Epäintuitiivinenkin kauppa voi kannattaa.

"That it is logically true need not be argued before a mathematician; that it is not trivial is attested by the thousands of important and intelligent men who have never been able to grasp the doctrine for themselves or to believe it after it was explained to them."
(Paul Samuelson, "The Way of an Economist", suhteellisesta edusta.)

Yleensä ihmiset ovat hyviä arvaamaan käytännön asioita. Esimerkiksi Wasonin korttitehtävässä on erikoista se, että ihmiset vastaavat väärin silloin kun asiaa käsitellään loogisilla merkeillä - ja itse asiassa loogikot olivat vielä tavallistakin ihmistä huonompia tämän ratkaisussa - mutta kun puhutaan käytännön esimerkein, esimerkiksi ratkaisija yrittää napata henkilöitä jotka ovat huijaamassa, ihmiset osaavat ratkaista tehtävää melko hyvin. Toisaalta käytännönläheisissä ilmiöissä, kuten härän painojen arvionnissa maallikoiden arvauskeskiarvo on yllättävän hyvä ja näissä asioissa toteutuu Wisdom of Crowds. Kuitenkin joskus törmätään erikoisiin tilanteisiin, jotka ovat sekä käytännönläheisiä että intuitiivisesti outoja. (Eräänlaisia outoja lintuja siis. Pääsääntönä on "Eksoottinen asia on helposti intuitionvastainen ja normaali helposti tajuttava.")

Yksi epäintuitiivisista asioista on David Ricardon suhteellinen etu (comparative advantage) joka eroaa intuitiivisesti erittäin helposti ymmärretystä absoluuttisesta edusta (absolute advantage) jossa etu on taholla joka tuottaa tietyn asian tai palvelun vähemmillä resursseilla kuin muut. Sen mukaan tätä on vielä suhteutettava siihen mitä kaikkea muuta samalla resurssilla voidaan tehdä ja mitä niiden avulla voidaan saada. Ricardon oivalluksen lopputulos on yllättävä: Vaikka maa A tuottaisi paremmin ja halvemmalla sekä hyödykettä x että hyödykettä y, sen kannattaa silti käydä kauppaa maan B kanssa, joka tuottaa niitä huonommin. Syy johtuu siitä että pelkästään tuotannon kustannukset ja tuotot eivät riitä, vaan näiden lisäksi on otettava huomioon kuinka helposti voidaan tuottaa hyödykkeitä suhteessa toisiin hyödykkeisiin. Asia on tunnettu vuodesta 1815, jolloin Robert Torrens esitti että Englannin kannatti tehdä Puolan kanssa kauppaa ja ostaa Puolasta maissia, vaikka maissia tuotettiinkin halvemmalla Englannissa.

Tämä tuntuu oudolta. Ja olen huomannut että syiden selittämisen jälkeenkin asia tuntuu monista väärältä: Yritän kuitenkin. Kuvitellaan että meillä on vain kaksi tuotetta. Tehdään miekkoja ja kilpiä. (Miksi valitsinkaan tälläiset tuotteet?)
1: Toinen heimo A, Korsolaiset, ovat hyvä tekemään miekkoja ja huono tekemään kilpiä ja toinen heimo, Kiuruveteläiset, ovat hyvä tekemään kilpiä mutta heidän miekkansa ovat surkeita. Kuvitellaan että miekan ja kilven arvo on sama. Tällöin on selvää että kaupankäynti kannattaa molemmille. Kumpikin tekee sitä missä on hyvä ja vaihtaa.
2: Muutetaan tilannetta hieman. Kuvitellaankin että Kiuruveteläiset tekevät hyviä miekkoja ja erinomaisia kilpiä. Korsolaiset sen sijaan osaavat vain juopotella ja siksi heidän tekemänsä miekat ovat huonoja ja kilvet surkeita. Ensivilkaisulta intuitiivisesti tuntuu, että Kiuruveteläisillä ei ole mitään järkeä käydä kauppaa. Kuitenkin tilanne on toinen. Mutta kuvitellaampa, että tuotteiden valmistamiseen kuluu eri määrä aikaa:
___2.1: Jos Kiuruveteläinen tekee kaksi kilpeä siinä ajassa missä se tekee yhden miekan, ja näiden arvo kaupassa on sama (huonompilaatuinen voi sitten olla halvempi, mutta nyt puhutaan Kiuruveteläisten metallityöntekijöiden hyvästä laadusta.), käy niin että joka ikisen kerran kun Kiuruveteläinen seppä tarttuu alasimeen ja vasaraan tehdäkseen miekan jonka myy rahamäärällä, hän voisikin tehdä kaksi kilpeä ja saada näistä tuplasti saman rahamäärän. Kiuruveteläisten vaihtoehdot ovat: samalla resurssimäärällä he tekevät 2 arvosta kilpiä tai 1 arvosta miekkoja. Jos he vaihtavat toisen kilven pois, he saavat 1 arvosta kilpiä ja huonon miekan tai he voisivat tehdä 1 arvosta miekkoja. = Kiuruveteläisten etu on mainitussa tapauksessa juuri sen verran, minkä arvon Korsolaisten värkkäykselle voi antaa Tämä tarkoittaa sitä että Kiuruveteläisten kannattaa käydä kauppaa. He tekevät kilpiä ja saavat Korsolaisilta miekat. Jos tavoitteena on voiton maksimointi, tämänkaltainen strategia on viisas. (Eli ei tavoitella maksimaalisen kovaa varustelutasoa, vaan että saadaan mahdollisimman paljon tuottoa mahdollisimman pienillä resursseilla.)

Asiaa voidaan lähestyä myös toisenlaisella esimerkillä: Kuvitellaan että lentokone tipahtaa autiolle saarelle. Selvitäkseen ihmisten on tehtävä perusasioita kuten vedenkantoa, kalastamista, kokkaamista ja suojien rakentamista. Lentokoneessa on joukko partiolaisia jotka ovat erityisen hyviä tässä. Heillä on edut puolellaan kaikissa näissä osissa. Muut ovat normaaleja toimistotyöntekijöitä, ja he eivät osaa hoitaa näitä tehtäviä saariolosuhteissa yhtä hyvin. Joissain osissa erot ovat suuria ja joissain pienempiä. Siitä huolimatta että partiolaisilla on kaikki edut puolellaan, heidän etunsa mukaista ei ole toimia eristyksessä; Yllättäen molemmat puolet voivat saada etua erikoistumisesta ja vaihdosta. Jos partiolaiset erikoistuvat niihin asioihin, joissa he ovat tuottoisimpia, ja muut tekevät niitä asioita joissa partiolaiset ovat vähemmän parempia, kaikki hyötyvät. Syy on se, että vuorokaudessa on esimerkiksi vain rajallinen määrä työtunteja, joita partiolaiset voivat tuottaa asioita. Partiolaisen "päivässä tuottama lisäarvo" riippuu siitä mihin hän kuluttaa aikansa. Tällöin jos partiolaisten ja normaalejen ihmisten vedenkannon ja onkimisen erot ovat pienempiä, ja partiolaiset ovat suhteessa erityisen hyviä työkalujen ja suojien rakentajia, partiolaiset todennäköisesti alkavat tekemään työkaluja muiden käytettäväksi. Jos partiolaiset taas olisivat runsaasti parempia nimen omaan kalastamisessa suhteessa muihin, muut alkaisivat taas tekemään työkaluja. Tämän systeemin kautta kokonaistuotanto saarella olisi isompi kuin pelkästään se että partiolaiset tekisivät nopeasti ja hyvää priimaansa ja jättäisivät muut oman onnensa nojaan. (Partiolaisten saama etu on tietenkin se, että he voivat keskittyä siihen mistä he saavat parhaat tuotot/sijoitettu vaiva ja materiaali sen sijaan että tekisivät sellaista, minkä toki tekevät hyvin, mutta mistä saavat huonommat "ansiot suhteessa panostukseen".)

Näiden esimerkkien kautta asiaa voi ehkä ymmärtää hieman. Mutta käytännön tilanteissa tämän huomaaminen on vaikeaa.