Kissojen suosiosta

Kirjoitin Uuden Suomen vapaavuoron puolelle pienen, muutaman irtovitsin sisältävän, jutun kissoista. (Vitsitkin olivat blogiini kirjoittamista irtovitsestä uudelleenkoostettu kokonaisuus, koska tuo palsta nyt on sellainen mitä päivitän koska haluan keskittää yhteen paikkaan juttujani jotka on tehty jo valmiiksi aiemmin.) En ollut lainkaan yllättynyt siitä että se sai kohtuu hyvin lukijoita nopeasti. Sillä se oli kissoista. Ja siinä on myös sievä kuva.

Kissat pärjäväät internetissä. Ja tämä ei ole sattumaa. Voidaan sanoa että kissat eivät ole kenties täydellisiä lemmikkejä, kuten koirat, mutta ne ovat täydellisen viihdyttäviä, toisin kuin koirat. Kissat ovat valloittavia. Jopa silloin kun niillä on vakava lukihäiriö ja ne kaipaavat juustohampurilaisia.

Kissoilla on juuri sopivia ominaisuuksia että ne vetoaisivat ihmisiin. Siinä missä koirat ovat domestikoituneet hyödyttämään ihmistä, kissat ovat viihdetähtiä enemmänkin luonnostaan. Osa niiden valloittavista piirteistä koskee juuri sitä että ne oikeastaan ovat aika huonoja lemmikkejä. (Jos hyvällä lemmikillä tarkoitetaan helppoutta ja hallittavuutta ja sosiaalisuutta ja silitettävyyttä.)

Kissat ovat suloisia.

Ja tämä ei ole subjektiivinen mielipide, vaan nojaa hyvin tietynlaiseen suloisuuteen. Kissoilla on paljon neoteenisia piirteitä. Suuret, pyöreät, silmät, pieni nenä, suhteellisen pyöreä naama. Nämä ovat piirteitä jotka ovat ihmisvauvoilla. Voidaankin sanoa että ultimaattisina K -strategioijina ihmiselle on evolutiivisesti hyödyllistä pitää vauvoistaan, ihastella niitä ja olla ylipäätään tappamatta näitä nurkissa pyöriviä ja kuolaavia pikku häiriköitä.

Kissojen pitämisestä ei ole geneettistä hyötyä. Mutta evoluutio onkin täynnä sivutuotteita. Se, että jostain piirteestä on enemmän hyötyä kuin haittaa johtaa sen yleistymiseen. Ei se, että se pätee positiivisena joka ikisessä tapauksessa. (Hyvä muistutus niille joista uskonnon yleisyys tarkoittaisi sitä että siitä väistämättä olisi hyötyä "koska muutoin evoluutio olisi karsinut uskonnollisuuspiirteen ihmiskunnasta". En tiedä mikä evoluutio heillä on mielessään, ei ainakaan se biologiasta tuttu evoluutio.) Kissojen neoteeniset piirteet ovat ihmisille ylinormaali ärsyke. (Joka ei tarkoita sitä että kissat olisivat ärsyttäviä. Tai, monesti ne ovat. Mutta ylinormaali ärsyke koskee reagointia noin yleisemmin.)
1: Piirrettyjen tekijät ja lelujen valmistajat käyttävät tätä samaa ihmisten ominaisuutta hyväkseen. Lelujen ja piirrossankareiden pyöreät muodot ja suuret silmät eivät ole sellaisia vahingossa. ; Jossain mielessä bronyjen kannalta voi olla kiusallista tajuta, että he luulevat pitävänsä vain hauskoista pienistä hevosista ja ystävyyden taijasta, mutta osittain takana on se, että näissä on neoteenisia piirteitä jotka tuottavat ylinormaalin ärsykkeen. Jossain mielessä bronyt siis sekoittavat hyvin perustavalla tavalla pikkuponit omiin lapsiinsa. Tämä on kieltämättä häiritsevä ajatus.

Neotenian voi huomata siitäkin, että ihmiset lepertelevät eläimille. Tämä on minullekin hieman arka asia. En yleisesti pidä ihmisistä. Mutta eläimet ovat aivan toinen asia. En yleensä ilahdu ruuhkajunassa että "kiva nähdä ihmistä". Mutta jos koira tai kissa tulee vaunuun se on aina kiinnostavaa. Vähäisessä määrin kommunikoin vapaaehtoisesti myös vauvojen kanssa. Sitten kun 3 vuotta tulee täyteen ja ihminen alkaa käyttäytymään ihmismäisesti ja kykenee jallittamaan minua, kiinnostus heihin lakkaa. Käytännössä tyystin. (Daniil Harms fantasioi siitä että leikki-ikäisiin lapsiin voi istuttaa jäykkäkouristuksen että nämä olisivat hiljaa. En voi moittia häntä.)

Lepertelylle on englannissa "baby talk" -nimitys. Ja nimitys on osuva. Käytämme sitä myös lasten kanssa. Ja teemme tämän aivan luonnostaan. Asia on kiinnostava, koska minun lapsuudessani mammat tiesivät hiekkalaatikolla että lapsille pitää puhua selkeästi. Lepertelyä tuli välttää jotta lapset oppisivat puhumaan kunnolla. Psykologia on näyttänyt tämän teorian vääräksi. Leperrellessä nimittäin käytetään hitaampaa puhetahtia ja yksinkertaisempia lauseita. Ja vauva kiinnittää niihin paremmin huomiota ja oppii kielen. On helpompaa oppia puhumaan ensin yksinkertaisesti ja väärin. Ja vasta tästä päästään sitten "puhumaan kunnolla". Koska eläimillä on neoteenisia piirteitä, vääristyy ajatuksemme niidenkin kohdalla. Siksi lepertelemme kissoille.
1: Koira ei hyödy vauvapuheesta. Se tosin ymmärtää siihen liittyvät eleet, ilmeet ja tunnetilat hyvin. Joten tämä ei ole mikään varsinainen ongelma. Etenkin kun koirien omassa viestinnässä korkeat äänet ovat valittavia, matalat äänet murisevia ja vihaa ilmaisevia. Kun taas onnelliset äänet ovat keskirekisterissä. Ja ihmisten vauvapuhe osuu juuri tälle tasolle. Kissa sen sijaan ei välitä vauvapuheesta tai sen puutteesta.

Kissat ovat ketteriä ja ilmeikkäitä.

Koirat ovat mahtavia eläimiä siinä mielessä että ne osaavat tulkita hyvin ihmisten ilmeitä, eleitä ja ruumiinkieltä. Ne on domestikoituneet tavalla joka korostaa sitä että koira on laumaeläin jossa laumanjohtaja on ihminen. Ja siksi niille on ollut tärkeää ymmärtää käskyjä. Tämä vaatii intentiontajua. Niiden ilmekkyys ei sitten ole kovin suurta. Koirilla on ilmeitä. Mutta niiden lihaskontrolli on pientä verrattuna kissoihin.

Kissat ovat taipuisia ketteriä olentoja joilla on hyvä lihastenhallinta. Niiden taipuisat nivelet tarjoavat potentiaalia erilaisiin taipumisiin. Sen vuoksi kissoilla on elekieltä ja ilmeitä. Niiden naama ja ruumis taipuu moneen sellaiseen johon koirien naama ei taivu. Ja tämä sisältää paljon "ilmepotentiaalia". Ihmiset taas lukevat kissojen naamoista ilmeitä. Jopa silloin kun näitä ilmettä vastaavia tunnetiloja ei edes ole. "Grumpy Cat" -meemi rakentuu yksistään sen varaan että kyseinen kissa näyttää pahantuuliselta, jopa silloin kun kissa itse ei ole. (Tai jos olisi, kyseessä olisi vakava eläimen hyvinvointia uhkaava rikos kissakuntaa kohtaan. Sen sijaan että kyseessä olisi ylikäytetty meemi joka uhkaa lähinnä ihmiskuntaa ja sen jäsenten mielenterveyttä.)

Kissojen luonne on utelias ja vaikeuksiin joutuva.

Kissat ovat luonteeltaan omapäisiä ja uteliaita. Tämä johtaa siihen että ne ovat jatkuvasti tekemässä jotain yllättävää. Kissat ovat uteliaisuutensa vuoksi tunkemassa mitä erikoisimpiin paikkoihin. Ja näin tehdessään ne joutuvat vaikeuksiin. Kissat kuitenkin ovat myös ketteriä, evoluutio on sopeuttanut niiden elimistön sellaiseksi että ne eivät mene rikki siitä huolimatta että ne käyttäytyvät siten kuin käyttäytyvät.

Ja tämä on täydellinen yhdistelmä huumorille ; Benign violation theoryn mukaan vaaran tuntu yhdistettynä lopputuloksen ei-vaarallisuuteen tuottaa ihmisille huvia. Huumori rakentuu osittain tämänlaatuisen varaan. Kissat tekevät tämänlaisia vitsejä kuin luonnostaan. Koirille vastaava temput pitäisi käsikirjoittaa ja opettaa. Mutta kissat luovat uutta kaaosta koko ajan. Ja kissat tekevät näitä asioita olipa ihminen paikalla tai ei.

Ihmisen ei siksi tarvitse tehdä muuta kuin olla paikalla, seurata kissaa ja pitää kameraa lähialuella. Ihmisen ei tarvitse käsikirjoittaa tai keksiä juttuja. Kissat tekevät kaiken tämän työn ihan itse.

Keskivertoinen symmetrisyys.

"Ajattele kauniin naisen luonnetta. Nenä on tavallisen muotoinen. Silmien välinen etäisyys on todellakin tavallinen. Etäisyys nenänpäästä leuan kuoppaan täydellisen keskiverto. Jos kaikki piirteet ovat keskinkertaisia, nainen on kaunis. Se on luonnon pila ihmisiä ja taidetta kohtaan. Se tekee keskinkertaisuudesta mykistävää."
("Columbo", "Murder, a self potrait")

Francis Galton edusti vanhaa näkemystä siitä, että rikolliset olivat tietyn näköisiä. Heidän ajateltiin olevan luihuja. Galton teki tämän pohjalta sen, mitä jokainen tiedettä tekevä tekisi. Eli hän rupesi koostamaan naamoja yhteen. Hän kuvasi samalle levylle lukuisia rikollisia. Hän oli yllättynyt koska kuva oli kaunispiirteinen. Galton ei kuitenkaan tehnyt sellaista oletusta, joka koosteesta olisi voitu tehdä. Nimittäin sen, että rikolliset olisivat kauniita. Sen sijaan hän oletti että rikolliset piirteet olivat jotenkin pyyhkiytyneet pois.

"Tieteen Kuvalehti 10/2009" käsitteli perusasioita bioestetiikasta. Se toi esiin "perusasian", eli sen että useista eri kasvoista kasattavat kuvakoosteet koetaan yleensä miellyttävinä. Kauneuden kokemus ei siis ole satunnaista. "Rikolliset ovat keskivertoa kauniimpia" ei tule todistetuksi Galtonin kuvakoosteilla koska kuvien koostaminen on itsessään prosessi, joka synnyttää kauniiksi koettua. Tämä on saatu aikaan koostamalla kasvoja myös tavallisilta ihmisiltä. Ei siis ole järkevää olettaa että rikolliset olisivat kauniita. "Tieteen Kuvalehtikin" nosti kuitenkin esiin sen, että kauniiksi katsottujen ihmisten kuvakoosteet ovat kauniimpia kuin kaikkien. Ja missikisoissa pärjänneiden kuvakooste koettiin kauniimmaksi kuin yksikään missikisaaja joista se on koostettu.

Itse asiassa keskeisin ongelma onkin, onko symmetria vai keskivertoisuus keskeisempiä, ja onko toinen irrelevanttia. Masashi Komori tutkikin tätä aihetta. Taustallahan on sellainen ongelma, että kuvakoosteethan ovat yleensä melko symmetrisiä, koska jos toisella on vasen silmä alempana, toisella se on oikea ja näiden keskiverto on symmetrisempi. Joten kysymys on tältä osin aika vaikea.

Komorin tutkimuksessa kauneus havaittiin sukupuolisidonnaiseksi : Naisilla keskivertoisuus vaikutti kauniilta, ja miehissä myös symmetrisyys vaikutti. Tulos oli sinänsä yllättävä/mielenkiintoinen koska tämän lisäksi tiedetään että naiskauneudessakin on piirteitä joissa arvostetaan poikkeavia tyyppejä: Jos piirre on ylikorostunut tai keskivertoa pienempi, ne eivät ole keskivertoja. Puhutaan ylinormaaleista ärsykkeistä. Miehessä kulmikkaat piirteet ovat hyvä asia, ja naisille voidaan laittaa valtavat silmät ja pieni nenä ja tätä korostaa paljonkin keskivertoa vahvemmiksi ennen kuin niistä tulee epämiellyttäviä.

Kauneuden kokemukseen vaikuttavat kuitenkin myös "sosiaaliset elementit" : Jos jotakuta vihjataan kauniimmaksi tai miellyttäväksi, koemme hänet kauniimmaksi kuin ilman tätä vihjettä. Jos kuvassa nainen hymyilee kohti toista miestä, tämä koetaan miellyttävämmäksi kuin ilman tätä hymykuvaa.

Lisäksi kauneuden yksityiskohdat ovat kulttuurisidonnaisia. Kuitenkin jotkut asiat, kuten kasvojen symmetrisyys, naisilla lastenkaltaiset piirteet, sileä iho ja jotkin muut vastaavat asiat ovat sellaisia että niitä pidetään "hyvännäköisen ominaisuuksina". Syynä voi olla evolutiivinen tausta: Rosoinen iho kertoo ainakin taudeista, joten sileys vihjaa ainakin hieman terveyden suuntaan.

Tällä kaikella on merkitystä. Ei pelkästään taiteen tai kauniiden kuvien piirtelijöiden kannalta. Se ei ole pelkkä tieteellinen kuriositeetti. Sillä "Kauniiksi Koettu" saa erilaista kohtelua.

Tieteen Kuvalehti kertoi että murtovarkaita kohdellaan paremmin jos tekijä on kaunis. Mutta huijari saa kovemman tuomion jos hänet koetaan hyvännäköisenä. Esitettiin että ajateltiin että viha tulee siitä että odotukset rikotaan. Eli muuten kauniit koetaan luotettavammiksi, ja tätä vastuuasemaa oli väärinkäytetty. Samoin selvisi että Kauniin ihmisen hymy tuottaa iloa, huonon näköiseksi koetun taas päin vastoin.

Ihminen siis luonnostaan käsittelee maailmaa kuin "Disneyn piirrettyjen läpi". Kaunis on hyvää.

It's a trap!

Charles Darwinin vähemmän tunnetussa kirjassa "Ihmisen suku" C.D. vihjaa että evoluutio voisi toimia luonnonvalinnan lisäksi siten, että samaan tapaan kuin kyyhkyjen jalostaja valikoi kyyhkyt, myös naaraat voisivat valita samaan tapaan koiraita. Ajatusta vastustettiin, koska se antoi naiselle valta -asemaa, joka ei sen aikaiseen patriarkaaliseen näkemykseen sopinut kovin hyvin. Harva kuitenkaan kiistää sitä että yksilö valitsee puolisot ihmisilläkin. Ja aika harva ajattelee esimerkiksi ihastumisen olevan pelkkä puhdas päätös: Tästä tunteesta on vallalla käsitys, jonka mukaan tämä on pikemminkin hallitsematonta. (Voimme valita sen seuraammeko ihastumisemme ohjaamaa tietä, mutta emme voi ihastua tahdonvoimalla.) Tämä vihjaa siihen suuntaan että tälläistä seksuaalivalintaa tapahtuu.

Tosin seksuaalivalinnan teho ei rajoitu pelkkiin naaraisiin. Ainakin useiden mukaan miehet ovat "kauniiden naisten perään". Bioestetiikassa sitten tutkitaan muun muassa kauniita naisia. Tosin näkökulma on hieman erilainen, kuin niillä jotka keskittyvät naiskauneuteen esimerkiksi terassin puolella. Valtaojan "Ihmeitä" -kirjassa kerrotaan että naiset arvostavat jämerää leukaa. Ja että miehet kaikissa kulttuureissa ovat taiteessa asti suosineet naisia, joiden kasvot ovat symmetriset, joiden lantion ja rinnanympärys ovat lähellä toisiaan ja joiden uuman ympärysmitta on 0,7 edellämainituista. (Sen sijaan laihuus on kulttuurisidonnaista. Vanhat kivikautiset hedelmällisyyssymbolit ovat sangen pulskia nykyihmisen mielestä.) Wilsonin "Konsilienssi" -kirjan mukaan siinä on havaittu että kuvakomposiitit, eli sellaiset kuvat, joissa on yhdistetty useiden kasvojen piirteet arvioidaan kauniimmaksi kuin yksittäisiä kasvoja. Tästä on päästy ajattelemaan sitä, että keskinkertainen nainen olisi kaunis. Siksi olikin hieman yllättävää, että kun alun perin viehättävinä pidettyjä yksittäisiä kasvoja sitten yhdistettiin, saatiin tulos joka oli erilainen kuin tuollainen keskiverto kooste. Ja tätä pidettiin kauniimpana kuin keskivertokomposiittikuvaa. Ja kun kriittiset piirteet tunnistettiin ja niitä korostettiin, tulos miellytti vielä enemmän. Tämä oli rodusta riippumatonta, se koski japanilaisia ja brittiläisiä ja molempia sukupuolia. Vain pieni osa naisista omasi näitä piirteitä.

Tästä päästään ylinormaaleihin ärsykkeisiin. Esimerkiksi koirashopeatäpläkoiraat saatiin koeolosuhteissa seuraamaan valtavia koneita, joilla oli suuret siivet ja jotka liikuttivat niitä nopeasti. Ne eivät katsoneetkaan aitoihin naaraisiin. (Kyseinen kone oli siis atrappi, jäljitelmä, joka laukaisee jonkin reaktion. Sellainen voi olla linnun näköinen kuva joka näyttää linnulta. Tai se voi olla pelkkä kirkkaanpunainen tupsu, joka saa punarintakoiraan hyökkäämään sen kimppuun raivon vallassa kuin kyseessä olisi kilpaileva uros.) Tämän voisi luulla olevan hirvittävä haitta. Mutta tosiasiassa näin ei ole, sen takia että näitä konemaisia laitoksia ei luonnossa ole ollut. Eikä vieläkään ole mainittavissa määrissä. Koiraat ovat aina voineet toimia "valitse kirkkain ja suurin naaras jonka näet", eivätkä ne ole "jääneet ilman puolisoa" (Jos näin voi sanoa perhosista). Samoin ihmisille ylinormaalit ärsykkeet tehoavat. Silikonirinnat, ja muut vastavat "botox -ihmeet" tehoavat - jopa valitettavan hyvin. (Tosin voidaan miettiä että kuinka paljon tässä oikeasti "huijataan evoluutiota": Toki pinnallisesti voisi ajatella että jos silikonit poistettaisiin jäljelle voisi jäädä "geneettinen pettymys", mutta tosiasiassa Dawkinsin nerokas ajatus, extended phenotype, joka tarkoittaa sitä että mehiläispesät, hämähäkinverkot, talot ja muut asiat joita eliö osaa tehdä, ovat kyseisen lajin "laajennettua fenotyyppiä", ja että nämä liittyvät ainakin osittain perimään. Jos ei muuten niin siten että meillä on geenien ohjauksessa rakentuneet aivot jotka sallivat talojen ajattelun. Kun asiaa ajattelee tältä kannalta, silikonirinta on eräänlainen reaktionormi. Tällä taas tarkoitetaan sellaista ilmiötä jossa eliö mukautuu eri olosuhteisiin tuottamalla erilaista ilmiasua. Yksinkertaisimmillaan tämä on sitä että runsasraviteisilla mailla kasvi kasvaa suuremmaksi. Monimutkaisimmillaan sama kasvilaji voi tuottaa märässä maastossa täysin erilaisen rakenteen kuin kuivalla maalla.)

Mutta ei tämä tietenkään keskity pelkkiin koiraisiin. Itse asiassa, kun koiras panostaa yksittäiseen jälkeläiseensä vähemmän kuin naaras, ja koiras voi yleensä tuottaa jälkeläisiä tiuhemmin kuin naaras. (Esimerkiksi kärpäsnaaras voi munia hirvittävän määrän munia, mutta koiras voi hedelmöittää usean naaraan munat.) Tästä seuraa se, että koiraita voidaan karsia paljon "rankemmalla kädellä" kuin naaraita. Naaraat voivat siksi harjoittaa seksuaalivalintaa koiraita tehokkaammin ilman että tämä vaikuttaa mitenkään populaation kokoa pienentävästi. (Koiraan ja naaraan keskimääräinen kelpoisuus on kuitenkin sama: Koiras saa voittoarvan harvoin mutta voittaa tällöin paljon, naaraat saavat pieniä voittoja useammin.) Tällä on merkitystä kotieläinjalostuksessakin: Huippusonnien ja karjujen spermaa on jaettu seminologien ja muiden vastaavien toimesta. (Vasta nykytekniikan hienoudet ovat mahdollistaneet naaraille samanlaista tehoa: Esimerkiksi naudoilla voidaan tehdä alkionsiirtoja, jossa huippulehmä stimuloidaan hormoneilla tuottamaan paljon munasoluja, jotta saadaan paljon alkioita joita voidaan sitten siirtää toisiin, genomiltaan huonompiin, nautoihin. Näin ne poikivat "toisten lapsia", ja tuottavat maitoa kuin ne olisivat niiden omia jälkeläisiä.)

Ja tietenkin myös naarailla on eräänlaisia ylinormaaleja ärsykkeitä:

Riikinkukkojen tapauksessa koiraille on kehittynyt valtavan värikäs pyrstö: Kun ne ovat toimineet naaraille omanlaisena atrappina. Evoluutikot ovat kuitenkin miettineet myös sitä, miksi naaraan kannattaisi valita suuripyrstöinen, sehän on koiraalle haitta. Tätä on selitetty muutamalla tavalla:
1: Koristeellisuus viittaa koiraan perimän laatuun jotenkin: Jos koiraalla on varaa mainostaa jotain noin turhaa ominaisuutta, kuin väritystä, se tulee muutoinkin toimeen. (Huonolla ruualla elänyt kissakin menettää ensin turkkinsa kiillon.)
2: Koska suuri pyrstö heikentää koiraan selviytymiskykyä, sen tulee olla muilta ominaisuuksiltaan erinomaisempi. Tätä vahvistaa se, että esimerkiksi riikinkukkojen pyrstön koreus liittyy myös kyseisen koiraan testosteronitasoon. Tämä taas alentaa niiden immuunitasoa, joten haittavaikutus tuottaa koiraalle aitoa kustannusta, ja jotta se voisi panostaa tuollaiseen, sen on ylipäätään muutoin selvittävä hengissä. (Luonnonvalintahan hoitaa sen terveyspuolen: Sairaat eläimet kuolevat.)
3: Lisäksi on ehdotettu sellaista ajatusta, että seksuaalivalinnan kautta ne naaraat, jotka valitsevat suuripyrstöisiä koiraita, muodostavat sukuja, joissa on isopyrstöisiä koiraita. Tällöin lisääntyessä poikasella on enemmän samoja geenejä kuin naaraalla itsellään. (Kun muistetaan, että sisäsiitoisuus tuottaa haittaa, tässä on vastakkain kaksi ristikkäistä etua, jolloin on ihan tavallista, tai ainakin evoluutioteorian ennustamaa, että paras kohta asettuu johonkin kahden ääripään välille. Eli ei naida lähisukulaisia, mutta samoja geenejä olisi hyvä kuitenkin olla kun ne parantavat omaa kelpoisuutta. Tämä on itse asiassa sukulaisvalinnan sivupolku. Kuten yksilö, joka auttaa sukulaislapsiaan poikasten hoidossa, jakaa sukunsa - ja tässä mukana omiaankin - geenejään ; tai yksilö joka tehostaa sukulaistensa poikasten määrää muutoin.)
4: Voidaan toki ajatella myös, että pyrstö on ainakin osittain ylinormaali ärsyke. Tällöin koiras ikään kuin aluksi huijaa väreillä. ("Katso kuinka hyvässä kunnossa höyhenistöni on, sehän kiiltää!") Kun tämä fiksoituu, siitä kuitenkin tulee "rehellinen ominaisuus", joka aidosti korreloi hyödyllisten asioiden kanssa. Tätä on helpohko kuvata uroshirvien ääntelyllä: Matalat äänet vaativat suurta kokoa, "joka on naaraista hyvä". Siksi ne innostuvat matalaäänisistä koiraista - joita eivät siis vielä näe. Jos syntyykin uros, jonka kurkunpää on tavallista alempana, sillä on matalampi ääni vaikka se olisi normaalikokoinen. Tämä on "huijausetu". Kun tämä yleistyy populaatiossa, seuraa se, että syntyy jonkin verran yksilöitä jotka ovat sekä suuria että niillä on tämä huijausetu. Ne menestyvät. Lopulta "huijausetu" fiksoituu populaatioon, eli kaikilla yksilöillä on kyseinen ominaisuus. Tällöin äänen mataluus riippuu jälleen enää pelkästään uroksen koosta. "Voit siis tavallaan huijata vain lyhyellä aikavälillä".

Ihmisen seksuaalivalinnassa on erikoista se, mistä Matt Ridley on kirjoittanut: Naiset näyttävät tutkimusten mukaan valitsevan hyvin koulutettuja, rikkaita ja muita vastaavia statukseltaan korkealla olevia miehiä. (Miehet taas valitsevat mieluummin nuoria ja kauniita naisia.) Kun miehistä sitten on tullut -ainakin feministien mukaan- vallanhaluisia, se johtuu siitä että jos genomi on vaikuttanut luonteeseen tässä osin, se on saanut valintaetua. Eli miehet ovat tavallaan juuri sellaisia minkälaisia naiset niiden ovat halunneet olevan. (Tosin niin naisetkin sellaisia mitä miehet haluavat.) Tosin tässäkin voi olla paljon sitä, mistä Frans de Waal taas kirjoitti "Chimpanzee Politics: Power and Sex among Apes" -kirjassaan: Simpanssien valta menee siten, että koiraat metelöivät kovaäänisesti vallan eteen, ja taistelevat keskenään. Kun taas naaraat valitsevat keskenään juonimalla sen kenelle ne antavat valta -aseman. Simpanssilauman lopullinen valta on siis naarailla.

Toki tämän luonteen valinnan voisi ajatella olevan ongelmallista: Eihän luonne periydy, ajatellaan. Tosiasiassa luonne on hieman kuten monet muutkin piirteet: Itse asiassa niillä on heritabiliteettia. Samoin voi tuntua ikävältä ajatella että kaikilla ei olisi samoja mahdollisuuksia saada puolisoa. Tämän ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa siihen onko kaikilla oikeus puolisoon. Kuitenkin, tässä erään vammaisen ystäväni pariutumisyrityksiä seurattuani, olen huomannut että ne jotka sanovat esimerkiksi että "ulkonäöllä ei ole väliä", eivät taida olla ihan rehellisiä. Se valitettavasti näyttää vaikuttavan.

Toki on muistettava, että aina kun puhutaan heritabiliteetista ja valinnasta, kyseessä on tilastollisuus. Se on pääsääntö, joka ohjaa evoluutiota tiettyyn suuntaan. Mutta se ei ole laki josta ei olisi poikkeuksia ja joka jotenkin deterministisesti päättäisi kaiken.