Ainakin minä tarvitsen tämän jälkeen terapiaa.

"Keski-Uusimaa" kertoi Järvenpääläisestä kristillisestä terapiasta. Tässä Raamatun tulkintaa ja psykologiaa yhdistävässä terapiassa on kasvua. "Lahjoituksilla ja terapiamaksuilla toimintaansa pyörittävä yhdistys kouluttaa parhaillaan sielunhoitajiksi lähes viittäkymmentä ihmistä eri puolilta Uuttamaata. Joukossa on evankelis-luterilaisen kirkon ja vapaaseurakuntien jäseniä. Toiminnassa on tiiviisti mukana myös Tuusulan ja Järvenpään seurakuntien jäseniä. Virallista yhteistyötä seurakunnilla ja Kristillisellä Terapiapalvelulla ei ole. Keravan ja Järvenpään kirkkoherrat suhtautuvat kristilliseen terapiaan varauksella." Olen kasvanut Järvenpäässä ja sen seurakuntatoiminta on tullut merkittävän tutuksi. Ja tuo kokonaisuus on jotain joka kertoo että kyseessä on hyvin samanlainen Järvenpää kuin minun aikanani.

Anu Markkanen toi kuitenkin "Paholaisen Asianajaja" -facebookryhmän kautta tietooni vielä enemmän. Sellaista jota ei välttämättä ole hirvittävän kohottavaa lukea. Järvenpäässä on myös diakonien ammattikorkeakoulu Diak. Ja siellä on sosionomin opinnäytetöitä. Niistä yksi on Minna Lappalaisen "Seksuaalisen eheytymisen kokemuksia - Homoseksuaalisuuden muutoksen kokemuksia". Se on vuodelta 2009.
1: Tässä on oltu yhteydessä Aslan -eheytysohjelman kanssa tekemisissä olleiden ex-homoseksuaalejen kanssa. Haastateltuja on viisi. (Ja niitä selaillen voi huomata että aseksuaalisuus on saavutus!) Joka on toki pieni määrä jos ilmiöstä halutaan sanoa jotain tieteellistä. Mutta uskottavaa ottaen huomioon että käännettyjä homoseksuaaleja ei ole runsaasti eikä jokainen heistä halua tämänlaisiin haastateltavaksi.
2: Markkasta, kuten minuakin, vaivasi lähteistys. Opinnäytetyössä vaivaa eniten se että materiaali koostuu pääasiassa uskonnollisten järjestöjen materiaaleista. Mukana on myös pamfletteja. Kaikki on asetettu samaan linjaan. Aslan on erityisen keskeisessä roolissa ja Lappalainen itsekin on osallistunut Aslanin koulutukseen. Kriittistä puolta edustaa SETA joka on sitten hyvin pinnallisella tasolla. Pelkästään nettisivuihin on tunnustettu.
3: Mielenkiintoisin huomio on Anu Markkasen huomio "Tekijä kertoo käyttäneensä haastattelujen analysoinnissa Joe Dallasin muutosprosessiteoriaa, josta tekijä toteaa, että ei ole sitä itse saanut käsiinsä!! Siis AMK lopputyön tärkeänä teoriana käytetty teoriaa, joita tekijä ei ole itse omin silmin lukenut!" On melko relevanttia myös huomioida että mainittu Joe Dallas on "Genesis Counselingin" perustaja. Hän on luonut homojen eheyttämisen liikkeen. Hän on lähteenä toki oleellinen. Samaan tapaan kuin on tärkeää tutustua Erich von Dänikeniin jos ottaa kantaa muinaisiin avaruusolentoastronautteihin. Mutta Dallasin ajatukset ovat tässä kuitenkin enemmän "lähde joka tekee eheytysasiasta professionaalista" eikä "lähde jonka sanomisia arvioidaan jotta voidaan havaita onko eheyttäminen professionaalista". Ero on varsin oleellinen.

Onkin varsin mielenkiintoista että saamieni tietojen mukaan moni ihastuttava kristitty heiluttaa jopa tätä mainittua AMK -työtä internetissä todisteena että homoseksuaali voi eheytyä. Viiden anekdootin voimin, anekdootin joiden oikeudellisuutta ja valehtelemisen syvyyttä ja tasoa ei ole tässä opinnäytetyössä kartoitettu. (Mihin on todellakin tarvetta. Sillä suoranaiset valehteluskandaalit ja vähemmän vilpilliset ex-ex-homot ovat hyvin tuttu osa homojen eheytysliikettä, ja etenkin sen menestystarinoita. Jotka ovat usein anekdootteja, eli tarinoita. Wayne Besenin "Anything but Straight: Unmasking the Scandals and Lies Behind the Ex-Gay Myth" joka kartoittaa tätä maailmaa.) Ja jonka otos tämä ohittaenkin on niin pieni että siitä siitä ei voi sanoa mitään tieteellistä. Joten hihkuminen tältä pohjalta kertoo enemmän heiluttajan kognitiivisesta vajauksesta kuin eheytysasian tehokkuudesta ja hienoudesta. Heille voi olla rakentavaa lainata suoraan opinnäytetyötä. Sen kirjoittana sanoo suoraan "Minä uskon Raamatun sellaisenaan todeksi ja uskon, että Jumala kertoo meille tahtonsa Raamatussa. Kerron tämän avoimesti siksi, koska se vaikuttaa tutkimukseeni. Vaikka kuinka yrittäisimme tehdä tutkimusta puolueettomasti omat näkemyksemme vaikuttavat aina." Hän myöntää ettei hänen opinnäytetyönsä voi edes lähtökohtaisesti sisältää mitään kristillisen vakaumuksen kanssa ristiriidassa olevia löydöksiä. Teos on maailmankuvallinen. Itse tosin huomioin että jos kaikki on maailmankuvallisuutta niin ei tietenkään ole mitään tiedettä jota kristinusko voisi erityisesti paljastaa todeksi. Mutta kristityt pelaavat tätä peliä mielellään. Pelataan sitten. Sen verran vihjaan että en usko että tiede olisi pelkästään maailankuvallisuutta, mutta että osa on maailmankuvallisempaa kuin toinen. Ja Lappalaisen opinnäytetyö on sitä lokeroa jossa osuvinta kuvausta maailmasta on tuo kuvaus opinnäytetyön itsensä objektiivisuudesta.
1: Itse uskon että homoseksuaalisuudella on heritabiliteettia. Eli se on perinnöllinen siinä mielessä kuin kaikki. Periytyvyysaste on tilastollinen asia joka vaatii enemmän ja tarkempaa analyysiä kuin se että haastattelee viittä saman ideologian jakavaa aateveljeä. Ei "yksi eheytetty falsifioi homoseksuaalisuuden synnynnäisyysteorian" ole tässä kontekstissa edes argumentti.

On toki jossain määrin rauhoittavaa, sellaisella ahdistavalla tavalla, tietää että vaikka maailma muuttuu niin Järvenpään hengellinen elämä pysyy. Järvenpää on Etelä-Suomessa sijaitseva kaunis kaupunki jota ei varmasti ensimmäisenä liitä mielikuvissaan pahimmaksi uskonnolliseksi alueeksi. Mutta siinä on kuitenkin suuria ja vaikutusvaltaisia puolia joka tuottaa kaltaisiani vihaisia uskontokriitikoita. Heitä voi kutsua kokonaisvaltaisiksi kokemusasiantuntijoiksi. Kenties tällä statuksella ja riittävällä kavereiden ja aateveljien lainaamisella saa itselleen jopa tutkinnon!

---

Jos eheytymisen oikeutus on siinä että se ei ole pakotettua kun moni kärsii homoseksuaalisuudestaan. Niin eikö se kerro siitä että (a) homoseksuaaleja kiusataan ja (b) ei ole mitään homosaatiota joka homorummuttaisi ihmiset kääntymään homoiksi. Sillä jos näin olisi jossain olisi ahdistuneita heteroita jotka väkisin yrittäisivät kääntyä homoiksi. Ja joille voitaisiin tarjota Asslan -teoriaa. Vaikka Armeijassa.

Taivaallinen Hussein, Jumalan vaunut ja haluaminen

Yleensä Jumalan olemassaolokysymykset nähdään yksinkertaisina "kyllä - ei" -kysymyksinä. Jopa ammattiteologit harjoittavat tämänlaista hyvin ahkerasti. Edward Feser esittää tähän liittyen kuitenkin mielenkiintoisen yksityiskohdan ; Hän ottaa esimerkiksi Dänikenin näkemyksen jonka mukaan eri kulttuurien Jumalat ovat oikeasti avaruusolentoja. Jos Dänikenin humanoidinäkemys osoittautuisi todeksi, se olisi hyvin vaikea Jumalan olemassaolon määrittelyn kannalta.

"Would you conclude: “A ha! Those atheists sure have egg on their faces now! Turns out the Bible was right! Well, basically right, anyway. True, God’s nature isn’t exactly what we thought it was, but He does exist after all!” Presumably not, no more than if the God of Exodus turned out to be Moses with an amplifier and some red fizzies he’d dumped into the Nile. The correct conclusion to draw in either case would not be “God exists, but He wasn’t what He seemed” but rather “God does not exist, He only seemed to.”"

Tämä korostaa sitä, mitä olen itsekin usein nostanut esiin. Usein Jumalatodistuksissa ei oikeasti ole kysymys Jumalan todistamisesta vaan määrittelemisestä. (Valitettavasti jos asia muuttuu pelkäksi määrittelykysymykseksi, se on melko epäkiinnostavaa.) Feder kuitenkin jatkaa tästä. Hän lähestyy asiaa Jumalan määrittelemisen kautta. ; Hänestä tämänlaisissa tilanteissa joissa Jumalatodistus määrittelemiskysymys, on hyvä katsoa että kysymys on haluamisesta. ; Osa kokee avaruusolento -Jumalan pettymyksenä koska he eivät halua että Jumala on tälläinen ja kieltävät tämänlaisen määritelmällisesti.

Näin ollen hän ottaakin esille sen, että miksi ateistit eivät halua olla uskovaisia. Tässä kulmassa tämä tunteenomainen lähestymistapa on itse asiassa perusteltu. (Tämä on erittäin poikkeuksellista.) Sitä kautta voidaan saada näkökulma asiaan. Feser ottaa referenssit kahteen ateistiin, Flewiin ja Nageliin. Hän korostaa että Flew on muuttanut kantaansa ateismista teismiin. Ja hän yhdistää tämän siihen jumalateoriaan ja jumalan määritelmään joka Flewillä oli ateistina ollessaan. "It should perhaps be noted here that not only the God of Islam but also the God of Christianity was originally conceived on the model of an Oriental despot - such as Saddam Hussein - insistent that his subjects should be always obedient to, and forever praising of, their master." Tämä näkemys on ollut karrikatyyri ja sen murtamisen jälkeen Flew olisi kääntynyt. Hän näkee samanlaista sävyä myös Thomas Nagelin sanomisissa. Nagelkin on toki tullut tunnetuksi myös positiivisena esimerkiksi ID -liikkeelle, mutta hän on ainakin toistaiseksi ateisti. Hänkin on maininnut että hän ei halua että on Jumalaa. "I want atheism to be true and am made uneasy by the fact that some of the most intelligent and well-informed people I know are religious believers. It isn't just that I don't believe in God and, naturally, hope that I'm right in my belief. It's that I hope there is no God! I don't want there to be a God; I don't want the universe to be like that." Feserin näkemys nostaa taatusti esiin jotain olennaisia piirteitä joita ateismin parissa liikkuu. Selvästi haluaminen on mukana ateismissa aivan kuten uskonnossakin on mukana Toivo joka Jumalan olemassaolosta ja Pelastuksesta tulee. Ateistit ovat siis ateisteja moraalisin syin. Ateismin ydin ei siis tässä kohden ole arvotyhjiö, vaan hyvinkin lujat arvot.

Lisäksi Feser korostaa että ateistit vihaavat kahta muuta piirrettä teologiassa (a) Sitä, että Jumalalle annetaan erioikeuksia. Eli se, että Big Bangin ei anneta olla alkusyy vaan sille vaaditaan syytä. Kun taas Jumala ei vaatisi syytä vaan se voisi vain olla olemassa. (b) Ja että Jumala on niin kompleksinen että Hän rikkoisi Okhamin partaveistä vastaan. (+) Nämä Feser ohittaa ottamalla käsiin sen, miten teologia on Jumalaa määritellyt. "Hence, when classical theists say that God does not have a cause, that is not because He is an arbitrary exception to a general rule. Other things require causes because they have potentials that require actualization, or parts (whether material or metaphysical) that need to be combined, or have an essence or nature that is distinct from their existence and thus needs to be conjoined to it. But God is pure actuality and devoid of potentiality, and thus cannot in principle be actualized by anything else; He is absolutely simple and thus does not have parts which need to be combined; and He is Subsistent Being Itself and thus cannot have being or existence imparted to Him." Näin ollen ateismi typistäisi teologian karrikatyyrimäiseksi. Ateismi ei pärjäisi hyvälle teologialle, eikä sofistikoitunut teologia hätkähtäisi siksi ateismin esittämän haasteen edessä.

Nähdäkseni Feserin näkemyksessä on paljon hyvää. Se nimittäin käsittelee melko hyvin "kadunmiehen ateismia" jota on ollut liikenteessä melko kauan. Siinä korostetaan Pahan ongelmaa. Sillä tämä on sitä "Taivaallisen Saddam Husseinin" asiaa. Ja tässä Jumala nähdään todellakin niin kammottavana että siihen ei haluta uskoa. Lisäksi se käsittelee muutamia hyvin toistuvia argumentteja joita kuulee tavallisilta ateisteilta.

Kuitenkin siinä on jotain melko suuria vaikeuksia. Ensinnäkin sen tapa lähestyä ateismia on hyvin omituinen. Itse asiassa voidaan sanoa että Feser tyypittää ateismin hyvinkin cherry pickaamalla ne joita hän käyttää malliesimerkkiateisteinaan.
1: Hän tekee tässä itse asiassa samanlaisen typistyksen kuin mitä Richard Dawkins tekee kun valikoi uskontokritiikissä huomiotaan vain fundamentalisteihin, kreationisteihin ja Swinburneen. Valikoimalla nämä malliesimerkeiksi määritellään uskonto tietynlaiseksi ja ohitetaan muunlainen. Teologit korostavat että tämä on latistavaa, ja että juuri tämä on ytimessä kun Richard Dawkinsin kritiikki nähdään irrelevanttina. Dawkinsin nähdään moittivan vain fundamentalisteja. Tämän kritiikin nähdään osuvan, mutta että se ei oikeastaan kosketa teologiaa.

Itse asiassa jo se, että ateisteiksi päätyy Flew ja Nagel ovat vakava indikaattori tästä. Jostain syystä on olemassa ihmisiä joista ateismi on Richard Dawkins ja nämä miehet. Dawkins nähdään räyhääjänä, ja Flewiä ja Nagelia korostetaan arvokkaina ja rationaalisimpina ateisteina. Valitettavasti ateistit itse ovat harvemmin tätä mieltä. Kun Feser otti alkusyyargumentin ja sen Jumalamääritelmän ytimeksi, ei tietoisuustutkija ja falsifikaatioperiaate-humanisti ole se taho josta asiaa pitää lähestyä. Kuka tahansa riviateisti olisi voinut viitata vaikkaoa Stephen Lawiin tämän yhteydessä. Hieman sofistikoituneet olisivat voineet mainita Sean Carrollin - tai jopa Stephen Hawkingin. Heidän kaikkien perustanaan on fysikaalinen itsesyntyminen. Se taas perustuu fysikalistiseen kvanttifysiikan luonteeseen.

Näissä on esillenostettavaa se, että osa ateistisista fysikaalisista argumenteista perustuu siihen että koko aktuaalinen-potentiaalinen -jako on väärä tapa katsoa naturalistista maailmaa.
1: Carrollista - ja Hawkingista - ensimmäisen syyn miettimisen kohdalla on ongelmana se, että kvanttilait ja todellisuus alkavat olemaan tavalla jossa ei ole "ensimmäistä hetkeä" siinä mielessä missä me sen ajattelemme. Uskovaiset ajattelevat näissä kohden väärin syy-seuraussuhteen rajoitteet, joten näinollen alkusyyargumentti murtuu koska syy-seuraus ei ole sellainen kuin teologit ovat sen jumalatodistuksessaan olettaneet. (Itse olen verrannut tätä Zenonin nuoliparadoksiin joka on väärällä liikkeen määritelmällä rakennettu asia. Ajatusketju väittää että nuoli ei voisi liikkua, mutta tosimaailmassa ne liikkuvat. Liikkumisen rajoite kertoo väärästä ajattelusta eikä todellisuudesta.) Ja heidän ytimessään on että tämä on fysikaalinen kysymys. Tässä kohden Feser joutuu vastaamaan siihen kysymykseen että miksi ateistejen argumentti olisi huono, kun se ei ole ollenkaan se mitä Feser sanoo. Ja heidän määritelmänsä on aivan erilainen kuin klassisen teismin ja se on tieteellisesti mahdollinen, joten miksi heidän ylipäätään tarvitsisi välittää klassisen teismin määritelmästä joka jää fysikaalisen tutkimuksen ulkopuolelle ja on tätä kautta huonompi kuin heidän oma testauksen ulottuvilla oleva näkemyksensä?
2: Lisäksi ei ole tavatonta törmätä ihmisiin jotka voivat hyväksyä sen, että kvanttivaahto on vain ollut ja että tämä on kaiken taustalla. Tässä omituista on se, että se johtaa helposti ajatteluun jossa on David Deutschilaisia sävyjä. Tällöin kvanttitila tarjoaa potentiaalia jossa kaikki vaihtoehdot toteutuvat jossain multiversumin universumissa. Tämä universumi muistuttaa vahvasti klassisen teismin jumalaa. Itse asiassa tämänlainen näkemys on klassisen teismin uudelleenmäärittely. Tässä vastaan tuleekin sitten se ongelma jonka Feser itse nosti esille ; Mitä järkeä on debatoida siitä onko Jumala olemassa vai ei ole, kun kummassakin tapauksessa se mitä maailmassa on nähdään samana mutta Jumalan määritelmä on eri. Miksi helvetissä riidellä määritelmäeroista? Ainut vastaus jonka tähän osaan sanoa on se, että teologia liittää "kvanttivaahtoon" kuulumattomia osasia. Kuten Jumalan rakkauden, pelastuksen, Jeesuksen, ja moraalilait. Nämä emotionaalisesti sitovat antropomorfismit ovat non sequitureja tästä klassisesta Jumalamäärittelystä (Niitä ei voi päätellä tai perustella siitä että klassinen jumalamääritelmä olisi totta).

Itseäni klassisen teismin alkusyyajattelussa painaa kuitenkin eniten se, että jos "Jumala on täysin aktuaalinen ja hän on syy-yhteyksien ulkopuolella, ja meidän universumissamme potentiaa aktualisoituu joten sen sisällä tarvitaan syyseurausta" niin miten ihmeessä Jumala on voinut Luoda universumia ollenkaan? Koska jos on liikkumaton liikuttaja jossa ei tapahdu muutosta, niin mistä potentia ilmestyi? Täysin aktuaalisessa tilassa jossa ei ole ollenkaan potentiaa (eli Jumala) ei by definition tapahdu muutosta ja joka ei muuta mitään koska se on täysin aktuaalinen jo valmiiksi. On siis kaksi tilaa, jossa on täysaktuaalinen Jumala. Ja tila jossa on Jumala ja universumi. Ja tässä universumissa potentiaa, joka aktualisoituu ajan kautta. Aika muuttaa potentiaa. Ongelmana onkin transitio. Miten pelkästä aktuaalisesta päästään (ilman muuttumista, tapahtumia) perustaltaan aivan erilaiseen tilaan jossa on lisäksi potentiaa. Jostain syystä ainut vastaus jonka olen tähän teologiasta kiinnostuneilta saanut on "en ymmärrä kysymystä". (Mikä on omituista koska se rakentuu klassisen teismin jumalakäsitykselle joka ei rehellisyyden nimissä ole kovin vaikeastitajuttava. Sekä aktuaalisuuden ja potentiaalisuuden luonteiden perusteiden tuntemiselle.)

Kaiken kaikkiaan näyttääkin siltä että sofistikoituneen teologian puolustus ateismia kohtaan on syyttää ateismia yksinkertaistavaksi latistukseksi joka ei pysty käsittelemään sofistikoitunutta teologiaa koska on keskittynyt irrelevantteihin uskovaisiin jotka ovat vain helposti pilkattavissa ja siksi sopivia ateistejen agendalle. Tämä tehdään latistamalla ateismi valikoimalla ateismin auktoriteetit sen mukaan että ne ovat ateisteille irrelevantteja mutta jotka ovat käteviä valintoja jos halutaan ajaa uskovaisten agendaa.

Minä en halua että tämänlaista olisi olemassa. Sen sijaan haluaisin että jossain olisi hyvä ja rakastatva Jumala joka ampuisi kaikkia ateisteja ja uskovaisia perseeseen salamalla. (Mielestäni tässä ei ole mitään ristiriitaista, koska olen itse julma, ihmisiin pettynyt ja erittäin kieroutunut. NOT.) Valitettavasti haluaminen on irrelevanttia. Sillä ajatus siitä mitä Dänikenin avaruusolennot tekisivät Jumalauskolle ovat relevantteja vasta kun nämä avaruusolennot havaitaan asian tilaksi. Sitä ennen ne ovat irrelevantti keskustelunaihe. Ja löytymisen jälkeen määritelmäsolkkaus olisi irrelevanttia. Tärkeää olisi miettiä konkreettisempia seurauksia.

Itse olen esimerkiksi sitä mieltä että jos humanoidit takaavat minulle riittävästi seksiorgioita kutsun heitä mielelläni "Herraksi". Jos he olisivat vain tylsiä reissaaja-insinöörejä, niin ei siinä olisi mitään järkeä. Todellisuustajuni olisi molemmissa asiaankuuluva ja todenmukainen. Nimitys joka ei liity  siihen miten asiat ovat tai siihen mitä hyötyä nimityksistä on ovat turhaa saivartelua, joka kohdistuu paketin kuoreen eikä sen sisältöön. Tätä en pidä sofistikoituneena. Vaan epätoivoisena. Sellaisena johon turvautuvat ne tyypit joilla ei ole kunnollista substanssia koskevaa materiaalia ja argumentteja. Mutta jotka haluavat tästä puutteesta huolimatta vaikuttaa rationaalisilta.

Uskoisin että tämä on yksi syy jonka vuoksi monet haluavat olla ateisteja. He eivät halua olla tämänlaisia epätoivoisia sanasaivartelija-kikkailijoita jotka ovat Jumalansa kanssa vähän kuten tyttöystävältään epätoivoisesti seksiä vonkaavat teinipojat. Että jos nyt kuitenkin vähän saisi vaikka ei saakaan. Tytöt taas yleensä "antavat joko kunnolla tai ei ollenkaan". Hyvien todellisuusnäkemysten kohdalla on vähän sama. Saivartelua tarvitsevat vain ne joilla ei ole kunnollista tutkimusohjelmaa näkemystensä tueksi. (Kiitos.)

Kaikki yhden puolesta.

Jared Diamond argumentoi kirjassaan "Tykit, taudit ja teräs" siitä, että kotieläinten domestikaatiossa pätee Anna Karenina -periaate. Tällä hän tarkoittaa sitä että eläinten ominaisuuksien on oltava tietynlaisia, jotta sitä voidaan alkaa kesyttämään. Siksi kotieläimet ovat monilta piirteiltään samanlaisia (eivät toki keskenään identtisiä). Idean tähän hän otti Leo Tolstoilta, joka kirjoitti kirjassaan "Anna Karenina" seuraavasti: "Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia; jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan." Perheissäkin kun on monen asian natsattava, jotta suhde toimisi ja siksi perhe voi myös sortua monella eri tavalla. (Onnelliset perheet eivät tietenkään ole identtisiä, mutta niissä on paljon samanlaisuutta. Onneton perhe taas voi johtua siitä että toinen juo, lyö, uhraa perheen työn edelle, sosialisoi perheensä eikä käy töissä ja köyhtyy. Toisissa onnettomissa perheissä riidellään liikaa ja toisissa riitaa vältetään väkisin ja ristiriidat eivät purkaudu..)

Hieman sama asia koskee myös tiedettä. Demarkaatio -ongelma, eli tieteen rajojen tarkka määrittäminen, on toistaiseksi aihe, josta kiistellään. Silti mitä tahansa ei oteta kenestäkään demarkaatiofilosofista tieteeksi. On selvää että jotkut asiat ovat tiedettä ja toiset ovat epätiedettä. Kuitenkin ongelmallisin ei ole valkoinen ja musta. Eläinsadut ovat käytännössä miltei kaikista epätiedettä. Pseudotieteillä on tyypillisesti joitain tieteen piirteitä ja ne väittävät tältä pohjalta olevansa tieteellisiä. Niiden ainut yhteinen piirre on kuitenkin se, että ne väittävät olevansa tieteellisiä vaikka eivät ole. Muilta osin niillä ei ole pakotettua piirrettä. Ne kuitenkin yleensä yrittävät käyttää (1)tieteellistä tai siltä näyttävää notaatiota ja kielenkäyttöä, (2) vedota tutkimuksiin ja niin edespäin. Loppujen lopuksi tästä syntyy tilanne, jossa "Jokainen tiede on tieteellinen samalla tavalla, mutta jokainen epätiede on epätiedettä omalla tavallaan.":
1: Rokotevastustajat ovat kiistatta itseäänkorjaavia: Aluksi se väitti että rokotteissa vaarallisia ovat niissä olevat pienet määrät elohopeaa, jonka jälkeen vannottiin tiomersaalin vaarallisuuden nimeen. Ja nyt kun tämä on osoitettu sekä harmittomaksi että on korvattu rokotteilla joissa ei ole tiomersaalia, ne esittävät että "rokotteissa jokin on vaarallista". Selvästi se ei kuitenkaan ole itsekriittistä: Mikään mahti maailmassa ei lopeta sitä, koska sen pohjimmainen tavoite on kritisoida länsimaista lääketiedettä. Se vastustaa rokotteita itsessään, ja valitsee mitä vain "mahdollista" jotta saa kritisoida niitä.
2: Edgar Caycen esittämä teoria pyramidien rakentamisesta taas ei ole muuttunut ajan mukaan. Hänen mukaansa atlantislaiset rakensivat pyramidit telepaattisesti, ajatuksen voimalla. Hänestä se, että arkeologit eivät ole riittävän hyvin selittäneet pyramidien syntyyn tarkoittaa sitä että hänen "vaihtoehtoinen teoriansa" täytyy olla hyvä. Vaihtoehtojahan ei ole, joten toisen huonous on toisen voima. Lisäksi Caycen teoria rakentuu sen varaan että uskoo että hänen transsissa saamansa viestit ovat ylipäätään perusteltuja tiedonhankintamenetelmänä.
3: Erich von Däniken taas uskoo että muinaiset tarinat ja uskontojen kertomukset kertovat avaruusolennoista. Hän yhdistää myös Nazcan linjat avaruusalusten laskeutumispaikoiksi ja piirretyt kuvat kertovat avaruuden vierailijoista. Hän käyttää suuremmalti osin historiallista aineistoa ja tulkitsee niitä. Transseihin tiedonhankintamenetelmänä, telepatiaan tai edes taikuuteen tai yliluonnolliseen ei tarvitse uskoa, ja teknologiaselityshän rakentamisen takana on muutenkin. Tähän saadaan jopa tutkimusta, kun kaivauksista etsitään asioita jotka sitten tulkitaan avaruusolennoiksi. Avaruusolennot eivät vain selityksenä ole tieteellisiä.

Luetteloa erilaisuuksista ja samanlaisuuksista voisi jatkaa lähes loputtomiin.

Lisäksi pseudotieteet muuttuvat ajan suhteen: Esimerkiksi kreationismissa perusteltiin Raamattua ja yritettiin näin saada kristinuskosta tiedettä. Siinä oli tiukkoja kannanottoja esimerkiksi siitä että minkä ikäinen maa ja universumi ovat. Sen ongelma oli se, että se joutui taistelemaan lähes kaikkea tiedettä vastaan. Universumin ikää käsittelevästä fysiikasta geologian ajoitusmenetelmiin ja niin edes päin. Intelligent Design taas poisti nämä tiedemaailmaa vastaan olevat elementit. Lopputuloksena jäljelle ei jäänyt mitään selviä kannanottoja. Eräältä kannalta ajatellen ID on parempaa kuin kreationismi, koska kreationismin konsilienssi on miinusmerkkistä: Joudutaan korvaamaan ja poistamaan valtaisa määrä tieteen teorioita ennen kuin se saadaan hyväksyttäväksi. Toisaalta kreationismi taas on vahvempi kuin tämä "Älykäs Suunnittelu", koska siihen sisältyy selvästi ennusteita, joita tämä ei tee. Siihenhän kuuluu olennaisena juuri niitä kannanottoja siihen mitä löydetään. On löydettävä todisteita että maa ja universumi ovat nuoria ja niin edes päin. (ID on siis omalla tavallaan heikompi kuin von Dänikenin avaruusolentojen käsittely, koska Dänikenin tutkimusohjelman mukaan avaruusolentojen luonteen ja teknologian ja muun vastaavan tutkiminen ei ole mahdotonta. Sen kautta voitaisiin teoriassa saada tietoa vaikka mistä asioista. Sen ainut ongelma on, että se on toistaiseksi jäänyt subjektiivisiin tarinoiden tulkitsemiseen, joka on hienostuneimmillaan postmodernistista tarinantulkintaa.)

Mutta kuitenkin yleisesti ottaen voidaan sanoa että yksi tärkeimmistä tieteen kriteereistä on juuri tämä monisäikeisyys. On oltava monta juttua jotka kohtaavat. Ja loppupeleissä kun tiede on autonominen kokonaisuus; Tiedemaailma itse päättää mikä on tiedettä ja mikä ei ; Kenties kriittisin testi koskeekin juuri konsilienssiä. Ei niinkään ajatuksena jossa etsitään ristiriitoja tai ristiriidattomuutta. Tässä näkemyksessä korostuu se, minkä teorioiden ja tutkimusohjelmien kanssa teorioilla on yhteistyötä: Jos jotain teoriaa käytetään geologiassa ja historiassa, se on vahva. Tämä johtuu siitä että tiedemaailman näkemys voidaan nähdä Duhemin-Quinen teesin tapaan käsiteverkkona, jossa pienin yksikkö on teoria. Se, jonka muuttaminen vaikuttaa paljon kokonaisuuteen on parempi kuin se joka sopii verkkoon vain löyhästi. Karkeasti sanoen jos jokin käsite on tieteen kannalta "tutkimuksellisesti vähän sovelluksia omaava", ja sitä "käytetään vähän eri tieteiden alueella" se on turha. Teoria, joka ei tuota erilaisia tutkimustapoja eikä se ole rakentamassa muita teorioita niiden avulla (joka on aivan eri asia kuin "olla ristiriidaton kokonaisuuden kanssa".) on , jos ei suorastaan "extraordinary", surkea tai huono niin ainakin heiveröinen, heikko ja hedelmätön.

Karkeasti tämän voisi kuvata sillä, että tavallaan jopa appiukkoni "cool" autossa oleva GPS -suunnistuslaite osoittaa kuinka suhteellisuusteoria on tieteellisempi kuin Jumala: Sen olemassaolo ei toki ole Jumalaa vastaan, eikä Jumala ole ristiriidassa sen kanssa. Kuitenkin suhteellisuusteoria mahdollistaa koko apparaatin olemassaolon: GPS -paikannuksessa kun tarvitaan suhteellisuusteorian ennusteita: Esimerkiksi Newtonin mekaniikka tuottaisi eroja, eikä suunnistus onnistuisi. Esimerkiksi "Ajan lyhyt historia" kun kertoo miten GPS -paikannuksessa ja satelliittien toiminnassa joudutaan käyttämään suhteellisuusteorian tuottamia korjauksia. On siis aivan eri asia olla "arationaalinen", eli "eiristiriidassa oleva kannanotto", kuin aidosti kehittää toimintaa ja tuottaa sovelluksia.

Ja tämän konkreettisestikin vaikuttavan eron vuoksi konsilienssi merkitsee valtavasti, olematta silti mitään "pelkkää valtapeliä".

Kenties tämä on syy, miksi konsilienssiin vetoaminen ei koskaan kuulu pseudotieteiden toimintatapoihin. Ne päin vastoin vetoavat tyypillisesti siihen miten tiedemaailma vainoaa. (Mikä ei ole periaatteessa edes mahdollista koska tiedemaailma on autonominen kerho. Postmodernismissakin käsitellään erilaisia tulkintatapoja. Se tarkoittaa karkeasti sitä että senkin piirissä puhutaan siitä että samat havainnot tuottavat eri tulkintaverkoissa eri tuloksia. Mutta tämäkin tarkoittaa likimain sitä että kristinusko ei ole islaminuskoa, vaikka niissä onkin samanlaisia osia. Ne molemmat ovat uskontoja, erilaisia uskontoja. Eri uskontoja. Eikä voida sanoa onko toinen uskonto parempi uskonto kuin toinen.) Se johtuu siitä, että pseudotieteiden on vaikein täyttää tätä kriteeriä. Se johtuu siitä että konsilienssi ei niinkään ole piirre, vaan seuraus siitä että usea piirre "natsaa". Konsilienssi on siksi hyvä "pseudotieteeksi diagnosoinnin" väline. Sen ainut heikkous on "nousevat paradigmat", eli sellaiset tutkimusohjelmat jotka ovat uusia, mutta hyviä. Kuitenkaan pseudotieteilijä tai uuden paradigman kannattaja ei voi vedota tähän, koska loppujen lopuksi paradigmaa ei voida tunnistaa etukäteen. Se tunnistetaan aina jälkikäteen. Siksi esimerkiksi Einstein ei kiertänyt sitä valtavaa kritiikkiä - jonka jokainen nouseva paradigma kuten pseudotiedekin kohtaa - sanomalla että hänen näkemyksensä oli niin uusi ja nousevan hyvä. Sen sijaan hän vastasi kritiikkiin ja teki hänen teoriansa kannalta itsekriittisiä tutkimuksia, esimerkiksi auringonpimennysten yhteydessä tehdyn tutkimuksen jossa paljastui että hänen teoriansa ennusti asioita, joita vanha teoria ei ennustanut.