Pasi Heikuran "Aristoteleen kantapäässä" on "juttua" Darwinista ja evoluutiosta. Siinä esitetään kysymyksiä kuten "Darwinin teoria mullisti ihmisen maailmankuvan. Monien mielestä se oli kohtalokas kristinuskolle; onhan ajatus elollisen hitaasta kehittymisestä ristiriidassa Raamatun luomiskertomuksen kanssa. Mutta luettiinko Raamatun luomiskertomusta kirjaimellisesti luonnontieteellisenä faktana vielä keskellä 1800-luvun teollista vallankumousta? Ja jos luettiin niin, eikö Lajien synty vapauttanut Raamatun tieteellisen opuksen todistustaakasta niin, että sitä voitiin vihdoin lukea uskonnollisena kirjallisuutena? Eikö Darwin ansaitsisi oikeastaan pyhimyksen arvon paljastettuaan, miten luomiskertomuksen ihmeet ovat oikeastaan kulkeneet? Onko Darwinismin ja uskonnon väitetyssä vastakkainasettelussa sittenkään nokikkain uskonto ja tiede, vai onko siinä tiede valjastettu uskonnon ja ateismin välisen riidan käsikassaraksi?"
Tässä herää esille tietysti esimerkiksi klassinen kysymys siitä että onko Jumala nähtävissä enemmän siinä että hän on luonnonlakien säätäjä, vai korostetaanko ihmettä, jolloin juuri se missä ei ole luonnonlakia ja selitystä koetaan Jumaliseksi. Jumala voidaan tietysti sovittaa moneen paikkaan, myös evoluutioon.
1: Evoluutiokeskustelussa onkin usein painottunut se, että esimerkiksi Dawkins selittää että Paleyn kelloseppäargumentti oli merkittävä ennen evoluution tietämistä ja että evoluutioteoria oli ikään kuin ovenavaus joka salli sen että kykenit olemaan älyllisesti rehellinen ateisti. Hän siis kannattaa ajattelun monimuotoisuutta jossa uskovaisella voi olla erilainen keskustleukulttuuri ja perustelusäännöt kuin ateistilla ja uskovaisen ei tarvitse oikeuttaa itseään ateistien ehdoilla ja täten löytyy tilaa moniarvoisuudelle. Mutta samalla hän tekee työtä jotta tasan tarkkaan olisi niin että ateisteille ei saataisi tilaa. Että "järjellinen ateisti" olisi mahdottomuus ja kiellettävä konsepti. Sillä tämä on hänen näkemyksensä uskonnonvapaudesta. Se, joka väistämättä kumpuaa kun hänen filosofiansa eri osaset laitetaan yhteen. Se, jota ei näy hänen PR -puheissaan joka kertoo joko siitä että hän ajaa PR -asiaa tai se, että hän ei ole kovin hyvä teologi-filosofi. (Uskallan väittää että hänen tuotantonsa yleislaatu kiistää jälkimmäisen.)
___1.1: Tässä voidaan nähdä toki tiukkaa Jumalan ihmeen falsifiointia, jota tietysti tapahtuu jos oletetaan Jumala aukkojen Jumalan kautta nähtäväksi mystiseksi toimijaksi josta ei tiedetä miten hän toimii vaan joka näkyy vain mysteerissä eli siinä mitä ei tiedetä ja joka ylittää järjen. Mutta tällöin tietysti joka ikinen luonnonlaki olisi jonkinlainen Jumalagiljotiini kun gravitaatioteoria jotenkun kumoaisi sen että Jumalan rakkaus työntäisi ja pitäisi selittämättömästi meitä yhdessä.
___1.2: Mutta järkevämpää on kuitenkin nähdä että evoluutio on perustaltaan tilaa antava. Eli sen voima ei ole siinä että se kumoaisi Jumalaa vaan päinvastoin se antoi tilaa olla ateisti. Tällöin evoluutio antaa tilaa olla älyllisesti rehellinen ateisti että älyllisesti rehellinen uskova. Tällöin evoluutio olisi avomielisempi kuin esimerkiksi Paleyn kelloseppäargumentti joka tuomitsee ateistit typeryksiksi.
2: Tämä ajatus on mielenkiintoista nostaa esille nykyaikana;
___2.1: Esimerkiksi Alvin Plantinga on korostanut maailmankuvien merkitystä ja joka on kuitenkin samanaikaisesti nähnyt paljon vaivaa selittääkseen miten evoluutio ja naturalismi (joka hänellä on käytännössä samaa kuin ateismi) eivät sovi yhteen, eli että ateistit eivät voisi olla älyllisesti rehellisiä jos uskovat evoluutioon.
___2.2: Toiset taas näkevät että evoluutio on ateismia, eli evoluution kritisoiminen estäisi ateismin tyystin. Ihan sen takia että heistä tilanne on hyvin erilainen kuin mitä Plantinga sanoo ; Heistä juuri se ainut tapa olla älylliseti koherentti ateisti on se, että kannattaa evoluutiota. Ja jos evoluutio on roskaa ei voisi olla ateisti. Tätä ajetaan toistuvasti ID:ssä, jossa ongelmana on se, että se samanaikaisesti väittää että sen tulkinta on jumalasta riippumaton, eli siinä tutkitaan vain Suunnittelua ottamatta kantaa Suunnittelijaan. Samalla he kuitenkin yrittävät eliminoida kaikki ne teistiset kuvat joissa teistinen evoluutio on ytimessä. Sillä he eliminoivat evoluutiota ja esimerkiksi ID:n perustaja Johnson on kirjoissaan selittänyt että teistinen evoluutio on vähän kuin ottaisi väärää rahaa aidon kullan sijasta. Ja Leisola on luennoillaan selittänyt että teistinen evoluutio on kuin ratsastaisi samanaikaisesti kahdella hevosella jotka kulkevat eri suuntiin.
___2.3: Usea peräti uskoo molempiin, sekä Plantinga että ateismi=evoluutio -kaavaan samanaikaisesti joka on tietysti sellaisella (oksy)moronistisella tavalla surkuhupaisaa. Heitä kuvaakin se, että he vihaavat pääasiassa ateismia ja haluavat pilkata sitä keinolla millä hyvänsä ja päätyvät siksi olemaan typeriä.
Uskaltaisinkin jatkaa tästä (agnostikko) Wilkinsin linjoille. Hän nimittäin on kirjoittanut että Darwin ja evoluutio ei liity oikeastaan juuri mihinkään mihin sitä usein liitetään. Maan ikä oli tiedemiesten vakiinnuttama jo ennen Darwinia. Darwin ei ollut myöskään uusi siinä että yhdisti ihmiset eläimiin. Sillä jo Linnéllä oli luonnonjärjestys jossa ihminen luokiteltiin mukaan eläinkuntaan. Edes rasismiin ja rotuhygieniaan häntä on vaikeaa liittää "Darwin was not controversial because he implied racist ideas about humans. He never did and the racism that is sometimes associated with his ideas preceded him by centuries (and were good Christian virtues) and were mediated by those who disagreed with him." Tässä Wilkinsilläkin nousee se, että Darwin kiisti Jumalan välttämättömyyden. Darwinin vaarallisuus ei siis ole siinä että hän olisi falsifioinut Jumalan tai todistanut Jumalan negaation, vaan enemmänkin siinä että hänen jälkeensä voitiin sanoa että eläinkunta voi mahdollisesti olla olemassa ilmankin Jumalaa ; "No, the reason why Darwin was controversial is very, very simple. Darwin argued that complex designs could arise without a mind to guide it."
Tästä seuraa se, mikä on oleellista. Evoluutio ei ole kiistanalainen, mutta sen ympärillä herätetään kiistoja. Ja usein kiistaa ei käydä tästä ydinkysymyksestä. Sen sijaan häntä yritetään kritisoida jollain joka vaikuttaa vähemmän uskonnonvapauteen iskemiseltä. "All the supposed “controversies” of Darwinism (or that phantom, “neo-Darwinism”) are post hoc attacks based on the prior objection to the lack of a guiding hand in biology. Don’t like natural selection? Attack Darwin by calling him a racist or blaming him for the Holocaust. Say he is antiessentialist. Say he is anti-religion. No matter how much evidence one puts forward that these are deliberate lies manufactured by those who hate Darwin for natural selection, it won’t stop the prevarication industry." Eli kun vastustetaan ateismin mahdollisuutta, ei tätä haluta kuvata tämänlaisena vaan halutaan korostaa että evoluutio laitetaan syylliseksi holokaustiin ja antisemitismiin. Tämä ei ole ihme, sillä nämä ovat tehokkaampia, emotionaalisesti vakuuttavampia, kuin tunnustus siitä, että oikeasti halutaan elää teokratiassa jossa ei ole mahdollista olla fiksi ateisti, eli että ateisteja päästäisiin kohtelemaan huonompina säälittävinä kansalaisina. Joka taas nousee ajatuksena esiin välittömästi jos ydinkysymys nostetaan värittämättä esiin. Eli sitä ei väritetä jumalafalsifikaationa vaan mahdollisuutena olla uskovaisen lisäksi myös ateisti.
Wilkinsiltä löytyy myös tulkinta jonka kautta evoluutiovääntöä sekä ateistejen että teistien kautta voidaan miettiä. Hänestä evoluutiota voidaan kritisoida hyvin ja huonosti. Ja huonolle kritiikille on annettu liikaa tilaa. "Sensible philosophical critics of Darwin focus on selection for that reason. It undercuts our prior belief that We Are Special. Human mentation, cognition, language, morality, religion or economics is somehow privileged in the universe. Bullshit. We are an animal and we arose without the universe seeking us (although, as I have argued, a deity might choose this universe because we evolve in it). The human exceptionalism which critics like Fodor, Fuller, Plantinga and the rest presume but do not argue for unfairly places the onus on Darwinians. It is time to stop taking them seriously." Itsekin kannustan ihmisiä tähän, ainakin ajatuksen tasolla. Sillä uskon että huonon evoluutiokritiikin vuoksi hyväkin kritiikki värittyy ; Koska valtaosa kritiikistä on roskaa on helpompaa ajatella että hyväkin kritiikki olisi samanlaista kuin se kaikki muu. Kun aihe ylikyllästetään roskalla, kultahippusten olemassaolostakaan ei välttämättä tiedä ja koko kasa on helppo ohittaa jopa silloin kun aihetta olisi muuhunkin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fodor. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fodor. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Debatin sivustaseuraamista ; Punktualismi ja adaptationismin asema.
Kenties vääristellyin evoluutioteoriaan liittyvä asia on Gouldin punktualismin käsittely.
Esimerkiksi kreationistit luulevat että se perustuu aukkoihin fossiilirekordissa. Eli että teoria oltaisiin tehty selittämään se, että Darwinin odottamia välimuotoja ei olisi. Larry Moran muistuttaakin siitä, että itse asiassa punktualismi selittää havaittavia muutosjaksoja fossiilistossa. Se ei vetoa tuntemattomaan, olemattomiin fossiileihin. Fossiiliaineistossa ei katsota puuttuvia välimuotoja, vaan aivan muuta asiaa "What the data shows is that most species don't change much for millions of years then over a relatively short period of time a speciation event occurs by splitting. The data indicate that most morphological change is associated with speciation events." Toki punktualismin kannalta olennaista on huomata nopeiden vaiheiden suhde fossilisaatioon ; Muuttuvia muotoja ei tartu joka ikistä versiota fossiileihin. Gould huomauttaakin esimerkiksi archaeopteryxistä sen verran että se on erinomaisen hyvä välimuotofossiili. Välimuotojen olemattomuus ei siis itse asiassa ole mikään selitystä kaipaava asia.
Olennaista on huomata se, että kyseessä on fossiliaineiston muutosnopeuden tarkkailu. Ja se voidaan huomata. Ja itse asiassa erot joista puhutaan ovat yllättävän pieniä. "The amount of change we're talking about is minor, as is the case with most speciations. It's comparable to the difference between two closely related species of beetles in the Amazon forest. Most of us wouldn't be able to tell the difference if we took a casual look at the fossils." Toisin sanoen tarkkuus on aikamoinen. Fossiiliaineiston välimuotojen tarkkuus taas liittyy fossilisoitumisen vaikeuteen. Ne eivät synny tavanomaisissa oloissa.
Tälle olkiukottamiselle on hyvä ja tunnettu syy. Kreationistit harjoittavat "impossible exeptations" -strategiaa. Siinä missä tieteessä tehdään parhailla mahdollisilla menetelmillä parhaat mahdolliset perustelut, he vaativat parhaita kuviteltavissa olevia menetelmiä. Hyvä esimerkki tämänlaisesta on Casey Luskinin toiminta. Hän lainaa Gouldilta "just so" -termin ja väittää että koko evoluutio on vain sadunkerrontaa. Ja tarjoaa tilalle "just not so" -tarinan, jonka paremmuutta hän ei osoita. Mutta vaatii vastapuolelta uskomatonta tarkkuutta ; Evoluutiohistoriaa vaaditaan todennettavaksi tarkkuudella, jossa vaadittaisiin sekä aikakonetta että huipputason biokemian välineistöä. Tämä strategia on tietysti tuttu jo Kent Hovindin "Were you There" -vaatimuksesta, jossa todiste kuin todiste kuitattiin kysymyksellä että oliko itse paikalla katsomassa tapahtumia. Tämä naurettava strategia on työ ja todistustaakan tarpeetonta siirtämistä "beyond reasonable doubt". Toinen tekee ja kriitikko sanoo vain "not good enough".
1: Malliesimerkkini oli se, miten Intelligent Designin johtonimet suomessa kertoivat "Luomisen lauantaissa", mitä olivat oppineet juuri suomeksi käännetystä Lubenowin "Myytti apinaihmisestä" -kirjasta. He selittivät miten kirja mullisti näkemyksiä esimerkiksi siitä, että fossiileja onkin enemmän kuin mitä kreationistien kirjoissa on paljon mainostettu. Eli että kaikki ihmisen varhaismuotoina käsitellyt fossiilit mahtuisivat yhteen laatikkoon. Minäkin olin tiennyt että niitä on hurjasti jo ennen tätä kirjaa ja yrittänyt jopa mainita asiasta. Kansa ihmetteli kirjan valistuskykyä. Minä taas ihmettelin että vuosia aihetta kritisoineiden perustiedot ovat tuolla tasolla. Elin silloin vielä harhaluulossa että kritisoijan tulisi tuntea kritisoimansa aihe. Sittemmin olen tajunnut että kreationisteille tunteminen tarkoittaa oman puolen propagandan lukemista ja sisäistämistä sellaisenaan.
Toinen asia on tietysti adaptaatioiden asema. Moni ajattelee että punktualismin perustelut kumoavat adaptaatioilla päättelyn totaalisesti. Kuitenkin asia ei ole näin. Moran huomauttaakin Daniel Dennettin adaptationismissa siitä, että moni sekoittaa adaptaatioiden käytön perusteluna adaptationismiin. Ja korostaa pluralistista näkemystä jossa adaptaatio on vain yksi selitysmalli esimerkiksi geneettisen ajautumisen ohella. Moranin lausunnon ytimessä on se, että adaptaatiot ovat evoluutiovoima, mutta niiden lisäksi on muutakin. Dennettin vastaus asiaan on se, että hän haluaa tasapainottaa keskustelukenttää. Hänestä Gouldin argumentteja on usein liioiteltu ; Esimerkiksi Fodor on esittänyt että adaptationistinen logiikka olisi tuhoon tuomittua. Hänkään ei kiellä esimerkiksi geneettisen ajautumisen vaikutuksia, mutta korostaa että tasapainon vuoksi adaptationistinen logiikka olisi jälleen aika korostaa yhdeksi luvalliseksi vaihtoehdoksi.
Juuri kukaan ei siis väitä että adaptaatiot eivät olisi loogisia. Itse asiassa keskustelussa on kysymys vain määristä, siitä missä määrin mitäkin selitystapaa tulee painottaa. Tässä mielessä kaikkia, paitsi evoluutioteoriasta aidosti kiinnostuneita, tämänlaiset asiat alkavat näyttämään hiustenhalonnalta. Ei puhuta siitä onko jokin logiikka sallittua, vaan siitä missä määrin niitä kannattaa käyttää. Argumentin rakenteen "käytetään-ei käytetä" -inttämisen sijasta puhutaan käyttämisten sovelluskontekstista.
Tämä on hyvin kaukana siitä kreationistien logiikasta, jota eräs herra minulle selitti. Että kaikki tietävät että punktualistit kritisoivat adaptationismia ja adaptationistit punktualisteja. Ja että kreationistit katsovat molemmat argumentit ja päättävät että ne ovat päteviä eivätkä siksi usko kumpaankaan. Jos kysymys olisi "käytetään-ei käytetä" -debatista, näin voisi ehkä teoriassa käydäkin. Nyt, kun asiantila on tämä, selitys näyttää vain sen mikä oli argumentin esittävän kreationistin osaamistaso asiassa.
Minusta tämänlaisen hiustenhalonnan tarkkuus kertoo kriittisyydestä. Jostain, jota evolutionisteilla ei kuulemma ole.
Esimerkiksi kreationistit luulevat että se perustuu aukkoihin fossiilirekordissa. Eli että teoria oltaisiin tehty selittämään se, että Darwinin odottamia välimuotoja ei olisi. Larry Moran muistuttaakin siitä, että itse asiassa punktualismi selittää havaittavia muutosjaksoja fossiilistossa. Se ei vetoa tuntemattomaan, olemattomiin fossiileihin. Fossiiliaineistossa ei katsota puuttuvia välimuotoja, vaan aivan muuta asiaa "What the data shows is that most species don't change much for millions of years then over a relatively short period of time a speciation event occurs by splitting. The data indicate that most morphological change is associated with speciation events." Toki punktualismin kannalta olennaista on huomata nopeiden vaiheiden suhde fossilisaatioon ; Muuttuvia muotoja ei tartu joka ikistä versiota fossiileihin. Gould huomauttaakin esimerkiksi archaeopteryxistä sen verran että se on erinomaisen hyvä välimuotofossiili. Välimuotojen olemattomuus ei siis itse asiassa ole mikään selitystä kaipaava asia.
Olennaista on huomata se, että kyseessä on fossiliaineiston muutosnopeuden tarkkailu. Ja se voidaan huomata. Ja itse asiassa erot joista puhutaan ovat yllättävän pieniä. "The amount of change we're talking about is minor, as is the case with most speciations. It's comparable to the difference between two closely related species of beetles in the Amazon forest. Most of us wouldn't be able to tell the difference if we took a casual look at the fossils." Toisin sanoen tarkkuus on aikamoinen. Fossiiliaineiston välimuotojen tarkkuus taas liittyy fossilisoitumisen vaikeuteen. Ne eivät synny tavanomaisissa oloissa.
Tälle olkiukottamiselle on hyvä ja tunnettu syy. Kreationistit harjoittavat "impossible exeptations" -strategiaa. Siinä missä tieteessä tehdään parhailla mahdollisilla menetelmillä parhaat mahdolliset perustelut, he vaativat parhaita kuviteltavissa olevia menetelmiä. Hyvä esimerkki tämänlaisesta on Casey Luskinin toiminta. Hän lainaa Gouldilta "just so" -termin ja väittää että koko evoluutio on vain sadunkerrontaa. Ja tarjoaa tilalle "just not so" -tarinan, jonka paremmuutta hän ei osoita. Mutta vaatii vastapuolelta uskomatonta tarkkuutta ; Evoluutiohistoriaa vaaditaan todennettavaksi tarkkuudella, jossa vaadittaisiin sekä aikakonetta että huipputason biokemian välineistöä. Tämä strategia on tietysti tuttu jo Kent Hovindin "Were you There" -vaatimuksesta, jossa todiste kuin todiste kuitattiin kysymyksellä että oliko itse paikalla katsomassa tapahtumia. Tämä naurettava strategia on työ ja todistustaakan tarpeetonta siirtämistä "beyond reasonable doubt". Toinen tekee ja kriitikko sanoo vain "not good enough".
1: Malliesimerkkini oli se, miten Intelligent Designin johtonimet suomessa kertoivat "Luomisen lauantaissa", mitä olivat oppineet juuri suomeksi käännetystä Lubenowin "Myytti apinaihmisestä" -kirjasta. He selittivät miten kirja mullisti näkemyksiä esimerkiksi siitä, että fossiileja onkin enemmän kuin mitä kreationistien kirjoissa on paljon mainostettu. Eli että kaikki ihmisen varhaismuotoina käsitellyt fossiilit mahtuisivat yhteen laatikkoon. Minäkin olin tiennyt että niitä on hurjasti jo ennen tätä kirjaa ja yrittänyt jopa mainita asiasta. Kansa ihmetteli kirjan valistuskykyä. Minä taas ihmettelin että vuosia aihetta kritisoineiden perustiedot ovat tuolla tasolla. Elin silloin vielä harhaluulossa että kritisoijan tulisi tuntea kritisoimansa aihe. Sittemmin olen tajunnut että kreationisteille tunteminen tarkoittaa oman puolen propagandan lukemista ja sisäistämistä sellaisenaan.
Toinen asia on tietysti adaptaatioiden asema. Moni ajattelee että punktualismin perustelut kumoavat adaptaatioilla päättelyn totaalisesti. Kuitenkin asia ei ole näin. Moran huomauttaakin Daniel Dennettin adaptationismissa siitä, että moni sekoittaa adaptaatioiden käytön perusteluna adaptationismiin. Ja korostaa pluralistista näkemystä jossa adaptaatio on vain yksi selitysmalli esimerkiksi geneettisen ajautumisen ohella. Moranin lausunnon ytimessä on se, että adaptaatiot ovat evoluutiovoima, mutta niiden lisäksi on muutakin. Dennettin vastaus asiaan on se, että hän haluaa tasapainottaa keskustelukenttää. Hänestä Gouldin argumentteja on usein liioiteltu ; Esimerkiksi Fodor on esittänyt että adaptationistinen logiikka olisi tuhoon tuomittua. Hänkään ei kiellä esimerkiksi geneettisen ajautumisen vaikutuksia, mutta korostaa että tasapainon vuoksi adaptationistinen logiikka olisi jälleen aika korostaa yhdeksi luvalliseksi vaihtoehdoksi.
Juuri kukaan ei siis väitä että adaptaatiot eivät olisi loogisia. Itse asiassa keskustelussa on kysymys vain määristä, siitä missä määrin mitäkin selitystapaa tulee painottaa. Tässä mielessä kaikkia, paitsi evoluutioteoriasta aidosti kiinnostuneita, tämänlaiset asiat alkavat näyttämään hiustenhalonnalta. Ei puhuta siitä onko jokin logiikka sallittua, vaan siitä missä määrin niitä kannattaa käyttää. Argumentin rakenteen "käytetään-ei käytetä" -inttämisen sijasta puhutaan käyttämisten sovelluskontekstista.
Tämä on hyvin kaukana siitä kreationistien logiikasta, jota eräs herra minulle selitti. Että kaikki tietävät että punktualistit kritisoivat adaptationismia ja adaptationistit punktualisteja. Ja että kreationistit katsovat molemmat argumentit ja päättävät että ne ovat päteviä eivätkä siksi usko kumpaankaan. Jos kysymys olisi "käytetään-ei käytetä" -debatista, näin voisi ehkä teoriassa käydäkin. Nyt, kun asiantila on tämä, selitys näyttää vain sen mikä oli argumentin esittävän kreationistin osaamistaso asiassa.
Minusta tämänlaisen hiustenhalonnan tarkkuus kertoo kriittisyydestä. Jostain, jota evolutionisteilla ei kuulemma ole.
perjantai 7. toukokuuta 2010
Publish or perish
Tieteessä keskitytään usein siihen että julkaisutoiminta on tärkeää. Tällöin vähemmälle merkitykselle jäävät esimerkiksi se, onko teoria kumottavissa. Tässä ideana on se, että tieteen ydin on testaaminen. Käytänteet voivat muuttua, mutta tutkimus jää.Tämä liittyy ad hoc -oletuksiin kenties lujemmin kuin mihinkään muuhun.
Ad hocin käyttämisestä on kuvaava käytännön tarina. Taustalla on tarina siitä miten Wolfgang Pauli keksi neutriinot. Hän kehitti neutriinot vuonna 1932, ne olivat teoreettinen ad hoc -oletus, jolla hän suojasi liikemäärän säilymislain. Sillä beetahajoamisessa tapahtui asioita jotka muuten olisivat rikkoneet tätä lakia. Pauli ei siis suoralta kädeltä kumonnut säilymislakia ristiriidan kohdatessa, koska se on lähes kaiken fysiikan kohdalla mukana - eli koko tieteenalasta tulisi luopua, ja se olisi vaikuttanut kemiaan ja moneen muuhun tieteenalaan. Eli tiedeverkkoa olisi pitänyt muuttaa massiivisesti. Neutriinon ongelmana oli sen vaikea huomattavuus. Sitä pidettiin huonosti tieteellisenä, koska sitä ei oltu huomattu. Mutta sen ominaisuudet selittivät miksi sitä ei oltu huomattu. Neutriinolla kuitenkin on ominaisuuksia ja näiden kautta sen vaikutukset voidaan huomata. Neutriinohavainto saatiin kiinni vasta 1970.
Toisaalta tätä kautta saadaan vastauksia joihinkin vaatimuksiin. Mikä tässä on olennaista? Ad hoc -selityksiä tarvitaan yllättävän paljon ja pitkin matkaa. Esimerkiksi Wilkins kritisoi Fodorin luonnonvalinnan kritisointia, koska Fodor vaatii determinismiä ja 100% asioiden ennakoimista. Kuitenkin jopa planeettojen ratalaskut kohtaavat kolmen kappaleen ongelman (ja useammankin) ja niidenkin kulkua joudutaan korjailemaan ja arvioimaan, etenkin pitkiä aikajaksoja tarkastellessa. Fodorin evoluutiolta vaatima ad hoc -oletukseton taso on sen tasoinen että valtava määrä tiedettä tulisi kumota.
Tätä asiaa voidaan lähestyä tutkimalla sitä miten koettelun ja itsekriittisyyden kanssa toimitaan.
Tässä kohden Karl Popper oivalsi jotain olennaista, kun hän tarkasteli horoskooppeja, kommunismia ja muita asioita. Ne eivät olleet "edes väärässä" : Popper huomasi että ne eivät suinkaan olleet ristiriidassa tosiasioiden kanssa. Ne olivat yhteensopivia havaintojen kanssa. Niiden ongelma oli se, että ne eivät kyenneet kriittisyyteen : Niiden kumoaminen olisi mahdotonta, koska kaikki ongelmapaikat voitaisiin aina selittää pois apuoletuksilla. Popper oletti että hyvän teorian voisi kumota. Tässä kohden hän oli väärässä. Kuten "oljenkorressa" näytetään, Popperin omatkin yhteiskuntateoriat olivat falsifioimattomissa.
Quine ja Duhem esittivät että käsitteet liittyvät yhteen. Eli kun esimerkiksi katsomme kaukoputkella tähteä, meillä on havainnossa mukana optiikan teoriat jotka oikeuttavat kaukoputken käytön. Siksi jos näkyy häiriöitä, ne voidaan tulkita kaukoputkesta johtuviksi. Yksittäinen häiriö voi aina olla mittausvirhe. Heillä on mukana myös toinen päätelmän : Tiedeverkkoa voidaan tämän linkkiytymisen vuoksi muuttaa aina niin että yhtä tiettyä kohtaa ei ole pakko muuttaa. Tämän vuoksi voidaan olettaa aivan mitä tahansa, minkä tahansa lainen teoria, ja tätä ei mikään mahti kumoaisi jos sallisimme tekemään mitä tahansa korjauksia tämän ympäriltä. Tämän vuoksi heidän mukaansa tiedeverkossa on keskityttävä siihen että sitä muutettaisiin mahdollisimman vähän. Muuten ihminen jämähtäisi suosikkiteoriaansa, tulisi maailmankuvansa sokeuttamaksi, tekisi omasta suosikkinäkemyksestä kritiikki -immuunin.
Popperin huomaamat "korjaukset" olivat ad hoc -selityksiä. Ne tekivät kommunismista ja horoskoopeista sellaisia että ne eivät olleet ristiriidassa havaintojen kanssa. Mutta samalla niiden tutkintakyky heikkeni : Kun ad hoc on luonteelta oletus, jossa selitetään että "on sääntö ja sitten poikkeus X" On yhä vaikeampaa ja vaikeampaa ennustaa mitä tapahtuu, kun tilanteissa sallitaan poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia.
Tätä kautta korostuu uusi suhde ad hociin. Se on "pakollista saastaa".
Kuhnin paradigmanäkemyksessä korostettiin sitä miten "vajoava" teoria ei suinkaan kaadu ristiriitaisuuksiin, vaan siihen että ne tättyvät anomalioista. Anomalia tarkoittaa jotain, joka vaatii apuoletuksen jotta systemistä saadaan koherentti. Toinen vastaava näkemys, Imre Lakatokselta korostikin tutkimusohjelman hedelmällisyyttä. Huono teoria rakentaa itsestään koherenttia, eli se on ristiriidaton havaintojen kanssa, mutta se ei toisaalta kykene tekemään uutta tutkimusta, se ei tee eikä ennakoi konkreettisesti tutkimustyössä tehtäviä yllättäviä löytöjä ennalta.
Toisin sanoen teorioita ei kumota, vaan ne saivartelevat tiensä ristiriitojen läpi. Saivarellessa niiden ennustekyky ja tutkimuksenohjauskyky heikkenee : Mitä enemmän ad hoc -selityksiä, sitä vaikeampi on ennakoida mitä tuloksia tietyssä kokeessa pitäisi tulla. Karkeasti voisi sanoa että "konkreettisuus" pienenee ja "abstraktius" kasvaa. Ad hoc -rakennettu verkko ei ole empiiristä koettelua vaan loogista sormiharjoittelua.
Ja kuten Kuhnin ja Imre Lakatoksen näkemykset jotka on sidottu oikeaan tutkimustyöhön ja sen kehittymiseen, näyttävät, tämä ei ole hedelmällistä. Hedelmällisyys ei liity pelkkään "havaintoihin sopimiseen", vaan ennusteisiin. Eli kun otetaan koetilanne, teoria ennustaa että jokin asiantila tapahtuu useammin kuin jokin toinen. Mitä tarkempia tässä ennusteessa ollaan, mitä vähemmän siinä on "voi käydä näin tai näin" sen parempi. Jos mikä tahansa on mahdollista näkemys sopii mihin tahansa, mutta se ei kerro mitään. Se ei sisällä tietoa maailman tapahtumiin liittyen.
Ad hoc on ongelma. Mutta näillä on kahdenlaisia kohtaloita. Ensimmäinen on yllä mainittu. Teoria kerää anomalioita ja siitä tulee heikompi. Kuitenkin tässä voidaan palata alkuun, Paulin neutriinoihin.
Kun Pauli esitti teorian neutriinoista, neutriinosta tuli potentiaalinen tutkimuskohde. Sitä tavoitellaan ja siihen kohdistetaan ja voidaan kohdistaa tutkimusresursseja niin että saadaan tulosta. Julkaistuja papereita, ja ihan oikeita tutkimustuloksia. Neutriino ilman testauskohteena olemista on oletus, premissi. Tämä on tieteessä sama asia kuin "pieni ongelma", ad hoc oletus, "pakollista saastaa". Tulosten jälkeen se taas on teoria, joka on selvinnyt koettelusta, eli se on "hyvä asia". Neutriinojen löytäminen osoitti että säilymislaki oli tosi hyvä - se oikeaksi olettamalla tehtiin konkreettinen löytö ja saatiin uusi hiukkanen tutkimuskohteeksi.
Pseudotieteilijät toistuvasti palaavat siihen että neutriinoteoria oli keksitty ennen sen testaamista. Heille keskiössä ovat "voi olla -apuoletukset". Mutta valitettavasti heidän näkemyksensä ovat aina ja poikkeuksetta "olennaiselta osin epäanalogisia" juuri noiden neutriinojen kanssa. Heillä on ad hoceja, joiden tutkimiseen heillä ei ole tutkimusohjelmaa, eikä edes voida. Neutriinojen metsästys oli todistamisessa keskeistä. Olennainen aikaulottuvuus, jossa keksiminen ja tutkiminen ovat oikeissa rooleissa - siinä roolissa missä niiden pitääkin olla - heiltä puuttuu. Ennen saatua koetulosta neutriinoteoria oli vain ad hoc -täyte. Arvailua, se oli "heikous". Pauli olisi periaatteessa voinut arvata myös ihan väärin.
Väärässä olevat eivät näy tieteenhistoriassa, koska niiden esittäjät eivät saa useinkaan mainetta - elleivät sitten ala pseudotieteilijöiksi ja myymään näkemyksiään kaduntallaajille isoilla PR -menoilla, medianäkyvyydellä ja muulla vastaavalla. Tieteen historia on ad hoc -oletusten kohdalla aivan kuin hukkuneen rukoukset. Vain menestyjät näkyvät. On hyvä muistaa että jokaista onnekasta ad hocia kohden on voinut olla todella lukuisia vääriä arvauksia, joista vain pieni osa on edes otettu vakavasti.
On hyvä huomata että Duhem ja Quine pitävät oikeana tapana sitä että tiedeverkkoa ei mullisteta maksimaalisesti ristiriidan kohdatessa. Vaan sitä muutetaan mahdollisimman vähän. Paulikin teki neutiino ad hocinsa valtavirtatieteen säilyttämiseksi, tavoiteltiin minimaalista mullistusta. Koko fysiikan peruspilarin, säilymislain, kumoaminen olisi ollut valtava asia.
Tästä päästään tiedepolitiikkaan.
Nassim Taleb sanoisi että nämä uudet teoriat ovat mustia joutsenia. Jotain joka on todella epätodennäköinen, joita ei voi väkisin tehdä tai totaalisesti estää. Mutta joita kuitenkin tapahtuu ja tapahtuessaan ne ovat mullistavia.
Hän suosittelee meklareille sitä että kannattavinta on panostaa paljon vakaisiin, siis "tieteen valtavirtaan". Mutta kannattaa panostaa hieman myös epätodennäköisiin kohteisiin. Ideana on se, että rahat ei saa kadota näihin riskisijoituksiin. Niissä voi tulla valtavat voitot, mutta todennäköisimmin niissä tulee vain persnettoa. Panostuksen on oltava pienehkö, koska muutoin kassasta tulee todennäköisesti miinusmerkkinen.
Hän muistuttaa myös että "jokin musta joutsen" toteutuu todennäköisesti, mutta "tietty musta joutsen" on aina todella todella epätodennäköinen. Siksi kaikkia munia ei saisi laittaa samaan koriin. Eli panostaa useisiin epätodennäköisiin kohteisiin sellaisia rahoja, joiden menettäminen ei tunnu missään.
1: Tähän sopii perinteinen ikiliikkuja. Tämä on asia jolle on innokkaita. Ikiliikkujaehdokkaita tungetaan jatkuvasti ehdolle patenttivirastoihin. Virkailijat nauravat "koska energian säilymislaki". He tekevät kuten Wolfgang Pauli, joka ei olettanut neutriinoja ad hocilla mistään muusta syystä kuin että "muu rikkoisi nykytiedettä vastaan". Nämä virkailijat tekevät oikein.
___1.1: Ikiliikkujan tuottaminen toki mullistaisi energiankäyttömme ja teknologiamme niin mullistavasti, että maailma ei sen jälkeen olisi sama. Sen vaikutus ja tärkeys ja kiinnostavuus tältä osin olisi valtava. Se mullistaisi myös nykyfysiikan perusteet samalla tein, eli tässäkin kohden tulisi "jackpot". Sen mahdollisuus vain on häviävän pieni. Tiedämme tämän "koska nykytiede".
Yleensä ottaen pseudotieteiden ongelmana on juuri tämä. Ne keksivät syitä joilla ne olisivat vakavaa tutkimusta. Ne rakennetaan ad hoc -oletuksilla joista ei tehdä tutkimuskohteita. Niitä ei tehdä "nykytieteen mukaan" eli verkkoa mahdollisimman vähän muuttaen (kuten Duhem ja Quine ohjeistavat), vaan he yrittävät mullistaa verkkoa aivan miten valtavasti tahansa, jotta se sopisi heidän näkemykseen. Tämä on psykologisesti ihmisen toimintaa katsoen helppoa: Maailmankuva sumentaa, ja sitten ihminen assimiloi. Tuloksena on itsekritiikitöntä ylpeyttä, jossa on hienot saivartelut jotta se olisi koherentti.
1: Tätä kautta he uskovat olevansa oikeassa, ja olevansa niin neroja että koko maailman kaikki muut tieteenlajit olisivat väärässä. Einstein mullisti vain fysiikan, ja hänkään ei kumonnut kovin paljoa fysiikasta - hän vain selvitti monia tieteessä siihen asti olleita paradokseja. Näin suuren mittaluokan muutos olisi toteutuessaan kiinnostavaa, mutta se on kuitenkin vain "yksi musta joutsen". Pseudotieteilijä kuitenkin panostaa tyypillisesti kaiken - uransa ja henkilökohtaisen maailmankuvansa ja kunniansa - pelaamalla aina yhteen koriin.
On vain muistettava että tutkimus maksaa aina. On työtunteja, ja mahdolliseti materiaaleja. Moni ajattelee että tukimusta ei saisi millään tavoin rajoittaa. Tässä ei muisteta Talebin ohjetta "riskisijoituksista". Jos tiedekassa olisi loputon, vastaus olisi toinen. Saivarteluun panostamisen sijasta voi olla tehokkainta muistaa vain otsikon teksti. "Tulos tai ulos."
Kuvassa on neutriinohavainto kuplakammiossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)