Galileo Gambit.

"No one knows / What it's like / to be hated / To be fated / telling only lies"
(Limp Bizkit, "Behind Blue Eyes")

Tämä blogaus jatkokäsittelee auktoriteettiin vetoamisen ja luotettavuuden teemaa, jota katson tietenkin ilkeästä skeptikkonäkökulmasta, toivon mukaan silmäläpitäen myös näkemysten kehittymisen.

Tätä lukiessa olisi muistettava, että konsensusta, eli yleistä tiedemaailman kantaa ei saa sekoittaa konsilienssiin, jossa kyse on siitä että teoriat sopivat yhteen ja esimerkiksi yhden teorian sovelluksia käytetään apuvälineinä useassa tieteenalassa. Siinä teoriat ovat yhteensopivia ja toisiaan tukevia, eivät tiedemiesyksilöt.

Galileo Gambit on tunnettu mekanismi, johon turvautuvat erilaiset pseudotieteiden ystävät: He ovat sitä mieltä että se, että tiedemaailman syy jättää heidät ulkopuolelleen on norsunluutorneista tehtävää vainoa. He muistuttavat tyypillisesti, että Galileo Galileitä vastustettiin mutta hänen näkemyksensä aikanaan todistettiin oikeaksi. Tämä strategia toimii, koska enemmistö ihmisistä haluaa auttaa hyljittyä, eikä osallistua aktiivisesti kiusaamisesn. Siksi tähän Galilei -syndroomaan onkin viitattu: Michael Shermerin aforismi "Heresy does not equal correctness." ja Carl Saganin humoristinen "The fact that some geniuses were laughed at does not imply that all who are laughed at are geniuses. They laughed at Columbus, they laughed at Fulton, they laughed at the Wright brothers. But they also laughed at Bozo the Clown."

Kuitenkin tämäkään ei ole aivan yksinkertainen asia: Esimerkiksi voidaan sanoa että tälläisten sitaattien käyttö olisi vain vallankäytön väline: Siinä syytetään toista väärin. Esimerkiksi voidaan ajatella että Galileihin vetoaminen olisikin itse asiassa muistutus siitä, että Argument from Consensus on virhepäätelmä ~ He sanoisivat että toinen puoli syyllistyy virhepäätelmään ja muistuttavat siksi että se, että kaikki tai useimmat ovat vahvasti jotain mieltä ei tarkoita että he olisivat oikeassa.
1: Tähän liittyen taas voidaan sanoa että tämäkin on virheellistä - ja aivan samasta syystä : Kaikki tiedemiehet tuskin hyväksyvät näkemyksiä pelkästään sen vuoksi, että joku toinen tiedemies sanoo niin. Asiaan liittyy myös kokeita ja niiden tuloksia.
2: Myös paradigmojen tutkiminen on pohjimmiltaan Argument from Consensusta; Paradigmahan määritellään sitä kautta miten useat tiedemiehet siihen uskovat. Se on nimen omaan suosion tutkimista. Silti usea pseudotieteiden ystävä esittää että heidän näkemyksensä on "tulevaisuuden paradigma", se on suorastaan erittäin, erittäin suosittua. Laaja suosio tiedemaailmassa ei voi hyvä asia vain silloin kun se sopii itselle ja olla huono asia silloin kun se ei sovi itselle.
3: Postmodernistinen argumentaatio, joka korostaa tiedemaailman valtapeliä perustuu juuri ajatukselle että "Science is what scientists do". Silti näihin vedotaan ja muistutetaan että Galileo olisi ikään kuin paitsi suosittu, hän myös olisi ollut oikeassa. Hänen tapauksessaan "oikeassa oleminen" tulkitaan sitä kautta että tiedemaailmassa uskotaan siihen laajasti.

Toisin sanoen sinällään koko suosioon vetoaminen on tavallaan ihan tyystin arationaalista: Se ei kerro miten asiat ovat, ja siinä keskitytään henkilöön asian sijasta. Se, että keskustelua ylipäätään vedetään tähän aiheeseen, viittaa vahvasti siihen suuntaan että henkilöllä ei ole halua keskustella faktoista ja teorioista, vaan tehdä asiasta sosiologinen peli. Kuitenkaan tämä, eli poliittiset tai uskonnolliset taustamotivaatiot - vaikka voivat toki suunnata mielipiteitä - eivät kuitenkaan vielä sinällään tarkoita että asia olisi oikein tai väärin.
1: Toisaalta tästä voidaan kuitenkin selvästi sanoa mikä kannanotto on tiedemaailman konsensuksen mukaista: Jos jokin taho moittii siitä että tiedemaailma on liian rajoittunut hyväksyäkseen heidän näkemyksensä (yleensä "vielä") se kertoo nimen omaan siitä että heitä ei hyväksytä sen piiriin. Muutenhan Argument from Consensuksesta syyttäminen olisi hieman erikoista, kun itse edustettaisiin sitä yleisesti hyväksyttyä, joka on "niin epäluotettavaa". Tämä ei tietenkään suoraan kerro siitä onko näkemys oikein vai ei. Mutta se kertoo kuitenkin tiedemaailman eksperttien yleisen suhtautumisen asiaan.
2: Toisaalta myös yhteydet poliittisiin ja uskonnollisiin tahoihin voi kertoa jotain siitä miten rehellisesti tai avomielisesti henkilöt ovat mukana toiminnassa. Karkeasti voisi sanoa että rikollisen kutsuminen rikolliseksi ei ole ad hominem. Joskus henkilöihin tarttuminen voi olla aivan oikea asian selvittelystrategia, joka on rakentavaa.

Royal Societyn tunnuslause on "Nullius in Verba" ~ "Ei sanoista". Eli ei pitäisi vain ottaa jonkun sanaa mistään ja perustaa sen varaan. Pitäisi "miettiä itse".
1: Tämä on kuitenkin ongelmallista: Jos se tulkitaan tiukasti, me otamme aina jonkun sanan kun me luemme jotain: Kun esimerkiksi luemme tutkimusartikkeleja, me luotamme että tuloksia ei ole vain keksitty. Kun luemme historiankirjoista mitä tapahtui 1918 Suomessa, me joudumme luottamaan lähteeseen. Ja jos uskot että rokotteet aikaansaavat autismia luotat että Tohtori Andrew Wakefield on oikeassa ja on tehnyt oikeat päätelmät. Yleensähän pseudotieteissä vedotaan juuri muutamaan akateemiseen auktoriteettiin ja heidän mielipiteisiinsä. Olisi aika erikoista väittää että lukuisat "väärän mielipiteen professorit" olisivat automaattisesti tiedelehden juttujen kannalla vain siksi että ne on julkaistu tiedelehdissä ja tätä kautta heidän näkemyksensä olisivat vääristyneitä ja ne muutamat "oikean mielipiteen professorit" eivät suinkaan saisi omista taustatuistaan samanlaista efektiä.
2: Tästä on helppoa ajatella että tämä on irrelevanttia. Mutta se ei ole. Tämä nimittäin viittaa siihen, että luottamus ja epäluottamus johonkin sanojaan, eli jonkinlainen lähdekriittisyys on itse asiassa jotain jota teemme aina. Se olisi syytä tehdä hyvin. Monet ovat sitä mieltä että jos ilmastotutkija tekee johtopäätöksen, ja päätyy johonkin tulokseen, se on luotettavampaa kuin se, että esimerkiksi minä tulen johonkin johtopäätökseen asiasta. Syynä on se, että he tietävät enemmän evidenssiä ja heillä on kokemusta metodista, ei siitä että heillä olisi "erehtymättömän leima". Toki kaikki maailman ilmastotutkijat voivat olla väärässä.
___2.1: Kysymys on "riskien arvioinnista": Vastatilannehan olisi se, että muutama supernero on onnistunut jostain syystä päihittämään ymmärryksessä tiedemaailman enemmistön ja on silti onnistunut olemaan kuulumatta tiedeyhteisöön. Tämä on olennaista, koska pohjimmiltaan pseudotieteet vetoavat tulevaisuuteen ; Hehän esittävät tyypillisesti että tiede kehittyy tulevaisuudessa ja tuo heidän tutkimuksensa tieteen ytimeen ja korvaa vanhan näkemyksen. Tämä on verrattavissa rikostutkimukseen, jossa jotain henkilöä ei ole sidottu rikospaikkaan, rikospaikalla ei ole havaittu huumeita ja joku keksii tarinan, jossa syyllinen on juuri tämä henkilö ja syynä on huumekaupat. Toki se, että yhteyttä ei ole ole löydetty ja huumeet hukassa, ei tarkoita että niitä ei olisi ollut. (Kuten Carl Sagan sanoi ~ "Absence of evidence is not evidence of absence.") Mutta silti todistustaakan mukaan yhteyden keksijän on osoitettava yhteys: Jos huumeet on myyty tai huuhdottu vessaasta, tästä pitää löytää epäsuorat todisteet. Karkeasti sanoen rikollinen on todennäköisemmin sellainen, joka on yhdistetty todisteilla rikospaikkaan, kuin sellainen jolle keksitään tälläisiä "mahdollisia" ad hoc -tarinoita. Ja samasta syystä voi sanoa karkeistuksena että että informoitua mielipidettä esimerkiksi ilmastoasioista ei voida saada samalla varmuudella autokorjaamon Kakelta kuin joltain aiheen tutkijalta. Elämä on lyhyt ja tieteessä on tehty valtavasti tutkimusta aiheista: Emme ehdi lukemaan edes kaikkea mitä julkaistaan joka päivä tiedemaailmassa: Saati että kaikki muu, kuten rokotevastustus ja muu pseudotieteellinen materiaali, mikä julkaistaan sen ulkopuolella, olisi mukana kuvioissa. Me kaikki olemme jonkinlaisen optimism biasin kourissa ja ajattelemme että me tiedämme enemmän kuin riittävästi, jotta voisimme ottaa vakavasti osaa jutteluun korkeimman tason tiedeammattilaisten kanssa - siitä huolimatta että emme yleensä asetu vastaavaan debattiasemaan esimerkiksi autokorjaajien kanssa, vaikka tiedemaailmaan kouluttaminen viekin enemmän koulutusaikaa.

Lääkäreiden kanssa on jostain syystä helpompaa olla erimielinen ja heidän ammattitaitoaan on helpompaa kritisoida kuin pesukonekorjaajien, vaikka tilanteen pitäisi olla ihan päinvastainen.

Joten teoriassa on ehkä hyvä että emme ottaisi kenenkään sanaa, mutta toisaalta emme hylkäisi kenenkään sanaa vain siksi että hän on "huono lähde" eli "oletusarvoisesti väärässä". Ideaalisesti voisimme ekrätä kaiken evidenssin itse ja ehdä tästä sitten päätelmät. Kuitenkaan meillä harvoin on taitoa tehdä päteviä päättelyitä, joten on parasta harjoittaa järkevää lähdekritiikkiä. Niin kauan kuin emme ole alan tutkija, voimme luottaa aiheen eksperttien konsensusta ikään kuin "järkevänä odotusarvona". Silloin emme tietenkään ole tekemässä tiedettä, vaan ainoastaan luotamme tieteeseen ja tiedemaailman toimivuuteen. Ja jos emme usko, niin siinä vaiheessa on irrelevanttia onko jokin näkemys tiedettä vai ei, eikä tieteellisyyden perään silloin myöskään tule hinkua.