"- "Anger ruins joy. Steals the goodness of my mind. Forces my mouth to say terrible things. Overcoming anger brings peace of mind. Leads to a mind without regrets. If I overcome anger, I will be delightful and loved by everyone."
- "Are you making fun of us?"
- "It is the universe that makes fun of us all."
...
- "Why would the universe make fun of us all?"
- "Maybe it's insecure.""
("Life" ep. "Merit Badge")
Kun nykyään puhutaan siitä että joku on moraaliton, viitataan usein jonkinlaiseen psyyken häiriöön. Henkilö on sanoissamme esimerkiksi "sairas". Tai "Ihan psyko, tutkituta pääs". Toinen yleinen tapa on selittää, miten se on sairas. Selitetään kuinka esimerkiksi väkivaltainen käytös johtuu geeneistä tai huonosta kohtelusta. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että henkilö ei olekaan "paha" perinteisessä mielessä, vaan sellainen että hän "kaipaa apua". Tekijä onkin tässä näkemyksessä itsekin uhri. Tämä medikalisaatio, pahuuden muuntaminen sairaudeksi, on yksi niistä asioista, jotka ovat modernismille tyypillisiä. Ennen ajateltiin että rikos on rikos. Moraalin ajatellaan siis tulevan ihmiseltä, ja jos hän on terve mieleltään, ja on "OK", hän käyttäytyy moraalisesti. Tämä on tietyllä tavalla positiivinen ja luottamukseen perustuva konsepti.
Kuitenkin medikalisaatio on vanhaa perua. Se on alkujaan Platonista. Platon nimittäin jaotteli ihmisen mielen toimimaan ikään kuin elimistön. Ihmisen tuli aistia kauneutta, ja Platonilla rakkaus ei ollut rakkautta ihmiseen, vaan siihen että ihminen heijasteli ikuista ja muuttumatonta kauneuden ideaa. Tästä seuraa se, että jos ollaan terveitä, systeemi toimii oikein. Toisin sanoen ongelmia tulee kun jotain puuttuu tai toimii väärin. Platonista tämä elimistö koostui moraalin kohdalla:
1: Järki oli loogista ja järkevää asioiden käsittelyä. Siinä keksitään ratkaisuja. Kun tämä on kunnossa ei hairahduta tyhmyyksiin.
2: Platonin tahto muistuttaa minusta kovasti suomalaista sisua. Se sisältää tahdonvoiman, joka voi ilmentyä monella tavalla. Esimerkiksi yrittäminen väsymättä voi johtua pelosta, ajatuksesta lopettamisen häpeästä, kiukusta, viileästä järkähtämättömyydestä.
3: Halu taas on mutkikas, Platonilla se on tässä kohdassa rajoitetumpi kuin se halu, josta yleensä puhumme. Platon tarkoittaa tässä perushaluja, kuten syömistä ja monia muita vastaavia asioita.
Platonista näiden kolmen tuli olla suhteessa siten että järki johti tahtoa ja joka taas hallitsi haluja. Kuitenkin halujen puutekin johti sairauteen, joten kaikkia osa -alueita tuli olla. Siksi julmuus johtui epätasapainosta. Paha ihminen oli siis jollain tavalla sairas, puutteellinen. Hulluus ja pahuus ikään kuin rinnastettiin. Tästä seuraa tietenkin se, että kun logiikka oli mukana, seurasi helposti niin että olet samanaikaisesti joko [oikeassa, hyvä, viisas] tai sitten [paha, väärässä, mielisairas] Tämä kolmikko itse asiassa tulee vastaan usein nykyäänkin.
Yllättävää kyllä, Freud otti paljon vaikutteita Platonilta. Freud jaotteli siten, että järjen tilalle tuli ego, "minä" ja halut korvautuivat id:illä eli "esitietoisella viettipohjalla". Tahdon roolin taas otti superego, "yliminä".
1: Freudin oma oivallus oli kuitenkin se, että haluista suuri osa oli tiedostamattomia. Niistä hän korosti tärkeiksi libidon ja thanatoksen; Libido eli elämänvietti on toki myös seksuaalista mutta on kuitenkin hieman laajempi, kuin pelkkä sukuvietti. Vaikka siihen se yleensä rinnastetaan. Ja Thanatos ei ole pelkkää halua itsemurhaan, se voi sen lisäksi esimerkiksi lisätä halua ottaa riskejä ja vaikka ajaa nopeasti autolla. Siihen liittyy myös aggressio sekä itseä että toisia kohtaan. Toisin sanoen Freud ei ajatellut että seksuaalisuus olisi kaikki kaikessa. Hän korosti sitä kenties osittain sen vuoksi, että siihen aikaan seksuaalisuuteen liitettiin paljon tabuja, jotka rajoittivat ja ahdistivat ihmisiä. Toisaalta Freudin varhaistuotannossa seksuaalisuus korostuu, hän korostaa siinä paljon eros -viettejä, jotka olivat luonteeltaan juuri eroottisia. Kenties painotus johtuu siis myös siitä että hän vanhemmiten muutti mieltään ja otti ikään kuin "pakon edessä" lisää vaihtoehtoja repertuaariinsa.
2: Freudin mukaan kasvatus oli tärkeä ja vaikutti paljon. Velvollisuudentunne tulee siitä, miten vanhemmat ovat meidät koulineet. Superego oli vanhempien ääni. Tämä on hyvä, koska muuten ihminen olisi aggressiivinen ja tekisi kauheita. Liian pahaksikin asia voi kuitenkin mennä. Freusista, toisin kuin Platonista, vika ei siis ollut samaan tapaan fyysinen kohteen oma vika. Vika oli vanhempien.
Nämä ovat tietenkin vain selkeimmät esimerkit. Itse asiassa kaikki ajatukset, joissa ajatellaan että ihmisellä on luontainen moraali, eli että moraali on esimerkiksi (1) hypersosiaalisen ihmislajin lajinmukaista käytöstä, (2) Jumalan antaman omantunnon seuraamista tai (3+) mitä muuta vastaavaa tahansa. Ei siis voida sanoa että medikalisaatio olisi joko Platonin tai Freudin yksityisoikeus. Medikalisaatio on nykyään itse asiassa pikemminkin sääntö kuin poikkeus. (Alkuotsikossa olevissa lauseissa ne tosin voivat joskus olla vain vertauksia ilman sen kummempaa sisältöä, joka tarkoittaisi että henkilö olisi oikeasti psyko. Se on vähän kuin joku vihjaa "homo, homoo" ja tarkoittaa enemmän että "olet ikävä" kuin vihjaisi aidosti tämän seksuaaliseen suuntautumiseen.)
Kuitenkin tässä medikalisaatiossa, korostipa se sitten mitä vain - naturea ("luonnollista olemusta") Platonin tapaan tai nurturea ("kasvatusta") Freudin tapaan - on oltava varovaisia. On toki selvää että jos ihminen on paha, se voi johtua siitä että hän on sairas. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättömyys. Toinen asia on sitten tietenkin se, että tämä ajattelutapa pakottaa moraalin erikoiseen muotoon. Se supistaa pahuuden sairaukseksi, tehden siitä asian joka "on". Tällöin tehdään itse asiassa hyvin ovelasti piilotettu "on - pitäisi" rinnastus, joka on itse asiassa "mutkien oikomista" eikä perusteltua.
1: Kuitenkin tämä sopii hyvin yhteen modernismin kanssa tavalla jossa ristiriita poistetaan. Tämä voidaan tehdä jos ei itse asiassa selitetä pahuutta, vaan käytöstä : Eli toisin sanoen annetaan syitä sille, miksi joku lyö. Tämä vain sekoittuu helposti, koska ajattelemme usein että lyöminen on paha. Tämä voi olla tottakin, mutta jos selitetään miksi joku lyö, silloin selitetään lyöminen. Pahuus selittyy siinä sivussa jos ja vain jos tehdään "pitäisi" -päätös joka sidotaan lyöminen pahuuteen. Tämä on erillinen valinta, mutta se tehdään niin usein että en näe isoja ongelmia.
Tosin olen siitä outo, että jos joku aikoo lyödä minua, puolustan ennen enkä ryhdy murehtimaan sitä, johtuuko hänen aggressiivinen käytöksensä geeniviasta joka pumppaa addrenaliinia, ikävästä lapsuudesta, puolison jättämisestä, huumeista vai puhtaasta päähänpistosta tai muusta valinnasta. Selitän tilanteen sitten jälkikäteen vaikka viettipohjalla tai automatisoituneilla reaktiotavoilla. Jos tarvetta tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti