Totuudenmetsästäjät.

"When confronting something which may be either a windmill or an evil giant, what question should you be asking?
- There are some who ask "If we don't do nothing and that is an evil giant, can we afford to be wrong?" These people consider themselves to be brave and vigilant.
- Some ask "If we attack it wrongly, can we afford to pay to replace windmill?" These people consider themselves cautious and pragmatic.
- Still others ask "With the cost of being wrong so high in either case, shouldn't we always definitively answer the 'windmill vs. evil giant' question before we act?" These people consider themselves objective and wise.
- But only a tiny few will ask "Isn't the fact that we're giving equal consideration to the existence of evil giants and windmills a warning sign of insanity in ourselves?" It's hard to find out what these people consider themselves, because they never get invited to parties."
(Robert T. Balder, "Partially Clips".)

Kun puhutaan totuuden etsimisestä, on pakko puhua kielenkäytöstä. Syitä tähän on monia. Pääasiassa syy on siinä, että vaikka oltaisiin epiirikkoja, niin tutkimustulokset on kuitenkin esitettävä kielellisessä muodossa. Ja jos voimme esittää sen loogisesti, tällä on jokin semanttinen rakenne.
1: Korrespondenssiteorian mukaan jokin väite on tosi, jos sitä vastaava tosiasia on olemassa, toisin sanoen jos kyseinen väite vastaa asioiden todellista tilaa. Toisin sanoen, jos yhteys sanan ja todellisuuden välillä on, lause on tosi. Tämä näkemys on erittäin lähellä sitä, miten totuutta ajatellaan arkielämässä. Sen ongelmana on se, että meillä ei ole mitään varsinaista keinoa selvittää totuutta: Koska emme voi löytää totuutta sellaisenaan aistihavainnoissamme, ilman että oletamme ne tosiksi, jää epäselväksi, miten objektiiviseen totuuteen päästään sitten käsiksi, jotta sitä voitaisiin sitten verrata kieleen. Tähän kritiikkiin voidaan liittää ajatus siitä, että havainnotkin ovat teoriapitoisia: Kun esimerkiksi näen kissan, tähän liittyy teoria silmän toiminnasta ja valon käytöksestä ja sen suhteesta ympäröivään todellisuuteen. Korrespondenssiteoriat tekevät metafyysisen sitoumuksen muun muassa olioiden olemassaoloon.
2: Koherenssiteorian mukaan väite on tosi, jos se on yhteensopiva muiden totuuksien kanssa. Tällöin käsitteistä muodostuu eräänlainen käsiteverkko. Tässä näkemyksessä ei tarvitse tietää "objektiivista totuutta", eli "omistaa tietoa valmiiksi ja verrata siihen", vaan voidaan katsoa syntyykö eri näkemysten kanssa ristiriitaa. Käsitteiden merkitys johtuu toisista käsitteistä. Tätä ei kuitenkaan pidä sekoittaa esimerkiksi sanojen kaksoismerkityksiin: Sanalla on paitsi ulkomuoto, myös konteksti. Esimerkiksi englannin kielen lause "Buffalo buffalo Buffalo buffalo buffalo buffalo Buffalo buffalo" on järkevä lause: Syynä on se, että sama sana tarkoittaa eri asiaa paikannimenä, eläinlajina, verbinä ja niin edespäin. Siksi se, että käytetään ensin käytetään sanaa jossain tarkoituksessa ja samaa ulkomuotoa toisessa, kyseessä ei ole koherenssiteoria, vaan manipulaatio. Jos esimerkiksi käyttää lausetta "evoluutio on vain teoria" , ja tätä pitää heikkoutena, joutuu käyttämään kahta eri teoria -sanan merkitystä. Evoluutio on "teoria" siinä muodossa mitä tieteessä pidetään ylipäätään tutkittavana asiana, se on eräänlainen kehusana. Sama sana arkikielessä ja toisissa yhteyksissä taas tarkoittaa suunnilleen samaa kuin "arvaus". Tämä näkemys ei siksi ole "koherenssia", vaan "merkityksen vaihtamista." Koherenssiteoriassa ei siis saa vaihtaa määritelmää, vaan samassa yhteydessä käytetyn merkkijonon täytyy olla samalla tavalla määritelty.
3: Deflationistiset näkemykset taas pitävät koko totuuden käsitettä tarpeettomana. Sitä ei tarvita. Heistä "aurinko paistaa" ja "on totta, että aurinko paistaa" on sama asia.
4: Pragmatistisessa näkemyksessä totuus on sellainen näkemys, joka antaa etua. Ne mahdollistavat menestyksellisen toiminnan. Totuus on tässä muodossaan ikään kuin luottamusta ja "sellaista jonka puolesta kannattaa lyödä vetoa". Eli kun jotakin asiaa sanotaan todeksi, se tarkoittaa se tulee todennäköisesti säilymään tulevaisuudessa.
5: Totuusrelativistien mukaan ei ole mitään totuutta, jota voitaisiin lähestyä. Tiede ja totuuksien lausuminen ja etsiminen on mieletöntä, ja ne tiivistyvät vain "vallankäytöksi ja sosiaaliseksi peliksi" (Mikäli nyt voidaan sen piirissä sanoa että näitäkään asioita on olemassa.)

Oma kannattamani näkemys on eräänlainen yhdistelmä. Se perustuu konsilienssiin, ja teorioiden yhdistämiseen. Se perustuu melko voimakkaasti Duhemin-Quinen teesin ympärille: Havainnot ovat teoriapitoisia, ja kun käsiteverkkoon tulee ristiriita, se voidaan periaatteessa korjata monella tavalla muita käsitteitä muuttamalla. Kuitenkaan kaikki muutostavat eivät ole yhtä käytännöllisiä: Toiset korjaukset vaativat pienempiä ja vähäisempiä muutoksia. Toiset käsitteet taas ovat sellaisia että niiden muuttaminen vaatii isomman muutoksen monemmassa kohdassa. Muutokset tulisi painottaa niin, että kokonaisuus muuttuu mahdollisimman vähän. Toisin sanoen: Se eroaa pelkästä teorioiden suhteesta toiseen siten, että toiset muutokset ovat parempia, eräässä mielessä "todennäköisempiä tai ainakin tarkempiin tuloksiin johtavia" kuin toiset. Mikä tahansa verkonmuutos "ei ole yhtä totta/yhtä hyvä ja tehokas". Tässä on takana koherenssiteorian sanojen yhdistämistä ja pragmaattista näkemystä.

Sen piirissä on todellakin niin kuin alussa siteeraamassani sarjakuvassa: Kun kaksi vaihtoehtoa ovat harkinnassa, kaikki eivät ole yhtä hyviä. Siksi vuorenhuiput ja kissat ja vaikkapa gravitaatio ovat "hyviä teorioita", jotka ovat "niin totta kuin voi" - ne ovat olennaisia verkossa, ja niitä käsitellään johdonmukaisesti samalla tavalla "tai tulee ongelmia". Niiden muuttelu aikaansaisi niin suuren muutoksen verkkoon, että olisi kohtuutonta vaatia niistä luopumista muuten kuin erittäin, erittäin vahvojen syiden vuoksi. Jos jokin on ristiriidassa kissa tai gravitaatioteorian kanssa, se on luultavimmin mittausvirhe. Toisista asioista taas voidaan luopua helposti. Ja osa on sen verran merkityksettömiä tai muuten epävarmuuden alla, että niistä voidaan olla montaa mieltä. Toisten asioiden kannattaminen on siksi viisasta, ja jotkut vaihtoehdot ovat suorastaan typeriä. Yksinkertaisesti niiden olettaminen pakottaisi muuttamaan kokonaisuutta ja sen käsittelyä todella paljon.