Aavistus kauheudesta

Stephen King on luokitellut erilaisia kauhun tapoja. Yksi niistä kuvaa irrationaalista kauhua, joka on sofistikoitunein kauhun muoto. "Terror, when you come home and notice everything you own had been taken away and replaced by an exact substitute." On olemassa ihmisryhmä joka elää juuri tämänlaista elämää. Capgrasin oireyhtymässä ihminen uskoo että hänen omaisensa on korvattu näitä teeskentelevillä huijareilla. Näin ollen heidän kokemuspiirinsä tuntuu lähinnä joltain johon on totuttu "invasion of the body snatchers" -tyylisistä kauhuelokuvista.

Sairautta ei liitetä suoraan kasvojentunnistukseen, he siis muistavat ja tietävät miltä heidän omaisensa näyttävät. Mutta tunnesidos on vääristynyt. V. S. Ramachandran onkin kuvannut että oireyhtymässä "tutut kasvot ovat läsnä, mutta persoona ei". F. Frazer ja J. M. Roberts tekivät oireyhtymän parissa tutkimusta ja raportoivat mm. että oireyhtymään liittyy konfabulointia. Vääristynyt kokemus selitetään pois, ja viittaamalla joihinkin piirteisiin keksitään mitä vain jolla roolia esittävä paljastuu "oikean henkilön" hyvin tuntevalle. Koko ajan ajatus soluttautujista on Capgrasin syndroomaisille aivan luonteva. Osa selittää kopiot pahantahtoisilla soluttautujilla, mutta joskus ihmiset suhtautuvat "impostereihin" positiivisesti. Tiedetään jopa henkilöstä joka koki että hän oli naimisissa usean eri miehen kanssa, ja että vain hän kykeni erottamaan nämä toisistaan. Konfabuloinnissa ei siis aina ole kauhuelementtiä, eikä lajityypiksi kelpaa edes "Mission Impossible" -tyyliset agenttielokuvat. (Anteeksi vain Stephen Kingille.)

Asiaan liittyy kuitenkin myös hahmontunnistuksellinen puoli. ; Capgrasin oireyhtymässä ihmisillä on vaikeuksia tunnistaa itseään peilistä ja valokuvista. Heille elämä on vähän kuin internetissä levinneessä valokuvassa jossa pojalla on silmät kiinni mutta tämän peilikuvalla silmät auki. Että jotain kieroa ja mahdollisesti pahaenteistä sillä peilin kaksoisolennolla on meneillään. (Kuva ei tiemmä ole väärennös vaan johtuu tiemmä kameran valotusajasta. Tai sitten...) Tämän vuoksi he usein haluavat jopa poistaa peilit kodeistaan. (Tosin niin minäkin tekisin jos toisella puolella olisi itseni paha kaksoisolento jolla on paha goatee kuten minullakin.) ; Syyksi on arveltu sitäkin, että heidän hahmontunnistuksensa on ylitarkka. He tunnistavat ihmisen "siksi tietyksi" vain yhdestä tietystä kulmasta. Näin näköaistimukset jotka pitäisi luokitella samaan luokkaan koetaankin "jotenkin oleellisesti epäanalogisiksi". ; Tämä on arkielämässä ilmiselvyys mutta tosiasiassa se mitä valokuvista ja tietotekniikasta on opittu, niin hahmontunistus on yllättävän vaikeaa ; Häiriöt tämäntapaisissa asioissa ovat siis jopa tavallaan odotettavissa.
*: Ja ihmiset tosiasiassa ovat kolmiulotteisia kappaleita jotka peräti tuovat syvää henkeä ja uusia vaikeustasoja vanhaan kunnon Theseuksen laiva -paradoksiin. Ihmisten atomit vaihtuvat koko ajan ja me myös vanhenemme. On tavallaan erikoista että tunnistamme itsemme ja toiset läheiset ihmiset samoiksi ihmisiksi ylipäätään. Tähän vaaditaan hyvää hahmontunnistusta. ; Joku sellainen jota Kari Enqvist kutsuisi "finnifilosofiksi" voisi jopa kysyä että onko Capgrasin oireyhtymässä tavallaan kysymys siitä että todellisuus nähdään enemmän sellaisena kuin se on ja vähemmän sellaisena kuin se on kätevää. (Itselläni on tosin, vähän Peircen asenteella, immersiivinen suhde todellisuuteen ja minulla ei ole Caprgrasia. On kätevää, kenties jopa "tervettä", elää luokitellen ihmisiä identiteetteihin jotka ovat vähintään kohtuullisen pysyviä. Joten hieman samassa, joskin astetta härömmässä, hengessä kuin Enqvist mennään.)
*: Aistien mukautuvuus on toki muutoinkin vallitsevaa koska jos esimerkiksi katsomme ovea joka on sivuseinällä, on ihmeellistä miten koemme oven samaksi oveksi. Sillä yhdessä kulmassa avoinna oleva ovi voi olla täysi neliö kun taas kiinni se näyttää vinoneliöltä. Ja kun vaihdetaan oven katsomiskulmaa niin ovea ei edes tarvitse liikuttaa niin se tekisi eri kuvion. Tätä on helppoa katsoa ottamalla valokuvia ja katsomalla ja viivaamalla minkälaisia muotoja valokuvassa on. Ihmisen mieli muuttaa ja vääntelee näitä hahmoja melko hyvin ja näkee kohteet samaksi kappaleeksi. Ja näin tunnistamme hahmoja. (Joskus jopa liian hyvin joka johtaa esimerkiksi "kuin kaksi marjaa" -vitsilajityyppiin.)

Kuitenkin jonkinlaisen kalpean aavistusken Capgrasin syndroomasta saattaa kuitenkin saada. Kun katsotaan miten tietotekniikkaa on käytetty apuna kun on rakennettu rekonstruktio Mona Lisasta joka ei katsokaan siitä totutusta kulmasta vaan se nähdään suoraan edestä. Ainakin minun silmiini kasvokuva näyttää aidolta. Mutta jotenkin omituisesti se ei ole kuitenkaan se oikea Mona Lisa. Kuvassa on jopa jotain häiritsevää (ainakin minulle). Kuva näyttää Mona Lisalta mutta silti ei voi välttää tuntemusta siitä että jotain kieroa petosta kuvassa on, mutta sitä ei voi suoraan kuvasta sanoa mikä siinä on väärin. Tämä tunne on Capgrasin syndroomassa sitten omista läheisistä ja omasta peilikuvasta. Joka ikinen päivä.

Yhtenäistävä Jumala

Päiviö Latvuksen "Ymmärryksen siivet" on antanut erikoisaseman monoteistiselle uskonnolle, joka harjoittaa tietynlaisia asenteita. Hänestä tieteen kehitys on näiden uskonnon piirteiden ansiota. Onkin mielenkiintoista rinnastaa hänen ajattelutapaansa James George Frazerin ajattelutapaan. Hän aloitti vertailevan uskontotieteen tulkintaperinteen, jossa myyttejä lähestyttiin teologisten konseptien sijasta antropologian keinoin. Hän esitti kirjassaan "The Golden Bough" että myyteillä on paljon samanlaisuuksia. Tästä hän päätteli että niillä olisi yhteinen historia.

Sekä Latvus että Frazer ovat innostaneet monia. On innostavaa tehdä loikkaus siihen, että yhteinen tarina olisi muuta kuin laajalle levinnyt tarina. Kun kaikki perinteet tuntevat samantapaisia asioita, on tarinan oltava myös totta. Fundamentalistit pitävätkin Frazerin työtä likimain samana kuin Jumalatodistuksena toimimista.

Toki Frazer voidaan tulkita paljon varovaisemminkin;
1: Tokihan jopa geneetikot myöntävät että ihmiskunta on historiansa aikana käynyt läpi pullonkaulan. Näin yhteinen historia olisi mahdollinen.
2: Yhdistäviä piirteitä saadaan muuta kautta. Ajatus iski mieleeni voimakkaasti kun luin "Tieteen Kuvalehti Historia" -lehden numeroa 10/2011. Siinä käsitellään Islamin historiaa hyvinkin tarkasti. Islamin synnyssä on havaittavissa poliittinen agenda. "Muhammad seurasi katkerana, kuinka keskinäinen kilpailu mädätti Mekkaa sisältäpäin. Kauppiaat eivät enää yhdessä puolustaneet näitä karavaaneja, joten aavikon soturiheimot hyökkäsivät yhä useammin karavaanien kimppuun ryöstäen arvokkaat kauppatavarat ja usein surmaten kauppiaat julmasti." Tämä on perusongelma, johon ratkaisu haetaan uskonnon yhdistävän voiman kautta. "Muhammad huomasi myös, että sekä juutalaisia että kristittyjä yhdisti heidän ainoalta ja kaikkivaltiaalta jumalaltaan saama pyhä kirja, kun taas arabien monijumalaisuus ja epäyhtenäinen suullinen tarinaperinne estivät heimoja lähentymästä toisiinsa." Jumalan totuudella ei ole sinällään mitään merkitystä. Yhden jumalan ja dogman alle saa hallittua ihmisiä. Tätä uskonnon kokoavaa ominaisuutta ei kieltäne kukaan. Uskovaiset kutsuvat sitä uskon yhdistäväksi ja harmonisoivaksi voimaksi joka kokoaa samanmieliset yhteen. Itse olen valmiimpi käyttämään sellaisia termejä kuin hallinta, komentelu ja vallankäyttö ja tässä puolessa useimmat uskonnottomatkin lienevät. (Kuten myös moni uskovainen.) Yhtenäistävissä kulttuureissa onkin tavallisena piirteenä joko sekularismi tai monoteismi. Rinnakkain elävät kilpailevat dogmat johtavat fragmentoitumiseen. (Mikä ei tarkoita kaaosta. Elämme Suomessa paraikaa fragmentoituneessa yhteiskunnassa, kiitos vaan!) Tämä kokoava voima johtaa itse asiassa kahteen asiaan.
___2.1: Innostava syy. Ihminen "keksii monoteismin helposti". Tarvitaan vain poliittinen pelisilmä, motivaatio hallitsemiseen ja hieman kekseliäisyyttä. Nämä eivät yleisesti ottaen ole ollut ihmislajilla harvinaisia. (Paitsi viimeinen.)
___2.2: Säilyttävä syy. Yhtenäiset kulttuurit eivät tuhoudu yhtä helposti kuin hajanaiset. Rosvot saadaan kuriin, joten pankrottia ei tule. Tämä tarkoittaa sitä että yhtenäistävät kulttuurit jäävät helpommin pyörimään maailmaan. Tämä ei tarkoita että monoteismi olisi totta, vaan pelkästään sen, että yhtenäisyys estää kriisitilanteissa tuhoutumisen. Tästä saa kuitenkin jonkin verran pohjaa uskomisen uskomiselle. (Mikä viehättää poliittismielisiä, mutta jota totuudenrakastajat karsastavat.)
3: Ihmiset elävät samankaltaisessa maailmassa. Jos ympäri maailmaa esiintyy tulvia, on aivan normaalia että niillä esiintyy tuhotulvakertomuksia. Nehän heijastavat ympäröivää maailmaa. (Nämä tarinat voivat tietysti myös levitä kosteilta alueilta kuiville). Samoin ei ole ihmeemmistä jos väkivalta ja myyttiset pedot koristavat mytologioita. Onhan pelko, väkivalta ja luonnossa esiintyvät petoeläimet tavallisia ympäri maailmaa.
4: Itse asiassa mitään kovin yhteistä historiaa ei edes tarvita. Ihmisiä kiinnostavat tietynlaiset tarinarakenteet enemmän kuin muut (ja elinpiiri vain värittää tämän yksityiskohdat). Näin ollen ei ole ihme jos eri puolilla maailmaa ilmestyy samanlaista kuvastoa. Esimerkiksi Wilsonin "Konsilienssi" -kirjassa kuvataan jumalille yhteisiä piirteitä, jotka syntyvät siten että ihmiset pitävät tämän tyyppisiä tarinoita mielenkiintoisena. Myös Pascal Boyer ajaa samaa linjaa, kuvaten sitä mikä tekee tarinoista kiinnostavia ja leviäviä, ja mitkä tarinan piirteet muuttavat siihen liittyvän käyttäytymisen uskonnolliseksi.

Näiden rinnalla yliluonnollinen kaikille yhteinen Jumala on varsin huonosti tutkittu ja todistettu. Toki Frazerin kohdalla voidaan miettiä myös kontaminaation vaikutusta. Syy näkyy hieman "Kalevalassammekin". On vaikeaa sanoa missä määrin se kuvaa todellista vanhaa suomalaista uskomusmaailmaa ; Kun antropologi lähtee tutkimaan kulttuuria, hän vie oman kulttuurinsa mukanaan. Yksijumalaisuuteen keskittynyt matkaaja voi ylitulkita tähän liittyviä piirteitä. Ja toisaalta ; Antropologi ei ole välttämättä ensimmäinen tai ainut joka kulkee. Jos yksilö pääsee jonkun kulttuurin piiriin, on mahdollista että aikaisemmin joku on kertonut tarinaa joka on sitten levinnyt ja muotoutunut. Boyer moittiikin kirjassaan "Ja ihminen loi Jumalat" eri kulttuurien tarinoiden kokoamista sellaisenaan. Hän vertaa sitä Umberto Econ "Foucaultin heilurissa" tapahtuneeseen salaliittoteoriointiin ; Tässä kirjassahan yhteyksiä löydetään koska niitä halutaan nähdä. Analogioita on aina, mutta niistä ei saisi vetää liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä.

Erityisen mielenkiintoiseksi tilanne tietysti menee jos Frazer kombinoidaan Latvuksen kanssa loppuun asti, eikä vain hieman, kuten aiemmin olen tehnyt. Frazer nimittäin havaitsi että valtavassa enemmistössä ihmisillä on yksi pääjumaluus. Tämä näkyy Boyerin kirjasta "Ja ihminen loi Jumalat" Hän käyttää esimerkkinä teologisesta korrektiudesta sitä, että hindulaisuudessa on määritelty monijumalaisuus. Moni pitää kuitenkin paikallista Jumalaa isoimpana. Ja vaikka korostettaisiin brahmania, niin paikallinen Jumala on silti suosittu. Onkin herkullista miettiä ovatko kreikassa palvonnassa korostetut kaupunkijumalatkin itse asiassa "esiversioita Zeuksesta". Tästä päästään siihen että jos enemmistö kulttuureista on monoteistejä, on se, että moniteistinen kulttuuri alkaa kehittämään tiedettä jotain jota tulee suorastaan odottaa. Syynä ei ole monoteismin tehokkuus tieteessä, vaan tilastollinen todennäköisyys. (Samalla logiikalla oikeakätisyys olisi vaikuttana syynä huipputieteenteossa koska löytyy pirusti oikeakätisiä tiedemiehiä. Kunnes huomataan että oikeakätisyys on niin yleistä että se onkin itse asiassa irrelevantti piirre.)

Lisäksi on huomioonpantavaa, että Latvus itse asiassa katsoo yhden kulttuuripiirin ominaisuutta. Tiede kiertää "tartuntana" tiettyjen kulttuurialueiden sisällä. Tätä pidetään tärkeänä. Kuitenkin tämä arvostus syntyy sekin tämän kulttuuripiirin sisällä. Tämä onkin tavallaan vahvuus ja heikkous Latvuksella.
1: Hän selittää miksi juuri meidän kulttuurimme arvostaa oman kulttuurinsa kannalta olennaisia piirteitä. Tällä on taatusti jotain vaikutusta siihen että asia on syntynyt täällä eikä muualla. ~ Tosin tämän merkitys taitaa jäädä pienelle osalle. Esimerkiksi Jared Diamondin "Tykit taudit ja teräs" käsittelee tieteen kehityksen kannalta olennaisia maantieteellisiä syitä. Kun ilmasto, maaperässä olevat metallit, viljelyolosuhteet ja muut vastaavat saadaan kasaan, on maantieteellinen alue selvä. Näin selviää miksi juuri tälle alueelle päätynyt uskonto on ratkaiseva.
2: Toisaalta samaa kautta herää kysymys, onko kyiseisen alan tärkeys sitten kovin oleellista. Jonkun toisen kulttuurin kohdalla ihminen voisi kysyä jopa että miksi pitäisi arvostaa koko piirrettä. Tämä kysymys muuttuu olennaiseksi kun muistaa Latvuksen suhtautumisen roomalaisiin. Hänestä roomalaisilla oli väärä suhtautuminen. He olivat kopioija-insinöörejä eivätkä tiedemiehiä. Tämä on mielenkiintoista koska aika usein tiedettä perustellaan pragmaattisin syin, eikä teoreettisin syin. Teoreettinen maailman lainalaisuuksien selvittäminen taas ei ole olennaista esimerkiksi eurooppalaisessa kristillisessä mystiikan perinteessä..