Jo pintapuolinen miekkailumanuaalien sisältöjen lukeminen tuo jotain kuvaa siitä, miten moninaisia aseita ja systeemejä niiden sisälle kuului. Siksi kirjoista löytyy monenlaista. Perinteisen miekan, keihään ja hilparin ja muiden varsikirveiden lisäksi yleisesti opetetaan moukariaseiden käyttöä, painia, haarniskan, hevosen tai molempien kanssa taistelua, sekä ainakin minusta eksoottisen oloisen "dueling shieldin" käyttöä, ja osa tekniikoista perustuu pelkästään sen käyttämiseen. Siksi esimerkiksi Paulus Kalin ohessa oleva kuva haarniskoidusta pollaxe -kamppailusta ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Lisäksi on esimerkiksi Talhofferin kirjan kautta opeteltavussa iki -ihanien sotakoneiden käyttöä. Vähän tarkemmin tutustumalla löytää esimerkiksi Fiore dei Liberin tuotannosta keinoja kuinka taistella siten että toisessa kädessä on pitkä sauva ja toisessa veitsi. Sama teos opettaa myös kuinka käyttää kahta nuijaa ja puukkoa, ensimmäinen nuija on heittoase, jota käytetään tilanteen avaamiseen hämmentämään.(Melko lailla samalla tavalla kuin shurikenjutsun sovelluksia ninjutsussa.) Tämän jälkeen toisessa kädessä on nuija ja toisessa puukko. Muita esimerkkejä on runsaasti. Mainitsen Paulus Mairin, joka opettaa myös viikatteen ja sirpin ja muiden vastaavien maataloustyökalujenkin taistelukäyttötapoja.
Mutta jotkut asiat ovat erikoisempia kuin toiset eivät. Tässä en muistuta siitä, miten monessa kamppailuoppaassa on taistelun jälkeinen rukouskuva. Tälläisestä hyvä esimerkki on vieressä oleva Paulus Kalin teoksesta napattu kuva. Nämä tuovat mukaan sellaista henkeä, että oikeaoppinen herrasmiehen kamppailu loppuu rukoukseen, ja tämä oli yhtä tärkeä osa kuin ne muutkin osat. Tämä ei ole oikeastaan mikään erikoinen tai eurooppalaisille ominainen asia; Että henkisyys, rauha, hyvyys ja muut arvostettavat asiat sidotaan väkivaltaan vaikka niiden välillä tuntuukin olevan ristiriita. Onhan itämaissakin lajeissa "henkinen aspekti" usein esillä. Jokainen kulttuuri on tavalla tai toisella heijastanut sisäistä rauhaa ja rakkautta tavoilla jotka ilmenevät siihen että paikat menevät palasiksi.Otan esimerkiksi kaksi jotka minusta ovat kaikista eriskummallisimpia:
Hans Talhofferin kuvasarja "Kämpfe zwischen Mann und Frau" kuvaa yksinkertaisesti naisen ja miehen välistä kamppailua, jossa mies on kuopassa tai kaivossa vyötäröään myöten (WA?) , ja häntä uhkaa tiukkaan nahkaan pukeutunut nainen (RLY) jolla on aseenaan sukassa oleva kivi. (WTF) Nainen heiluttaa sukkaa ja mies puolustautuu nuijalla. Nuija tosin toimii vaikka se olisi pieni lapiokin tai lähes mikä vaan tylsä suhteellisen pienikokonen kiinteä astalo. Talhoffer antaa neuvoja myös naiselle. Näin sekä sukka -aseen kanssa heiluminen että "kainalokuopassa" toimiminen tulevat opetetuiksi.Tätä kuvitusta katsellen on hyvä huomata, että tämänkaltainen tilanne oli teoriassa ihan mahdollinen, esimerkiksi jos herrasmies joutui alentumaan tekemään palvelijain hommia, ja vaimo sattui olemaan tympääntynyt Luojan Hänelle Määräämään Osaan. Tekniikat sinänsä ovat ihan toimivia, ja sukka -asekin on eksoottisuudestaan huolimatta aidosti vaarallinen. Tasa -arvon kannalta tämä on erikoinen, koska on vaikeaa sanoa soveltuuko tämä kuvaamaan tilannetta, jossa naista sorretaan vai ei. Tämä olisi helppoa, jos naista ei neuvottaisi. Mutta voi tietysti olla että nainen toimii fiksusti vain koska olettamalla taitava vastustaja voidaan oppia hyviksi itsekin; Täytyy oppia systeemi syvällisemmin ja kikkojakin on hyvä olla hihassa enemmän kuin se kuuluisa yksi. En tosin usko että Talhofferin tuotantoa liiemmin luetettiin ja vielä vähemmän harjoitutettiin naisilla.
Itse en ole täysin poissulkenut sitäkään, että tämä osio on paitsi taisteluopas, myös eräänlainen Talhofferin teekkarihuumorin ilmentymäkin. (Mikä ei tietenkään tarkoita että systeemi ei olisi toimiva. Kyllä, jos joudut kaivoon vyötäröä myöten ja vaimosi ryntää kimppuusi sukan kanssa jossa on tiiliskivi, kannattaa toimia kuten Setä -Hans opettaa.) Jotenkin Talhofferin muustakin tuotannosta tuntuu kumpuavan jonkinlainen vuosisatain takainen nauru. Minusta tuntuu että hän oli hyvä seuramies. No, ritarikoulutukseen kuului myös runoutta ja muita sosiaalisen toiminnan taitoja.
Toinen taas tulee Anonyymiksi jääneen kirjoittajan taidonnäytteestä, "Codex Wallersteinistä" . Siinä huumoria on "hieman vähemmän". Ohje on yksinkertaisesti kuvituksella ja tekstillä tehty ohjeistus siitä, miten herrasmies voi selviytyä erinäisistä taloudellisista vaikeuksista. Siinä opetetaan yksinkertaisesti aseellinen ryöstö. Nettikin tuntee tunnuslauseen "how to rob a peasant with a knife."Tekniikka sisältää ohjeen siitä, kuinka maaorjan kaulaa voidaan käsitellä kädellä ja puukolla niin, että tämä pelästyy. Syy on selvä : "Veri on pelottavaa". Moni pitää tätä taulua jotenkin huonona. "Ridiculous" voikin olla monen tuomio. Minusta tämä on kuitenkin nähtävä osana aikaansa, jolloin maaorjat olivat joko omistusta tai muuten arvotonta sakkia. Kutsutaan tätä kristillisen feodalismin ilmentymisenä, jossa talousteoria kohtaa ihmisten eettisen kohtelun.
Tämäkin tekniikka on itse asiassa hyvin mietitty. Toisin sanoen sitä on kehitelty, mikä taas tarkoittaa jotain. Kuten tietenkin sekin että oppikirjoissa voi todella olla tämänkaltaisia ohjeita, kertoo paljon kulttuurista. Tekniikka aidosti ottaa huomioon anatomian, ja se on itse asiassa vain harvoin letaali -halutaanhan maaorja vaikkapa myydä toiselle herrasmiehelle maan mukana, eikä maan jälleenmyyntiarvoa kannata turhaan laskea. Siksi on hyvä tuottaa häiritsevässä määrin verenvuotoa, tosin elintärkeitä suonia katkaisematta. Niin saadaan aikaa napata lompakko (joka sekin on tietysti piirretty kuvaan.)
Tarkemmat yksityiskohdat voit opiskella itse lueskelemalla teurastamiseen tehtyjä nykyohjeita ja toimimalla juuri päinvastoin. Itse asiassa vain tätä kautta tiedän että tämä ohjeistus on mietitty; Siihen on pragmaattisesti tiivistetty melko olennainen osa ihmisen ruumiin rakenteista. Sekä kaulan valinta, että itse toimenpide on kaikkea muuta kuin satunnainen. Se on siis yhtä tarkkaan mietitty ja tätä kautta - kieroutuneella tavalla - "hienostunut" kuin kirjan muutkin tekniikat, jotka piirrostyylinsä karkeudesta huolimatta ovat kehuttuja - siis hyviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti