"Tahto tuhoutua lienee eräs sielun loimilanka, / toinen vallanhalu yli piirin tunnetun. / Taistelu on kahden sanan välin mittainen, / kyllä vaiko ei, kas siinä pulma."(CMX, "Melankolia")
Kevään juhlat ovat olleet perinteisesti hedelmällisyyden juhlia. Näissä elämää ja kuolemaa harvemmin liitetään yhteen. Näin esimerkiksi pääsiäispupun alkuversio oli elämää juhlistava, kuolema oli poissa. Tuntuu että syntymä ja kuolema olisivat toisilleen aivan vieraat.
Ensivilkaisulla kuolema saadaan vierailijaksi kevätjuhlaan kristillisyyden kautta ; Pääsiäisen tarinassa on vahvasti sekä kuoleman että uuden elämän teema. Pääsiäinen korostaa kuoleman tärkeyttä, mutta samalla Jeesuksen uhri voittaa kuoleman, jolloin kuolema muuttuu "irrelevantiksi". Kuolemaa ei ole, joten elämä ja kuolema ovat taas erillään.
Sen sijaan Sigmund Freudin näkemykset elämästä ja kuolemasta ovat myös vahvasti elämän ja kuoleman yhdistävä.
1: Freudilla elämää edustaa libido ja egovietti. Freud näki nämä biologisina. Libido oli mikä tahansa mielihyvää tuottava voima - siis sisälsi seksuaalisen nautinnon mutta oli luonteeltaan tätä laajempi. Egovietti taas oli sitä että ihminen tekee monenlaisia asioita pysyäkseen elossa. Tätä kautta tosiasiat vaikuttavat egoviettiin ja saa ihmiset tekemään epämukavia asioita pysyäkseen elossa. Näkemys oli kovasti elämäkeskeinen.
2: Maailmansodat saivat Freudin miettimään asioita uudestaan. Olivathan ne varsin aggressiivisia ja vaikeasti ymmärrettävissä yllä olevalla tavalla. Hän teki libidosta tavallista laajemman: Vanha egovietti sai astua sen sisälle. Tämän lisäksi oli thanatos, joka on aggressiota. Se voi kääntyä myös itseä vastaan. Thanatos saa ihmisen ottamaan riskejä, kyseessä oli leikki kuoleman kanssa. Äärimmäisenä muotona tästä on Freudille äärimmäisen narsismin ja itsemurhan kaltaiset asiat.
En ole suuri psykoanalyysin ystävä, mutta kuitenkin siinä on elämällä ja kuolemalla merkitys. Monesti toista näistä kuitenkin ylikorostetaan. Yleensä uskonnoissa -& Luukanen-Kildeen kirjoissa - kuolema kielletään tai tehdään irrelevantiksi. Kuolemaa korostavat taas ajatuvat keskusteluissaan helposti itsetuhoiseen toimintaan jossa elämä muuttuu turhaksi ja merkityksettömäksi. Itse yritän välttää näitä ääripäitä, pitää molemmilla arvo ja merkitys.
1: Elämä ja kuolema liittyvät yhteen skientistinkin silmin : Jos elämä on vaikkapa solureaktioita, on kuolema vain tietynlaisen tapahtumasarjan loppumista. (Olipa sen jälkeen jotain tai ei.) Tällöin kuolema on vain elämän loppuminen, ja eräässä mielessä elämän rooliksi tulee mahdollistaa kuolema. ; Ajatus siitä että kuolema on elämästä väistämätön ja lopullinen seuraus samaan tapaan kuin tietokoneen rikkimeno ja ohjelmistojen vanhentuminen on väistämättä edessä sillä hetkellä kun astuu kauppaan ostamaan uutta laitetta. Jos sen kanssa ei pysty olemaan, tapahtuu helposti virhebudjetointia.
Ylläoleva ajattelutapa voi tuntua surumieliseltä. Kuitenkin se ei ole välttämättä tälläistä. Asiaa voi ymmärtää Hankamäen kautta. Hän kertoo japanilaisesta kirsikankukkajuhlasta, hanamista. Kukkia juhlitaan ja kukintakausi on lyhyt. Pessimisti voi sanoa että harva hyvä asia kestää kauan. ZEN -filosofi voi delegoida kukinnan lyhyyden mietinnän puulle. Ekologi voi selittää omiaan. Humanisti taas voi korostaa sitä, miten ihminen ymmärtää kukkien arvon kun kukinta ei ole kokoaikaista. Hauraus saa meidät pitämään niitä arvokkaana. Olennaista on tietysti se, miten kaikkia näitä näkemyksiä edustava voi silti pitää hanamia juhlinnan arvoisena asiana.
Ja tietenkin lopuksi, varmimmaksi hämmennykseksi, voidaan ottaa sivuaskel elämän ja kuoleman erottelun suuntaan.
Aihetta kun voi lähestyä aktiivisuuden kautta. Elämä on aktiivisuutta ja kuolema passiivisuutta. Kuolema ei ole siis edes ominaisuus joka tulee kohteen, vaan passiivinen seuraus elämän loppumisesta. Tällöin mukaan saa otettua eksistentialismissa käytettyä jakoa, jonka löytää vaikkapa "paradoksin lippaasta". Kristillisestä sävystä pitäjä löytää samaan avaimen "Count Up" -blogista. "Arki@Pyhä. @-merkki ilmaisee operaattorin. Pyhä pysyy, Arki vaihtuu."
1: Eläminen vertautuu omistamiseen jossa olemme suhteessa maailmaan ~ Elämässä korostuu valta, tahto, intressit, vaikuttaminen, aktiivisuus, aktivismi ... On helppo korostaa sitä miten kuolema vie elämän, mutta elämä voi toisaalta aiheuttaa kuoleman, aktiivisella toiminnalla kuten liipasimen painalluksella.
2: Kuolema taas on mysteeri jota käsityskyky ei sellaisenaan kohtaa, kuollut ei tiedosta kuolluuttaan. Siksi esimerkiksi murhaajalle kuolema on aiheutuja, joka aktiivisesti aikaansaadaan, mutta murhaaja ei tiedosta kuolemaa, vaan kuolevan ihmisen ja tämän jälkeen jäävän ruumiin. Eikä uhrikaan tiedosta kuolleena tilaansa.
Näin elämästä tulee jos ei ongelma niin ainakin tavallaan siihen vertautuva asia. Kuolema taas on väistämättömyytensä vuoksi olotila.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti