Urheilua ja sitä iänikuista leipää.

""Minä tarvitsen loman, hyvin pitkän loman niin kuin olen sanonut sinulle ennenkin. Luultavasti lopullisen loman: en usko että enään palaan. Eikä se ole tarkoituksenikaan. Olen järjestänyt kaiken. Gandalf, minä olen vanha. En näytä siltä, mutta sydämeni sopukoissa minusta on alkanut tuntua siltä. Hyvin säilynyt, totta tosiaan.", hän tuhahti. "Minä - minä tunnen itseni ohueksi, jotenkin venytetyksi, käsitätkö. Niin kuin voinokare joka on levitetty liian isolle leivälle. Siinä on jokin vinossa. Minä tarvitsen vaihtelua, tarvitsen jotakin.""
(Bilbo, Tolkienin "Taru Sormusten Herrasta")

Useat urheiluhullut lukevat urheilutilastoja. tämä tarjoaa heille jotain joka tiivistää kaaoottisen pelin muotoon jossa on kaikki olennainen. Peli muuttuu ymmärretyksi. Tälläinen voi jopa antaa tunteen siitä että vaikka maailmassa asiat muuttuvat, ovat jotkin asiat kuitenkin ikuisia. Kaikille muille urheilutilastot näyttävät tylsyydeltä. (Turvallisuus ja tylsyys ovatkin hyvin samanlaisia asioita.) Sitten on niitä joista urheilu on kiinnostavaa seurattavaa, mutta kun pallopeli on ohi, kaikki siihyen liittyvä olennainen on jo koettu. Jokainen pelitapahtuma on ainutkertainen kokemus, jossa on pelin yllättävyys, pelaajien ja peliä seuraavien ihmisten kokonaisuus. Ja joista voittotilastot ovat väkinäinen yritys kaavoittaa pelin kulku, jotain joka ehkä pitää paikkaansa, mutta on kuitenkin samalla urheilun vastakohtaa. Siinä missä urheilu on aktiivisuutta ja dynaamisuutta ja yllätyksiä, on tilasto vain passiivisuutta ja pysyvyyttä.

Näin voidaan ymmärtää vaikkapa halua harrastaa extremeurheilua. Se on passiivisuutta vastaan taistelua, tylsyyden poistamista. Riskinoton hakemisen syy on tylsyys. Vaudikkaat asiat tuovat elämään aktiivisuutta ja muutosta. Sattuma on erilaista kun pysyvät säännöt, ne tuovat vaihtelua. Jos toimitaan niin että elämä on aktiivisuutta ja kuolema passiivisuutta, on riskinotto elämään hakeutumista. Tätä kautta Freudin thanatos eräänlaisena "kuolemanviettinä" on väärille jäljille ohjaavaa. Seikkailu ei ole suisidaalisuutta, vaikka se joskus johtaakin kuolemaan. (Ei hengissä selvitä elämästä.) Seikkailu voidaankin nähdä enemmänkin haluna tuntea elävänsä. Oleskelu ja muu passiivisuus tuntuu ja maistuu joillekuille kuolemalta.

Tästä päästään tavallaan siihen mikä on uskonnon rooli. Kuvitellaan että haluat itsellesi leivän. Sen valmistaminen on aktiivisuutta ja sen syöminen on toimintaa, joka aktiivisesti muuttaa maailmaa. Se on lyhytaikaista. Seuraavana päivänä on eri leipä. Se on elämää. Uskonto sen sijaan tarjoaa ikuisuutta, "jokapäiväistä leipää" joka on joka päivä sama. Tätä kautta uskonnon tarjoama leipä onkin ikään kuin tehty uljaan näköiseksi patsaaksi, joka on mittasuhteiltaan valtava. Jos normaali leipä syödään pöydän ääressä, uskonnon leivän pöytä on valtavan suuri katedraali. Koska leipä on ikuinen, sitä suojellaan ja sen ympärilel rakennetaan kaunis ja koristeltu vitriini. Vitriinin ääressä vartijat auliisti opastavat turisteja katsomaan leipää. Tätä leipää ei syödä, ja jos syötäisiin, se maistuisi kuolemalta. Leipää toki myydään mainospuheella "elämän leipä", mutta tämä leipä on passiivinen.Tämä leipä ei edusta elämää, vaan kuolemaa.

---

Kirjoittaja ihmettelee sitä, miten kirkon ehtoollisleipä sulaa kaikestsa huolimatta niin nopeasti - ja niin useassa - suussa.