Näytetään tekstit, joissa on tunniste miekkailu(italialainen). Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste miekkailu(italialainen). Näytä kaikki tekstit
tiistai 30. toukokuuta 2017
lauantai 4. helmikuuta 2017
Miten sokeana kannattaa taistella? (???)
Kung-fu -elokuvista ja vastaavista tunnetaan yksi taistelijan arkkityyppi. Sokea soturi joka päihittää sokeudestaan huolimatta näkeviä ihmisiä. He ovat yleensä reaktiivisia, tyyniä ja mystisiä. Kuin meditoivia munkkeja.
Sokeana taistelua voi harjoittaa monella tavalla. Kuten menemällä pimeään huoneeseen. Suomalainen eksentrinen Kaarlo Valkonen on kehittänyt pseudohistoriallisen kas-pin -lajin jossa yhtenä osana on pimeässä kamppailu. Tämä on symmetristä eli sama sokeuden haitta koskee molempia osapuolia.
Mutta epäsymmetrinen tilanne on mielenkiintoinen.
Kokeilin pienimuotoisesti tätä epäsymmetristä tilannetta. Sillä tavalla että voinen sanoa keksineeni jotain asioita tähän liittyen. Sekä sokeaa vastaan taistelusta että sokeana taistelusta.
Sillä näkeminen on hyvin tärkeä osa kamppailutaitoja. Tässä sitä helposti kuulee selitystä siitä että vastustajan voi kuulla. Tämä on neljäsosaksi totta. Kuuleminen nimittäin riippuu ympäristöstä. Soratiellä, lehtien tai vastaavien kanssa on helppoa kuulla toisen liikkeet. Mutta kaikki pinnat eivät koostu narahtelevista kengänpohjista tai lattialankuista. Itse asiassa asfaltti, tuo joskus harvoin elämässä kohdattava pinta joka on relevantti itsepuolustuksen kanssa, on sellainen että varovainen voi liikkua niin että kuuleminen on hyvinkin vaikeaa ellei peräti mahdotonta. Ympäristön häly voi tosin hämmentää. On vaikeaa erottaa hyökkääjää vaikka satunnaisesta ohikulkijasta.
Toisaalta jos otetaan kuuleminen huomioon, niin joku voi tietenkin ajatella että sitä voisi kuulla jos joku hakee pöydältä veitsen ja haluaa iskeä sillä sinua. Mutta tosiasiassa sinun pitäisi ensin tietää että pöydällä on veitsi. Äänen perusteella on paha erottaa veistä vaikkapa kahvikupista. Ja lähestymien intentiotakin on paha arvioida.
Ja se menee pahemmaksi. Kuuleminen on sellainen että kuuro taistelija ei menetä hirveästi mitään oleellista. Mutta tosiasiassa taitava kuuntelija soratiellä tai vastaavalla helposti kuunneltavalla pinnalla on pulassa. Jos oletettaisiin että sitä voitaisiin tietää että ollaan taistelutilanteessa, ja vaikka sinulla olisi miekka valmiina vedettynä ja vastustajallasi olisi identtinen ase kuin itselläsi, ei tilanne ole reilu. Sillä on yksi asia jota ei kuule. Nimittäin se missä stancessa vastustaja on. Lokaation voi tietää. Ja jossain määrin sitä voi arvata kumpi jalka hänellä on edessä. Mutta on hyvinkin mahdotonta erottaa onko vastustaja posta donnassa vai porta di ferrossa. Eli lokaation perusteella ei voi tietää onko odotettavissa oleva hyökkäys tulossa ylhäältä vai alhaalta. Ja muita vastaavia kohtuu oleellisia tietoja.
Näkeminen on hyvin relevanttia ja sokean täytyisi todellakin olla jonkinlainen mystisen hyvä taituri. ; Näkemisen etu on niin suuri että se peittoaa yhden kovimman tietämäni epäreiluusaseman. Jos sinulla on hyvä arming sword ja kilpi, vastassasi on pitkällä miekalla varustautunut tyyppi ja olette molemmat panssaroimattomia, on kilpimiehen etu tilanteessa hirvittävän suuri. (Pitkämiekka yleistyikin vasta panssaroimisen yleistymisen kanssa.) Sokea kilpi-miekkamies on silti vaikeuksissa näkevän pitkämiekkamiehen kanssa. ; Pienikin kokeilu paljastaa että roolipelien pimeydestä tai sokeudesta tulevat haitat ovat noin keskimäärin "tarpeettoman pieniä", jopa "naurettavan pieniä".
Lisäksi tässä on jännittävä twisti.
Sitä voisi ajatella että sokean olisi hyvä ottaa käytävä, silta tai vastaava tila haltuunsa. Tässä kyse on siitä että vastustajan on pakko hyökätä tietystä suunnasta. Tämä "tarjoaa lisätietoa" tilanteeseen. Vihollisen ennakointi on tässä mielessä helpompaa. Kokemuksen ja kokeilun perusteella asia ei mitenkään ilmiselvästi ole näin. Sillä samat helpotukset koskevat myös hyökkääjää.
Tässä kohden
1: Jos miekkaa ei pidä asetta itsensä suojana, vaan yrittää ennakoida hyökkäykset, toinen pääsee hyökkäämään melko helposti. Et kykene ennustamaan milloin toinen lyö etkä mistä suunnasta tämä lyö. (Ylhäältä vai alhaalta.)
2: Jos taas on aggressiivinen ja lyö laajemmilla kaarilla , vastustaja voi yksinkertaisesti väistää kohti tulevaa iskua pienellä perääntymisellä ja lyödä sinua juuri kun iskusi on viety loppuun ja olet aloittamassa seuraavaa. Vastustaja näkee sinun ajoituksesi ja etäisyytesi. Sinä et hänen.
3: Ja jos pitää asetta edessään, on tilanne se että vastustajan on helppoa yksinkertaisesti lyödä se syrjään, raivata itselleen tällä tila ja hyökätä avattuun linjaan.
4: Jos pitää asetta edessään ja juoksee, on pelottava mutta tässä torjunta-vastaisku (parry-riposte) on helppoa tehdä jos uskallusta vain riittää eikä hyydy puhtaasta pelottavuudesta.
Toisin sanoen rajoittamalla tila vaikka tuttuunkin käytävään tai muuhun ei auta sokeaa. Se päinvastoin tuntuu tekevän kaikesta entistäkin vaikeampaa hänen voitolleen. Tieto vastustajan suunnasta ja lokaatiosta ja jatkotekniikoista ei auta koska vastustaja saa täsmälleen samat edut itselleen. Rajoittuneessa tekiikkajoukossa "mahdolliset asiat" ovat näkevän puolella enemmän kuin "tasaisella". (Näin siitä huolimatta että sokeat kung-fu -mestarit taistelevat esimerkiksi bambumetsiköissä.)
Jotain kuitenkin voi sanoa.
Jos oma näkyvyys on poistettu kuvioista, on hyvä olla ympäristössä jossa vastustajan liikkeet kuulee ja jossa ei ole ylimääräisiä häiriöitä. Ja joissa on tilaa eikä esimerkiksi puita, seiniä, parruja tai muita esteitä. Ja jossa tiedetään että ollaan kamppailutilanteessa.
Tässä tilanteessa sokean kannattaa kuunnella. Mutta ottaa lähinnä ylimalkainen suunta. Ei pidä olla reaktiivinen, eli juuri sellainen odotteleva kuin elokuvissa. Ei pidä odottaa että toinen on lähellä. Ei pidä kuulostella ja intuitiolla arvailla milloin tai mistä suunnasta isku olisi tulossa. Sen sijaan pitää kuulostella tarkasti missä vastustaja on. Ja on oltava aggressiviinen mutta ei ryntäilevä. On koko ajan oltava hyökkäävä, liikuttava siten että oma isku raivaa tilaa itselle niin että astuu siihen tilaan johon oma miekka on juuri raivannut "turva-aluetta".
Jos olet sokea, vastustaja on pakotettava reaktiiviseksi. Ja kun saat teräkontaktin, ollaan tilanteessa jossa suuri osa sokeuden haitoista vähenee. Esimerkiksi itse en kykene havaintojen perusteella tekemään tietoisesti käsiteltyä OODA -loopia loppuun. Eli reaktioaikani on hitaampi kuin aika joka vihollisella menee tekniikan loppuunvientiin teräkontaktin alettua. Teräkontaktissa tulee tilannetta koskevaa tietoa (saksalaisen koulukunnan miekkailujat puhuvat fühlenistä) joka on sokeana yllättävän suurta. Tässä mielessä tilanne on tasa-arvoisempi (ei tasa-arvoinen) teräkontaktin aikana kuin muulloin. Silloin voi itse asiassa arvata melko hyvin vastustajan aseman, suunnan, etäisyyden ja miekan asennon. (Tämä apu ei tosin auta niin paljon kuin luulisi. Mutta sitä kautta on edes jonkinlainen mahdollisuuden tapainen.) Tässä mielessä voin arvailla että sokeille sopivammat itsepuolustuslajit ovat judon, jiu-jutsun ja painin kaltaisia lajeja joissa taisteluetäisyys on lyhyt ja joissa on paljon kosketusta. Sen sijaan miekkailun tyyliset lajit - eli juuri ne lajit joita sokeat kungfumestarit usein tuntuvat harjoittavan elokuvissa - ovat huonoja lajeja sokeille.
Sokeaa vastan taisteluun ei apuja paljoa tarvitse. Kannattaa kuitenkin hyökätä Liechtenauerin meisterhaun tyylisillä tekniikoilla koska niissä on sivuttaista liikettä ja tähän sidottua vastustajaan lyömistä. Kun vastustaja kuulee missä päin olet, on hyödyllistä olla jossain muualla. Vastustaja voi arvata että olet jossain muualla mutta ei missä suunnassa. Näin syntyy laajempi epätietoisuuden tila. (Tämä olkoon hyödyksi niille jotka tykkäävät voittamisen sijaan rökälevoitoista.) Fioren tyylinen suojauskeskeisyys sen sijaan tarvitsee näköä yllättävänkin paljon.
Toki saatan olla tässä asiassa aloittelija ja väärässä. Mutta toisaalta sokeille omistautuneita itsepuolustuslajeja ja taitajia ei taida oikein olla. Mihin johtuvat syyt ovat ilmiselviä. Näkö on kiistatta yksi tärkeimmistä itsepuolustuksessa tarvittavista aisteista. Tässä mielessä roolipelitkin ovat sen verran tiedostavia että ne eivät anna miinuksia "deaf fightingistä"..
torstai 17. maaliskuuta 2016
Paketoitumisesta
 |
| I'm a pad'man |
Tämä gambeson on kuitenkin sellainen "nakkitakki" jonka pitäisi toimia aivan yksinäänkin harjoittelussa ja muussa elämässä. Lisäksi se on ryhdikäs ja tyylikäs. (Ja se pakottaa minutkin sellaiseksi.) Se on tavallaan myös divaani. Voin nimittäin esimerkiksi lankuttaa sen kanssa niin että menen asentoon, rentoudun ja annan takin kannattaa minua. (Ainakin näin aluksi.)
Tämä on vaatinut jonkin verran vääntäytymistä. Sillä gambeson on tehty mittojen mukaan. Se mahtuu päälle hyvin tarkasti. Valitettavasti se on myös niin paksu että se ei aluksi tahtonut vääntyä tasaisesti. Ja näin sitä piti "pehmittää päälle". (Tähän liittyy sellaisia asioita kuin se että olen hakannut itseäni ties mihin ja ties millä. Ja muutkin ihmiset ovat lyöneet minua pyynnöstä.) Näin kangas on taipunut sellaiseen muotoon että voin esimerkiksi laittaa nappeja päälle. (Takki suljetaan ajanmukaisilla napeilla. Prosessi on sellainen että siihen mielellään ottaa apua. Olen tosin kehittänyt nuoravetoisen järjestelmän jonka avulla kykenen napittamaan takin ylleni yksinkin. Se vie tosin yllättävän paljon aikaa.)
 |
| Olenko se vain minä, vai onko täällä sinustakin kuumaa? |
Yleinen luulo on että ketjupanssari - ja etenkin levypanssari - olisivat automaattisesti rajoittavia. Olen itse kuitenkin esimerkiksi kiipeillyt ja diskotanssinut ketjupanssari päällä. Tiedän ihmisiä jotka tekevät kuperkeikkoja levypanssari päällä. Ne eivät rajoita liikkumista. Ketjupanssari joustaa ja taipuu eikä se rajoita liikeratoja - se tekee niistä vain väsyttäviä. (Kysymys on kunnosta eikä liikkuvuuden rajoittamisesta sinällään.) Levypanssari taas ei taivu ja jousta mutta se on nivelletty parhaimmillaan niin tarkasti että periaatteessa ne taipuvat suojausominaisuuksiaan menettämättä sellaisiin asentoihin että minä en taivu niihin edes ilman panssaria.
Gambeson on kuitenkin aivan toinen asia. Kun suojaa haetaan kankaalla, efekti tulee kerroksista. Tämä vaatii tietyn määrän materiaalia. Ja siitä seuraa se, että en esimerkiksi kykene nostamaan käsiäni kovin ylös tämän gambesonini kanssa. Tämä panssari rajoittaa liikeratojani enemmän kuin suunnilleen mikään.
Tähän on liittynyt myös eräs pieni ajatus. Joka voi olla tosi tai ei olla. Kun mietitään italialaista miekkailuperinnettä. Fiore dei Liberillä on monia sellaisia asentoja joita en kykene uudessa gambesonissani tekemään. Esimerkiksi Fenestrat ja Posta Donnat jäävät hieman vajaiksi. Ja kun yritän tehdä niitä, vajaa asentoni näyttää kovasti samalta kuin Fillipo Vadin tyylistä tutut asennot. Molemmat edustavat italialaista koulukuntaa. Ja jotenkin minulla on sellainen tuntuma että kenties taustala on sitä että käytössä on ollut erilainen panssarointi.
lauantai 31. tammikuuta 2015
Mikä tekee tehokkaan itsepuolustustekniikan? (Case study)
On hyvin tavallista että tarinoissa itsepuolustuslajeja lähestytään siten että esitetään jokin ylenmääräisen hieno tekniikka. Tämä on tietenkin salaista tietoa, ja tekniikasta tekee hienon se että tälle ei ole vastatekniikkaa. Eli on jokin yksi voittamaton kikka jota käyttämällä saavutetaan voitto ilman mitään riskiä itselle.
Jossain määrin salailu ja tehokkaat tekniikat ovatkin olleet arkea. Miekkailutekniikoita on esimerkiksi jaettu ilman kuvia epämääräisten merkeversejen kautta, jolloin ulkopuolinen ei voi napata salaisuuksia vaan taitoihin on vihittävä. Kuitenkin samalla ajatus voittamattomasta tekniikasta on väärä. Sillä jokaiseen tekniikkaan on olemassa vastatekniikka.
Moni itse asiassa tiedostaa tämän. Ja menee tästä sitten suoraan mystiikan puolelle. Eli ajatellaan että mikä tahansa käy. Tosiasiassa toiset tekniikat ovat paljon parempia kuin toiset. Tätä voi olla kenties vaikeaa selittää ilman tarkempia ohjeita. Mutta yritän lähestyä tätä yhden tekniikan kautta. Otan esimerkiksi pistonvaihdon (exchange of thrust) sellaisena kuin itse Fiore dei Liberi on sen esittänyt. (2. Master, 9th play.) Se on siitä hieno tekniikka että se voidaan kuvata siten että molemmat osapuolet lähtevät samasta asennosta. Ja molemmat myös pistävät. Näin ei tule hirveän monimutkaista vertailua jossa pitäisi kikkailla viillon, piston ja muiden vastaavien eroilla. Aloitan visuaalisesti. Tein pikaisen raapustuksen jossa on kaavamaisesti piirretty se oleellisin konteksti.
Kuva on kolmiosainen.
* Ylimmässä on alkutilanne jossa molemmat osapuolet ovat samassa lähtöasennossa (tutta porta di ferro). Se on lähinnä konteksti eikä siitä ole juuri tämän enempää sanottavaa. Oletetaan kuitenkin että seisojien häntäluut ovat oikeassa asennossa.
* Toisessa kuvassa kuvataan miten uhkaava pisto toteutetaan siirtämällä miekka eteen ja astumalla (passare) eteenpäin siten että takajalka tulee eteen ja päästään hyvään toiseen perusasentoon (posta longa). Näin syntyy pisto jossa on hyvin nopeutta, se kulkee hyvän etäisyyden päähän ja se on myös melko vahva. Se on tehty oikein ja se on kaunis.
* Alin kuva on sitten se varsinainen pistonvaihtotekniikka joka tehdään jos ylläoleva pistotilanne tulee vastaan eikä ole innokas vain ottamaan sitä passiivisesti vastaan. (Mikä teitä kutakin haluttaa, minä en tuomitse.) Koska tuollaisessa raapustelukuvassa on vaikeaa piirtää horisonttia ja avaruudellisia ulottuvuuksia olen yrittänyt luoda illuusiota astumisesta katsojasta poispäin sivulle ja eteenpäin jättämällä yhden kengän valkoiseksi. Mekaanisesti tässä siirretään oma ase eteen torjumaan ja astutaan vinosti eteen etujalka edessä pitäen ja takajalka takana pitäen (accressere) samalla kun kärki pidetään kohti vihollisen päätä tai kurkkua vasten.
Kun mietitään miksi tuo viimeisin askel tehdään juuri tuolla tavalla eikä muutoin on mietittävä montaa asiaa. Ja näiden tiedostaminen on se mikä tekee hyvän tekniikan ja huonon tekniikan. Ensinnäkin voi sanoa että pelkän pistontorjunnan voi yleensä tehdä varsin kepeästi. Ja laiska mies voisi leikata paljonkin pois.
* Mainittua askelta ei välttämättä tarvita. Kun torjunnassa pistäjällä on vahva linja ylhäältä alas, on tuossa asennossa torjunta helposti sivusuunnasta. Näin oma vahva linja on vihollisen heikkoa linjaa vastaan. Pisto siirtyy usein syrjään hyvinkin vähällä voimalla.
* Toisaalta pelkkä astuminen vinosti eteenpäin on se minkä tavallinen ihminen kutsuu nimellä väistö. Kun et ole piston linjalla niin se ei osu.
Mutta tämä laiskuus on vain osatotuus. Se on hieman sama kuin menisi aivan alkeistasolle ja selittäisi että pistoon hyvä reaktio on se, että sen torjuu. Itse asiassa hyvin moni ajattelee että jos vastustaja pistää ja sen torjuu, niin kyseessä on jo onnistuminen. Tuossa on kuitenkin iso parannus se, että ymmärtää että esimerkiksi kuvattu pistonvaihto on hieno juuri siksi että se ei vain torju. Se on tekniikka jossa samanaikaisesti torjutaan hyökkäys että hyökätään itse. Ideaalina on se että vastustaja ei ehdi rakentaa uutta hyökkäystä koska torjunta loppuu siihen että oman miekan kärki on toisen silmässä tai jossain muussa paikassa jonne ihmiset noin yleensä eivät halua miekkaa. (Toki moni outo asia saa itse kunkin tikittämään enkä lainkaan tuomitse niitä jotka haluavat.)
* Moni itse asiassa tykkää torjua laajassa kaaressa koska se tuntuu vahvemmalta. Tällöin miekan kärki ei osoita vihollisen päähän. Se, että joutuu erikseen siirtämään kärjen kohti naamaa vie aikaa. Ja tämän ajan kuluessa vastustaja ehtii esimerkiksi tehdä sellaisia asioita kuin vastatekniikoita. Siksi on tärkeää että pisto osoittaa naamaan eikä heilu sinne tänne.
Se mikä pistonvaihdosta tekee hienon on se, että se huomioi hyvinkin useita vaihtoehtoja jotka ovat lähellä pistoa. Eli ne näyttävät pistolta mutta toimivat hieman eri tavalla.
* Voi olla että pistäjä onkin ketterä pirulainen joka pistää siten että hän tukeekin aseen lapetta vaihtamalla asentoon jossa miekkaa pidetään hieman eri tavalla kädessä (bicorno). Ero on suoritteena pieni mutta se muuttaa rakennetta oleellisesti. Se tukee heikkoa linjaa niin että se vahvistuu melko paljon. Koska pistäjä astuu samalla kun hän pistää hänellä on massaa tukemassa pistoa. Ja koska tässä pistonvaihtaja torjuukin vahvan linjan vastaan toisen vahvaa linjaa vastaan, on pistäjä etulyöntiasemassa. Kun itsekin tukee torjuntaansa astumalla saa torjuntaan massaa ja tämä siirtää etulyöntiaseman takaisin torjujalle. Näin ollen torjunta toimii askeleen kanssa vaikka normaalin piston sijasta tulisikin jotain hieman erikoisempaa.
* Lisäksi voi olla että pistäjä on kieroutunut paskiainen joka siirtää miekkansa syrjään torjuntalinjalta ja jatkaa pistoa sen jälkeen (feint). No, tässä vaiheessa toimii se mikä jo tuli mainittuakin. Astuminen on myös väistö. (Tämän feintin voi tehdä myös bicornoon päättyvän pistoa tehtäessä ja tämäkin vaihtoehto hoidellaan tässä tekniikassa pois päiväjärjestyksestä samasta syystä samalla tavalla. Olemalla siellä missä vastustajan miekan kärki ei ole. Jota pidetään yleisesti ottaen hyvänä nyrkkisääntönä näissä asioissa.) Puhdas väistö ei tietenkään ole aivan ihanteellinen tilanne, mutta se ei ole järjettömän huono koska joka tapauksessa kun toisen ohimennyt pisto on lopussa on oman miekan kärki jo vastustajan silmässä, joten useimmiten vastustajalla ei ole aikaa reagoida ja iskeä siihen paljastuneeseen puoleen.
Samalla on kuitenkin muistettava että pistonvaihtoon opetellaan vastatekniikoita jo varsin pian alkeiskurssin jälkeen. Kysymys ei ole voittamattomuudesta vaan siitä että hyvä tekniikka toimii paljon laajemmissa tilanteissa ja huomioi tilanteen kannalta relevantteja vaihtoehtoja joita vastustaja voi tehdä. Kun miettii että tämä kaikki käydään läpi jokaisen tekniikan kohdalla ja näistä rakennetaan systeemi, voidaan puhua varsin suuresta määrästä huomioituja asioita.
Jossain määrin salailu ja tehokkaat tekniikat ovatkin olleet arkea. Miekkailutekniikoita on esimerkiksi jaettu ilman kuvia epämääräisten merkeversejen kautta, jolloin ulkopuolinen ei voi napata salaisuuksia vaan taitoihin on vihittävä. Kuitenkin samalla ajatus voittamattomasta tekniikasta on väärä. Sillä jokaiseen tekniikkaan on olemassa vastatekniikka.
Moni itse asiassa tiedostaa tämän. Ja menee tästä sitten suoraan mystiikan puolelle. Eli ajatellaan että mikä tahansa käy. Tosiasiassa toiset tekniikat ovat paljon parempia kuin toiset. Tätä voi olla kenties vaikeaa selittää ilman tarkempia ohjeita. Mutta yritän lähestyä tätä yhden tekniikan kautta. Otan esimerkiksi pistonvaihdon (exchange of thrust) sellaisena kuin itse Fiore dei Liberi on sen esittänyt. (2. Master, 9th play.) Se on siitä hieno tekniikka että se voidaan kuvata siten että molemmat osapuolet lähtevät samasta asennosta. Ja molemmat myös pistävät. Näin ei tule hirveän monimutkaista vertailua jossa pitäisi kikkailla viillon, piston ja muiden vastaavien eroilla. Aloitan visuaalisesti. Tein pikaisen raapustuksen jossa on kaavamaisesti piirretty se oleellisin konteksti.
* Ylimmässä on alkutilanne jossa molemmat osapuolet ovat samassa lähtöasennossa (tutta porta di ferro). Se on lähinnä konteksti eikä siitä ole juuri tämän enempää sanottavaa. Oletetaan kuitenkin että seisojien häntäluut ovat oikeassa asennossa.
* Toisessa kuvassa kuvataan miten uhkaava pisto toteutetaan siirtämällä miekka eteen ja astumalla (passare) eteenpäin siten että takajalka tulee eteen ja päästään hyvään toiseen perusasentoon (posta longa). Näin syntyy pisto jossa on hyvin nopeutta, se kulkee hyvän etäisyyden päähän ja se on myös melko vahva. Se on tehty oikein ja se on kaunis.
* Alin kuva on sitten se varsinainen pistonvaihtotekniikka joka tehdään jos ylläoleva pistotilanne tulee vastaan eikä ole innokas vain ottamaan sitä passiivisesti vastaan. (Mikä teitä kutakin haluttaa, minä en tuomitse.) Koska tuollaisessa raapustelukuvassa on vaikeaa piirtää horisonttia ja avaruudellisia ulottuvuuksia olen yrittänyt luoda illuusiota astumisesta katsojasta poispäin sivulle ja eteenpäin jättämällä yhden kengän valkoiseksi. Mekaanisesti tässä siirretään oma ase eteen torjumaan ja astutaan vinosti eteen etujalka edessä pitäen ja takajalka takana pitäen (accressere) samalla kun kärki pidetään kohti vihollisen päätä tai kurkkua vasten.
Kun mietitään miksi tuo viimeisin askel tehdään juuri tuolla tavalla eikä muutoin on mietittävä montaa asiaa. Ja näiden tiedostaminen on se mikä tekee hyvän tekniikan ja huonon tekniikan. Ensinnäkin voi sanoa että pelkän pistontorjunnan voi yleensä tehdä varsin kepeästi. Ja laiska mies voisi leikata paljonkin pois.
* Mainittua askelta ei välttämättä tarvita. Kun torjunnassa pistäjällä on vahva linja ylhäältä alas, on tuossa asennossa torjunta helposti sivusuunnasta. Näin oma vahva linja on vihollisen heikkoa linjaa vastaan. Pisto siirtyy usein syrjään hyvinkin vähällä voimalla.
* Toisaalta pelkkä astuminen vinosti eteenpäin on se minkä tavallinen ihminen kutsuu nimellä väistö. Kun et ole piston linjalla niin se ei osu.
Mutta tämä laiskuus on vain osatotuus. Se on hieman sama kuin menisi aivan alkeistasolle ja selittäisi että pistoon hyvä reaktio on se, että sen torjuu. Itse asiassa hyvin moni ajattelee että jos vastustaja pistää ja sen torjuu, niin kyseessä on jo onnistuminen. Tuossa on kuitenkin iso parannus se, että ymmärtää että esimerkiksi kuvattu pistonvaihto on hieno juuri siksi että se ei vain torju. Se on tekniikka jossa samanaikaisesti torjutaan hyökkäys että hyökätään itse. Ideaalina on se että vastustaja ei ehdi rakentaa uutta hyökkäystä koska torjunta loppuu siihen että oman miekan kärki on toisen silmässä tai jossain muussa paikassa jonne ihmiset noin yleensä eivät halua miekkaa. (Toki moni outo asia saa itse kunkin tikittämään enkä lainkaan tuomitse niitä jotka haluavat.)
* Moni itse asiassa tykkää torjua laajassa kaaressa koska se tuntuu vahvemmalta. Tällöin miekan kärki ei osoita vihollisen päähän. Se, että joutuu erikseen siirtämään kärjen kohti naamaa vie aikaa. Ja tämän ajan kuluessa vastustaja ehtii esimerkiksi tehdä sellaisia asioita kuin vastatekniikoita. Siksi on tärkeää että pisto osoittaa naamaan eikä heilu sinne tänne.
Se mikä pistonvaihdosta tekee hienon on se, että se huomioi hyvinkin useita vaihtoehtoja jotka ovat lähellä pistoa. Eli ne näyttävät pistolta mutta toimivat hieman eri tavalla.
* Voi olla että pistäjä onkin ketterä pirulainen joka pistää siten että hän tukeekin aseen lapetta vaihtamalla asentoon jossa miekkaa pidetään hieman eri tavalla kädessä (bicorno). Ero on suoritteena pieni mutta se muuttaa rakennetta oleellisesti. Se tukee heikkoa linjaa niin että se vahvistuu melko paljon. Koska pistäjä astuu samalla kun hän pistää hänellä on massaa tukemassa pistoa. Ja koska tässä pistonvaihtaja torjuukin vahvan linjan vastaan toisen vahvaa linjaa vastaan, on pistäjä etulyöntiasemassa. Kun itsekin tukee torjuntaansa astumalla saa torjuntaan massaa ja tämä siirtää etulyöntiaseman takaisin torjujalle. Näin ollen torjunta toimii askeleen kanssa vaikka normaalin piston sijasta tulisikin jotain hieman erikoisempaa.
* Lisäksi voi olla että pistäjä on kieroutunut paskiainen joka siirtää miekkansa syrjään torjuntalinjalta ja jatkaa pistoa sen jälkeen (feint). No, tässä vaiheessa toimii se mikä jo tuli mainittuakin. Astuminen on myös väistö. (Tämän feintin voi tehdä myös bicornoon päättyvän pistoa tehtäessä ja tämäkin vaihtoehto hoidellaan tässä tekniikassa pois päiväjärjestyksestä samasta syystä samalla tavalla. Olemalla siellä missä vastustajan miekan kärki ei ole. Jota pidetään yleisesti ottaen hyvänä nyrkkisääntönä näissä asioissa.) Puhdas väistö ei tietenkään ole aivan ihanteellinen tilanne, mutta se ei ole järjettömän huono koska joka tapauksessa kun toisen ohimennyt pisto on lopussa on oman miekan kärki jo vastustajan silmässä, joten useimmiten vastustajalla ei ole aikaa reagoida ja iskeä siihen paljastuneeseen puoleen.
Samalla on kuitenkin muistettava että pistonvaihtoon opetellaan vastatekniikoita jo varsin pian alkeiskurssin jälkeen. Kysymys ei ole voittamattomuudesta vaan siitä että hyvä tekniikka toimii paljon laajemmissa tilanteissa ja huomioi tilanteen kannalta relevantteja vaihtoehtoja joita vastustaja voi tehdä. Kun miettii että tämä kaikki käydään läpi jokaisen tekniikan kohdalla ja näistä rakennetaan systeemi, voidaan puhua varsin suuresta määrästä huomioituja asioita.
tiistai 29. heinäkuuta 2014
Finestra ja Ochs ; Sama vai eri asia?
Miekkailukuvissa italialaisen miekkailun posta de finestra näyttää melko paljon saksalaisen miekkailun ochs -asennolta. (On toki hieman konua kutsua sitä saksalaiseksi, koska saksan valtakunta on myöhempi innovaatio. Se kuitenkin viittaa alueeseen riittävän relevantisti joten tämänlaisia tiivistyksiä käytetään.) Molemmissa miekan terä on eteenpäin ja kädet ovat ylhäällä pään lähellä. (Ja kädet joko ovat tai eivät ole ristissä, riippuen siitä tehdäänkö asento oikealle vai vasemmalle.)
Erot ovat sitten detaljeissa. Ochs -asennossa peukalo voi olla terällä jolloin miekan terä on horisontaaliseen iskuun valmistautuneena kun taas finestra on vahvemmin pystysuunnassa. Ochs on vahvemmin työnnettynä eteen ja finestra on usein takakenoinen, väisti on jopa pään takana. Ochs on myös hieman ylempänä, jopa pään yläpuolella, kun taas finestra on alempana, jopa silmien korkeudella.
Nämä erot ovat itse asiassa melko suuria. Sillä soveltamisessa on sitten paljon eroja. Esimerkiksi asennon korkeuserot johtuvat johdonmukaisesti siihen mihin tuota asentoa on käytetty. Fiore käyttää finestraa aloitusasentona (starting position) josta voidaan jakaa iskuja, pistoja ja pistonvaihtoja ja vastaavia. Liechteanuerin ochs taas on väliaikainen asento (transitional position) jossa käväistään tekniikan keskellä.
Liectenauerille Ochs on jotain jossa käydään jos miekan terät ovat kohdanneet toisensa ja jääneet yhteen (bind). Kun miekat kohtaavat, toisen miekkaa työnnetään ja ohjataan syrjään nostamalla kädet ylös. Näin siirretään vastustajan kärkeä syrjään samalla kun kärki on aggressiivisesti eteenpäin ja terä voidaan törkätä viholliseen. Se on ihan hyvä ja tehokas temppu.
Mutta tästä huolimatta Fiore ei tee asioita joissa ochs olisi erityisen tarpeellinen. Hän itse asiassa näyttää välttävän saksalaisten suosimia winden -tekniikoita. (Joiden perusideaa hyvin karkeasti kuvasin aiemmin.) Hän on suoraviivaisempi eikä ajaudu tämänlaisilla "leikkimiseen". Hän itse asiassa näyttää ajatelleen että "keskietäisyydellä" on epämiellyttävän riskaabelia roikottaa miekan kärkeä ja sen sijaan hän suosii suoraviivaista ajatusta jossa etäisyyttä lyhennetään ja siirrytään lukko-otteisiin. Näin taistelu saadaan lopetettua vähemmän kompleksisella ja kikkailevalla tavalla. Fiore luokittee finestran epävakaaksi asennoksi (instabile) ja hän päinvastoin asettaa stretto -tekniikoihinsa tekniikoita joiden tehtävänä on demonstroida miten winden -tekniikat voidaan torjua helposti tavalla joka on syy olla käyttämättä niitä. (Mikä taas on "kunnon germaanille" järkytys, heistä kun on miellyttävää "vääntää miekkaa rusetille" tässä osin.)
Toki tämä on vain nyrkkisääntö. Sillä miekkailussa harvemmin jäädään seisoskelemaan paikallaan. Tällöin ajatus siitä että aloitusasento ja väliaikainen asento olisivat jotain aivan oleellisesti erilaista hämärtyy. Nämä termit ovat karkeistuksia jotka tavallaan joskus viittaavat enemmän asenteeseen kuin tekniikoihin. Esimerkiksi jos mietitään mitä asentoa Fiore käyttää colpo di villano -tekniikassa, välivaihe näyttää kovasti siltä että finestraa käytetään "transitionaalisesti". Toki se ei ole tyylipuhdas finestra vaan jonkinlainen muunnelma siitä. Mutta tämä on kuitenkin enemmän poikkeus. Fiore pitää käsiään mielellään alempana silloin kuin terät ovat kesken tekniikkaa toisissaan kiinni.
perjantai 11. toukokuuta 2012
dar hurten und rawschen
Kenties kiinnostavaa on että myös saksalaisen miekkailukulttuurin puolella on hyveitä. Nämä on mainiosti esilletuotu esitelmässä "the virtues of fighting - the Liechtenauer manuscript GMN 3227a". Jo karkea ja pinnallinen tarkastelu kun tuo esiin sen, että hyvelistaukset ovat olennainen osa perinnettä ""Kunheit / Rischeit / Vorsichtikeit / list / vnd klukheit" - "braveness, celerity, cautioness, cunning, and prudence" in the manuscript GMN 3227a currently dated to 1389 from an unknown author. We can see these virtues as the Cardinal Virtues of Master Liechtenauer." Artikkeli tarttuu erikseen Liechtenauerin kardinaalihyveisiin jotka ovat peräti kehittyneet ajan saatossa. ~ Oikeastaan tämän juttuni kannalta on olennaista huomata että termit ovat hyvin samantapaisia Fioren kanssa. Fioren hyveethähän on karkeasti käännettävissä muotoon "braveness, celerity, prudence, fortitudo".
Joitain erojakin toki on. Fioren heraldiset eläimet levittävät helposti tunnelmaa joka on perusluonteeltaan konkreettisempi ja käytännönläheisesti. Ne antavat mielikuvan joka on fyysinen. Ne ovat kenties selvemmin ja suoremmin liitoksissa "siihen fyysiseen aktioon joka on miekkailu". Saksalainen hyvenäkemys on selvästi moniosaisempi ja nämä lisäosat edustavat abstraktimpia asioita. Mentaaliset ja jopa sosiaaliset puolet on korostettu.
Uusimpaan tatuointiini lainaamani artikkeli luo oman erityissyvyytensä. Sen luonne kuvataan seuraavanlaisena ihanteena. Ihanteena ja asenteena jota itse pyrin toteuttamaan elämässäni (ja kenties onnistun mahtipontista rohkeutta enemmän tässä kohden.) Linkkaamani esitelmä kertoo että celeratia "is the first introduction into Fühlen (Feeling). So Celerity is not about being fast and ignoring the opponent, it is about being the first who reacts on any situation in a fight with the correct answer. But you should not wait to see what he might do, you always should try to be the first." Eli toiminnassa on oltava ripeä, mutta ei pelkästään ripeä vaan toimia nopeasti oikealla tavalla.
Lisäksi itse tatuointitilani on jotain joka on hyvä nostaa esille. Saksalaisessa perinteessä nämä molemmat käsitteet on liitetty toistensa yhteyteen yllättävän tiiviisti. (Se, että tein näin ei ole sattumaa, mutta se on hyvä tuoda esille. En siis ole vain miettinyt mitä tatuointeja otan mihinkin vaan myös missä järjestyksessä otan ne..) "Celeratia - Raschheit - Celerity - in connection with Audatia the author tells us to "dar hurten und rawschen" - "hurry and rush" or "ane forchte haw dreyn und hurt dar / rawsche hin". The aspect to be fast if you are brave is stressed by the doubling of the verbs. Doubling of words with same meaning was (and is) a stylistic way to be emphatic on something."
Kuvassa uusi tatuointi on tumma, koska se on sen verran tuore että se on suoraan pinnassa. Vanhemmassa on värin päällä normaalia ihoa. Toinen huomio voi olla että kuvat olisivat eri korkeuksilla. Ne eivät ole, itse asiassa ne on milliviivaimella laitettu samalle korkeudelle ja samalle sijainnille. Kuvattava ei vain ole symmetrisessä asennossa ja paikkana hartiat ovat sellainen että niissä tatuoinnit tältä osin "elävät" hyvin paljon.
torstai 15. joulukuuta 2011
Pieni ajatus miekkailun perushyveistä
Miekkailun perushyveitä on usein lähestytty Fioren jaottelun mukaan. Tämä onkin tietysti luontevaa, sillä ne todellakin kuvaavat jotain olennaista siitä tavasta jolla miekkailu ilmenee. Usein rohkeutta, harkintaa, nopeutta ja tasapainoa korostetaan erillisinä hyveinä jotka ovat keskenään määrällisesti tasapainossa. Tällöin niitä ajatellaan ikään kuin erillisinä aspekteina joita kehitetään ja joiden suhteita toisiinsa mietitään lähinnä niiden määrän kautta.
Mietiskelin hieman, miten ne tuntuvat liittyvän yhteen. Ajattelin niitä siten että ne ovat osittain toisiinsa kytkeytyneitä. Ajattelin että jos keskittyy joihinkin kahteen asiaan, niin ne vaikuttavat usein kolmanteen asiaan. Mietin että miten ne tuntuvat vahvistavan toisia asioita omalla kohdallani. Vetelin viivoja yhteen ja nuolen siihen mitä ne vahvistavat. Eli kun minusta tuntuu siltä että kun keskityn harkintaan ja (tarkkaan) nopeuteen, niin struktuurini on parempi ja kun keskityn harkintaan ja rohkeuteen, niin olen ripeämpi. Tuntemuksistani muodostui seuraavanlainen kaavio. Kaavio jota ei voi kenties yleistää, mutta jonka kuitenkin jotenkin toivon kuvaavan jotain. (Jos ei muuta niin minun profilointia.) Lisäksi huomasin että jotkut asiat tuntuivat lähinnä vahvistavan toisiaan. Eli jos harjoitan harkintaa ja struktuuria niin harkintani ja struktuurini vahvistuvat kunnolla. Näistä vedin vain suorat viivat ilman nuolia.
Olin yllättynyt siitä miten symmetriseltä kuvio vaikutti. Tämä viittaa siihen että asioissa on jonkinlaista yhteensulautuvuutta. Ne eivät ole irrallisia elementtejä, vaan enemmänkin jotain käteviä karkeistuksia yleisemmästä ilmiöstä.
Pienestä ideastani saattaa olla jopa harjoittelumetodologian jatkeeksi. Joskus tuntuu että perinteinen hyveen ajattelu "johtaa seinään". Eli kehittyminen tuntuu vaikeutuvan vaikka haluaakin keskittyä johonkin aspektiin. Kenties oppimista (ainakin minun omakohtaisesti) voikin tehostaa sitä kautta, että jos haluaa keskittyä tiettyyn hyveeseen koska se on heikoin, vaikkapa rohkeuteen, eikä tähän yhteen ja tiettyyn hyveeseen suoraan keskittyminen tunnu tuottavan tulosta, niin voikin olla viisainta keskittyä sekä tasapainoiseen varmuuteen että tarkkaan ripeyteen, koska tätäkin kautta rohkeutta voi kehittää.
Mietiskelin hieman, miten ne tuntuvat liittyvän yhteen. Ajattelin niitä siten että ne ovat osittain toisiinsa kytkeytyneitä. Ajattelin että jos keskittyy joihinkin kahteen asiaan, niin ne vaikuttavat usein kolmanteen asiaan. Mietin että miten ne tuntuvat vahvistavan toisia asioita omalla kohdallani. Vetelin viivoja yhteen ja nuolen siihen mitä ne vahvistavat. Eli kun minusta tuntuu siltä että kun keskityn harkintaan ja (tarkkaan) nopeuteen, niin struktuurini on parempi ja kun keskityn harkintaan ja rohkeuteen, niin olen ripeämpi. Tuntemuksistani muodostui seuraavanlainen kaavio. Kaavio jota ei voi kenties yleistää, mutta jonka kuitenkin jotenkin toivon kuvaavan jotain. (Jos ei muuta niin minun profilointia.) Lisäksi huomasin että jotkut asiat tuntuivat lähinnä vahvistavan toisiaan. Eli jos harjoitan harkintaa ja struktuuria niin harkintani ja struktuurini vahvistuvat kunnolla. Näistä vedin vain suorat viivat ilman nuolia.
Olin yllättynyt siitä miten symmetriseltä kuvio vaikutti. Tämä viittaa siihen että asioissa on jonkinlaista yhteensulautuvuutta. Ne eivät ole irrallisia elementtejä, vaan enemmänkin jotain käteviä karkeistuksia yleisemmästä ilmiöstä.Pienestä ideastani saattaa olla jopa harjoittelumetodologian jatkeeksi. Joskus tuntuu että perinteinen hyveen ajattelu "johtaa seinään". Eli kehittyminen tuntuu vaikeutuvan vaikka haluaakin keskittyä johonkin aspektiin. Kenties oppimista (ainakin minun omakohtaisesti) voikin tehostaa sitä kautta, että jos haluaa keskittyä tiettyyn hyveeseen koska se on heikoin, vaikkapa rohkeuteen, eikä tähän yhteen ja tiettyyn hyveeseen suoraan keskittyminen tunnu tuottavan tulosta, niin voikin olla viisainta keskittyä sekä tasapainoiseen varmuuteen että tarkkaan ripeyteen, koska tätäkin kautta rohkeutta voi kehittää.
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Pieni huomautus ; Kun vinttikoira ja tiikeri näyttävät samalta hyveeltä.
Fiore dei Liberin "Flos Duellatorumissa" on neljä hyvettä joita symboloi heraldinen eläin. Niistä yksi on tiikeri. Tiikeri symbolisoi hyvettä nimeltä celeritas, nopeus. Tämä on tietynlaista nopeutta, joka on yhdistetty tarkkuuteen. On siis oltava ripeä mutta ei hosuvalla tavalla.
Kuvavalinnallisesti tiikeri istuu ja pitää käpälää hieman samalla tavalla koholla kuin audatia -hyveen leijonakin. Tiikerin ja nuolen valinnaksi ajatellaan olevan jopa eräänlainen sanaleikki ; Sillä persiankielen sana tigris tarkoittaa nuolta.
Tai oikeastaan Fiore dei Liberi kuvaa tiikeriä sellaisena kuin hän sen on ajatellut olevan. Vaikka hän tietysti olikin maailmanmies, hän ei kuitenkaan ollut nähnyt sellaista elävänä. Tiikeriksi onkin valikoitunut sen ajan heraldisen perinteen näkemys asiasta. Nykyihmisen silmiin tiikeri näyttää ihan oikeasti lähinnä vinttikoiralta. Sekin olisi toki mainio ehdokas juuri tähän celeritas -hyveeseen.
Ei itse asiassa ole kovin vaikeaa kuvitella, että joku merimies, joka ei ole biologi, on matkoillaan nähnyt vaikkapa niitä egyptiläisiä vinttikoiran näköisiä faaraokoiria (joka luokitellaan virallisissa luokitelmissa "alkukantaiseksi koiraroduksi", joten sen kaltaisia on varmasti ollut 1400 -luvulla), Ja kuullut tiikereistä. Ja näin olisi käynyt jonkinlainen juttujen sekoittuminen joko silminnäkijän sekaantumisen tai kirjurinvirheen takia. Tämänlainen epätarkkuus voi tietysti olla myös satunnaista.
Kuvavalinnallisesti tiikeri istuu ja pitää käpälää hieman samalla tavalla koholla kuin audatia -hyveen leijonakin. Tiikerin ja nuolen valinnaksi ajatellaan olevan jopa eräänlainen sanaleikki ; Sillä persiankielen sana tigris tarkoittaa nuolta.
Tai oikeastaan Fiore dei Liberi kuvaa tiikeriä sellaisena kuin hän sen on ajatellut olevan. Vaikka hän tietysti olikin maailmanmies, hän ei kuitenkaan ollut nähnyt sellaista elävänä. Tiikeriksi onkin valikoitunut sen ajan heraldisen perinteen näkemys asiasta. Nykyihmisen silmiin tiikeri näyttää ihan oikeasti lähinnä vinttikoiralta. Sekin olisi toki mainio ehdokas juuri tähän celeritas -hyveeseen.Ei itse asiassa ole kovin vaikeaa kuvitella, että joku merimies, joka ei ole biologi, on matkoillaan nähnyt vaikkapa niitä egyptiläisiä vinttikoiran näköisiä faaraokoiria (joka luokitellaan virallisissa luokitelmissa "alkukantaiseksi koiraroduksi", joten sen kaltaisia on varmasti ollut 1400 -luvulla), Ja kuullut tiikereistä. Ja näin olisi käynyt jonkinlainen juttujen sekoittuminen joko silminnäkijän sekaantumisen tai kirjurinvirheen takia. Tämänlainen epätarkkuus voi tietysti olla myös satunnaista.
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Vasen
Viimeisimmissä harjoituksissa kävimme läpi monia asioita. Yksi niistä oli punta falsa -niminen tekniikka, jossa kysymys on tekniikasta jossa kontaktissa toisen miekan kanssa tilanne kierretään samalla kun siirrytään half -swordingiin. Tekniikka vaatii aika paljon harjoittelua. Sidoimme sen luonnollisesti osaksi luontevaa miekankäyttöä. Sain kuitenkin parikseni ihmisen joka ei ollut ikinä aikaisemmin tehnyt kyseistä tekniikkaa, joten yksinkertaistimme tilannetta ; Minun roolina oli vain pitää omaa miekkaani frontalessa (vasemmalle) ja toinen käänsi miekkaansa siitä sitten ympäri.
Vaikka minun olisi luonnollisesti pitänyt ottaa tilanteesta kaikki irti ja hioa stanceni täydelliseksi millimetrin sadasosien tarkkuudella, on minun rehellisyyden nimissä tunnustettava että tylsistyin seisoskelemaan ja aloin katsomaan hieman sivusta. Tämä oli melko tärkeä asia. Sillä minulla on varsin kummallinen kokoelma "ajattelemattomia automaatioita". Ne ovat toimintamalleja jotka seuraavat tietyntyyppisistä tilanteista ja joita on yhtä vaikeaa estää kuin laittaa silmää kiinni kun joku heittää sitä kohden esineen. Minulla on räpytysrefleksin kaltaisia nytkäyksiä joiden kontrolloiminen vaatii yleensä huomattavan määrän henkisistä voimavaroistani, ilman että lopputulos on silti kovin kummoinen. (Mikä on luonnollisesti ärsyttävää, paitsi minulle myös muille.)
Tylsyyspäissäni katsoin free scholariamme Keniä ja hänen touhujaan. Hän sattui olemaan hieman vasemmalla puolellani. Näin katsoin miekanpyörittäjäpariani vain oikealla silmällä. Tässä tilanteessa ei ollut mitään ongelmia pysyä aivan paikallaan. Tästä tein pieniä kokeiluita ja huomasin että jos näen liikettä vasemmalla silmällä, automaatio tulee helpommin. Jos näen liikkeen pelkästään vasemman silmän näkökentässä, reagoiminen on likimain mahdoton torjua. Tässä epäiltiin hetken aikaa jopa että minulla olisi mahdollisesti omituinen fobia, joka kohdistuu vasemmalla oleviin. Mutta vasemmalta puolelta tuleva töniminen ei haittaa. Kysymys oli nimenomaan näkökentästä ja vasemmasta silmästä.
Vasen silmäni on toki muutenkin kummallinen. Sen näkökentässä on esimerkiksi alue joka on sokea. (Syynä omituiset olosuhteet ja ylivoimakas laserlamppu teini-iässä.) Osa miekkailukumppaneistani olikin löytänyt tämän ja itse asiassa vasemman silmän näkökentässä on sen "säpsyysvaikutuksesta" huolimatta alueita jonne voi pistää miekan sisään ilman että edes näen sitä. Ja toisaalta koska minulla on "aspergereille" liiankin tyypillinen matala latentti inhibitio on minulla valoisana vuodenaikana melko tuskainen olo. Aivoni on ratkaissut kidutustilanteessa olemisen (sillä sitä aistien ylikuormitus jota ei voi kontrolloida on) sulkemalla toisen silmän tietoisuudesta. Ja kyllä. Se on nimen omaan vasen. Olen tämän vuoksi esimerkiksi työpaikalla kävellyt päin seinää (joka oli vasemmalla puolellani) koska katsoin oikealla olevaa ilmoitustaulua kävellessäni käytävällä enkä nähnyt koko seinää.
Tämän huomion vaikutuskesta mielessäni kävi jopa se, että silmälapun käyttö harjoitteluissa voisi tehdä minusta helposti "rohkeuskoneen". Ja silmälappu parantaisi karismaani ainakin 10%. (Koska niin nyt tekee mikä tahansa joka peittää osan naamastani.)
Periaatteessa vasen silmä on hieman huono, oikea silmä vastaavalla olisi teknisesti parempi vaihtoehto. Sillä tunnettua on, että ihmiset eivät ole "irrelevantteja" vasemman ja oikean suhteen. Valtaosa ihmisistä on oikeakätisiä. Ja tämä vaikuttaa tietysti miekkailun symmetriaan hyvinkin paljon, koska ulottuvuus oikealle ja vasemmalle on hieman erilainen koska vasen on pommelilla ja oikea käsi väistin lähellä ja se teräosa on miekassa se relevantein lyömisosa. Itse asiassa ihmiset ovat yleensä sellaisia että he oikeakätisinä lyövät useimmiten nimenomaan vasemmalle puolelle.
1: Jopa Fiore dei Liberi esittelee tekniikan nimeltä "colpi di villano", joka on vastaisku kokemattoman odotusarvoisesti voimalla tekemään iskuun joka tulee vasemmalle puolelle. Myös vanhin tunnettu manuaali, I.33:kin, kertoo että kokematon yleensä lyö nimenomaan oikealta eikä rystylyöntiä ja että tämä tulee vasemmalle puolelle. Tämän vuoksi kokemattomia miekkailijoita varten on yksi tekniikka joka neuvotaan koska se on niin yleinen. ; Ihmiselle on ikään kuin luontevaa lyödä isommalla aseella ikään kuin pesäpalloa pelatessa palloa.
2: Vastaava epäsymmetria on tietysti havaittu myös sotatantereilla kuolleiden vammoja analysoimalla. On havaittu että usein kallovammat ovat sellaisia että jos joku lyö sinua edestä, oikeakätinen lyö omalle oikealleen päähän. Ja koska vastustaja on vastakkain ja kasvokkain, isku tulee kohteen vasemmalle.
3: Itse asiassa itsellänikin on vasemmassa otsassani lihakirvesperäinen arpi, joka minulla on ollut likimain aina, kolmivuotiaasta lähtien. Jos en tietäisi siitä mitään muuta, arvelisin tietojen pohjalta että sen on siihen tietoisesti edestäpäin lyönyt joku oikeakätinen. Arvelut muuten sattuvat osumaan oikeaan.
Itsepuolustuksellisesti väistöautomaatio voi itse asiassa olla hyödyllistä. Ja joskus "kungfuilu" -taipumukseni on paitsi harjoituksia huvittavaa sepeämistä, myös ratkaissut tilanteita edukseni. Kuitenkin yleisen harjoittelun kannalta se on lähinnä haitta. Se vaikeuttaa tietyn tekniikan harjoittelua tuottamalla ylimääräistä liikehdintää tai sitomalla voimavarat muihin asioihin keskittymisen sijasta siihen että ei liiku. (Passiivisuuskin on siis aktiivista, erityisen aktiivista. Tässä "valitsematta jättäminenkin on valinta" -tilanteessa on jotain hyvin Sartrelaista.) Nyt kun tämän erikoisuuden tiedostaa, voi sitä tietysti käyttää hyväkseen; Silmälapun sijasta voi vaikka pitää tilanteen mukaan toista silmää auki ja toista kiinni.
Vaikka minun olisi luonnollisesti pitänyt ottaa tilanteesta kaikki irti ja hioa stanceni täydelliseksi millimetrin sadasosien tarkkuudella, on minun rehellisyyden nimissä tunnustettava että tylsistyin seisoskelemaan ja aloin katsomaan hieman sivusta. Tämä oli melko tärkeä asia. Sillä minulla on varsin kummallinen kokoelma "ajattelemattomia automaatioita". Ne ovat toimintamalleja jotka seuraavat tietyntyyppisistä tilanteista ja joita on yhtä vaikeaa estää kuin laittaa silmää kiinni kun joku heittää sitä kohden esineen. Minulla on räpytysrefleksin kaltaisia nytkäyksiä joiden kontrolloiminen vaatii yleensä huomattavan määrän henkisistä voimavaroistani, ilman että lopputulos on silti kovin kummoinen. (Mikä on luonnollisesti ärsyttävää, paitsi minulle myös muille.)
Tylsyyspäissäni katsoin free scholariamme Keniä ja hänen touhujaan. Hän sattui olemaan hieman vasemmalla puolellani. Näin katsoin miekanpyörittäjäpariani vain oikealla silmällä. Tässä tilanteessa ei ollut mitään ongelmia pysyä aivan paikallaan. Tästä tein pieniä kokeiluita ja huomasin että jos näen liikettä vasemmalla silmällä, automaatio tulee helpommin. Jos näen liikkeen pelkästään vasemman silmän näkökentässä, reagoiminen on likimain mahdoton torjua. Tässä epäiltiin hetken aikaa jopa että minulla olisi mahdollisesti omituinen fobia, joka kohdistuu vasemmalla oleviin. Mutta vasemmalta puolelta tuleva töniminen ei haittaa. Kysymys oli nimenomaan näkökentästä ja vasemmasta silmästä.
Vasen silmäni on toki muutenkin kummallinen. Sen näkökentässä on esimerkiksi alue joka on sokea. (Syynä omituiset olosuhteet ja ylivoimakas laserlamppu teini-iässä.) Osa miekkailukumppaneistani olikin löytänyt tämän ja itse asiassa vasemman silmän näkökentässä on sen "säpsyysvaikutuksesta" huolimatta alueita jonne voi pistää miekan sisään ilman että edes näen sitä. Ja toisaalta koska minulla on "aspergereille" liiankin tyypillinen matala latentti inhibitio on minulla valoisana vuodenaikana melko tuskainen olo. Aivoni on ratkaissut kidutustilanteessa olemisen (sillä sitä aistien ylikuormitus jota ei voi kontrolloida on) sulkemalla toisen silmän tietoisuudesta. Ja kyllä. Se on nimen omaan vasen. Olen tämän vuoksi esimerkiksi työpaikalla kävellyt päin seinää (joka oli vasemmalla puolellani) koska katsoin oikealla olevaa ilmoitustaulua kävellessäni käytävällä enkä nähnyt koko seinää.
Tämän huomion vaikutuskesta mielessäni kävi jopa se, että silmälapun käyttö harjoitteluissa voisi tehdä minusta helposti "rohkeuskoneen". Ja silmälappu parantaisi karismaani ainakin 10%. (Koska niin nyt tekee mikä tahansa joka peittää osan naamastani.)
Periaatteessa vasen silmä on hieman huono, oikea silmä vastaavalla olisi teknisesti parempi vaihtoehto. Sillä tunnettua on, että ihmiset eivät ole "irrelevantteja" vasemman ja oikean suhteen. Valtaosa ihmisistä on oikeakätisiä. Ja tämä vaikuttaa tietysti miekkailun symmetriaan hyvinkin paljon, koska ulottuvuus oikealle ja vasemmalle on hieman erilainen koska vasen on pommelilla ja oikea käsi väistin lähellä ja se teräosa on miekassa se relevantein lyömisosa. Itse asiassa ihmiset ovat yleensä sellaisia että he oikeakätisinä lyövät useimmiten nimenomaan vasemmalle puolelle.
1: Jopa Fiore dei Liberi esittelee tekniikan nimeltä "colpi di villano", joka on vastaisku kokemattoman odotusarvoisesti voimalla tekemään iskuun joka tulee vasemmalle puolelle. Myös vanhin tunnettu manuaali, I.33:kin, kertoo että kokematon yleensä lyö nimenomaan oikealta eikä rystylyöntiä ja että tämä tulee vasemmalle puolelle. Tämän vuoksi kokemattomia miekkailijoita varten on yksi tekniikka joka neuvotaan koska se on niin yleinen. ; Ihmiselle on ikään kuin luontevaa lyödä isommalla aseella ikään kuin pesäpalloa pelatessa palloa.
2: Vastaava epäsymmetria on tietysti havaittu myös sotatantereilla kuolleiden vammoja analysoimalla. On havaittu että usein kallovammat ovat sellaisia että jos joku lyö sinua edestä, oikeakätinen lyö omalle oikealleen päähän. Ja koska vastustaja on vastakkain ja kasvokkain, isku tulee kohteen vasemmalle.
3: Itse asiassa itsellänikin on vasemmassa otsassani lihakirvesperäinen arpi, joka minulla on ollut likimain aina, kolmivuotiaasta lähtien. Jos en tietäisi siitä mitään muuta, arvelisin tietojen pohjalta että sen on siihen tietoisesti edestäpäin lyönyt joku oikeakätinen. Arvelut muuten sattuvat osumaan oikeaan.
Itsepuolustuksellisesti väistöautomaatio voi itse asiassa olla hyödyllistä. Ja joskus "kungfuilu" -taipumukseni on paitsi harjoituksia huvittavaa sepeämistä, myös ratkaissut tilanteita edukseni. Kuitenkin yleisen harjoittelun kannalta se on lähinnä haitta. Se vaikeuttaa tietyn tekniikan harjoittelua tuottamalla ylimääräistä liikehdintää tai sitomalla voimavarat muihin asioihin keskittymisen sijasta siihen että ei liiku. (Passiivisuuskin on siis aktiivista, erityisen aktiivista. Tässä "valitsematta jättäminenkin on valinta" -tilanteessa on jotain hyvin Sartrelaista.) Nyt kun tämän erikoisuuden tiedostaa, voi sitä tietysti käyttää hyväkseen; Silmälapun sijasta voi vaikka pitää tilanteen mukaan toista silmää auki ja toista kiinni.
perjantai 6. toukokuuta 2011
Kaiken kompromissi
Miekkailussa on hyvin usein teräkontakteja. "Hyökkääjällä" ei tietysti ole mitään välttämätöntä intressiä siihen että toinen iskisi miekkansa kiinni. Mutta yleisesti ottaen toinen haluaa puolustautua, joten hänen intresseissään miekan kohtaaminen on. Ja kun molemmat ovat pelissä, aloittaja ei ole aina selvää. Siksi ei ole ihme, että aseita usein kilistellään.
Valtava määrä tekniikoista käsittelee tilannetta, jossa miekat kohtaavat toisensa keskellä. Tähän on yksinkertainen syy. Otetaan muutama erilainen teräkontakti, jotta voidaan hieman tarkastella niihin liittyviä asioita. Aloitetaan karkealla kuvalla.
A:ssa miekan kärjet kohtaavat. Tällöin etäisyys on yleensä sen verran pitkä, että sillä ei ole juurikaan merkitystä. Tässä tilanteessa sitä joko lyö suoraan jos on hyökkäyslinja avoinna, tai sitten kiertää ympäri ja lyö sieltä. Muita vaihtoehtoja toimia ei ole.
C:ssä taas kontakti on lähellä kahvaa, jolloin helpointa on tarttua kädellä vastustajaan. Etäisyys on lyhyt ja pelkän miekan ajattelu olisi hieman kaukaa haettua.
D: Taas on epäsymmetrinen kohtaaminen. Se on suoraan sanoen epäkiinnostava. Tilanne on oikeastaan jo ratkennut. Ihannetilana on se, että vastustajan miekan kärki on lähellä väistiäsi. Sillä tällöin pystyt kontrolloiman toisen asetta hyvin. Ja hän ei voi vaikuttaa sinun aseeseesi. Ja aseesi kärki on vapaana ja se tarkoittaa sitä että se tunkee vastustajaan. Näin ollen tämä on tavoitetila.
B: jäikin viimeisimmäksi juuri siksi, että siinä on paljon vaihtoehtoja. Esimerkiksi kontaktin paine vaikuttaa siihen, mitä tulee tehdä. Jos toinen ei pidä painetta, kannattaa vain väistää ja lyödä. Ei ole voimaa käsiteltäväksi. Jos toinen painaa hieman, sitä voi työntää pois tieltä ja raivata itselle tilaa. Ja jos toinen painaa kunnolla, sitä ei kannata jäädä jumittamaan ja työntämään, vaan sen sijaan tulee joustaa voiman alta ja kiertää kimppuun. Paine "kierretään", vaikkapa pommelilla lyöden. Tässä tilanteessa on olennaista huomata, että tilanne on myös tasapuolinen ; Se joka tajuaa kontaktin luonteen ensin, on voittaja. Selitystä tarvitaan, koska tilanne on samanaikaisesti sekä yleinen että kompleksi tavalla jossa oikea tilannekohtainen päätös on ratkaiseva. Ei ihme että sen ympärillä on roiskittu musteella enemmän kuin "ihanteellisempien" ja "yksinkertaisempien" tilanteiden kohdalla. Periaatteessa miekan teräkontakteja voidaan kuvitella 9 erityyppistä, mutta vain yksi niistä on erityisen mutkikas.
Tämänlainen ajattelu on tärkeää etenkin saksalaisessa miekkailussa. Se kun on aloitepohjainen ja itse asiassa rakentuu sen varaan, että näin käy usein. Kuitenkin eilisellä miekkailutunnilla ihmetyin, kuinka italialaisessakin perinteessä, jossa on yleensä hieman toisenlainen ajattelu, tunnetaan tämä miekkojen kohtaamisen dynamiikka hyvin hienostuneesti.
Valtava määrä tekniikoista käsittelee tilannetta, jossa miekat kohtaavat toisensa keskellä. Tähän on yksinkertainen syy. Otetaan muutama erilainen teräkontakti, jotta voidaan hieman tarkastella niihin liittyviä asioita. Aloitetaan karkealla kuvalla.
A:ssa miekan kärjet kohtaavat. Tällöin etäisyys on yleensä sen verran pitkä, että sillä ei ole juurikaan merkitystä. Tässä tilanteessa sitä joko lyö suoraan jos on hyökkäyslinja avoinna, tai sitten kiertää ympäri ja lyö sieltä. Muita vaihtoehtoja toimia ei ole.C:ssä taas kontakti on lähellä kahvaa, jolloin helpointa on tarttua kädellä vastustajaan. Etäisyys on lyhyt ja pelkän miekan ajattelu olisi hieman kaukaa haettua.
D: Taas on epäsymmetrinen kohtaaminen. Se on suoraan sanoen epäkiinnostava. Tilanne on oikeastaan jo ratkennut. Ihannetilana on se, että vastustajan miekan kärki on lähellä väistiäsi. Sillä tällöin pystyt kontrolloiman toisen asetta hyvin. Ja hän ei voi vaikuttaa sinun aseeseesi. Ja aseesi kärki on vapaana ja se tarkoittaa sitä että se tunkee vastustajaan. Näin ollen tämä on tavoitetila.
B: jäikin viimeisimmäksi juuri siksi, että siinä on paljon vaihtoehtoja. Esimerkiksi kontaktin paine vaikuttaa siihen, mitä tulee tehdä. Jos toinen ei pidä painetta, kannattaa vain väistää ja lyödä. Ei ole voimaa käsiteltäväksi. Jos toinen painaa hieman, sitä voi työntää pois tieltä ja raivata itselle tilaa. Ja jos toinen painaa kunnolla, sitä ei kannata jäädä jumittamaan ja työntämään, vaan sen sijaan tulee joustaa voiman alta ja kiertää kimppuun. Paine "kierretään", vaikkapa pommelilla lyöden. Tässä tilanteessa on olennaista huomata, että tilanne on myös tasapuolinen ; Se joka tajuaa kontaktin luonteen ensin, on voittaja. Selitystä tarvitaan, koska tilanne on samanaikaisesti sekä yleinen että kompleksi tavalla jossa oikea tilannekohtainen päätös on ratkaiseva. Ei ihme että sen ympärillä on roiskittu musteella enemmän kuin "ihanteellisempien" ja "yksinkertaisempien" tilanteiden kohdalla. Periaatteessa miekan teräkontakteja voidaan kuvitella 9 erityyppistä, mutta vain yksi niistä on erityisen mutkikas.
Tämänlainen ajattelu on tärkeää etenkin saksalaisessa miekkailussa. Se kun on aloitepohjainen ja itse asiassa rakentuu sen varaan, että näin käy usein. Kuitenkin eilisellä miekkailutunnilla ihmetyin, kuinka italialaisessakin perinteessä, jossa on yleensä hieman toisenlainen ajattelu, tunnetaan tämä miekkojen kohtaamisen dynamiikka hyvin hienostuneesti.
tiistai 28. syyskuuta 2010
Hyökkääjän osa.
Tämän jutun tarkoituksena on lähestyä keskiaikaista miekkailua hyökkääjän näkökulmasta. Hyökkääjän määrittely on tietysti itsessään vaikeaa, koska manuaaleissa kyseessä on ensi sijassa kaksintaistelunäkökulma. Tällöin molemmat toimijat ovat aktiivisia. Asiaa voidaan ymmärtää aloitteen kautta :
1: Hyökkääjä on se, joka on saksalaisessa miekkailussa vor -asemassa, eli jolla on lyöntiin ennakkotila, joka pakottaa toisen reagoimaan.
2: Italialaisessa miekkailussa tilanne on helpompi, koska toinen osapuoli on juridisesti määrätty hyökkääväksi ja toinen puolustavaksi osapuoleksi.
Asiaa voi siis lähestyä tavalla joka on melko relevantti. Näin "hyökkääjä" ei ole vain mielivaltainen rooli. Jos se olisi, ei tietysti tarvittaisi tälläistä blogiotsikkoa ja säästyisin vaivalta kun voisin kirjoittaa vain mitä "miekkailija ylipäätään" tekee.
Hyökkääjä voi tehdä käytännössä seuraavat asiat. Lauserakenteet on kirjattu tarkoituksella siten että oletuksena on se, että toinen ei vaan seistä möllötä paikallaan. Toisin sanoen oletetaan aktiivinen vastustaja. - Muunlainen tapa olisikin kaksintaistelunäkökulman vuoksi hieman outo.
Luokitelmia tehdessäni sain seuraavantyyppisen jaon kahteen ja eteenpäin. Lähestymistapani keskittyy lyönnin liikeradan muutokseen ja siihen miten aikaisin tai myöhään se tehdään. Tämä ei kenties ole "luova" tai "kekseliäs" luokittelu, mutta korostankin että lähestymistapani on "varsin klassinen" jopa kliseisyyteen asti. Se on minunlaisen innokkaan amatöörin tapa varmistaa että ei tule jauhettua aivan lööperiä. Tosin joissain kohdissa järjestys on kaikkea muuta kuin ilmiselvä. Erot ovat nimittäin hyvin pieniä.
Lisäksi pääsen brassailemaan terminologialla. (Jonka pänttääminen on itse asiassa yksi pääsyy kirjoittaa koko juttu.) Toki lopputulos ei ole "koko totuus", eli monia tekniikoita jätetään mainitsematta ja roolittamatta. Mutta siinä on "sen verran totuutta", että uskallan sanoa sitä "harrastelijalle riittävän kattavaksi", ja usean mainitsematta jääneenkin saa leppoisasti liitettyä jo mainittuihin luokituksiin. Vetoan laiskuuteeni - ja siihen että tekniikat ovat joskus vain esimerkkejä luokitelman sisällöstä.
Miekan hyökkäyksessä kontakti joko on tai ei ole.
1: Normaali hyökkäys (joka voi olla isku, pisto tai viilto). Tämä voidaan tehdä ajoituksella, jolloin nopeus antaa etulyönnin ja toinen ei voi torjua. Tai sitten isku ohittaa puolustuksen, tai sitten iskussa on rakenteen rikkova teho joka tekee torjunnasta toimimattoman niin että sen läpi päästään osumaan.
2: Feint taas tarkoittaa sitä että hyökkäyslinjaa muutetaan varhaisessa vaiheessa jolloin toinen reagoi iskuun kuin se olisi toisenlainen. Tämä muutos kesken iskun muuttaa tilanteen niin että koko toisen tekemä torjunta ohitetaan.
Tämän jälkeen alkaa hyvin erilainen miekkailun osa. Sillä iskujen liikerataa muutetaan, mutta vasta teräkontaktin jälkeen.
3: Bind -tilanteessa puolustautujan torjunta onnistuu, mutta voittajan kannalta tämä ei ole tavoite, joten tässä tilanteessa hän keskittyy kontrolloimaan vastustajan miekkaa. Tämä onkin mahdollista vain jos miekat osuvat yhteen.
4: Winden -issä jos toisen kontakti on heikko, painetaan läpi, ja jos torjunta on voimakas, sen ohi kierretään joutamalla ulkopuolelle. Kiertäminen ulkopuolelle on italialaisessa miekkailussa kutsuttu nimellä angulation ja saksalaisessa auswinden.
5: Duplieren / Mutieren taas tarkoittavat sitä että teräkontaktia pidetään yllä ja samalla vaihdetaan hyökkäyksen suuntaa. Teräkontaktin piste on tällöin ikään kuin vivun tukipiste, ja terää kierretään eri paikkaan jolloin suoja päästään ohittamaan.
6: Yielding, jossa miekka joko kimmautetaan teräkontaktin energialla ympäri mulinellolla tai sitten torjunnan alla vain joustetaan ja siirtytään lähemmäs lyömään miekan kahvalla (pommelilla) päähän.
7: Punta falsa, jossa isku lyödään kontaktiin "ulkopuolelle", mutta kärki pyöräytetäänkin yläpuolelta ympäri samalla kun pommelilla oleva kätesi siirretään terälle, jolloin päädytään toisen torjunnan sisäpuolelle ja ollaan half swordingissa.
8: Grappling, jossa keskeisessä roolissa on siirtyminen aseettoman taistelun suuntaan. Teräkontaktia pidetään ja käytetään sen vuoksi että se tarjoaa suojatun tien tarttumaan toiseen. Tähän perustuu esimerkiksi durchlaufen.
Edelliset olivat suoraa toimintaa, jossa ideana on edetä mahdollisimman suoraviivaisesti. Tätä kautta jäljelle jää kuitenkin vielä yksi tapa, jota voidaan kuitenkin käyttää. Se on kaksiosainen
9: "Parry and riposte", joka voi tuntua torjujan roolilta. Hyökkääjän kannalta se on relevantti sen vuoksi että toisen voidaan odottaa tekevän vastahyökkäyksen iskulle, jolle voidaan tehdä torjunta ja vastahyökkäys.
Termit on värikoodattu. [O] tarkoittaa että termi on "yleiskäytössä", [O] viittaa saksalaiseen perinteeseen ja [O] italialaiseen.
1: Hyökkääjä on se, joka on saksalaisessa miekkailussa vor -asemassa, eli jolla on lyöntiin ennakkotila, joka pakottaa toisen reagoimaan.
2: Italialaisessa miekkailussa tilanne on helpompi, koska toinen osapuoli on juridisesti määrätty hyökkääväksi ja toinen puolustavaksi osapuoleksi.
Asiaa voi siis lähestyä tavalla joka on melko relevantti. Näin "hyökkääjä" ei ole vain mielivaltainen rooli. Jos se olisi, ei tietysti tarvittaisi tälläistä blogiotsikkoa ja säästyisin vaivalta kun voisin kirjoittaa vain mitä "miekkailija ylipäätään" tekee.
Hyökkääjä voi tehdä käytännössä seuraavat asiat. Lauserakenteet on kirjattu tarkoituksella siten että oletuksena on se, että toinen ei vaan seistä möllötä paikallaan. Toisin sanoen oletetaan aktiivinen vastustaja. - Muunlainen tapa olisikin kaksintaistelunäkökulman vuoksi hieman outo.
Luokitelmia tehdessäni sain seuraavantyyppisen jaon kahteen ja eteenpäin. Lähestymistapani keskittyy lyönnin liikeradan muutokseen ja siihen miten aikaisin tai myöhään se tehdään. Tämä ei kenties ole "luova" tai "kekseliäs" luokittelu, mutta korostankin että lähestymistapani on "varsin klassinen" jopa kliseisyyteen asti. Se on minunlaisen innokkaan amatöörin tapa varmistaa että ei tule jauhettua aivan lööperiä. Tosin joissain kohdissa järjestys on kaikkea muuta kuin ilmiselvä. Erot ovat nimittäin hyvin pieniä.
Lisäksi pääsen brassailemaan terminologialla. (Jonka pänttääminen on itse asiassa yksi pääsyy kirjoittaa koko juttu.) Toki lopputulos ei ole "koko totuus", eli monia tekniikoita jätetään mainitsematta ja roolittamatta. Mutta siinä on "sen verran totuutta", että uskallan sanoa sitä "harrastelijalle riittävän kattavaksi", ja usean mainitsematta jääneenkin saa leppoisasti liitettyä jo mainittuihin luokituksiin. Vetoan laiskuuteeni - ja siihen että tekniikat ovat joskus vain esimerkkejä luokitelman sisällöstä.
Miekan hyökkäyksessä kontakti joko on tai ei ole.
1: Normaali hyökkäys (joka voi olla isku, pisto tai viilto). Tämä voidaan tehdä ajoituksella, jolloin nopeus antaa etulyönnin ja toinen ei voi torjua. Tai sitten isku ohittaa puolustuksen, tai sitten iskussa on rakenteen rikkova teho joka tekee torjunnasta toimimattoman niin että sen läpi päästään osumaan.
2: Feint taas tarkoittaa sitä että hyökkäyslinjaa muutetaan varhaisessa vaiheessa jolloin toinen reagoi iskuun kuin se olisi toisenlainen. Tämä muutos kesken iskun muuttaa tilanteen niin että koko toisen tekemä torjunta ohitetaan.
Tämän jälkeen alkaa hyvin erilainen miekkailun osa. Sillä iskujen liikerataa muutetaan, mutta vasta teräkontaktin jälkeen.
3: Bind -tilanteessa puolustautujan torjunta onnistuu, mutta voittajan kannalta tämä ei ole tavoite, joten tässä tilanteessa hän keskittyy kontrolloimaan vastustajan miekkaa. Tämä onkin mahdollista vain jos miekat osuvat yhteen.
4: Winden -issä jos toisen kontakti on heikko, painetaan läpi, ja jos torjunta on voimakas, sen ohi kierretään joutamalla ulkopuolelle. Kiertäminen ulkopuolelle on italialaisessa miekkailussa kutsuttu nimellä angulation ja saksalaisessa auswinden.
5: Duplieren / Mutieren taas tarkoittavat sitä että teräkontaktia pidetään yllä ja samalla vaihdetaan hyökkäyksen suuntaa. Teräkontaktin piste on tällöin ikään kuin vivun tukipiste, ja terää kierretään eri paikkaan jolloin suoja päästään ohittamaan.
6: Yielding, jossa miekka joko kimmautetaan teräkontaktin energialla ympäri mulinellolla tai sitten torjunnan alla vain joustetaan ja siirtytään lähemmäs lyömään miekan kahvalla (pommelilla) päähän.
7: Punta falsa, jossa isku lyödään kontaktiin "ulkopuolelle", mutta kärki pyöräytetäänkin yläpuolelta ympäri samalla kun pommelilla oleva kätesi siirretään terälle, jolloin päädytään toisen torjunnan sisäpuolelle ja ollaan half swordingissa.
8: Grappling, jossa keskeisessä roolissa on siirtyminen aseettoman taistelun suuntaan. Teräkontaktia pidetään ja käytetään sen vuoksi että se tarjoaa suojatun tien tarttumaan toiseen. Tähän perustuu esimerkiksi durchlaufen.
Edelliset olivat suoraa toimintaa, jossa ideana on edetä mahdollisimman suoraviivaisesti. Tätä kautta jäljelle jää kuitenkin vielä yksi tapa, jota voidaan kuitenkin käyttää. Se on kaksiosainen
9: "Parry and riposte", joka voi tuntua torjujan roolilta. Hyökkääjän kannalta se on relevantti sen vuoksi että toisen voidaan odottaa tekevän vastahyökkäyksen iskulle, jolle voidaan tehdä torjunta ja vastahyökkäys.
Termit on värikoodattu. [O] tarkoittaa että termi on "yleiskäytössä", [O] viittaa saksalaiseen perinteeseen ja [O] italialaiseen.
keskiviikko 21. heinäkuuta 2010
Trained Loser.
Miekkailukoulullamme oli vähän aikaa sitten viikon mittainen intensiiviseminaari "Fiore Extravaganza", jossa oli osallistujia ulkomaita myöten. En osallistunut viikkoon itse, koska kahdesta hyvästä - aika ja raha - ei kumpaakaan ollut resurssoitavaksi asti. (Joskin normituntien aikaan kohtasin muun muassa näitä ulkomaisia vieraita.) Tämä ei tietenkään estänyt minua kyselemästä vähemmän intensiivisesti siellä olleita asioita.
Tämän vuoden aiheena oli "the Player".
Yksi iso, tärkeä ja epäintuitiivinen, teema oli se, että Fiore dei Liberin taistelumanuaaleissa myös hävinneellä oli tärkeä rooli. Kun itsepuolustuskirjaa lähtee lukamaan katsoo helposti vastustajaa vain jonain joka kuolee. Kiinnostus on siinä joka tekee tekniikan, koska hän tekee asiat "oikein". Pienellä miettimisellä selviää että pistetty, viilletty, heitelty ja murjottu on tärkeä. Ilman tätä häviäjää Fioren tyyli näyttää helposti torju mitä tulee ja iske takaisin -järjestelmältä. Mutta häviäjään keskittyminen näyttää miten aloite voidaan voittaa, ja miten fiksulla strategialla saadaan huonokin tilanne korjattua paremmaksi. Häviäjä myös opettaa kohtaamaan häviötä niin että hävitään mahdollisimman vähän.
Olipa itsepuolustus-, kamppailu-, tai kaksintaisteluharjoittelu sitten minkä laista tahansa, on selvää että häviämisen oppiminen on tärkeää : Sitä on opittava kaatumaan jotta voi ottaa osaa harjoituksiin jossa treenataan tekniikoita joissa kaadutaan. Ja toisaalta yhteenkään itsepuolustukseen tai sen lähimaille ei kannata laittaa esimerkkitoimijaksi vastustajaa, joka on typerä ja joka tekee typeriä ja epäuskottavia virheitä. Vastustajan on oltava fiksu ja realistinen, jotta sen päihittämisessä olisi otettava mahdollisimman paljon huomioon - eli että mitään taitoa ylipäätään tarvitsee.
Lisäksi varovainen "turvallisuusvyöhykkeellä" oleminen johtaa epäoppimiseen. Jos harjoittelet vain tilanteita joissa et voi hävitä, et opi : Ihminen oppii virheistäänkin. Siksi hyvässä oppimisessa toinen on suunnilleen samaa tasoa jolloin harjoittelussa joutuu panostamaan kaikkensa - tai sitten opettaja on paljon kyvykkäämpi kuin oppilas. Kummassakin tässä on mukana se, että oppija häviää. Jos et häviä, et luultavasti yritä mitään sellaista josta voisit jotain oppia.
Joka ei virheitä tee, ei tavallisesti tee yhtään mitään muutakaan. Tästä päästään toiseen hauskaan elämääni sisältöä antavaan asiaan : Trollaamiseen.
Eilen nimittäin pidin trollaamispäivän, jolloin pyrin trollaamaan tarkoituksellisesti. Olin jostain syystä huvittunut. Strategianani oli yksinkertaisesti se, että heitin huvin vuoksi hämmentäviä juttuja. Voisin sanoa että "I was a distractor. Manifestation of obfuscatory cloud. Master of semi_logicality. Scholar of pseudointellectuel antiunderstanding. Someone could say "troll". I am someone (ergo). But I hope I managed to put people to think something. And if not, at least I crack some totally crappy jokes."
Trollaamisessahan on tietysti oltava "jokin idea". Tässä minun tapauksessa teemana oli ravistelu. Sitä nimittäin helposti lokeroituu. Sitä on vain oma potero, josta tulee luutunut päähänpinttymä. Tätä kautta poikkeava argumentointitapa rikkoo rutiinit: Se on sekä lukijalle että kirjoittajalle yllättävää. Antaessaan itselleen luvan trollata, heittää myös rohkeammin erilaisia kokeellisia argumentteja joita ei vakavalla mielellä kehtaisi esittää kun ne eivät olisi riittävän hioutuneita. Trollaaja sitten saa näihin vastauksia jotka voivat näyttää siinä olevia yllättäviä asioita. Ideana on se, että puolileikillinen juttu voidaan harmittoman helposti hylätä tai ottaa myöhempään käyttöön hiottuna, eikä trollaajan psyyke rasitu "kun asia ei ollut niin iso". Näistä pienistä virroista kuitenkin syntyy jokia.
Ja silloin tällöin huvittava sekoileminen piristää jos on takana pitkä putki totista vääntämistä. Tai ylpeiästi ja avoimesti tehtyä trollailun tunnustamista kommentoiva sanoi "it's good to get it out of your system every once in a while." Kunhan varoo että tilasta ei tule pysyvä.
Tosiasia on tietysti myös se, että trollatessa heittää huonomaa argumentaatiota kuin muulloin. Siksi onkin ehdottoman oleellista miten trollaa : Kokeelliset argumentit opettavat uusia asioita: Joko opit mikä "testipallossa" on hyvin tai sitten mikä on huonosti - ja molemmilla huomioilla voi olla hedelmällistä kehitystä jos sitä hioo vaivalla ja tarkasti. Ja lisäksi on hyvä jos trollaus irrottaa omasta laatikostaan niin että osaa sitten jatkossakin "vilkaista miltä siellä ulkopuolella oikein näyttää".
Ja kun ottaa nokkiinsa väittelyssä, oppii kenties muistamaan mitä on olla altavastaajana ja tämä mahdollisesti opettaa jotain inhimillisyydestä silloin kun itse on niskan päällä. Trollaamisessa itsensä nöyryyttäminen on teemallisesti vahvasti läsnä. Etenkin jos sen tekee avoimesti.
Kaiken kaikkiaan trollaus voi olla surkea toimintatapa, mutta siitä saa etuja jos sen tekee oikein. Trollauksen on oltava humoristista, mielellään siinä täytyy olla seassa vitsejä tai muuta joka tekee sen lukemisesta myös lukemisen arvoista. Trollaamisen ei tule olla ajan tuhlaamista, omasi tai lukijan.
Muutenkin trollaaminen on tehtävä rakastavasti ; Jos on jotain mieltä ja asiassa on vastapuoli, ei hyvä trolli tee sarkastisen myrkkynsäsävyttämää olkiukkoa vastustajasta. Tämä ei mitenkään ravistele kenenkään ennakkonäkemyksiä, eikä opeta uutta vaan luuduttaa entisestään vanhaa.
Trollaamiseen on suhtauduttava aivan yhtä antaumuksella kuin miekkailumanuaalejen häviäjän rooliin. Eli ei siksi että voisi tulevaisuudessa trollata tai hävitä enemmän.
Tämän vuoden aiheena oli "the Player".
Yksi iso, tärkeä ja epäintuitiivinen, teema oli se, että Fiore dei Liberin taistelumanuaaleissa myös hävinneellä oli tärkeä rooli. Kun itsepuolustuskirjaa lähtee lukamaan katsoo helposti vastustajaa vain jonain joka kuolee. Kiinnostus on siinä joka tekee tekniikan, koska hän tekee asiat "oikein". Pienellä miettimisellä selviää että pistetty, viilletty, heitelty ja murjottu on tärkeä. Ilman tätä häviäjää Fioren tyyli näyttää helposti torju mitä tulee ja iske takaisin -järjestelmältä. Mutta häviäjään keskittyminen näyttää miten aloite voidaan voittaa, ja miten fiksulla strategialla saadaan huonokin tilanne korjattua paremmaksi. Häviäjä myös opettaa kohtaamaan häviötä niin että hävitään mahdollisimman vähän.
Olipa itsepuolustus-, kamppailu-, tai kaksintaisteluharjoittelu sitten minkä laista tahansa, on selvää että häviämisen oppiminen on tärkeää : Sitä on opittava kaatumaan jotta voi ottaa osaa harjoituksiin jossa treenataan tekniikoita joissa kaadutaan. Ja toisaalta yhteenkään itsepuolustukseen tai sen lähimaille ei kannata laittaa esimerkkitoimijaksi vastustajaa, joka on typerä ja joka tekee typeriä ja epäuskottavia virheitä. Vastustajan on oltava fiksu ja realistinen, jotta sen päihittämisessä olisi otettava mahdollisimman paljon huomioon - eli että mitään taitoa ylipäätään tarvitsee.
Lisäksi varovainen "turvallisuusvyöhykkeellä" oleminen johtaa epäoppimiseen. Jos harjoittelet vain tilanteita joissa et voi hävitä, et opi : Ihminen oppii virheistäänkin. Siksi hyvässä oppimisessa toinen on suunnilleen samaa tasoa jolloin harjoittelussa joutuu panostamaan kaikkensa - tai sitten opettaja on paljon kyvykkäämpi kuin oppilas. Kummassakin tässä on mukana se, että oppija häviää. Jos et häviä, et luultavasti yritä mitään sellaista josta voisit jotain oppia.
Joka ei virheitä tee, ei tavallisesti tee yhtään mitään muutakaan. Tästä päästään toiseen hauskaan elämääni sisältöä antavaan asiaan : Trollaamiseen.
Eilen nimittäin pidin trollaamispäivän, jolloin pyrin trollaamaan tarkoituksellisesti. Olin jostain syystä huvittunut. Strategianani oli yksinkertaisesti se, että heitin huvin vuoksi hämmentäviä juttuja. Voisin sanoa että "I was a distractor. Manifestation of obfuscatory cloud. Master of semi_logicality. Scholar of pseudointellectuel antiunderstanding. Someone could say "troll". I am someone (ergo). But I hope I managed to put people to think something. And if not, at least I crack some totally crappy jokes."
Trollaamisessahan on tietysti oltava "jokin idea". Tässä minun tapauksessa teemana oli ravistelu. Sitä nimittäin helposti lokeroituu. Sitä on vain oma potero, josta tulee luutunut päähänpinttymä. Tätä kautta poikkeava argumentointitapa rikkoo rutiinit: Se on sekä lukijalle että kirjoittajalle yllättävää. Antaessaan itselleen luvan trollata, heittää myös rohkeammin erilaisia kokeellisia argumentteja joita ei vakavalla mielellä kehtaisi esittää kun ne eivät olisi riittävän hioutuneita. Trollaaja sitten saa näihin vastauksia jotka voivat näyttää siinä olevia yllättäviä asioita. Ideana on se, että puolileikillinen juttu voidaan harmittoman helposti hylätä tai ottaa myöhempään käyttöön hiottuna, eikä trollaajan psyyke rasitu "kun asia ei ollut niin iso". Näistä pienistä virroista kuitenkin syntyy jokia.
Ja silloin tällöin huvittava sekoileminen piristää jos on takana pitkä putki totista vääntämistä. Tai ylpeiästi ja avoimesti tehtyä trollailun tunnustamista kommentoiva sanoi "it's good to get it out of your system every once in a while." Kunhan varoo että tilasta ei tule pysyvä.
Tosiasia on tietysti myös se, että trollatessa heittää huonomaa argumentaatiota kuin muulloin. Siksi onkin ehdottoman oleellista miten trollaa : Kokeelliset argumentit opettavat uusia asioita: Joko opit mikä "testipallossa" on hyvin tai sitten mikä on huonosti - ja molemmilla huomioilla voi olla hedelmällistä kehitystä jos sitä hioo vaivalla ja tarkasti. Ja lisäksi on hyvä jos trollaus irrottaa omasta laatikostaan niin että osaa sitten jatkossakin "vilkaista miltä siellä ulkopuolella oikein näyttää".
Ja kun ottaa nokkiinsa väittelyssä, oppii kenties muistamaan mitä on olla altavastaajana ja tämä mahdollisesti opettaa jotain inhimillisyydestä silloin kun itse on niskan päällä. Trollaamisessa itsensä nöyryyttäminen on teemallisesti vahvasti läsnä. Etenkin jos sen tekee avoimesti.
Kaiken kaikkiaan trollaus voi olla surkea toimintatapa, mutta siitä saa etuja jos sen tekee oikein. Trollauksen on oltava humoristista, mielellään siinä täytyy olla seassa vitsejä tai muuta joka tekee sen lukemisesta myös lukemisen arvoista. Trollaamisen ei tule olla ajan tuhlaamista, omasi tai lukijan.
Muutenkin trollaaminen on tehtävä rakastavasti ; Jos on jotain mieltä ja asiassa on vastapuoli, ei hyvä trolli tee sarkastisen myrkkynsäsävyttämää olkiukkoa vastustajasta. Tämä ei mitenkään ravistele kenenkään ennakkonäkemyksiä, eikä opeta uutta vaan luuduttaa entisestään vanhaa.
Trollaamiseen on suhtauduttava aivan yhtä antaumuksella kuin miekkailumanuaalejen häviäjän rooliin. Eli ei siksi että voisi tulevaisuudessa trollata tai hävitä enemmän.
tiistai 11. toukokuuta 2010
Pieni asia miekkailun vasemman ja oikean epäsymmetriasta.
Tämän jutun ymmärtäminen vaatii yllä olevan kuvaparin tajuamista. Kyseessä on tavallaan "sama asento, mutta ei ihan". Porta di Ferrossa miekka osoittaa sivulle tai jopa hieman taakse. Kun taas Porta di chingchialessa terä osoittaa eteen. Asentojen vaihto onnistuu pitämällä miekkaa paikallaan käsien osalta, ja astumalla jalalla joko eteen tai taakse päin.Tämä viittaa siihen että miekkailussa asennot eivät ole "symmetrisiä". Syy on se, että toinen käsi on terän lähellä ja toinen kahvalla. Kädet ovat yhtä pitkät, mutta ne tuetaan eri puolille. Lisäksi jalat eivät ole ihan miten tahansa, joten nekin vaikuttavat asentojen symmetriaan.
Tästä epäsymmetriasta on tietysti joitakin seurauksia. Meillä esimerkkiksi peruskurssilla opetettiin samaan vastustajan ylhäältä olalta heijarina tulevaan hyökkäykseen vastatekniikka, joka oli mallia "torju ja sitten lyö". [Teknisellä kielellä isku "Posta Donnasta" "Posta Longaan" ; siten että "ferron" ollessa ase on lyöjän oikealla olalla ja chighialen kohdalla lyöjän vasemmalla. Eli jos miekkailijat olisivat rivissä, ase olisi samalla puolella. Kun tyypit ovat vastakkain ne ovat siksi "eri puolilla".] Toinen torjunta tehtiin toisesta asennosta ja toinen toisesta. Näissä oli kuitenkin olennainen tekninen ero:
1: Porta di Ferrosta tehtiin ensin torjunta ilman askellusta. Torjunta päättyy posta frontaleen joka osoittaa vasemmalle ja ylös päin. Miekka tietysti lähtee vasemmalta ja katkaisee toisen hyökkäyslinjan oikealle. Tämän jälkeen astutaan vasemmalla jalalla eteenpäin ja lyödään. Tällä astumisella astutaan kohti toisen tasapainoa rikkovaa linjaa, eli tavallaan "lyödään mahan puolelta". Eli tässä torjuttiin liikkumatta ja astuttiin sitten poispäin toisen miekasta.
2: Porta di chighialesta taas torjuttiin askeleella joka lähti oikealle. Koska ase lähtee vasemmalta, se tietysti katkaisee toisen hyökkäyslinjan ja päätyy ylävasemmalle. Tämän jälkeen vain lyötiin päähän. Isku tehtiin siis "enemmän kyljestä". Toisin sanoen tässä torjuttiin askeleella kohti toisen miekkaa ja sitten lyötiin astumatta.
Ihmettelin miksi. Ensin ihmettelin miksi chighialessa ei astuttu toisen "horjutuslinjalle". Sitten tajusin että se pää ei välitä, halkeaako se korvien suuntaan vai nenästä takaraivoon. Syynä täytyy siis olla jokin muu.
Syy löytyikin epäsymmetrian puolelta. Frontale on voimakas suoraan eteenpäin, mutta torjunta on sivusuunnassa. Tähän suuntaan se on heikko, ja itse asiassa on jo hieman "vasten tasapainolinjaa", eli se ei ole hirmuisen tukeva. Näin sillä tehty torjunta on jopa "melko voimaton". Tässä askeleessa kysymys on varmistamisesta, joka tekee tekniikasta huippuvarman: Kun torjunta voi pettää, se kuitenkin hidastaa toisen hyökkäystä. Näin ehdit astua ja lyödä. Pelkkä astuminen ilman torjuntaa on olennaisesti huonompi, koska tässä pitää kilpajuosta hidastamattoman miekanterän kanssa, mikä ei ole hauskaa. Pelkkä torjunta antaa mahdollisuuden sille että toinen lyö vahvasti läpi. Kun ensin torjutaan ja sitten astutaan heti perään, saadaan paras toimivuus. Torjunta voi toimia ja silloinkin homma on OK. Toisin sanoen tekniikka on vakaa: Se kestää häiriötä ja epäonnistumista. Tälläinen on hyvä tekniikka.
Toiseen suuntaan tilanne on vaikeampi, koska askeleella aloittaen torjunnasta saadaan vahva. Eri suuntaan astuminen ei ole helppoa koska inertia pakottaisi pysäyttämään vauhdin ja aloittamaan vauhdinoton toiseen suuntaan. Siksi suunnan vaihtelu sisältää pakosti kohtia jolloin nopeus on pieni. : Syy on sama miksi juokset nopeammin sata metriä suoraan eteenpäin, kun juoksentelet edes takaisin 5 metrin levyistä käytävää 20 kertaa, vaikka matka on sama, joudut pysähtelemään seinällisessä tilassa. Askel tuo tekniikkaan vakautta, torjunta ei hevin petä kun sitä tuetaan ruumiinpainolla. Ja tässä suunta ei ole "tasapainolinjaasi vasten", joten kontaktissa suhde ei ole epävakaa - minkä vuoksi siinä toisessa tekniikassa ei kävellä torjuntaa päin, kontakti on siinä horjuva.
Tilannekohtainen yksityiskohtien hionta on siis vielä hienostuneempi ja laajempi pelkästään pari nerokasta pääsääntöä, kuten "hyökkää keskilinjalta" ja "huomioi toisen tasapainolinja". Kyseessä on monen elementin yhteisvaikutus. Toisen struktuurin lisäksi on mietittävä omaa struktuuria ja sitä miten nämä kohtaavat. (Mitä voi arvailla siitä mistä tilanne lähtee.)
lauantai 27. maaliskuuta 2010
Jalat ristissä.
Jos minun olisi joskus pakko kirjoittaa miekkailun oppikirja, aloittaisin sen kävelystä. Siitä on hyvä alkaa, ja siihen aina palataan. Luultavasti aloittaisin sen kevyesti. Pistäisin kuvaan ison raavaan ja karvaisen miehen pinkissä tutuhameessa (balettimekko). (Mielikuvituksettomien avuksi on esimerkiksi balettikirjan kansi, tosin naisella) Tämä kumartaisi baletillisesti oikeaoppisesti jalat ristissä ja nostaisi hameenhelmoja. Kirjoittaisin alle tekstin "Don't do that. This is grose!" Vieressä olisi toinen kuva, jossa olisi sama äijä samassa tutuhameessa, ja siinä hänellä olisi hyvä stance, jossa ei ole jalat ollenkaan ristissä. Alla olisi jotain siihen malliin "This is so beautiful!"
Se opettaisi olennaisen asian. Nimittäin ennen kuin ruvetaan miettimään edes sitä että miten tehdään kävelyä sellaisilla perustermeillä kuten "passare", "tornare", "acressere" tai "discresse". Tai mietitään jalkatyöhön liittyviä kääntymisasioita kuten "Volta Stabile" tai "Mezza Volta" tai "Tutta Volta", kannattaa miettiä ihan sitä että jalat ovat tasapainon ja voiman lähde.
Jos jalat ovat ristissä, tasapaino on huono. Ja jotta jalat päätyvät ristiin, ne helposti kulkevat toistensa läheltä, jolloin tasapaino on vielä huonompi. Tämä tarkoittaa sitä että annat toiselle tilaa kaataa. Tai liikkua siten että joudut korjaamaan asentoa pysyäksesi pystyssä. Tai jopa siten että seurataksesi toisen liikettä, joudut kaatumaan. Hyvässä asennossa ei siksi olla jalat ristissä.
Perusasnnossahan on aina toinen jalka edessä ja toinen taaempana. Paino on toisella jalalla, joka voi olla kumpi tahansa. Tukijalan jalka on koukussa ja toinen suorassa. Ideana on yksinkertaisesti se, että jos olet liikkumassa vasemmalle, vasen jalka liikkuu ensin. Ja jos olet menossa oikealle, oikea jalka liikkuu ensin. Tämä tarkoittaa sitä että jos vasen jalka on takana ja olet menossa vasemmalle, askel tapahtuu siten että ensin taaimmainen jalka astuu ja vasta tämän jälkeen etummainen jalka astuu. Ja jos vasen jalka on edessä, astuu se tietysti ensin. Sillä onko matka etuvasemmalle vai takavasemmalle, ei ole väliä siihen astutaanko etujalalla vai takajalalla.
Se opettaisi olennaisen asian. Nimittäin ennen kuin ruvetaan miettimään edes sitä että miten tehdään kävelyä sellaisilla perustermeillä kuten "passare", "tornare", "acressere" tai "discresse". Tai mietitään jalkatyöhön liittyviä kääntymisasioita kuten "Volta Stabile" tai "Mezza Volta" tai "Tutta Volta", kannattaa miettiä ihan sitä että jalat ovat tasapainon ja voiman lähde.
Jos jalat ovat ristissä, tasapaino on huono. Ja jotta jalat päätyvät ristiin, ne helposti kulkevat toistensa läheltä, jolloin tasapaino on vielä huonompi. Tämä tarkoittaa sitä että annat toiselle tilaa kaataa. Tai liikkua siten että joudut korjaamaan asentoa pysyäksesi pystyssä. Tai jopa siten että seurataksesi toisen liikettä, joudut kaatumaan. Hyvässä asennossa ei siksi olla jalat ristissä.
Perusasnnossahan on aina toinen jalka edessä ja toinen taaempana. Paino on toisella jalalla, joka voi olla kumpi tahansa. Tukijalan jalka on koukussa ja toinen suorassa. Ideana on yksinkertaisesti se, että jos olet liikkumassa vasemmalle, vasen jalka liikkuu ensin. Ja jos olet menossa oikealle, oikea jalka liikkuu ensin. Tämä tarkoittaa sitä että jos vasen jalka on takana ja olet menossa vasemmalle, askel tapahtuu siten että ensin taaimmainen jalka astuu ja vasta tämän jälkeen etummainen jalka astuu. Ja jos vasen jalka on edessä, astuu se tietysti ensin. Sillä onko matka etuvasemmalle vai takavasemmalle, ei ole väliä siihen astutaanko etujalalla vai takajalalla.
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
Aukeamat
Fiore dei Liberi on "Flos Duellatorumissa" miettinyt tekniikoiden lisäksi myös opettamisasioita. Tästä hyvä esimerkki löytyy asetteluista. Yksittäisille aukeamille on nimittäin jaettu selkeitä kokonaisuuksia siten että ne ovat kerralla nähtävissä. Otan tästä esimerkin heti tikariosuuden alusta. (Koska tikari on tietysti ehdottoman objektiivisen mielipiteeni mukaan siistein aihe koko kirjasta.)
Hän aloittaa tikariosuuden seuraavalla aukeamalla:
Ensimmäinen sivu näyttää tikarin perushyökkäykset (4 kappaletta). Ja toinen sivu kertoo mitä kaikkea muuta tikarilla voi tehdä. Vastustajan tikarin riistoitselle, vastustajan käsien murtaminen, vastustajan lukottaminen ja maahan paiskaaminen vilahtavat. Tämä aukeama ei sisällä tekniikoita vaan laajemman kaavan siitä mitä tikarilla voidaan tehdä. Kaikki tekniikat joita esitellään ovat yksittäisesimerkkejä, ikään kuin syväluotauksia siihen mitä tämä aukeama tarkoittaa.
Seuraava aukeama sitten esittää ensimmäisen "playn":
Jokainen yksittäinen kuva ja siihen liittyvä tekstinpätkä esittää yhden tekniikan. Aukeamalla esitetään yhteen perushyökkäykseen master, oikea tapa toimia, ja tälle remedy ja tämän aiheen tiimoilta pyöritään erilaisten tekniikoiden ja (vastatekniikan)vastatekniikoiden parissa, ja tässä on mukana kaikkia toimintatapoja aseistariisunnasta maahan paiskaamiseen asti. Kunnes viimeinen kuva näyttää vaihtoehdon sille miten ensimmäisen voi tehdä toisin. Kokonaisuus näkyy siististi yhdellä aukeamalla.
Hän aloittaa tikariosuuden seuraavalla aukeamalla:
Ensimmäinen sivu näyttää tikarin perushyökkäykset (4 kappaletta). Ja toinen sivu kertoo mitä kaikkea muuta tikarilla voi tehdä. Vastustajan tikarin riistoitselle, vastustajan käsien murtaminen, vastustajan lukottaminen ja maahan paiskaaminen vilahtavat. Tämä aukeama ei sisällä tekniikoita vaan laajemman kaavan siitä mitä tikarilla voidaan tehdä. Kaikki tekniikat joita esitellään ovat yksittäisesimerkkejä, ikään kuin syväluotauksia siihen mitä tämä aukeama tarkoittaa.Seuraava aukeama sitten esittää ensimmäisen "playn":
Jokainen yksittäinen kuva ja siihen liittyvä tekstinpätkä esittää yhden tekniikan. Aukeamalla esitetään yhteen perushyökkäykseen master, oikea tapa toimia, ja tälle remedy ja tämän aiheen tiimoilta pyöritään erilaisten tekniikoiden ja (vastatekniikan)vastatekniikoiden parissa, ja tässä on mukana kaikkia toimintatapoja aseistariisunnasta maahan paiskaamiseen asti. Kunnes viimeinen kuva näyttää vaihtoehdon sille miten ensimmäisen voi tehdä toisin. Kokonaisuus näkyy siististi yhdellä aukeamalla.
lauantai 20. maaliskuuta 2010
Tasapaino
Yllä oleva kuva yrittää esittää erästä hyvin keskeistä asiaa. Ihmisen tasapaino nimittäin riippuu olennaisesti jaloista. Ihminen voi taipua eteenpäin ja sivusuunnissa. Mutta hän pysyy pystyssä isompien muutosten jälkeen enemmän suunnassa, joka saadaan kun hänen jalkojaan yhdistämään kuvitellaan viiva. Kuvan punainen näyttää missä suunnassa tasapaino on vahva. Kun tätä vastaan käydään jollakin tavalla 90 asteen kulmassa, tasapaino on tähän suuntaan heikommillaan.Paras paikka on tietysti selän takana siten että päästään suoraan joko työntämään tai vetämään selän takaa tässä kulmassa. (Edessä olisi vastaava, mutta ihmiset potkivat ja lyövät sekä purevat ketterämmin eteen kuin taakse. Siksi jos sinun tulee lyödä jotakuta, pyri hänen taakseen.) Samoin edestä hyökätessä tasapainoa horjutetaan niin että jollain tavalla kohdistuu horjutusta tätä linjaa vastaan. Tämä toimii myös kampeissa tai jalan nostamiseen perustuvissa tekniikoissa.
Ja hieman yllättävää kyllä, tekniikat joissa toisen käteen tartutaan sisältävät usein myös myös horjutusta. Esimerkiksi kuvassa olevassa tikaritekniikassa kruunupää torjuu vastustajan tikarin, mutta työntää kättä samalla sivulle. Se, mikä tässä on merkittävää, on se, että se horjuttaa toisen tasapainoa juuri tuon epätasapainolinjan mukaisesti. Tekniikassa tapahtuu siis monta asiaa, torjunnan lisäksi siinä on otettu huomioon paikkaa ja molempien taistelijoiden tasapainoa. (Mikä tekee siitä "hienostuneen" ja "sofistikoituneen".)
Toki jos toinen onnistuu nykäisemään kruunupäätä tekniikan vastatekniikalla, tämän tasapaino horjuu myös. Käsitekniikoissa tätä tasapainolinjaa voi kuitenkin olla vaikeaa nähdä, koska useissa lukkotekniikoissa käsi on suorana, ja tämä on tätä kautta vipu joka kääntää suuntaa. Eli jos olet sivulla, näyttää että käsi on suorassa ja ja melko hyvin "vahvassa linjassa" jalkojen kanssa. Mutta kun kyynärspäätä painetaan ja toista pidetään kiinni, on käsi itse asiassa vipu joka kääntää voiman suunnan kohti heikkoa tasapainoa.
Lähes jokaisessa tekniikassa tämä tasapainolinja -asia on jollakin tavalla läsnä. Itse pyritään olemaan tasapainossa ja tekemässä voimakkaita tekniikoita, kun toisen tasapainoa ja voimaa pyritään häiritsemään maksimaalisesti. Horjuttaminen ei toki aina tarkoita suoranaista kaatamista. Mutta silti tasapainon käsittely on aina jollain tasolla olennainen asia.
torstai 18. maaliskuuta 2010
Italialaisen miekkailun toimintajärjestys.
Italialaisessa miekkailussa asian ydin on oikeastaan siinä että toisen odotetaan reagoivan. Jokainen toiminta sisältää torjuntaa ja hyökkäystä. Tämän vuoksi iskun ajoitus on hyvin tärkeää. Miekan on lähdettävä liikkeelle ensin, ja vasta sen jälkeen tulee lähteä liikkeelle.
Tämän takana on ajatus jota voisi sanoa miekkailun Murphyn laiksi : Jos olet niin lähellä että ulotut lyömään toista, toinen voi lyödä takaisin. Saksalaisessa korostetaan aloitteellisuutta. Ensin ehtijä pakottaa toisen reagointiin, joten aloittajalla on etulyöntiasema, reagoija taas on pakotettu rajalliseen määrään vastareaktioita.
Italialaisessa taas ajatellaan että että jos henkilö lähtee liikkeelle ensin, hän siirtyy toisen ulottuvuusalueelle. Jos kävelee ensin toisen ulottuville, käy kuten seuraavan kuvasarjan yläosassa.
Etäisyysasia on helposti ymmärrettävissä kävelyn kautta. Iskun osumishetkellä kädet ovat pisimmillään, ja jalka osuu maahan. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä että etäisyyden ottaminen kohti vastustajaa loppuu juuri sillä hetkellä. Siihen asti se on vain lähestynyt, mutta ei ole ollut sitä Riittää että isku on juuri sillä hetkellä ulottuvilla. Aikaisemmin ei ole väliksi. Näin siis minimoidaan oma "riskissäoloaika", ja se hetki pyritetään ikään kuin pitämään omassa hallinnassa. Millin ohi menevä isku menee ohi, sitä ei lasketa.
Kuva on tekemäni kompilaatio, ei Fioren manuaalista napattu.
Tämän takana on ajatus jota voisi sanoa miekkailun Murphyn laiksi : Jos olet niin lähellä että ulotut lyömään toista, toinen voi lyödä takaisin. Saksalaisessa korostetaan aloitteellisuutta. Ensin ehtijä pakottaa toisen reagointiin, joten aloittajalla on etulyöntiasema, reagoija taas on pakotettu rajalliseen määrään vastareaktioita.
Italialaisessa taas ajatellaan että että jos henkilö lähtee liikkeelle ensin, hän siirtyy toisen ulottuvuusalueelle. Jos kävelee ensin toisen ulottuville, käy kuten seuraavan kuvasarjan yläosassa.
Etäisyysasia on helposti ymmärrettävissä kävelyn kautta. Iskun osumishetkellä kädet ovat pisimmillään, ja jalka osuu maahan. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä että etäisyyden ottaminen kohti vastustajaa loppuu juuri sillä hetkellä. Siihen asti se on vain lähestynyt, mutta ei ole ollut sitä Riittää että isku on juuri sillä hetkellä ulottuvilla. Aikaisemmin ei ole väliksi. Näin siis minimoidaan oma "riskissäoloaika", ja se hetki pyritetään ikään kuin pitämään omassa hallinnassa. Millin ohi menevä isku menee ohi, sitä ei lasketa.
Kuva on tekemäni kompilaatio, ei Fioren manuaalista napattu.
tiistai 16. maaliskuuta 2010
le chevalier sans peur et sans reproche (eli filosofin asenne III)
Tämä on osa komboa, josta on ilmestynyt jo osa II & osa II. Koska tässä blogissa "filosofiaa tehdään miekalla", on ihan luonnollista ottaa mukaan juuri asenne, jota juuri miekkamiestaidossa odotetaan. (Nakuttelen esimerkiksi näitä tekstejä ihan tietokoneella.)
Fiore dei Liberin miekkamiestaidon ymmärtämisessä on tärkeitä symboleja. Perusta löytyy sivulta, joka tunnetaan nimellä "Seven swords". Listaan ominaisuuden, symbolin ja mitä tämä edustaa.
1: Prudentia : Pään päällä oleva ilves pitää kompasseja, ja tämä edusti Fioren aikana harkitsevaisuutta, jopa tiedelaitoksia on aikanaan nimetty ilveksen mukaan. Hyvän miekkamiehen tulee olla tarkkaavainen ja pitää huolta geometriasta ja strategiasta. Tästä seuraa se, että voittamiseen tarvitaan etäisyyden, ajoituksen ja strategian tajua. Ei ole sattumaa että eläin on pään päällä, jonne ajattelu oli yhdistetty.
2: Celeritas : Vasemmalla puolella nuolta pitävä tiikeri symbolisoi Fioren aikana nopeutta. On osattava toimia nopeasti. Tämä nopeus ei ole pelkkää kykyä riehua isoilla nopeuksilla, vaan enemmänkin kykyä toimia nopeasti siten että tarkkuus ei kärsi. Tätä kautta tähän nopeuteen liittyy sekä vauhti että tarkkuus. Koska tämä on katsojaa kohti katsovan miekkamiehen kuvan vasemmalla puolella, tämä vihjaa että miekkamiehen oikea käsi on tämän tiikeri. Eli miekkakäden nopeus on tässä kohden ratkaiseva tekijä.
3: Audatia : Oikealla puolella oleva leijona jonka käsi on sydämellä symbolisoi rohkeutta. Leijona on pitkän aikaa yhdistetty rohkeaan ritarillisuuteen. Fiore korostaa tässä sitä, että on oltava rohkea. Miekan kanssa tämä on tärkeää, koska rohkeuden puute johtaa pelkkään torjumiseen. On siis voitettava normaali pelko ja uskallettava toimia.
4: Fortitudo : Jalkojen alla oleva elefantti jolla on torni selässään symbolisoi voimaa, kestävyyttä ja tasapainoa. Fioren aikana uskottiin että elefantti joka kaatuu ei pääse ylös. Ei ole sattumaa että norsu on laitettu jalkojen kohdalle.
Takkirauta korostaa tässä aiheessa tyypittelyjä strategianvalinnan kriteerinä. Mutta Fiorella oli takanaan syvempi teema.
Guy Windsorin "Swordsman's Companion" nimittäin kertoo sivulla 23, kuinka Fiore korosti sitä miten hyvällä miekkamiehellä nämä ovat tasapainossa. "The message here, as in most philosophies, is that balance is all. The virtues symbolized by these animals are useless on their own. Prudence is nothing without the Boldness to fight, the Swiftness to fight well and the Strength to make your actions work. Take away any of these qualities, and you will lose. Exaggerate any one beyond reason, and you will lose. Achieve a harmonious blend of all four and you will overcome."
Tämä asenne soveltuu myös filosofian tekemiseen. Moni tyypittelee itsensä helposti tiettyyn lokeroon, ja lopputuloksena on helposti tunnistettavia arkkityyppisiä hahmoja. Taistelijoiden kohdalla niitä on helppo löytää erilaisista tappelupeleistä: On iso ja hidas kaappi painija, ja nopea ja heikko ninja... Selvästi nämä hahmot toimivat ainakin viihteessä. Ja eri lajit korostavat niiden tärkeysjärjestyksiä korostamalla jotain. Ja persoona valitsee samoin.
But this is not how swordsmanship works.
Tasapainoa ei tässä kohden saa sekoittaa harmoniaan. Sillä tyypittely itsessään on juuri se, joka kuvaa kaikkia systeemeitä jotka korostavat harmoniaa. On ymmärrettävä ja tasapainoinen järjestelmä. Iso kaappi tappelijana on "helppo ymmärtää", ja sen rakenne on hyvin simppeli. Se on säännönmukainen, selkeä ja sisällöltään koherentti. Tämä on yksi syy sille, miksi totalitarioissa korostetaan usein yhtenäisyyttä ja rakennetaan tätä kautta oman tyyppistä harmonisuutta. Harmonian haku korostaa selkeyttä. Ja selkeys kutsuu luokseen simppeliä ja säännönmukaista rakennetta. Luonnon monimutkaisuus täytyy yksinkertaistaa vaikka Jingiin ja Jangiin.
Sen sijaan siellä missä on tasapainoa, on aina riitaa. Sillä ihminen synnyttää helposti sisäpiirejä ja leirejä. On ikään kuin kaksi vaihetta: "Kuuluuko kirjoittaja meihin vai niihin", ja vasta tämän tiedon värityksen jälkeen käsitellään se itse juttu. Tasapainotilaa hakeva on konfliktialueella, eikä häntä katsota leiriin kuuluvaksi. Tätä kautta hänellä on kaksi roolia (1) vihollisen ja (2) käännytettävän. Tätä kautta juuri tämä positio on kaikista raskain. Siinä oleminen vaatii eniten rohkeutta ja se vaatii kykyä olla yksin. Tasapuolinen joka ei ota askelta "meidän" tai "niiden" puolelle on helposti ihmisille kammotus.
Toisin sanoen tasapuolisuus edustaa varsin helposti rauhan ja tasapainon ja yksimielisyyden sijasta maksimaalista konfliktia. This is right place to be a fighter.
Tasapuolisuutta korostavassa filosofin asenteessa filosofin ei tarvitse kuulua korostetusti mihinkään pelkän kuulumisen vuoksi. On vain arvioitava kohdattuja erilaisia argumentteja, iskettävä oikeaan aikaan näppärällä vasta -argumentilla ja hyväksyä tai hylätä niitä prosessin mukana. On kuitenkin uskallettava ottaa kokeilevia positioita ja oltava niissä vahvasti. Tämä ei siis tarkoita mitään relativismia tai ignoraatiota jossa ei suostuta olemaan mitään mieltä. Filosofiaa pitää vain tehdä hyvin - aivan kuten soturikin voi olla taitava soturi, vaikka olisikin ostettava mies joka on vuorotellen sodan toisella ja toisella puolella. Hänen taitonsa on harmonista suhteessa sotataitoon samalla tavalla kuin tätä näkemystä korostavan filosofian harmonisuus on taitoa käyttää filosofian työkaluja. Sosiaalisella tasolla tälläinen herättää tietysti isosti konflikteja. Ostosoturi on helposti kaikissa sodissa, yhteen maahan sitoutunut vain omaa maata koskevissa.
Siinä missä vastavuoroisessa keskustelussa ja kinassa odotetaan että on jokin lähtökohta jota puolustetaan, ja jossa pysytään, korostaa tämä myös mielen muuttamisen mahdollisuutta. Onhan miekkailussakin toisen ominaisuudet ja omat ominaisuudet tunnettava ja sovitettava tasapaino juuri sen mukaan.
Tämä on tietysti hyvin vaikeaa, ja vaatii harjoittelua. Ehkä siksi niitä yhteen asiaan keskittyviä on paljon enemmän.
Patsas esittää Pierre de Bayardia, joka oli hyvin kova miekkamies, hän pärjäsi yksin satoja espanjalaisia vastaan Marignanon taistelussa. Häntä on kuvattu otsikon tekstillä, joka kääntyy likimain muotoon "Ritari joka on ilman pelkoa sekä arvostelun yläpuolella."
Fiore dei Liberin miekkamiestaidon ymmärtämisessä on tärkeitä symboleja. Perusta löytyy sivulta, joka tunnetaan nimellä "Seven swords". Listaan ominaisuuden, symbolin ja mitä tämä edustaa.1: Prudentia : Pään päällä oleva ilves pitää kompasseja, ja tämä edusti Fioren aikana harkitsevaisuutta, jopa tiedelaitoksia on aikanaan nimetty ilveksen mukaan. Hyvän miekkamiehen tulee olla tarkkaavainen ja pitää huolta geometriasta ja strategiasta. Tästä seuraa se, että voittamiseen tarvitaan etäisyyden, ajoituksen ja strategian tajua. Ei ole sattumaa että eläin on pään päällä, jonne ajattelu oli yhdistetty.
2: Celeritas : Vasemmalla puolella nuolta pitävä tiikeri symbolisoi Fioren aikana nopeutta. On osattava toimia nopeasti. Tämä nopeus ei ole pelkkää kykyä riehua isoilla nopeuksilla, vaan enemmänkin kykyä toimia nopeasti siten että tarkkuus ei kärsi. Tätä kautta tähän nopeuteen liittyy sekä vauhti että tarkkuus. Koska tämä on katsojaa kohti katsovan miekkamiehen kuvan vasemmalla puolella, tämä vihjaa että miekkamiehen oikea käsi on tämän tiikeri. Eli miekkakäden nopeus on tässä kohden ratkaiseva tekijä.
3: Audatia : Oikealla puolella oleva leijona jonka käsi on sydämellä symbolisoi rohkeutta. Leijona on pitkän aikaa yhdistetty rohkeaan ritarillisuuteen. Fiore korostaa tässä sitä, että on oltava rohkea. Miekan kanssa tämä on tärkeää, koska rohkeuden puute johtaa pelkkään torjumiseen. On siis voitettava normaali pelko ja uskallettava toimia.
4: Fortitudo : Jalkojen alla oleva elefantti jolla on torni selässään symbolisoi voimaa, kestävyyttä ja tasapainoa. Fioren aikana uskottiin että elefantti joka kaatuu ei pääse ylös. Ei ole sattumaa että norsu on laitettu jalkojen kohdalle.
Takkirauta korostaa tässä aiheessa tyypittelyjä strategianvalinnan kriteerinä. Mutta Fiorella oli takanaan syvempi teema.
Guy Windsorin "Swordsman's Companion" nimittäin kertoo sivulla 23, kuinka Fiore korosti sitä miten hyvällä miekkamiehellä nämä ovat tasapainossa. "The message here, as in most philosophies, is that balance is all. The virtues symbolized by these animals are useless on their own. Prudence is nothing without the Boldness to fight, the Swiftness to fight well and the Strength to make your actions work. Take away any of these qualities, and you will lose. Exaggerate any one beyond reason, and you will lose. Achieve a harmonious blend of all four and you will overcome."Tämä asenne soveltuu myös filosofian tekemiseen. Moni tyypittelee itsensä helposti tiettyyn lokeroon, ja lopputuloksena on helposti tunnistettavia arkkityyppisiä hahmoja. Taistelijoiden kohdalla niitä on helppo löytää erilaisista tappelupeleistä: On iso ja hidas kaappi painija, ja nopea ja heikko ninja... Selvästi nämä hahmot toimivat ainakin viihteessä. Ja eri lajit korostavat niiden tärkeysjärjestyksiä korostamalla jotain. Ja persoona valitsee samoin.
But this is not how swordsmanship works.
Tasapainoa ei tässä kohden saa sekoittaa harmoniaan. Sillä tyypittely itsessään on juuri se, joka kuvaa kaikkia systeemeitä jotka korostavat harmoniaa. On ymmärrettävä ja tasapainoinen järjestelmä. Iso kaappi tappelijana on "helppo ymmärtää", ja sen rakenne on hyvin simppeli. Se on säännönmukainen, selkeä ja sisällöltään koherentti. Tämä on yksi syy sille, miksi totalitarioissa korostetaan usein yhtenäisyyttä ja rakennetaan tätä kautta oman tyyppistä harmonisuutta. Harmonian haku korostaa selkeyttä. Ja selkeys kutsuu luokseen simppeliä ja säännönmukaista rakennetta. Luonnon monimutkaisuus täytyy yksinkertaistaa vaikka Jingiin ja Jangiin.
Sen sijaan siellä missä on tasapainoa, on aina riitaa. Sillä ihminen synnyttää helposti sisäpiirejä ja leirejä. On ikään kuin kaksi vaihetta: "Kuuluuko kirjoittaja meihin vai niihin", ja vasta tämän tiedon värityksen jälkeen käsitellään se itse juttu. Tasapainotilaa hakeva on konfliktialueella, eikä häntä katsota leiriin kuuluvaksi. Tätä kautta hänellä on kaksi roolia (1) vihollisen ja (2) käännytettävän. Tätä kautta juuri tämä positio on kaikista raskain. Siinä oleminen vaatii eniten rohkeutta ja se vaatii kykyä olla yksin. Tasapuolinen joka ei ota askelta "meidän" tai "niiden" puolelle on helposti ihmisille kammotus.
Toisin sanoen tasapuolisuus edustaa varsin helposti rauhan ja tasapainon ja yksimielisyyden sijasta maksimaalista konfliktia. This is right place to be a fighter.
Tasapuolisuutta korostavassa filosofin asenteessa filosofin ei tarvitse kuulua korostetusti mihinkään pelkän kuulumisen vuoksi. On vain arvioitava kohdattuja erilaisia argumentteja, iskettävä oikeaan aikaan näppärällä vasta -argumentilla ja hyväksyä tai hylätä niitä prosessin mukana. On kuitenkin uskallettava ottaa kokeilevia positioita ja oltava niissä vahvasti. Tämä ei siis tarkoita mitään relativismia tai ignoraatiota jossa ei suostuta olemaan mitään mieltä. Filosofiaa pitää vain tehdä hyvin - aivan kuten soturikin voi olla taitava soturi, vaikka olisikin ostettava mies joka on vuorotellen sodan toisella ja toisella puolella. Hänen taitonsa on harmonista suhteessa sotataitoon samalla tavalla kuin tätä näkemystä korostavan filosofian harmonisuus on taitoa käyttää filosofian työkaluja. Sosiaalisella tasolla tälläinen herättää tietysti isosti konflikteja. Ostosoturi on helposti kaikissa sodissa, yhteen maahan sitoutunut vain omaa maata koskevissa.
Siinä missä vastavuoroisessa keskustelussa ja kinassa odotetaan että on jokin lähtökohta jota puolustetaan, ja jossa pysytään, korostaa tämä myös mielen muuttamisen mahdollisuutta. Onhan miekkailussakin toisen ominaisuudet ja omat ominaisuudet tunnettava ja sovitettava tasapaino juuri sen mukaan.
Tämä on tietysti hyvin vaikeaa, ja vaatii harjoittelua. Ehkä siksi niitä yhteen asiaan keskittyviä on paljon enemmän.
Patsas esittää Pierre de Bayardia, joka oli hyvin kova miekkamies, hän pärjäsi yksin satoja espanjalaisia vastaan Marignanon taistelussa. Häntä on kuvattu otsikon tekstillä, joka kääntyy likimain muotoon "Ritari joka on ilman pelkoa sekä arvostelun yläpuolella."
maanantai 15. maaliskuuta 2010
Miekanheiluttelua "piin päivän" kunniaksi.
Maaliskuun neljättätoista pidetään epävirallisena piipäivänä. Syynä on tietysti esimerkiksi Amerikoissa tavallinen tapa ilmoittaa ensin kuukausi ja sitten päivä. Näin saadaan 3.14, joka sattuu olemaan myös sen kuuluisan π:n likiarvo. Jopa Google muisti tänä vuonna tätä likiarvopäivää antamalla seuraavanlaisen otsikon:
Tietenkin piin idea on tärkeä myös muualla. Tämän viikon treenaamiseni aiheena on ollut ajoitus.
Italialaisessa miekkailussa kun on asenteena se, että miekalla liikutaan ensin ja vasta sen jälkeen astutaan. Jalat ovat kuitenkin hitaampia kuin miekka. Miekalla lyöminen on nopeaa, miekan kärki on ikään kuin jänis. Ja jalat taas ovat hitaat, ne ovat ikään kuin kilpikonna.
Ja miekalla ei pidä lyödä hitaammin: Miekka ei tavallaan voi koskaan olla liian nopea. (Jäniksen ei pidä nukahtaa kilparadalle. Johan tämän sanoo kansansadutkin!) Tähän on olemassa ratkaisu.
Ratkaisu liittyy omalla tavallaan piihin. Ratkaisu on nimittäin se, että miekan kärki kulkee kaarta ja jalat ovat halkaisija. Ja kuten tiedetään, jos halkaisijan pituus on 1, kaaren pituus on pii. Ja tämän vuoksi kärki voi olla monta kertaa nopeampi. Se ikään kuin juoksee ympäriinsä nopeasti ja siksi sitä tullaan perille yhtä aikaa. Idea löytynee seuraavasta kuvasta. Se alkaa "Posta di Donna":sta, jolloin ruumis on ikään kuin jännittynyt jousi, mikä voidaan vapauttaa voimakkaaseen iskuun. Isku jatkaa matkaansa ja askellus alkaa kesken kaarta. Olen piirtänyt osumiskohdan tienoille ison punaisen pallon, koska juuri siinä vaiheessa sekä jalka osuu maahan että miekka osuu viholliseen. Tässä vaiheessa olisi asentona "Posta Longa" , jossa ollaan aika jämäkästi, ja näin iskussa on kova vastus. Hyökkäyslinja tietysti jatkuu osuttuaan ja päättyy "Posta di dente di cinghiale":een, jolloin kärki itse asiassa kulkee hieman taaksepäin, tehden lopussa asennosta rennomman, ja liike myös tehostaa vahinkoa ("leaving a bloody trail").
Kirjoittaja on jonkinasteinen "ππ -pää", ja siksi hän ei juhlista päivää πritanssilla ja πrakalla.
Tietenkin piin idea on tärkeä myös muualla. Tämän viikon treenaamiseni aiheena on ollut ajoitus.Italialaisessa miekkailussa kun on asenteena se, että miekalla liikutaan ensin ja vasta sen jälkeen astutaan. Jalat ovat kuitenkin hitaampia kuin miekka. Miekalla lyöminen on nopeaa, miekan kärki on ikään kuin jänis. Ja jalat taas ovat hitaat, ne ovat ikään kuin kilpikonna.
Ja miekalla ei pidä lyödä hitaammin: Miekka ei tavallaan voi koskaan olla liian nopea. (Jäniksen ei pidä nukahtaa kilparadalle. Johan tämän sanoo kansansadutkin!) Tähän on olemassa ratkaisu.
Ratkaisu liittyy omalla tavallaan piihin. Ratkaisu on nimittäin se, että miekan kärki kulkee kaarta ja jalat ovat halkaisija. Ja kuten tiedetään, jos halkaisijan pituus on 1, kaaren pituus on pii. Ja tämän vuoksi kärki voi olla monta kertaa nopeampi. Se ikään kuin juoksee ympäriinsä nopeasti ja siksi sitä tullaan perille yhtä aikaa. Idea löytynee seuraavasta kuvasta. Se alkaa "Posta di Donna":sta, jolloin ruumis on ikään kuin jännittynyt jousi, mikä voidaan vapauttaa voimakkaaseen iskuun. Isku jatkaa matkaansa ja askellus alkaa kesken kaarta. Olen piirtänyt osumiskohdan tienoille ison punaisen pallon, koska juuri siinä vaiheessa sekä jalka osuu maahan että miekka osuu viholliseen. Tässä vaiheessa olisi asentona "Posta Longa" , jossa ollaan aika jämäkästi, ja näin iskussa on kova vastus. Hyökkäyslinja tietysti jatkuu osuttuaan ja päättyy "Posta di dente di cinghiale":een, jolloin kärki itse asiassa kulkee hieman taaksepäin, tehden lopussa asennosta rennomman, ja liike myös tehostaa vahinkoa ("leaving a bloody trail").
Kirjoittaja on jonkinasteinen "ππ -pää", ja siksi hän ei juhlista päivää πritanssilla ja πrakalla.
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
"Älkää toistako ohjelmassa esitettyjä temppuja" Oppimisen ilosta.
"Questa mia azza era piena de polvere e si è la ditta azza busada intorno intorno et è questa polvere sì forte corrosiva che subito come ella tocha l'ochio, l'omo per nissun modo nol pò avrire e fuorse may non vederà più. E azza son ponderosa crudele e mortale, mazori colpi fazo che altra arma manuale. E se io falisco lo primo colpo che vegno a fare la azza m'è di danno e niente più non vale. E se io fiero lo primo colpo ch'io fazzo tutte le altre arme manuale io cavo d'impazo. E se son cum bone arme ben acompagnada per mia deffesa piglio le guardie pulsative de spada. Signore nobilissimo Signor mio Marchese assay chose sono in questo libro che voy tale malicie non le fareste. Ma per più savere, piazavi di vederle. Questa è la polvere che va in l'azza penta qui sopra. Piglia lo latte delo titimallo, e seccalo al sole overo in forno caldo e fane polvere, e piglia di questa polvere uno V e una onza de polvere d'fior d'preda, e mescola insembre, e questa polvere si de' metter in la azza qui de sopra, ben che se pò far cum ogni rutorio che sia fino, che ben ne troverà di fini in questo libro."
(Fiore dei Liberi)
Ammattikorkeakoulussa meillä oli kursseissa jonkin verran kasvianatomiaa ja kasvien tunnistamista. Tässä yhteydessä opettaja kevensi tunnelmaa kertomalla esimerkkejä siitä miten eräistä kasvista voidaan uuttaa LSD:tä. Toki määrät olivat järjettömiä. Hän selitti että hän vain opettaa, eikä kehota ketään toimimaan näin. (Ei sillä, osaan ne reseptit, en vain jaa niitä eteenpäin..)
"Flos Duellatorumissa" on varsikirveen kohdalla lyhyt kuvaus siitä, miten erityiseen onttoon kärkiosaan voidaan laittaa boksi jossa on sokaisevaa jauhetta, jota saatiin sekoittamalla tiettyjä yrttejä uunissa, ja tästä tehdään jauhetta jotka oli jauhettu hienoksi. Tämä jauhe levisi ja aiheutti kirvelyä silmissä. Tämä haittaa näkemistä. Ja jos ei näe, on taistelu tietysti kovin vaikeutunutta.
Kirjan henki tässä kohdassa on se, että maailmassa on monia likaisia temppuja. Ja että lukija on sivistynyt herrasmies eikä siksi käytä sitä. Ja että se tulisi ottaa enemmän oppimisen ilon vuoksi. Ja sitten siinä on tietysti ohje tämän jauheen tekemisestä.
1: Toki tämä ei ole kovin harvinaista. Itse asiassa löytyy kaksintaisteluoppaita, joissa suhtautumistapa on verrattavissa, joskin asenteeltaan asteen verran erilainen. Esimerkiksi eräissä hieman uudemman ajan kaksintaisteluoppaista löytyy neuvoja siitä että ei pidä kaksintaistella toisen kanssa ennen kuin tämä riisuu takkinsa ja hattunsa. Hattuun kun voi piilottaa pistoolin ja taskuun laittaa hiekkaa jota heitetään silmiin. Hiekan heittäminen silmiin taas lienee perusluonteeltaan "oldest trick in book" - jopa nukkumattia vanhempi.
Televisiosarjoissa on usein alussa hieman vastaavanlaisia varoituksia. Että esimerkiksi masokistista temppuilua sisältävissä sarjoissa käytetyt temput ovat tehty asiantuntijoiden valvonnassa eikä niitä pitäisi kokeilla kotona.
On vaikeaa sanoa, onko kyseessä yllyke.
Miekkailukoululta löytyvä englanninnos menee seuraavasti : "This pollaxe of mine is full of powder and the said pollaxe has holes around. And this powder is so strong and corrosive that immediately as it touches the eye, the man can not open it in any way, and maybe will not be able to see anymore. And I am a heavy (ponderosa), cruel and mortal pollaxe, better blows I make than other manual weapons. And if I fail the first strike that I come to do, the pollaxe will damage me and is no more of any use. And if I fiercely make the first blow, I avoid troubles of all the other manual weapons . And if I am with good weapons well accompanied for my defence I take the pulsativa guards of sword. Very noble Signore, my Signor Marchese, there are a lot of things in this book, such maliciousness you would not do. But to know better, be pleased to see them. This is the powder that goes into the pollaxe drawn above. Take the milk of the titimallo, and dry it over a warm oven and make it powdery, and take two ounces of this powder and one ounce of powder of the flower of preda, and mix them together. And put this powder in the axe which is above, as you can do it well with any rutorio.." Titinallo viittaa laajemmin tyräkkikasveihin, ja tarkka laji on jäänyt tunnistamatta, joska sitä on siihen aikaan niin tarkasti katsottukaan. Toinen ja kolmas kasvi reseptistä on jäänyt tunnistamatta, eikä kukaan siksi osaa tarkalleen toteuttaa tuota reseptiä.
(Fiore dei Liberi)
Ammattikorkeakoulussa meillä oli kursseissa jonkin verran kasvianatomiaa ja kasvien tunnistamista. Tässä yhteydessä opettaja kevensi tunnelmaa kertomalla esimerkkejä siitä miten eräistä kasvista voidaan uuttaa LSD:tä. Toki määrät olivat järjettömiä. Hän selitti että hän vain opettaa, eikä kehota ketään toimimaan näin. (Ei sillä, osaan ne reseptit, en vain jaa niitä eteenpäin..)
"Flos Duellatorumissa" on varsikirveen kohdalla lyhyt kuvaus siitä, miten erityiseen onttoon kärkiosaan voidaan laittaa boksi jossa on sokaisevaa jauhetta, jota saatiin sekoittamalla tiettyjä yrttejä uunissa, ja tästä tehdään jauhetta jotka oli jauhettu hienoksi. Tämä jauhe levisi ja aiheutti kirvelyä silmissä. Tämä haittaa näkemistä. Ja jos ei näe, on taistelu tietysti kovin vaikeutunutta.
Kirjan henki tässä kohdassa on se, että maailmassa on monia likaisia temppuja. Ja että lukija on sivistynyt herrasmies eikä siksi käytä sitä. Ja että se tulisi ottaa enemmän oppimisen ilon vuoksi. Ja sitten siinä on tietysti ohje tämän jauheen tekemisestä.
1: Toki tämä ei ole kovin harvinaista. Itse asiassa löytyy kaksintaisteluoppaita, joissa suhtautumistapa on verrattavissa, joskin asenteeltaan asteen verran erilainen. Esimerkiksi eräissä hieman uudemman ajan kaksintaisteluoppaista löytyy neuvoja siitä että ei pidä kaksintaistella toisen kanssa ennen kuin tämä riisuu takkinsa ja hattunsa. Hattuun kun voi piilottaa pistoolin ja taskuun laittaa hiekkaa jota heitetään silmiin. Hiekan heittäminen silmiin taas lienee perusluonteeltaan "oldest trick in book" - jopa nukkumattia vanhempi.
Televisiosarjoissa on usein alussa hieman vastaavanlaisia varoituksia. Että esimerkiksi masokistista temppuilua sisältävissä sarjoissa käytetyt temput ovat tehty asiantuntijoiden valvonnassa eikä niitä pitäisi kokeilla kotona.
On vaikeaa sanoa, onko kyseessä yllyke.
Miekkailukoululta löytyvä englanninnos menee seuraavasti : "This pollaxe of mine is full of powder and the said pollaxe has holes around. And this powder is so strong and corrosive that immediately as it touches the eye, the man can not open it in any way, and maybe will not be able to see anymore. And I am a heavy (ponderosa), cruel and mortal pollaxe, better blows I make than other manual weapons. And if I fail the first strike that I come to do, the pollaxe will damage me and is no more of any use. And if I fiercely make the first blow, I avoid troubles of all the other manual weapons . And if I am with good weapons well accompanied for my defence I take the pulsativa guards of sword. Very noble Signore, my Signor Marchese, there are a lot of things in this book, such maliciousness you would not do. But to know better, be pleased to see them. This is the powder that goes into the pollaxe drawn above. Take the milk of the titimallo, and dry it over a warm oven and make it powdery, and take two ounces of this powder and one ounce of powder of the flower of preda, and mix them together. And put this powder in the axe which is above, as you can do it well with any rutorio.." Titinallo viittaa laajemmin tyräkkikasveihin, ja tarkka laji on jäänyt tunnistamatta, joska sitä on siihen aikaan niin tarkasti katsottukaan. Toinen ja kolmas kasvi reseptistä on jäänyt tunnistamatta, eikä kukaan siksi osaa tarkalleen toteuttaa tuota reseptiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)