Myyttien tehtävänä on pinnallisesti viihdyttää ja opastaa. Syvemmällä tasolla ne selittävät ja tekevät asioita ja toimintatapoja haluttavaksi. Kun nämä pyrinnöt kiedotaan tarinaan, ne tuntuvat viattomammilta, ja niiden ohjalevaa voimaa on vaikeampaa nähdä, kuin mitä olisi jos ne esitettäisiin käskyinä, pyyntöinä tai kehoituksina. Ja siksi ne ovat myös tieteen ja maailmankuvien kanssa kilpailevia vaikka ne samalla esittävät olevansa olennaisesti erilaisella tasolla niiden kanssa.
Yksi näistä liittyy ihmisyyteen. Koneihmisistä löytyy kertomuksia terminatorista lähtien. Kenties olennaiset asiat tiivistävin on Esko Valtaojan "Kotona maailmankaikkeudessa" -kirjassa mainittu Könnin kuokkamies. Tässä tarinassa taitava kelloseppä, joka on peräti personifoitu olemassaolleeseen kelloseppään, rakensi itselleen rengin. Renki ei saanut puheenlahjaa eikä se osannut kääntyä. Iso-Könni sattui sitten nukahtamaan pellon äärelle ja sattui olemaan tuholinjalla. Kuokkamies tappoi tekijänsä.
Yllä oleva tarina voisi olla vaikkapa vasemmistolainen yleistä koneellistamista vastustava tarina. Tarina siitä miten tehdas ei voi korvata aitoa työmiestä. Ja että tehdas on vaarallinen ja tuhoisa. Ja että sen tekeminen on itselle vaarallista ja tätä kautta epäsuotuisaa.
Ja lisäksi se kertoo että ihminen on enemmän kuin kone. Eli kyseessä on "tarinoita sielusta". Kone on aina puutteellinen, ihminen ei ole mekaaninen, muistuttaa tarina.
Tämä yllä oleva kuvaa kaikkia mekaanisia ihmistarinoita. Mutta jos kone onkin konenainen, sävy muuttuu seksuaaliseksi. Ainakin feministien tulkinnoissa. Ja miksei minunkin.
Kotosuomesta löytyy tälläinen tarina. Se on itse asiassa "Kalevalassa". Seppo Ilmarinen menettää puolisonsa ja murehtii. Hän tekee itselleen korvikkeen. Mestariseppänä hän takoo sellaisen itselleen. Hän tekee kultaisen naisen. Valitettavasti tämä nainen on sängyssä kylmä kumppaniksi. Väinämöinen varoittaa tässä rahan vuoksi naimisesta, eli kyseessä ei ole tarinan itsensä mukaan naisen esineellistämisestä johtuva asia. Mutta tietysti tämä voidaan helposti kääntää sellaiseksi.
Tätä kautta tehtaasta ja ihmissielusta päästäänkin helposti pornografian vastustamiseen. Internet tarjoaa vain kylmää. Mukana oleva liha ja lämmin käsikin on runkkarin oma. Muistutus on hyvä ja olennainen.
Ulkomailla ollaan hieman optimistisempia. Kenties siellä muistetaan että pornografia antaa kuitenkin hiema aitoja kiihottumisen tunteitakin. Eli vaikka valhe tarjoaa turhaa ja perusteetonta toivoa, turhakin toivo on aito tunne. "Kun hirviöiksi paljastumme, onko hyvät päivät valhetta sittenkään?" kysyisi CMX.
Pygmalion -myytissä kuvanveistäjä veistää naisen kivestä. Veistos on niin kaunis että Pygmalion, se taitava seppä, rakastuu omaan tuotokseensa. Galatea, joka on patsaan nimi, saa lähentelyä ja lahjoja. Pygmalion rukoili Afroditea antamaan itselleen samannäköisen vaimon kuin mitä patsas on, jotta hän pääsisi räytymisestään. Afrodite taas tuli tästä uteliaaksi ja huomasikin että patsas muistutti kovasti Afroditea itseään. Näin hän koki itsensä imarrelluksi ja herätti patsaan eläväksi, jonka jälkeen se oli ihan kuten kuka tahansa ihminen.
Yllä olevassa tarinassa takana on tulkittava Platonin kannattamasta kauneuden muodosta. Veistäjä sai tämän idean esiin, hän näki kauneuden idean taakse ja saavutti Afroditen. Platonilla rakkaus liittyi kauneuen ideaan, eli jos rakastat jotakuta syy on välineellinen: Hän edustaa varsin hyvin, joskin epätäydellisesti, kauneuden ideaa maan päällä.
On mielenkiintoista huomata että taiteilijan ja sepän ero on ideatasolla aika suuri. Pygmalion ei leiki Jumalaa. Hän tekee patsaan, eikä pyri luomaan uutta ihmistä. Mekaanikko nähdään uhkana. Esineellistäminen paistaa läpi molemmissa tarinoissa - ja se on nähtävissä Platonin rakkauden luonteen selityksessäkin. Jumala muuttaa patsaan elolliseksi, tarina saa onnellisen lopun deus ex machinan kautta. Myyteissä taiteilija saavuttaa sen mitä teknikko tavoitteli, koska hän ei "leiki jumalaa" vaan "antaa jumalan leikkiä".
Kirjoittaja pahoittelee sitä, että tarinassa vaihdetaan kertomisnäkökulmaa jokaisessa kappaleessa. Se voi vaikeuttaa jutun seuraamista, mutta toisaalta juuri tämä myytin symboliikan vaihdunta kulttuurisidonnaisesti ja ajallisesti on jotain jota haluan myös nostaa esiin tämän luettavuudelle kenties inhottavan rakenteen kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti