Kulutin viikonlopun "Ropecon" -tapahtumassa. Sen aivan lopussa käväisin Hannu Kauppilan pitämässä "Se elää - Hulluja tiedemiehiä todessa ja fiktiossa." Se esitteli rinnakkain kirjallisuudessa esiintyneitä hulluja tiedemiehiä. Ja samalla se esitti rinnalla kirjan kirjoittamisaikoihin vaikuttaneita todellisia ihmisiä. Tämä kirjoitelma on tälle eräänlainen offtopic -rynnistys, mukana on sekalaista asiaa aiheen tiimoilta. Esimerkit on kuitenkin. En oikein tiedä minkälainen tämänlainen "luentomuistiinpanoilla leikkiminen" on luokitelmana..
Vanhimmat hullut tiedemiehet eivät itse asiassa olleet tiedemiehiä. Alkemisteista ja okkulteisteista on kerrottu vanhastaan juuri samanlaisia tarinoita. Tuttu on esimerkiksi "Faust", joka manaa demonisia voimia ja saa valtavasti tietoa. Tämä opettaa että liika uteliaisuus on paha asia. Uteliaisuuden kautta tunne -elämä viekotteli pahoille teille, tarjosi välineen jolla paha pääsi livahtamaan sisään. Tarina oli varoitustarina, jossa muistutettiin että kyseessä oli vääräuskoisuuteen houkuttelevasta näkemyksestä. Myöhempinä aikoina tiedemiehet astuivat luonnollisesti kuvaan.
1: Toki siirtymä ei ollut suuri tai selvä : Esimerkiksi Shelleyn "Frankenstein - uusi Prometheus" tarjoaa varsin mutkikkaan kuvan hirviön taustalle : Frankenstein tutustuu nuorena demonisiin voimiin ja yrittää harjoittaa niitä. Hän epäonnistuu yrityksissään. Myöhemmin hän menee opiskelemaan epämääräisesti "luonnontieteitä" ja hänelle opetetaan ensimmäisenä että hänen tähän asti opiskelemansa on roskaa. On epäselvää syntyykö hirviö Frankensteinin mystisistä taidoista, vai onko hirviö hänen teknillisten saavutustensa seuraus. Vai onko kyseessä synteesi, jossa molemmat tiedot ovat tärkeitä. Frankenstein pettyy hirviöönsä koska tämä on ruma ja hylkää tämän. Hirviö on älykäs ja oppii monia hienoja asioita, mutta tätä ei hyväksytä. Syntyy kostonhimoa, joka kääntyy Frankensteinin vastakostoon. Kaiken kaikkiaan "ei käy hyvin".
Vanhemmissa tarinoissa on hyvin usein mukana intohimo, uteliaisuus, halu oppia tieteitä. Asioihin haetaan usein selvityksiä hullun tiedemiehien tunne -elämän vääristymästä. Syynä on esimerkiksi perheongelma. Kuitenkin ignoraation luonne nousi esiin.
Tässä vanha tunteen viekotus ja hairahduttava voima korvataan varoituksena siitä että hullu tiedemies ei oikestaan elä tunteillaan : Uusikin tarina on varoitustarina. Kun tiedeoptimismissa oli positiiviset unelmat, käy helposti niin että ongelmia tulee esiin. Jos tiedettä tehdään vain siksi että voidaan, voi tulla inhottavia seurauksia. Mielenkiintoista kyllä, hullu tiedemieskin vanheni. Siinä missä Frankenstein on kirjassa "nuoruuden innossa" korostetaan tunnetta, on tätä korostettu jopa tekemällä hullusta tiedemiehestä vanhempia, se korostaa emotionaalista vakautta kohkaamisen sijaan. Uudemmissa tarinoissa ikä tuokin mukanaan ehkä uskottavuutta sitä kautta että vanhalla on takanaan elämänkokemusta ja enemmän aikaa tehdä tieteellistä työtä.
1: Näin esimerkiksi Wellsin "Tohtori Moreaun Saaressa" oleva hullu professori tekee ihmisten ja eläinten hybridejä julmasti leikkelemällä niitä elävältä ja liittämällä paloja yhteen. Kirjassa hän aivan suoraan kertoo että hän ei välitä moraalista ja siihen liittyvistä asioista pätkääkään. Häntä kiinnostaa vain tietää. Lopputulokset vain ajautuvat epäkiinnostavina maailmaan ja tekevät yhteiskuntiakin. Hänelle moraali on vain jäsenneltyä ja sanoilla ilmaistua tunne -elämää, joten ihminen joka miettii niitä näyttäytyy hänelle eläimeltä ; Moralisti seuraa eläimellisten vaistojen rynnistystä ja vain erittelee ne ääneen tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin, mikä ei ollut kiinnostavaa.
Hullut tiedemiehet liitettiin myös valtaan. Tällöinkin kyseessä oli varoitustarina. Mutta nyt ei valiteltu (1) epäonnistumisesta mikä on aina riskinä kun rynnistetään innolla tutkimaan tuntematonta eikä (2) epätoivottavia sivuseurauksia jotka syntyvät tiedon saamisen tuloksena. Sen sijaan ajateltiin että tieteen ongelma on se, että se toimii. Varoitustarinat liitettiin valtaan. Hullu tiedemies ohjaa valtakoneistoa, ja kun hänellä on tieteen mahti, on hän hyvin mahtava ja mahdollisesti vaarallinen olento. Koska kyseessä on tiedemiehen tahto, on luonnollista että tunteita korostetaan. Hullu tiedemies ei ole enää (1) kylmä taikka (2) innokas, vaan pakkomielteisen raivohullu. Tähän miltei väistämättä liittyy jonkinlainen "yhteiskuntakriittisyys" ja yhteiskuntaeettiset kannanotot.
1: "Metropolis" -elokuvassa kuvataan yhteiskuntaa jossa on ylellisyydessä eläviä suunnittelijoita ja raatavia orjia. Siinä Tohtori Rotwang rakentaa itselleen mekaanisen naisen korvikkeeksi naiselle, jota hän ei saa - ja jonka taakse orjat rakentavat yhteyttä.
Supersankarisarjakuvissa hullu tiedemies on suosittu hahmo - ja varsin taitava ja kaikkivoipa. Yleensä ottaen tiede toimii. Mutta enää hän ei tee mitään yhtä asiaa. Yleensä tiedemies oli keskittynyt yhteen asiaan : Taidoilla tehtiin jotain tietynlaista. Kaupallisissa sarjakuvissa toisto ei toimi: Se olisi tylsää eikä sarjakuva ei mene sillä kaupaksi. Siksi hullu tiedemies keksii eri kerta eri keinon - ja vanhat keksinnöt unohdetaan, paitsi jos niistä tehdään symbioosi muiden pieleen menneiden keksintöjen kanssa, jolloin saadaan mutkikkaita asioita. Tiedemiehellä on usein motiivina maailmanvaltaan pääseminen.
Kuitenkin hyvin pitkälti tähän asti hullu tiedemies oli kuitenkin tyypillisesti ollut aina mies. Tunteellinen tai tunteeton mies. Vallassa tai valtaan tahtova tai yhteiskunnallisesta statuksesta täysin välittämätön mies. Kenties tieteenteko liitettiin pelkästään miehiin, jolloin tässä korostetaan naisen kyvyttömyyteen tehdä tiedettä. Ja kenties modernina aikana tasa -arvokeskustelukin vaikutti : Naisen pyrkimistä kohti tavoitetta, sosiaalista korkeaa asemaa ja/tai muuta unelmaa kohden ei ollut "sallittujen kritisoitavien listalla". ; Sovinisti_patriarkat eivät halunneet hullua tiedenaista koska nainen ei vaan osaa ja feministit huomaisivat välittömästi ja vihaisesti että hullu tiedenainen näyttää naisen pyrinnöt negatiivisessa valossa. Nykyisinkään hulluja tiedenaisia löytää vähän, mutta lähinnä internetin puolelta.
Skientistinä en kuitenkaan malttaisi olla jatkamatta vielä hieman pidemmälle. Aiheeseen, joka jätettiin Kauppilan puolelta näyttämättä - luultavasti siksi että conin teemana oli kauhu. Sillä minä aion lisätä mukaan komediaa. Kauppilan esittämien tiedemiesten hulluus liittyi jotenkin epäeettisyyteen - Jopa muutoin harmittoman Teslan kohdalla kuolemansäteet ja muut tuhoasetarinat joita hän esitti keksineensä. Jos jäätäisiin kauhun maailmaan, tiedemiehen hulluus olisi samaa kuin pahuus. Toki tälläinen medikalisoitu yhteys tehdään.
1: Mutta haluaisin kuitenkin että hullu tiedemies nähtäisiin laajemmin. Mengelen rinnalle saataisiin vähän Feynmania. Ilman tätä ulottuvuutta "hullu tiedemies" näyttäytyy stereotyyppisenä ad hominemin makuisten tieteestä varoittavien tarinoiden sisältönä.
Kirjallisuus - ja elokuvamaailmakin - ehdottomasti laajentaa. Hullu tiedemies voi olla - ja varsin usein onkin - eksentrinen hahmo. Eräänlainen taiteilijatyyppi. Useinhan elokuvissa on hullu tiedemies, joka on ottanut sankarin koomisen apurin paikan. Tämä myös selittää yhden ongelman joka näissä koomisissa hahmoissa on ollut mukana: Usein on vaikeaa tajuta miksi sankari sallii koomisen sivuhahmon toilailut. Tämä on koko ajan vaarassa, ja tätä joutuu usein jopa pelastamaan vaikeuksista. Hahmo on joko ärsyttävä, jolloin tämän ajaisi mielellään pois. Tai miellyttävä hyväntahtoinen mutta itsensä turhaan vaarantava, jonka laittaisi eristykseen. Hullu tiedemies on sentään hyödyllinen sankarille.
1: Esimerkiksi "Paluu Tulevaisuuteen" -elokuvasarjassa hahmolla on tärkeä rooli. Hän on selvästi hullu ja selvästi hän ei ole epäeettinen. Hän vain chillaa iisisti ja trollaa villisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti