Aforismiryhmässä tuli vastaan mietelause "When nothing is sure, everything is possible." Se on periaatteessa intuitionmukainen ; Jos asiat ovat epävarmoja niin mikä vaan on mahdollista. ; Ja jos meillä on jokin avaruus jossa ovat kaikki mahdolliset maailmat ja tästä ei sitten mitenkään rajoiteta jotain suppeampaa aluetta ikään kuin "varmasti tiedetyksi" niin silloin kaikki on mahdollista. Kunhan vain määritellään asia sen verran omituis-kehäisesti että vain ne asiat jotka ovat mahdollisia jossain mahdollisessa maailmassa ovat osana "kaikkea".
Voidaan jopa nähdä että jos ajatellaan aktuaalista ja potentiaalista, niin jos asioilla on paljon potentiaalia niin sitten moni asia voi aktualisoitua. Tämä on tosin tuolla muotoililla melko heikko argumentti koska vaikka mikään muuttuja tai tapahtuma ei olisi varma, niin niissä voi kuitenkin olla vain epätäsmällisyyttä. Joka on hyvin eri asia kuin sanoa että ne voisivat olla mitä tahansa.
Tieteenfilosofisesti se on kuitenkin melkoisen huono. Voidaan nähdä että jos epistemologian tasolla sanotaan että asioista ei ole tietoa, niin ei se tarkoita että ontologisesti mikä tahansa olisi oikeasti mahdollista. Tietämisestä vedetään olemiseen sellaisella tavalla joka ei viehättäisi edes paatuneinta ajassa jälkeen jääneintä loogista positivistia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mahdottomuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mahdottomuus. Näytä kaikki tekstit
maanantai 18. tammikuuta 2016
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
Zombie P:stä
David Chalmersin "The Conscious Mind" pitää sisällään erään argumentin. Hän kuvittelee siinä filosofisten zombien maailman, eli maailman, jota ei voi fysikaalisesti erottaa omastamme, mutta josta puuttuu kaikki tietoinen kokemus. Siellä ei esimerkiksi olisi tietoisia ja kokevia ihmisiä mutta ulkoisesti kaikki toimisivat samalla tavalla kuin mitä meidän maailmamme ihmiset.
Chalmers teki tästä argumentin:
P1: Jos fysikalismi on tosi, kaikki tosiseikat ovat täysin fysikaalisten tosiseikkojen määräämiä; tämän vuoksi mikä tahansa maailma joka olisi fysikaalisesti mahdoton erottaa aktuaalisesta maailmastamme olisi kokonaisuudessaan mahdoton erottaa aktuaalisesta maailmastamme. Fysikalistisessa maailmassa ei ole eroa "tavallisen" ja "zombiemaailman" välillä. Eri ei ole mahdollinen.
P2: On kuitenkin mahdollinen maailma, jossa kaikki fysikaaliset tosiseikat ovat samat kuin aktuaalisessa maailmassamme, mutta jossa on myös lisätosiseikkoja kuten tietoisuus. On kuviteltavissa maailma jossa kaikilta puuttuvat kvaliat ja jotka näyttävät aivan maailmamme olennoilta joilla taas on kvaliat.
J: Fysikalismi on epätosi eli sen vaihtoehto ei-fysikalismi on tosi.
Noin muotoiluna päätelmä on validi. Se on muotoa modus tollens. Premisseistä seuraa johtopäätös. Sen vuoksi moni tarttuukin siihen että ei hyväksy premissejä. Tarkalleen ottaen useimmiten premissiä nro 2.
* Useimmat itse asiassa pitävät ensimmäistä premissiä uskottavana ; Siinä missä Turingin testi pitää sisällään mahdollisuuden erottaa simulaatio asiasisällöstä, se ei ole Chalmersin kuvaamassa tilanteessa mahdollinen koska simulaatio joka tuottaa samanlaisia ulospäin näkyviä syötteitä eroaa aktuaalisesta asiasta siten että se tuottaa sen erilaisella metodilla ja tavoilla. Ja nämä toimintaperiaatteet ovat fysikaalisia asioita joita voidaan ainakin periaatteessa tutkia ja havaita. Toki olisi mahdollista ajatella että kvaliat redusoituvat tai päältävät fysikaalisia maailmoja emergentisti joten olisi periaatteessa mahdollista ajatella että kvaliat ovat todellisia ja perimmiltään fysikalistisia. Tämä ei vain ole kovin suosittua.
* Esimerkiksi minä, kuten moni muukin, pitää nimenomaan premissiä 2 kyseenalaisena. Itse pidän kvalioita ei-totena konseptina, joten en tietenkään voi tätä kautta pitää relevanttina että olisi maailma jossa olisi jotain muita kuin kvaliattomia olentoja. Jolloin ei ole kuviteltavissa kahdenlaista verrattavaa maailmaa, sellaista jossa on filosofisia zombieita että sellaisia jotka eivät ole filosofisia zombieita.
Toisaalta Chalmersin maailmassa on myös metodinen ongelma. Se tarkoittaa sitä että premissien hyväksyminen ei tarkoita sitä että olisi todella hyväksyttävä päätelmä. Tässä on taustalla hyvin erikoinen ekvivokaatio. Sana "mahdollinen" on siinä hyvin erikoisella tavalla käytetty. Siinä puhutaan yhtäällä loogisesta mahdollisuudesta (heikosta mahdollisuudesta), vaan metafyysisestä mahdollisuudesta (vahvasta mahdollisuudsta). Chalmers itse tunnustaa eron mutta korostaa että fenomenologisella alueella se olisi sallittua. On vaikeaa nähdä miksi.
Sillä on varsin yksinkertaista kuvata asia arkisellakin kielellä. Sellaisella tavalla että on hyvin järkeenkäypää miksi "mahdollisuus" on hyvinkin erilainen. Voidaan rakentaa seuraavanlainen päätelmä;
P1: Naturalismi kieltää yliluonnolliset asiat. Yliluonnolliset asiat ovat sen mukaan mahdottomia ja olemassaolemattomia.
P2: Nykytietojemme valossa yliluonnollisuutta ei ole falsifioitu, kenties yliluonnollisuutta ei edes voida falsifioida. On siis olemassa kuviteltavissa oleva mahdollinen maailma jossa on vähintään yksi yliluonnollinen ilmiö.
J: Siksi naturalismi on epätosi eli falsifoitu ja tätä kautta supernaturalismi on tosi.
On selvää että harva lähtisi uskomaan tuollaista päätelmää. Korostin tuossa sitä miten ontologisella tasolla naturalisti todella näkee että maailmassa on vain ei-yliluonnollisia asioita. Ja voidaan todella nähdä että emme epistemologisella tasolla tällä hetkellä tiedä onko maailma oikeasti naturalistinen vai ei. Siitä että yliluonnollisuus on mahdollista ei kuitenkaan voida nähdä että naturalismi olisi epätosi. Päätelmä sanoo vakavastivakavasti enemmänkin niin, että naturalismia ei ole täysin todistettu. Joka on aivan käsittämättömän paljon eri asia. Ja tämä ero häivytetään siten että asiayhteydessä 1 käytetään "mahdollisuutta" konkreettisena ja asiayhteydessä 2 "mahdollisuus" on abstraktimpi. Käyttämällä samaa sanaaa eroa voidaan piilottaa. Perustelu ei onneksi välitä sanamuodoista vaan määritelmien sisällöstä joten argumentilla ei ole rakenteensa puolesta arvoa. Sanamuodot ovat enemmänkin tapa hämätä argumenttia seuraavia, se on ikään kuin yritys huijata tavalla jota olisi hankalampi huomata. (Tämänlaisten huomaaminen on sitten filosofista taitoa. Kyse on vähän kuin "poliisityöstä" ja huijauksien huomaamisesta.)
Tästä voidaan palata siihen alkuperäiseen argumenttiin. Tiedämme että samantapainen metodiikka törmää tuohon argumenttiin melkoisen vahvasti. Chalmersin filosofisten zombieidenkin päätelmässä voidaan nähdä että jokaikinen mahdollinen maailma joka ylläpitää filosofisen zombien on eifysikalistinen. Olettamalla että tälläinen fysikalistinen maailma on todellinen hän toditaa että sen automaattinen vastakohta on väärin. Kuitenkin ajatus ei-fysikalismista on esitetty johtopäätöksenä. Se on kuitenkin enemmänkin salakuljetettu itse päätelmään ikään kuin puolisalaisesti. ~ Saadakseen filosofisen zombien mahdolliseksi Chalmers olettaakin, että jokin muu on mahdollista. Tarkalleen ottaen hän vertailee "meidän maailmaamme" tavalla joka itse asiassa olettaa että nimenomaan meidän maailmamme koostuisi muusta kuin ei-filosofisista zombieista. Nämä oletukset ovat siitä ikäviä että kun niiden sisältö jätetään pois, päätelmästä ei jää oikein mitään jäljelle.
Chalmers teki tästä argumentin:
P1: Jos fysikalismi on tosi, kaikki tosiseikat ovat täysin fysikaalisten tosiseikkojen määräämiä; tämän vuoksi mikä tahansa maailma joka olisi fysikaalisesti mahdoton erottaa aktuaalisesta maailmastamme olisi kokonaisuudessaan mahdoton erottaa aktuaalisesta maailmastamme. Fysikalistisessa maailmassa ei ole eroa "tavallisen" ja "zombiemaailman" välillä. Eri ei ole mahdollinen.
P2: On kuitenkin mahdollinen maailma, jossa kaikki fysikaaliset tosiseikat ovat samat kuin aktuaalisessa maailmassamme, mutta jossa on myös lisätosiseikkoja kuten tietoisuus. On kuviteltavissa maailma jossa kaikilta puuttuvat kvaliat ja jotka näyttävät aivan maailmamme olennoilta joilla taas on kvaliat.
J: Fysikalismi on epätosi eli sen vaihtoehto ei-fysikalismi on tosi.
Noin muotoiluna päätelmä on validi. Se on muotoa modus tollens. Premisseistä seuraa johtopäätös. Sen vuoksi moni tarttuukin siihen että ei hyväksy premissejä. Tarkalleen ottaen useimmiten premissiä nro 2.
* Useimmat itse asiassa pitävät ensimmäistä premissiä uskottavana ; Siinä missä Turingin testi pitää sisällään mahdollisuuden erottaa simulaatio asiasisällöstä, se ei ole Chalmersin kuvaamassa tilanteessa mahdollinen koska simulaatio joka tuottaa samanlaisia ulospäin näkyviä syötteitä eroaa aktuaalisesta asiasta siten että se tuottaa sen erilaisella metodilla ja tavoilla. Ja nämä toimintaperiaatteet ovat fysikaalisia asioita joita voidaan ainakin periaatteessa tutkia ja havaita. Toki olisi mahdollista ajatella että kvaliat redusoituvat tai päältävät fysikaalisia maailmoja emergentisti joten olisi periaatteessa mahdollista ajatella että kvaliat ovat todellisia ja perimmiltään fysikalistisia. Tämä ei vain ole kovin suosittua.
* Esimerkiksi minä, kuten moni muukin, pitää nimenomaan premissiä 2 kyseenalaisena. Itse pidän kvalioita ei-totena konseptina, joten en tietenkään voi tätä kautta pitää relevanttina että olisi maailma jossa olisi jotain muita kuin kvaliattomia olentoja. Jolloin ei ole kuviteltavissa kahdenlaista verrattavaa maailmaa, sellaista jossa on filosofisia zombieita että sellaisia jotka eivät ole filosofisia zombieita.
Toisaalta Chalmersin maailmassa on myös metodinen ongelma. Se tarkoittaa sitä että premissien hyväksyminen ei tarkoita sitä että olisi todella hyväksyttävä päätelmä. Tässä on taustalla hyvin erikoinen ekvivokaatio. Sana "mahdollinen" on siinä hyvin erikoisella tavalla käytetty. Siinä puhutaan yhtäällä loogisesta mahdollisuudesta (heikosta mahdollisuudesta), vaan metafyysisestä mahdollisuudesta (vahvasta mahdollisuudsta). Chalmers itse tunnustaa eron mutta korostaa että fenomenologisella alueella se olisi sallittua. On vaikeaa nähdä miksi.
Sillä on varsin yksinkertaista kuvata asia arkisellakin kielellä. Sellaisella tavalla että on hyvin järkeenkäypää miksi "mahdollisuus" on hyvinkin erilainen. Voidaan rakentaa seuraavanlainen päätelmä;
P1: Naturalismi kieltää yliluonnolliset asiat. Yliluonnolliset asiat ovat sen mukaan mahdottomia ja olemassaolemattomia.
P2: Nykytietojemme valossa yliluonnollisuutta ei ole falsifioitu, kenties yliluonnollisuutta ei edes voida falsifioida. On siis olemassa kuviteltavissa oleva mahdollinen maailma jossa on vähintään yksi yliluonnollinen ilmiö.
J: Siksi naturalismi on epätosi eli falsifoitu ja tätä kautta supernaturalismi on tosi.
On selvää että harva lähtisi uskomaan tuollaista päätelmää. Korostin tuossa sitä miten ontologisella tasolla naturalisti todella näkee että maailmassa on vain ei-yliluonnollisia asioita. Ja voidaan todella nähdä että emme epistemologisella tasolla tällä hetkellä tiedä onko maailma oikeasti naturalistinen vai ei. Siitä että yliluonnollisuus on mahdollista ei kuitenkaan voida nähdä että naturalismi olisi epätosi. Päätelmä sanoo vakavastivakavasti enemmänkin niin, että naturalismia ei ole täysin todistettu. Joka on aivan käsittämättömän paljon eri asia. Ja tämä ero häivytetään siten että asiayhteydessä 1 käytetään "mahdollisuutta" konkreettisena ja asiayhteydessä 2 "mahdollisuus" on abstraktimpi. Käyttämällä samaa sanaaa eroa voidaan piilottaa. Perustelu ei onneksi välitä sanamuodoista vaan määritelmien sisällöstä joten argumentilla ei ole rakenteensa puolesta arvoa. Sanamuodot ovat enemmänkin tapa hämätä argumenttia seuraavia, se on ikään kuin yritys huijata tavalla jota olisi hankalampi huomata. (Tämänlaisten huomaaminen on sitten filosofista taitoa. Kyse on vähän kuin "poliisityöstä" ja huijauksien huomaamisesta.)
Tästä voidaan palata siihen alkuperäiseen argumenttiin. Tiedämme että samantapainen metodiikka törmää tuohon argumenttiin melkoisen vahvasti. Chalmersin filosofisten zombieidenkin päätelmässä voidaan nähdä että jokaikinen mahdollinen maailma joka ylläpitää filosofisen zombien on eifysikalistinen. Olettamalla että tälläinen fysikalistinen maailma on todellinen hän toditaa että sen automaattinen vastakohta on väärin. Kuitenkin ajatus ei-fysikalismista on esitetty johtopäätöksenä. Se on kuitenkin enemmänkin salakuljetettu itse päätelmään ikään kuin puolisalaisesti. ~ Saadakseen filosofisen zombien mahdolliseksi Chalmers olettaakin, että jokin muu on mahdollista. Tarkalleen ottaen hän vertailee "meidän maailmaamme" tavalla joka itse asiassa olettaa että nimenomaan meidän maailmamme koostuisi muusta kuin ei-filosofisista zombieista. Nämä oletukset ovat siitä ikäviä että kun niiden sisältö jätetään pois, päätelmästä ei jää oikein mitään jäljelle.
tiistai 16. kesäkuuta 2015
Onko uskonnon kutsuminen taikauskoksi tarpeettoman kohteliasta?
Monesti uskovaiset loukkaantuvat jos heidän näkemyksiään kutsuu "taikauskoksi". He toki keksivät itse mielellään hyviä selityksiä miksi he maailmankatsomuksensa vuoksi voivat syyttää jotain ihmisryhmää "pahaksi" ja tämä pitäisi ymmärtää.
Ja tätä pidetään hyvin tärkeänä. Kun esimerkiksi ortodoksit pahastuivat monien mielestä pikkumaisesti, moni selitti asian uskonnolle parhain päin. Sävy oli sen että uskontojen kohdalla on niin, että todennäköisesti melkeinpä millä tahansa uskonnollisella toimituksella on jokin tarkoitus. Ja jos ei ymmärrä tai ole halukas käsittelemään sen tarkoitusta, ei varmaankaan ole myöskään oikea ihminen arvioimaan, mitä menee rikki kun jotain tehdään väärin. Uskonto ladataan täyteen merkitystä ja siksi voidaan esittää lausuntoja joita joku voi pitää loukkaavina ja pikkumaisina.
Mutta esimerkiksi skeptikoille yliluonnollisuuteen uskominen on taikauskoa. Joten olisi kai periaatteessa niin että uskovainen joka loukkaantuu tästä ei ole oikea arvioimaan tätä. Koska jos ei ole halukas sisäistämään skeptikon maailmankuvallisia syitä sanavalonnalle, ei ole myöskään oikea ihminen pahastumaan jos jokin menee pilalle.
Itse huomautan tähän skismaan sen verran, että uskontoa ei pidä sekoittaa taikauskoon. Ihan sen takia että taikausko on usein asenteellisesti hyvinkin erilainen.
Hörhöjä ja kolhoja
Jos seuraa vaikka New Agea siitä syntyy mielikuva hörhöydestä. Tämä näkemys syntyy siitä että on muodikasta uskoa lähes mihin vain. New Age on taikauskoa koska siinä taikuus avaa uusia mahdollisuuksia. He laajentavat mahdollisen sellaiselle alueelle jonne useimmat ovat laittaneet mahdottomuuden. Taikausko onkin jotain joka laajentaa maailmaa ja lisää siinä olevien tapahtumien määrää. New Agessa jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus.
Kuitenkin jos katsotaan uskontoja, niissä asioihin ladataan enemmänkin kokemuksellista merkitystä. Ei vaihtoehtoja. Jumala on enemmänkin säätäjä. Joka määrää miten maailma toimii eli rajoittaa sen vaihtoehtoja. Joku joka ensin luo ihmisen joka pystyy tekemään asiaa x ja sitten sanoo että näin tekeminen onkin pahuutta. Ja joka sanoo että jos on valittava a ja b niin valitkaa a. Asiat on tehtävä tietyllä tavalla eikä muuten koska muuten merkitys menee rikki.
Näin ollen voikin selittyä se miksi monet kristityt ovat hyvin samanlaisia kuin pseudoskeptikot, eli ihmiset jotka haluavat identifioitua skeptikoiksi, mutta jotka eivät halua tutustua tieteeseen vaan lähinnä moikia sitä minkä jo aluksi tietävät olevan humpuukia. Pahimmat uskovaiset ja lähes kaikki pseudoskeptikot ovat tosikoita, ja tosikoita hirvittävillä mittasuhteilla. Heillä on ikään kuin arkijärki ja totuus. Vaihtoehdot tuomitaan automaattisesti höpöhöpöksi ja harhaksi. Jossain määrin uskontoa ja taikauskoa yhdistääkin vain uskominen taikaan.
Uskonto pitää avata mahdollisuuden sijaan merkityksellä.
Kenties uskonnon avaakin se, että he näennäisesti pitävät mahdollisuutensa auki mutta kuitenkin rajoittavat niitä.
1: Dan Ariely on kuvannut sitä miten jopa MIT -oppilaiden tasoiset ongelmanratkaisijat haluavat että heillä on mahdollisuuksia. Kun heille annetaan älypeli jossa pitää valita eri vaihtoehtojen välillä, on vaihtoehdoissa hyviä ja huonoja pinkkoja. Kerrotaan että tavoitteena on voittaa mahdollisimman hyvin. Jos valinnat pidetään auki, MIT:läiset vain valitsevat niitä jotka todennäköisesti antavat parhaita tuloksia. Mutta jos peliin lisätään elementti jossa huono vaihtoehto menee pois jos sitä ei käytetä, MIT:n oppilaat valitsivat sitä silloin tällöin, ilmeisesti jotta heillä olisi vaihtoehtoja. Vaikka näiden vaihtoehtojen aukipitäminen pienentää pelin tulosta.
2: Barry Schwartz taas on huomannut että ihmisillä on vaihtoehtojen paradoksi. He pitävät periaatteessa vaihtoehdoista mutta jos niitä todella tarjotaan heille liikaa, ihmiset ahdistuvat. Ihmiselle parasta on se, että on muutama asia josta valita.
Uskonto on jotain jossa luvataan vaihtoehtoja. Mutta koska hörhökerroin ja liiat vaihtoehdot ahdistavat, niin tosiasiassa näitä vaihtoehtoja karsitaan aivan älyttömästi. Näin syntyy illuusio valinnasta joka tuntuu merkitykselliseltä. Kuitenkin samalla oikeasti vaihtoehtoja ei ole paljoa joten ihmistä ei ahdista. Ja tämä tuntuu merkitykselliseltä. Siksi uskontoja syytetäänkin siitä että ne eivät ole avomielisiä. Sillä aidon avomielisyyden sijasta ne ovat valinneet merkityksen. Siinä ollaan kenties periaatteessa avomielisiä mutta tämä on usein hyvinkin näennäistä.
Ja tätä pidetään hyvin tärkeänä. Kun esimerkiksi ortodoksit pahastuivat monien mielestä pikkumaisesti, moni selitti asian uskonnolle parhain päin. Sävy oli sen että uskontojen kohdalla on niin, että todennäköisesti melkeinpä millä tahansa uskonnollisella toimituksella on jokin tarkoitus. Ja jos ei ymmärrä tai ole halukas käsittelemään sen tarkoitusta, ei varmaankaan ole myöskään oikea ihminen arvioimaan, mitä menee rikki kun jotain tehdään väärin. Uskonto ladataan täyteen merkitystä ja siksi voidaan esittää lausuntoja joita joku voi pitää loukkaavina ja pikkumaisina.
Mutta esimerkiksi skeptikoille yliluonnollisuuteen uskominen on taikauskoa. Joten olisi kai periaatteessa niin että uskovainen joka loukkaantuu tästä ei ole oikea arvioimaan tätä. Koska jos ei ole halukas sisäistämään skeptikon maailmankuvallisia syitä sanavalonnalle, ei ole myöskään oikea ihminen pahastumaan jos jokin menee pilalle.
Itse huomautan tähän skismaan sen verran, että uskontoa ei pidä sekoittaa taikauskoon. Ihan sen takia että taikausko on usein asenteellisesti hyvinkin erilainen.
Hörhöjä ja kolhoja
Jos seuraa vaikka New Agea siitä syntyy mielikuva hörhöydestä. Tämä näkemys syntyy siitä että on muodikasta uskoa lähes mihin vain. New Age on taikauskoa koska siinä taikuus avaa uusia mahdollisuuksia. He laajentavat mahdollisen sellaiselle alueelle jonne useimmat ovat laittaneet mahdottomuuden. Taikausko onkin jotain joka laajentaa maailmaa ja lisää siinä olevien tapahtumien määrää. New Agessa jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus.
Kuitenkin jos katsotaan uskontoja, niissä asioihin ladataan enemmänkin kokemuksellista merkitystä. Ei vaihtoehtoja. Jumala on enemmänkin säätäjä. Joka määrää miten maailma toimii eli rajoittaa sen vaihtoehtoja. Joku joka ensin luo ihmisen joka pystyy tekemään asiaa x ja sitten sanoo että näin tekeminen onkin pahuutta. Ja joka sanoo että jos on valittava a ja b niin valitkaa a. Asiat on tehtävä tietyllä tavalla eikä muuten koska muuten merkitys menee rikki.
Näin ollen voikin selittyä se miksi monet kristityt ovat hyvin samanlaisia kuin pseudoskeptikot, eli ihmiset jotka haluavat identifioitua skeptikoiksi, mutta jotka eivät halua tutustua tieteeseen vaan lähinnä moikia sitä minkä jo aluksi tietävät olevan humpuukia. Pahimmat uskovaiset ja lähes kaikki pseudoskeptikot ovat tosikoita, ja tosikoita hirvittävillä mittasuhteilla. Heillä on ikään kuin arkijärki ja totuus. Vaihtoehdot tuomitaan automaattisesti höpöhöpöksi ja harhaksi. Jossain määrin uskontoa ja taikauskoa yhdistääkin vain uskominen taikaan.
Uskonto pitää avata mahdollisuuden sijaan merkityksellä.
Kenties uskonnon avaakin se, että he näennäisesti pitävät mahdollisuutensa auki mutta kuitenkin rajoittavat niitä.
1: Dan Ariely on kuvannut sitä miten jopa MIT -oppilaiden tasoiset ongelmanratkaisijat haluavat että heillä on mahdollisuuksia. Kun heille annetaan älypeli jossa pitää valita eri vaihtoehtojen välillä, on vaihtoehdoissa hyviä ja huonoja pinkkoja. Kerrotaan että tavoitteena on voittaa mahdollisimman hyvin. Jos valinnat pidetään auki, MIT:läiset vain valitsevat niitä jotka todennäköisesti antavat parhaita tuloksia. Mutta jos peliin lisätään elementti jossa huono vaihtoehto menee pois jos sitä ei käytetä, MIT:n oppilaat valitsivat sitä silloin tällöin, ilmeisesti jotta heillä olisi vaihtoehtoja. Vaikka näiden vaihtoehtojen aukipitäminen pienentää pelin tulosta.
2: Barry Schwartz taas on huomannut että ihmisillä on vaihtoehtojen paradoksi. He pitävät periaatteessa vaihtoehdoista mutta jos niitä todella tarjotaan heille liikaa, ihmiset ahdistuvat. Ihmiselle parasta on se, että on muutama asia josta valita.
Uskonto on jotain jossa luvataan vaihtoehtoja. Mutta koska hörhökerroin ja liiat vaihtoehdot ahdistavat, niin tosiasiassa näitä vaihtoehtoja karsitaan aivan älyttömästi. Näin syntyy illuusio valinnasta joka tuntuu merkitykselliseltä. Kuitenkin samalla oikeasti vaihtoehtoja ei ole paljoa joten ihmistä ei ahdista. Ja tämä tuntuu merkitykselliseltä. Siksi uskontoja syytetäänkin siitä että ne eivät ole avomielisiä. Sillä aidon avomielisyyden sijasta ne ovat valinneet merkityksen. Siinä ollaan kenties periaatteessa avomielisiä mutta tämä on usein hyvinkin näennäistä.
torstai 1. tammikuuta 2015
Väistämätön
Animesarjassa "Chrno Crusade" on sarja jonka päähenkilönä on nunna Rosette Christopher. Sarjan loppupuolella hän paljastuu eräänlaiseksi Magdalan Marian inkarnaation tapaiseksi olennoksi. Sellaiseksi jota länsimaissa kutsutaan profeetaksi tai pyhimykseksi. Hänet on määritelty hyvin erikoisella tavalla. Koska sarja käsittelee sivujuonteena yllättävän paljon ajan filosofiaa. (Kuten nimestä saattaa arvata.) Ja jo juonen pinnallisinkin taso pitää sisällään ajan manipulointia, kuten ajan pysäyttämistä.
Tämän blogauksen kannalta kiinnostavaa on lähinnä se, että Marian inkarnaatio kuvataan tyhjäksi astiaksi johon voidaan ammentaa. Syynä on se, että hänellä ei ole yhtä menneisyyttä eikä yhtä tulevaisuutta. Näin ollen hänellä ei ole muistoja vaan näkyjä menneisyydestä. Ja sama koskee myös tulevaisuutta. Vain muutamat asiat ja tapahtumat, jotka usein koskevat toista päähenkilöä, demoni Chrnoa, ovat väistämättömiä. Eli ne ovat väistämättömiä asioita jotka tapahtuvat välttämättä jokaisessa mahdollisessa tulevaisuudessa.
Ajatus on hyvin erikoinen. Tavallisesti ajan kohdalla on ajateltu että menneisyys olisi pysyvä. Eli tulevaisuus olisi avoin. Jotain jota m(u)okataan valinnoilla. Ja menneisyys taas on jotain joka on pysyvä mutta johon liittyvät asiat kenties unohdetaan. Eli siis eletään maailmassa jossa indeterministikin näkee että menneisyys on deterministinen, indeterminismi koskee vain tulevaisuutta. Epävarmuus menneisyydestä ja nykyisyydestä kasvaa symmetrisesti. Mutta tämä ero on episteeminen, eikä aina ontologista tasoa koskeva. (Tulevaisuuden kohdalla epäselvyys on ontologistakin, menneisyydessä ei.)
Näin moni ajattelee vaihtoehtoiset maailmat suppilona joka lähtee ensimmäisestä ajan hetkestä ja joka sitten laajenee erillisiksi vaihtoehtotodellisuuksiksi jotka eivät ole toistensa kanssa missään tekemisissä. "Chrno Crusaden" kohdalla taas on enemmänkin niin että se mikä on on nykyhetki. Ja siihen voi päätyä monesta eri menneisyystodellisuudesta ja tämä avaa teitä moniin muihin tulevaisuustodellisuuksiin.
Huomioita.
Japanilaiset piirretyt eivät ole totta. Eivät vaikka niissä olisi kohtuullisen paljon ns. fan serviceä. Lisäksi aikarakenne on jotain jota ei yleisesti kannateta. Tämänlaatuinen epäintuitiivinen rakennelma on kuitenkin kätevä ajatuskokeiden tuottamiseen. Niiden avulla ainakin itse sain jäsennettyä asioita jotka koskevat modaalilogiikkaa. (Ja jonka avulla voi suhtautua hieman modaalilogiikkaa ja modaalista realismia suppeampaan multiversumin konseptiinkin.) Koska esille tulee vaihtoehto voidaan vähintään huomata mitä piilo-oletuksia näihin ajatusmalleihin kulkeutuu ikään kuin huomaamatta. Tämän kannalta relevantit huomiot voidaan kasata vaikka listaksi:
* Modaalien miettimisessä on usein oletuksia fysiikasta. Eli aikaan otetaan kantaa. On aivan mahdollista että nykyhetki voi olla väistämätön ja kaikki muu voi olla epävarmaa. Eli modaaliseen päättelyyn sujahtaa hyvin helposti maailmankuvallisuutta.
* Rosette ei ole Jumala mutta hän vastaa tässä maailmassa täysin teologista konseptia, ns. välttämätöntä olentoa (necessary being).
* Väistämättömät tapahtumat ovat nekin välttämättömiä (necessary being).
* Kaikki väistämättömät asiat ja ennustukset tulevaisuutta koskien ovat dogmeja. Ei tiedetä miten ne toteutuvat mutta tiedetään että ne toteutuvat. Niitä ei voi kyseenalaistaa. Sillä jos niille olisi vaihtoehto ne eivät olisi välttämättömiä.
Tämä lähtökohta tarjoaa hauskoja välineitä "vakavastiotettavaan sofistikoituneeseen teologiaan". ; Asian voisi tiivistää siten että Moni pitää modaaliseen realismiin liittyviä jumalatodistuksia filosofisesti hienostuneina. Mutta näiden kohdalla korostuu se että nämä jumalatodistukset ovat kaikista dogmaattisimpia. Voidaan jopa sanoa että näiden kohdalla voidaan sanoa että teismi on dogmaattista mutta ateismi ei. Sillä ollakseen mielekäs ei riitä että välttämätön olento (necessary being) -mallinen Jumala olisi mahdollinen. Jos on yksikin mahdollinen maailma jossa Jumalaa ei ole, niin tämäntyylinen Jumala muuttuu kertaheitolla eiolevaksi. Näin ollen ainut tapa uskoa tämänlaiseen on itse asiassa torjua ateismin mahdollisuuskin. Sen sijaan jos ajattelee että on edes mahdollista että Jumalaa ei ole, tämäntyylinen Jumala kumoutuu joten se ei vaadi kovin dogmaattista todellisuussuhdetta. Mikä tahansa epäily pyyhkii välttämättömän olennon mitättömyyksiin.
Tämä iskee melko kovasti esimerkiksi Alvin Plantingaan. Hän on kirjoittanut moraalirealismia koskevan argumentin. Apologiaa jossa käsitellään myös välttämättömiä olentoja. Tässä otan erityisesti esimerkiksi Plantingan artikkelin "NATURALISM, THEISM, OBLIGATION AND SUPERVENIENCE". Hän on puolustautunut että teismi antaa ateismille reilun mahdollisuuden juuri koska välttämätön olento on hauras kritiikille. Kuitenkin hänen argumenttejensa kohdalla on huomattava että hänen argumenttinsa nojaa siihen että naturalismi kumotaan modaalisen realismin malleilla. Kuitenkin tässä herää jopa sellainen kysymys että miksi naturalisti ylipäätään olettaisi että ajan ja todellisuuden rakenne nojaisi niitä oletuksia joita vaihtoehtomaailmojen tulkinta ylipäätään ajaa. Voidaan sanoa että jos järjestelmät käyttävät eri perustelutapoja niiden tulokset ovat yhteensopimattomia. Se että eri perustelujärjestelmien perustelutavat liitetään filosofisessa analyysissä yhteen ovat ongelmallisia jo sen takia että niissä yhteismitattomia perustelurakenteita käytetään kuin ne olisivat yhteismitallisia.
Tämä kaikki oikeastaan korostuu jos lukee Rick Peelsin vastineen Plantingalle. Hän on kirjoittanut artikkelin nimellä "Are naturalism and moral realism incompatible?" Ja se paljastaa että Plantingan argumentin heikkous on oikeastaan siinä että Plantingan argumentti jumalan puolesta nojaa siihen että Frank Jacksonin argumentti on väärässä. Plantinga jättää huomioimatta että Jacksonin argumenttia on korjailtu niin että sille on vaihtoehtoja jotka selviävät Plantingan esittämistä haasteista. Ja tämän lisäksi naturalismilla on monia muita vaihtoehtoja joita kaikkia Plantinga ei suinkaan kumoa. Ja hänen pitäisi sillä jos sitoutuu siihen että Jumala on välttämätön olento ei riitä että se on mahdollinen jossain vaihtoehtoisessa maailmassa. Ei riitä että se selviää yhdestä argumentista. Todellinen väistämättömyys on edessä vasta kun on todistettu että kaikki vaihtoehdot ja mahdollisuudet väistämättä tuottavat saman tuloksen. Tätä Plantinga ei tee. Joten edelleen on tilaa epäilylle. Ja me kaikki tiedämme mitä tämä tarkoittaa välttämättömälle olennolle...
Kirjoittaja edustaa kantaa jossa ainut mahdollinen ja filosofisesti eidogmaattinen välttämätön olento on olemassaolo. Muut ovat kenties tosia mutta ne ovat joltain kohden väistämättä eiarguemntatiivisia. Joten konsepti kertoo lähinnä uskomuksen vahvuudesta ja muiden argumenttien puutteesta.
torstai 10. lokakuuta 2013
Saumaa vaikka mihin ~ Saavutettavissa olevat potentiaaliset mahdollisuudet
Olen pitänyt "potentiaalista" ja "mahdollisuutta" samaan viittaavina sanoina, joko synonyymeinä tai ainakin melkein sellaisina. Olen jopa luullut ymmärtäväni niiden merkityksen. Sitten kohtasin sanaparin "potentiaalinen mahdollisuus". Kuulostaa hienolta ja varteenotettavalta. Sellaiselta joka bisnesmoguli esittää lavalta kuin mystinen erakkotietäjä - tosin paremmin pukeutuneena ja pirusti varakkaampana ja muutenkin ihmisenä jolla on elämässään paljon enemmän mahdollisuuksia valtaan ja asioiden tekemiseen.
Tämä viisaaiden sanomisten tulkitseminen onkin sitten hieman vaikeampaa:
* Kyseessä voi olla toistamalla tehty retorinen keino. Sen avulla korostetaan jotain puolta. Tuplailmaukseksi tulkiten korostuu nimenomaan se, että kyseessä on mahdollisuus.
* Sanapari voi olla heikentävä. Se olisikin päinvastoin äärimmäistä epätoivoa siitä että ei ehkä sittenkään ole mahdollista.
* Kyseessä voi olla sarjoitus, jossa on mahdollisuus johonkin, ja tämän toteutuminen sitten luo mahdollisuuksia johonkin muuhun.
Näin ollen "potentiaalinen mahdollisuus" voiso olla jotain jossa on vähän kuin pelkän toivon varassa oleva luottamus äärimmäisen vääjäämättömän pahan edessä. Kuin taivaspaikka agnostikolle joka tietää kuolevansa. Tai sitten vaihtoehtoisesti se on kuin lupaava työhaastattelu, jossa ikään kuin Matti Nykäsen hengessä jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus. Tai sitten sanaparia veivaamalla päättelemme se on kuin jollain firmalla voi olla esimerkiksi mahdollisuus johonkin liiketoimeen, jonka kautta on jatkomahdollisuudet johonkin (yleensä kassavirran kasvuun). Eli on mahdollisuus johonkin jossa on sitten potentiaalia sitten.
Näin ollen potentiaalinen mahdollisuus on vielä omituisempi kuin toistosanonnat, kuten vaikka "operatiivinen toiminta". Se on vielä epämääräisempi kuin sanonta "Mahdollisesti ehkä".
Voidaan tietysti sanoa filosofisesti, että tarvitaan tarkempaa analyysiä. Tällöin voidaan esittää vaikka niin, että asioissa ei ole potentiaalia vaan potenssia (kykyä tai ainesta), jolloin niistä tulee potentiaalisia (mahdollisia). Tässä ajattelussa ongelmaksi korostuu kontekstin tarkka määrittely ; Sillä jokainen tietää, että monelle ihmisille potenssi ei ole mahdollisuus. Potentiaaliin viittaava potenssin idea on hyvinkin eriytyneissä merkityksissä. Matematiikassa potenssi tarkoittaa toistuvaa kertomista itsellään, joka johtaa hirveään eksponentiaaliseen kasautumiseen. Ja lääketieteessä on edellämainittu siittimenpystyynnostovoima. ~ Etymologisesti tämäkin ongelma tietysti ratkeaa kun muistamme, että potentiaali viittaa kyvykkyyteen 'sellainen joka kykenee'. Kun potenssi on sitä kykyä ja mahtia. Kontekstit rakentuvat kätevästi kun tajutaan että impotenssi viittaa kyvyn puutteeseen, omnipotenssi 'kaikkivaltiuteen' ja niin edespäin.
Mutta ei tuo apua tämäkään analyysi (anal = perse ; lysis = erotella ~ perseen revintä).
Tämä viisaaiden sanomisten tulkitseminen onkin sitten hieman vaikeampaa:
* Kyseessä voi olla toistamalla tehty retorinen keino. Sen avulla korostetaan jotain puolta. Tuplailmaukseksi tulkiten korostuu nimenomaan se, että kyseessä on mahdollisuus.
* Sanapari voi olla heikentävä. Se olisikin päinvastoin äärimmäistä epätoivoa siitä että ei ehkä sittenkään ole mahdollista.
* Kyseessä voi olla sarjoitus, jossa on mahdollisuus johonkin, ja tämän toteutuminen sitten luo mahdollisuuksia johonkin muuhun.
Näin ollen "potentiaalinen mahdollisuus" voiso olla jotain jossa on vähän kuin pelkän toivon varassa oleva luottamus äärimmäisen vääjäämättömän pahan edessä. Kuin taivaspaikka agnostikolle joka tietää kuolevansa. Tai sitten vaihtoehtoisesti se on kuin lupaava työhaastattelu, jossa ikään kuin Matti Nykäsen hengessä jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus. Tai sitten sanaparia veivaamalla päättelemme se on kuin jollain firmalla voi olla esimerkiksi mahdollisuus johonkin liiketoimeen, jonka kautta on jatkomahdollisuudet johonkin (yleensä kassavirran kasvuun). Eli on mahdollisuus johonkin jossa on sitten potentiaalia sitten.
Näin ollen potentiaalinen mahdollisuus on vielä omituisempi kuin toistosanonnat, kuten vaikka "operatiivinen toiminta". Se on vielä epämääräisempi kuin sanonta "Mahdollisesti ehkä".
Voidaan tietysti sanoa filosofisesti, että tarvitaan tarkempaa analyysiä. Tällöin voidaan esittää vaikka niin, että asioissa ei ole potentiaalia vaan potenssia (kykyä tai ainesta), jolloin niistä tulee potentiaalisia (mahdollisia). Tässä ajattelussa ongelmaksi korostuu kontekstin tarkka määrittely ; Sillä jokainen tietää, että monelle ihmisille potenssi ei ole mahdollisuus. Potentiaaliin viittaava potenssin idea on hyvinkin eriytyneissä merkityksissä. Matematiikassa potenssi tarkoittaa toistuvaa kertomista itsellään, joka johtaa hirveään eksponentiaaliseen kasautumiseen. Ja lääketieteessä on edellämainittu siittimenpystyynnostovoima. ~ Etymologisesti tämäkin ongelma tietysti ratkeaa kun muistamme, että potentiaali viittaa kyvykkyyteen 'sellainen joka kykenee'. Kun potenssi on sitä kykyä ja mahtia. Kontekstit rakentuvat kätevästi kun tajutaan että impotenssi viittaa kyvyn puutteeseen, omnipotenssi 'kaikkivaltiuteen' ja niin edespäin.
Mutta ei tuo apua tämäkään analyysi (anal = perse ; lysis = erotella ~ perseen revintä).
torstai 25. kesäkuuta 2009
Yhteensattumaa ei ole?
Poliisisarjoissa esitetään usein lauseita kuten "en usko yhteensattumiin". Tässä on ideana se, että sattuma ei selittäisi mitään ja että se sopisi jokaiseen tilanteeseen. Tosiasiassahan poliisi, joka ei usko yhteensattumiin olisi verrattavissa vaikka palomestariin, joka ei uskoisi tulipaloihin. Poliisi kun joutuu miettimään onko kyseessä onnettomuus, murha vai mikä. Tätä kautta jokainen kuolemaan johtanut auto -onnettomuus ei ole autonajajan tekemä murha.
Sattuma selittää esimerkiksi lottovoiton. Tätä ei ole järkevää perustella millään lottoarpojien suuntaamisella. Syynä on tietysti se, että sattumalla on ominaisuuksia, kuten "keskihajonta" ja "keskiarvo", joiden kautta monia satunnaisuuden muotoja voidaan käsitellä.
Tosin meillä oli Bingossa sellainen asiakas joka oli varma että Veikkaus huijaa riveissä kun niissä on aina vain yksi voittaja, mutta hän ei ottanut huomioon sitä että rivejä on yleensä paljon ja vaikka ihmiset tietysti laittavat usein samoja rivejä - rivi 1-2-3-4-5-6-7 on yhtä todennäköinen kuin vaikka rivi 6-7-12-17-24-30-34. Mutta sitä pelataan enemmän. Näitä on kuitenkin vähän suhteessa "kaikkiin mahdollisiin lottoriveihin" - ja vaikka moni pelaa tälläisiä sarjoja, se ei tarkoita että suurin osa pelaajista pelaisi tälläisiä "muiden kanssa samanlaisia rivejä". Tätä kautta on epätodennäköistä että tulisi rivi jossa tälläinen megasuosittu rivi on. Ja että vaikka katsotaan vain voitettuja pelejä, näissäkin muiden kanssa jakaminen on harvinaista. Toki tässä selviää se että lotossa pelaaminen vaatii hieman taitoa: Taitoa valita sellainen rivi mitä kukaan muu ei ole valinnut, koska voittotodennäköisyys on sama, mutta kun voittoa ei jaeta useammalle, sillä voittaa enemmän rahaa. Ironista kyllä tässä kohden kaikki taikauskon, numerologian ja toistuvien sääntöjen välttäminen kasvattaa hieman voiton odotusarvoa: Koska näitä sääntöjä käytetään kuitenkin jossain numerologimummojen kupongeissa. Ne siis toimivat juuri päin vastoin kuin on haluttu. Toki se ei muuta Lottoa miksikään kannattavaksi peliksi, koska voittotodennäköisyys ja panoksen suuruus suhteessa voiton määrään on sellainen että keskimäärin voitat vähemmän kuin panostat.
Sattumaan liittyy muutamia tärkeitä asioita. Ne aikaansaavat usein sen, että "sattumat nollataan". Näiden kautta epätodennäköinen ja mahdoton sekoittuvat. Tosiasiassahan sattuma on tietyssä määrin mahdottoman vastakohta. Se on mahdollinen : sattumassa voimme joskus jopa tietää miten usein se tapahtuu. Tosin maailmassa laskelmat eivät yleensä ole niin mahdollisia: Laskelmissa kun pitäisi ottaa huomioon asioita, joita ei voida arvioida.
1: Suuriakin yhteensattumia tapahtuu. Itse asiassa joskus tapahtuu niin pieniä yhteensattumia, että niiden toistuminen olisi niin pientä että uudelleentapahtuminen olisi äärimmäisen epätodennäköistä. Näistä yksi on teidän syntymisenne juuri samanlaisena. Vanhempanne tapasivat ja harjoittivat seksiä juuri tiettynä hetkenä, jotta juuri se munasolu ja juuri se siittiö kohtasivat. Se että juuri nämä kaksi kohtasivat ovat todella pieni. Se, että vanhempienne jokin munasolu ja jokin siittiö kohtaavat ovat tietenkin jo paljon paljon todennäköisempi. Mutta siihen saattaa silti jäädä sattumaa. Omat vanhempani tapasivat junassa, tai näin olen saanut kuulla. Itse pidän tietysti omaa olemassaoloani jotenkin "tiettynä" tapahtumana. Mutta jos en olisi täällä, en olisi asiaa miettimässä. Tätä kautta olemassaoloni on -kenties valitettava- yhteensattuma. Mutta yhteensattuma silti.
2: Toisekseen sattuma sekoitetaan usein taitoon: Arviointi jälkikäteen on usein huonoa. Esimerkiksi lottovinkkejä pyydetään usein lottovoittajilta. Kuitenkin on mahdollista että hänellä vain kävi mäihänteri, ja tätä ei voi toistaa. Ehkä vakavammin tämä näkyy opportunististen alojen kohdalla, jossa harva voittaa paljon. Toistuvuuskaan ei aina kerro kaikkea: Jos entisille voittajille annetaan enemmän mahdollisuuksia kuin muille, he voivat onnistua jatkossakin paremmin. Tätä kautta on esimerkiksi henkilöitä joiden aina ajatellaan "putoavan jaloilleen". Heidän vaikeuksiinsa suhtaudutaan toisin kuin "synnynnäisten luuserien". Ero voi kuitenkin olla "puhtaasti mäihänterissä".
___2.1: Sattuman suuruus sekoitetaan monesti myös vaihtoehtojen määrään: Jos pesäpallossa on selvästi vaihtoehtona joko osua palloon tai lyödä sen ohi, ei voida sanoa että jos joku osuu 50%, että kyseessä olisi pelkkä sattuma jossa ei ole taitoa. Tosiasiassa voisi olla että ilman harjoittelua ei osuttaisi kuin vaikka 33% ajasta, eli noin joka kolmannella. Tällöin 50% osuma on itse asiassa hyvä. Tämä nostaa esiin vertailun tärkeyden. Todennäköisyyksiä osumiselle ei voi kovin hyvin tavoitella pelkästään miettimällä rationaalisesti pesäpallon eri elementtejä, vaan helpoin tapa on sen sijaan vain laskea erilaisten pelaajien osumistodennäköisyyksiä ja tästä vertailusta nähdään jotain. Tässä voidaan katsoa olevan "jakauman mukainen" tilanne, jossa sattuma ei kasaa "valtavaa määrää häviäjiä ja muutamaa isompaa pottia identtisen tasoisella toiminnalla."
3: Kolmas on tietenkin se, että jotkin asiat ovat piilossa. Kun esimerkiksi hukkuneissa vain pelastuneet kiitolliset rukoilleet näkyvät temppeleiden seinissä, ei nähdä sitä kuinka moni on rukoillut ilman pelastumista. Monissa asioissa tämä on tietysti paljon tehokkaammin piilossa. Tämä vääristää ja näyttää siltä että tilanne olisi jotenkin yhteensattuman sävyttämä, vaikka tosiasiassa kaikki pelaa niin että todennäköisyydet suorastaan sanovat että tilanne on "juuri se mitä on eniten odotettavissa".
4: Neljäs on selityksen vetäminen. Tässä yksinkertaisesti ajatellaan että jos jollain asialla X ilmiö Y tapahtuu todennäköisesti, Y tarkoittaisi että X saa tukea. Kuitenkin voidaan sanoa että meteorin putoaminen päähän tappaa todennäköisesti, mutta jonkun kuolema ei anna tukea meteoriitti -iskulle. Todennäköisyyttä ei näissä asioissa voida "laskea käänteisesti". Tosiasiassa X:än olemassaolon todennäköisyys verrattuna muiden vaihtoehtojen todennäköisyyteen olisi voitava arvioida ennen kuin tätä laskutoimitusta lähdettäisiin tekemään. Jos vaikka tiedämme syyt miksi Y tapahtuu, ja 0,00000001% niistä on X:än aikaansaamia, kun taas 60% se tapahtuukin jollain, voidaan sanoa kuinka vahvasti Y tukee X:ää. Tässä tapauksessa tuki ei ole kovin suurta, ja se vaikuttaa selityksenä erittäin huonolta. Toisaalta myös ilmiöiden todennäköisyydet voivat laskea vaikutusta: Karkeasti voisi sanoa että jos jokin asia on tosi varmasti olemassa, se on aina vahvempi kuin sellainen jonka olemassaolo on hyvin epävarmaa. Siksi, vaikka Zeusta ei ole osoitettu mahdottomaksi, ja Zeun viha aikaansaa salamaniskuja erittäin todennäköisesti, ja vaikka salamaniskut ovat yksilön kohdalla harvinaisia, ei salamaniskuun kuoleminen tarkoita Zeun vihaa kovinkaan uskottavasti. Tosin jos Zeun uskoo todella todennäköiseksi vakaumuksen kautta, tilanne näyttää aivan erilaiselta. Silloin voi toki tuntua että salamanisku oli "henkilökohtainen kritiikki" ukkosen jumalalta, ja että se olisi järkevä ottaa huomioon jokapäiväisessä elämässä.
Sattuma selittää esimerkiksi lottovoiton. Tätä ei ole järkevää perustella millään lottoarpojien suuntaamisella. Syynä on tietysti se, että sattumalla on ominaisuuksia, kuten "keskihajonta" ja "keskiarvo", joiden kautta monia satunnaisuuden muotoja voidaan käsitellä.
Tosin meillä oli Bingossa sellainen asiakas joka oli varma että Veikkaus huijaa riveissä kun niissä on aina vain yksi voittaja, mutta hän ei ottanut huomioon sitä että rivejä on yleensä paljon ja vaikka ihmiset tietysti laittavat usein samoja rivejä - rivi 1-2-3-4-5-6-7 on yhtä todennäköinen kuin vaikka rivi 6-7-12-17-24-30-34. Mutta sitä pelataan enemmän. Näitä on kuitenkin vähän suhteessa "kaikkiin mahdollisiin lottoriveihin" - ja vaikka moni pelaa tälläisiä sarjoja, se ei tarkoita että suurin osa pelaajista pelaisi tälläisiä "muiden kanssa samanlaisia rivejä". Tätä kautta on epätodennäköistä että tulisi rivi jossa tälläinen megasuosittu rivi on. Ja että vaikka katsotaan vain voitettuja pelejä, näissäkin muiden kanssa jakaminen on harvinaista. Toki tässä selviää se että lotossa pelaaminen vaatii hieman taitoa: Taitoa valita sellainen rivi mitä kukaan muu ei ole valinnut, koska voittotodennäköisyys on sama, mutta kun voittoa ei jaeta useammalle, sillä voittaa enemmän rahaa. Ironista kyllä tässä kohden kaikki taikauskon, numerologian ja toistuvien sääntöjen välttäminen kasvattaa hieman voiton odotusarvoa: Koska näitä sääntöjä käytetään kuitenkin jossain numerologimummojen kupongeissa. Ne siis toimivat juuri päin vastoin kuin on haluttu. Toki se ei muuta Lottoa miksikään kannattavaksi peliksi, koska voittotodennäköisyys ja panoksen suuruus suhteessa voiton määrään on sellainen että keskimäärin voitat vähemmän kuin panostat.
Sattumaan liittyy muutamia tärkeitä asioita. Ne aikaansaavat usein sen, että "sattumat nollataan". Näiden kautta epätodennäköinen ja mahdoton sekoittuvat. Tosiasiassahan sattuma on tietyssä määrin mahdottoman vastakohta. Se on mahdollinen : sattumassa voimme joskus jopa tietää miten usein se tapahtuu. Tosin maailmassa laskelmat eivät yleensä ole niin mahdollisia: Laskelmissa kun pitäisi ottaa huomioon asioita, joita ei voida arvioida.
1: Suuriakin yhteensattumia tapahtuu. Itse asiassa joskus tapahtuu niin pieniä yhteensattumia, että niiden toistuminen olisi niin pientä että uudelleentapahtuminen olisi äärimmäisen epätodennäköistä. Näistä yksi on teidän syntymisenne juuri samanlaisena. Vanhempanne tapasivat ja harjoittivat seksiä juuri tiettynä hetkenä, jotta juuri se munasolu ja juuri se siittiö kohtasivat. Se että juuri nämä kaksi kohtasivat ovat todella pieni. Se, että vanhempienne jokin munasolu ja jokin siittiö kohtaavat ovat tietenkin jo paljon paljon todennäköisempi. Mutta siihen saattaa silti jäädä sattumaa. Omat vanhempani tapasivat junassa, tai näin olen saanut kuulla. Itse pidän tietysti omaa olemassaoloani jotenkin "tiettynä" tapahtumana. Mutta jos en olisi täällä, en olisi asiaa miettimässä. Tätä kautta olemassaoloni on -kenties valitettava- yhteensattuma. Mutta yhteensattuma silti.
2: Toisekseen sattuma sekoitetaan usein taitoon: Arviointi jälkikäteen on usein huonoa. Esimerkiksi lottovinkkejä pyydetään usein lottovoittajilta. Kuitenkin on mahdollista että hänellä vain kävi mäihänteri, ja tätä ei voi toistaa. Ehkä vakavammin tämä näkyy opportunististen alojen kohdalla, jossa harva voittaa paljon. Toistuvuuskaan ei aina kerro kaikkea: Jos entisille voittajille annetaan enemmän mahdollisuuksia kuin muille, he voivat onnistua jatkossakin paremmin. Tätä kautta on esimerkiksi henkilöitä joiden aina ajatellaan "putoavan jaloilleen". Heidän vaikeuksiinsa suhtaudutaan toisin kuin "synnynnäisten luuserien". Ero voi kuitenkin olla "puhtaasti mäihänterissä".
___2.1: Sattuman suuruus sekoitetaan monesti myös vaihtoehtojen määrään: Jos pesäpallossa on selvästi vaihtoehtona joko osua palloon tai lyödä sen ohi, ei voida sanoa että jos joku osuu 50%, että kyseessä olisi pelkkä sattuma jossa ei ole taitoa. Tosiasiassa voisi olla että ilman harjoittelua ei osuttaisi kuin vaikka 33% ajasta, eli noin joka kolmannella. Tällöin 50% osuma on itse asiassa hyvä. Tämä nostaa esiin vertailun tärkeyden. Todennäköisyyksiä osumiselle ei voi kovin hyvin tavoitella pelkästään miettimällä rationaalisesti pesäpallon eri elementtejä, vaan helpoin tapa on sen sijaan vain laskea erilaisten pelaajien osumistodennäköisyyksiä ja tästä vertailusta nähdään jotain. Tässä voidaan katsoa olevan "jakauman mukainen" tilanne, jossa sattuma ei kasaa "valtavaa määrää häviäjiä ja muutamaa isompaa pottia identtisen tasoisella toiminnalla."
3: Kolmas on tietenkin se, että jotkin asiat ovat piilossa. Kun esimerkiksi hukkuneissa vain pelastuneet kiitolliset rukoilleet näkyvät temppeleiden seinissä, ei nähdä sitä kuinka moni on rukoillut ilman pelastumista. Monissa asioissa tämä on tietysti paljon tehokkaammin piilossa. Tämä vääristää ja näyttää siltä että tilanne olisi jotenkin yhteensattuman sävyttämä, vaikka tosiasiassa kaikki pelaa niin että todennäköisyydet suorastaan sanovat että tilanne on "juuri se mitä on eniten odotettavissa".
4: Neljäs on selityksen vetäminen. Tässä yksinkertaisesti ajatellaan että jos jollain asialla X ilmiö Y tapahtuu todennäköisesti, Y tarkoittaisi että X saa tukea. Kuitenkin voidaan sanoa että meteorin putoaminen päähän tappaa todennäköisesti, mutta jonkun kuolema ei anna tukea meteoriitti -iskulle. Todennäköisyyttä ei näissä asioissa voida "laskea käänteisesti". Tosiasiassa X:än olemassaolon todennäköisyys verrattuna muiden vaihtoehtojen todennäköisyyteen olisi voitava arvioida ennen kuin tätä laskutoimitusta lähdettäisiin tekemään. Jos vaikka tiedämme syyt miksi Y tapahtuu, ja 0,00000001% niistä on X:än aikaansaamia, kun taas 60% se tapahtuukin jollain, voidaan sanoa kuinka vahvasti Y tukee X:ää. Tässä tapauksessa tuki ei ole kovin suurta, ja se vaikuttaa selityksenä erittäin huonolta. Toisaalta myös ilmiöiden todennäköisyydet voivat laskea vaikutusta: Karkeasti voisi sanoa että jos jokin asia on tosi varmasti olemassa, se on aina vahvempi kuin sellainen jonka olemassaolo on hyvin epävarmaa. Siksi, vaikka Zeusta ei ole osoitettu mahdottomaksi, ja Zeun viha aikaansaa salamaniskuja erittäin todennäköisesti, ja vaikka salamaniskut ovat yksilön kohdalla harvinaisia, ei salamaniskuun kuoleminen tarkoita Zeun vihaa kovinkaan uskottavasti. Tosin jos Zeun uskoo todella todennäköiseksi vakaumuksen kautta, tilanne näyttää aivan erilaiselta. Silloin voi toki tuntua että salamanisku oli "henkilökohtainen kritiikki" ukkosen jumalalta, ja että se olisi järkevä ottaa huomioon jokapäiväisessä elämässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)