Monesti evoluutiota puolustetaan – tai oikeastaan kreationismia vastustetaan – sellaisella tavalla jossa viitataan siihen miten luonnossa on ”huonoa suunnittelua”. Tämä on usein argumenttina aika lähellä pahan ongelmaa. Voidaan jopa sanoa, että se on yksi tapa osoittaa että luonnossa ei ole hyvä ja kaikkivaltias Jumala.
Tämänlaisella argumentaatiolla tuppaa olemaan hyvin vähän vaikutuksia perinteisiin kreationisteihin koska heillä paras mahdollinen maailma on falsifioimattomissa oleva. Heillä on kokoelma ad hoc -selityksiä joiden avulla he estävät väitteensä parhaasta mahdollisesta maailmasta kumoutumisen. Näin siitä huolimatta että itse voisin uskoa että he olisivat mukana jos väittäisin että maailma olisi vähän parempi paikka kuin nykyään jos minä tai kuka muu tahansa ateistiyksilö kääntyisi kristityksi. Intelligent Designissä asialla on vielä vähemmän merkitystä koska siellä etsitään designiä miettimättä sitä kuinka hyvää se on.
Tässä kohden on hyvä miettiä miten paha suunnittelu -argumenttia voisi tehostaa. Itse asiassa helpoin tapa on tehdä se miten Esko Valtaoja on tehnyt. Hänhän herätti ärtymystä kreatinisteissa kertomalla evoluutiota puolustavia argumentteja ollessaan kotona maailmankaikkeudessa ja tehdessään kävelyretkiä kaikkeuteen. Hän esitti tässä yhteydessä argumentin huonosta suunnittelusta jossa hän korosti että selkäkivut ovat tavallisia ja että syynä on se, että selkä on monin paikoin rakenne jossa on tuttu vaakasiltaan liittyvä rakenne joka on sitten nostettu pystyyn.
Tässä argumenttina ei enää ole pelkkä huono suunnittelu vaan se miksi se on juuri tällä tavalla huono. Taustalla on ajatus fylogeneettisesta inertiasta. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihmisillä on viisi varvasta. Samoin simpanssilla. Syynä ei ole se, että viisi olisi jotenkin pakotettu lukumäärä. Se ei ole mikään "selvästi paras lukumäärä". Lukumäärä johtuu siitä että ne liittyvät sukulaisuuteen. ; Tässä yhteydessä Reinikainen jämähti pahan ongelma -näkökulmaansa eikä voinut muuta kuin väittää että selkä on kuitenkin rakenteena ylivertainen. Se että voimme tanssia ja nostaa painoja ei tee siitä kuitenkaan jotain muuta kuin mitä Esko Valtaoja sen toteaa olevan. Taipumuksemme alaselkäsärkyihin jää lääkäriltä selittämättä. Tässä mielessä pahan ongelman näkökulma tekee sen mitä pahan ongelmaan tottunut tekee, eli selittää miksi epätäydellisyys onkin jotenkin kenties ehkä parasta mahdollista. Mutta se ei kykene selittämään miksi juuri tämälaiset jutut sitten ovat odotettavissa.
Tämä viekin huomion tavallaan suurempaan ja syvempään huomioon. Nimittäin siihen miten kreationismi on sitoutunut funktioon. Ja samalla funktion filosofia on äärimmäisen heikosti määritelty. Tässä näkökulma on usein teleologinen ja tässä yritetään luoda analogisuutta sen kanssa että monet adaptiiviset selitykset evoluutionkin puolella synnyttävät teleologisia perustelurakenteita.
Kuitenkin evoluution puolella on se, että adaptaatiota ei selitetä yhtä tiukasti funktion toiminnallisen kuvauksen kautta kuin ID:ssä. Adaptaatio nimittäin on määritelmällisesti sitä että jonkin DNA -juosteen kanssa on jossain kontekstissa ei-fluktuoiva korrelaatio lisääntymään pääsevien jälkeläisten kanssa.
Toisin sanoen evoluutiossa ei lainkaan tarvitse tuottaa mekaanista kuvausta miksi jokin toimii. Periaatteessa riittää että (1) löydetään DNA juoste tai (2) proteeini tai (3) ilmiasussa oleva rakenne joka korreloi jonkin DNA juosteen ja proteiinin kanssa ja tämä sitten antaa lisääntymisedun. Adaptiivisuuden todistaminen ei vaadi siksi sitä että ajatellaan että evoluutiolla on jokin tavoite tai funktio sellaisessa mielessä joka kutsuisi mitään näiden korrelaatioiden ulkopuolelta.
ID:n ongelma on tavallaan siinä että kaikessa puhutaan funktiosta mutta tälle ei anneta kunnon määritelmää. Tämä ongelma on monella tavalla kiehtova kun he puhuvat esimerkiksi siitä miten jokin on kauhean epätodennäköinen. Näissä onglmana on se, että tosiasiassa näissä ei määritetä kohdeavaruutta vaan luodaan käsienheiluttelu kuvitteellisilla numeroilla tai yliyksinkertaistetulla kombinaatioiden kartoittamisella joissa tuotetaan ehdoton yläraja kohteen kompleksisuudelle.
Yliyksinkertaistettu analyysivirhe tunnetaan Hoyle fallacyna. Siinä ajattelutapa on varsin simppeli. Jos meillä on DNA sekvenssi jonka pituus on tietty, niin ajatellaan että joka ikisen kohdan tulisi olla täsmälleen tuo tai sitten osutaan yli maalin. Ja että tähän päädytään suoraan pelkästään arpomalla kuin DNA syntyisi puhtaasti kuin täydellisellä nopanheittosarjalla eikä jostain muusta sekvenssistä. Tämänlaista näkökulmaa on tavattu myös Douglas Axen tuotannossa jossa korostuu ajatus jossa katsotaan yhden tietyn proteiiniytimen muotoa ja katsotaan miten kaukana ne ovat keskimäärin muista samanlaisista. Ja komplelksisuus katsotaan tästä avaruudesta eikä kaikkien mahdollisten funktionaalisten ytimien avaruudesta. Mikä on tietenkin tärkeää koska tällä saadaan maksimaalisen vaikeasti lähestyttävä kartta joka antaa vaikeimman kuviteltavissa olevan avaruuden eikä sitä mikä voisi olla hyvinkin mahdollista.
Eli todennäköisyyspeli pistetään mahdollisimman hankalaksi todistamatta että se on mahdollisimman hankala. Tämä on tietysti tarpeen koska jos mietitään jotain Dembskin kompleksia spesifiä informaatiota, niin siinä ongelma ei ole pelkästään kompleksisuudessa vaan myös spesifisyydessä. Joka näkyy hänen esimerkeistään. Esimerkiksi jos meillä on korttipakka joka sekoitetaan ovat kaikki järjestykset yhtä todennäköisiä mutta suurin osa ei ole spesifiä mutta kuningasvärisuora on. Kompleksisuutta tarvitaan jotta saadaan mahdollisimman pieni todennäköisyys ja funktion määritelmä jätetään epätäsmälliseksi jotta tilanteen mukaan mitä tahansa voidaan väittää spesifiksi.
Todennäköisyysavaruutta katsellen voidaan sitten katsoa vaikka Royal Societyyn julkaistua Dryden Thomsonin ja Whiten kemiaperustaista tutkimusta jossa he vuonna 2008 osoittivat että tosiasiassa proteiinien rakenteet eivät ole niin yksilöllisiä kuin voitaisiin kuvitella ja siksi erilaisten proteiinien määrä on huomattavasti pienempi kuin jos vain oletettaisiin että joka ikinen DNA:n pienikin mutaatio johtaisi totaalisesti erilaiseen lopputulokseen. Tässä itse asiassa syntyi hyvinkin helposti evoluutiolla pompittava kokonaisuus jossa aminohapot eivät ole analogisia kirjaimille ja proteiiniketjut eivät ole verrannollisia lauseisiin Shakespearen töissä. Itse asiassa tämän kokoinen avaruus on sellainen että jo maaplaneetalla ollut elämä olisi ehtinyt skannata sen varsin hyvinkin. ; Kun proteiineissa onkin redunanssia niin sekä Axen kuvaama proteiinista toiseen -avaruus pienenee. Että Hoylen kuvaama maali siitä mikä pitäisi saada arvottua kasaan pienenee. Ja tätä kautta sama havainto pienentää evoluution kokemia ”todennäköisyysesteitä” kahtaa eri kautta ja lopputuloksessa oleva ero on matemaattisesti todella huikaisevan valtaisa.
Näin käy tietenkin odotetustikin jos ymmärretään että realismi ja oikeat todennäköisyydet asetetaan vastakkain sen kanssa että joku on tehnyt kaikkensa saadakseen todennäköisyyden vaikuttamaan edes jollain teoreettisella viitekehyksellä mahdollisimman vaikealta.
Toisaalta ID taitaa tietääkin tämän kikkailunsa. Sillä jos katsomme sen argumentteja niin monesti siellä törmää asiaan joka on nimenomaan syvästi ristiriidassa sen kanssa, että vain harva DNA -sekvenssi olisi funktionaalinen ja miten proteiineihin on vaikeaa osua. ID piirit nimittäin pitävät yllä näkemystä jossa he taistelevat tilke-DNA:ta vastaan. Heistä kaikessa siinä joko on funktio tai voi olla funktiota. Tässä heillä on täysin falsifioimattomissa oleva peli jossa nollahypoteesina on että siinä on jotain toiminnallisuutta ja jossa se että ei todisteta funktiota ei ole todiste että siinä ei voisi olla toiminnallisuutta. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä että tässä kontekstissa ei eletäkään missään ”vaikeasti osuttavien proteiinien maailmassa” vaan yht’äkkiä kaikki sekvenssit joita DNA vaan missään pitää sisällään ovatkin spesifejä. Ja he vaativat että spesifisyys todistetaan puuttuvaksi. Mikä on tietenkin kätevää koska tätä spesifisyyttä ei ole määritelty ja näyttääkin että kun IDisti laskee näitä niin maali määritetään vaan tilanteen mukaan. Eli vaikka väitetään että CSI vaan jotenkin ilmentyy niin laskentatapa kuitenkin lähtee siitä että ensin oletetaan onko kohde suunniteltu vai ei ja sitten todennäköisyyslaskut rakennetaan after the fact tämän ympärille ja tässä keskeisin osio on nimenomaan spesifisyyden ja funktion huono ja epätäsmällinen määrittely. Funktio on heille intuitiivinen konsepti, ei jokin joka voidaan objektiivisesti mitata. Mikä on tietenkin kiehtovaa koska niin kauan kuin jotain tapahtuu todellisuudessa – kuten käy aina kun atomi liikahtaa ja molekyyli reagoi toisen kanssa – voidaan sanoa että se on funktio. Ja tässä ei sitten tarvitse ID:n kohdalla edes miettiä onko tämä funktio täydellistä.
Esimerkiksi itse näen että on lukuisia syitä katsoa että intronit ovat enimmäkseen ei-funktionaalisia. ;
1: Intronien määrä ja suhdeluku eri eläimillä ei ole vakio tai pysyvä.
2: Intronijaksojen muutosnopeudet – mitattava asia – ovat suoraan sidottavissa neutraaliteorian populaatiogeneettisiin kaavoihin jotka mittaavat neutraalia muutostahtia ja fiksoitumista neutraalin ajautumisen kautta. Geneettinen ajautuminen selittää niiden muutokset. Tätä tukee sekin että introneihin tunkee erilaisia transposoneita ja muita jotka viittavat siihen että luonnonvalinta ei karsi mitenkään näitä mukaan putkahtaneita muutoksia.
3: Monet eliöt ovat menettäneet introneita. Tutkijat myös rutiininomaisestu tuottavat intronittomia versioita eukaryoottien geeneistä ja liittävät niitä genomiin. Geenimanipuloinnissa ja muussa käytetyt geenit toimivat aivan normaalisti.
4: Hiivasta on evoluution ja tutkijoiden toimesta poistettu miltei kaikki intronit ja tällä ei ole mitään vaikutusta toimintaan. Itse asiassa jos mietitään ei-proteiininkoodaamiseen liittyviä proteiineja niin vain hyvin pienessä murto-osassa sille on löydetty jotain vaikutuksia. Valtavat määrät poistoja eivät kuitenkaan näy mitenkään toiminnassa joten on vaikeaa selittää miten ne olisivat funktionaalisia. Jos niillä olisi edes minimaalinen vaikutus voisi monien monien tuhansien intronien poistamisten yhteisvaikutusten näkyvän. Etenkin kun tässä poistuu aika iso määrä kokonaisDNA:sta. ; Intronien poisto ei ole heikkoa evidenssiä koska se sitoutuu suoraan adaptaatiomääritteeseen ja siihen liittyviin korrelaatteihin. Joku voisi aina sanoa että yksittäisessä intronissa voisi olla jokin hyvin pieni ja vaikeasti havaittava vaikutus. Mutta jos niitä voidaan poistaa jättimääriä ilman että efektiä voidaan huomata olisi niiden yhteisvaikutuksenkin oltava havaittavissa olevan pieni. Tämä on aika vahva todiste sille että joko mitään funktiota ei ole tai sitten se on niin mitätöntä että siitä ei oikeastaan edes voida relevantilla tavalla puhua. Ja vaikka olisikin ei tätä tiedettäisi vaikka tässä nyt on annettu testi jossa se voisi osoittaa tilanteen toisenlaiseksi. ; Intronien poisto voisi falsifioida väitteen funktiottomuudesta joten testi korroboroi funktiottomuutta mutta ei sen sijaan korroboroi mitenkään sitä että jokin funktio olisi.
Intronien funktionaalisuuden selitykset ovatkin ad hoc -selityksiä jotka ovat hyvin samantapaisia kuin pahan ongelman kritiikit. Ne eivät itse asiassa osoita että vasta-argumentit ovat väärässä eivätkä rakenna ennusteita siitä miten maailma on. Vaan ne suojautuvat kritiikiltä epämääräistämällä asioita. Käsiä heiluttamalla päästään aina livahtamaan kritiikiltä. Valitettavasti tämä ei riitä perustelemaan miksi asiat ovat totta vaan pikemminkin miksi ollaan sitä mieltä kuin ollaan tosiasioista huolimatta. Tämä on ad hoc -puolustusrakenteiden perusolemus.
Tilke DNA:kin on siis spesifiä koska se oletetaan maaliksi ja sitten leikitään Hoylen fallacya ja vaaditaan että vastapuoli falsifioi funktionaalisuuden joka on ad hoc -selityksin muutettu falsifioimattomissa olevaksi..
Viitteet:
Esko Valtaoja, ”Kotona maailmankaikkeudessa” (2006)
Esko Valtaoja, ”Ihmeitä: Kävelyretkiä kaikkeuteen” (2007)
Älykkään suunnitelman idea, ”Selän suunnittelusta”
Kupuramiekka, ”Hermoon ottaminen”
Tryden, Thomson & White ”How much of protein sequence space has been explored by life on Earth?” (2008)
The Skeptical Zone, ”Journal club – Protein Space. Big, isn’t it?”
Hooks, Delneri & Griffiths-Jones, ”Intron Evolution in Saccharomycetaceae” (2014)
Sandwalk, ”Are introns mostly junk?”
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fylogeneettinen inertia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fylogeneettinen inertia. Näytä kaikki tekstit
tiistai 21. tammikuuta 2020
tiistai 22. huhtikuuta 2014
Delfiini, tuo Jumalan pahin vihollinen
"Evolution is a "tinkerer", not an "engineer.""
(Francois Jacob)
Evoluutio on näpertelijä eikä insinööri. Tämä tarkoittaa sitä, että evoluutio ratkaisee ongelmia parantelemalla ongelmia jotka ovat käsillä. Insinööri sen sijaan tarkastelee asioita tulevaisuus ja kokonaisuus mielessään. Ja näiden kahden välille voidaan saada hyvinkin suuri ero.
Intelligent Designin peruslogiikkana on itse asiassa viitata tämänkaltaiseen. Behen palautumaton kompleksisuus -konseptissa henkenä on juuri se, että suunnittelija tekee jotain jossa on osat laitetaan valmiina yhteen. (Hän ei vain huomioi sitä että nämä voivat syntyä vähittäin evoluutiolla - ja että esimerkiksi H. J. Muller "Reversibility in evolution considered from the standpoint of genetics" (1939) kuvaa evoluutioprosessia ja pitää siinä evoluution ennusteena että Behen kuvaamia rakenteita syntyy evoluutiolla ja että niitä tullaan löytämään.)
Kuitenkin perusasetelmassa on jotain. Ja tämä liittyy siihen puoleen jota kreationistien on ilmeisen vaikeaa tiedostaa. Nimittäin kun evolutionisti perustelee "huonoa suunnittelua", hän itse asiassa kuvaa piirteitä jotka viittaavat siihen, että evoluutio näpertelee. Tinkering -ajatus johtaa esimerkiksi siihen, miksi meillä on selän rakenne joka aiheuttaa helposti selkäsärkyä ; Siinä on rakenteita jotka ovat syntyneet nelijalkaisena ja sitten tätä on lähinnä nostettu ylös. Olen aikaisemmin demonstroinut tämän ajatuksen sisältöä. Ja olin huvittunut kun nämä argumentit nähdään kreationistien parissa toistuvasti näkevät tämänlaiset argumentit vain Pahan ongelman sovelluksina. He moittivat että evoluutikot eivät ymmärrä että huonosti toimiva osa olisi ongelma evoluutiollekin. Eli jos se ei toimi kunnolla se ei olisi adaptiivinen eikä evoluutioon sopiva. Tinkering -näkökulma luonnollisesti näyttää että kysymys on kaikesta muusta.
Paitsi jos Pahan ongelmaan käytetään yhtään minkäänlaista Leibnizin ajatteluun perustuvaa teologista ratkaisutapaa.
Kirjoitin aikaisemmin siitä miten pahan ongelmaa ratkotaan usein siten, että elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa. Silloin kaikki tuskaiset piirteet johtuvat siitä että niiden korjaaminen ei olisi ikään kuin fysikaalisesti mahdollista. Voimme ikään kuin kuvitella että maailma olisi parempi, mutta tämä kuvitelma ei ole totta. Ratkaisuongelmat aikaansaisivat pahempia ongelmia. Kokonaisuus olisi vielä huonompi. Tai ratkaisut eivät olisi logiikan tai fysiikan lakien mukaisia.
Moni uskova on ilmeisen tyytymätön vasaraesimerkkiini jota olen asiasta käyttänyt. Eli siihen että Leibnizin selitysmallissa kärsimys johtuu siitä että se varoittaa että emme lyö sormeemme vasaralla yhä uudestaan ja uudestaan kunnes sormi olisi täysin piloilla. Ja siksi meillä on kipuaisti. Asiaa voisi tietysti ratkaista sillä, että Jumala suunnittelisi sormet jotka eivät voisi mennä rikki. (Hän kykenee luomaan olentoja jotka kulkevat seinien läpi, mutta joiden käsissä olevia reikiä voidaan tutkistella aivan konkreettisesti. Sen sanoo Raamattukin. Näin vasara voisi mennä sormen läpi.)
Leibnizin lähestymisen kritiikissä on teologien puolella usein sitten menty siihen, että mietitään voisiko Jumala luoda maailmasta ja ihmiskognitiosta sellaisen, että ihmiset voisivat valita uskontonsa, mutta jossa yksi useampi ihminen kääntyisi kristityksi. Se on tietysti yllättävän kova ongelma, mutta pidän tämänlaisia hieman saivartelullisina.
Sillä tosiasiassa jokainen tinkering -argumentti on sellaisenaan konkreettinen todiste siitä että asiat voisi hoitaa paremmin. Ja että kyseessä ei ole mikään fysikaalinen mahdottomuus. Heräsin tähän vaihtoehtoon kun kuuntelin Neil de Grasse Tysonia. Hän puhui siitä miten ihmiset ovat omituisia olentoja jotka puhuvat, syövät ja hengittävät samasta rei'ästä. Joka johtaa siihen että moni ihminen tukehtuu kuoliaaksi. Puhuminen vaatii rakenteita jotka johtavat siihen että tukehtuminen tietyissä olosuhteissa on hyvinkin mahdollista. Ja sitten meillä on kuitenkin delfiinejä joilla on hengitysreikä ja syömisreikä erikseen.. Tämä vihjaa siihen että ihmisiä kuolee sellaisen rakennepiirustuksen vuoksi, joka olisi mahdollista tehdä toisin. Insinöörinäkökulmasta se olisi aivan helppo asia. (Etenkin jos mietitään niitä haasteita mitä ihmisen ja delfiinin kaltaisten eläinten rakentaminen muutoin vaatisi.)
Jo tämä yksinään kertoo että emme elä parhaassa mahdollisessa maailmassa. Ja näin on ymmärrettävää jos kreationistit eivät suostu näkemään evoluutiokysymystä minään muuna kuin Pahan ongelman nyyläämisenä. He ovat "todennäköisyys-stodennäköisyys" -näkökulmassaan ja "ei sattumalta" -maailmankuvassaan äärimmäisen Leibnizin oppien mukaisia. He miettivät mahdollisia maailmoja ja ajattelevat että todellisuus on niin kompleksi, että se on enemmän kuin satunnaisen hyvä, että se on paras mahdollisista maailmoista.
Tässä vaiheessa heidän ongelmansa onkin oikeastaan vain se, että delfiini konkretisoi ihmisen rakennesuunnittelussa olevan puutteen joka konkreettisesti ja ilmiselvästi voisi olla paremmin. (Ja pahempaa, jokainen tinkering -näkökulmalla tehty selitys anatomisista omituisuuksista tekee saman.) Ja tämä yksinään falsifioi Leibnizin ajatuksen parhaasta mahdollisesta maailmasta. Eikä tässä oikein ole mahdollista generoida mitään millä "paras mahdollinen maailma" voitaisiin uudelleen henkiinherättää. Paras mahdollinen maailma on yksinkertaisesti tosiasioidenvastainen hyvin syvällisellä tavalla.
(Francois Jacob)
Evoluutio on näpertelijä eikä insinööri. Tämä tarkoittaa sitä, että evoluutio ratkaisee ongelmia parantelemalla ongelmia jotka ovat käsillä. Insinööri sen sijaan tarkastelee asioita tulevaisuus ja kokonaisuus mielessään. Ja näiden kahden välille voidaan saada hyvinkin suuri ero.
Intelligent Designin peruslogiikkana on itse asiassa viitata tämänkaltaiseen. Behen palautumaton kompleksisuus -konseptissa henkenä on juuri se, että suunnittelija tekee jotain jossa on osat laitetaan valmiina yhteen. (Hän ei vain huomioi sitä että nämä voivat syntyä vähittäin evoluutiolla - ja että esimerkiksi H. J. Muller "Reversibility in evolution considered from the standpoint of genetics" (1939) kuvaa evoluutioprosessia ja pitää siinä evoluution ennusteena että Behen kuvaamia rakenteita syntyy evoluutiolla ja että niitä tullaan löytämään.)
Kuitenkin perusasetelmassa on jotain. Ja tämä liittyy siihen puoleen jota kreationistien on ilmeisen vaikeaa tiedostaa. Nimittäin kun evolutionisti perustelee "huonoa suunnittelua", hän itse asiassa kuvaa piirteitä jotka viittaavat siihen, että evoluutio näpertelee. Tinkering -ajatus johtaa esimerkiksi siihen, miksi meillä on selän rakenne joka aiheuttaa helposti selkäsärkyä ; Siinä on rakenteita jotka ovat syntyneet nelijalkaisena ja sitten tätä on lähinnä nostettu ylös. Olen aikaisemmin demonstroinut tämän ajatuksen sisältöä. Ja olin huvittunut kun nämä argumentit nähdään kreationistien parissa toistuvasti näkevät tämänlaiset argumentit vain Pahan ongelman sovelluksina. He moittivat että evoluutikot eivät ymmärrä että huonosti toimiva osa olisi ongelma evoluutiollekin. Eli jos se ei toimi kunnolla se ei olisi adaptiivinen eikä evoluutioon sopiva. Tinkering -näkökulma luonnollisesti näyttää että kysymys on kaikesta muusta.
Paitsi jos Pahan ongelmaan käytetään yhtään minkäänlaista Leibnizin ajatteluun perustuvaa teologista ratkaisutapaa.
Kirjoitin aikaisemmin siitä miten pahan ongelmaa ratkotaan usein siten, että elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa. Silloin kaikki tuskaiset piirteet johtuvat siitä että niiden korjaaminen ei olisi ikään kuin fysikaalisesti mahdollista. Voimme ikään kuin kuvitella että maailma olisi parempi, mutta tämä kuvitelma ei ole totta. Ratkaisuongelmat aikaansaisivat pahempia ongelmia. Kokonaisuus olisi vielä huonompi. Tai ratkaisut eivät olisi logiikan tai fysiikan lakien mukaisia.
Moni uskova on ilmeisen tyytymätön vasaraesimerkkiini jota olen asiasta käyttänyt. Eli siihen että Leibnizin selitysmallissa kärsimys johtuu siitä että se varoittaa että emme lyö sormeemme vasaralla yhä uudestaan ja uudestaan kunnes sormi olisi täysin piloilla. Ja siksi meillä on kipuaisti. Asiaa voisi tietysti ratkaista sillä, että Jumala suunnittelisi sormet jotka eivät voisi mennä rikki. (Hän kykenee luomaan olentoja jotka kulkevat seinien läpi, mutta joiden käsissä olevia reikiä voidaan tutkistella aivan konkreettisesti. Sen sanoo Raamattukin. Näin vasara voisi mennä sormen läpi.)
Leibnizin lähestymisen kritiikissä on teologien puolella usein sitten menty siihen, että mietitään voisiko Jumala luoda maailmasta ja ihmiskognitiosta sellaisen, että ihmiset voisivat valita uskontonsa, mutta jossa yksi useampi ihminen kääntyisi kristityksi. Se on tietysti yllättävän kova ongelma, mutta pidän tämänlaisia hieman saivartelullisina.
Sillä tosiasiassa jokainen tinkering -argumentti on sellaisenaan konkreettinen todiste siitä että asiat voisi hoitaa paremmin. Ja että kyseessä ei ole mikään fysikaalinen mahdottomuus. Heräsin tähän vaihtoehtoon kun kuuntelin Neil de Grasse Tysonia. Hän puhui siitä miten ihmiset ovat omituisia olentoja jotka puhuvat, syövät ja hengittävät samasta rei'ästä. Joka johtaa siihen että moni ihminen tukehtuu kuoliaaksi. Puhuminen vaatii rakenteita jotka johtavat siihen että tukehtuminen tietyissä olosuhteissa on hyvinkin mahdollista. Ja sitten meillä on kuitenkin delfiinejä joilla on hengitysreikä ja syömisreikä erikseen.. Tämä vihjaa siihen että ihmisiä kuolee sellaisen rakennepiirustuksen vuoksi, joka olisi mahdollista tehdä toisin. Insinöörinäkökulmasta se olisi aivan helppo asia. (Etenkin jos mietitään niitä haasteita mitä ihmisen ja delfiinin kaltaisten eläinten rakentaminen muutoin vaatisi.)
Jo tämä yksinään kertoo että emme elä parhaassa mahdollisessa maailmassa. Ja näin on ymmärrettävää jos kreationistit eivät suostu näkemään evoluutiokysymystä minään muuna kuin Pahan ongelman nyyläämisenä. He ovat "todennäköisyys-stodennäköisyys" -näkökulmassaan ja "ei sattumalta" -maailmankuvassaan äärimmäisen Leibnizin oppien mukaisia. He miettivät mahdollisia maailmoja ja ajattelevat että todellisuus on niin kompleksi, että se on enemmän kuin satunnaisen hyvä, että se on paras mahdollisista maailmoista.
Tässä vaiheessa heidän ongelmansa onkin oikeastaan vain se, että delfiini konkretisoi ihmisen rakennesuunnittelussa olevan puutteen joka konkreettisesti ja ilmiselvästi voisi olla paremmin. (Ja pahempaa, jokainen tinkering -näkökulmalla tehty selitys anatomisista omituisuuksista tekee saman.) Ja tämä yksinään falsifioi Leibnizin ajatuksen parhaasta mahdollisesta maailmasta. Eikä tässä oikein ole mahdollista generoida mitään millä "paras mahdollinen maailma" voitaisiin uudelleen henkiinherättää. Paras mahdollinen maailma on yksinkertaisesti tosiasioidenvastainen hyvin syvällisellä tavalla.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Paranoian liioittelua.
"Crackedissä" on luettavissa juttu jossa on muutamia vaaroja, joita media liioittelee. Esimerkiksi ilotulitteet aikaansaava enemmän kuolemia ja vammautumisia kuin terrorismi, mutta terrorismia pelätään enemmän. Ihmiset pelkäävät hissejä, vaikka portaiden käyttö aikaansaa tilastojen valossa enemmän onnettomuuksia.
Oikeassa elämässä riskiarviointi on juuri tämänlaista. Meillä on ennakkoluuloja, ja tunteet ohjaavat toimiamme tilastotieteen sijasta. Yksi syy tähän voi liittyä evoluutioonkin ; Ekologinen loukku on tilanne, jossa yhden tilanteen sopeutuma onkin toisessa haitallinen. Tälläinen liittyy esimerkiksi liikaan karkin syömiseen. Kivikauden oloissa oli erilaista ja yhteiskunnan muutos on sen verran hidasta, että fylogeneettinen inertia on muistettava. Yhteiskunta on sopeutunut nopeammin kuin genetiikkamme. Elintasosairaudet ovat konkreettinen vaihtoehto vasta nyky -yhteiskunnassa, emme ole ehtineet sopeutua siihen. Sen sijaan meillä on sopeuma oloihin joissa ruokaa on niukalti.
Toisaalta vaikka Crackedin tapainen naureskelu on helppoa, eikä aivan perusteetontakaan, on riskeissä selvästi mukana painotusseikkoja jotka ovat selvästi subjektiviisia ; riskianalyysikin on aina monen elementin summa. Vaarallisuuden arvioinnissa on otettava huomioon tapahtuman todennäköisyys, tapahtuman vaarallisuus, pitkäkestoisuus, seurausten hallinnan mahdollisuus, sekä se miten hyvin arvioitavissa asiat itse asiassa ovat. Tätä kautta voidaankin huomata, että on hyvin erilaisia riskiryhmiä. Niiden keskinäinen arviointi voi olla vaikeaa : Miten suhteuttaa suhteellisen todennäköinen ongelma ja melkoisen epätodennäköinen katastrofi? Kaikki asiat eivät ole yhtä helposti rinnastettavissa kuin tilastotieto portaiden ja hissien käytöstä sekä niihin liittyvistä onnettomuuksista.
Sosiologiassa riskejä onkin lähestytty luokittelemalla erilaisia riskiryhmiä. Eräs käytetty luokitus perustuu seuraavaan 6 kohtaiseen listaan:
1: Erittäin pieniriskinen tapahtuma, jonka seuraukset olisivat katastrofaalisia. Esimerkiksi komeetan törmäys maahan on tämänkaltainen.
2: Riski, jonka seuraukset tiedetään mutta joiden ennakointi on vaikeaa. Esimerkiksi maanjäristykset ovat tämänlaisia.
3: Riskin suuruutta on vaikeaa arvioida. Riskin toteutuessa seuraukset voivat olla monenlaisia, ehkä jopa tuhoisia. Uusi sairaus on tästä malliesimerkki.
4: Riski, jonka toteutumisen jälkeen on myöhäistä tehdä mitään. Esimerkiksi eliölajien sukupuutto on tämänlainen.
5: Tapahtumat ovat melko kiistattomia, mutta seuraukset tulevat niin hitaasti että niitä ei välitetä. Tupakointi on tästä käytetty esimerkki.
6: Hysterisoidut pelot, jossa riski on olematon ja vaikka asiaa on tutkittu ja tietojen mukaan vaaraa ei ole, niin ihmiset pelkäävät niitä siitä huolimatta. Esimerkiski voimakenttien vaikutuksia on tutkittu paljon, eikä riskejä ole huomattu, mutta silti niitä pelätään.
On hyvin vaikeaa rinnastaa asioita. Onko maanjäristys vai antibiootille resistenttien bakteerien synty isompia riskejä? Joku painottaa tunnettavuutta, eli painottavat tunnettuja riskejä. Toinen haluaa varmistella ja korostaa epävarmoja asioita, pelata laskelmassa tuntemattomalle uhkalle vakavin skenaario.
Mediankin rooli tässä kohden on mielenkiintoinen. Koska se tiedottaa tapahtumista. Tässä on mukana kaupallisuuttakin, joten se tiedottaa asioista jotka kiinnostavat ihmisiä. Näin ihmisten pelkoihin vetoaminenkin on myyntiä edistävää toimintaa. Tälläisestä voi syntyä itseään ruokkiva ketju. Tämä korostuu silloin kun kyseessä on 6 -luokitelman riski, joka on lähinnä pelkoa pelottavasta ideasta kuin pelkoa tosiasioista.
Näin ollen ihmiset pelkäävät tekniikkaan liittyviä asioita yllättävän paljon. Vaikka kaiken kaikkiaan teknologian vaikutukset elämää pidentävänä elementtinä näkyvät melkoisen selvästi. Kun muistetaan, että ei ole pitkä aika niistä ajoista jolloin 50 -vuotias oli vanha ja 60 -vuotias iäkäs, ja muistellaan että nykyisin 80 vuoden ikä ei ole tavattomuus, on vaikutukset kokonaisuutena melkoisen selvä.
Palatakseni ekologiseen loukkuun, tästä tulee ongelma. Sillä asialla on kaksi puolta : Riskiarvioinnin virhe on tavallaan kaksisuuntaista. Pelkäämme vääriä asioita ja jätämme pelkäämättä oikeita.
Oikeassa elämässä riskiarviointi on juuri tämänlaista. Meillä on ennakkoluuloja, ja tunteet ohjaavat toimiamme tilastotieteen sijasta. Yksi syy tähän voi liittyä evoluutioonkin ; Ekologinen loukku on tilanne, jossa yhden tilanteen sopeutuma onkin toisessa haitallinen. Tälläinen liittyy esimerkiksi liikaan karkin syömiseen. Kivikauden oloissa oli erilaista ja yhteiskunnan muutos on sen verran hidasta, että fylogeneettinen inertia on muistettava. Yhteiskunta on sopeutunut nopeammin kuin genetiikkamme. Elintasosairaudet ovat konkreettinen vaihtoehto vasta nyky -yhteiskunnassa, emme ole ehtineet sopeutua siihen. Sen sijaan meillä on sopeuma oloihin joissa ruokaa on niukalti.
Toisaalta vaikka Crackedin tapainen naureskelu on helppoa, eikä aivan perusteetontakaan, on riskeissä selvästi mukana painotusseikkoja jotka ovat selvästi subjektiviisia ; riskianalyysikin on aina monen elementin summa. Vaarallisuuden arvioinnissa on otettava huomioon tapahtuman todennäköisyys, tapahtuman vaarallisuus, pitkäkestoisuus, seurausten hallinnan mahdollisuus, sekä se miten hyvin arvioitavissa asiat itse asiassa ovat. Tätä kautta voidaankin huomata, että on hyvin erilaisia riskiryhmiä. Niiden keskinäinen arviointi voi olla vaikeaa : Miten suhteuttaa suhteellisen todennäköinen ongelma ja melkoisen epätodennäköinen katastrofi? Kaikki asiat eivät ole yhtä helposti rinnastettavissa kuin tilastotieto portaiden ja hissien käytöstä sekä niihin liittyvistä onnettomuuksista.
Sosiologiassa riskejä onkin lähestytty luokittelemalla erilaisia riskiryhmiä. Eräs käytetty luokitus perustuu seuraavaan 6 kohtaiseen listaan:
1: Erittäin pieniriskinen tapahtuma, jonka seuraukset olisivat katastrofaalisia. Esimerkiksi komeetan törmäys maahan on tämänkaltainen.
2: Riski, jonka seuraukset tiedetään mutta joiden ennakointi on vaikeaa. Esimerkiksi maanjäristykset ovat tämänlaisia.
3: Riskin suuruutta on vaikeaa arvioida. Riskin toteutuessa seuraukset voivat olla monenlaisia, ehkä jopa tuhoisia. Uusi sairaus on tästä malliesimerkki.
4: Riski, jonka toteutumisen jälkeen on myöhäistä tehdä mitään. Esimerkiksi eliölajien sukupuutto on tämänlainen.
5: Tapahtumat ovat melko kiistattomia, mutta seuraukset tulevat niin hitaasti että niitä ei välitetä. Tupakointi on tästä käytetty esimerkki.
6: Hysterisoidut pelot, jossa riski on olematon ja vaikka asiaa on tutkittu ja tietojen mukaan vaaraa ei ole, niin ihmiset pelkäävät niitä siitä huolimatta. Esimerkiski voimakenttien vaikutuksia on tutkittu paljon, eikä riskejä ole huomattu, mutta silti niitä pelätään.
On hyvin vaikeaa rinnastaa asioita. Onko maanjäristys vai antibiootille resistenttien bakteerien synty isompia riskejä? Joku painottaa tunnettavuutta, eli painottavat tunnettuja riskejä. Toinen haluaa varmistella ja korostaa epävarmoja asioita, pelata laskelmassa tuntemattomalle uhkalle vakavin skenaario.
Mediankin rooli tässä kohden on mielenkiintoinen. Koska se tiedottaa tapahtumista. Tässä on mukana kaupallisuuttakin, joten se tiedottaa asioista jotka kiinnostavat ihmisiä. Näin ihmisten pelkoihin vetoaminenkin on myyntiä edistävää toimintaa. Tälläisestä voi syntyä itseään ruokkiva ketju. Tämä korostuu silloin kun kyseessä on 6 -luokitelman riski, joka on lähinnä pelkoa pelottavasta ideasta kuin pelkoa tosiasioista.
Näin ollen ihmiset pelkäävät tekniikkaan liittyviä asioita yllättävän paljon. Vaikka kaiken kaikkiaan teknologian vaikutukset elämää pidentävänä elementtinä näkyvät melkoisen selvästi. Kun muistetaan, että ei ole pitkä aika niistä ajoista jolloin 50 -vuotias oli vanha ja 60 -vuotias iäkäs, ja muistellaan että nykyisin 80 vuoden ikä ei ole tavattomuus, on vaikutukset kokonaisuutena melkoisen selvä.
Palatakseni ekologiseen loukkuun, tästä tulee ongelma. Sillä asialla on kaksi puolta : Riskiarvioinnin virhe on tavallaan kaksisuuntaista. Pelkäämme vääriä asioita ja jätämme pelkäämättä oikeita.
perjantai 31. heinäkuuta 2009
Hermoon ottaminen.
Pahan ongelma on ehkä tunnetuin "kristinuskon teologian kritiikki". Siinä perustana on se, että jos Jumala on kaikkivaltias ja kaikkihyvä, miksi maailmassa tapahtuu pahaa.
Karkeasti ottaen tässä otetaan ihmiskeskeisiä esimerkkejä: Hyvyys tarkoittaa silloin inhimillisen kärsimyksen puutetta. Tämä on melko suuri oletus, koska periaatteessa voisi olla että hyvyys ei olisikaan ihmiskeskeistä. Voisi periaatteessa olla mahdollista, että Jumalan näkökulmasta on oikein vaikka tappaa ihmisiä sairauksiin ja nälänhätiin. Toisaalta myäs pahan ongelman poistoyritykset hyväksyvät tämän ihmiskeskeisyyden. Esimerkiksi voidaan kuulla että pahasta seuraa enemmän hyvää, ne toimivat välineenä. Tai sitten muuten minimoidaan selityksiä. Näissä kaikissa on sellainen erikoinen tapa, että ensin vastuu siirretään uhrille. Kunnes aiheeseen tulevat luonnonkatastrofit, jotka eivät ole mikään Saatanaa seuraavien yksilöiden tekemä Jumalan tahdon vastainen murha. Kuitenkin niidenkin aiheuttamissa kärsimyksissä nähdään helposti "rankaisua synneistä". Tätä kautta esimerkiksi HIV -viruksen kohdalla USA:ssa oli suosittu "Jumalan ruoska" -selitys, jossa AIDS oli Jumalan oikealuonteinen rangaistus pahuudesta, jota homoseksuaalisuus ja huumeidenkäyttö USA:n kristilliselle oikeistolle edustivat. Toisaalta voidaan perustella kipuaistin hyödyllisyyttä. Tuskaahan ei ole ilman kipuaistia. Kuitenkin jos olisi kaikkivoipa Jumala, hän voisi periaatteessa luoda maailman jossa jos löisit vasaralla sormeen, sormi ei menisi rikki. Silloin ei olisi pahaa vahinkoa eikä kärsimystä. Tätä kautta selitys muuttuu melko kyseenalaiseksi. Ehkä suurimman ongelman kaikille selityksille tuo kuitenkin kristinuskon paratiisi. Siellä ei ole kärsimystä, joten vapaaseen tahtoon ja parempaa tuoviin pahuuksiin vetoamiset muuttuvat sävyiltään melko erikoisiksi. Jos ne olisivat pakote suurempaan hyvään, paratiisin pitäisi myös pursuta niitä. Puheet kertovat toista.
Karkeasti sanoen, en pidä argumentista ja siihen reagoinnista. Se vetoaa kyllä tunteisiin tehokkaasti. Mukana tulee kuitenkin halu, molemmin puolin, vetää moraali omasta päästä. Toki tämä olisi ymmärrettävää, jos moraali nähtäisiin byrokratian tapaisena täysin ihmisen keksimänä järjestelmänä, kuten minä teen. Tällöin tietysti vaihtoehtoja ei oikein ole.
Tällä kertaa aiheenani on kuitenkin enemmänkin asia, joka liitetään usein pahan ongelmaan. Ja siitä nostetaan esiin vain sen pahan ongelmaan liittyvät osa -alueet. Mutta joka ei oikeastaan ole pahan ongelma -argumentti. Ajattelin höpistä evoluutiosta. Tai ainakin argumentista, jota evoluutikot esittävät.
Aiheena on tietysti evoluution tuottamat oudot viat ja kummallisuudet, joita esimerkiksi Larry Moran toi tuoreesti esiin bloggailemalla. Kyseessä on "nervus laryngeus recurrens" -hermo. Se kiertää pitkän matkan aivoista aortan kautta kilpirauhaseen. Se kiertää ihmeellistä reittiä, ja se voisi periaatteessa johdottua suoraan.
1: Tämän luulisi tietysti olevan ongelma, jos evoluutio kerran tuottaa aina mainioita juttuja.
2: Samoin tietysti kreationistit ovat sitä mieltä että Jumala ei "välttämättä vain osaa", eli täydellistä toimintaa ei tarvitse vaatia. Ja esimerkiksi syntiinlankeemus on voinut tuoda näitä ongelmia mukanaan - eettisesti ihmisten virheistä on rangaistu myös eläimiä. No, periaatteessa Jumala voisi tehdä mitä häntä huvittaa.
Kuitenkin avainymmärtäminen on tinkering. Evoluutiossa ei yleisesti ottaen uskota että ominaisuus vain syntyisi kerralla: "vähittäinen muutos" on jokaisen evoluutiosta kuulema kliseehokema. Nämä ominaisuudet ovat ymmärrettävissä evoluution kautta. "Virheet" ovat luonnollisia, jos katsoo mistä ne on tehty. Tinkering -ilmiötä voisi kuvata ihmemies MacGyver -vertauksella. Tämähän tekee esimerkiksi metalliputkesta tähtäimen. Ja jos hänet pistäisi ennen konserttia WC:seen ilman soittimia, voisi olla että WC -pöntön kannesta, lavuaarista ja vessaharjasta olisi värkätty jokin soitin. Se ei olisi ehkä hirveän hieno (Tai olisi, kun sitä soitettaisiin Richard Dean Andersonin takatukan kanssa) mutta se toimisi.
Esko Valtaojan kirjoista tästä löytyy yksinkertainen, kansanomainen, esimerkki. Hän nosti esille ihmisen selän. Hän kertoi että ihmset saavat selkävaivoja, koska selkä on rakenteellisesti silta, joka on ensin rakennettu siten että se toimii vaakasuunnassa, ja se on sitten nostettu esiin ja tuettu ehkä vähän parista kohdasta. Kreationistit suuttuivat tästä, ja esittivät että Valtaoja olisi vain väärinymmärtänyt heidät, koska he eivät väitä että kaikki olisi täydellistä.
Toisin sanoen kreationistit näkivät tämän vain "pahan ongelma" -argumenttina.
Kuitenkin kun Valtaojan tekstiä itseään lukee, huomaa selvästi että selitys perustuu pääasiassa aivan toiseen asiaan. Se ei ole teologinen argumentti muotoa "kaikkivaltias ja kaikkihyvä ei joko mokailisi ja/tai tekisi tälläisiä julmuuksia." Ja kun argumentti ei ole tätä, puolustautuminen ei oikeastaan "kumoa mitään argumenttia" vaan esittää siitä olkiukon, jonka kritisoiminen on korkeintaan omien ennakkoluulojen esiintuomista. (Toki on myönnettävä että aika moni ateisti käyttää näitä ominaisuuksia juuri "pahan ongelman" esimerkkeinä. Mutta näin tehdessään he esittelevät omia ennakkoluulojaan ja moraalikäsityksiään, eivätkä niinkään käsittele luonnontiedettä. Shame on them.)
Sen sijaan se on ominaisuuden selittämistä käyttämällä taustateoriaa. Eli sitä mitä luonnontieteissä tehdään. On teoria, ja jos se pitää paikkaansa, tapahtuu joitain asioita todennäköisemmin kuin toisia. Se on toisin sanoen selitys, joka kertoo miksi ominaisuus on sellainen, että sen tapaisia voi juuri odottaa evoluutiolta : Kun kaikki ovat kuulleet siitä kauheasta esityksestä, jonka mukaan ihmisellä on yhteinen kantamuoto simpanssin kanssa, tästä seuraa se, että evoluutikot olettavat että ihmsiellä on ollut nelijalkainen esi -isä. Tätä kautta on järkevää, että tämän nelijalkaisen selkä on ollut melko toimiva, se on ollut ainakin melko hyvin toimiva "vaakasilta". Tätä kautta on selvää että selkä, jossa on "vaakasillan piirteitä" on evoluutiota tukeva. Ja Valtaoja muistutti että selkämme on juuri tälläinen.
Siksi muistutan vain että ihminen saa tyriä (ei siis saa lupaa tehdä virheitä, vaan että vatsakalvot voivat joustaa ja suolta voi pullahtaa pahkuraksi) koska alavatsan rakenne on - myös virtsarakon osalta - sellainen, kuin ne olisivat tehdyt nelijalkaiseen elämään sopivaksi ja sitten nostettu pystyasentoon. Tämä on tietenkin todiste siitä että tinkeringiä on tapahtunut.
Tietenkin Jumalalla voi olla mystiset mutta erityisen fiksut, meille tuntemattomat, syyt rakentaa juuri tälläinen selkäkipuiluja nykyihmiselle aikaansaava selkä, outoja hermoja ja muita vikoja. Mutta se ei selitä miksi se on juuri tällä tavalla virheellinen. Evoluutioteoria sen sijaan tarkoittaa sitä. Minusta se voi tarkoittaa sitä, että Jumala on käyttänyt evoluutiota. En ymmärrä miten gravitaation olemassaolo estäisi Jumalan planeettojen tekemisen. Samoin kuin en ymmärrä miten evoluution oikeellisuus tai vääryys oikeastaan liittyy mihinkään muuhun kuin evoluutioon.
Toinen tähän liitettävä ominaisuus on fylogeneettinen inertia. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihmisillä on viisi varvasta. Samoin simpanssilla. Syynä ei ole se, että viisi olisi jotenkin pakotettu lukumäärä. Se ei ole mikään "selvästi paras lukumäärä". Lukumäärä johtuu siitä että ne liittyvät sukulaisuuteen. Toki tämä ei ole sitova, esimerkiksi hevosen varpaiden määrä on eri, kuin sen esi -isien. Mutta tälle muutokselle pitää hakea aineistotukea: Samana määränä pysyvä varvas ei ole tälläinen anomalia, jota tarvitsisi erikseen selittää etsimällä aineistosta syy tälle erolle. Tämä voi ensialkuun kuulostaa sekoilulta, mutta on loppujen lopuksi katsottava esimerkiksi pihalla olevan kiven kautta. Jos tiedetään että kivi oli eilen siinä, se että se on siinä tänään ei tarvitse erikseen selitystä. Koska kivet eivät liiku. Kivi voi tietysti liikkua, esimerkiksi maanjäristys, ja teoriassa jopa sade tai varasteleva teini voi siirtää sitä. Siksi kiven siirtyminen vaatii erityisen aineistoselityksen ja paikallaan pysyminen on "perusoletus".
Ja ehkä tämän vertauksen avulla ymmärtää miksi fylogeneettisen inertian käsitteellä voidaan ymmärtää luontoa: Esimerkiksi suden jäljissä on näkyvissä neljä varvasta. Samoin koiran. Samoin supikoiran. Samoin ketun. Se ei ole paras varpaiden lukumäärä: Mäyrän jäljissä näkyy viisi varvasta. Samoin saukolla. Evoluutioteoria kertoo että syy on sama, jonka vuoksi lapsilla on yleensä sama määrä varpaita kuin vanhemmillaan. (Ja jos on eroja, on tilanne sama, kuin se, että minulla on ylimääräisiä hampaita. Minun vanhemmillani on ollut normaalimäärä hampaita, itselläni on vedetty hampuja pois koska niitä oli ylimääräisiä kappaleita. Sisaruksillani ei tiettävästi ole tätä vaivaa. Harva pitää tätä anomaliaa todisteena siitä että hampaiden määrä ei olisi periytyvä ominaisuus tai että hampaiden määrä ei liittyisi sukulaisuuteen. Eli jos jostain löytyy heimo jolla on vain neljä varvasta, eikö tämä yhteinen ominaisuus kerro että niillä on tapahtunut mutaatio jonka vuoksi heillä on se määrä varpaita - ei siksi että heille kaikille on toisistaan riippumatta sattunut juuri identtinen mutaatio, vaan koska he ovat sukua. En siksi joudu selittämään siksi erikseni miksi minulla on viisi varvasta. Mutta ylimääräisiä hampaita pitää ihmetellä ja selitellä "mutaatioilla" tai "geenien yhteisvaikutuksella". Koska se on jotain "yllättävää".)
Ergo: Näitä piirteitä voidaan käyttää arvokkaana apuna kun luontoa selitetään. En syytä Jumalan pahuutta oudoista hampaistani.
Karkeasti ottaen tässä otetaan ihmiskeskeisiä esimerkkejä: Hyvyys tarkoittaa silloin inhimillisen kärsimyksen puutetta. Tämä on melko suuri oletus, koska periaatteessa voisi olla että hyvyys ei olisikaan ihmiskeskeistä. Voisi periaatteessa olla mahdollista, että Jumalan näkökulmasta on oikein vaikka tappaa ihmisiä sairauksiin ja nälänhätiin. Toisaalta myäs pahan ongelman poistoyritykset hyväksyvät tämän ihmiskeskeisyyden. Esimerkiksi voidaan kuulla että pahasta seuraa enemmän hyvää, ne toimivat välineenä. Tai sitten muuten minimoidaan selityksiä. Näissä kaikissa on sellainen erikoinen tapa, että ensin vastuu siirretään uhrille. Kunnes aiheeseen tulevat luonnonkatastrofit, jotka eivät ole mikään Saatanaa seuraavien yksilöiden tekemä Jumalan tahdon vastainen murha. Kuitenkin niidenkin aiheuttamissa kärsimyksissä nähdään helposti "rankaisua synneistä". Tätä kautta esimerkiksi HIV -viruksen kohdalla USA:ssa oli suosittu "Jumalan ruoska" -selitys, jossa AIDS oli Jumalan oikealuonteinen rangaistus pahuudesta, jota homoseksuaalisuus ja huumeidenkäyttö USA:n kristilliselle oikeistolle edustivat. Toisaalta voidaan perustella kipuaistin hyödyllisyyttä. Tuskaahan ei ole ilman kipuaistia. Kuitenkin jos olisi kaikkivoipa Jumala, hän voisi periaatteessa luoda maailman jossa jos löisit vasaralla sormeen, sormi ei menisi rikki. Silloin ei olisi pahaa vahinkoa eikä kärsimystä. Tätä kautta selitys muuttuu melko kyseenalaiseksi. Ehkä suurimman ongelman kaikille selityksille tuo kuitenkin kristinuskon paratiisi. Siellä ei ole kärsimystä, joten vapaaseen tahtoon ja parempaa tuoviin pahuuksiin vetoamiset muuttuvat sävyiltään melko erikoisiksi. Jos ne olisivat pakote suurempaan hyvään, paratiisin pitäisi myös pursuta niitä. Puheet kertovat toista.
Karkeasti sanoen, en pidä argumentista ja siihen reagoinnista. Se vetoaa kyllä tunteisiin tehokkaasti. Mukana tulee kuitenkin halu, molemmin puolin, vetää moraali omasta päästä. Toki tämä olisi ymmärrettävää, jos moraali nähtäisiin byrokratian tapaisena täysin ihmisen keksimänä järjestelmänä, kuten minä teen. Tällöin tietysti vaihtoehtoja ei oikein ole.
Tällä kertaa aiheenani on kuitenkin enemmänkin asia, joka liitetään usein pahan ongelmaan. Ja siitä nostetaan esiin vain sen pahan ongelmaan liittyvät osa -alueet. Mutta joka ei oikeastaan ole pahan ongelma -argumentti. Ajattelin höpistä evoluutiosta. Tai ainakin argumentista, jota evoluutikot esittävät.
Aiheena on tietysti evoluution tuottamat oudot viat ja kummallisuudet, joita esimerkiksi Larry Moran toi tuoreesti esiin bloggailemalla. Kyseessä on "nervus laryngeus recurrens" -hermo. Se kiertää pitkän matkan aivoista aortan kautta kilpirauhaseen. Se kiertää ihmeellistä reittiä, ja se voisi periaatteessa johdottua suoraan.
1: Tämän luulisi tietysti olevan ongelma, jos evoluutio kerran tuottaa aina mainioita juttuja.
2: Samoin tietysti kreationistit ovat sitä mieltä että Jumala ei "välttämättä vain osaa", eli täydellistä toimintaa ei tarvitse vaatia. Ja esimerkiksi syntiinlankeemus on voinut tuoda näitä ongelmia mukanaan - eettisesti ihmisten virheistä on rangaistu myös eläimiä. No, periaatteessa Jumala voisi tehdä mitä häntä huvittaa.
Kuitenkin avainymmärtäminen on tinkering. Evoluutiossa ei yleisesti ottaen uskota että ominaisuus vain syntyisi kerralla: "vähittäinen muutos" on jokaisen evoluutiosta kuulema kliseehokema. Nämä ominaisuudet ovat ymmärrettävissä evoluution kautta. "Virheet" ovat luonnollisia, jos katsoo mistä ne on tehty. Tinkering -ilmiötä voisi kuvata ihmemies MacGyver -vertauksella. Tämähän tekee esimerkiksi metalliputkesta tähtäimen. Ja jos hänet pistäisi ennen konserttia WC:seen ilman soittimia, voisi olla että WC -pöntön kannesta, lavuaarista ja vessaharjasta olisi värkätty jokin soitin. Se ei olisi ehkä hirveän hieno (Tai olisi, kun sitä soitettaisiin Richard Dean Andersonin takatukan kanssa) mutta se toimisi.
Esko Valtaojan kirjoista tästä löytyy yksinkertainen, kansanomainen, esimerkki. Hän nosti esille ihmisen selän. Hän kertoi että ihmset saavat selkävaivoja, koska selkä on rakenteellisesti silta, joka on ensin rakennettu siten että se toimii vaakasuunnassa, ja se on sitten nostettu esiin ja tuettu ehkä vähän parista kohdasta. Kreationistit suuttuivat tästä, ja esittivät että Valtaoja olisi vain väärinymmärtänyt heidät, koska he eivät väitä että kaikki olisi täydellistä.
Toisin sanoen kreationistit näkivät tämän vain "pahan ongelma" -argumenttina.
Kuitenkin kun Valtaojan tekstiä itseään lukee, huomaa selvästi että selitys perustuu pääasiassa aivan toiseen asiaan. Se ei ole teologinen argumentti muotoa "kaikkivaltias ja kaikkihyvä ei joko mokailisi ja/tai tekisi tälläisiä julmuuksia." Ja kun argumentti ei ole tätä, puolustautuminen ei oikeastaan "kumoa mitään argumenttia" vaan esittää siitä olkiukon, jonka kritisoiminen on korkeintaan omien ennakkoluulojen esiintuomista. (Toki on myönnettävä että aika moni ateisti käyttää näitä ominaisuuksia juuri "pahan ongelman" esimerkkeinä. Mutta näin tehdessään he esittelevät omia ennakkoluulojaan ja moraalikäsityksiään, eivätkä niinkään käsittele luonnontiedettä. Shame on them.)
Sen sijaan se on ominaisuuden selittämistä käyttämällä taustateoriaa. Eli sitä mitä luonnontieteissä tehdään. On teoria, ja jos se pitää paikkaansa, tapahtuu joitain asioita todennäköisemmin kuin toisia. Se on toisin sanoen selitys, joka kertoo miksi ominaisuus on sellainen, että sen tapaisia voi juuri odottaa evoluutiolta : Kun kaikki ovat kuulleet siitä kauheasta esityksestä, jonka mukaan ihmisellä on yhteinen kantamuoto simpanssin kanssa, tästä seuraa se, että evoluutikot olettavat että ihmsiellä on ollut nelijalkainen esi -isä. Tätä kautta on järkevää, että tämän nelijalkaisen selkä on ollut melko toimiva, se on ollut ainakin melko hyvin toimiva "vaakasilta". Tätä kautta on selvää että selkä, jossa on "vaakasillan piirteitä" on evoluutiota tukeva. Ja Valtaoja muistutti että selkämme on juuri tälläinen.
Siksi muistutan vain että ihminen saa tyriä (ei siis saa lupaa tehdä virheitä, vaan että vatsakalvot voivat joustaa ja suolta voi pullahtaa pahkuraksi) koska alavatsan rakenne on - myös virtsarakon osalta - sellainen, kuin ne olisivat tehdyt nelijalkaiseen elämään sopivaksi ja sitten nostettu pystyasentoon. Tämä on tietenkin todiste siitä että tinkeringiä on tapahtunut.
Tietenkin Jumalalla voi olla mystiset mutta erityisen fiksut, meille tuntemattomat, syyt rakentaa juuri tälläinen selkäkipuiluja nykyihmiselle aikaansaava selkä, outoja hermoja ja muita vikoja. Mutta se ei selitä miksi se on juuri tällä tavalla virheellinen. Evoluutioteoria sen sijaan tarkoittaa sitä. Minusta se voi tarkoittaa sitä, että Jumala on käyttänyt evoluutiota. En ymmärrä miten gravitaation olemassaolo estäisi Jumalan planeettojen tekemisen. Samoin kuin en ymmärrä miten evoluution oikeellisuus tai vääryys oikeastaan liittyy mihinkään muuhun kuin evoluutioon.
Toinen tähän liitettävä ominaisuus on fylogeneettinen inertia. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihmisillä on viisi varvasta. Samoin simpanssilla. Syynä ei ole se, että viisi olisi jotenkin pakotettu lukumäärä. Se ei ole mikään "selvästi paras lukumäärä". Lukumäärä johtuu siitä että ne liittyvät sukulaisuuteen. Toki tämä ei ole sitova, esimerkiksi hevosen varpaiden määrä on eri, kuin sen esi -isien. Mutta tälle muutokselle pitää hakea aineistotukea: Samana määränä pysyvä varvas ei ole tälläinen anomalia, jota tarvitsisi erikseen selittää etsimällä aineistosta syy tälle erolle. Tämä voi ensialkuun kuulostaa sekoilulta, mutta on loppujen lopuksi katsottava esimerkiksi pihalla olevan kiven kautta. Jos tiedetään että kivi oli eilen siinä, se että se on siinä tänään ei tarvitse erikseen selitystä. Koska kivet eivät liiku. Kivi voi tietysti liikkua, esimerkiksi maanjäristys, ja teoriassa jopa sade tai varasteleva teini voi siirtää sitä. Siksi kiven siirtyminen vaatii erityisen aineistoselityksen ja paikallaan pysyminen on "perusoletus".
Ja ehkä tämän vertauksen avulla ymmärtää miksi fylogeneettisen inertian käsitteellä voidaan ymmärtää luontoa: Esimerkiksi suden jäljissä on näkyvissä neljä varvasta. Samoin koiran. Samoin supikoiran. Samoin ketun. Se ei ole paras varpaiden lukumäärä: Mäyrän jäljissä näkyy viisi varvasta. Samoin saukolla. Evoluutioteoria kertoo että syy on sama, jonka vuoksi lapsilla on yleensä sama määrä varpaita kuin vanhemmillaan. (Ja jos on eroja, on tilanne sama, kuin se, että minulla on ylimääräisiä hampaita. Minun vanhemmillani on ollut normaalimäärä hampaita, itselläni on vedetty hampuja pois koska niitä oli ylimääräisiä kappaleita. Sisaruksillani ei tiettävästi ole tätä vaivaa. Harva pitää tätä anomaliaa todisteena siitä että hampaiden määrä ei olisi periytyvä ominaisuus tai että hampaiden määrä ei liittyisi sukulaisuuteen. Eli jos jostain löytyy heimo jolla on vain neljä varvasta, eikö tämä yhteinen ominaisuus kerro että niillä on tapahtunut mutaatio jonka vuoksi heillä on se määrä varpaita - ei siksi että heille kaikille on toisistaan riippumatta sattunut juuri identtinen mutaatio, vaan koska he ovat sukua. En siksi joudu selittämään siksi erikseni miksi minulla on viisi varvasta. Mutta ylimääräisiä hampaita pitää ihmetellä ja selitellä "mutaatioilla" tai "geenien yhteisvaikutuksella". Koska se on jotain "yllättävää".)
Ergo: Näitä piirteitä voidaan käyttää arvokkaana apuna kun luontoa selitetään. En syytä Jumalan pahuutta oudoista hampaistani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)