Reagointi ja pelisilmä

Tämä rakentuu aikaisemmin kirjoittamani päälle.

Yleensä itsepuolustuskirjoissa tekniikat kuvataa mallilla "kun toinen tekee näin, tee noin". Tekniikkahan taas on minun määritelmissä mikä tahansa liike tai niiden sarja, jonka suorittaminen oikeassa tilanteessa johtaa siihen että toinen saadaan joko lyödyksi tai sellaiseen tilaan että hän ei muuten jatka aggressiota viemällä tämän esimerkiksi huonoon asentoon tai liikkumattomaksi.

Kun kaikki tekniikat ovat aina kuvatti siten kuin ne olisivat "kun vastustajasi tekee tuon", tämä voi herättää sellaisen käsityksen, että tekniikat olisivat aina vain reagointeja.

Esimerkiksi italialainen miekkailu näyttää siltä, että se korostaisi torjuntaa, ja saksalainen miekkailu olisi aggressiivista, koska se pyrkii siihen että se hyökkää ensin, ja jos toinen onnistuu tekemään aloitteen, se pyrkii muuttamaan tämän asetelmasuhteen. Tästä voisi luulla että italialainen miekkailu olisi vain torjumista ja reagointia. Ja tosiasiassa kamppailutilanne on aina sen verran mutkikas, että pelkkä reagointi johtaisi häviöön. Se on kuten torjunta, joka vain siirtää tilannetta eikä ratkaise sitä.

Itse asiassa siinä vaiheessa kun toinen jo tekee jotain, on myöhästä reagoida: Ihmisen reaktioaika on sen verran pitkä ja isku sen verran nopea, että yleensä pelkkä reagoiminen oikean tilanteen konkretisoituessa on käytännössä mahdotonta. Pelisilmä kuitenkin muuttaa tilannetta. Sillä kyse on enemmänkin siitä, että reagoi siihen mitä ajattelee toisten tekevän.

Tämä ei ole edes mitään korkeampaa metafysiikkaa: Ei tarvita ajatustenlukukykyä. Syitä on muutama:
1: Ensinnäkin toinen ei voi tehdä aivan minkälaisia tahansa hyökkäyksiä. Toisin sanoen on oikeasti vain muutama erilainen jotka ovat konkreettisesti mahdollisia. Reagointia voi valmistaa tälläiseen jo ennalta. Osa toiminnoista on sellaisia että vaikka ei tiedä mitä toinen on tekemässä, niin suurin osa hänen mahdollisista toiminnoista saadaan estettyä.
2: Toisekseen ihmiset usein näyttävät jotain merkkejä siitä, että he ovat hyökkäämässä tai tekemässä jotain. Yleinen on esimerkiksi se, että henkilö lyö sillä kädellä, jota hän pitää taaempana. Ja lisäksi ennen kuin he lyövät he tavallisesti ensin hieman vievät nyrkkiä taaksepäin (vaikka se on jo melko takana). Potkimiset huomaa yleensä sillä että he pitävät kantapäätä ilmassa ja niin edes päin. Miekkailussa taas on yleistä "pumppaaminen", eli ennen lyöntiä helposti ensin siirretään miekkaa "taaksepäin" ennen "eteenpäin" vientiä. Eli juuri sama ilmiö, mikä tapahtuu lyömisen kanssa. Samoin katse voi sanoa mitä joku aikoo. Tietenkin näitä kaikkia voidaan käyttää myös huijaamisessa. Mutta etenkin "tosielämässä" nämä ovat aika helppoja merkkejä joita voi opetella lukemaan. Näin saadaan hieman ajallista hyötyä. Tämä yleensä riittää.

Toisin sanoen tekniikkaoppaissa ei yleensä tarkoiteta että esimerkiksi karateka vain reagoisi ja odoittaisi että toinen lyö ensin. Tosin aikido on sen kaltainen laji, että siinä tämä reagointi on sääntö. Siinä kun ei kannateta aggression aloittamista.

Pelisilmä on kuitenkin jotain sellaista, jota ei oikein voi opetella kirjoista. Se on siis hieman kuten hommassa muutenkin: Kirjoista voidaan oppia joitain periaatteita, mutta esimerkiksi katojen kuvauksista yleensä näet vain sen mitä osaat katsoa: (1) Jos et tiedä tasapainon yksityiskohtia et osaa katsoa kuvista onko polvet miten taivutettuja ja ovatko ne "ristiin" vai "myötään" hartioiden ja käsien kanssa. (2) Jos et tiedä miten nivellukkotekniikkojen mekaniikka toimii, et osaa nähdä katassa tai tekniikassa sen nivellukkosovelluksia. (3) Tätä huomaamista katapohjaisissa lajeissa vaikeuttaa se, että useissa katassa jokainen liike tekee jotain, ja niistä voidaan soveltaa useita eri tapoja. Jos tiedät vain yhden tavan jolla yksittäinen liike toimii, et luultavasti edes mieti muita tapoja, koska "tiedät jo" mitä varten se liike on katassa, ja näet vain sen yhden sovelluksen etkä edes mieti tai keksi niitä muita. (4) Ja itse asiassa ei ole tavatonta törmätä ihmisiin jotka ajattelevat että kata on vain tasapainoharjoittelua. Ne ovat ensisijassa järkeviä taistelussa sovellettavia liikkeitä tiviistettyyn liikesarjaan tiivistettynä. Tasapaino ja notkeusharjoittelu ovat sivutuotteita, eivät niiden varsinainen syy. Kirjoista liikesarjan tavaaminen voi tuottaa oikean näköistä liikehdintää, mutta ilman tietoa taustalla olevasta asiasta siitä ei ole mitään "kamppailullista hyötyä".

Yleensä ottaen joitain asioita voi oppia kirjoista, mutta nekin oppii helpommin ja nopeammin hyvän opettajan alaisuudessa. Esimerkiksi jos pitää takapuolta väärin (joka on itse asiassa erittäin yleinen virhe) itse ei asiaa kovin helposti huomaa, kun taas opettaja (1) näkee sen heti ja osaa sekä (2) huomauttaa että tekee väärin, että (3) kertoa miten se voidaan korjata ja (4) valistaa miksi asia on tärkeää. Ja pelisilmä tulee käytännössä vain treenaamalla eläviä ihmisiä vastaan ja heidän kanssaan. (Sitä tosin oppii myös hieman katsomalla aihetta koskevia videoita ja muuta vastaavaa toimintaa, mutta "1. person toiminnaksi" nekin nousevat vain treenaamisen kautta. Mutta niistä on hieman yllättäen kuitenkin hyötyä.) Sitä ennen voi toki tavata joitain knoppeja, jotta osaa keskittää huomion harjoittelusa oikeisiin asioihin. Syynä on usein se, että kirjoista oppii helposti vain mekaanista reagointia ilman pelisilmää.