokoneita tornitaloihin.
2: Vanhassa vitsissä naureskellaan sille miten pornoelokuvat ovat aika keinotekoisia. Naiset esimerkiksi saavat aina orgasmin kun mies laukeaa heidän päälleen vaikka varsinaista kontaktia ei olisi. Tämä vitsi, joka taitaa olla karua todellisuutta kertoo osaltaan siitä että pornografia on eskapistista fantasiaa. Niissä mies onnistuu yhdessä, ja naisen orgasmi on mukana siksi että sekin kuuluu olennaisesti tavoitteisiin ja tuottaa miehelle ns. "iloa". Tämä taas kumoaa sen laajalle levinneen väitteen että miehille tulisi suorituspaineita erityisesti pornografian kautta koska niissä on taidokasta ja vaikeaa seksiä ; Akrobaattisuus ei useinkaan kuvaa pornossa kuvattua tilannetta kovin hyvin. (Toki jos siitä tykkää, niin oikeilla hakusanoilla varmasti löytää. Kyse on laajasta linjasta; Kun puhutaan ilmiöstä laajasti, poikkeukselliset yksityiskohdat ovat anomalioita) Porno voi tuottaa onnistumispaineita korkeintaan sitä kautta että niissä onnistutaan naurettavan helposti, mikä sitten tuottaa ongelmia kun tilanne koetellaan käytännössä. Sen sijaan asiaan viittaava roskapostimainonta voi olla ikävää itseluottamukselle, koska niissä esitetään että naiset odottavat mm. "metristä halkoa".
___2.1: Sen sijaan nostaisin esiin sen, että naisille suunnattu aineisto se vasta tuottaakin suorituspaineita. Olen "huviksi ja hyödyksi" lueskellut aiheeseen liittyvää ja selvästi naisille suunnattua kirjallisuutta. Niissä nousee usein esiin se, miten mieheltä on lupa vaatia onnistumista. Lisäksi niissä kerrotaan mm. multiorgasmeista sellaiseen sävyyn, kuin se olisi helpostikn saavutettavissa, kunhan mies vain hoitaa hommansa oikein. Tämä tarkoittaa sitä että tästä syntyy epärealistisia vaatimuksia.
3: Pornografian väitetään lisäksi tuottavan epärealistisia odotuksia naisista. Että pitäisi olla painoa 55 kiloa ja jättiläismäiset rinnat. Kuitenkin kun aineistoa selaa, huomaa että tässä on suurta vaihtelua. Ei ole vaikeaa löytää keski -ikäisiä naisia, tai naisia joilla on vararengasta ja niin edes päin. Luulenkin että tämä kuva pornografian sisällöstä tulee joko aineiston keinotekoisella rajaamisella, tai sitten ihan karkeasti sanoen cosmopolitanin tapaisista naisten lehdistä, joita lukiessa saa helposti sen kuvan että miehet odottavat naiselta tiettyä "ulkonäköominaisuuksia". Lisäksi niissä on muuten kuvattu "miesten virheettömiä vartaloita", joka naisten kohdalla oli jotain joka toi "epärealistisia odotuksia". Tästä ei feministien jutteluissa kuule tässä yhteydessä, jostain syystä sen sijaan kuulee siitä miten nämä vainoavat naista pakottamalla tätä tiettyyn muottiin, ikään kuin miehet opiskelisivat naisista niiden kautta (johon minä sanon tässä tilanteessa että "ups"). Mielestäni hieman huvittava juttu on siinä, että kun kerran mainitsin tästä asiasta pornografiaa vastustavalla naiselle, hän huomautti että havaitsemani juttu johtuu siitä että "miehet ovat sikoja, joille riittää se että naisessa on reikä". Hänen oli ilmeisen vaikeaa huomata, mitä tämä tosiasia tekee hänen "miesten yliluonnolliset vaatimukset" -kohdalleen. (Mutta pääasiahan on se että mies on syyllinen ja nainen uhri.)
4: Lisäksi pornografian väitetään kohdistavan miesten taipumuksia sairaisiin suuntiin. Esimerkiksi naisten "pyhimmän alueen" karvojen ajelua on väitetty jopa pedofiliaan yllyttämisenä. Olen tästä kohdasta hieman erimielinen sen takia, että sekundaaristen sukupuoliominaisuuksien manipuloinnissa ei ole tästä kysymys: Jos nainen toivoo että mies ajaa partansa, hän ei suinkaan yllytä pedofiliaan. Kyse on kuitenkin hieman samasta asiasta. Toki tämä voisi olla sitä -miehen naama on erilainen, kenties minua lukuun ottamatta joka vanhentaa ulkonäköään useita vuosia pitämällä naamakarvoitusta, kuin pojan naama, partaa tai ei- , mutta pornografiassa tähän on vaikea uskoa, sen verran siellä on havaittavissa niitä paljon puhuttuja "isoja tissejä" että tämä tuntuu aikamoisen epäuskottavalta. Tai sitten tyttölapsilla on yllättävää rintojen kasvua, josta en ole tietoinen ja joka on koko elämäni ajan jäänyt minulta täysin huomaamatta, ja olen siksi luullut virheellisesti että rintojen kasvu liittyy siihen että "puberteetti on läpikäyty".

Mutta tietenkin olen sitä mieltä että pornografiassa on sairaita suuntauksia joita ei pitäisi edes olla olemassa. (Sitä yrittää tunkea jopa sähköpostiini vaikka en haluaisi.) Tietenkin naisia kohdellaan joissain kohdissa väärin. Mutta tämä ei tarkoita sitä että kaikki miehet olisivat syyllisiä ja kaikki naiset uhreja. Mielestäni tilannekohtainen analyysi, jossa syyllinen ja syytön ei ole ennaltamäärätty, vaan on sen sijaan molemmat vaihtoehdot sisältävän tiedonhankinta -analyysin tulos, on rakentavampaa. Ihmistä ei tunnetusti saada myötämieliseksi tuomitsemalla tämä toiminnastaan huolimatta.

Ei kommentteja: