Seksitön pukeutuminen vs. vaatteilla mysterisoitu jännittävä seksikkyys

"On kuitenkin muistettava, että sukupuolielinten näyttämistä säätelevät kaksi lakia: "Suomen Laki" sekä "Kysynnän ja tarjonnan laki"."
(Hikipedia, "Sukupuolielimet")

Yleensä pukeutumisesta tehdään velvollisuus tai ainakin pukeutumatta jäämisestä tulee helposti ongelmia lain kanssa. Velvollisuuden takana on ajatuksia esimerkiksi suojelusta jossa ihmisen omasta itsestä huolehtimisesta tehdään velvollisuus. Kylmettymistä ei pidetä rangaistuksena rikoksesta, vaan ihmisiä suojellaan kylmettymiseltä väkisin. Tämä muistuttaa argumentaatiota jota kohdistettiin keskiajalla fransiskaanimunkkejen itsetarkoitukselliseen askeesiin ja köyhyyteen. Heidän nähtiin delegoivan vastuutaan muille.

Mutta kuitenkin pukeutumisen pääsyyksi näytetään siveys. Alasti kekkaloimista pidetään perverssinä toimintana. Näin silloinkin, kun ihminen tekee tätä kotoaan käsin, kuten opin ollessani "Kirkon ulkomaanavussa" töissä. Sitä vastapäätä olevassa talossa on nimittäin mies joka on kotonaan alasti, sellaisella julkisella tavalla ; Hän nimittäin katsoo alasti ulos ikkunasta ja on siinä pitkiä aikoja tietäen että hänet nähdään. Koska kyseessä on melko kapea tie, kattaa tämä paljas näky yllättävän ison osan ikkunassa olevasta näköalasta, joten tilanteen itse asiassa näkee lähes väkisin jossain vaiheessa. Monet katsoivat pois sellaisella aktiivisella tavalla ja kokivat tilanteen hieman kiusallisena, mikä voi tietysti kannustaa työhön keskittymiseen ikkunasta ulostuijottamisen sijasta. Tämänlaista voi tietysti vielä pitää eksentristyytenä, mutta tätä vahvemmin on ikään kuin pakko suhtautua silloin kun alasti ollaan jossakin pusikoissa ja menossa on muutakin suhinaa kuin maisemien ihailu.

Kuitenkin pukeutumisen toiseksi tärkein funktio on olla seksikästä.

Tämä muistuu mieleeni kun katson tilannetta jossa eräs vajaa parikymppinen vielä vanhempiensa luona kotona asuva neiti halusi pukeutua korsettiin ja stay-up -sukkiin. Hänen ei annettu koska se oli irstasta. Sen sijaan pukeutuminen jossa oli suhteellisen pieni T -paita ja lyhyt hame oli aivan mahdollinen vaikka napa näkyikin. Korsetin ja sukkien peittävä pinta -ala olisi kuitenkin lisännyt peitossa olevaa ihoa verrattuna tähän sallitumpaan pukeutumiseen. Pukeutuminen on siksi myös vahva seksuaalisuuden symboli.

Tämän tiettävästi tietävät myös pornokaupat, jotka myyvät myös erilaisia hameväen hepeniä. Moni onkin sanonut että itse asiassa eroottisinta ei olekaan se, että kaikki näytetään suoraan, vaan se että annetaan hieman ymmärtää. Pukeutuminen voi siksi lisätä seksikkyyttä ja eroottisuutta. Mummokalsareita kutstutaankin joskus leikkimielisesti erotiikantappajiksi. (Minä en tarvitse mummokalsareita, minulla on tähän tarkoitukseen naama.)

Ja vaikka tämä voi tuntua pelkiltä kaupallisuuden rakentamalta oikuilta, jotain jota vain nykyinen nuorisomuoti harjoittaa, mutta tosiasiassa pukeutumisella on aina ilmennetty sukupuolisuutta. Tähän ei tarvitse kuin katsoa Henrik VIII:n oman aikansa muodikkuutta. Hänellä oli esimerkiksi peniskotelo jonka tehtävänä oli korostaa tietyn miehisen substanssin ylväyttä.

Ja jopa "Raamatussa" pidetään tärkeänä että pukeutuminen kertoo sukupuolen ; "5. Moos. 22:5" kertoo "Nainen älköön käyttäkö miehen tamineita, älköönkä mies pukeutuko naisen vaatteisiin; sillä jokainen, joka niin tekee, on kauhistus Herralle, sinun Jumalallesi." Toisin sanoen vaikka pukeutumisen kerrotaan olevan pääfunktioltaan esimerkiksi miehen himoja hillitsevä ja siksi naisen parhaaksi, on kuitenkin jostain syystä aivan väärin viedä tämä loppuun asti ja kätkeä seksuaalisuus pukeutumisella kokonaan. Kun näin tehdään pukeutuminen on siksi pakotetusti jonkinlainen seksuaalinen aktio, ainakin symbolitasolla.
1: Aktiivisimmillaan tämä voi jopa olla islamilaisissa versioissa joissa naisten burkaan pukeutumista pidetään olennaisen tärkeänä. Kun jossain vilahtaa kaapu, kaikki tietävät että sen takana on taatusti nainen. Ja ihmisen silmät ovat tunnetusti ilmeikkäät - ei ole sattumaa että sensurointipalkki laitetaan juuri silmien päälle. Islamilainen peittäminen on itse asiassa nähtävissä jonain jossa yritetään suojella siveyttä mutta se, mitä tapahtuu on koko naisen erotisoiminen halun kohteeksi - ja tätä rakennettua mielikuvaa ja siihen liittyvää halua sitten pelätään.

---

Kirjoittajasta mustiin kietoutuneet kunoichit (naisninjat) ovat seksikkäitä vaikka heistä näkyy vain silmät. Muumien mörköön hänellä ei ole samantapaista suhdetta.

God in a shell.

Olejnkortta veistämässä kertoo olennaisia asioita siitä miten neurologinen tutkimus uskonnon kohdalla on vaikeaa. "Ensimmäiset neuroteologiset tutkimukset olivat juuri materialistisia perusluonteeltaan, mutta tilanne on Brooksin mukaan muuttunut. Tällaisia materialistisia tutkimuksia olivat esimerkiksi Michael Persingerin 1980-luvulla rakentama Godhelmet, jossa kypärään asennettujen solenoidien tuli tuottaa läsnäolokokemuksia, jotka Persinger tulkitsi uskonnollisiksi. Kysymys tietenkin kuuluu ovatko uskonnolliset kokemukset juuri läsnäolokokemuksia? Tähän on tietenkin helppo vastata kieltävästi."

Yhtenä ongelmana on tietysti se, että jotta jotain tunnetta voidaan tutkia, täytyy olla jonkinlainen käsitys siitä mitä tutkitaan. Ja kun uskonnollisissa kokemuksissa yleinen termi on transsendenssi, on selvää että sitä ei voida kuvailla olemassaoloväitteillä. Tätä kautta esimerkiksi lausuma "uskonnollinen kokemus on läsnäolokokemus" on selvästi väärä. Valitettavasti aivan yhtä epälooginen on väite "uskonnollinen kokemus ei ole läsnäolokokemus." Siksi tutkimuksissa onkin tarkasteltu esimerkiksi meditoivia ihmisiä. Tällöin ei tarvitse tietää muuta kuin että ihmisellä on omasta mielestään transsendentti kokemus. Ei edes tarvitse tietää onko se "aidosti transsendentti" tai onko se vain jotain muuta.

Toisaalta läsnäolokokemus ei nimittäin tunnu täysin väärältä kun puhutaan uskonnollisista kokemuksista. Esimerkiksi Riku Rinteen "Kuolemankauppias" -kirjassa on hallusinaationsävyisiä kokemuskuvauksia, joissa läsnäolon henki on vahvasti läsnä. Ja olen kuullut useamman kuin yhden uskovaisen kertovan siitä läsnäolon tunteesta joka Jumalan kohtaamiseen liittyy - ja että poissaolokokemukset ovat vain kaipuuta tähän kohtaamisen tarpeeseen.

Voi olla myös niin että mitään yhtä uskonnollista kokemusta ei edes ole. Eli godhelmet antaa vain rajatuntyyppisen uskonnollisen kokemuksen, kun taas meditaatiossa voi saada vahvasti erilaisen fiiliksen. Tätä ajatusta tukee se, että "Oljenkorressa" ollut toinen neuroteologian juttu sisälsi jotain uskonnollisten kokemusten eroja. Lainaan röyhkeästi: "Buddhalaisten meditoijien otsalohkoissa näkyi selviä muutoksia meditaation aikana. Heillä otsalohkojen (keskittyminen) toiminta vilkastui, mikä on selitettävissä sillä, että meditaatiossa keskitytään tarkkaavaisesti johonkin mielikuvaan tms. Oikean aivokuoren takaosassa sijaitseva orientaatioalue kuitenkin vaimeni, mikä puolestaan liittyy minä-tunteen intensiteetin vähenemiseen. Tätä meditoijat kuvaavat "minuutensa kadottamiseksi" ja "sulautumiseksi maailmankaikkeuteen". Fransiskaaninunnilla aivoaktivaation lisääntymistä tapahtui erityisesti vasemman aivokuoren takaosassa IPL-alueella, mutta myös otsalohkoissa kuten buddhalaisilla munkeilla. IPL-alue huolehtii abstaktista ja kielellisestä ajattelusta. Aktivaation vähentymistä tapahtui myös samalla alueella kuin buddhalaisen meditaation harrastajilla. Karismaatikoilla aivojen otsalohkon toiminta vaimeni kielillä puhuttaessa, minkä Newberg liittää karismaatikkojen kuvaukseen siitä, että "Jumala puhuu heidän kauttaan" eli he "antavat sanojen vain tulla". Karismaatikot eivät siis keskity meditaation aikana kuten fransiskaanit ja buddhalaiset tekevät."

Koska aivojen käyttämättömyysvitsit ovat paitsi loukkaavia, kenties osuvuudessaankin, ja tätä kautta myös käytettyjä, on parempi muistuttaa vain siitä että mitään yhtä tiettyä uskonnollista kokemusta ei ole, ja sen seurauksena on ehkä helppoa sanoa että jokin asia ei ole jotain tai on jotain. Mutta vaikeampaa olla sitä perustellusti.

Ajattelin kuitenkin heittää jotain pöydälle. Otan lähtökohdaksi sen, että uskonto ja maallisuus on keinotekoisesti erotettu toisistaan.

Oljenkortta lainaten "Uskonnon näkökulmasta neuroteologisen tutkimuksen merkitys on siinä, että se hämärtää uskonnon aluetta suhteessa elämän muihin alueisiin ja osoittaa tiukat käsitejaottelut - kuten uskonto vs. maallinen - keinotekoisiksi. Uskonnon alueella palataan siis samantyyppiseen näkemykseen, joka ihmisillä on jo kauan sitten vallinnut elämästä. Varhaisilla ihmisillä ei ollut käytössä termiä "uskonto", eikä sitä rajattu omaksi alueeksi muun elämän ulkopuolelle. Monille kansoille uskonto merkitsikin yksinkertaisesti elämää."

Olen ehdottomasti samoilla linjoilla tässä asiassa. Jumalakäsitykset on liitetty uskonnollisiin kokemuksiin hyvin vahvoilla mielikuvilla. Mutta entäpä jos uskonnollinen kokemus onkin jotain jota on kaikilla, ja joita eri ideologioita seuraavat ihmiset vain selittävät eri tarinoilla?

Tällöin voidaan ottaa lähtökohdaksi vaikkapa ihmisen vihantunteet. Hannu Lauerman mukaan ne ovat varsin tavallisia kaikilla ihmisillä. Kuitenkin olemme ulkoisesti hyvinkin väkivallattomia. Ihminen on siis pahempi kuin myöntää, mutta parempi kuin voisi luulla. Tässä kohden väkivalta on vain "ikään kuin vaihtoehtolistoilla mukana".

Se on siis hieman kuten maaseutuyrittämisen taloudellista arviota tehdessä mukana on aina mahdollisuus siihen että firma kannattaa ajaa konkurssiin, ja tähän voi olla monia syitä. Tämä ei tarkoita sitä että ihmiset jotka laskevat kannattavuutta olisivat vetämässä puljua konkurssiin, ja että vain ulkopuolinen säätö estää heitä tekemästä näin. Tosiasiassa konkurssi on ekstreemi keino, joka on mietinnöissä vain potentiaalisena ja äärimmäisenä vaihtoehtona.

Kuitenkin kun ihmisellä on aggressioita ja jokainen myös jättää niitä toteuttamatta hyvin paljon, on selvää että ihminen tunnistaa nämä ikävät tunteet itsessään. Tässä vaiheessa teosta on helppo antaa ansiot vaikkapa omalle ideologialle tai vaikka kasvatukselleen. Ja tämän tarinan kautta ne jotka eivät jaa tätä samaa asiaa, näyttävätkin potentiaalisesti vaarallisilta. Koska unohtuu että tarina on helposti vain ad hoc -selitys. Kaikki ovat toteuttamatta aggressiviisia mielihalujaan, ja se että ideologia opettaa että vain sen kautta tämä aggressio on mahdollista ei tarkoita että ideologian hylkääminen todella poistaisi tämän kyvyn.

Tätäkin kautta voidaan vakavasti kysyä että onko meditaation hyödytkin liian suoraan liitetty Jumalatarinaan, ja uskontotarinaan. Entä jos meditaation hyvinvointivaikutus ei vaadikaan uskontoa? Itse aloin miettimään tätä hyvin vakavasti tällä viikolla. Syynä on tietysti se, että kävin Windsorin salilla harjoittelemassa ensimmäisen kerran. Windsorin jalona tavoitteena oli että salilla joka ikinen lähtee paremmassa kunnossa kuin millä on sinne tullut. Kohdallani tämä toimi oikein hyvin. Tietenkään minä en tiedä mitä aivoni ovat tehneet keskittymisen ja venyttelyn ja treenin aikana ja jälkeen. Mutta kykenen samaistumaan sellaisiin sanoihin kuin "rauhoittuminen", "ahdistuksen väheneminen" ja "positiivisten tunteiden lisääntyminen". Itse asiassa tunsin olevani pirteämpi treenien jälkeen kuin ennen niitä, vaikka siellä oli liikuntaa.

Jos maallisen ja taivaallisen välinen ero hämärretään, en ymmärrä miten uskonto oikeastaan enää liittyy siihen. Kunnes muistan lausuman Buddhalaisista: "Buddism, what can I say? Religion without God? Magnificent - like prison with no walls."

Newbergin kysymykseen "miksi jotkut ovat ei-uskonnollisia: puuttuuko heiltä joitakin kokemuksia vai kieltävätkö he niiden olemassaolon?" minulla on yksi hypoteesi. Se on se, että koko kysymys on eräällä tavalla asenteellisesti väärä ja heijastaa erinäköisiä "hallitsevia tarinoita". Ehkä osa on ei-uskonnollisia koska he yhdistävät kokemukset muuhun, vaikka treenaamiseen, joka on tuntemuksille syntymekanismi samaan tapaan kuin joku meditaatiokin. (Toki tässä on mukana mielenkiintoinen kysymys siitäkin hallusinoivatko uskovaiset vai ovatko ateistit sokeita. Mutta tämän jutun pääpointti on se, että tämä kahtiajako ei ole välttämätön.)

Tässä mielessä uskonnollisuus on sana, joka on ikään kuin vanha sana "luomakunta". Se viittasi olemassaolevaan maailmaan mutta siinä on vahva henki selitystarinasta, että todellisuus olisi myös Jumalan tekemä. Jos sanoo sanan "luonto", siinä on vähemmän tätä "tarinallista painolastia". Tosin kun mustetaan mitä mieltä olen samasta ateistien termiin "bright" kohdalla, on selvä että rikos ei ole kovin suuri. (Tosin tietty ambivalenssi asenteissa siinä kuka esittää saman argumentin on ilmassa, tässä kohden moneen suuntaan.)

Jos sanoisin että Jeesus on vain miekkailun korvike, minua pidettäisiin asenteellisena. Jos miekkailusta saatua uskonnollista kokemusta sanotaan projektioksi johon tuhraan turhautumiseni uskontoon, niin jotenkin tämä ajatus saa paljon sympatiaa. Koska oikeasti perustelu ja argumenttien totuusarvo ei ratkaise mielipidettä. Vaan se että toisen takana on kulttuurillinen tarina, joka ikään kuin automaattisesti eettisenä ja hyvänä opetetaan lapsille, esimerkiksi koulussa.

Luonnonoikeus.

Luonnonoikeus, ius naturale, on moraalikäsitys, jonka mukaan oikeus ei perustu lainsäädäntöoikeuteen, vaan että etiikka määräytyy tämän ulkopuolelta. Tässä näkemyksessä on olennaista että ihminen voi jotenkin saavuttaa -tai peräti aina ja kaikkialla saavuttaa- samanlaisen, muuttumattoman ja tietyn oikeuden. Tästä malliesimerkki on stoalaisilla. Heistä instinctu naturale, luonnollinen vaisto, antoi ihmiselle moraalin. Stoalaisien näkemys ei kuitenkaan hieman yllättäen perustunut subjektiivisuuteen, eli henkilökohtaisiin kokemuksiin. Tämän he perustelivat determinismillä. Solon korosti luonnonoikeudessa sen synnyttämää järjestystä ja pysyvyyttä, Perikleen mukaan ne suojasivat vähäosaisia ja kärsiviä, Platonista ne puolustivat oikeudenmukaisuutta ja Aristoteles korosti että ne olivat järkeviä. Kaikkien näiden mukaan asiat, oikeudet, tavarat ja muut varannot tuli jakaa kansalaisten tarpeiden ja ansioidensa mukaan ja myös velvoitteet tuli pitää tasapainossa. Tätä ajatusta käytettiin muutamalla tavalla:
1: Muukalaisoikeus eli kansojen oikeus, ius gentium, oli Roomalaisten käsitys. Sillä käsiteltiin maahanmuuttajien ja roomalaisten oikeussuhteisiin. Esimerkiksi Ciceron mukaan ihmisillä oli synnynnäinen innata vis, joka antoi ihmiselle käsityksen moraalista. Roomalaisessa oikeudessa tämä tarkoitti muuttumattomuutta: Ulpianus esitti että luonnonoikeus on sitä, mitä luonto on opettanut eläimille. (Mikä on erittäin samantapainen ajatus kuin Aristoteleen ajatus siitä että "luonnollinen on hyvää.") Tämän sitten katsottiin päättävän muun muassa seksiasioista, yhteiselämästä ja niin edes päin.
2: Keskiajalla luonnonoikeus, lex naturalis, tarkoitti Jumalan määrittelemää, objektiivista moraalia, joka sekin oli subjektiivisuudesta riippumaton. Kristityt ajattelivat että tämä luonnonoikeus oli ikään kuin kaikilla synnynnäisesti. Heistä moraalia voitiin lähestyä järjen avulla. Se ei ollut riippuvainen lainsäädännöstä, tuomareista tai muusta vastaavasta ja se oli kaikilla tiedossa ilman että sitä tarvitsi erityisesti ilmoittaa. Jopa pakanat voivat ymmärtää sen! Yleisesti ajateltiin, että kymmenen käskyä olivat luonnollisen moraalin mukaisia, sen tyyppiesimerkkejä. (Sen sijaan siitä miten eläimien eettisyyteen tulisi suhtautua oltiin montaa mieltä.) Luonnollisen moraalin tyyppiesimerkiksi nähtiin myös oli kultainen sääntö "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." (Tosin nykyäänkin teologiassa kiistellään tavallaan siitä, onko perisynti vai kultainen sääntö vahvempi; Osa kun ajattelee että jokaisella on omatunto, jota seuraamalla hän voi ilman toimia eettisesti. Osa taas on sitä mieltä että perisynti johtaa siihen että ihminen tekee aina pahaa, ellei usko ja uskonveljet häntä toiseen ohjaa.) Erikoista kyllä, keskiajan tapa nähdä objektiivinen moraali ei välttämättä tarkoittanut että se olisi jonkinlainen omaisuus joka kuuluisi ihmisille. Sen mukaan jokaiselle tuli antaa osansa jaettavasta kokonaisuudesta, mutta että ei ollut jotain joka kuului hänelle. Tästä yksityiskohdasta käytiin väittelyä kun Franciscus Assisilaisen seuraamat fransiskaanimunkit ruhtyivät köyhyyteen ja kerjuuseen ja luopuivat omaisuudestaan ; Osa katsoi että fransiskaanit eivät voineet luopua omistamastaan eettisistä oikeuksista, jolloin he eivät myöskään luopuneet omaisuudestaan. Godefridus Fontaineslainen esitti esimerkiksi että itsesuojeluvaisto oli Jumalan antama moraalioikeus, koska se oli luontaista suuntautumista itsensä säilyttämiseen. Fontaineslainen oli sitä mieltä, että fransiskaanimunkit eivät siksi mitenkään voineet luopua omaisuudestaan. (Tosin fransiskaaneja, "harmaita veljiä", syytettiin myös ikään kuin toisten vaivojen tuloksia ryöstäviksi. Almu oli antajalta pois, ja almun antaja oli tehnyt rahan eteen jotain. Fransiskaanit eivät olleet ikään kuin tavallisia kerjäläisiä, koska kerjäläisillä ei ollut valinnanvapautta kerjäämisen suhteen. Fransiskaanit taas ryhtyivät köyhiksi vapaaehtoisesti lupauksella.)