Miekkailukoulullamme oli vähän aikaa sitten viikon mittainen intensiiviseminaari "Fiore Extravaganza", jossa oli osallistujia ulkomaita myöten. En osallistunut viikkoon itse, koska kahdesta hyvästä - aika ja raha - ei kumpaakaan ollut resurssoitavaksi asti. (Joskin normituntien aikaan kohtasin muun muassa näitä ulkomaisia vieraita.) Tämä ei tietenkään estänyt minua kyselemästä vähemmän intensiivisesti siellä olleita asioita.
Tämän vuoden aiheena oli "the Player".
Yksi iso, tärkeä ja epäintuitiivinen, teema oli se, että Fiore dei Liberin taistelumanuaaleissa myös hävinneellä oli tärkeä rooli. Kun itsepuolustuskirjaa lähtee lukamaan katsoo helposti vastustajaa vain jonain joka kuolee. Kiinnostus on siinä joka tekee tekniikan, koska hän tekee asiat "oikein". Pienellä miettimisellä selviää että pistetty, viilletty, heitelty ja murjottu on tärkeä. Ilman tätä häviäjää Fioren tyyli näyttää helposti torju mitä tulee ja iske takaisin -järjestelmältä. Mutta häviäjään keskittyminen näyttää miten aloite voidaan voittaa, ja miten fiksulla strategialla saadaan huonokin tilanne korjattua paremmaksi. Häviäjä myös opettaa kohtaamaan häviötä niin että hävitään mahdollisimman vähän.
Olipa itsepuolustus-, kamppailu-, tai kaksintaisteluharjoittelu sitten minkä laista tahansa, on selvää että häviämisen oppiminen on tärkeää : Sitä on opittava kaatumaan jotta voi ottaa osaa harjoituksiin jossa treenataan tekniikoita joissa kaadutaan. Ja toisaalta yhteenkään itsepuolustukseen tai sen lähimaille ei kannata laittaa esimerkkitoimijaksi vastustajaa, joka on typerä ja joka tekee typeriä ja epäuskottavia virheitä. Vastustajan on oltava fiksu ja realistinen, jotta sen päihittämisessä olisi otettava mahdollisimman paljon huomioon - eli että mitään taitoa ylipäätään tarvitsee.
Lisäksi varovainen "turvallisuusvyöhykkeellä" oleminen johtaa epäoppimiseen. Jos harjoittelet vain tilanteita joissa et voi hävitä, et opi : Ihminen oppii virheistäänkin. Siksi hyvässä oppimisessa toinen on suunnilleen samaa tasoa jolloin harjoittelussa joutuu panostamaan kaikkensa - tai sitten opettaja on paljon kyvykkäämpi kuin oppilas. Kummassakin tässä on mukana se, että oppija häviää. Jos et häviä, et luultavasti yritä mitään sellaista josta voisit jotain oppia.
Joka ei virheitä tee, ei tavallisesti tee yhtään mitään muutakaan. Tästä päästään toiseen hauskaan elämääni sisältöä antavaan asiaan : Trollaamiseen.
Eilen nimittäin pidin trollaamispäivän, jolloin pyrin trollaamaan tarkoituksellisesti. Olin jostain syystä huvittunut. Strategianani oli yksinkertaisesti se, että heitin huvin vuoksi hämmentäviä juttuja. Voisin sanoa että "I was a distractor. Manifestation of obfuscatory cloud. Master of semi_logicality. Scholar of pseudointellectuel antiunderstanding. Someone could say "troll". I am someone (ergo). But I hope I managed to put people to think something. And if not, at least I crack some totally crappy jokes."
Trollaamisessahan on tietysti oltava "jokin idea". Tässä minun tapauksessa teemana oli ravistelu. Sitä nimittäin helposti lokeroituu. Sitä on vain oma potero, josta tulee luutunut päähänpinttymä. Tätä kautta poikkeava argumentointitapa rikkoo rutiinit: Se on sekä lukijalle että kirjoittajalle yllättävää. Antaessaan itselleen luvan trollata, heittää myös rohkeammin erilaisia kokeellisia argumentteja joita ei vakavalla mielellä kehtaisi esittää kun ne eivät olisi riittävän hioutuneita. Trollaaja sitten saa näihin vastauksia jotka voivat näyttää siinä olevia yllättäviä asioita. Ideana on se, että puolileikillinen juttu voidaan harmittoman helposti hylätä tai ottaa myöhempään käyttöön hiottuna, eikä trollaajan psyyke rasitu "kun asia ei ollut niin iso". Näistä pienistä virroista kuitenkin syntyy jokia.
Ja silloin tällöin huvittava sekoileminen piristää jos on takana pitkä putki totista vääntämistä. Tai ylpeiästi ja avoimesti tehtyä trollailun tunnustamista kommentoiva sanoi "it's good to get it out of your system every once in a while." Kunhan varoo että tilasta ei tule pysyvä.
Tosiasia on tietysti myös se, että trollatessa heittää huonomaa argumentaatiota kuin muulloin. Siksi onkin ehdottoman oleellista miten trollaa : Kokeelliset argumentit opettavat uusia asioita: Joko opit mikä "testipallossa" on hyvin tai sitten mikä on huonosti - ja molemmilla huomioilla voi olla hedelmällistä kehitystä jos sitä hioo vaivalla ja tarkasti. Ja lisäksi on hyvä jos trollaus irrottaa omasta laatikostaan niin että osaa sitten jatkossakin "vilkaista miltä siellä ulkopuolella oikein näyttää".
Ja kun ottaa nokkiinsa väittelyssä, oppii kenties muistamaan mitä on olla altavastaajana ja tämä mahdollisesti opettaa jotain inhimillisyydestä silloin kun itse on niskan päällä. Trollaamisessa itsensä nöyryyttäminen on teemallisesti vahvasti läsnä. Etenkin jos sen tekee avoimesti.
Kaiken kaikkiaan trollaus voi olla surkea toimintatapa, mutta siitä saa etuja jos sen tekee oikein. Trollauksen on oltava humoristista, mielellään siinä täytyy olla seassa vitsejä tai muuta joka tekee sen lukemisesta myös lukemisen arvoista. Trollaamisen ei tule olla ajan tuhlaamista, omasi tai lukijan.
Muutenkin trollaaminen on tehtävä rakastavasti ; Jos on jotain mieltä ja asiassa on vastapuoli, ei hyvä trolli tee sarkastisen myrkkynsäsävyttämää olkiukkoa vastustajasta. Tämä ei mitenkään ravistele kenenkään ennakkonäkemyksiä, eikä opeta uutta vaan luuduttaa entisestään vanhaa.
Trollaamiseen on suhtauduttava aivan yhtä antaumuksella kuin miekkailumanuaalejen häviäjän rooliin. Eli ei siksi että voisi tulevaisuudessa trollata tai hävitä enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti