Teknologiasta on tullut osa arkielämäämme ja se vaikuttaa elämässämme paljon. Voimme nykyään jopa muuttaa ihmiskehoa ja sen toimintaa. Minäkin olen tässä ollut hieman hätää kärsimässä, koska viikon sisään ensin hajosi näyttö, ja sitten windowsini yksinkertaisesti päätti että ainut mitä sisäänkirjautuminen tekee, on se, että se ajaa sammuttamisproseduurin. Vikatietotilassa nopeammin kuin muutoin. Siinä katosi melkomoinen kasa hajanaisia muistiinpanoja, pari hyvää peliä, CD -soitto -ohjelmisto, videonkäsittelyohjelmisto että isohko kasa itse kuvattuja ja piirreltyjä ja netistä latailtuja kuvia. (Sekä liikkuvana että stillinä.) Asteikolla 1-10 Vitutti. (Ei numeroarvoa.)
Maailmamme on muuttunut sellaiseksi, että tekniikka ei enää pelkästään muuta esimerkiksi kommunikointitaitoamme tai tarjoa työkaluja. Se vaikuttaa myös siihen mikä lasketaan ylipäätään ihimiseksi.
Televisiossa tähän liittyen on tällä hetellä parikin sarjaa. "Sarah Connorin aikakirjat" ja "Bionic woman". Ensimmäisessä yritetään estää maailmanloppu, joka johtuu siitä että terminaattorit, tulevaisuuden tapporobotit valloittavat maailman ihmisiltä. Jälkimmäisessä naisen raajoja korjataan tältä lupaa kysymättä raajoja ja aistinelimiä. Olen huomannut että näissä fantasioissa ollaan tyypillisesti samanaikaisesti tiedeoptimisteja ja tiedepessimistejä; Optimisteja siksi, että niissä uskotaan teknologian voivan tuottaa ties miten ihmeellisiä asioita. Näissä sarjoissa toteutuu todellakin Arthur C. Clarken sääntö "Any technology advanced enough, is indistinguishable from magic". Nämä ovat ikään kuin supersankareita, joilla kyvyt eivät tule synnyinlahjoina tai maagisesti, vaan ne tuotetaan muuta kautta.
Toinen olennainen ero näissä hahmoissa tuntuu olevan se, että siinä missä normaaleilla supersankareilla ominaisuudesta haittana on korkeintaan harjoitteluvaiheen tuomat virheet, jotka harjoitellaan pois, tieteellä tuotetuissa supersankareissa tuntuu aina olevan vakiovarusteena "kosto joka tulee Jumalan leikkimisestä". Tiedesankarit kantavat aina mukanaan eräänlaista tiedepessimismin leimaa. Positiivisimmillaan ne ovat daredevilin kaltaisia: Vahinko ydinjätteen kanssa vie tältä näön, mutta antaa uuden erikoisaistin. Muissa tapauksissa erot ovat yleensä vakavampia. Lyhyesti: Siinä missä maagiset supersankarit kehittyvät eikä heillä ole backslasheja, vaan heidän ominaisuuksiensa erinomaisuuteen keskitytään, teknologiasankarit saavat osakseen koston, joka johtuu "vääränlaisesta syntyhistoriastaan." Sarah Connorin aikakirjoissa on jopa kohtaus, jossa keskustellaan siitä että vaikka Oppenheimer ja muut ydinpommin keksijät olivat neroja ja teoriat edistyneitä, olisiko kuitenkin ollut parempi tuhota heidän työnsä ja tieteensä.
Robotit tarinoissa ovat muunneltuja golemeja samaan tapaan kuin elokuvien frankensteinin hirviöt ovat zombeja. Niiden rooli on suunnilleen sama, ja syntytapa molemmissa on "keinotekoinen". Zombiet kuten golemitkin tehdään rituaalilla, ne eivät synny luonnossa. Ihminen joka tekee robotin tai zombien on manipulaattori, joka tekee jotain joka "ylittää ihmisen luvallisen aseman" Siksi Petri Hiltusen "asfalttitasanko" -sarjakuvakertomuksessa robotti, joka saa haavoittuneelta isännältään käskyn pysähtyä ja herättää hänet tajuihinsa heti jos jotain poikkeavaa ilmestyy ja jolle robotti sitten tarjoaa myrkytetyn lammikon ja vartiomattoman tornin vaikka lopussa paljastuu, että robotti on kulkenut lukuisten vartioitujen tornien -joissa olisi ollut pelastajia- ohi, samoin kuin sellaisten lammikoiden joissa olisi ollut juomakelpoista vettä. Ne eivät olleet robotille uusia. Golem pettämässä isäntänsä ei ole kertomuksissa tuntematon teema.
Tieteen kammotuksiin tarinoissa - ja arkielämässäkin - lasketaan etenkin geenimanipulointi (GM) teknologiat. Ja tietenkin kloonaaminen. Kloonaamista kammoksutaan ja siitä puhuvissa esimerkeissä puhutaan usein diktaattorien ja supersotilaiden kloonaamisesta. (Samat ihmiset voivat kuitenkin pitää jokaista elämää arvokkaana ja kieltää sen vuoksi abortin.) Jopa "Star Warsissa" vihollisien surmaamista oikeutetaan sillä, että ne ovat saman luonteeltaan inhottavan sotilaan klooneja. Keskustalua käydään ikään kuin "Jurassic Parkin" hengessä; Kun tiedemies tuottaa dinosauruksen, sen ainut tehtävä on ottaa valta ja tuottaa tuho ihmisille. Se ei mitenkään voi olla vain eläin, vaan sen täytyy ikään kuin muistuttaa että "jospa jotain tuntematonta ei olekaan osattu ottaa huomioon". Luonnonvaraisia eläimiä ajatellessa elokuvissa oleva asenne muutoin on yleensä suojeleva. Kloonikoira ei palaa kotiin "Lassien" tapaan. Geenimanipuloitu koira puree ja raatelee ja levittää zombietautia malliin "Resident Evil".
Arkielämän ja GM:n ollessa kyseessä tällä konstilla sovellettu sanoma tuntuu olevan: "Niissä on riskejä, siksi niitä ei saa tutkia eikä tuottaa". Ja jos asiaa tutkitaan, muistutetaan "tuntemattomista riskeistä", jotka tuntuvat olevan retorisena sanomana sama asia kuin sanoisi että "paljon riskiä". Mielestäni riskejä tulee tutkia ennen kuin tuotteita pistetään liikenteeseen, mutta kuitenkin jos se toimii, sitä on syytä käyttää. Geenimanipulatio tarjoaa periaatteessa keinon ratkaista esimerkiksi nälkäongelmaa. Täytyy vain toivoa että sitä myös käytetään siihen. Koska kerran voidaa ja koska muutakin voi tulla mieleen.
Jopa epäeettiseltä tuntuvat kokeilut ovat saaneet alkunsa jo varhain. Sähkökin keksittiin tavallaan eläinkokeilla, kun Luigi Galvani sai kuolleen sammakon jalat nytkimään sähkön avulla. Tämä keksintö kehitti paitsi hyötyä, tätä käytettiin myös sirkushuvina: Teloitettujen päihin laitettiin sähköä, ja ne saatiin ilmeilemään. Toisaalta kamerani toimii pattereilla, jonka keksiminen liittyy tälläisiin sammakonraadoilla leikkimiseen.
Toisaalta teknologiassa saadaan oikeassa elämässäkin paljon hyvää aikaan. Erik Ramsey sai pienimuotoista julkisuutta koska hän oli joutunut auto -onnettomuuteen, jossa hän menetti liikkumiskykynsä. Hän pystyi kommunikoimaan vain silmiensä liikkeillä. Philip Kennedy otti hänet koeryhmään, jossa hän asensi laitteen Ramseyn aivoihin. Tietokone ottaa sen viestejä vastaan ja voi muuttaa niitä ääniksi. Ramsey on oppinut hallitsemaan hieman laitetta ja pystyy sanomaan muutamia yksinkertaisia sanoja. Kennedy on sitä mieltä että hän tulee oppimaan vielä lisää, harjoittelulla. Normaalisti puhuvasta ero voi tuntua mitättömältä, mutta kun lähtötaso otetaan huomioon, ero on itse asiassa suuri. Ja se, että nyt pystytään johonkin ei tarkoita että sitä ei voitaisi kehittää paremmaksi. Toisaalla esimerkiksi Eberhard Fetz on kehittänyt proteeseja. Simpanssi pystyi tekemään proteesilla liikkeitä, jotka vaativat sen nivelten taivutusta, kuten nostamaan ruokaa suuhun. Erikoisinta proteesissa on se, että simpanssia ei opetettu käyttämään sitä, se vain oppi tekemään liikkeitä erehdyksellä ja yrityksellä Ja tietenkin se, että kone reagoi simpanssin hermostoon, eikä ole pelkkä "palikkamainen" kappale.
Tässä onkin molemmat puolet.
Ongelmana tälläisissä kysymyksissä onkin enimmäkseen se, mihin vedetään raja; Kauneudenhoidon kautta asiaa lähestyttäessä on niin, että harva pitää hiusten värjäämistä tai meikkaamista pahana. Hammasrautoja saa käyttää, vaikka se muuttaa myös "luonnollista ulkonäköä". Harva pistää vastaan ruuveille, tai metallille, joita voidaan tarpeen vaatiessa laittaa ihmisiin "luun korvikkeeksi". Harva pistää vastaan edes plastiikkakirurgiaa silloin, kun sotavammaisien kranaatin silpomat kasvot kursitaan kokoon ja niistä saadaan ihan kohtuullisen näköiset. Samoin luonnostaan rumilta ihmisiltä, kuten "elefanttimies" John Merrickiltä saadaan poistaa kasvoista kasvannaisia ja tehdä heistä kauniimpia. Luomia saa poistaa, vaikka ne vaikuttavat ulkonäköön. Mutta silikonirinnat ja silikonihuulet sen sijaan jakavat mielipiteitä. Moni on ilmeisesti sitä mieltä, että "riittävän rumia" saa käsitellä kirurgin veitsellä. Ongelmana tässä on tietysti se, että rumuus ja kauneus ovat liukuvarajaisia. Johonkin pitäisi vetää raja. Monesta on tietysti niinkin, että kukin päättäkööt itse omalta kohdaltaan, ja toiset että kaikki ulkonäköön vaikuttaminen on esimerkiksi merkki ylpeydestä ja siksi ikään kuin syntistä eikä suositeltavaa.
Kuten House -sarjan jaksossa "One Day, One Room" sanotaan: "Doing things changes things. Not doing things leaves things exactly as they were." Teknologia sellaisenaan ei vielä tarkoita muuta kuin kykyä muutokseen. Muutos voi olla sitten eri tahojen mielestä hyviä tai pahoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti