Ei ole tavatonta kuulla siitä, miten tavallisilta ihmisiltä viedään mitäkin oikeuksia. Joskus nämä ovat perusteltuja. Mutta toisinaan kuulee että feministit, "suvakit", homoseksuaalit ja liberaalit ja ties ketkä vievät ties mitä oikeuksia ns. "tavallisilta ihmisiltä". Tämä lausunto ei toki ole ainut tapa vastustaa "suvakkeja" tai "feministejä". Mutta se on kuitenkin sen verran yleinen että näen tarpeelliseksi ottaa sen käsittelyyn.
Olen melko usein ihmetellyt tätä. Lähin mielikuva joka tulee, saadaan katsomalla vanhaa arvokeskustelupropagandaa joka koskee naisten äänioikeutta. ; Sävynä on erikoinen yhdistelmä jossa "suffragetit" nähdään toisaalta (1) naisina jotka ovat avioliitossa ja käskevät miehensä pukemaan mekon päälle ja tekemään kotityöt, (2) naisina jotka kieltävät miehiltä äänioikeuden ja (3) naisina jotka ovat naimattomia vihaisia vanhojapiikoja joiden suut olisi ihanaa lukita ja estää leukojen liikkuminen.
On selvää että suffragetit eivät vieneet mitään oikeuksia ; Jos ennen on ollut maan tapa, että naiset tekevät tietyt asiat ja miehet tietyt asiat, niin tämän purkaminen ei pakota miehiä tekemään kotitöitä. Eikä naisten äänioikeus ole sama kuin että tästä edespäin vain naiset saisivat äänestää. Sellainen vaihtoehto toli olisi ollut teoriassa mahdollinen ja olisi käänteistä sovinismia. Suffragettien ajama naisten äänioikeus oli kuitenkin eri asia. Siksi esimerkiksi nykyään kaikilla, niin miehillä kuin naisillakin, on äänioikeus. Naisten äänioikeus ei ollut miesten äänioikeuksista pois.
On selvää, että esimerkiksi homojen avioliitto ei estä yhtään heteroa
menemästä naimisiin. On muutenkin hyvin vaikeaa nähdä miten liberaalit
estäisivät yhtään mitään. Liberaalit ja muut vastaavat tahot pikemminkin
avaavat pakotteita.
Kuitenkin samalla voin ymmärtää miksi näin sanotaan.
Jos katsotaan ihmisten mielipiteenilmaisua ja mielipiteenvapautta, siinä on monia eri asteita. Usein tätä lähestytään dikotomisesti ; Jokainen asia on ikään kuin sananvapauden puolella tai sitä vastaan. Ja tämä vapaus nähdään sitten jonain joka kuvaa hyvin laajakantaisia piirteitä. Jos se on sananvapauden piirissä, se on hyvyyttä. Ja enemmänkin ; Jos se ei tunnu hyvältä, se ei voi olla sananvapauden piirissä ja sen täytyy olla jonkinlainen oikeuksien poisottaminen.
Olen kuitenkin tottunut elämään uskonnottomana ja skeptikkona. Ja tähän liittyvä yleinen reagointi on opettanut minulle miten asiat voivat olla ärsyttäviä vaikka minun sananvapauksiini ei puututtaisikaan. Tässä arvokasta kontrastia tulee suomeen vainoja paennut skeptikko, intialainen Sanal Edamaruku. Hän kuvasi haatattelussaan sitä, miten vaino eroaa näistä ikävistä kokemuksistani. Kontrasti on vahva "Mumbain katolisen kirkon edustajat sanoivat julkisesti televisiossa, että en tule koskaan enää näkemään päivänvaloa. Että saan maksaa tästä, joko laillista tai laitonta kautta." ... "Edamaruku on maanpaossa. Intiassa häntä odottaa nyt pidätys ja mahdollinen tuomio jumalanpilkasta, pahimmassa tapauksessa lynkkaus, jos väki ehtii paikalle ennen lakia. Kolme Edamarukun kollegaa on salamurhattu." ... "On hyvä, että Suomessa on vastavoima pidäkkeettömälle huuhaalle, mutta toisaalta skeptikon tehtävä on aika epäkiitollinen. Siitä saa helposti ilonpilaajan maineen." ... "Suomessa skeptikon suurin vaara on lähinnä saada itselleen rasittavan näsäviisaan maine."
Skeptikkona oleminen on siitä inhottavaa, että tämä maine tulee. Ja se ilmaistaan. Tämän ilmaisu on tietenkin sananvapauden piirissä. Joten tosiasiassa usein kuulemani ärsyttävät ja jopa loukkaavat asiat ovat jotain jota on siedettävä jos pitää sananvapaudesta tai oikeuksista ylipäätään. Tämä on kuitenkin samalla hyvin raskasta. Uskonnottomana olen tottunut siihen että saan kuulla kannanottoja moraalin perustasta ja siitä miten minulla ei ilmeisesti ole sellaista eikä voi olla sellaista. Ei-skeptikko kristitty ymmärtää tämän skeptikon kokemuspiirin jokaisen kerran kun hän pahastuu siitä että joku kertoo sellaisen mielipiteen että "Raamattu on satukirja." ja "Uskovaisuus on mielisairaus". Nämä ovat mielipiteitä ja vakaumusasioita. Ja niiden ääneensanominen on ärsyttävää. Ja kun kliseen kuulee muutaman tuhat kertaa se on varsin ärsyttävä.
Tässä mielessä YLE:n näkökulman juttu muslimeista voikin olla valaiseva. Otsikossa sanotaan että "Kauppakeskuksen Id-juhla osoitti, kuinka kipeästi Suomen muslimit kaipaavat hyväksyntää". Kyse ei ole sananvapaudesta vaan siitä että saa ylipäätään olla. Kun yleinen toistettu aineisto on jotain, se tietysti vaikuttaa niihin islamilaisiin jotka eivät ole terroristeja tai halua sellaisiksi tullakaan. "Tavallisesti uutiset keskittyvät normaalitilan poikkeuksiin tai negatiivisiin asioihin, kuten Lähi-idän kaaokseen. Muslimien rooli päivittäisessä uutistulvassa on tavallisesti kaaoksen aiheuttaja tai sen uhri. Maailmassa on voimia, jotka tekevät hirmutekoja ja kutsuvat sitä islamiksi. Osa länsimaalaisista uskoo viestin, osa käyttää tilannetta hyödykseen saadakseen huomiota ja vaikutusvaltaa. Ja pelonlietsojille riittää aina kuulijoita." Yleinen ongelma ei ole islamilaisuuden sensuuri vaan ulkopulelle, eräänlaiseen hyväksyntäosattomuuteen, ajaminen. "Olen jutellut viime aikoina paljon suomalaisten ja ulkomaalaisten muslimien kanssa. Heitä ahdistaa. Ei ole normaalia joutua vuodesta toiseen perustelemaan, miksi islam ei käske alistamaan vaimoa tai tappamaan vääräuskoisia, vaikka jotkut näin haluavat uskontoa tulkita." Julkisen ja yhteisen juhlan avulla "Hän tunsi olevansa himpun verran hyväksytympi osa suomalaista yhteiskuntaa."
Tämä kontrasti on se ero joka on vaikea tunnistaa. Ja tämä vaikeus on varmasti takana kun ajatellaan aivan vakavasti, että miten liberaalit vievät ties mitä oikeuksia. ; Tässä unohtuu se, että kritiikki ja äänekäs erimielisyys ei ole sananvapauden sensuroimista. Kritiikki itsessään on mielipide. Kritiikin kielto on se joka prosessissa olisi sitä sensuuria.
"Ei kaikki miehet" -korttia heiluttava antifeministi kokee varmasti samaa. Samoin jos sinulla on maahanmuuttoa koskevia mielipiteitä - olivatpa nämä mitä tahansa - saat taatusti kuulla aika usein sihen liittyviä asioita. Vikana ei ole se, että heidän sananvapauttaan olisi erityisesti loukattu. He ovat saaneet sanoa sanottavansa ja heitä on vain tämän näkemyksen vuoksi väheksytty.
Andrea Liandson korostaa poliittisesti korrektia ilmapiiriä sanoessaan, että homoseksuaalien avioliitto loukkaa kristittyjä, hän korostaa poliittisesti korrektia ilmapiiriä jossa asioita ei pidä sanoa ääneen siksi että ne loukkaavat jotakuta. Mutta koska hän puolustaa uskovaisten tabuja tätä ei kutsuta poliittisesti korrektiksi. Ja siksi saattaa näyttää siltä että vain liberaalit haluavat sensuroida loukkaavia ilmaisuja.
Ongelmana ei ole se, että "suvakit" olisivat varastaneet yhtään mitään.
Jos mietitään nykymaailmaa, on selvää että suvakit eivät ole viemässä mitään oikeuksia. Ihminen saa homojen avioliittoonpääsyn aikana olla ihan mitä mieltä tahansa. Laki on jotain joka ei välitä mielipiteistä kuten ei ole välittänyt tähänkään asti. Jos olet homo joka haluaa naimisiin, et ole päässyt vaikka tämä pääsemättömyys kuinka loukkaisi. Eikä tämä ole ollut sinällään sananvapausloukkaus.
Ongelmana voi kuitenkin olla se, että olemme eläneet sensuristisessa yhteiskunnassa ja tottuneet siihen. Kun mietitään tämän hetken räävitöntä keskustelukulttuuria USA:ssa ja Suomessa, on syytä muistaa että USA:ssa ja Suomessa on ollut aiemmin vahvasti sensuroitu media. Erityisesti kristittyjen näkökulmaa suosinut media.
Liberaalit vapautuivat kirjaimellisesti. Harva enää muistaa että "Doorsin" kappaleita haluttiin sensuroida televisiossa koska tietyt jalkoväliin symbolisesti viitanneet sanat ovat olleet liikaa moralisteille. Sama kohtalo on Suomessa koskenut Rauli "Badding" Somerjoen "Fiilaten ja Höyläten" -kappaletta. Tähän on liittynyt myös vahvaa hymistelykulttuuria. Jonka muistan omasta lapsuudestani ja jota minun ei ole ikävä. Se oli erikoinen yhdistelmä kristillis-vakaumuksellista moralismia ja liberaalia hymistelyä. Ja se ei nähdäkseni ollut kovinkaan toimivaa.
Itse muistan kasvaneeni yhteiskunnassa jossa koulukiusaamisen uhrina oleminen tarkoitti sitä että jos asiasta jäätiin kiinni, niin sitten piti jäädä koulun jälkeen kuuntelemaan kiusaajan näkökulma asiaan. Ja minun piti antaa anteeksi että me pääsemme kotiin. (Anteeksipyyntö ei muuten vieläkään merkitse minulle mitään muuta kuin "haluan kotiin enkä halua viettää aikaani tuonlaatuisen ihmisroskan kanssa". Uskon sitäkin vahvemmin kompensaatioon potut pottuina - ja korkoa koroille kasvavaan korvaamiseen tässäkin.) Tässä ilmapiirissä loukkaavuus oli suurin synti. Ihmisiä piti sietää jopa niin että "suvaitsemattomuutta suvaittiin" niin että kousaajaakaan ei saanut ei-suvaita. (Samoin ei saanut olla "loukkaava" uskonnoille, erityisesti kristinuskolle. Loukkaava tässä tarkoitti sitä että ei hymissyt ja hymyillyt tai osoittanut ääneen olevansa samaa mieltä. Eli suunnilleen samaa mitä nykyäänkin.)
1: Kokonaisuudesta jäi vähän sellainen maku että kiusattua rangaistaan prosessilla jossa kiusaajaa kuunnellaan ja ymmärretään ja lopuksi hänelle annetaan armon käydä oikeudesta. Kiusattu joutui taipumaan ymmärtämiseen tai on "huono uhri", sellainen joka ei sovi hymistelevään narratiiviin. Ja seuraavana päivänä kiusaaja kostaa "saamansa jälki-istunnon" jotta ymmärtäisi että tiedon vuotamattomuus olisi tärkeä asia. Tässä ei muistu mieleen että sen täsmälleen saman "jälki-istunnon" istui myös kiusattu. Prosessi ei nähdäkseni estänyt kiusaamista, lähinnä demonstroi että sille ei voi tehdä mitään. Koulun puoli asiasta oli siinä että opettaja teki parhaansa jotta hänen oma perseensä ei olisi tulilinjalla ja osallistui siksi prosessiin jossa oli tehtävä kaikki jotta rehtori voisi pestä kätensä koko asiasta. Moralismi oli tehotonta, eivaikuttavaa ja hampaatonta ja se kohdistui kiusaajaan. Liberaali hymistely esti puuttumiset sortorakenteisiin ja tätä kautta ylläpiti järjestelmää jonka konkreettiset ja merkittävät seuraukset kiusattu joutui kokemaan. Se oli sellaista suvaitsevaisuutta joka suvaitsi suvaitsemattomuutta. Ja jokainen jonka mielestä pitäisi olla suvaitsevainen suvaitsemattomiakin kohtaan tukee tätä järjestelmää. Ja jos ei tunnusta tätä yhteyttä on joko tyhmä tai valehtelija. Hänellä on toki lupa tyhmään mielipiteeseensä ja sen sanomiseen. Todeksi se ei tietenkään muutu vain siksi että hän saa tämän kaiken tehdä.
Itse suosinkin sananvapautta jossa on mukana suvaitsemattomien kontrollia. Kiusaajien kiusaaja on eri asia kuin sellainen joka kiusaa sellaista joka ei kiusaa. Eikä tässä ole mitään ristiriitaa, jota siihen on liitetty, sillä näen että suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että toteuttaa tahtoaan ja tavoitteitaan niin että ei puutu toisten vastaaviin oikeuksiin. Kiusaaja puuttuu toisten vastaaviin oikeuksiin joten kysymys ei ole "samasta asiasta" jota pitäisi "suvaita samalla tavalla". Ehei. Olisi loogisesti ristiriitaista kohdella niitä jotka puuttuvat toisten vastaaviin oikeuksiin kuin he vain ajaisivat omia tahtojaan ja tavoitteitaan. Siksi ei ole ristiriitaista kannattaa suffragetteja jotka tahtovat antaa äänioikeuden naisille ja olla suvaitsematta niitä jotka haluavaat pitää äänioikeuden pelkästään miehille. (Omituista olisi toki jos ajaisi äänioikeutta vain naisille mutta ei miehille, sen vertaaminen olisi oleellista.)
Ei ihme että tähän ilmapiiriin totuttuaan kristilliset tahot ovat olleet helisemässä. He eivät ole enää olleet aina se yleisin tai suosituin tai muodikkain näkökulma. He eivät ole se yksi oikea näkökulma johon muut ovat mahdittomia ja mitättömiä. Tämä on pakottanut esiin sen, että he ovat oppineet arvostamaan sananvapautta. (Vähemmistöt tai arvokeskustelukonfliktiin pakotetut oppivat sen aika nopeasti.) Samanaikaisesti heitä ei ole totutettu kestämään sananvapauden seurauksia ja he kokevat näin ollen koko ajan ja kaikkialla vainottuja.
Tosiasiassa he eivät ole. He vain elävät sitä ärsyttävää elämää mitä kaikki muutkin. Ja tämä ärsyttää jos on aiemmin elänyt jonkinlaista muuta elämää. Sellaista jossa on itse vallassa ja jossa saa loukata toisia niin että nämä eivät saa lyödä takaisin. He ovat tässä asemassaan vieraantuneet elämästä ja asioista. Mieleeni tulee lähinnä Heinrich Himmlerin elämän viimeinen pakoyritys. Hän laittoi silmälapun päälleen, tekaisi itselleen "Heinrich Hitzingerin" nimellä tarvittavat henkilödokumentit. Ja jäi kiinni sen vuoksi että liian makeaan elämään tottuneena hän ei osannut käyttäytyä kuten tavallinen saksalainen. Jonottaminen kärsivällisesti oli paapotulle pikku-Heinrichille liikaa ja epäilykset heräsivät. Näin Himmler joutui erityisen mielenkiinnon kohteeksi ja tämän vuoksi hän jäi kiinni. Ja siinä jonottaessaan Himmleristä varmasti tuntui että nyt ne kiusaavat ja vainoavat häntä aivan tarpeettomasti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Himmler. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Himmler. Näytä kaikki tekstit
tiistai 12. heinäkuuta 2016
torstai 3. heinäkuuta 2014
Natsinski Berlinski
"And so I believe today that my conduct is in accordance with the will of the Almighty Creator. In standing guard against the Jew I am defending the handiwork of the Lord."
(Adolf Hitler, "Mein Kampf", chapter II)
Kun kreationisti puhuu evoluutiosta, on natsikortti vain ajan kysymys. Tämä on tietysti merkki totaalisesta tarpeesta demonisoida vastustaja. Evoluution kannattaja on paitsi tyhmä niin myös läpeensä paha. Tämänlainen asenne on toki riskinä itse kullekin. Esimerkiksi Richard Dawkinsin tapa lyödä kaikkiin kreationisteihin leima voidaan nähdä täsmälleen saman asenteen peilikuvaksi. Hänhän on sanonut että "It is absolutely safe to say that if you meet somebody who claims not to believe in evolution, that person is ignorant, stupid or insane (or wicked, but I’d rather not consider that)." Kyseessä on kuitenkin jonkinlainen aste-ero. Dawkins pyrkii liittämään mahdollisimman vähän näitä negatiivisia attribuutteja, kun taas kreationistien mediastrategiana on ollut "iskeä täysilaidallisella".
1: Dawkins on toki mainettaan leppoisampi. Esimerkiksi "Jumalharha" ei kerro että ilman uskontoa ei olisi raiskauksia, murhaamisia ja varkauksia. (Jotka taas ovat uskovaisilla yllättävän yleisiä "vetoja" ateisteille, ja silti ateisteja pidetään suvaitsemattomina.) Itse asiassa Dawkinsin kirjaan "Root of All Evil?" liittyy taistelu jossa kirjanjulkaisija ja Dawkins olivat erimielisiä kirjan nimestä. Dawkins vastusti tätä otsikkoa, mutta provokatiivinen otsikko on myyvempi. Ja "kompromissina" teokseen sitten laitettiin otsikon perään kysymysmerkki. Tämä kertoo mediasta. Ja valitettavasti jonkin verran myös ateisteista.
Kenties pahiten tätä luokkaa ilmentää David Berlinski. Hän on hyvin erikoinen hahmo. Koska hän kiistää olevansa kreationisti (kuten jokainen Intelligent Designin kannattaja) ja korostaa olevansa agnostikko. Ja kaikki mitä hän sanoo näyttää olevan kuitenkin mitä klassisinta kreationismia. Hän on kirjoittanut Dawkinsin "God Delusion" -kirjan nimeä seurailevan teoksen otsikolla "The Devil's Delusion". Siinä hän selittää mikä on syy natsien kauhutekoihin. Otan pitkähkön lainauksen, koska se kontekstoi hänen asiansa erinomaisesti.
"Dawkins is prepared to acknowledge the facts while denying their significance. Neither the Nazis nor the Communists, he affirms, acted because of their atheism. They were simply keen to kill a great many people. Atheism had nothing to do with it. They might well have been Christian Scientists. In the early days of the German advance into Eastern Europe, before the possibility of Soviet retribution even entered their untroubled imagination, Nazi extermination squads would sweep into villages, and after forcing the villagers to dig their own graves, murder their victims with machine guns. On one such occasion somewhere in Eastern Europe, an SS officer watched languidly, his machine gun cradled, as an elderly and bearded Hasidic Jew laboriously dug what he knew to be his grave. Standing up straight, he addressed his executioner. “God is watching what you are doing,” he said. And then he was shot dead. What Hitler did not believe and what Stalin did not believe and what Mao did not believe and what the SS did not believe and what the Gestapo did not believe and what the NKVD did not believe and what the commissars, functionaries, swaggering executioners, Nazi doctors, Communist Party theoreticians, intellectuals, Brown Shirts, Black Shirts, gauleiters, and a thousand party hacks did not believe was that God was watching what they were doing. And as far as we can tell, very few of those carrying out the horrors of the twentieth century worried overmuch that God was watching what they were doing either. That is, after all, the meaning of a secular society."
Tässä näkemyksessä korostuva etiikka on hyvin vahvasti Kohlbergin moraalihierarkiassa sitä alkeellisinta eettisyyttä. Ja psykologisesti kiinnostavaa on sitten se, miten tässä korostetaan ns. kyylääjäjumalaa. Mutta tämä on kuitenkin koristelua. Sillä kenties erikoisempia asioita saadaan kun katsotaan itse natseja. Ja vähän muitakin asioita.
Mitä natsit tekivät?
Aloitin varsin provokatiivisesti ottamalla sitaatin "Mein Kampfista". Se kuvastaa erästä jännittävää puolta natsiliikkeessä. Siitä toki puhutaan yllättävän harvoin. Se oli nimittäin hyvin teistinen. Tämä voi tulla yllätyksenä ID -piireille, joiden huojentavina piirteinä on se että he eivät tavaa natsioppeja. (Koska se tekee heistä ei-natseja.) Valitettavasti tämä johtaa moniin asiavirheisiin. Hitler ei promotoinut ateismia. Ja "Mein Kampf" pitää sisällään viittauksia Jumalisuuteen.
1: Ja rotuopin kohdalla korostettiin varsin kreationistisia oppeja lajien pysyvyydestä ; Natsit eivät kehittäneet rotua vaan puhdistivat sitä ja yrittivät estää sen rappeutumista. Kuten asian voi lukea Suomeksi "Taisteluni" -kirjasta (vol II kappale XI) "Kettu pysyy aina kettuna, hanhi jää aina hanheksi, ja tiikeri säilyttää
tiikerin luonnon. Ainoa erot, jotka voivat olla olemassa lajinsa
puitteissa, täytyy olla eri asteisissa eroissa rakenteellisesa
vahvuudessa, aktiivissa voimassa, älyssä, tehokkuudessa, kestävyydessä
jne, jotka yksittäiset yksilöt ovat lahjanaan saaneet." Tätä et pikku evosuista kuule tänä päivänä. Jotkut muut tahot kyllä käyttävät tämänlaista sitä enemmänkin. Osaatko esimerkiksi nimetä tämän tahon?
Hitler tarjosikin yleisölleen "jotain ihan muuta" ; Norman Baynesin "The Speeches of Adolf Hitler, April 1922 – August 1939" on tärkeä dokumentti siltä kannalta jos haluaa tietää mitä Hitler on sanonut. (Kaikenlaiseen ryönään sitä voi joutua tutustumaan jos viittaa natsejen tekoihin, sillä tietäminen vaatii tutustumista.) Sen antama oppi on yllättävä. Sen sivulla 378 on puhe jossa führer itse kertoo ateismista vuonna 1933. "Without pledging ourselves to any particular Confession, we have restored faith to its pre-requisites because we were convinced that the people needs - and requires - this faith. We have therefore undertaken the fight against the atheistic movement, and that not merely with a few theoretical declarations: we have stamped it out." Myös Christian Smithin "Disruptive Religion: The Force of Faith in Social-movement Activism" kertoo että natsit vastustivat kommunismia ja tätä kautta ateismia. Ankaruus tässä kohden yllätti itseänikin. Mutta tarkemmin ajatellen sen olisi pitänyt olla ilmiselvää. Suomi oli natsien kanssa liitossa sodassa koska meillä oli yhteinen vihollinen, Neuvostoliitto. Ateismi oli kätevä tapa erottautua.
Itse asiassa Hitler kielsi ateistisia järjestöjä. Tässä toiminta eteni vaiheittain. Heike Bock kertoo kirjassaan "Secularization of the modern conduct of life? Reflections on the religiousness of early modern Europe" (s. 157) että aluksi Hitler vastusti lähinnä vasemmistolaisia ateisteja. Heidän järjestötoimintansa kiellettiin, tehtiin laittomaksi. Sellainen oli poliittisesti epäkorrektia, kun piti ajaa kansallisvaltion elintilan asiaa. Oikeistolaisia ateisteja katsottiin sen sijaan paremmin. Hitler loi jopa kieleensä tietyn käsitteen, sanan gottlosenbewegung, jota hän moitti ja joka oli juuri vasemmistolaista ateismia. Ernst Helmreich, "The German Churches Under Hitler" (s. 241) kertoo miten vuonna 1933 Hitler oli tekemisissä katolisen kirkon kanssa ja esitti aivan suoraan että sekulaareja kouluja ei voida sallia koska niissä elää jumalattomuus. Vastustus ei siis ollut enää pelkästään vasemistolaisia ateisteja kohtaan, vaan vastustuksen ytimeen laitettiin sekularismi ja ateismi laajemminkin.
Siksi seuraa se joka muuten voisi olla yllättävää. (Se oli yllättävää ainakin minulle.) Natsisaksassa ateisteja oli sikavähän. Richard Evans onkin tuonut asiasta tilastotietoa kirjassaan "The Third Reich at War". (Tämänlainen onnistuu koska natsit olivat byrokraattisia, joka on sekin perustietoa.) Ja tässä selvisi että natsien toiminnan aikana ateistien määrä oli vain 1,5%. Osasyynä voi toki olla "kaapissaolo", sillä natsit eivät todellakaan katsoneet ateismia hyvällä. Esimerkiksi vaikeasti kristilliseksi nähtävään natsiokkulttisoopaan hurahtanut Himmler, joka kannatti ns. gottgläubig ("believers of god") -liikettä jota edusti 3,5% saksalaisista, esitti aivan suoraan että ateismi olisi riski koska siitä seuraisi tottelemattomuutta. Saksa koostui pääasiassa (95%) katolisista ja protestanteista, eli kristityistä.
Miksi tällä on väliä nykyajassa? (Ja ennen kaikkea miten.)
Tässä kohden itse asiassa varhaisajan Hitlerin oppien analogisuus nykyaikaiseen Suomeen on selvä. Moni perussuomalainen suhtautuu ihan suvaiten ateisteihin jotka eivät edusta "punavihermädättäjiä" vaan jotka ovat oikeistolaisia ateisteja. Sellaisia kuin internetvaikuttaja Peter Pyykkönen. Tämä muistuttaa hieman siitä miten joku aikanaan vertasi PerusSuomalaisten puolueohjelman sisältöä kansallissosialistien vastaavaan ja suuri osa tavoitteista oli samoja mitä natseilla oli puolueen alkuaikoina. Tämä ei toki paina hirveästi, koska julmuudet tulivat vasta paljon myöhemmin. Ja on aika idioottimaista maalata slippery slopeja näkemällä jotain "historiallisia tendenssejä" paranoidisilla asennevammaisilla silmälaseilla. Mutta niin on tuttua sekin että kerrotaan että "Koti, Uskonto, Isänmaa" ovat kolmikko josta "Uskonnon" poisottaminen uhkaa muitakin kolmikon kohtia. Ja kuinka meille kerrotaan että ateistit ovat itsekkäitä eivätkä suostu kuolemaan itseään suurempien asioiden vuoksi, josta seuraa kuuliaisuusongelmia. Ja miten juoksuhaudoissa ei ole ateisteja. Elämme kulttuurissa jossa Jussi Keskinen kertoo evoluutio-oppia kouluille. Ja tässä kohden lainataan Berlinskiä ja hänen ajatuksiaan. Ja Berlinskikin mesoaa.
Mutta rikkoakseni slippery slopen, otan varovaisen kommentin. Sekin on nykysuomesta. Tänään keskustelua on herännyt paljon siitä kuinka islamistit ovat tuominneet islamtutkijan kuolemaan. Tässä kritiikin henkenä on ollut se, että "Aika onneton islamin tutkija on jos ei edes ymmärrä eroa islamismin (Poliittinen ideologia) ja islamin (Uskonto) välillä. Ja tähän väliin disklaimeri että islamismi on tietenkin totaalista paskaa, kuten muutkin teokraattiset poliittiset liikkeet." Teokratiat ovatkin hyvin huono asia. Toissa viikolla Netanyahu ilmoitti suoraan, viitaten palestiinalaisiin, että "saastoilla ei ole oikeutta elää". Sionismi on rasistinen ja imperialistinen poliittinen liike. Tätä on sitten törkeää rinnastaa suoraan juutalaisiin (kansa) tai juutalaisuuteen (uskonto). Erottelu "fundamentalisteihin ja muihin" onkin tältä osin tärkeä jako tehdä. Moni tietysti näkee että islamilaiset "tekevät sen itse" ja että jossain vaiheessa yksittäistapauksista tulee tilasto joka merkitsee sitä että maahanmuuttokritiikki on perusteltua. Syytös on kieltämättä viehättävä. On helppoa vastustaa teokratiaa. Ja tosiasiassa jos islaminusko on "vain poliittinen ase kusipäiden käsissä" niin se tarkoittaa likimain sitä että islamin kanssa kusipäät ovat aseistettuja kusipäitä.
Mutta silti, ennen kuin Todellinen Skotti Laulaa, voimme sanoa että "Haloo! Että Vatikaanin kardinaalit ovat ymmärtäneet kristinuskon väärin, samoin IRA Pohjois-Irlannissa, USA:n republikaanit, putinistit! Adolf Hitler on ymmärtänyt kristinuskon väärin, LRA Ugandassa, Ku Klux Klan USA:ssa, kristityt teokraatit Nigeriassa, Ugandassa, USA:ssa, Venäjällä, ne kaikkiko ovat ymmärtäneet kristinuskon väärin? Ehkä vika on sittenkin teoriassa." Mutta tämä tosin vahvistaa mielessäni sitä alkuperäistä sanomaani niistä aseistetuista kusipäistä. Dawkiksin uskontokritiikin ytimessäkin on juuri se, että uskonto on väline politiikanteossa ja sen pahempi uskonnolle. "Väärinkäsitys dogmatiikasta" on sivuseikka koska valtaosa uskovaisista ei ole dogmatiikan mestareita.
Itse asiassa voidaankin nähdä että mikä on se syy miksi islamistiterroristi suostuu sitomaan pommin itseensä ja menemään bussiin räjäyttämään itseään. Koska Jumala katsoo häntä. Samoin Berlinskin anekdootissa esiintynyt Hitleriä kannattaneen natsin tekemä juutalaisen ampuminen on jotain johon tätä on hyvä rinnastaa. Ampuja on 95% todennäköisyydellä ajatellut että juutalainen on ollut oikeassa huutaessaan siitä että Jumala näkee. Ja hän on tästä ollut iloinen ja ylpeä. Sillä hän on puolustanut uskoaan harhaoppista vastaan. Jokaiselle joka selittää miten kristitty ei voi tappaa joutuu kohtaamaan William Lane Craigin joka perustelee teologisesti miksi on kristinuskolle soveliasta että Jumala Raamatussa käskee kansanmurhaan. Ja ei, tämä tulkinta ei jää papereille vaan sitä sovelletaan nykyaikanakin esimerkiksi israel -kysymyksen kohdalla. Kristittyjen apologeetikkojen suosiossa oleva Craig opettaa myös asioita jotka käsittelevät eläimien hyvinvointia varsin mielenkiintoisessa valossa. Selvästi kristitty voi tehdä vaikka mitä ilman että se vääjäämättä rikkoisi uskontoa vastaan. Joka tekee uskonnosta tämänlaisia tekoja haluavan kädessä vaarallisen aseen. (Ilman uskontoa hän mitä luultavimmin olisi aseeton kusipää, mutta sen kanssa aseistettu kusipää.)
Nähdäkseni islamilaiset kulttuurit ja islamilaiset teokratiat ovat olemassaolollaan demonstroineet että ne tuottavat varsin sitkeän kulttuurin. Siinä missä pohjoismaissa ei ole viikinkihenkistä ryöstelyä eikä italiassa enää viitsitä ristiretkeillä edes perheen kanssa, islamilaisissa maissa yritetään rakentaa innolla kalifaatteja. Nämä teokratiat ovat myös varsin kenkkuja asua. Ja tässä mielessä sitkeys ja kulttuurin hengissäpysyminen on eettiseltä kannalta sivuasia ; Kulttuurievoluutio kertoo korkeintaan miksi se on säilynyt, ei että se olisi oikein. (Mikä on uusateistisen liikehdinnän monimuotoisuudessa se kanta joka Dawkinsilla on etiikkaan.) Nämä kulttuurit ovat olemassaolollaan demonstroineet että ne ovat perseestä. Islamistinen monokulttuuri ei siis toimi. Kuten ei kristillinen monokulttuurikaan. Pluralistisissa kulttuureissa sen sijaan näyttää menevän paremmin. Mikään monokulttuuri ei toimi, joten on kokeiltava vaihtoehtoja.
Siksi jos minulta kysytään että miten agnostikkona - kuten Berlinskikin ; voiperkeleenjumalauta - rakennan moraalini ilman avoimen teistisiä oppeja vastaan hieman eri tavalla kuin Berlinski. Haen tähän avuksi lainauksen Wilkinsiltä, joka on myös agnostikko. Hän on tähän kysymykseen vastannut seuraavalla tavalla : (Tiedostaen että ateismikortti viuhahtaa kaikille eiteisteille ja ohittaen tämän roskana johon on valitettavsti jo turruttu ja totuttu.) "A while back I gave a talk to a group of theologians on the question of Darwinian accidents. It had no ethics content. The first question I was asked was “If you are an atheist, how can you have moral rules?” Like many others who talk about Darwin and evolution, I have been asked this a lot, and my answer is always the same: “I am an ape. That is what apes do.” Social apes (arguably all the apes) are evolved to function in social groups and norm-following is a crucial aspect of this. It would be remarkable if humans, who evolved from the other apes, did not follow group norms, not that they do."
(Adolf Hitler, "Mein Kampf", chapter II)
Kun kreationisti puhuu evoluutiosta, on natsikortti vain ajan kysymys. Tämä on tietysti merkki totaalisesta tarpeesta demonisoida vastustaja. Evoluution kannattaja on paitsi tyhmä niin myös läpeensä paha. Tämänlainen asenne on toki riskinä itse kullekin. Esimerkiksi Richard Dawkinsin tapa lyödä kaikkiin kreationisteihin leima voidaan nähdä täsmälleen saman asenteen peilikuvaksi. Hänhän on sanonut että "It is absolutely safe to say that if you meet somebody who claims not to believe in evolution, that person is ignorant, stupid or insane (or wicked, but I’d rather not consider that)." Kyseessä on kuitenkin jonkinlainen aste-ero. Dawkins pyrkii liittämään mahdollisimman vähän näitä negatiivisia attribuutteja, kun taas kreationistien mediastrategiana on ollut "iskeä täysilaidallisella".
1: Dawkins on toki mainettaan leppoisampi. Esimerkiksi "Jumalharha" ei kerro että ilman uskontoa ei olisi raiskauksia, murhaamisia ja varkauksia. (Jotka taas ovat uskovaisilla yllättävän yleisiä "vetoja" ateisteille, ja silti ateisteja pidetään suvaitsemattomina.) Itse asiassa Dawkinsin kirjaan "Root of All Evil?" liittyy taistelu jossa kirjanjulkaisija ja Dawkins olivat erimielisiä kirjan nimestä. Dawkins vastusti tätä otsikkoa, mutta provokatiivinen otsikko on myyvempi. Ja "kompromissina" teokseen sitten laitettiin otsikon perään kysymysmerkki. Tämä kertoo mediasta. Ja valitettavasti jonkin verran myös ateisteista.
Kenties pahiten tätä luokkaa ilmentää David Berlinski. Hän on hyvin erikoinen hahmo. Koska hän kiistää olevansa kreationisti (kuten jokainen Intelligent Designin kannattaja) ja korostaa olevansa agnostikko. Ja kaikki mitä hän sanoo näyttää olevan kuitenkin mitä klassisinta kreationismia. Hän on kirjoittanut Dawkinsin "God Delusion" -kirjan nimeä seurailevan teoksen otsikolla "The Devil's Delusion". Siinä hän selittää mikä on syy natsien kauhutekoihin. Otan pitkähkön lainauksen, koska se kontekstoi hänen asiansa erinomaisesti.
"Dawkins is prepared to acknowledge the facts while denying their significance. Neither the Nazis nor the Communists, he affirms, acted because of their atheism. They were simply keen to kill a great many people. Atheism had nothing to do with it. They might well have been Christian Scientists. In the early days of the German advance into Eastern Europe, before the possibility of Soviet retribution even entered their untroubled imagination, Nazi extermination squads would sweep into villages, and after forcing the villagers to dig their own graves, murder their victims with machine guns. On one such occasion somewhere in Eastern Europe, an SS officer watched languidly, his machine gun cradled, as an elderly and bearded Hasidic Jew laboriously dug what he knew to be his grave. Standing up straight, he addressed his executioner. “God is watching what you are doing,” he said. And then he was shot dead. What Hitler did not believe and what Stalin did not believe and what Mao did not believe and what the SS did not believe and what the Gestapo did not believe and what the NKVD did not believe and what the commissars, functionaries, swaggering executioners, Nazi doctors, Communist Party theoreticians, intellectuals, Brown Shirts, Black Shirts, gauleiters, and a thousand party hacks did not believe was that God was watching what they were doing. And as far as we can tell, very few of those carrying out the horrors of the twentieth century worried overmuch that God was watching what they were doing either. That is, after all, the meaning of a secular society."
Tässä näkemyksessä korostuva etiikka on hyvin vahvasti Kohlbergin moraalihierarkiassa sitä alkeellisinta eettisyyttä. Ja psykologisesti kiinnostavaa on sitten se, miten tässä korostetaan ns. kyylääjäjumalaa. Mutta tämä on kuitenkin koristelua. Sillä kenties erikoisempia asioita saadaan kun katsotaan itse natseja. Ja vähän muitakin asioita.
Mitä natsit tekivät?
Aloitin varsin provokatiivisesti ottamalla sitaatin "Mein Kampfista". Se kuvastaa erästä jännittävää puolta natsiliikkeessä. Siitä toki puhutaan yllättävän harvoin. Se oli nimittäin hyvin teistinen. Tämä voi tulla yllätyksenä ID -piireille, joiden huojentavina piirteinä on se että he eivät tavaa natsioppeja. (Koska se tekee heistä ei-natseja.) Valitettavasti tämä johtaa moniin asiavirheisiin. Hitler ei promotoinut ateismia. Ja "Mein Kampf" pitää sisällään viittauksia Jumalisuuteen.
 |
| SS -vyönsolki. Mitä se sanoo Darwinista? Katso ihmeessä, jos kielitaito ei riitä, apuja löytyy kyllä ; saksa-suomi -sanakirjasta. |
Hitler tarjosikin yleisölleen "jotain ihan muuta" ; Norman Baynesin "The Speeches of Adolf Hitler, April 1922 – August 1939" on tärkeä dokumentti siltä kannalta jos haluaa tietää mitä Hitler on sanonut. (Kaikenlaiseen ryönään sitä voi joutua tutustumaan jos viittaa natsejen tekoihin, sillä tietäminen vaatii tutustumista.) Sen antama oppi on yllättävä. Sen sivulla 378 on puhe jossa führer itse kertoo ateismista vuonna 1933. "Without pledging ourselves to any particular Confession, we have restored faith to its pre-requisites because we were convinced that the people needs - and requires - this faith. We have therefore undertaken the fight against the atheistic movement, and that not merely with a few theoretical declarations: we have stamped it out." Myös Christian Smithin "Disruptive Religion: The Force of Faith in Social-movement Activism" kertoo että natsit vastustivat kommunismia ja tätä kautta ateismia. Ankaruus tässä kohden yllätti itseänikin. Mutta tarkemmin ajatellen sen olisi pitänyt olla ilmiselvää. Suomi oli natsien kanssa liitossa sodassa koska meillä oli yhteinen vihollinen, Neuvostoliitto. Ateismi oli kätevä tapa erottautua.
Itse asiassa Hitler kielsi ateistisia järjestöjä. Tässä toiminta eteni vaiheittain. Heike Bock kertoo kirjassaan "Secularization of the modern conduct of life? Reflections on the religiousness of early modern Europe" (s. 157) että aluksi Hitler vastusti lähinnä vasemmistolaisia ateisteja. Heidän järjestötoimintansa kiellettiin, tehtiin laittomaksi. Sellainen oli poliittisesti epäkorrektia, kun piti ajaa kansallisvaltion elintilan asiaa. Oikeistolaisia ateisteja katsottiin sen sijaan paremmin. Hitler loi jopa kieleensä tietyn käsitteen, sanan gottlosenbewegung, jota hän moitti ja joka oli juuri vasemmistolaista ateismia. Ernst Helmreich, "The German Churches Under Hitler" (s. 241) kertoo miten vuonna 1933 Hitler oli tekemisissä katolisen kirkon kanssa ja esitti aivan suoraan että sekulaareja kouluja ei voida sallia koska niissä elää jumalattomuus. Vastustus ei siis ollut enää pelkästään vasemistolaisia ateisteja kohtaan, vaan vastustuksen ytimeen laitettiin sekularismi ja ateismi laajemminkin.
Siksi seuraa se joka muuten voisi olla yllättävää. (Se oli yllättävää ainakin minulle.) Natsisaksassa ateisteja oli sikavähän. Richard Evans onkin tuonut asiasta tilastotietoa kirjassaan "The Third Reich at War". (Tämänlainen onnistuu koska natsit olivat byrokraattisia, joka on sekin perustietoa.) Ja tässä selvisi että natsien toiminnan aikana ateistien määrä oli vain 1,5%. Osasyynä voi toki olla "kaapissaolo", sillä natsit eivät todellakaan katsoneet ateismia hyvällä. Esimerkiksi vaikeasti kristilliseksi nähtävään natsiokkulttisoopaan hurahtanut Himmler, joka kannatti ns. gottgläubig ("believers of god") -liikettä jota edusti 3,5% saksalaisista, esitti aivan suoraan että ateismi olisi riski koska siitä seuraisi tottelemattomuutta. Saksa koostui pääasiassa (95%) katolisista ja protestanteista, eli kristityistä.
Miksi tällä on väliä nykyajassa? (Ja ennen kaikkea miten.)
Tässä kohden itse asiassa varhaisajan Hitlerin oppien analogisuus nykyaikaiseen Suomeen on selvä. Moni perussuomalainen suhtautuu ihan suvaiten ateisteihin jotka eivät edusta "punavihermädättäjiä" vaan jotka ovat oikeistolaisia ateisteja. Sellaisia kuin internetvaikuttaja Peter Pyykkönen. Tämä muistuttaa hieman siitä miten joku aikanaan vertasi PerusSuomalaisten puolueohjelman sisältöä kansallissosialistien vastaavaan ja suuri osa tavoitteista oli samoja mitä natseilla oli puolueen alkuaikoina. Tämä ei toki paina hirveästi, koska julmuudet tulivat vasta paljon myöhemmin. Ja on aika idioottimaista maalata slippery slopeja näkemällä jotain "historiallisia tendenssejä" paranoidisilla asennevammaisilla silmälaseilla. Mutta niin on tuttua sekin että kerrotaan että "Koti, Uskonto, Isänmaa" ovat kolmikko josta "Uskonnon" poisottaminen uhkaa muitakin kolmikon kohtia. Ja kuinka meille kerrotaan että ateistit ovat itsekkäitä eivätkä suostu kuolemaan itseään suurempien asioiden vuoksi, josta seuraa kuuliaisuusongelmia. Ja miten juoksuhaudoissa ei ole ateisteja. Elämme kulttuurissa jossa Jussi Keskinen kertoo evoluutio-oppia kouluille. Ja tässä kohden lainataan Berlinskiä ja hänen ajatuksiaan. Ja Berlinskikin mesoaa.
Mutta rikkoakseni slippery slopen, otan varovaisen kommentin. Sekin on nykysuomesta. Tänään keskustelua on herännyt paljon siitä kuinka islamistit ovat tuominneet islamtutkijan kuolemaan. Tässä kritiikin henkenä on ollut se, että "Aika onneton islamin tutkija on jos ei edes ymmärrä eroa islamismin (Poliittinen ideologia) ja islamin (Uskonto) välillä. Ja tähän väliin disklaimeri että islamismi on tietenkin totaalista paskaa, kuten muutkin teokraattiset poliittiset liikkeet." Teokratiat ovatkin hyvin huono asia. Toissa viikolla Netanyahu ilmoitti suoraan, viitaten palestiinalaisiin, että "saastoilla ei ole oikeutta elää". Sionismi on rasistinen ja imperialistinen poliittinen liike. Tätä on sitten törkeää rinnastaa suoraan juutalaisiin (kansa) tai juutalaisuuteen (uskonto). Erottelu "fundamentalisteihin ja muihin" onkin tältä osin tärkeä jako tehdä. Moni tietysti näkee että islamilaiset "tekevät sen itse" ja että jossain vaiheessa yksittäistapauksista tulee tilasto joka merkitsee sitä että maahanmuuttokritiikki on perusteltua. Syytös on kieltämättä viehättävä. On helppoa vastustaa teokratiaa. Ja tosiasiassa jos islaminusko on "vain poliittinen ase kusipäiden käsissä" niin se tarkoittaa likimain sitä että islamin kanssa kusipäät ovat aseistettuja kusipäitä.
Mutta silti, ennen kuin Todellinen Skotti Laulaa, voimme sanoa että "Haloo! Että Vatikaanin kardinaalit ovat ymmärtäneet kristinuskon väärin, samoin IRA Pohjois-Irlannissa, USA:n republikaanit, putinistit! Adolf Hitler on ymmärtänyt kristinuskon väärin, LRA Ugandassa, Ku Klux Klan USA:ssa, kristityt teokraatit Nigeriassa, Ugandassa, USA:ssa, Venäjällä, ne kaikkiko ovat ymmärtäneet kristinuskon väärin? Ehkä vika on sittenkin teoriassa." Mutta tämä tosin vahvistaa mielessäni sitä alkuperäistä sanomaani niistä aseistetuista kusipäistä. Dawkiksin uskontokritiikin ytimessäkin on juuri se, että uskonto on väline politiikanteossa ja sen pahempi uskonnolle. "Väärinkäsitys dogmatiikasta" on sivuseikka koska valtaosa uskovaisista ei ole dogmatiikan mestareita.
Itse asiassa voidaankin nähdä että mikä on se syy miksi islamistiterroristi suostuu sitomaan pommin itseensä ja menemään bussiin räjäyttämään itseään. Koska Jumala katsoo häntä. Samoin Berlinskin anekdootissa esiintynyt Hitleriä kannattaneen natsin tekemä juutalaisen ampuminen on jotain johon tätä on hyvä rinnastaa. Ampuja on 95% todennäköisyydellä ajatellut että juutalainen on ollut oikeassa huutaessaan siitä että Jumala näkee. Ja hän on tästä ollut iloinen ja ylpeä. Sillä hän on puolustanut uskoaan harhaoppista vastaan. Jokaiselle joka selittää miten kristitty ei voi tappaa joutuu kohtaamaan William Lane Craigin joka perustelee teologisesti miksi on kristinuskolle soveliasta että Jumala Raamatussa käskee kansanmurhaan. Ja ei, tämä tulkinta ei jää papereille vaan sitä sovelletaan nykyaikanakin esimerkiksi israel -kysymyksen kohdalla. Kristittyjen apologeetikkojen suosiossa oleva Craig opettaa myös asioita jotka käsittelevät eläimien hyvinvointia varsin mielenkiintoisessa valossa. Selvästi kristitty voi tehdä vaikka mitä ilman että se vääjäämättä rikkoisi uskontoa vastaan. Joka tekee uskonnosta tämänlaisia tekoja haluavan kädessä vaarallisen aseen. (Ilman uskontoa hän mitä luultavimmin olisi aseeton kusipää, mutta sen kanssa aseistettu kusipää.)
Nähdäkseni islamilaiset kulttuurit ja islamilaiset teokratiat ovat olemassaolollaan demonstroineet että ne tuottavat varsin sitkeän kulttuurin. Siinä missä pohjoismaissa ei ole viikinkihenkistä ryöstelyä eikä italiassa enää viitsitä ristiretkeillä edes perheen kanssa, islamilaisissa maissa yritetään rakentaa innolla kalifaatteja. Nämä teokratiat ovat myös varsin kenkkuja asua. Ja tässä mielessä sitkeys ja kulttuurin hengissäpysyminen on eettiseltä kannalta sivuasia ; Kulttuurievoluutio kertoo korkeintaan miksi se on säilynyt, ei että se olisi oikein. (Mikä on uusateistisen liikehdinnän monimuotoisuudessa se kanta joka Dawkinsilla on etiikkaan.) Nämä kulttuurit ovat olemassaolollaan demonstroineet että ne ovat perseestä. Islamistinen monokulttuuri ei siis toimi. Kuten ei kristillinen monokulttuurikaan. Pluralistisissa kulttuureissa sen sijaan näyttää menevän paremmin. Mikään monokulttuuri ei toimi, joten on kokeiltava vaihtoehtoja.
Siksi jos minulta kysytään että miten agnostikkona - kuten Berlinskikin ; voiperkeleenjumalauta - rakennan moraalini ilman avoimen teistisiä oppeja vastaan hieman eri tavalla kuin Berlinski. Haen tähän avuksi lainauksen Wilkinsiltä, joka on myös agnostikko. Hän on tähän kysymykseen vastannut seuraavalla tavalla : (Tiedostaen että ateismikortti viuhahtaa kaikille eiteisteille ja ohittaen tämän roskana johon on valitettavsti jo turruttu ja totuttu.) "A while back I gave a talk to a group of theologians on the question of Darwinian accidents. It had no ethics content. The first question I was asked was “If you are an atheist, how can you have moral rules?” Like many others who talk about Darwin and evolution, I have been asked this a lot, and my answer is always the same: “I am an ape. That is what apes do.” Social apes (arguably all the apes) are evolved to function in social groups and norm-following is a crucial aspect of this. It would be remarkable if humans, who evolved from the other apes, did not follow group norms, not that they do."
torstai 19. maaliskuuta 2009
Voltinheittäjät.
"Kaikki homoseksuaalisuuteen johtavat tekijät eivät ole täysin selvillä. Tutkimukset viittaavat siihen, että homoseksuaalisuus olisi osittain geneettistä, mutta harvemmin kuitenkaan perinnöllistä. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että homoseksuaalisuus on valinta - ja huono sellainen, ottaen huomioon yleisen asenneilmapiirin ja esimerkiksi tämän artikkelin."
(Hikipedia, "Homoseksuaalisuus")
Tieteen kuvalehti 5/2009 sisälsi juttua homoseksuaalisuudesta eläimillä. Siinä mainittiin myös homoseksuaalisuuden tutkimuksen estämisestä. Kun suuret tiedekeskukset olivat konservatiivien hallussa, he eivät sallineet tutkimuksia joissa homoseksuaalisuutta tutkittiin. Esimerkiksi Linda Wolfe jonka tutkimukset näyttivät siltä että joidenkin lajien naaraat suosivat seksikumppaneinaan urosten sijasta naaraita. Tästä vedettiin johtopäätöksiä hänen omasta seksuaalisuudestaan. Tämä on kuitenkin pientä. Konservatiiviset tahot ovat pitäneet homoseksuaalisuutta opittuna tapana, ja tästä on seurannut erilaisia yritteitä tukahduttaa näitä tuntemuksia. Tästä on melko paljon esimerkkejä. Yksi lempeimmistä keinoista oli therapy by tedium, joka tarkoitti sitä että homoseksuaaleille näytettiin alastomia miesten kuvia niin paljon että ajateltiin että he tympääntyvät niihin. (Oi, parantakaa minut heteroseksuaalisuudesta!) Koska ajateltiin että homoseksuaalisuudessa oli kyse opitusta reaktiosta, sovellettiin tähän behaviorismiin pohjaavaa parannuskeinoa, aversion therapya, joka tarkoitti sitä että homoseksuaalisille miehille näytettiin alastomien miesten kuvia ja samalla heille annettiin sähköshokkeja. Myös lobotomia ja kastraatio olivat keinovalikoimassa, eikä kuolonuhreiltakaan vältytty. Toisaalta myös natsit eivät pitäneet homoseksuaaleista, heitä laitettiin keskitysleireille - heille tehdystä monumentista nousi jonkin verran meteliäkin. Heinrich Himmler yritti jopa parantaa homoja tarjoamalla heille vierailuaikaa ns. maksullisissa naisissa. Konsti ei toiminut kovin hyvin. Nykyisin tietenkin on tilanne aivan toisin, koska suomessa homoseksuaalisuus ei ole ollut rikos sitten vuoden 1971 ja sairausluokituksestakin se ymmärrettiin poistaa jo niinkin aikaisin, kuin vuonna 1981. Nykyäänkin toimintaa jatketaan: Omien sanojensa mukaan "Hyvää tarkoittavat" lääkärit käsittävät usein homoseksuaalisuutta tautina, josta olisi parannettava, ja yrittävät parantaa sitä terapialla vaikka edes terapian vaikutuksesta ei ole näyttöä.
"Tiedämme, että ihmisen seksuaalisuuden muuttaminen on hyvin epätodennäköistä ja aiheuttaa todennäköisesti vain suunnatonta vahinkoa potilaalle, professori Michael King Lontoon yliopistosta totesi. Psykiatreja kouluttavan yliopiston mukaan jokaisella homoseksuaalilla on oikeus välttää terapiaa, joka on mahdollisesti haitallista. Erityisesti niitä, joissa heidän seksuaalisuuttaan yritetään "parantaa". Asiantuntijoiden mukaan huolestuttavaa oli se, että osa ammattilaisista ei välittänyt tästä tosiasiasta. Olipa kyseessä hyvä tahto tai ei."
Mutta ei tästä enempää. Sillä me tiedämme miten tämän tosiseikan esiintuominen loukkaa kristillistä oikeistoa. Puhutaan siis muusta. Sillä kaikkihan me tiedämme, että kreikka oli poikarakkauden kotimaa. Homoseksuaalisuuden pakanalliset perät täytyy kaivella. Jos niin on soveliasta sanoa.
Aloitetaan homouteen tutustumisretki kielestä. Kreikan kantasana homios, "sama" eikä sanaan homo, ihminen. Heteros taas tarkoittaa yksinkertaisesti eriä. Homoeroottinen ja homofiilinen taas tulevat kreikan sanoista eros, rakkaus ja filos, rakas. Kreikassa tosin päivän sanana oli pederastia, joka kohdistuu poikaan ja tyttöön. Tosin antiikin kreikan tapauksessa on kyse nimen omaan poikarakkaudesta.
Tähän kohtaan sopii pieni tarina platonisesta rakkaudesta; Platonin dialogeissa "Symposion" = "Pidot" ja "Faidros" käsitellään pederastista suhdetta. Siinä Platon pistää naisen kehumaan kuinka poikarakkaus on kaikista rakkauksista hienointa. Diotima, joka on se kehuva nainen, kertoo että oikeaa rakastamista on se, että itse kulkee ja antaa toisen ohjata, ja matka kulkee askel askeleelta niin että lopulta saavutetaan tieto siitä mitä on kauneus. "Pidot" -dialogissa rinnastuu kalos (kauneus) ja agatos (hyvä). "Pitoja" on tulkittu selvästi kahdella tavalla:
1: Teoreetikot ovat filosofioineet, että kyseessä on epäeroottinen rakkaus, jossa täysikasvuinen rakastaja ja tämän rakastettu kulkevat yhdessä ilman seksuaalista suhdetta kohti kauneuden ja hyvyyden ideaa.
2: Antropologisesta näkökulmasta asia taas näyttää pikemminkin institutionaalinen pederastia, jossa mieheksi varttuvia poikia opetetaan seksuaalielämän kiemuroihin, ja että tämä liittyy kasvamiseen yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi.
Lisäsävyä siihen, mistä tässä on kyse voidaan saada Aristofanekselta. Hänen mukaansa ikiaikoina oli kolmea sukupuolta, mies, nainen ja androgyyni. Zeus oli suuttunut kun näin rakentunut ihmiskunta kapinoi. Siksi Zeus halkaisi ihmiset ja ne miespuoliskot, jotka olivat peräisin androgyynistä hakeutuivat naisten seuraan, ja ne miehet jotka olivat peräisin kokonaan miehestä olivat homoseksuaaleja. (Naisista tarina ei kerro, mutta voinemme päätellä jotain taustalogiikasta, sekä siitä mitä on jätetty mainitsematta. Sen sijaan jos naisten suhteet kiinnostavat, niin Sapfo kirjoitti neidoille rakkaudentunnustuksia. Tosin hän on samanaikaisesti suhteessa Faonin kanssa, joka oli mies. Näin ollen hän edusti biseksuaalisuutta.) Platonin mukaan homoseksuaalit olivat miehistä parhaita, koska "Heissä on eniten miestä." Platonin esittämä homoseksuaalisuus ei minun mielestäni voi mitenkään kuvata epäeroottista rakkautta, koska "Faidronissa" Platon kirjoittaa koskettelusta, suutelusta ja kiihkosta joka tulee kun he makaavat vierekkäin "kun hän vihdoin syleilee ja suutelee rakastajaa." (Ei minusta kovin epäfyysistä.) Platon siis piti homoseksuaalisuutta hyvänä. Tosin Platon kieltää "Valtiot" teoksessaan suoran seksin asteelle yltävän poikarakkauden, mutta on vaikeaa sanoa mitä tämä tarkalleen ottaen tarkoittaa, koska hän samassa teoksessa kieltää myös runouden harjoittamisen valtiossa, kaikki kiihkeys on poistettava. Heteroseksuaalisuus asetettiin etusijalle, koska valtio tarvitsi lapsia. Kun tarve käy, rakkaudesta viis.
Tosin kreikassa ei ollut asiat aivan näin yksioikoisia. Sillä kreikassa homoseksuaalisuutta paheksuttiin suuresti, jos se täytti kaksi ehtoa:
1: Poika vaatii maksua eli prostituoi itsensä. Sen sijaan pieniä lahjoja voitiin jakaa, mutta varsinainen maksulliseksi ryhtyminen ei ollut soveliasta. (Jos tämä tuntuu erikoiselta, katsokaa suomalaista nykyistä pariutumishärdelliä lahjanvaihtoineen, niin ymmärtänette että niiden välillä ON jotain eroa.)
2: Mies vielä täysi -ikäisenä salli passiivisena osapuolena olemisen. Tämä taas johti tietenkin aikuisparien vastustamiseen. Suhde aktiivisen ja passiivisen osapuolen välillä oli yllättävän suuri ja merkittävä.
Miesten tuli siis olla vapaita miehiä, eli ei orjia, ja toisen tuli olla passiivinen nuorukainen ja toisen vanhempi, täysi -ikäinen ja aktiivinen mies.
Roomassa Plautus käänsi ahkerasti kreikkalaista kirjallisuutta, jossa esiintyi myös kreikkalaisia miessuhteita. Hän jätti kääntämättä nämä kohtaukset. Saara Liljan mukaan rooman varhaiskaudella homoseksuaalisuus tuomittiin, mutta hänen graffitoihin eli vanhoihin seinäkirjoituksiin, sekä runouteen perustuvien tutkimusten mukaan roomassa ei kuitenkaan ollut sen loppukaudella varsinaista homoseksuaalisuuden kieltoa, toisin kuin joskus luullaan. Kuitenkin ainekset kristillisen kirkon suhtautumiseen tulivat hyvin pitkälti roomalaisesta perinteestä. Tämä ei liene yhtään yllättävää, kun muistaa että Jeesus Nasaretilainen ei "Raamatussa" suoraan puhu mitään homoseksuaalisuudesta, ja eräs Paulus eli tutummin Paavali oli roomalaista syntyperää. Kukaan meistä ei elä kulttuurityhjiössä. Ei edes rohkea apostoli.
Tässä kohden voidaankin laittaa kehä kiinni. Lopetuskohta on siinä, mihin katsot sen sopivan.
Tämän jutun kirjoittaja ei ole läheskään niin homoseksuaalisuuteen taipuvainen saati siihen niin halukas että kokisi valitsevansa suuntautumistaan. Hän on niitä outoja, joiden mielestä homoseksuaaleilla on sama oikeus taipumuksiinsa kuin muilla, mutta joista silti tuntuu loukkaavalta jos heitä rinnastetaan homoihin.
(Hikipedia, "Homoseksuaalisuus")
Tieteen kuvalehti 5/2009 sisälsi juttua homoseksuaalisuudesta eläimillä. Siinä mainittiin myös homoseksuaalisuuden tutkimuksen estämisestä. Kun suuret tiedekeskukset olivat konservatiivien hallussa, he eivät sallineet tutkimuksia joissa homoseksuaalisuutta tutkittiin. Esimerkiksi Linda Wolfe jonka tutkimukset näyttivät siltä että joidenkin lajien naaraat suosivat seksikumppaneinaan urosten sijasta naaraita. Tästä vedettiin johtopäätöksiä hänen omasta seksuaalisuudestaan. Tämä on kuitenkin pientä. Konservatiiviset tahot ovat pitäneet homoseksuaalisuutta opittuna tapana, ja tästä on seurannut erilaisia yritteitä tukahduttaa näitä tuntemuksia. Tästä on melko paljon esimerkkejä. Yksi lempeimmistä keinoista oli therapy by tedium, joka tarkoitti sitä että homoseksuaaleille näytettiin alastomia miesten kuvia niin paljon että ajateltiin että he tympääntyvät niihin. (Oi, parantakaa minut heteroseksuaalisuudesta!) Koska ajateltiin että homoseksuaalisuudessa oli kyse opitusta reaktiosta, sovellettiin tähän behaviorismiin pohjaavaa parannuskeinoa, aversion therapya, joka tarkoitti sitä että homoseksuaalisille miehille näytettiin alastomien miesten kuvia ja samalla heille annettiin sähköshokkeja. Myös lobotomia ja kastraatio olivat keinovalikoimassa, eikä kuolonuhreiltakaan vältytty. Toisaalta myös natsit eivät pitäneet homoseksuaaleista, heitä laitettiin keskitysleireille - heille tehdystä monumentista nousi jonkin verran meteliäkin. Heinrich Himmler yritti jopa parantaa homoja tarjoamalla heille vierailuaikaa ns. maksullisissa naisissa. Konsti ei toiminut kovin hyvin. Nykyisin tietenkin on tilanne aivan toisin, koska suomessa homoseksuaalisuus ei ole ollut rikos sitten vuoden 1971 ja sairausluokituksestakin se ymmärrettiin poistaa jo niinkin aikaisin, kuin vuonna 1981. Nykyäänkin toimintaa jatketaan: Omien sanojensa mukaan "Hyvää tarkoittavat" lääkärit käsittävät usein homoseksuaalisuutta tautina, josta olisi parannettava, ja yrittävät parantaa sitä terapialla vaikka edes terapian vaikutuksesta ei ole näyttöä.
"Tiedämme, että ihmisen seksuaalisuuden muuttaminen on hyvin epätodennäköistä ja aiheuttaa todennäköisesti vain suunnatonta vahinkoa potilaalle, professori Michael King Lontoon yliopistosta totesi. Psykiatreja kouluttavan yliopiston mukaan jokaisella homoseksuaalilla on oikeus välttää terapiaa, joka on mahdollisesti haitallista. Erityisesti niitä, joissa heidän seksuaalisuuttaan yritetään "parantaa". Asiantuntijoiden mukaan huolestuttavaa oli se, että osa ammattilaisista ei välittänyt tästä tosiasiasta. Olipa kyseessä hyvä tahto tai ei."
Mutta ei tästä enempää. Sillä me tiedämme miten tämän tosiseikan esiintuominen loukkaa kristillistä oikeistoa. Puhutaan siis muusta. Sillä kaikkihan me tiedämme, että kreikka oli poikarakkauden kotimaa. Homoseksuaalisuuden pakanalliset perät täytyy kaivella. Jos niin on soveliasta sanoa.
Aloitetaan homouteen tutustumisretki kielestä. Kreikan kantasana homios, "sama" eikä sanaan homo, ihminen. Heteros taas tarkoittaa yksinkertaisesti eriä. Homoeroottinen ja homofiilinen taas tulevat kreikan sanoista eros, rakkaus ja filos, rakas. Kreikassa tosin päivän sanana oli pederastia, joka kohdistuu poikaan ja tyttöön. Tosin antiikin kreikan tapauksessa on kyse nimen omaan poikarakkaudesta.
Tähän kohtaan sopii pieni tarina platonisesta rakkaudesta; Platonin dialogeissa "Symposion" = "Pidot" ja "Faidros" käsitellään pederastista suhdetta. Siinä Platon pistää naisen kehumaan kuinka poikarakkaus on kaikista rakkauksista hienointa. Diotima, joka on se kehuva nainen, kertoo että oikeaa rakastamista on se, että itse kulkee ja antaa toisen ohjata, ja matka kulkee askel askeleelta niin että lopulta saavutetaan tieto siitä mitä on kauneus. "Pidot" -dialogissa rinnastuu kalos (kauneus) ja agatos (hyvä). "Pitoja" on tulkittu selvästi kahdella tavalla:
1: Teoreetikot ovat filosofioineet, että kyseessä on epäeroottinen rakkaus, jossa täysikasvuinen rakastaja ja tämän rakastettu kulkevat yhdessä ilman seksuaalista suhdetta kohti kauneuden ja hyvyyden ideaa.
2: Antropologisesta näkökulmasta asia taas näyttää pikemminkin institutionaalinen pederastia, jossa mieheksi varttuvia poikia opetetaan seksuaalielämän kiemuroihin, ja että tämä liittyy kasvamiseen yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi.
Lisäsävyä siihen, mistä tässä on kyse voidaan saada Aristofanekselta. Hänen mukaansa ikiaikoina oli kolmea sukupuolta, mies, nainen ja androgyyni. Zeus oli suuttunut kun näin rakentunut ihmiskunta kapinoi. Siksi Zeus halkaisi ihmiset ja ne miespuoliskot, jotka olivat peräisin androgyynistä hakeutuivat naisten seuraan, ja ne miehet jotka olivat peräisin kokonaan miehestä olivat homoseksuaaleja. (Naisista tarina ei kerro, mutta voinemme päätellä jotain taustalogiikasta, sekä siitä mitä on jätetty mainitsematta. Sen sijaan jos naisten suhteet kiinnostavat, niin Sapfo kirjoitti neidoille rakkaudentunnustuksia. Tosin hän on samanaikaisesti suhteessa Faonin kanssa, joka oli mies. Näin ollen hän edusti biseksuaalisuutta.) Platonin mukaan homoseksuaalit olivat miehistä parhaita, koska "Heissä on eniten miestä." Platonin esittämä homoseksuaalisuus ei minun mielestäni voi mitenkään kuvata epäeroottista rakkautta, koska "Faidronissa" Platon kirjoittaa koskettelusta, suutelusta ja kiihkosta joka tulee kun he makaavat vierekkäin "kun hän vihdoin syleilee ja suutelee rakastajaa." (Ei minusta kovin epäfyysistä.) Platon siis piti homoseksuaalisuutta hyvänä. Tosin Platon kieltää "Valtiot" teoksessaan suoran seksin asteelle yltävän poikarakkauden, mutta on vaikeaa sanoa mitä tämä tarkalleen ottaen tarkoittaa, koska hän samassa teoksessa kieltää myös runouden harjoittamisen valtiossa, kaikki kiihkeys on poistettava. Heteroseksuaalisuus asetettiin etusijalle, koska valtio tarvitsi lapsia. Kun tarve käy, rakkaudesta viis.
Tosin kreikassa ei ollut asiat aivan näin yksioikoisia. Sillä kreikassa homoseksuaalisuutta paheksuttiin suuresti, jos se täytti kaksi ehtoa:
1: Poika vaatii maksua eli prostituoi itsensä. Sen sijaan pieniä lahjoja voitiin jakaa, mutta varsinainen maksulliseksi ryhtyminen ei ollut soveliasta. (Jos tämä tuntuu erikoiselta, katsokaa suomalaista nykyistä pariutumishärdelliä lahjanvaihtoineen, niin ymmärtänette että niiden välillä ON jotain eroa.)
2: Mies vielä täysi -ikäisenä salli passiivisena osapuolena olemisen. Tämä taas johti tietenkin aikuisparien vastustamiseen. Suhde aktiivisen ja passiivisen osapuolen välillä oli yllättävän suuri ja merkittävä.
Miesten tuli siis olla vapaita miehiä, eli ei orjia, ja toisen tuli olla passiivinen nuorukainen ja toisen vanhempi, täysi -ikäinen ja aktiivinen mies.
Roomassa Plautus käänsi ahkerasti kreikkalaista kirjallisuutta, jossa esiintyi myös kreikkalaisia miessuhteita. Hän jätti kääntämättä nämä kohtaukset. Saara Liljan mukaan rooman varhaiskaudella homoseksuaalisuus tuomittiin, mutta hänen graffitoihin eli vanhoihin seinäkirjoituksiin, sekä runouteen perustuvien tutkimusten mukaan roomassa ei kuitenkaan ollut sen loppukaudella varsinaista homoseksuaalisuuden kieltoa, toisin kuin joskus luullaan. Kuitenkin ainekset kristillisen kirkon suhtautumiseen tulivat hyvin pitkälti roomalaisesta perinteestä. Tämä ei liene yhtään yllättävää, kun muistaa että Jeesus Nasaretilainen ei "Raamatussa" suoraan puhu mitään homoseksuaalisuudesta, ja eräs Paulus eli tutummin Paavali oli roomalaista syntyperää. Kukaan meistä ei elä kulttuurityhjiössä. Ei edes rohkea apostoli.
Tässä kohden voidaankin laittaa kehä kiinni. Lopetuskohta on siinä, mihin katsot sen sopivan.
Tämän jutun kirjoittaja ei ole läheskään niin homoseksuaalisuuteen taipuvainen saati siihen niin halukas että kokisi valitsevansa suuntautumistaan. Hän on niitä outoja, joiden mielestä homoseksuaaleilla on sama oikeus taipumuksiinsa kuin muilla, mutta joista silti tuntuu loukkaavalta jos heitä rinnastetaan homoihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)