Nainen ja pappi.

I.33 -manuaali on hyvin vanha. Se on luultavasti peräisin 1200 -luvun loppupuolelta, joskin jotkut arvioivat sen niinkin nuoreksi kuin 1300 -luvun puolivälistä olevaksi. Manuaalissa tekstit on kuvaavat lauseet, merkeverset, joita on selitetty auki. Siinä on myös piirroksia. Tämä on erikoista koska varhaiset manuaalit olivat yleensä ilman kuvia, niissä oli vain lauseita jotka kulkivat "suullisena perinteenä" joka oli kirjattu ylös. Tällä suojeltiin salaisuutta. Tätä kautta on jopa mietitty, onko kirja kommentaari johonkin vallitsevaan perinteeseen. Tämä on hyvä kysymys, koska se on toistaiseksi vanhin tunnettu (eurooppalainen) manuaali miekkailusta.

Manuaali on myös siitä erikoinen, että siinä esiintyvät hahmot eivät ole sotilaallisia. Samoin siitä puuttuu useille manuaaleille tyypillinen "veri ja irtoraajat". Munkkihahmot viittaisivat jopa siihen että se olisi kirkollinen. Mutta tätä tulkintaa hämmentää kirjan loppupuolella oleva Walburgis -hahmo, joka on nainen. Walburgis -nainen esiintyy vain manuaalin loppupuolella, muutamassa kohdassa. (Yllä oleva kuva sisältää juuri niitä.)
1: Naishahmo on keskiaikaisissa manuaaleissa harvinainen. Tosin myös Talhofferilta löytyy nainen, joten ainutkertainen tapaus tämä ei ole. (Vaikka näin itse asissa on väitetty muutamissa ihan hyvissä kirjoissa jotka käsittelevät aihetta.)

Näiden hahmojen käytön on uskottu liittyvän myös siihen, että manuaali olisi urheilua ja itsepuolustusta eikä taistelukäyttöön tarkoitettu. Toiset taas ovat sitä mieltä että vaikka kuvat ovat siistejä ja verettömiä, itse teksti kuitenkin kuvaa iskuja päähän ja vartaloon, jotka ovat varsin tappavia. Näin ollen taistelukäyttöä ei voida laskea pois.

Minusta mielenkiintoisin ja tätä ehkä valaisevin kohta löytyy tekstistä manuaalin alkupuolelta. Kun aletaan käsittelemään asentoja, kirja mainitsee että asennot tulisi ottaa käyttöön vaikka vastassa olisi harjaantumaton vastustaja. Tämä viittaa siihen että laji toimii monella tasolla.

Kun asiaa lähestyy tätä kautta, huomaa että lähes kaikki asennot joissa ihminen voi olla ovat melko lähellä jotain asentoa. Ja jokainen isku joka hänen on mahdollista tehdä, on lähellä jotain riittävän monipuolisessa systeemissä olevaa hyökkäystä. Tätä kautta saadaan rakennettua oikea toimintatapa. Tosin tässä on mukana vielä yksi lisä: Kun asento ei ole ihan samanlainen, kysymys on asentovirheestä. Koska hyvässä kaksintaistelusysteemissä vastustajan uskotaan osaavan toimia fiksusti, on pohjalla oleva tekniikka ikään kuin "huippuunsa hiottu". Tätä kautta erot ovatkin nähtävissä erilaisina heikkouksina. Asennot ja niistä tehtävät toiminnat voidaan tehdä tehokkaasti tai virheillen.

Näin voisi lopettaa jopa itämaiselta maistuvaan aforismiin jossa osaavalle joka ikinen asento on stance. Mutta osaamattomalle mikään asento ei ole stance: Oikein toimiva osaa ottaa kaiken irti vaikka hän olisi hieman virheasennossa, korjata tilanteen edukseen. Ja hän osaa nähdä toisen asennosta asioita vaikak toisen asento ei olisikaan oikeaoppinen. Ja näistä tehdyt toiminnat ovat sellaisia että vaikka seisoisit oikein, osaamattomuuksissaan voi pilata hyvän asennon antamat edut kun niitä ei osaa käyttää hyväkseen.