Eläinten oikeudet herättävät usein huomiota. Tämä ei sinällään ole mikään ihme. Ihminen käsittelee etiikassa monia asioita, kuten esineitä ja niiden omistusoikeutta. Ja toisaalta sen piirissä käsitellään ihmisiä ja heidän asioitaan. Siksi ei ole mikään ihme, että eläimiäkin käsitellään. Nehän kuitenkin ovat selvästi elollisia olentoja, joilla on jonkinasteista hermostollista toimintaa.Ajatus eläinten oikeuksista on sinällään vanha.
1: Vanhimmat liittyvät uskontoihin. Amerikoissa on vanhastaan palvottu esimerkiksi jaguaareja. Aboriginaalien alchera (esiaikainen ja myytillinen uniaika) -tarinoihin liittyy eläinhahmoja. Egyptiläiset kuvasivat jumaliinsa eläinhahmoja, kuten Anubiksen. Merkittäviä olivat myös kissat, joita egyptiläiset muumioivat. Samoin he pitivät erityistä Aspishärkää, jonka kuolemaa seurasi aina maansuru. Egyptiläiset palvoivat pelättyä krokotiilia: Sen hampaisiin kuoleminen oli suuri ilo ja onni, mutta tämän pyhän eläimen tappajalle ei hyvä heilunut.
2: Homeroksella on tarina, jossa Pandaros muistelee hevostaan, ja miettii kuinka paljon sille olisi ollut tarvetta sodassa. Lopuksi hän kertoo, miksi ei ollut alun perin ottanut hevosia mukaan: Varsat olivat tottuneet syömään hyvin ja Pandaroksesta olisi ollut ikävää ottaa ne sotaan niukalle appeelle. Niin hän lähti itse vaaralle alttiiksi. Hevonen oli siihen aikaan kuitenkin valtavan kova etu taistelussa, joten mistään pienestä uhrauksesta ei ollut kyse. Samoin Homeros kirjoitti kehuvasti Odysseuksen Argos -koirasta, joka oli odottanut isäntäänsä. Tarinaan saatiin sentimentaalinen lisä, kun Argos koira kuoli Odysseuksen nähtyään.
3: Monilla on ollut kauan erilaisia lemmikkieläimiä, joita kohdellaan ikään kuin perheenjäseniä. Näitä ruokitaan ja hellitään. Tosin näille esitetään tietynlaisia rajoitteita jotka koskevat erityisesti niiden lisääntymistä. Minä jalostuksesta kiinnostuneena tietenkin olen oikein panostanut tähän "eläineugeniikkaaan" joksi tätä toimintaa kerran kuulin kutsuttavan.
___3.1: Erikoista on tietysti se, että harva söisi lemmikkejään, kun taas yhtä älykkäitä ja henkeviä muita eläimiä voidaan syödä. Syynä voi tosin olla sekin, että koiranliha ei ole kovin hyvää. Monet hevosharrastajat eivät tosin suostu hevosmakkaraa syömään, mutta minä kyllä sekä leikin ja rapsutan vasikoita että syön naudanlihaa. Söisin koiraa, mutta en saa siitä sellaista utiliteettia että alkaisin elättämään koiria sitä varten, että saisin niistä ruokaa.
Nykyisen eläinsuojelun ajattelu perustuu siihen että tarpeeton kärsimys on väärin. Tämän vuoksi esimerkiksi on tehty erilaisia eläinsuojelulakeja. Periaatteena on se, että eläinten kiduttaminen ja rääkkääminen on kiellettyä. Vain harva kannattaa tätä. Toisaalta jotkut kannattavat eläinten vapauttamista tai eläinten oikeuksien lisäämistä. Asiassa on paljon aste -eroja. Esimerkiksi hyönteisiin suhtaudutaan usein kepeämmin kuin vaikkapa apinoihin. Koe -eläiminä banaanikärpäsiä suojellaan vähemmän kuin pupuja, vaikka banaanikärpäsiä taitaa päälukuna laskettuna olla paljon paljon enemmän.
1: Erikoinen yksityiskohta on kuitenki hierarkinen "kastijärjestelmä", joka eläimille annetaan. Tärkeintä ei olekaan eläimen elämisen arvo sinällään, vaan korostetaan sitä miten söpöjä ne ovat. Suloisen näköiset eläimet, kuten hillerit, ketut ja jänikset saavat paljon myötätuntoa ja suojelunhalua, kun taas rumat eläimet koetaan vähemmän suojeltaviksi. Monilla on sympatiaa perhosiin ja marsuihin ja antipatiaa hämähäkkeihin sekä käärmeisiin.
2: Toinen erikoinen yhteys on siinä, että toisaalta ennen on maalla hukutettu kissanpentuja, eikä tämä ole ollut toki iloinen asia, mutta ei mikään kammottava teko. Ja toisaalta sitä lemmikkikissaa on tarpeen tullen elvytelty. Ja joskus ihminen kokee olevansa eettinen, kun lopettaa kissan vamman tai taudin vuoksi. Ihminen kuitenkin selvästi hallitsee kissojen ja muidenkin eläinten elämää ja kuolemaa.
Yleisesti ottaen eläinaatteet voidaan jakaa kahtia. (Eläinten kiduttajia ei mainita, he ovat sen verran marginaalia että saavat vain tämän sulun. Jotta muistetaan että 1 -kohta ei ole eläinrääkkäysstigmatisoinnin paikalla.)
1: Ihmiskeskeiset, joiden mielestä ihmisellä on oikeus käyttää tuotantoeläimiä. Tämän vuoksi tuotantoeläimiä saa pitää. Osa heistä hyväksyy eläinkokeet. Tässä piirissä ajatellaan että eläimellä on ihmiselle monin paikoin välinearvoa. Tämä ei estä sitä että eläimellä ei olisi itseisarvoa joissain asioissa. Esimerkiksi sialla voi olla oikeus olla kitumatta, vaikka se laitetaankin lihoiksi. Osalla on tietysti mustavalkoisempaakin näkemystä, ja heille eläin edustaa vain välinettä. Mutta nämä ovat harvinaisia. Tämän riskinä on antroposentrismi eli se että ihminen jotenkin erotetaan eläinkunnasta, samanlaisuuksia ei huomata ja eläin muuttuu siksi toisinnetuksi. Tämä luonnollisesti hivelee ihmisen egoa ja omanarvontuntoa.
2: Eläinkeskinen näkökunta korostaa sitä miten eläin on samanlainen kuin ihminen. Tai miten ihminen on oikeastaan eläin. Tässä on kaksi päälinjaa, joiden keskeisin ero on siinä miten "animal liberation" tarkoittaa:
___2.1: Peter Singer, joka edustaa miltei ihmiskeskeistä linjaa. Hänestä "liberation" eläimillä tarkoittaa vapauttamista turhasta, tarpeettomasta, tuskasta. Tätä kautta eläimiä voidaan käyttää tuotantoeläiminä tai koe -eläiminä, kunhan tämä jollain tavoin perustellaan. Miltei samanlaista, joskin astetta tiukempaa kantaa edustaa Tom Regan, joka edustaa kantaa, jonka mukaan eläimillä on edellä mainitun lisäksi muutenkin samankaltaisia oikeuksia kuin ihmisilläkin. Kuitenkin hänkin asettaa ihmiselämän eläimen elämän yläpuolelle. Hänen laivaesimerkissään on uppoava laiva. Hän kirjoitti, kuinka hukutettakoon ennemmin miljoona koiraa, kuin yhtään ihmistä.
___2.2: Näitä aktiivisempaa linjaa edustaa näkemys, jonka mukaan "liberation" tarkoittaa sitä, että eläimet on vapautettava. Ne eivät ole vapaaehtoisesti ihmisten palveluksessa, joten he (ei siis ne) ovat tätä kautta orjia. (Samaan tapaan kuin minä olen "vapaa valitsemaan". Kokeillaan jättää verot maksamatta ja jutellaan asiasta sitten..) Tässä nähdään se, että kaikesta hyödyntämisestä tulisi luopua. Eläinoikeusliikkeen mukaan eläimillä on vähintään yhtä suuri arvo kuin ihmisellä. Usein kuulee jopa sitä että eläimille pitäisi antaa suurempi arvo kuin ihmisille, koska avuttomuuden periaate on eläinten puolella: Tämä on likimain se sääntö että "naiset ja lapset ensin pelastusveneeseen ja viimeiseksi sotarintamalle", koska näillä on heikompina ja avuttomampina isompi oikeus ensisijaiseen suojeluun. Eläinkeskisyyden riskinä on antropomorfismi eli se, että he ihmistävät eläintä liikaa antamalla niille (1) piirteitä joita niillä ei ole tai (2) rinnastavat yhtäläisiksi piirteitä joissa on argumentin kannalta liian suuria aste -eroja.
Tämä on vasta lähtökohta tai lopputulos (etiikan kohdalla kun ei ole aina selvää, kumpaa mikin kannanotto on.) : Asiaa voidaan sitten perustella tai ainakin esittää puolustuspuheenvuoroja eri tavoin:
1: Deontologisen etiikan eli velvollisuusetiikan mukaan ihmisellä on joitain velvollisuuksia eläinten suhteen. Tässä kohden on vaikeaa sanoa tarkalleen missä raja kulkee. Minun ei voi kuvitella olevan vastuussa eläimestä, joka kuolee sukupuuttoon. Niitä on kuollut sukupuuttoon vuosimiljoonien aikana ties mitä, eikä ihminen ole niissä kaikissa syyllinen. Toki ihmisen toiminta on lisännyt sukupuuttoja, joten jotain vastuuta voisi luulla tässäkin asiassa kuitenkin olevan. Itse ajattelen että ihmisillä on eläinten suhteen velvollisuuksia, jos eläin on hänen suorassa vaikutuspiirissään. Pääasia on kuitenkin se, että velvollisuuksia on. Mutta kehen ne itse asiassa kohdistuvat? Tähän on eläinten oikeuksien kohdalla kahta päälinjaa.
___1.1: Tämä velvollisuus ei kuitenkaan ole välttämättä suoraan eläintä kohtaan. Kun esimerkiksi sovin käyväni ruokkimassa naapurin koiran, teen diilin naapurilleni. En toki ruoki naapuriani, mutta koiran ruokkimisen vastuu on samalla tavalla minun, kuin jos lupaan käydä kastella kukkia tai lapioimassa pihan. Vastuu on tällöin juuri minun, koska olen sopinut asian. Jos koira kuolee naapurin matkan aikana nälkään syy on ensisijaisesti minun, ei naapurini. Jos naapuri ei ilmoita asiasta, tai en lupaudu, järjestys vaihtuu, vaikka olenkin periaatteessa meistä kahdesta se, joka olisi loman aikana voinut koiran käytännön rajoituksissa tehdä.
___1.2: Kuitenkin voidaan ajatella että ihmisellä on velvollisuus juuri koiran hyvinvointia kohtaan. Eli vaikka teen diilin naapurin kanssa, ei ole tervettä ajatella että velvollisuuteni on olla tuottamatta naapurilleni pahaa mieltä, vaan että velvollisuuteni on ensisijaisesti koiran elintoimintojen ylläpitäminen ja toissijaisesti naapurin mielenterveys. (Joka kärsii seurastani muutenkin.)
2: Asiaa voidaan lähestyä myös utiliteetin kautta. Tällöin puhutaan yleisestä hyvästä. Tässä kohden on kolme tapaa ajatella:
1: Hyöty on se, joka tulee ihmiselle. Tämä johtuu joko siitä että (1) ihminen vain voi eli hänellä on valtaa (2) Ihminen tekee kustannuksia voidakseen pitää eläimiä, joten hän omistaa ne (3) tai siitä, että luonnossakin eläimet syövät toisiaan ja aikaansaavat tuskaa toisilleen eikä tämä ole moraalisesti väärin - jolla kierretään is - ought -ongelma, joskin hieman keinotekoisesti ja muutetaan argumentti indutioksi - ja jos ihminen on yksi eläin niin ihminenkin voi tehdä samoin. Eli ihminen joka käyttää eläintä hyväkseen ei ole sen pahempi kuin susi joka tappaa lampaan.
2: Eläimellä ja ihmisellä on omat hyötypoolinsa. Tällöin ihminen voi haitata eläintä jo siitä on eläimille hyötyä ja eläin saa aikaansaada kiusaa ihmiselle vain jos siitä aikaansaadaan hyötyä ihmiselle.
___2.1: Useinhan ihmisen toiminta koe -eläimien kohdalla katsotaan kammottavaksi juuri sen takia että siinä paitsi vangitaan eläin, myös tehdään tästä omanedun tavoittelemisen välinen. Tätä syytetään ahneudeksi, joten näille voisi saada myös negatiivisen arvon. Syynä on se, että toista välineellistetään ja hyväksikäytetään, jolloin tästä tulee sorrettu. Tämä mielipide on sukua sille, että kansanmurhaajallan saa tappaa enemmän tai tämän elämä on vähemmän arvokasta kuin vaikka hänen surmaamansa kansalaisen.
_____2.1.1: Voidaan kysyä missä määrin niitä voidaan soveltaa "kaikessa vaihdoissa". Eli se, joka enemmän hyötyy, joutuu enemmän perustelemaan toimintansa oikeutusta. Voidaan kysyä, saako lemmikin omistaja vaatia lemmikiltä vaikkapa näyttelyyn osallistumista, kun tämän ruokkimisesta on kuitenkin kiusaa ihmiselle. Samoin, jos joku intiaaniheimo saa vaikkapa omanarvontuntoa "toteemieläimestään puumasta" "Umpahpah" -sarjakuvien malliin, onko kyseessä eläinten riistäminen? Tuntuu että välineellistämisessäkin on aste -eroja.
3: Eläinten ja ihmisten hyödyt ovat "samassa poolissa"; Molemmat on otettava huomioon ja molemmilla(sekä mielessä ihminen/eläin että hyöty/haitta) on jotain arvoa ja merkitystä. Tällöin ajetaan sitä, että tehdään sitä, mistä aiheutuu eniten hyötyä. On myös muistettava että etuja ja haittoja voivat saada ihmiset ja eläimet. Kaikki osapuolet ja kaikki puolet olisi otettava huomioon. Tässä laskelmassa on tietysti ongelmana se, että on jotain uhrauksia ja jotain mitä saavutetaan. Ja sen vuoksi vaikka valtaosa tuntuukin kannattavan tätä vaihtoehtoa, näkemyseroja on paljon. Pääongelma on tietysti se, että hyödyt ja haitat suuruuksineen eivät vain killu hintalapun tapaan, vaan ne perustuvat enemmän tunteeseen kuin varsinaiseen "objektiivisuuteen". Jotta utiliteetista voidaan lainkaan puhua, näitä tulisi kuitenkin voida jollain tavoin arvioida.
___3.1: Tässä kohden mielestäni tärkeää on se, että jos arvioidaan eläimen utiliteettiä, arvioidaan eläimen kärsimys ja eläimen hyöty. Pääpointti on kuitenkin siinä, että jos ajetaan eläinten oikeuksia ihmisten mielenterveyden ja hyvän fiiliksen sijasta, ei pidä miettiä pelkästään sitä "onko eläin koe -eläin vai vapaa", vaan on arvioitava eläimen kokemaa tuskaa, joka kasvaa juuri siitä että se on koe -eläin suhteessa muihin vaihtoehtoihin. Tätä kautta esimerkiksi eläimen vapauden arvolle täytyy antaa jokin painoarvo, joka ei ole pelkkä eläinaktivistin oma rakkaudenkannatuksen suuruus. On muistettava myös verrata vaihtoehdon tuottamat kärsimykset. Esimerkiksi kettuhäkeissä kuulee usein kuinka kettujen tassut menevät rikki. Kuitenkin luonnossa kettu kärsii sekä pelkoa pedoista, nälkää, vilua että se myös rikkoo tassujaan mm. kiviin. Ja ne tappelevat keskenään. Näin koe -eläinlaitoksessa erikoisharjoitteluni suorittaneena on eniten ihmetystä herättänyt se, että lemmikkieläinten hyvää kohtelua korostetaan ja koe -eläimiä pidetään kärsimyksen esimerkkeinä. "Erot eivät ole niin suuria." Luulen että syy on se, että käytännön kokemus koe -eläimien pitkäaikaisesta hoitamisesta ja tutkimuksesta puuttuvat enemmistöltä puhemiehistä.
_____3.1.1: Itse perustelen - mikäli etiikassa voidan tälläistä sanaa lainkaan käyttää -tuotantoeläinten käytön sillä, että esimerkiksi naudat ovat käytännössä sellaisia että ne eivät kovin hyvin eläisi luonnossa. Niiden pitäminen lemmikkeinä ei ole käytännön syistä, kuten suuren koon voksi, mahdollista kovin monille. Tätä kautta naudalla on käytännössä vaihtoehtona joko (1) olla tuotantoeläin tai (2) olla syntymättä lainkaan, jolloin se ei myöskään elä. Jos naudan elämällä on mitään arvoa, näen että nauta saa utiliteettia. Eläinten tuska tietysti laskee elämisen ilon kokemuksia ja tätä kautta naudan saamaa hyötyä, joka sillä on tässä utiliteettilaskelmassa. Voidaan kysyä missä vaiheessa niitä rääkätään niin paljon että kuolema olisi parempi.
___3.2: Suuri osa esimerkiksi koe -eläimenpidosta syntyvästä tuskasta onkin vain kettutyttöjen kokemaa surua, joka on kiusa, mutta aivan erilainen kiusa. Myös monesti keskusteluihin tuodaan eläinten symboliarvoa: Esimerkiksi jonkin eläimen uskonnollinen arvo. Toisaalta koiran timanttikaulapanta ei ole eläimen utiliteettia vaan ihmisen utiliteettia. Nekin ovat kuitenkin mukana laskelmassa. Fifin kaulapannalla on arvoa utiliteettilaskelmassa, mutta ei Fifin vaan tämän omistajan poolissa. Tämä tekee arvioinnista itse asiassa todella vaikeaa, mikäli aiotaan olla "kunnon antaumuksellisia eetikko -filosofeja".
_____3.2.1: Voidaan kysyä mikä on kettutyttöjen surun ja turkistarhaajan surun ja turkiksenkäyttäjien etujen suuruudet.
Muutamassa asiassa olen kuitenkin täysin erimielinen "eläinsuojelulinjauksen" kanssa:
1: Leena Vilkan "Eläinten tietoisuus ja oikeudet" -kirjassa esittämien kannanottojen kanssa. Suurin syy on täysi sisäinen ristiriitaisuus: Hän kritisoi Reganin koira-laiva -vertausta ja sanoo että koirat eivät ole laivassa vapaasta tahdostaan, ja avuttomuuden periaatteen nojalla ensin olisi huolehdittava niistä jotka ovat kaikista heikoimmilla. Tässä kohden utiliteetti koskee kaikkia. Koirat ja eläimet ovat samaa poolia, eikä erottelua eläimiin ja ihmisiin tehdä. Toisaalla hän sanoo että eläinkokeita ja tuotantoeläimiä ei voida mitenkään oikeuttaa, koska eläimet saavat kärsimystä, eivätkä etua. Hänestä eläimet saa lääkitä ja rokottaa ja tuottaa kipua koska eläin saa siitä etua itse. Mutta utiliteetti jossa eläin saa haittaa ja ihminen edut, ei voida tehdä. Tässä kohden niillä olisi erilaiset utiliteettilähteet. Olen sitä mieltä että ihminenkään ei ole vapaaehtoisesti laittanut itseään onnettomuuslaivaan, joten vapaaehtoisuusargumentti tuntuu vähintään erikoiselta. Toisaalta epäilen että koiran mahdollisuus selvitä onnettomuudesta turkkeineen ja luonnollisine uimataitoineen on parempi kuin monien ihmisten. Avuttomuusperiaatekin on siksi hieman väärä. Toisaalta jos ihmisten olisi velvollisuus ottaa eläinten utiliteetti huomioon, eli korostaa kuinka ne kuuluvat samaan eläinkuntaan ja tätä kautta yhteen, on sen käytävä myös toisin päin.
2: Eläinsuojelun yhteydessä näytetään usein kuvia nyljetyistä turkeista ja lihasta ja suolenpätkistä. Olen käynyt teurastamossa tutustumassa omakohtaisesti teurastuksen ja lihanleikkuun vaiheisiin. Siellä minulle tuli erittäin vahva kokemus siitä, että tappamistapa on se pääasia. Kun elän on kuollut, se ei tunne tuskaa. Siksi en oikein ymmärrä niiden jäänteiden näyttämistä. Ne vihjaavat minulle siihen että tavoite olisi siirtää asia itse keskustelun pääasiasta, eläinten aidosti kokeman kärsimyksen määrästä ja siitä miten mukavaa/ikävää niiden elämä on verrattuna luonnonoloihin, siihen mitä mielikuvia asiaan saadaan liitettyä ja mitä ennakkoluuloja ihmisillä on, miten niitä saadaan vahvistettua ja saadaan tietenkin synnytettyä uusiakin.
3: Etiikan kysymysten yleinen liukuvalinjaisuus (josta esimerkiksi kirjoitin tappamiskysymyksessä - itse asiassa minulle eläin/ihminen jatkumo on monilta osin kuitenkin samanlaisempi ihminen/androidi/robotti -liukumon kanssa) jätetään eläinoikeuskeskusteluissa vähälle ellei kokonaan pois: Eläinten ja ihmisten välissä on harmaan skaala : Ihmiset ovat eläimiä, joten meillä on samanlaisia piirteitä. Mutta kaikki eläimet eivät ole ihmisiä, joten ihmisillä on piirteitä joita muut eläimet eivät jaa. Siksi liika rinnastaminen tai liika rinnastamatta jättäminen on pakosti ns. "false analogy". Yleinen kommenttini on, että tämä harmaarajaisuuden huomiotta jättäminen on sekä yleistä etiikan käsittelyissä, että se itse asiassa myös huonontaa niiden laatua. Perusteluista tulee silloin helposti mustavalkoisia ja kummallisia. (Perustelemattomuuden liittäminen eettisiin kysymyksiin ei ole kovin yksiselitteistä. Dikotomisuus on kuitenkin selviö.)
Kuvassa siis elvytetään kissaa, vaikka kuvan rankka muoto saattaa yllättää pintapuolisen tarkastelijan joka ei näe lukea pientä kuvatekstiä eikä jaksa klikata sitä suuremmaksi. Jokin rinnastus tässäkin taitaa olla piilotettuna..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti