Miten ritarit ovat parempia kuin samurait?

Ritareilla ja samurailla on paljon yhteisiä piirteitä. Molempia pidetään vähintään jossain määrin hyveellisinä. Puhutaan ritarihyveistä ja bushidosta. Molempien hyveellisyys on jossain määrin kulttuuripiirin narraatioiden sävyttämää, jonka takana molemmat ryhmät ovat huomattavasti vähemmän eettisiä kuin mitä näistä ihanteista voisi uskoa.

Eipä ihme, että monia kiinnostaa se, onko ritari vai samurai parempi. Kysymys on tietenkin siinä määrin omituinen, että molemmat joukot olivat erittäin hyvin koulutettuja ja maan mineraalivarat, resurssit ja maasto huomioiden molemmat olivat erinomaisen hyviä asiassaan. Olenkin tässä monesti korostanut että on hyvä katsoa kontekstia. Ja antanut ikään kuin mielikuvan että molemmat ovat omalla tavallaan yhtä hyviä. Tämä ei ole suoranaista valehtelua. Mutta siitä syntyy mielikuva joka on astetta väärä. ; Moni ajattelee että ritarin ja samurain paremmuus nähtäisiin kaksintaistelussa jossa tasataitoinen ritari ja samurai laitettaisiin kisaamaan keskenään.

Toki joskus ei olla ihan näin reiluja. Moni korostaa että samurailla olisi erityinen kamppailutaito mutta euroopassa oltaisiin vain aidottomasti huidottu. Ja siksi taidot pitäisi laittaa samurain puolelle. Olen tässä kohden hyvin erimielinen. ; Itämaisten kamppailutaitojen yliarvostuksessa on osittain kysymys siitä että;
1: Euroopassa rasismi ja eurosentrismi aikaansaivat kiistatta vakavia ongelmia, ja tätä kautta on syntynyt sille vastakkainen yhtä epätosi suuntaus ; Se, että eurooppalaisen pitäminen yhtä hyvänä olisi rasismia. On monien mielestä suvaitsevaisempaa jos suoraan ihaillaan kaikkea eksoottista vain siksi että se ei ole eurooppalaista.
2: Kognitiotieteilijät puhuvat tässä saatavuusheuristiikasta (availability heuristic). Ja tätä kautta ihmiset tekevät usein virheellisiä päätelmiä ; Ihmiset uskovat joidenkin asioiden välillä olevan yhteyden vain siksi, että nämä asiat tulevat heille nopeasti ja helposti mieleen. Itsepuolustuslajeissakin itämaiset lajit, kuten karate, kendo, judo ja muut vastaavat tulevat mieleen nopeasti. Euroopassa ei ole katkeamattomia lajinharjoitusperinteitä, ja aineistona on siksi enemmänkin historialliset manuaalit. Tämä perinteen katkeaminen tekee asioista vaikeammin kuultavia. Ja tätä kautta itämaiset lajit saavat muistettavuudesta etua.

Tästä päästään karuun asiaan. Jos soturien taidot oletetaan identtiseksi, niin ratkaiseva taitoero riippuu lähinnä varusteista eli teknologiasta. Sekä siitä miten ollaan sopeuduttu taistelemaan tähän oleellisesti liittyvissä konteksteissa.

Tässä kohden samuraista ja ritarista tulee usein mieleen miekka. Ja ajatellaan että miekka on se oleellisin ero ritarin ja samurain välillä. Kuitenkin molemmat olivat ratsujoukkoja jotka käyttivät primaariaseena nimenomaan jotain muuta kuin miekkaa. Samuraille ja ritarille miekka on sidearm.

Aseistuksen kohdalla uskallan kuitenkin sanoa, että molempien aseet olivat riittävän hyviä tappamaan yhdellä iskulla. Näin ollen ei tarvitse keskustella siitä onko katanamiekka tai samurain muu ase niin terävä että niillä leikkasi kolme ihmistä halki yhdellä iskulla. Overkill on lopptuloksen kannalta aivan samanarvoinen normaalin tappamisen kanssa.

Uskallankin sanoa että oleellisempi asia on panssarointi. Normaali ihminen ei ymmärrä miten paljon panssarointi auttaa meleetaistelukontekstissa. Se auttaa äärimmäisen paljon. Tässä mielessä eurooppalaisilla on etuna hyvin peittävät ja suojaavat panssarit jotka on nivelletty ja muotoiltu niin että ne eivät ole kovin painavia ja niissä pystyy tekemään paljon asioita. (Turnajaishaarniskat voisivat olla mainittava "oma lukunsa", mutta ne eivät ole taistelukontekstissa käytettyjä haarniskoita.) Ja käytännössä kukaan ei lyö haarniskasta läpi.

Ja toinen merkittävä asia on huomata että ritari ja samurai taistelevat suunnilleen samanlaisessa kontekstissa. Joten taistelukontekstiksi saadaan samurai joka taistelee ritaria vastaan ja ritari taistelee samuraita vastaan. Tässä mielessä voidaankin ryhtyä punnitsemaan sitä finaalista asiaa joka mielestäni asettaa ritarin samurain yli ; Ritarit ovat harjaantuneet taistelemaan panssaroimattomia että panssaroituja vastaan. Samurain "periaatteessa keskiraskas panssarointi" on tätä kautta heille tuttu asia. He tietävät miten toimia tämän kanssa. Samuraille haarniska taas on uutta kartoittamatonta maaperää. (Tilanne toki muuttuisi varmasti nopeasti jos ritari-samuraitaisteluita olisi usein. Tekniikat ja aseiden muotoilut muuttuisivat. Ja juuri tämä muutos kertoo siitä että sodankäynnissä on konteksti. Ja sen että samurait olisivat kovemman muutospakon alla, joten he olisivat heikompia ritareita vastaan kuin ritarit samuraita vastaan.)
1: Näin ollen uskaltaisin sanoa että katanaan liietty viiltomielikuva jopa narraatiotasolla tukee tätä ; Et voi lyödä kunnon panssarista läpi viiltämällä. Kaareva terä sopii aukkohakuiseen pistoon hieman huonommin. Ritarin pitkämiekka taas kyllä toimii riittävän hyvin niin viiltävässä kuin pistävässä toiminnassa.

Toki tässä on käsitelty vain kaksintaistelua. En osaa massojen sodankäyntiä ja siihen liittyvää taktiikkaa ja strategiaa. Näin ollen paremmuusero saattaisi kadota jos pitäisi esimerkiksi sotia massa-armeijan kanssa viikkoja jossain kuumassa ilmanalassa. Toisaalta kun samurain ja ritarin paremmuutta mitataan, kaksintaistelu tuntuu tulevan erityisen monille mieleen...

Kuinka minä luokittelisin miekkoja? (Eli kun pituudella on väliä siihen miten sitä käyttelee.)

On syytä katsoa yllä olevaa miekanpyörittelyä. Sitten voinen sanoa sanottavani. "I Don't do that". Tämä on hyvin merkittävä asia. Ja tämä palautuu siihen, miten miekkoja luokitellaan.

HEMA -piireissä on käyty monia vereviä debatteja esimerkiksi falchionin määritelmästä. Sellaiset asiat kiinnostavat ja niistä myös kysytään kysymyksiä. Miekkojen luokittelu kiinnostaa erityisesti roolipelaajia jotka säätävät pelitilanteiden kuvauksia tai peräti luovat omia pelejään.

Tässä on kuitenkin syviä perusongelmia.
1: Ensimmäinen ja vahvin niistä on se, että yleensä miekkoja on kunakin historiallisena aikana tavattu kutsua vain miekoiksi. Tietenkin omalla kielellä. Näin ollen esimerkiksi gladius on vain roomalaisen tapa sanoa miekka. Tämä sanan perusmuodossa käyttäminen tarkoittaa sitä että tavallaan vasta nykyaikaisen ihmisen on ylipäätään tarve luokitella erilaisia miekkoja. Se tavallisin sen ajan miekka on ollut miekka. Tämä toki paikkautuu suurelta osin sillä että miekkoja kutsutaan sillä nimellä millä niitä on jossain paikassa kutsuttu tiettyyn aikaan. Ja näin saadaan ajanjakso ja paikka. Jota kautta voidaan kyllä tehdä hyviä arviointeja. Joissa vähintään tiedetään että mitä falchion nyt ei ainakaan ole.
2: Toisaalta monesti on niin että tiedetään että jotain termiä on käytetty mutta sen viittaussuhde on epäselvä. Esimerkiksi tiedetään että englannissa on jotain miekkamallia kutsuttu bastard swordiksi. Mutta se mihin tämä oikeasti ja eksaktisti on viitannut on ollut selvää sen ajan ihmisille. Mutta mikään taideteos tai vastaava ei sido tätä nimeä johonkin tiettyyn miekkaan tai miekkatyyppiin niin että mukana olisi määritelmä tai jokin vastaava jolla ehdoton tieto asiasta voitaisiin tietää. (Asiaan voidaan toki tehdä enemmän tai enemmän hyviä arvauksia. Mutta se, että voitaisiin sanoa että "tämä on oikea ja muut on roskaa" on jotain johon ei ylletä.)

Koska olen kuten olen, voisin sanoa että suuri osa roolipelaajien koko mindsetistä on väärin. Jos mietitään asiaa sitä kautta että hahmoilla olisi jokin taito, jota sitten voidaan käyttää jonkin aseryhmän kautta, niin suuri osa miekkailusta itse asiassa toimii kaavalla "siinä on terä ja suora varsi". Ja erinimisiä miekkoja voi käyttää aivan samalla taidolla. Muutokset ovat pieniä. Eivätkä ainakaan sellaisia kuin monissa taidoissa joissa asetta ei joko voi ollenkaan käyttää tai sitten bonukset katoavat täysin menossa.

Jos minun täytyisi luokitella miekkoja, olisin pragmaattinen. Ase on miten sitä käytetään. Ja tämä on oikeasti hyvin merkittävä muutos. Koska se muuttaa kuvaukset hieman erikoisiksi.

Jos minun täytyisi luokitella pelkästään sellaisia aseita joissa on suora terä, mielellään molemmilta puolilta teroitettuina, ja joissa on palkkimainen väisti voidaan saada irti se idea jota tavoittelen. Kun muut muuttujat minimoidaan saadaan irti se minusta suurimmat erot aikaansaavat teemat.
1: On syytä lähteä tikarista. Lähtisin ihan siitä että tikari on mikä tahansa sellainen teräase jonka saat kokonaan kahvan ja tupen kanssa ripustettua kainaloosi niin että voit kuljettaa sen huomaamatta. Tämä on tärkeä koska se määrittelee aseen pituutta suhteessa omaan käteesi. Näin tikari ei ole eksakti ihmiseltä toiselle. Mutta sinun omalla kohdallasi se on aika eksakti. Tämä määritelmä ei ole merkityksetön. Enkä viittaa pelkästään siihen että tikari olisi jokin salakuljetettava ase. Vaan siihen, että kun veitsen pituus on niin lyhyt että voit jossain tekniikassa (vaikka rystyotteella pitäen) olla asennossa jossa terä osoittaa sinua itseäsi kohti ilman että se oikein voi vahingoittaa sinua itseäsi sitä voi käyttää sellaisilla kikkailuilla joita pidemmillä aseilla ei voi tehdä. Ja tämä on se joka vaikuttaa suoraan siihen mitä sen aseen kanssa tappelussa "noin teoriassa voi tehdä".
2: Varsinainen miekka on tietenkin tuota pidempi. Mikä sitten on lyhyt miekka/short sword? Nähdäkseni tämä luokittelu on tarpeen siinä mielessä että on olemassa miekkoja jotka selvästi eivät ole tikareita ylemmissä määrittein. (Esimerkiksi pisimmät cinquedeat.) Mutta niillä ei voi tehdä pistonvaihtoa tai oikeaoppista vastaiskua (counter attack). Vastaisku taas on tässä kohden helppo määritellä. Sellainen tehdään silloin kun sama aktio on sekä defensiivinen että offensiivinen. (Ja se päättyy samaan aikaan tai "tosi lähellä sitä" kuin vihollisen isku olisi onnistuessaan päättynyt.) Eli esimerkiksi tulevan aseen kärki torjutaan ja asetta siirretään syrjään (mielellään lähellä oman miekan väistiä mutta kenties jopa puolivälistä terää). Ja irrottamatta tätä teräkontaktia oman miekan kärkiosa viiltää tai pistää vihollista. Tämä pituus määräytyy, kenties yllättäen, vihollisen käden mukaan. Se on käytännössä selvästi pidempi kuin lyhyen miekan vaatima etäisyys koska kontaktia ei tehdä vastustajan käden lähellä vaan "kohtausopaikka" josta pitää ulottua viholliseen on nimenomaan kauempana, vastustajan aseella. Jos aseella ei voi tehdä "kounttereita" se on lyhyt miekka.
3: Jos aseella voi tehdä countereita mutta se toimii käytännössä parhaiten yhdellä kädellä, kyseessä on arming sword. Tässä kohden löytyy toinenkin nyrkkisääntö. (Aseella voi huolimattomasti lyömään itseään muuallekin kuin reiteen tai korvaan. Aseen pituus vaikuttaa tässä jonkin verran tekniikoihin.)
4: Jos ase on niin pitkä että sillä voi tehdä vastatekniikoita ja sitä voi käyttää sekä kahdella kädellä että yhdellä kädellä kyseessä on pitkämiekka/longsword. Pitkänmiekan koko idea on se, että sillä on valtava repertuaari asioita joita sillä voi tehdä.
5: Jos ase on sellainen että se käytännössä vaatii kaksi kättä se on kahdenkädenmiekka. Tässä tärkein ero on aseen painossa ja painotuksessa ja käsiteltävyydessä. Kahvan ja väistin rakenne ja muut ovat usein sellaisia että terän pituuden lisäksi niillä on iso merkitys. Tai kenties tätä kategoriaa pitäisi kutsua bastard swordiksi. (Minun mielikuvissa paskiaiset ovat suuria, monien muiden mielestä bastardi on itse asiassa pienempi kuin normaali longsword.) Sillä...
6: Jostain syystä luokitteluihin innostuneet roolipelaajat eivät ole tiedostaneet että kahdenkädenmiekkoja on useanlaisia. Ja niitä ei voi käyttää samalla tavalla. Minulla on sellainen ilmiselvä kahdenkädenmiekkoja joilla voi tehdä käytännössä kaikkia pitkänmiekan kahta kättä käyttäviä tekniikoita. Mutta kaikilla ei voi. On olemassa nyrkkisääntö jonka yli menevillä miekoilla ei voi tehdä aika isoa määrää mainituista tekniikoista. Syynä on se, että noin iso ase joka kestää yhtään mitään väistämättä painaa tiettyjen rajojen yli. Ja toisaalta se on niin pitkä että sillä löisi koko ajan maata. Joka esimerkiksi voi pysäyttää tekniikan kesken sen tekemistä. Oman miekan mutaan painaminen lujaa ei noin yleisesti ottaen ei ole kovin toimivaa. Tämän pituuden tunnistaa käytännössä siten että laittaa kätensä suoraan eteensä. Ja jos miekkaa pyöräyttämällä ympäri ja kärki raapaisee lattiaa, se on niin pitkä että sitä pitää käyttää eri tavalla. (Tai jos ranteet eivät kestä niin roikottamalla miekkaa rystyotteella lattiaa kohden. Jos kättä on nostettava koholle yli 90 asteen jotta kärki ei osu lattiaan, miekka on niin pitkä että sillä ei voi tehdä kaikkea.) Tämä on hyvin rajoittavaa, joskin se antaa tilaa sellaisille iskuille joita katsellessa ei ihmettele miksi esimerkiksi monet aateliset eivät ottaneet turnauksiinsa ollenkaan kahdenkäden taistelua mukaan kun parhaatkaan sen ajan gauntletit eivät kyenneet pysäyttämään niiden iskua eli suojaamaan niiltä. Tälläistä miekkaa pyöritetään omituisesti ja kysymys on inertianhallinnasta, koska painavalla aseella ei voi tehdä edes normaaleja parry+riposte -tyylisiä ratkaisuita koska niissä vaaditaan nopeita ja teräviä suunnanmuutoksia. Tai jotain. Sillä tämä on jotain jota en tosiaankaan tee. "No idea" kertonee siitä että kyseessä on aika uudenlainen ja erilainen taito.

Tällä luokittelutavalla saa varmasti paljon irti roolipelisuunnittelusta. Että siitä että miten eri asioita ja kamppailutaitoja soveltaa noin muutoin ties missä.

Ajatuksia miekankäytöstä

Miekkakoulun joulujuhlissa leikin loppuillasta aavistuksenomaisessa humalassa harjoitusmiekoilla. Tässä yhteydessä tuli kokeiltua myös yhden käden miekkaa ja kupurakilpeä.

Huomasin, että aloittelijat pitävät kilpeä liian lähellä itseään eivätkä osaa tukea miekalla ja kilvellä toisiaan teräkontaktissa ja näin pitkällä miekalla oli hirvittävän helppoa voittaa. Kun pitkämiekka tarjoaa ulottuvuutta, voi etäisyyttä käyttää hyväkseen ja raivata itselleen reitti.

Mutta heti jos ihminen tietää että pientä kilpeä tulee pitää kaukana itsestä jotta se siirtää syrjään miekkaa niin että monia hyökkäyslinjoja sulkeutuu. Ja samalla tietää että kilvellä ja miekalla voi tukea toisiaan, tilanne oli heti hyvin toisenlainen. Ja sitten jos antaa ison viikinkikilven ja yhdenkäden miekan, on tätä vastaan taisteleminen pitkällämiekalla jotain joka vaatii sitä että yhden käden miekka "sidotaan" ja sen sijaan, että yritetään kiertää suojauksen ympäri, vastustaja saadaan jotenkin kaadettua. Joko suoraan painimalla tai ajamalla nurkkaan tai seinään ja painimalla sen jälkeen. (Mikä on paljon vaikeampaa kuin miltä se tässä kuulostaa.)

Syy tähän on tavallaan kiinnostava. Se liittyy hyvin pitkälti siihen miten pitkämiekka toimii.

Kun mietitään miten pitkäämiekkaa käytetään, on oma nyrkkisääntöni "don't get hit yourself" ja "hit the enemy". Tämä yleensä tarkoittaa sitä että vastustajan ase joko otetaan haltuun (block)  tai väistetään (avoidance). Näin syntyy ajatus jossa kaikki toiminnat ovat sekä defensiivisiä että offensiivisia. Jokainen isku on joko suora vastaisku, joka päättyy samalla hetkellä kun vastustaja saa iskunsa loppuun. Tai se on parry+riposte -tyylinen jossa torjunnalla ostetaan aikaa siihen että päästään nopeasti lyömään vastapuolta.

Ja pitkällä miekalla kaikessa on aina kysymys siitä että jokin linja on auki, hyvin auki. Kun miekka kulkee jotain hyökkäyslinjaa, se sulkee jotain reittejä. Se suunta mihin se on menossa on "suojan puolella". Ja se vastapuoli on sitten avautumassa. ; Näin ollen kaikki hyökkäykset ovat joko sitä että isku väistetään ja siirretään syrjään ja hyökätään avautuvalle linjalle. Tai se torjutaan sulkeutuvassa linjassa ennen kuin se sulkeutuu ja tällä raivataan tie sille että tämä avoimena pidetty linja on hyvä reitti lyödä.

Tämä on tietenkin "hyvin karkea esitys", mutta siinä on aika paljon. Sillä yhden käden miekka on aivan kuten pitkämiekka. Mutta se jättää toisen käden vapaaksi jollekin muulle. Ja jos tämän jälkeen mietitään mitä buckler, tai etenkin isompi kilpi, tekee, niin tilanne on tavallaan erilainen. Sillä kilvet sulkevat hyvin monia hyökkäyslinjoja. Näin ollen mahdolliset lähestymistavat ovat oleellisesti rajoitetumpia. Ei riitä että ajattelee pelkkää avautuvaa ja sulkeutuvaa linjaa.

Esimerkiksi kun lyö yhden käden miekalla, voi pienelläkin kilvellä suojella kättä sellaisella hyökkäyslinjalla joka olisi muuten väistämättä auki ja suositeltava "maali".

Tästä saadaan erikoinen paremmuusvertailu.

Jos mietitään taistelua jossa toisella on pelkkä yhdenkädenmiekka ja toisella pitkämiekka, on pitkällä miekalla etu. Pitkä kahva antaa käsiteltävyyttä ja nopeutta vähintään sen mitä pidempi ase muuten hidastaisi. Ja sillä on suurempi etäisyys. Kuitenkin pienempi miekka on hyvä siltä kannalta että sen kanssa voi käyttää muita aseita. Ja tämä on yleensä defensiivinen. Jopa silloin kun kilven tilalle otetaan tikari, on niitä ymmärrettävästi kutsuttu torjuntatikareiksi (parrying dagger). Sillä sen primaarinen tarkoitus on torjua tiettyjä linjoja käyttäviä hyökkäyksiä ja sitoa vastapuolen asetta jotta avautuviin linjoihin voidaan hyökätä sillä pääaseella. Ja sekundaarinen on se, että joskus, astumalla lähemmäs vaikka primaariaseella tehdyn torjunnan antaman tilan ja ajan avulla, voidaan lyödä.

Ja tässä yhdenkädenmiekka on itse asiassa vahvoilla. Isomman kilven kanssa jopa ällistyttävän ylivoimaisesti. (Se miten vaikeaa pitkällä miekalla on taistella kilpeä ja miekkaa vastaan on aivan käsittämättömän suuri.) Tätä kautta ei ole ihme miksi yhdenkädenmiekka ja kilpi olivat suosittuja. Ja miksi kilpiä käytettiin niin kauan.

Sen sijaan on tavallaan uusi ongelma. Miksi kukaan käyttäisi pitkää miekkaa kun kilpi, jopa kupurakilpi, on niin hyödyllinen. Syy tähän on se, että kilven kantaminen tehtiin vielä kätevämmäksi. Keksittiin kilpi joka suojaa lähes kaikista suunnista, toisin kuin suurimmatkaan levymäiset kilvet jotka suojasivat "korkeintaan puolet" kaikista mahdollisista suunnista. Lisäksi tätä superkilpeä ei tarvinnut kantaa käsissä. Tätä superkilpeä kutsuttiin haarniskaksi.

Jos sinulla on levypanssari, kilven käyttäminen ei tuota kovin merkittävää etua. Siksi onkin järkevää lisätä lyöntitehoa ja ulottuvuutta, etenkin kun siihen on näppärä keino joka ei hidasta tätä ratkaisua hirveästi. Siksi defensiiviseen aseeseen ei ole yhtä suurta tarvetta. Ei olekaan ihme että pitkämiekkamanuaalit ovatkin pitäneet sisällään myös panssaroitua taistelua vähintään osioina.

---

En tahtoisi kehua miten tietokonepelit tietävät. En halua esimerkiksi sen vuoksi että kahdenkädenaseita annetaan usein haarniskoimattomille barbaareille ja ritarit kuvataan sekä levyhaarniskassa että kilvessä. (Kun taas esimerkiksi ikoniset viikingit kulkivat kilven ja muiden aseiden kombinaation kanssa.) Sen sijaan kehun sitä että Zelda -pelisarjan Link on hyvin järkevä miekan ja kilven käyttäjä. Kulkee ympäriinsä vaatteissa. (Yleensä aluksi vihreissä, sittemmin sinisissä, punaisissa ja jopa violeteissa.)

Onko "itsetuntoni" paskiainen?

Kirjoitin aikaisemmin 2 eurolla ostamastani harjoitusmiekasta. Se esiintyy myös ylläolevassa kuvassa. Joka taas liittyi kirjoitelmaani miekanhuoltoprojektistani. Ylläolevassa kuvassa se on rinta rinnan hyvin tavanomaisten pitkien miekkojen kanssa. Selvää on, että se on hyvin samankokoinen. Erityisesti sen terä on käytännössä täysin saman mittainen kuin pitkässä miekassa. Sen kahva on kuitenkin massiivisempi. Ja siinä on väistinrenkaat jotka muista esillä olevista pitkistä miekoista puuttuvat.

Muutenkin harjoitusmiekka on hyvin massiivinen. Tästä päästään ikiaikaiseen kysymykseen siitä mikä on ns. "bastard sword". Tässä mielikuvan saamista voi auttaa se, että laitan sen rinnakkain vakaasti kahdella kädellä käytettävän miekan kanssa. Se ei toki ole kahdenkädenmiekka sieltä aivan kaikista isoimmasta päästä. Mutta se on miekka jota ei käytännössä voi käyttää yhdellä kädellä. (Sekin on kokoonsa nähden aavistuksen verran tarpeettoman massiivinen itse asiassa.) Molemmissa on väistinrenkaat. Niiden koossa ei ole mainittavaa eroa.

On ajatuksiaherättävää, että kahdenkäden miekka on itse asiassa terältään vain viitisen senttimetriä pidempi. Se kuitenkin painaa kaksi sataa grammaa vähemmän kuin tuo minun uusi ostokseni. Tämä onkin hyvin oleellinen massiivisten miekkojen ongelma. Itsetuntoni on melko paksu. Mutta jos haluaa voimalla lyötävän aseen niin on aivan kannattavaa muotoilla terää pidemmäksi niin että ulottuvuus ja iskun tehokkuus kasvavat. "Itsetunnostani" saisi rakenteen kestävyyttä oleellisesti uhraamatta kenties jopa 20 senttiä pidemmän. (Mutta ei kyllä yhtään pidemmäksi ilman painonlisää, ei edes hyvällä tahdolla ja itkemällä.) Se painaakin saman verran kuin täysikokoinen aivan käytettävä kahdenkädenmiekka. Se on kuitenkin aika hyvin painotettu joten sillä periaatteessa pystyy tekemään vielä yhden käden tekniikkaa.

Haasteena onkin se yllä esittämäni kysymys siitä että onko tämä "bastard sword". Selvästi jonkinlainen erottelu on ollut. Esimerkiksi tiedetään että englannissa joissain turnajaisissa miekkailuotteluita on luokiteltu niin että pitkä miekka ja bastard sword olivat eri sarjoissa. Joten niissä on jotain eroja. Mutta siitä mitä tämä ero on tarkalleen ottaen ollut ei olla aivan varmoja.

Itse asiassa on esitetty jopa teoriaa siitä että tärkeimpänä erona on ollut miekkailutyyli. Eli ei edes se minkälainen ase on kyseessä. Onkin aivan mahdollista että "bastard sword" ja "longsword" ovat synonyymejä. Ja monissa lähteissä niitä käytetäänkin synonyymeinä.

Toisaalta taas monet erottelevat sen aivan omaksi kategoriakseen miekkoja. Tämä ei toki ole sinänsä yllättävää. Miekoissa ei ole mitään yhtenäistä standardia. Tosiasiassa terän pituus vaihtelee ja kahvan pituus vaihtelee. Väistin leveys vaihtelee. Miekka taas on näiden kombinaatio. Kysymys on hyvinkin rajanvetokysymyksistä. Tässä kohden "bastard sword" näyttää saaneen pääsääntöisesti kolme erilaista määritelmää:
1: Ensimmäinen on se, että se on pitkänmiekan synonyymi. (Ja ero on kenties alueellinen tai taistelutyyliin liittyvä.) Tässä määritteissä oma miekkani varmasti menee "bastard swordiksi". Se on pitkän miekan pituinen ja sitä voidaan käyttää yhdellä tai kahdella kädellä.
2: Toinen on se, että se on yhden käden miekan terä kahden käden tai puolentoista käden miekassa. Tai se on muuten välimuoto yhdenkäden miekan ja pitkän miekan välillä. Eli helposti hyvin kahvapainotteinen miekka yllättävän lyhyellä terällä joka on hybridi yhdenkädenmiekan ja pitkän miekan välillä. Tai jopa yhdenkäden miekan terän ja kahdenkädenmiekan kahvan yhdistelmä. Minun miekkani ei ole tämän määritelmän mukaan "bastard" vaan selvästi ihan tavallinen pitkämiekka hieman tavallista varustetummalla väistiosalla.
3: Kolmas on se, että on pitkän miekan terä selvästi kahdenkäden kahvalla. Tai se on muuten välimuoto pitkän miekan ja kahdenkädenmiekan välillä. Tässä tapauksessa oma "itsetuntoni" itse asiassa on hyvinkin tyypillinen ja leimallinen bastard. Sen kahva väistinrenkaineen on massiivinen. (Ja tärkeä osa painotusta jolla massiivinen miekka saadaan painotettua niin että se vielä juuri ja juuri taipuu yhdenkäden tekniikoihin. Itse asiassa tavalla jossa yhdenkäden tekniikoihin rajoittaessa tulee aivan hirveää höyryjyrämeininkiä. Näin massiivisen aseen torjunta yhdellä kädellä on hyvin haastavaa. Tätä kovemmaksi ei impaktit mene muuttamatta systeemiä kokonaan kahden käden tekniikaksi.)

Miekan näkökulma

Minua kiinnosti, miltä miekkailu näyttää "miekan näkökulmasta". Koska isojen miekkojen väistinrenkaat olivat näppäriä siinä mielessä että niihin sai teipattua kameran kiinni, tein harjoitteitani raskaimmalla kahdenkädenmiekalla jonka tiedän vielä olevan käyttökelpoinen. Kahdenkädenmiekat ovat raskaita, mutta eivät maineensa veroisesti raskaita. Esimerkiksi normaalin lyöntiharjoituksemme yhdenkädentekniikat onnistuivat eikä videossa näy edes paussia niiden kohdalla. (Tosin teinkin harjoitteen rauhallisesti ja kunnolla, keskittyen.) Toisaalta halusin myös kokeilla revittelyä ja siihen sopi tietenkin vähemmän tekninen miekankäsittelyharjoitus. Siitä tulikin aikamoista revittelyä.

Pieniä huomioita smallswordin pitelystä (muutakin kuin että teen sen väärin)

Oikeanlainen
ote olisi "jotain tämänlaista".

Pidän "puoskarinmiekallani" leikkimisestä. Se on kevyt ja lyhyt joten sitä voi melko huoletta käyttää jopa sisätiloissa. Tähän liittyen käytän sitä kuitenkin monien mielestä väärin. Tarkalleen ottaen käytän sitä kuin sapelia. Vielä tarkalleen otettavammin käytän sitä kuin pitkää miekkaa yhden käden tekniikoissa. Tämä on riittävän toiminnallista. "Tämä pää sisään" -tilanne toteutuu tavalla joka on itsepuolustuksellisestikin tyylikästä. (Se on suora ja siinä on terä : sillä voi lyödä.) Kuitenkin aivan oikeaoppinen, ja historiallisesti perusteltu, ote ja tapa käyttää sitä olisi toisenlainen.

On tavallaan kiinnostavaa miettiä sitä miksi smallswordia käytetään eri tavalla kuin pitkää miekkaa. Ja miksi sitä käytetään eri tavalla kuin rapiiria. On kenties helpompaa aloittaa rapierista. Se on klassinen muskettisotureiden pitkä pistoase. Se on pidempi ja raskaampi ase kuin smallsword. Siinä on myös korikahva. Tai kasa renkaita jotka de facto muodostavat jonkinlaisen korikahvan. Tämä kokonaisuus on kehittynyt siitä että miekassa etusormea on alettu pitää väistin yli eikä sen suojassa. (Esimerkiksi Achille Marozzolla.) Tätä sormea varten on aluksi rakennettu suojaava rengas. Ja sitten näitä on lisätty. Ja sitten asetta voi pitää paremmin koko ajan edessä. Etusormi muuttaa asennon pistoille sopivammaksi. Rapierissa pistosta tulee voimakas koska kärki on linjassa käden luihin ja on hyvin tuettu.

Smallswordissa on kyseessä myös melko vahvasti pistoase mutta siinä ei ole etusormea joka menisi väistin yli. Sen sijaan siinä haetaan linja käden kanssa toisella tavalla. Pitämällä peukaloa erikoisesti "yllä". Eli uusi asento haetaan etusormen asennon sijaan peukalon asentoa muuttamalla. Tämän vuoksi smallswordissa ei olekaan mutkikasta korikavaa vaan pelkkä pyöreä levy. (Levy joka joidenkin mieleen tuo katanamiekat.)

Se, miksi näin on tapahtunut on hankala. Eräs syy on miettiä sitä miksi esimerkiksi smallswordin opettajilla kuten Angelolla on paljon aseenpoistotekniikoita (disarm). Koska ase on lyhyempi kuin rapier on astetta fyysisempi toisen käteen tarttuminen ja muu disarmia auttava mahdollista useammin. Ja tämän tilanteen koittaessa rapiertyylinen koppa on itse asiassa vankila kädelle. On hyvin vaikeaa vain irrottaa ote. Etusormi jää helposti vangiksi kädensijaan. Joka tarkoittaa sitä että rapiertyylisellä kahvalla etusormi murtuu helposti. Ja disarmeissa on aina jonkinlaista vääntöä joten sormen murtuminen olisi yleistä ja odotettavaa. (Toisaalta ylivertaisuus koppaa vasten voi olla syy harjoitella juuri näitä disarmtekniikoita.) Tämän vuoksi pistoon sopivan lijan ja otteen hakeminen toisella tavalla on erityisen toivottavaa. Ja näin kädensija on yksinkertaistunut levyksi ja D -kaareksi.

Tämä toisaalta voi olla taustasyynä sille miksi pidän "puoskarinmiekalla" leikkimisestä. Se ei ole korikahva. Jos ei puhuta rapierista vaan siitä että yhden käden viiltelyaseeseen liitetään korikahva, pidän kahvaa rajoittavana. Pitkän miekan kanssa ranteen asento vaihtelee monella tavalla ja tämä on siinä hyvin tärkeää. Ne vaatisivat siksi rajoitetumpaa määrää "tuttuja tekniikoita". (Minulle tuttuja.) Smallsword kuitenkin on vähän kuin liian lyhyt pitkämiekka jolla voi tehdä yhden käden tekniikoita melko vapaasti. Vaikka se ei ole tehokas viiltoase sitä kuitenkin voi käyttää hieman myös siihen.

Miekan leveydellä

Jos katsotaan erilaisia miekkoja, voidaan huomata että niillä on aina leveys ja paksuus. Toisin sanoen terällä on sekä profiili jolla se yleensä kuvataan, että teropuolen paksuus. Yksinkertaisimmillaan miekka on periaatteessa vähän kuin litistetty rautatanko.

Usein miekoissa on kuitenkin muutoksia paksuudessa ja leveydessä. Suosittua on että miekan terä on kahvapuolella paksumpi kuin kärjessä (distal taper). Tätä tehdään usein sen vuoksi että miekka kevenisi ja sen painopiste olisi lähempänä kättä jotta sitä olisi näppärämpi pyörittää. Moni miekka on myöls kapeampi kärjestä, terä kapenee pitkin miekan pituutta vähitellen (profile taper). Tämän syyt ovat yleensä samat. Sillä hallitaan painopistettä ja kevennetään asetta. Itse asiassa nyrkkisääntönä onkin että miekalla pitäisi olla tämänlaisia keventimiä. Halvat "miekan näköiset" rautatangot kun eivät tämänlaisista välitä. (Mutta jos ne ostetaan koska ne ovat hienoja niin onko sillä muka väliäkään?)

Toisaalta voidaan nähdä että nämä elementit ovat muutakin kuin toisiaan tukevia. Aina ei kannata ohentaa sekä leveydessä että paksuudessa. Ei vaikka tällä syntyy sulavia ja näppärästi käsiteltäviä aseita.
* Jos otetaan minun henkilökohtainen "puoskarinmiekkani", se on smallsword jossa ei ole juuri lainkaan paksuuden vähentymistä. Kuitenkin smallswordejen tulee olla by definition näppäriä niin että niiden painopiste on lähellä kahvaa. Tämä piirre ei kuitenkaan ole poikkeava. Ja syynä on se, että smallsword on pistoase. Jos terä on kärjestä kovin ohut se taipuu "lappeen" suuntaan. Sen vuoksi smallswordeihin onkin joskus hankittu lapepuolen oheneminen (distal taper) "huijaamalla". Kyseessä on "hollow grind" -tekniikka jossa miekan terä on itse asiassa kolmiomainen ja kärkeä kohden kapeneva. Niihin vain koverretaan "keskelle" urat. Näin taipumispuoli estetään.
* Toisaalta katana on hyvä viiltoaseena vaikka niiden kohdalla onkin huomattava että historiallisesti niissä terän ohenema (distal taper) on vähäinen tai olematon. Ja myös aseen profiilia katsellessa voi huomata että terä ei huomattavasti ohene. Niillä esimerkiksi lappeella voidaan torjua aivan eri tavalla kuin ohueksi hiotuilla terillä. Ja toisaalta kun painopiste on kauempana kädestä, tulee iskuun enemmän tehoja. Tämä ratkaisu varmasti selittää sen miksi katanan terä ei juurikaan eroa yhdellä kädellä käytettävän sapelin pituudesta. Mutta sitä käytetään kahdella kädellä.
* Ja kun sapelit tulevat puheeksi, niin terävimmissä sapeleissa ei välitetä pistämisestä kovin paljoa ja niissä kärkiosa voi olla hyvinkin kapea. Niissä on siis melko voimakas paksuuden vähenemä (distal taper). Mutta niissä voi olla leveämpi osa kärjessä joka taas siirtää painopistettä kauemmas. Tämä johtuu siitä että hiomalla asetta kaukaa ohueksi saadaan viilto-ominaisuuksia. Ja painopisteen siirtäminen lisää tätä vaikutusta. Miekan voi rakentaa monenlaisella logiikalla, kunhan huomioi että pistomiekalle tämänlaisen sapelin rakenne olisi idioottimainen.
* Jos taas mietitään "veriuria" niin niissä miekan terän keskeltä otetaan painoa pois. Sen voi nähdä toimivan siitä ikävästi että se ottaa metallia pois nimenomaan kahvan suunnasta. Kun aseesta ottaa painoa pois samalla kun sen painopiste siirtyy kauemmas kädensijasta leikitään hyvin herkillä alueilla. Jos ase olisi muuten painava, ratkaisu on kuitenkin aivan hyvin perusteltu.

Tämä kokonaisuus vihjaa siihen että kapenemat ovat "hyvä nyrkkisääntö mutta huono isäntä". Ja tämän tiedostaminen auttaa miettimään miekkoja hieman erilaisella tavalla. Sellaisella tavalla jossa enemmänkin katsotaan "positiivisen kautta" sitä mihin kyseinen ase voisi kenties toimia.
* Jos vaikka näkee pitkänmiekan joka on profiililtaan kärkeä päin voimakkaasti kapeneva (profile taper) mutta joka ei kuitenkaan terän paksuudeltaan kapene juuri yhtään (distal taper) se on hyvä lelu half-swordingiin ja vaikka haarniskoidun tyypin panssareiden läpäisyyn. Sillä siinä puuhassa hyvät pisto-ominaisuudet ja se että miekka ei taivu miten vain ovat eduksi.
* Jos muuten aivan samannäköisen miekan terä taas kapenee voimakkaasti se ei toimi panssaroitua vihollista vastaan mutta on näppärä ja nopea viiltely-kikkailuase sellaiselle joka haluaa olla näpsäkkä miekkasankari.
* Ja jos taas nähdään ase jonka kaukaisessa päässä on paljon painoa, tiedetään että se on hidas ase jolla halutaan huitoa kovaa jolloin se ei ole mikään pistomiekkailijan valinta.

Ja niin edespäin.

Onko miekkamestaruudessa jotain erityistä?

Miekkamestareilla on myyttinen status elokuvissa. Taustalla tuntuu usein olevan sellainen ajatus jossa yhdistyy kaksi asiaa (a) miekka eroaa jotenkin oleellisesti kaikista muista aseista (b) miekan käyttö on jotenki
n erityisen hienoa, vaikeaa ja taitoa vaativaa mutta kuitenkin supertehokasta. Nämä ajatukset tietenkin miellyttävät minua.

Paitsi siltä osalta että tämä on oikeastaan hevonkukkua.

Satuin käymään keskustelun, jossa ihminen oli hyvin tyytymätön siihen että koulullamme ei harjoitella miekka vs. kirves -taistelua. Ideana tuntuu olevan suunnilleen sama mikä on useissa roolipeleissä. Näissä kirves on jotenkin aivan oma aselajinsa kuin miekka. Ja jos taistelet pelkästään miekkoja vastaan, et voi osata kirveiden käsittelyä. Koska kirveet ovat aivan eri asia.

En kuitenkaan näe tässä niin oleellisen suurta eroa. Siksi miekat eivät tarvitse oleellisesti erilaista eikä enempää harjoittelua kuin muunkaan sorttiset aseet. Itse asiassa miekka on metallista tehty metallinpala joka on teroitettu. Jos torjut vaikka kävelykepillä tai miekalla, mekaniikka on sama. Aseilla voidaan iskeä ja pistää. Näillä linjat ovat kaikilla suunnilleen samanlaisia. Eroavaisuudet ovat enemmän siinä minkälaista vahinkoa ase tekee perillä.

Suora ase on periaatteessa kädenjatke. Anna minulle kirves niin käytän sitä. Siinä on toki eroja siinä että niiden painopite on kauempana. Ja tämä hidastaa kirvestä mutta antaa siihen voimaa. Ja usein tätä hidastumista kompensoidaan lyhentämällä asetta hieman. Samantyyppiset muutokset toimivat sitten sotavasaroihin, sotanuijiin ja muihin suoriin tai kohtuu suoriin aseisiin. Erot ovat olemassa ja ne tehoavat eri tavoin panssaroituihin vihollisiin. Mutta muutoin erot ovat helposti "vain detaljeja". Tekniikoita ei tarvitse aivan syvällisesti muuttaa täysin erilaisiksi. Tämä aseiden erottamattomuus korostuu jos harjoittelee vaikka Talhofferin manuaaleista. Hänellä kun oli ajatuksena että hyvinkin erilaisia aseita voidaan käyttää samantyylisillä tekniikoilla.

Itse asiassa merkittävämpiä eroja tuleekin sitten siitä onko toinen käsi aseeton, onko siinä tikari, kilpi tai jotain muuta. Esimerkiksi bucklerin kanssa asento on kannattavaa muuttaa kumarammaksi. Se tekee siis enemmän tekniikkaeroa kuin se että miekan vaihtaa kirveeksi. Salaisuus onkin että pamppumainen erimittainen puutikku toimii varsin pienin modifioinnein harjoitusvälineenä eri aseiden ""vaarattomana" "analogina"".

Toki laittaisin tähän pienen lisävaroituksen.

Sillä on aseita jotka selvästi eivät kovin hyvin toimi analogisena miekan kanssa. Näitä ovat suoraan sanoen (a) ruoska (b) ketjukuulat ja vastaavat varsta -aseet (c) viikate (d) kaukaa heitettävät aseet (e) jouset (f) tuliaseet. Ja siinä suunnilleen oli listan loppu. Sen relevanteissa mielissä. Nämä ovat myös epäintuitiivisempia aseita koska ne eivät toimi samalla tavalla kädenjatkeena kuin edellämainitut.

Toinen asia on tietenkin se, että esimerkiksi tikarit ovat usein sen verran lyhyitä että niillä torjuminen on vaikeaa ja taisteluetäisyys on lyhyt joten kaikkia miekan vaatimia tekniikoita ei tarvitse käyttää. Näin ollen voisin jopa sanoa että pitkämiekka on jossain määrin monipuolisempi kuin aivan lyhyet aseet - ja toisaalta pelkästään kahdella kädellä käytettävät aseet. Ihan sen vuoksi että sitä voidaan käyttää sekä yhdellä että kahdella kädellä. Tämä näkökulma tosin tekee sauvasta vielä pitkää miekkaakin monipuolisemman.

Ja kolmanneksi voisi huomauttaa että rapiirin kaltaiset aseet tuntuvat olevan niin vahvasti spesialistiaseita että niiden kanssa joudutaan viilaamaan detaljeja niin paljon että niistä tulee oma taiteenlajinsa tämän vuoksi. Ja jos käyttää vain yhtä detaljia sen soveltaminen tämän osaamisalueen ulkopuolelle toisiin aseisiin voi olla heikentynyttä. Tosin terävällä tikulla voi pistää aivan kuten rapiirillakin. Ja tylsälläkin, ero on vain vahingossa.

Kuitenkin nyrkkisääntönä on se, että aseiden eroja tunnutaan liioittelevan. Luultavasti tämä tulee roolipeleistä ja elokuvista joissa tietyt aseet ovat ikään kuin persoonallisuuden jatkeita. Tikarimiehet käyttäytyvät niissä tietyllä tavalla, samoin miekkamiehet. Kahden käden kirveen kanssa taisteleva on mielikuvissa aivan omanluonteisensa. Tosimaailmassa nämä erot eivät ole niin ylitsepursuavan suuria.

Tietenkin haluaisin että miekkamestaruudessa olisi jotain spesiaalia, että siinä vaaditaan jotain superneroutta ja taituruutta joka yhdistyy taistelulliseen ylivoimaisuuteen. Mutta valitettavasti tämä todellisuus ei ole se missä elämme.

Että kaikki ei menisi käsille

Olen muutaman kerran kokeillut rapieria, ja en ole pitänyt siitä. Tähän on karkeasti ottaen yksi syy. Se, että se vaatii aivan liikaa. Syy ei tavallaan ole siinä että se olisi jotenkin "homoa", vaan koska minussa ei ole "riittävästi miestä" siihen. (Mikä on tärkeä huomautus.) Jos pitkällä miekalla harjoittelu on raskasta ja väsyttävää, rapierin kanssa kyseessä on, ainakin minun kohdallani, aivan puhtaasta kivunsiedosta. (Tosin minulla on säännöllisesti särkyjä joka tapauksessa ja tämä voi olla liitoksissa niihin.) Pitkän miekan ergonomia on minulle paljon parempi.

Olinkin hieman yllättynyt kun eräs hyvä miekkailija korosti että hänestä pitkämiekka on nuorten miesten laji. Hän korosti että siinä räjähtävästä voimasta on erityisen paljon hyötyä. Sen sijaan hänestä rapierilla pystyy hoitamaan asioita paremmin vanhanakin. Tämä tuntuu omituiselta ja huonosti yhteensopivalta tuon "ergonomiakäsitykseni" kanssa. Ja itse koen tämän "ergonomiakysymyksen" melko lailla koeteltuna ilmiselvyytenä.

Mutta kenties näiden kahden välillä onkin jonkinlainen yhteys.

Jos mietitään rapieria, se ei paina enempää kuin pitkämiekka. Ne ovat suunnilleen samanpainoisia. Oleellisin ero on siinä miten niitä pidetään ja käytetään. Rapierin kanssa asetta pidetään paljon ojossa suoraan edessä. Tämä on se kivun lähde. Kun pitää kättä suorana edessään puolitoista tuntia, tietää pitäneensä.

Pitkässä miekassa on sen sijaan paljon asentoja joissa kädet ovat lähellä ruumista. Etenkin italialaisessa miekkailussa tämänlaiset asennot ovat enemmänkin pääsääntö kuin poikkeus. Posta di Fenestrassa kädet ovat pään vierellä, Posta di Donnassa lähes olalla. Porta di Ferro on hyvin levollinen. Näissä asennoissa käsiä voi pitää paljon kauemmin ilman että huomaa pitäneensä. Oikeastaan ainoastaan Posta Longassa kädet ovat suoraan eteenpäin.

Oleellinen kysymys on "miksi". Ja nähdäkseni tärkein yksittäinen syy on väistin rakenne. Rapiirin kohdalla pistomiekan pisto-ominaisuus voisi viedä mielikuvat siihen että pistoasetta pidettäisiin eri tavalla kuin viiltoasetta. Mutta nähdäkseni tämä ei ole tässä se tärkein elementti. Sillä jos katsotaan erilaisten sapeleiden käyttöä, voidaan huomata että niissä osassa käytetään varsin ojossa olevia perusasentoja. Ja vaikka schiavonnien tai muiden korikahvallisten miekkojen (basket hilted sword) käyttöä katsellessa voi huomata että niissäkin on iso annos sitä minkä minä koen "epäergonomisuudeksi".

Nähdäkseni syynä on se, että vaikka pitkän miekan väisti on tavallaan hyvä ja suojaa melko hyvin, niin se ei kuitenkaan tarjoa kovin totaalista suojaa kädelle. Käsi joka on suoraan ojossa on helppo maali. Siksi Posta Longan ideana on se, että sitä käytetään tilanteissa joissa miekan terä suojaa kättä niin että vastustaja joutuu jotenkin menemään sen ulottuville (tai jos on ovela, kiertämään sitä) päästäkseen käsille.

Kun miekka on vaarallinen heti kun olet iskemisen ulottuvilla, on selvää että pitkällä miekalla on nimenomaan järkevää pitää käsiä kaukana vastustajan aseesta ja iskeä täältä hyökkäyksiä. Kädet ovat maalina hyvin hyvin vähän aikaa. Ja tässä vahvasta räjähtävyydestä on taatusti hyötyä.

Sen sijaan rapiirissa on käden ympärillä paljon suojaa. Silloin on järkevää pitää sitä edessä. Tästä asennosta pääsee tekemään salamannopeita hyökkäyksiä ja ase on koko ajan valmiina suojaamaan erilaisia linjoja. Nyrkkisääntönä onkin se, että mitä useampi suojakaari miekassa on, sitä todennäköisemmin senlaisen käyttöön keskittyvä tyyli pitää asetta ojossa. (Pelkkä väistipalkki tai nyrkin yli menevä kaari ei tässä vielä paina paljoa, mutta tästä enemmän on enemmän.)

Kysymys on tavallaan vähän samasta kuin bucklerin kanssa. Siinäkin pikkukilpeä pidetään usein ojossa hyvin raskaalla (ja minulle kivuliaalla) tavalla koska siten se suojaa hyvin. Koska siinä käsi ei ole maali vaan kilpi jonka taakse voi mennä itse suojaan.

Teräasekompromisseja ; Koko juttu on kaksiteräinen miekka

Eräässä sanontoja käsittelevässä keskustelussa nousi esiin väite siitä että yksiteräisen ja kaksiteräisen miekan välinen ero on siinä että yksiteräinen miekka olisi niille jotka katsovat vihollisen asetta ja jotka haluavat suojata itseään. Ja miten kaksiteräinen miekka taas on sellaiselle joka katsoo vihollista ja joka ei välitä itsen suojaamisesta. Ajatus on jotain jota vain kielestä kiinnostunut voi kehittää. Se nimittäin sopii hyvin sanontaan "kaksiteräinen miekka". Itse kuitenkin harjoittelen pääasiassa pitkällä miekalla. Joka on kaksiteräinen miekka sillä tavalla millä miekat ovat kaksiteräisiä.

Jotenkin ajatus on myös ymmärrettävä. Onhan miekassa yksi terä koko ajan itseä kohden. Joten teoriassa miekan voisi painaa itseä vasten ja näin teloa itseä omalla aseella. (Harva ihminen ajattelee kuitenkaan että yksiteräistä katanaa käyttävät samurait ajattelevat vihollisen miekkaa ja olisivat ensisijassa defensiivisiä.) Tämä ei kuitenkaan ole kokonaisuuden kannalta kovin relevantti uhka. Sen sijaan on katsottava miksi jotkin aseet ovat yksiteräisiä ja kaksiteräisiä.

Täydellinen lippu ISIS -järjestölle
Valitettavasti Essex on ehtinyt
viedä sen ensin.

On hyvä aloittaa sapeleista. Ne ovat yksiteräisiä aseita. Niiden viilto-ominaisuuksia on korostettu kaarevalla terällä.
* Sapelin terän kaarevuus on hyödyllinen sillä siihen saadaan pitkä leikkauspinta jolla saadaan viillettyä tehokkaasti. Terään saadaan myös massaa kärkeen asti jolloin iskut ovat sielläkin voimakkaita ja tehokkaita.
* Tämä tehdään uhraamalla pisto-ominaisuuksia. Toki kaarevan sapelin kärkeen voidaan jättää pitkä "leikkaamaton" piikkikin. Tämänlaisella terällä pistäminen on hämmentävää ja vaarallista. Mutta tällöinkin pisto on heikko verrattuna suoran aseen pistoon. Sillä suorassa aseessa voima välittyy suoraan. Kaartaessa osa voimasta "vuotaa" aivan muualle.
* Sapelin toista puolta ei teroteta. Tämä on järkevää sillä viiltävän terän ei ole hyvä taipuilla hirveästi. Jotta terästä saadaan tarpeeksi nasakka voidaan takareunasta tehdä riittävän paksu. Ja sitten muu osa miekasta voidaan teroittaa tähän. Ja näin saadaan tehtyä loivempi teroituskulma. Joka sekä keventää asetta että mahdollistaa sen, että aseesta tehdään hyvin terävä.
* Tosin niissä on usein aavistus kahdesta terästä : Kärjestä on usein leikattu osa pois ja tätä "leikkauspintaa" on teroitettu. Näin mukaan on saatu jonkin verran toistakin terää. Mutta näin ei ole tehty aina. (Se vain muistuttaa että yksiteräisen ja kaksiteräisen aseen välinen ero on osittain harmaasävyinen.)
* Toisaalta osa yksiteräisistä aseista on tehty sen vuoksi että niitä on helpompi tehdä. Silloin kyseessä ovat enemmänkin messerin kuin sapelin tyyliset aseet. Kaksiteräisiä aseita on ollut vaikeampi tehdä.
* Jos pitkää miekkaa verrataan sapeliin voidaan sanoa että suoran kaksiteräisen kohdalla on kyse enemmänkin siitä että etenkin aivan terän kärkiosan viilto-ominaisuuksissa annetaan hieman periksi sapelille. Ja pisto-ominaisuudet otetaan vahvemmin mukaan yhdeksi vaihtoehdoksi. Joskus tosin on myös sellaisia kaksiteräisiä miekkoja jotka ovat hyvin kärkipainoisia. Niiden pisto-ominaisuudet eivät ole hyviä. Niillä on viilto-ominaisuuksia hyvin kärkeen asti ja ne ovat itse asiassa usein nimenomaan "kaksi kaarevaa terää jotka kohtaavat keskellä". Ne ovat kuitenin tämän ratkaisun vuoksi kokoonsa nähden hyvin painavia.
* Tärkein ero yksiteräisen ja kaksiteräisen miekan välillä on se, että iskua "palauttaessa" kaksiteräisen kanssa ei tarvitse kääntää rannetta ja yksiteräisen kanssa on pakko. Kääntämättä toiminta on pikkiriikkisen nopeampi. Ja toisaalta on vaikeampaa ennakoida seuraavia tekniikoita kun variaatiota on enemmän.
* Pistomiekka onkin sitten erikoinen. Sillä niissä on "kolmiteräisiä aseita" joissa on tavallaan kysymys vain piikistä. Sapeliin verrattuna voidaan huomata että pisto-ominaisuudet ovat oikeastaan täysin korvanneet viilto-ominaisuudet. Joku voisi sanoa että jotkut pistomiekat jotka ovat hyvin pitkiä ja keveitä ovat vaatineet hollow-grind -ratkaisun. Ja niissä on tavallaan kolme terää. Mutta niiden viilto-ominaisuudet ovat hyvin heikkoja ja nopeasti levenevä terä johtaa siihen että haavat ovat väkisinkin hyvin pinnallisia. Näin ollen niiden kanssa huitominen on suunnilleen yhtä tehokasta kuin ohuella oksalla piekseminen. Eli niillä annetaan enemmän selkäsaunoja kuin surmataan vihollisia. Niiden koko funktio on siinä että on mahdollisimman pitkä pistoase ja muu rakenne vain tukee tätä pistoa.

Kaiken kaikkiaan teräaseissa on aina kysymys kompromissista. Tekemisen vaikeus, aseen keveys, iskun voima, aseen ketteryys, pisto-ominaisuudet, viilto-ominaisuudet ja efektiivinen ulottuvuus näissä kaikissa ovat sellaisia että kun otat jotain lisää joudut käytännössä väkisin uhraamaan jotain muuta. (Jos haluat lyödä tehokkaasti joudutaan usein siirtämään painopistettä kauemmas joka hidastaa asetta ja tekee siitä vähemmän ketterän ; Jos teet terästä ohuen se kevenee mutta taipuu helposti viillossa jolloin viilto-ominaisuudet heikkenevät. Jos teroitat terän tylsäksi, ase kestää enemmän...) Moni hakee "täydellistä miekkaa" mutta kyseessä on yleensä kompromissista.

Kuinka historiallisina aikoina miekka oli vähän kuin auto

Kun katsotaan keskiaikaista elämää Euroopassa on ymmärrettävä se, että noin karkeasti ottaen miekat olivat kalliita. Mutta tätä ei saa ymmärtää väärin. Moni voisi tästä ajatella että miekat olisivat rikkaiden omaisuutta. Ja näin selittyisi miten miekka olisi erityisen ritarillinen ; Ase joka on kallis muuttuu äärimmäisen helposti statusesineeksi.

Miekan statusarvoa on lisännyt se, että se ei itse asiassa ole erinomainen sota-ase. Se onkin usein enemmänkin sekundaarinen ase jota käytetään koska paremmat on menetetty. (Poikkeuksia on. Landsknechtit käyttivät jättimäisiä kahdenkädenmiekkoja pääaseenaan. Mutta nämä ovat poikkeuksia ja heidänkin käyttämänsä miekka oli hyvin epätavallinen miekka, esimerkiksi juuri kokonsa vuoksi.)

Tästä hyvänä esimerkkinä ovat samurait katanoineen. Katana ei ollut samuraiden sota-ase. He olivat ratsailla kulkevia jousimiehiä. Ja sekundaarisena aseena heillä oli jokin pitkän varren päässä oleva ase (ns. polearm). Katana oli sodassa tertiaarinen ase. Ja muutoin hyödyllinen koska sitä oli kätevä kantaa mukana arjessa. Miekka yksinkertaisesti ollut säällisen kokoinen arjessa mukana kuljetettava esine. Ja siksi miekat ovat yleisesti ottaen olleet jonkinlaisia yhdenkädenmiekkoja tai korkeintaan pitkiämiekkoja. Ne ovat vielä sen verran lyhyitä että niitä voi kuljettaa mukana ilman valtavia ongelmia. (Tältä osin miekka muistuttaa hieman nykyajan upseerien pistooleita jotka eivät ole erinomaisen hyviä sodan aseita.)

Ja sitä voidaan käyttää mukavasti niin hevosen selästä kuin jalan. Koska miekka ei ole koskaan ollut pääaseena, siihen panostaminen on ollut helposti pröystäilyä. Siksi ei olekaan ihme että miekkoja on käytetty myös jonain jonka päätarkoitus ei ole sotaan tai itsepuolustukseen valmistautuminen. Itsepuolustus on ollut sekundaarinen tarkoitus. Kun on lähdetty kaupungille on ollut tärkeää osoittaa varallisuuttaan. Näin osa miekoista ovat olleet hyvin kalliita.

Miekkoja on ollut myös melko kallista huoltaa. Kun ase ei ole tärkeä sodassa, sen tekeminen on vaikeahkoa, se vaatii ostamisenkin jälkeen huoltoa joka tarkoittaa rahankulua, ja se muuntuu statusesineeksi, on selvää että miekkojen korkea hinta ei ole mikään huono ajatus.

Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen.

Voidaan lähteä jopa siitä että tosiasiassa keskiaika on 1000 vuoden ajanjakso. Ja näin pitkää aikaväliä ei voi olettaa muuttumattomaksi monoliitiksi. Mutta toisaalta keskiaika ei myöskään ollut rooman aikaa. Roomalaiseen aikaan gladius oli standardiase. Varhaiskeskiajalla miekat eivät ollet yhtä yleisiä. Silloin miekkojen tekeminen oli kohtuullisen kallista. Ja miekat olivat harvinaisia ja kalliita. Kuitenkin 1200 -luvun loppupuolelle mentäessä miekoista tuli yhä yleisempiä ja yleisempiä. Metallurgia kehittyi tuohon aikaan ja miekkoja voitiin massatuottaa. Lisäksi miekkojen hintoja alensi se, että monet varhaiskeskiajan miekatkin olivat säilyneet. Oli siis paitsi uusia miekkoja myös suuri kasa miekkoja jotka oli tehty aikaisemmin. Ja jo tuolloin "kirpputorimiekat" olivat yleisesti edullisempia kuin sellaiset jotka seppä teki sinulle itsellesi tai jotka ostit uutena.

Siksi ei ole tavatonta löytää uudelleenkahvoitettuja, uudelleenmuotoiltuja ja muuten fiksailtuja miekkoja joissa on hyvin vaikeaa sanoa että "miltä ajalta ne ovat". Siksi että on filosofinen kysymys onko alkuperäinen miekka se ensimmäinen versio aseesta on tehty silloin vai onko se ajoitettava siihen hetkeen jolloin se on uudelleenmuotoiltu, hiottu ja siihen on tehty uusi kahva.

Tämä näkyy myös osittain sitä kautta että tunnetut miekkailumanuaalit alkoivat ilmestymään pian tämän jälkeen. Tämä johtui siitä että tuossa vaiheessa miekkailunopettajia alkoi olemaan yleisemmin. Fiore dei Liberi ei välttämättä ollut erityisen ensimmäisiä miekkailunopettajia - hän ei innovatiivisesti keksinyt miekkailunopettajien ammattikuntaa - mutta hänen teoksensa on eräs varhaisimpia säilyneitä ja tunnettuja teoksia. Hän tuskin oli aikansa ainut. Mutta ajalta jolloin miekkailunopettajia oli runsaasti on todennäköistä että edes jokin niistä säilyy. Miekkailumanuaalien ajat ja yleistyminen ovat epäsuoria vihjeitä siitä että miekat alkoivat olemaan melko yleisiä. Yleisyys viittaa jossain määrin hintaan. (Tosin ei hirvittävästi koska varhaisimmat manuaalit olivat jotain jolla opetettiin varakasta ylhäisöä. Tämä elitismi tarkoittaa että yleisyys ja hinta on otettava tältä osin varovaisesti.)

Hinta ja hinnan ääripäät.

Itse asiassa sen lisäksi että miekkailukouluja alkoi olemaan jokaisessa suuremmassa kaupungissa myös yliopistot ottivat miekkailukoulutuskäytäteen omakseen. Ja tämä vaatii sitä että miekat ovat kohtuullisen yleisiä. Tämä toi hintoihin variaatiota. Yliopistot ovat sitten olleet siitä hyödyllisiä, että niissä on inventoitu asioita. Ja näihin inventaareihin liittyy myös hintojenarviointia. Ja koska monilla yliopistoilla on kunniakkaat vuosisataiset perinteet, nämä kuitit ovat säilyneet. Historiantutkijoiden paras ystävä onkin byrokraatti tai lakimies tai pedanttinen kauppias. Historia on kuulemma voittajien, poliitikkojen ja sotapäälliköiden kirjoittamaa. Mutta todisteet ovat byrokraattien jäljiltä.
1: Yliopistoissa harjoitteluun käytetyt miekat ovat olleet varsin edullisia. Niiden tehtävänä ei ole olla taideteoksia vaan kestää harjoittelun vaatimukset. Tyypillisesti yliopistojen miekkojen kallein osa oli huotra. Samaa hintaluokkaa olivat myös tavallisten ihmisten kuolinpesistä testamentatut miekat. Listatuissa omaisuusluetteloissa on usein mainintoja miekoista. Näiden hinnat ovat olleet varsin vaatimattomia. Myöhäiskeskiajalla englannissa testamenteissa olevan vähäarvoisen miekan arvo on saattanut olla 2-3 penceä. Joka on vastannut suurin piirtein alhaisista alhaisimman rivisotilaan päiväpalkkaa. Toki sotilaalla on ollut muutakin kuluja kuin aseenostaminen, esimerkiksi syöminen ja olut. Mutta tämä demonstroi kuitenkin sen että halvan miekan hankkiminen ei ole ollut mitenkään erityisen kallista.
2: Toista ääripäätä sitten kuvaa saman aikakauden kuninkaan. Henrik V:den tilaamat lahjamiekat. Hän lahjoitti niitä diplomatiamielessä muiden maiden kuninkaille, korkea-arvoisille ylhäisille ja vastaaville. Näiden miekkojen hinnat olivat pari tuhatta puntaa kappaleelta. Ja 1400 -luvun alkupuolella tuo raha tarkoitti määrää jolla pystyi ostamaan huvilan.

Kuin auto.

Variaatio kertoo lähinnä ääripäät. Ja tämä johtaa otsikossa mainitsemaani analogiaan. Keskiaikana miekka on vertautunut nykyajan autoon. Monellakin tavalla.
* Karkeasti sanoen on pätevää sanoa että auto/miekka on yleisesti ottaen kallis. Niiden ylläpitokaan ei ole edullisinta mahdollista. Hinnassa on silti runsaasti variaatiota.
* Käytännössä kykenet saamaan periaatteessa toimivan pelin äärimmäisen pienellä panostuksella ja nämä hankinnat kuitenkin hoitavat esineen perusfunktion. (Sen terävä pää menee sisään miltei varmasti murtumatta tai se kuljettaa sinut paikasta A paikkaan B jättäen vain pakoputken tielle.)
* Aivan jokainen jossain työssä käyvä ihminen joka haluaa sellaisen saa sellaisen ilman aivan hirvittäviä uhrauksia muussa elämässä.
* Molempien joukossa on sellaisia luksusesineitä jotka ovat niin kallita että vain aivan rikkaimmalla voi olla mitään mahdollisuuksia edes unelmoida niistä. (Ja nämä luksusesineet ovat yleisesti ottaen arjen tasolla käyttökelvottomia. Timanttikoristeet eivät paranna otetta ja kultahiluaseet hajoavat. Lamborghinilla joutuu kitkuttamaan 60 kilometrin nopeusrajoitusalueilla eikä maksimivauhtia saada lähestyttyä edes moottoriteillä.)

Minkä miekan valitsisin kaksintaisteluun?

Olen aiemmin kirjoittanut melko monta juttua, jos en suoraan eri aseiden paremmuudesta ja huonoudesta, tai siitä miten ne eivät ole tasaveroisia, niin ainakin siitä mihin ne soveltuvat paremmin kuin toiset. Olen jopa vertaillut muutamia aseita keskenään. Tällä kertaa minua huvitti ajatus siitä miten valmistautua kaksintaisteluun jossa saa valita itselleen aseen. Vastapuolesta tiedetään vain se, että hän on valinnut jonkun miekan. Ja itse saisi valita jonkun miekan. Mitään kakkosasetta ei ole. Eli miekan kanssa ei saa ottaa buckleria, tikarita, kilpeä tai muutakaan. Tarjolla ei ole lojumassa muita aseita. Ja minkäänlaista panssarointia ei käytettäisi. Käytettävissä olisi aukeaa tilaa jossa ei olisi pylväitä, keinuvia puupölkkejä tai muutakaan akrobaattista tai omituista. Aseet tuodaan paikalle eli niitä ei tarvitse kuljettaa arjessa mukana ellei tahdo. Aseet ovat aluksi käsissä eivätkä vyöllä. Vastapuoli toimisi samalla säännöllä.

Tämän, hyvin keinotekoisen ja ehdottoman epähistoriallisen, asenteen takana on kuitenkin hyvin oleellisia asioita. Sillä jos mietimme miekkoja, niin niiden väliset erot ovat yllättävän pieniä. Esimerkiksi erot kirveen ja keihään välillä ovat suuremmat kuin miekkojen sisäinen vaihtelu. Lisäksi miekkojen kohdalla muoto on perustaltaan hyvin samantapainen joten niiden kautta erot tiivistyvät muutamaan muuttujaan. Erot ovat sekä pienempiä että hyvin mitattavissa argumenttiin.

Jos tässä lähdetään lyhyestä päästä. Lyhimmät messerit ovat itse asiassa veitsiä. Tässä kohden on liukumaa jossa on vaikeaa nähdä missä veitsi loppuu ja miekka alkaa. Messer ja lyhyempi arming sword "yksin käytettynä" on hyvin intuitiivinen ase. (Karkeasti sanoen kahden käden käyttöä vaativat ovat vaikeita oppia. Siksi sword&buckler ja rapier+dagger ovat todella vaikeita. Kahden käden aseet ovat seuraavaksi vaikeimpia. Yhden käden suorat "kädenjatkoaseet" on helpoin oppia. Taidoissa kehittyminen on kuitenkin hieman eri asia kuin näiden tuomat edut. Vaikeus ei tee hyvää asevalintaa mutta helposti opittava ei tee tehokkaaksi asevalinnaksi sekään.)
* Mutta sen syvin ongelma on huono ulottuvuus. Itse asiassa tässä kohden esille tulee jännittävä ongelma. Tavallisesti samanpituisilla aseilla taistellessa jalkoihin iskeminen ei ole jotain jota kannattaa standardinomaisesti tehdä. Ihan sen takia että jos olet niin lähellä että yllät lyömään toista jalkoihin, tämä aivan taatusti ulottuu lyömään sinua päähän. Samanmittaisilla aseilla jalkoihin tulevaa iskua ei siis välttämättä edes torjuta vaan astutaan maalina oleva etujalka taakse samalla kun toista lyödään päähän. Koska toisen ase on alhaalla, tämä on varsin tehokas ja varma keino.
* Mutta jos vastapuolella on paljon pidempi ase, tulee messerin kohdalla vastaan se, että se on sen verran lyhyt ase, että sillä on vaikeaa torjua jalkoihin tulevia hyökkäyksiä. Ja jos vastapuolen ase on pidempi hän voi hyvin yltää jalkoihin niin että itse ei vielä olla ulottuvilla. Tämä etäisyyden lyhentäminen vaatii torjunnan ja jatkamisen rakennetta. Ja alas tulevien iskujen torjunta vaatii hirvittävän kovaa ja taipuisaa ja nopeaa atleettisuutta. Ja vaikka nämä olisivatkin, niin ne saataisiin paremmin hyötykäyttöön muutoin.
* Messerin kädensuojaus on yleensä hyvin pientä. Ja lyhyt ja vähän suojaavia rakenteita käsittelevä ase on jotain joka kertoo sen mitä jokaisen miekkataistelijan tulisi tietää veitsimiehistä. Nimittäin sen, että ne on päihitettävissä kohtuu helposti kunhan muistaa vain sen, että heidän ruumiinsa raaja-osat hoidellaan ensin pois ennen kuin siirrytään niihin murhaavampiin osiin. Jalat ovat melko avuttomia, samoin kädet.

Helpon tapa hoitaa ongelmat onkin päätyä jonkinlaiseen sapeliratkaisuun tai backswordiin. Siinä messerin oleellisimmat ongelmat poistetaan. Kädensijat suojataan ja aseeseen laitetaan lisää mittaa. Tämä yhdistelmä on itse asiassa melko tehokas. Ja itse asiassa moni tietämäni ihminen arvostaakin sapelia melko pitkälle.
* Käyräsapeli on siitä erikoinen että siinä on epäintuitiivinen pistokärki. Itse en valitsisi käyräsapelia sen vuoksi että mieluummin pistäisin muulla tavalla. Käytännössä en voisi käyttää käyräsapelia kuin viilto-ominaisuuksiensa kautta Mutta jos tämän epäintuitiivisen systeemin osaa, se voi tehdä sapelista hyvinkin haluttavan valinnan. Tässä aseessa valintaan vaikuttaa oleellisesti harjaantuminen.
* Suoremmissa sapeleissa itse en arvosta sapelia yli pitkänmiekan. Tiedän ihmisiä jotka tekevät tämän ratkaisun toisin. Syynä on se, että he arvostavat käden suojaamista enemmän kuin ulottuvuutta. Itse olen sen verran varovainen ja säikky mies että en taipuisi sapelin vaatimiin "rohkeampiin tekniikoihin". Niissä kun torjutaan melko lähelle omaa kättä ja hyökätään lähelle.

Seuraavaksi voidaan ottaa erilaiset puolentoista käden aseet. Tämä lokero pitää sisällään "pitkän miekan" ja esimerkiksi katanan. Nämä ovat hyviä ratkasuja. Molemmilla on ulottuvuutta. Molemmilla voi pistää varsin tehokkaasti. Molemmilla on myös hyvät viilto-ominaisuudet. (Katanalla noin yleisesti hieman paremmat.) Ja molemmissa kahden käden ote tuo tukevuutta torjuntaan ja molemmissa on mahdollisuus jättää toinen käsi käyttämättä jos tilanne vaatii. Joka luo monenlaista pientä etua. Tässä kohden saatan loukata tiettyjä blogiani lukevia ihmisiä, mutta suosisin itse pitkää miekkaa katanan yli. Sen vuoksi että normaali katana on itse asiassa hitusen lyhyt makuuni. Pitkät miekat ovat astetta pidempiä. Lisäksi niissä on parempi kädensija. Pitkä palkkimainen väisti suojaa paremmin kuin tsuba. Ulottuvuus ja suojaus tässä kohden ylittävät minun preferensseissäni viilto-ominaisuudet. (Koska panssaroimaton vastustaja. Kevyesti, vaikka jonkinlaisella nahalla, panssaroitu saattaisi muuttaa valintaani. Metallihaarniska toki palauttaisi taas toisaalta minulla pitkänmiekan kunniaan. Koska metallihaarniskasta ei lyödä läpi vaan mennään haarniskan reikiin.)

Rapiiri on tässä kuitenkin vielä pitkäämiekkaa suositeltavampi. Syynä on yllättäen se, että rapierilla on todella hyvä kädensuojaus. Sitä käytetään korostetusti yhdellä kädellä joten sen mitta vielä korostuu "pitkään miekkaan" verrattuna. (Kahden käden ote usein leikkaa ulottuvuudesta hieman.) Toki tässä torjuntoihin ei saa samanlaista ytyä. Mutta rapiirin ideana onkin se, että pienellä otteenmuutoksella pisto siirtyy päästä jalkoihin. Kahden käden otteella samanlaisia nopeita siirtoja on vaikeaa tehdä, eli rapiirin kanssa ei pysy perässä kovin helposti. Tässä huomiossa on historiallisestikin järkeä. Rapier on pistoihin erikoistunut ase jota käytettiin eisotatilanteessa, tyypillisesti juuri kaksintaisteluissa. Sillä ei sotakentällä tee niin paljoa mitään. Mutta sen suosio kaksintaisteluissa on jotain johon on taatusti ollut syitä. Ja tämä on varmasti yksi tärkeimmistä.
* Rapiiria ei tässä pidä sekoittaa smallswordiin joka on itselleni kenties epämieluisampi kuin messer. Sillä sillä ei saa viilleltyä ja sen ulottuvuus ei ole hyvä. Ja se ei suojaa hyvin. Ja siihen ei saa jämäkkää torjuntaa.

Itse, varovaisena ja pelkurimaisena miehenä, saattaisin kuitenkin valita kunnollisen kahdenkädenmiekan. Ne kun eivät ole niin hirvittävän painavia verrattuna muihin miekkoihin. Ja käytännössä sen taktiikka esimerkiksi rapiiria vastaan perustuu siihen että se on vielä astetta pidempi ase. Ja kun lyöt kahdenkäden miekalla ensin, ei ole useinkaan väliä torjuuko toinen sen vai ei. Se on toki vähemmän versatiili kuin pitkä miekka. Mutta ulottuvuus ratkaisee tästä ongelmasta paljon.
* Ne hirveän pitkät erikoiset katanat, sellainen jätti jonka näkee vaikka "Seitsemän samuraita" -elokuvassa voisi aivan hyvin mennä tähän lokeroon. Itse suosisin kuitenkin eurooppalaista, esteettisistä syistä. Pidän suorasta aseesta jostain syystä enemmän. Ja siitä syystä että pidän siitä että myös takaterällä voi lyödä letaalisti, joka mahdollistaa monenlaiset omituiset tekniikat joita tykkään tehdä. Kaksiteräinen suora eurooppalainen miekka pitäisi tässä mielessäkin minun preferensseissä pintansa vähintään tasapeliin ellei ylinkin.

---

Tämä ratkaisu on toki kaiken kaikkiaan monista kohdin mieltymys-tottumuskysymys. Mutta väittäisin että tässä on kuitenkin esillä enemmän tai vähemmän perusteltuja ratkaisuita. Teemassa jossa erot ovat, kuten aluksi mainitsin, kuitenkin melko pieniä. Erimieliset saavat rageta kommenteissa  vaikkapa katanan erinomaisuudesta. Tai siitä miten tosimiehet käyttävät backswordia. Tikarimiehiä en kuitenkaan ota vakavissaan. Paitsi jos ne ovat niitä tosikovakuntoisia kavereita jotka ovat niin päheitä että on aivan sama mitä asetta he käyttävät. Heidänkään kohdalla kysymys ei kuitenkaan ole aseesta vaan miehestä.

"Mutta tikarit ovat nopeampia"

Luvassa on tasainen taisto?

Hyvin monesti ajatellaan että tikarit ovat nopeampia kuin miekat. Tätä asiaa tukee tietysti moni asia ; Ensinnäkin rosvon ja tikarimiehen stereotyyppi on nopea ja taipuisa mies, kun taas miekkamies on lihaksikkaampi. Ja sitten ajatellaan että tämä voisi olla asevalinnan seuraus. Toiseksi hyvin monissa roolipeleissä annetaan pelitasapainon vuoksi tikareille jotain nopeuslisäyksiä. Ja kolmanneksi moni on varmasti tutustunut monenlaisiin etujen ja haittojen esilletuomiseen. Ja tämä taatusti herättää mielikuvia siitä että asevalinta olisi enemmänkin jonkinlainen mieltymys.

Mutta tietenkään asia ei ole näin yksinkertainen. Jos nimittäin katsomme miten nopeasti ihminen voi lyödä, on katsottava ensin käsiä. Suurin nopeuden rajoite joka tapauksessa on se nopeus joka ihmisen omista käsistä lähtee. Tämä on relevanttia koska lisäpaino voi todellakin hidastaa tätä vauhtia. Kuitenkin tämä on esimerkiksi hyvin painotetun yhdenkädenmiekan kohdalla melko irrelevanttia, koska ase on itse asiassa kohtuullisen kevyt. Raskaus näkyy korkeintaan siinä miten kauan toimintaa jaksaa tehdä.

Toisaalta painon jakautuminen on pituutta relevantimpaa. Esimerkiksi minä pystyn lyömään omalla "1½ kädenmiekallani" (longsword) yhden käden otteella nopeammin kuin tätä lyhyemmällä ja suunnilleen saman verran painavalla mutta tätä paljon lyhyemmällä sotanuijallani (flanged mace). Syynä on painopiste. Sotanuijassa on puuvarsi jonka päässä on tiivis kasa metallia. Miekassa painopiste on melko lähellä kädensijaa. Tikari on tässä mielessä usein hyvin painotettu. Ja sen verran kevyt että painotuksella ei ole vielä juurikaan mitään merkitystä.

Mutta tärkein asia on kuitenkin ulottuvuudessa. Ja ulottuvuus vaikuttaa oleellisesti siihen miten aseen nopeutta pitää ylipäätään arvioida. ; Karkeasti ottaen ulottuvuuskysymys voidaan pilkkoa osiin. Tässä kohden on oleellista huomata että on ulottuvuus johon voidaan lyödä ilman että astutaan askelta. Ja on ulottuvuus johon voidaan lyödä niin että samalla astutaan. Kävelyn kanssa etäisyys on suurempi, mutta sen vauhti ja suunnanmuuttelukyky on pienempi. Sillä kävellessä kuitenkin liikutetaan koko ihmisen massaa. Ja näin on olemassa "nopeita senttejä" jotka ovat ulottuvilla ilman kävelyä ja "hitaita senttejä" jotka vaativat lisäksi liikkumista.

Se, mitä tikarin kanssa ajatellaan on se, että pelkästään käden heiluttelu on nopeaa. Ja tässä paino on kenties jonkinlainen hidaste. (Yhdenkäden miekan kohdalla nopeusero tikariin voi olla triviaali ellei olematon, mutta toki tikari on "nopeilla senteillä" huomattavasti rivakampi kuin vaikkapa hyvinpainotettu kahdenkädenmiekkani tai huonostipainotettu sotanuijani.) Joten oikeasti tikarin heiluttelu on vain kevyttä. Siinä ei mietitä sitä että tikarin ulottuvuus on pienempi. Ja sen vuoksi on pirusti sellaista etäisyyttä jolta miekkamies voi lyödä tikarimiestä ilman että tämä astuu eteenpäin, mutta jossa tikarimies ei voi lyödä miekkamiestä ilman astumista. Tämä tarkoittaa sitä että tikarimiehen on jotenkin ylitettävä nämä "hitaat kymmenet sentit". Ja tämä tekee normaalissa tilanteessa tikarimiehen osan vaikeaksi.

Toki tikarimies ei ole täysin avuton. Sillä kun häntä lyödään, on väistämätöntä että vastapuolen kärki tulee johonkin johon tikarimies yltää. Tikarimies ulottuu siis torjumaan vaikkakaan ei lyömään. Ja ennen kaikkea tämä torjuminen vaatii vain "nopeita senttejä". Ja ylen edullista on sekin että torjunnan perusideana on se, että oman aseen kahvan läheinen osa toimii tehokkaana torjumisvipuna ja jos kärki on kaukana kädensijasta sitä on helpompi kääntää syrjään. Näin tikari ulottuu torjumaan sitä miekan osaa josta on kätevintä torjua. Tämä tarkoittaa sitä että tikarimies ei voi tehdä muuta kuin torjua ja että hänen kannattaa myös tehdä näin. Sillä jatkona hän voi astua lähemmäs ja lyödä.
1: Nämä ovat "hitaita senttimetrejä" ja on selvää että niiden aikana miekkamies saattaa kenties ehtiä vaikka nostamaan oman kätensä torjuntaan ("nopeita senttejä") tai astumaan kauemmas ("hitaita senttejä"). Jos miekkamies on ylikurottanut palaaminen voi olla hidasta, ja jos hän ei ole valmistautunut hän voi yllättyä ja reaktioaika on tikarimiehen puolella. Ja siitä saadaanko torjuntaan yhdistettyä aseenhallintaa jolloin miekkamiehen haluama torjunta vähintään vaikeutuu. ; Kaiken kaikkiaan tikarimies voi tehdä jotain ja hänellä on mahdollisuus mutta etu on silti kaiken kaikkiaan selvästi miekkamiehen puolella.

Tikari on kuitenkin nopeampi kuin miekka - tai etenkin keihäs. Se on se jos tikarimies on päässyt aivan lähelle. Etenkin keihään kohdalla on niin että sitä on hitusen vaikeampaa käyttää aivan lähietäisyydellä. Tällöin tikarin kanssa voi huitoa keihästä vapaammin. Ja keihäsmiehen onkin parasta astua kauemmas. Joka on "hitaita senttejä" ja tikarimieskin voi niitä käyttää. (Tällöin ongelmana on tietysti se, että miten tikarimies pääsee niin lähelle ensin.) Vastaavia tilanteita voi olla myös kapeissa tiloissa joissa asetta ei mahdu kunnolla käyttämään. Tässä tosin on vaikeaa se, että tikarimiehen olisi joka tapauksessa selvitettävä miten hän pääsee vihollisen aseen ohi. Esimerkiksi kapeassa tunnelissa miekkamies - tai etenkin keihäsmies - voi pistää kauas ja tilaa väistämiseen ei juurikaan ole. Ja tämän läpi/ohi pitäisi sitten päästä. Tekniikat ovat odotettavia vaakasuuntaisia pistoja, koska muuta ei ole luvassa, mutta tilanpuute takaa että ne ovat vaarallisia ja vaikeasti väistettäviä. (On siis pakko torjua ja ottaa vastapuolen asetta hallintaan.) ~ Noin karkeasti ottaen tikari päihittää nopeudessa ja muussa vahingonaiheuttamisessa hilparin puhelinkoppipainissa, mutta ensin olisi selvitettävä miten hilparimies houkutellaan koppiin josta hänellä ei ole pakopaikkaa.

Siksi kun mietimme tikareja, ei ole syytä katsoa vain sitä ovatko ne siistejä. (Tottakai ne ovat siistejä!) Eikä kannata antaa tulla johdatetuksi massaviihteen ja roolipelien stereotypioiden kautta.
* On hyvä muistaa että roolipelit hakevat usein pelitasapainoa. Tässä tasapainossa faktuaalisuus ei ole niin tärkeää. Sillä jos pelaaja tykkää veitsistä on hänelle hyvä antaa veitset ja mahdollisuus siitä huolimatta että hän on tämänlaisen valinnan tehnyt. Sillä roolipelihahmossa tärkeintä on tyyli. Hahmon on "oltava siisti" tai muuten mieluinen ja sillä on voitava tehdä kivoja asioita. Tosielämään tämä pluralismi ei kuitenkaan seuraa.
* Ja kenties se elokuvan tikarimies on aina nopea siksi että tässä mitataankin miestä eikä asetta. Kenties miekka vs. tikari on niin epäreilu että tikarimiehet ovat aina suhteessa niin paljon kovempia kuin vastapuolensa. Sillä näemme vain elossajääneet sankarit, emme niitä jotka ovat kuolleet. Tai koska käsikirjoittaja tykkää.

---

Tikarit ovat toki nopeampia kuin miekat - jos heittelet niitä kaukaa. Ne vain eivät tee kovin paljoa vahinkoa, ja sitten sinulla ei enää ole sitä tikaria jonka olet heittänyt.

Kaksi kättä ja hack&slasher

Pitkä miekka on klassisesti määrittynyt "puolentoista käden miekaksi". Eli joksikin jota voidaan käyttää sekä yhdellä että kahdella kädellä. Tämä on siitä mielenkiintoinen huomio, että se voi johtaa ennakkokäsityksiä terveempään suuntaan. Nimittäin kun ajattelee yhden ja kahden käden miekkoja, syntyy tiettyjä aavistuksia. Ja nämä aavistukset voidaan puhdistaa virheistä jos ajatellaankin että joskus yhden ja kahden käden miekka ovat yksi ja sama esine.

Kahdenkädenmiekoilla on usein sen verran massaa ja kokoa, että näiden ulottuvuusominaisuudet siirtyvät helposti mielikuviinkin. Silloin henkenä on se, että "kahdenkädenmiekoilla" olisi jotenkin parempi ulottuvuus. Kuitenkin jos kokeilee keskiverrolla "pitkällämiekalla" voi huomata että hyvin usein kahdella kädellä pitäminen syö jonkin verran ulottuvuudesta. Syynä on se, että miekalla lyötäessä miekka on epäsymmetrinen ja sitä lyödään epäsymmetrisesti.

Yleensä vahvempi käsi on väistin vierellä ja toinen käsi on pommelin vierellä tai jopa pommelilla. Ja ennen kaikkea miekalla ei lyödä useimmiten kohtisuoraan eteenpäin. Sen sijaan toinen jalka on eteenpäin. (Ideana on juuri se, että tukeva linja on eteenpäin jotta iskuun saa hyvin voimaa takana olevalla jalalla ilman että tasapaino olisi huono.) Miekalla ulottuvuus määräytyy sen mukaan mitä väistin lähellä oleva käsi määrää ja mihin jalkojen asettelu sen kontekstoi ja siihen mihin vasen käsi sen rajoittaa. Lisäksi kahden käden ote usein säätää ranteen liikeratoja. Jos yhdellä kädellä hakee maksimiojentuvuutta, se muuttuu kahdella kädellä helposti epäluontevaksi.

Tämä on kuitenkin nyrkkisääntö. Esimerkiksi omalla kotona olevalla pitkällä miekalla miekan pitäminen pelkässä oikeassa kädessä tuo normaaliin iskuuni muutamia senttejä lisää ulottuvuutta. Mutta se johtuu kahvan pituudesta. Lyhytkahvaisilla aseilla tämä ero yhden- ja kahdenkädenotteen välillä kasvaa. Jos kahva on lyhyt, vasemman käden puolella on rajoite. Perimmäinen syy on siinä että jos pidät miekkaa tai jotain muuta varsiesinettä kotonasi ja ojennat sen täysin vasemmalle puolelle, voit huomata että vasen kätesi joutuu ensin ylittämään oman ruumiisi mitan ennen kuin se voi antaa ulottuvuutta oikealle puolelle. Siksi yllät oikealla kädellä enemmän oikealle. Tämä johtaa siihen että miekan ulottuvuus kahdella kädellä on jotain jossa huonompi ulottuvuus rajaa maksimiulottuvuuden. Lisää mittaa voi saada päästämällä heikomman käden otteen kahvasta irti. Kahvan mitan sopivasti valittaen erot otteiden välillä kuitenkin kaventuvat. (Mutta sitten kahva toisaalta alkaa olemaan tiellä esimerkiksi jos pitää käyttää kahvaa toisen ranteen manipulointiin tai vastaaviin.)

Tällä on itse asiassa jonkin verran merkitystä. Ainakin sen vuoksi että on ymmärrettävää miksi panssarointien poistaminen teki rapiirista kannattavan. Sen takia että sen ulottuvuus on pidempi. (Ja sen hieman yllättävän seikan vuoksi että viiltäminen vaatii enemmän voimaa. Pistot menevät läpi vähemmällä.) Toki yhden ja kahdenkäden otteilla osattiinkin kikkailla jo ennen tätä murrosta. Esimerkiksi Hans Talhofferilla on tekniikoita joissa lyödään miekalla jopa siten että miekka on yhdellä kädellä ja sitä pidetään pommelista. Näin sillä saadaan maksimiulottuvuus. (Tämä suosii pistämistä, koska pommelista pidetty miekka ei viilloissa ja iskuissa ole kovin tukeva. Mutta tätä on joka tapauksessa tehty.) Joku voisi kuitenkin miettiä että miksi sitten ylipäätään käyttää kahta kättä. Ja jossain määrin Talhofferin tekniikka demonstroi tämän syyn äärimmillään. Se on nimittäin äärettömän suojaton. Miekasta ei ole lujaa otetta joten sillä on vaikea torjua mitään. ; Väliintuloon ei saa voimaa ja tukea jolla torjunta pysäyttäisi vastustajan iskun. Toisaalta ojentautuneena ollaan muutenkin suojattomia ja miekan vetäminen takaisin kunnolliseen otteeseen jättää sekunnin jona ollaan haavoittuvaisia. Toisin sanoen jos tämä "kikkapisto" menee ohi, niin lyöjä on vakavasti uhattuna. Se vaatiikin riskinottoa, monen mielestä tarpeetonta riskinottoa.

Yhden käden torjunta ei ole yhtä tehokas. Siksi sitä on usein syytä tukea joko toisella kädellä tai bucklerilla. Kyseessä on eräänlainen vaihtokauppa.

Miten miekan kahvoja on rakennettu?

Jos katsotaan vaikka ylläolevaa miekankahvaa, voidaan huomata että se koostuu monista osista. Ja myös moni kaupasta ostettava lelumiekka koostuu monista osista. Ja yksi tärkeimmistä eroista joita näiden välillä voidaan tehdä on se, että koristemiekassa terä saattaa loppua siihen mistä kahva alkaa. Oikeat miekat vaativat sitten jotain vahvempaa kiinnittämistapaa.

Hyvä eurooppalainen tapa on ollut se, että terä on jatkunut koko miekan läpi. Se kaventuu ohueksi kohdassa joka ujutetaan väistin ja kädensijan läpi. Ja sitten se jollain lailla kiinnitetään pommeliin. Moderneissa nykyaikaisissa miekoissa viimeksimainittu tehdään usein ruuvikierteillä. Pommeli kiristetään terän läpi menevään tappiin (tang) pyörittämällä se paikalleen. Menneinä aikoina piikki taottiin lättänäksi pommeliin kiinni ja näin saatiin aikaan vastaavanlainen kiinnitysjärjestelmä. Tämä on luonnollisesti hyvä. Jotta terän saa irti kahvasta, pitää tämä ydinpiikki jotenkin katkaista. Ja se on varsin vaikeaa. Kokonaisuudesta tulee vahva.

Tämä ei kuitenkaan ole ollut ainut tapa. Japanissa katanamiekoissa terä meni vain vähän matkaa kahvan sisällä. Autenttisessa katananvalmistuksessa kädensija siis lisää aseen pituutta, toisin kuin eurooppalaisessa miekassa. Tässä ei tietysti voi käyttää samanlaista kiinnitystapaa kuin yllä esitin. Tätä varten katanassa on osa (nakago), joka menee kädensijan sisällä. Se ei ole piikkimäinen vaan miltei yhtä leveä ja paksu kuin muukin terä. Tässä on sitten pieniä reikiä (mekugi ana). Kädensija vedetään tämän päälle ja kiinnitetään tapeilla jotka menevät kädensijan ja näiden reikien läpi. Kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. (Menetelmä on varmasti monille tuttu ihan kotoisista keittiöveitsistä.)

Tämän lisäksi on mainittava se, että esimerkiksi itämaisia sapeleita valmistettaessa ei ole käytetty pommelikiinnitystä eikä reikien avulla kiinnitystä. kahvaan on tehty reikä joka ei ole yltänyt aivan koko kahvan läpi. Teräosa on sitten tähän sopivan kokoinen ja karkea. Reikään on laitettu tulikuumaa pikeä ja terä on painettu tiiviisti tämän avulla kahvaan. Tuloksena on liimattu kahva. Ja kiinnitystapa joka on melko lähellä eurooppalaista tapaa. Mutta ei kuitenkaan johda siihen että miekan terä jatkuisi koko kädensijan läpi, joka taas tuo mieleen japanin ratkaisun.

Pikiliima on tosin sittemmin tuottanut pientä riesaa museoille. Piki kovettuu yllättävän kestäväksi, mutta muutaman sadan vuoden jälkeen se alkaa murenemaan. Siinä vaiheessa kun terä hölskyy kahvassa tiedetään joka tapauksessa se, että kyseessä on enää koriste-esine. Jos sekään. Mutta kyllä liimattu ase on vähintään yhden ihmisen eliniän kuitenkin kestänyt.

Terävöitetään miekkojen teriä

Miekoissa on terä. Joskus jopa kaksi. Tähän liittyen on kenties hyvä katsoa muutamia eri tyylejä joilla niitä on teroitettu.

Jos mietitään yhden käden miekkaa tai pitkää miekkaa, voidaan huomata että klassisimmillaan siinä on kaksi terää. (2kpl). Tämä triviaalilta vaikuttava yksityiskohta on ollut tärkeä. Sillä esimerkiksi Liechtenauerin kohdalla monet tekniikoista vaativat sen, että molemmat puolet ovat teräviä. Toinen huomattava asia on se, että vanhemmissa kaksiteräisissä miekoissa molemmat terät on teroitettu aivan kahvasta kärkeen asti. Ja ne olivat hyvin teräviä. Etenkin vanhemmissa yhden käden miekoissa ei tässä kohden ole poikkeuksia. Jos se näyttää terältä se on teroitettu.

Pitkän miekan kohdalla on paljon keskustelua siitä mitä osia kannattaa teroittaa ja miten paljon. Tässä pääargumentaatio koskee half-swordingia. Siinä pidetään toista kättä puolivälissä miekanterää kiinni. Tämänlainen on aivan tavallista, ja esimerkiksi Fiore dei Liberin tyylissä punta falsa -tekniikka vaatii siirtymisen tähän arkijärjeltä erikoiselta tuntuvaan asentoon. Tässä kohden on tietysti kätevää ajatella että miekan voisi jättää tylsäksi keskiosasta. Ja tätä tukee sekin, että miekalla yritetään yleensä iskeä melko kärkiosalla, "ihan jotta saadaan mahdollisimman hyvin tehoja". Tämänlaisia ajatuksia löytyykin manuaaleista. Filoppo Vadi jopa neuvoo haarniskoitua vihollista vastaan varustautuessa että kannattaa valita sellainen miekka josta vain kärkiosa on terävä. Sillä metallilevyn läpi ei voi iskeä, vaan täytyy pistellä erilaisista rakosista. Ja tähän half-swording toimii paremmin kuin hyvin. Lisäksi museoista löytyy miekkoja joissa on terän keskellä tylsistetty alue juuri sitä varten että siitä saa tukevan otteen. Mutta kaikesta huolimatta suurin osa pitkistä miekoista teroitettiin koko terältä. Tähän liittyy se yllättävä seikka, että puhutaampa sitten vastustajan miekanterään tarttumisesta tai half-swordingista, niin terävää asetta on yllättävän harmitonta pitää kädessä. Ideana on puristaa miekan lapetta. Ja toisaalta jokainen pihviä syönyt tietää että veitsen painaminen ei ole kovin tehokasta, vaan pitää heiluttaa sitä veistä edestakaisin. Tarttuminen haavoittaa vain jos ote lipsuu. Joten tarve tylsyttämiselle on epäintuitiivisen pieni.

Ricasso, terän tylsin osa.
Jos se ei viiltele,
siinä ei ole karismaa...

Toisaalta myöhäiskeskiajalla (1480-luvulta) miekan kahvan lähialueen hiomista alettiin selkeästi vähentämään. Tästä merkittävä innovaatio on ricasso, joka yleistyi tuossa vaiheessa nopeasti. Se on mitättömän oloinen innovaatio. Kahvan lähellä miekkaa ei vain ole teroitettu. Ricasso on kuitenkin tärkeä innovaatio. Sen yksi funktio on toki niinkin arkinen kuin se, että se tiivistää miekan huotraan. Kun miekka hölskyy vähemmän sitä on miellyttävä kantaa. Mutta tämän lisäksi siihen liittyy miekkailutekniikan muutos. Ja se on liitoksissa muuhun miekan muodon kehittymiseen. (Josta jo kirjoitin aiemmin.) Kun tyyleissä keskityttiin siihen, että sormi meni väistin yli, ei terää voinut teroittaa aivan loppuun asti. Sormen siirtely yli heiluttaa helposti sen verran, että on järkevää jättää kahvaosa tylsäksi. Ja pian miekkoihin ilmestyikin suojakaaria suojaamaan etusormea. Joka taas toimii aivan fyysisenä esteenä niin että ricasso syntyy aivan väistämättä. (Tässä on kyseessä itseäänruokkivasta prosessista.)

Toisaalta sapeleissa on ollut suurta variaatiota. Yleensä sapeleissa terä ei mene terän juureen asti. Itse asiassa joissain sapeleissa teroitetaan 2/3 terästä. Tässä syynä on se, että sapelilla taktiikkana on keskittyä viiltoihin jotka tapahtuvat melko kärkiosalla. Ja kahvaosa on taas keskitetty torjumiseen. Näin ei ole hirveästi merkitystä teroittaa terää aivan juureen asti. Sen sijaan on hyvä tehdä torjuvasta osasta tukeva.

Pieni huomautus ; Miekat eivät ole niin keskeisiä

Miekoilla on hyvin vahva karisma. Sen vuoksi japanilaisesta samuraista tulee mieleen hänen katanamiekkansa ja eurooppalaisesta ritarista hänen pitkä miekkansa. Tässä unohtuu kuitenkin helposti se, että miekka on ns. side arm. Se ei siis ole käytännössä ollut sotakäytössä se pääasiallinen ase. Itse asiassa tämä voidaan liittää suoraan aiemmin esittämääni George Silverin aseluokitteluun. Toki miekat ovat käteviä arkisissa itsepuolustustilanteissa ja (etenkin laittomissa) kaksintaistelutyylisissä tilanteissa koska ne ovat kätevästi mukana kannettavissa.

Sotatilanteessa miekka on lähinnä vara-ase johon tartutaan kun pääasiallinen ase on jostain syystä muuttunut tarpeettomaksi tai se on menetetty. Siksi ritarilla keihästyylinen ratkaisu (spear tai lance) on ollut keskeisempi. Ritarit olivat ennen kaikkea ratsuväkeä.

Ja kuten "JapanRefrence" muistuttaa, tosiasiassa samuraikaan ei ollut pääasiassa miekkamies. Miekka oli kallis ja tätä kautta sillä oli funktionaalisuuden lisäksi luksusarvoa ja tätä kautta siitä oli helppoa tehdä yläluokan symboli. "Sometimes a samurai is pictured as entirely dependent on the katana for fighting. This is, much like difference between the role of a crossbow in medieval Europe and the role of sword to a knight, a symbol of being samurai rather than the actual importance of katana itself." Pääasiassa hevosella ja jousella (yumi) toimiva samurai joka olisi jalkaisin ja pelkällä miekalla liikenteessä aina olisi likimain sama kuin joku joka sanoisi, että hän ei ole oikein mieskään.

---

Tätä kaikkea ette sitten kuulleet minulta.

Mitä hyvin tasapainotettu miekka tarkoittaa?

Miekan tasapainokysymys on jotain joka saa paljon näkyvyyttä. Jos katsotaan vaikkapa elokuvia tai katsotaan mitä ihmiset tekevät kun he ostavat miekkoja keskiaikatapahtumissa, he katsovat ja puhuvat tasapainosta. Tämä puheenaihe on tietyllä tavalla yliarvostettua.

En esimerkiksi ole kuullut vastaavaa keskustelua valmistusmateriaalista. Hävettävintä on se, että tasapainosta puhuva nörtti saattaa oikeasti ostaa kromatun ruostumatonta terästä olevan lelun joka ei yksinkertaisesti ole tarkoitettu käyttöön. Ruostumaton teräs on käytössä lyhytikäistä, ja se on hyvä miekkamateriaali koska se vaatii vain vähän huoltoa. Joten tasapaino on sekin epäoleellinen koska wallhangerissä ratkaisevaa on ulkonäkö. Aseisiin laitetaan piikkejä, omituisia mutkia ja epäkäytännöllisiä kahvoja kallokoristein sen vuoksi että ne näyttävät hauskoilta seinillä. - Sen sijaan jos ostaa käyttöaseen täytyy ostaa hiiliterästä ; Itse asiassa hiiliteräkselläkin on tarkempaa väliä.
1: Hiiliteräksen tulee olla laadultaan esimerkiksi välillä AISI 1000 - AISI 1099. (Luku kertoo hiiren määrästä. Esimerkiksi AISI 1070 0.70% on hiiltä ; Suurempi luku tarkoittaa sitä että teräs on kovaa mutta haurasta ja pieni että teräs ei murru mutta on pehmeää.) Sellaista joka koostuu raudasta, hiilestä ja mangaanista. Tällä välillä miekka kestää.
2: Toinen vaihtoehto on AISI 5160 jossa on kromia ja piitä, jotka tekevät aseesta kovan, kestävän ja korroosionkestävän. Tämä on tarpeen sillä tavalliset "AISI tonnin" sarjassa terä kerää syvälle etsaantuvia ja äärimmäisen vaikeasti poistettavia mustia tahroja esimerkiksi siitä näpelöinnistä jota aivan kaikki haluavat miekoille aina tehdä.

Mutta on hyvä mainita jotain tasapainosta.

Mutta tasapainolla on jotain väliä siitä huolimatta että se on jonkinlainen yliarvostettu piirre joka mainitsemalla halutaan antaa itsestä taitava ja osaava kuva. On kuitenkin hyvä katsoa mitä se tarokoittaa. Jos otamme tästä maksimaalisen kuvaavan esimerkin "Pirates of the Caribbean : The Curse of the Black Pearl" siinä tarinan seppä antaa lahjaksi miekan jonka painotusta elokuva kuvaa täydelliseksi. Tätä täydellisesti painotettua miekaa demonstroidaankin siten että on selvää että miekan kädensija-kahvaosa painaa täsmälleen saman verran kuin sen terä. Näin miekkaa voi pitää tasapainossa siitä mistä kädensija loppuu ja terä alkaa ja miekka pysyy tasapainossa. ; Tämä tarkoittaa sitä että miekka on äärimmäisen ketterä. Tämä on erityisen hyvä asia pistomiekalle.

Heikkouksiakin sitten on.
1: Tätä on sitten helposti tehty siten että aseen terää on joko jouduttu keventämään. Silloin sen kestävyys on asetettu kyseenalaiseksi. Toinen tapa ratkaista asiaa on lisätä kahvaan painoa, joka taas tekee siitä raskaamman. Mutta kenties sepän erityistä taitavuutta korostaakin se, että hän kykeni tekemään toimivan mutta silti tämänlaisen tasapainotetun miekan näistä haitoista huolimatta.
2: Toinen puoli asiaa on se, että tämä painotusratkaisu on melko paljon poissa vahingosta. Esimerkiksi taistelukirves jonka painopiste on kaukana kädestä on hidas mutta iskevämpi juuri sen vuoksi että sen painopiste ei ole siinä missä "miekan hyvä tasapaino on". Toki miekan painoa poistamalla voi tulla lisää vahinkoa, sillä impaktin fysiikassa kaikessa on kysymys siitä että massalla on nopeus joka sitten siirtää energiaa tietylle pinta-alalle. Mutta joka tapauksessa tasapainopisteen laittaminen elokuvan esittämään paikkaan tarkoittaa sitä että miekka on spesifisti pistomiekkailu-kikkailuase. Mutta sitten kun sitä käytetään elokuvassa sitä käytetään enemmän heilutamis-viuhtomiseen. Johon sen tasapainotus on by definition mahdollisimman huono. Tältä osin tasapainotus on "joltain kohdin ja osittain mieltymyskysymys", kysymys on siitä mitä haluaa aseella tehdä.

Tosiasiassa kysymys on vielä syvempi kuin tämä.

Sillä jos olette nähneet mitä tapahtuu kun minä ostan itselleni miekkaa, vaikkapa keskiaikamarkkinoilla, käytän ensinnäkin pitkähihaista puseroa ja pidän asetta kättäni vasten jotta pystyn tarkistamaan onko terä suora. Materiaalin kysymisen jälkeen voin testata sen taipumiskykyä ja "sointia" sillä ne kertovat paljon terän ominaisuuksista. Ja sitten todellakin tarkistan sen mitä minä pidän oleellisempana miekan tasapainona. Eli en suinkaan yritä tasapainotella miekkaa (tahraavine sormineni) sormella ja katsoa missä se kiikkuu itsekseen. Sen sijaan enemmänkin "ravistan" sitä muutaman kerran. Tämä nimittäin paljastaa jännittävän seikan.

Jos sinulla on joku pitkä teräase, ja vaikkapa kohtuullisesta pahvista tehty tötterö, voit kokeilla miltä osin miekka iskee tehokkaiten. Kun naputat pahviputkea kevyesti ja lähdet kärjestä ja naputat eri kohdilla terää, huomaat varsin pian että kärjellä lyötäessä vauhti on helposti kova mutta osa voimasta tuntuu "vuotavan" impaktista ohi. Sitten hieman terästä kahvaa päin mentäessä iskut ovat voimakkaampia. Ja jossain kohdassa miekkaa tehokkuus näyttää heikkenevän kahvaa kohti mentäessä koska voimaa ja nopeutta ei enää ikään kuin välity. Miekka on perimmiltään voimansiirtovipu. ja siksi aivan kahvan lähellä lyöminen on voimatonta.
1: Toki miekalla voidaan iskeä-vetää tai iskeä-työntää jolloin sen viilto-ominaisuudet maksimoituvat ja ei ole mitään väliä siitä mihin kohtaan impakti alkaa.. Mutta tässä nimenomaan yritetään välttää tätä.

Ravisteleminen on yksinkertaisesti keino löytää tämä kohta. Itse asiassa tätä asiaa voi tapailla missä tahansa vähän pidemmässä kappaleessa. Sen ei tarvitse olla miekka, vaan vaikkapa katuharjakin kelpaa. Jos otat esinettä hyvin rennosti ylhäältä kiinni ja heiluttelet sitä vaakasuunnassa, näyttää siltä että tietyssä kohdassa on "nollapiste" jonka kohdalla heiluminen näyttää olevan vähäistä ja se kohta pysyy paikallaan. (Itse asiassa se temppu jossa kevyellä kädellä ravisteltu kynä näyttää kiemurtelevan kuin käärme.) Tämä kohta on se jossa miekan isku on voimakkain. (Jos se olisi miekka eikä katuharja.) Tämä on mielestäni se oleellinen tasapainopiste. Sillä se kertoo siitä millä kohdalla toiseen kannattaa osua. Se on oleellinen tieto.
1: Lisäksi tällä ravistamisella tarkistetaan tosin se, että miekka tuntuu hyvältä kädessä. Jos se on vähänkin epämukava, on hankittava toinen. Hyvä miekka on sellainen että sitä ei halua päästää käsistään. Kädensija on tässä kohdin jotain jossa sekä kahvan muoto, valittu materiaali että miekan kokonaisrakenne, paino ja painon jakautuminen tekevät siitä miltei mystiikkaa. Mutta jokainen kyllä tietää kun se itselle hyvä osuu kohdalle.