Onnea viikon demokratia -arvontaan.

Tasa-arvoisen avioliittolain käsittely on ollut kuuma peruna. Yhtenä syynä tietenkin oli se, että tämän piti olla niitä aiheita joihin ei pitänyt tarttua. Että saadaan hallitussopu ja muut asiat sujumaan mallikkaasti. Mutta sitten asia tulikin kansalaisaloitteiden kautta, ja tämänlaisia asioita ei voida nykysysteemissä suhmuroida puoluekurilla ja eduskuntasovuilla.

Lakivaliokunta torjui muutoksen niukasti. Kiitos mm. Mikael Jungnerin. Nyt asia on kuitenkin tulossa varsinaiseen lopulliseen päätökseen. Ja tähän liittyen on uutisoitu henkilöstönmuutoksista. Ryhmä joka päättää asiasta on kooltaan pieni. Ja siitä on vaihtunut ihmisiä toisiin ihmisiin. Joilla ei välttämättä ole samaa mielipidettä. Näkemys on hyvin tasainen ja päätöksessä voi käydä miten vain. "Kansanedustajat ovat jakautuneet asiassa lähes tasan kahtia. On hyvin täpärällä, tuleeko lakiesitys hyväksytyksi vai hylätyksi, kun lakivaliokunnan mietintö tulee syksyllä eduskunnan täysistunnon käsittelyyn." ... "Eduskunnan voimasuhteet tasa-arvoisen avioliittolain suhteen ovat muuttuneet kesän aikana. Kolme uutta kansanedustajaa vastustaa homoparien avioliittolakia, kun heidän edeltäjänsä ovat lakiesitystä kannattaneet."

Josta päästäänkin tämän päivän varsinaiseen aiheeseen. Se ei ole syvällinen (tai edes pinnallinen) eettinen argumentisto jolla jompi kumpi ratkaisuista "torjutaan" tai "todistetaan". Kysymys on tätä laajempi. Tai suppeampi. Kyseessä on puhdas tilastomatematiikka. Niistä merkittävin on se, että Suomen kansalaisia on miljoonia. Mutta päättäjien määrä on hyvin pieni. Nämä päättäjät ikään kuin edustavat itseään suurempaa joukkoa. Ja tässä kohden jokainen pieni empiristi ja tilastomatemaatikko tietää, että pieni otos voi sattumalta poiketa paljonkin perusjoukosta. Tämä niin kutsuttu otantavirhe on sitä suurempi mitä pienempää otosta käytetään.

Jos demokratiassa ideaalina olisi Kansan Tahto, voitaisiin ajatella että kansalaiset muodostaisivat perusjoukon. Jos kokonaistutkimus ei ole mahdollinen, eli ei voida kysyä jokaiselta, syntyy jonkinlainen edustajajoukko. Tietoa tavallisesti kerätäänkin vain osasta perusjoukkoa. Jos valinta ei ole päätettyä vaan arvottua, tätä pientä joukkoa kutsutaan otokseksi. ; Toki tässä pienen ryhmän valinnassa voi olla suhmurointia, eli tietoista koijaamista jonka takia vähemmistö pärjäisi liian hyvin enemmistön kustannuksella. Mutta en lähde tälle tielle vaan postuloin sen sijaan istelleni epäluontevan, muutoinkin hyvin epätodennäköisen ja kaikkien mielestä naïvin premissin siitä että kansanedustajat eivät nyt tässä yhtään kikkaile vaan ovat 100% rehellisiä. Eli otos on valikoitunut satunnaisesti, jotta se ei systemaattisesti vääristäisi kansan tahtoa jo lähtökohdiltaan, vaan mahdollisuus otoksen ja kokonaiskuvan vastaavuuteen olisi mahdollisimman hyvä.

Demokratian ihanne olisi se, että otos jotenkin oleellisesti edustaisi kansaa. Eli otoksen keräämisen tarkoituksena on saada tiivistettyä Kansan tahto, eli tuoda lakiin tieto koko perusjoukon näkemyksestä. Ongelmana on se, että vaikka oltaisiin tosi satunnaisia niin pieni otos voi sattumalta poiketa paljonkin perusjoukosta. Tätä kutsutaan otantavirheeksi. Ja se on sitä suurempi mitä pienempää otosta käytetään. Epäluotettavuus taas tarkoittaa tässä sitä että systemaattista virhettä ei ole joten virhe voi olla mihin suuntaan tahansa. Tulos on siis satunnainen, eikä painotu mihinkään tiettyyn suuntaan.

Mutta tässä päätöksessä ongelma johtuu vain osittain "edustuksellisesta demokratiasta". Otoskoko ei yksin riittäisi tekemään asiasta todella hankalaa. Suurin ongelma on siinä, että päätöstä ei tehdä keskiarvon vaan kynnysarvon mukaan. Toteutuvassa päätöksessä ei tehdä mitään asteittaisuutta vaikka sen mukaan että olisi eri lakiversioita jotka toteutuisivat sen mukaan miten monta prosenttia antaa äänensä puolesta ja vastaan. Nyt, kun tietty prosenttimäärä ylittyy niin päätös vain toteutuu ja jos sen alle niin päätös ei toteudu. Harmaansävyisyyttä ei ole. Peli on täysin binaarista Kyllä/Eitä. Ja se kumpi tapahtuu riippuu hyvin pienestä heilahtelusta. Viime hetken mielenmuutokset ja työpaikkasairastelut ja vastaavat heiluttavat ja keikuttavat päätöstä äänestysmääriä katsellen vain vähän, mutta ratkaisun kannalta oleellisia määriä.

Kun päätös on hyvin tiukalla, se tarkoittaa sitä että pienikin häiriö voi muuttaa tuloksen suuntaan tai toiseen. Tämä tarkoittaa sitä että eduskunta ei perimmillään toteutakaan kansan tahtoa vaan itse asiassa suorittaa arvonnan. Tervetuloa demokratiaan. Tässä tämän viikon arvonta. Onnea kaikille illan arvontaan. Onnittelut voittajille. Tämän luonteen vuoksi voitaisiinkin tavallaan kehittää yhtä paljon kansan tahtoa mittaava järjestelmä, jota pyörittämään ei tarvittaisi niin monia kansanedustajia. Päätöksetkin saataisiin edistymään ripeästi.

Luottamusväli vs. luotettavuudella on väliä

Ihmiset käyttävät omakohtaisia anekdootteja. Niihin törmää sekä mainonnassa, vaihtoehtohoidoissa, uskonjulistamisessa että vain lähes kaikessa muussa. Näiden tarinoiden tehtävänä on opastaa, opettaa tai puffata.

Jos niihin suhtautuu kriittisesti, asia muuntuu helposti henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Sillä tarina ei ole vain tarina vaan tarinan uskottavuus nojaa yksilön älyn ja luotettavuuden varassa. Tämänlainen sosiaalinen tapa suhtautua löytyy esimerkiksi kuuluisasta Lewisin trilemmasta ; Siinä tarinoita lähestytään persoonan ja tämän ominaisuuksien kautta. Joko Jeesus oli hullu, huijari tai Jumala ja hänestä kertovat anekdootit punnitaan tämän henkilökohtaisen tason mukaan. Joku voisi sanoa että Lewisin trilemma on ad hominem -pohjainen. Ja sitähän se onkin.

Se on luonnollinen tapa ajatella tarinoista. Jopa skeptikot ajattelevat usein näin. Itsekin ajattelen juuri näin monesti. Kuitenkin anekdoottien kohdalla on syvällisempi taso. Se syvällinen taso liittyy esimerkiksi siihen että miksi tieteellinen metodi ei ole sitä että "otetaan fiksu kaveri joka uskooa asiaansa". Vaan se on sitä että leikitään otosten ja vastaavien kanssa. Tiedettä ei tehdä älykkyysosamäärätesteillä ja tähän on syy.

Otetaan esimerkiksi vaikka vaihtoehtohoidoista innostunut. Hän voi ajatella että anekdooteista on hyötyä sillä ne ovat soveltavaa kokemustietoa juuri tiettyyn ympäristöön. Paraneminen on empiirinen tapahtuma, joten kokemus on tässä paras opettaja. Onkin oleellista muistaa että lääketieteessä moni asia liittyy kontekstista. Jopa sellainen kysymys kuin C -vitamiinin lisääminen ruokavalioon on jotain joka vaikuttaa usein himourheilijoilla ja huonolla ruokavaliolla olevilla sairastamisiin, mutta ei sen sijaan vaikuta tavallisiin ihmisiin tai silloin kun sitä aletaan nauttimaan vasta sairastumisen jälkeen. Ei siis ole vain absoluuttia joka sanoo että "C -vitamiini on hyvä" tai "C -vitamiini on paha". On tilannekohtaisia piirteitä. Vaihtoehtohoidoista innostuneemme on lisäksi älykäs ja tarkkaavainen ihminen. Hänellä on omakohtaisia kokemuksia joiden kautta hän neuvoo ja opastaa mielellään naapureitaankin. Hänet tunnetaan avuliaana, hyväntahtoisena ja rehellisenä ihmisenä. Hän ei valehtele ainoastakaan parantuneesta.

Tällä ei silti ole oikeastaan mitään väliä ; Karkeasti sanoen syynä on se, että tieteenteossa otosmäärä on oleellinen, ei tutkijan äly. ; Älyllä ei ole mitään väliä. Paitsi sen verran että älyllä voi oppia oikeat metodit. Ja jos on oikein tyhmä, ei kenties tajua että kysymys ei ole ollenkaan älykkyydestä. Mutta yleensä syy ei ole siitä mitä ihminen voi oppia. Kysymys on siitä onko opetellut tietyt metodit. Fiksuus auttaa tässä kenties, mutta tilastollisen analyysin perusteet eivät ole niin vaikeita että tampio ei niitä voisi oppia - ja toisaalta laiska fiksu ei välttämättä edes viitsi opetella niitä.

Kun ihminen puhuu omakohtaisesta tiedosta, hän nojaa väistämättä varsin rajalliseen otosmäärään. Ja vaikka olisit vaihtoehtohoitaja, niin saamasi otos olisi vinoutunut koska parantuneet tulevat takaisin tarinoineen kun taas pettyneet menevät pois huutelemaan puskissa ja kohtaat heitä vain harvoin. Tilastotieteessä kun on paitsi todennäköisyyden ja korrelaatioiden kaltaiset ilmiöt joita voidaan arvioida hyvinkin pienistä otosmääristä. Niiden luottamusväli on kuitenkin hyvin pieni. Ja kysymys ei ole edes siitä onko ne mitattu supertieteellä megaälykön arvioimana vai ei. Sillä otoskoosta seuraava luotettavuustaso on tilastotiedettä eikä älykkyyteen viittaamista.

Lisäksi atomisoivassa ajattelumaailmassa on ongelma. Ja se ongelma ei ole edes se, että tosiasiassa kaikki vaihtoehtohoidot viittaavat johonkin universaaleihin periaatteisiin. Esimerkiksi homeopaatilla sama ilmiö - veden muisti - toimii samalla similia-potenssointi -periaatteella ja parantaa tällä kaikki vaivat rutosta aidsiin kaikilla ihmisillä. Vaihtoehtohoidoissa tarkastellaan usein henkilön yksityiskohtaisia piirteitä mutta niiden takana on aina tämänlaiset universaalit. Ne eivät siis perustu atomisoituun malliin, ja vaihtoehtohoitojen epäonnistumista ei selitetäkään koskaan sillä että homeopatia nyt ei vain toimi suurelle osalle ihmisistä. Vaan selitetään sen sijaan että syynä on potilaan epäuskosta ja muusta vastaavasta johtuvat negatiiviset energiat.

Se ongelma on se, että miten voimme atomisoidussa maailmassa kertoa naapureille kokemuksistamme ja pitää sitä relevanttina? Oletamme ihmiset tässäkin mallissa samanlaisiksi. Sama logiikka joka saa epäuskon heräämään virallista lääketiedettä kohtaan herättää epäilyn myös tässä kohden. Miten voimme tietää että tilanteet ovat yleistettävissä saatujen kokemusten ulkopuolelle? Vastaus voi olla erikoinen, mutta kysymys on jälleen otosmäärän kasvattamisesta.


Otetaan esimerkiksi narkolepsiatapaus rokotteissa. Rokotteet oli testattu ja riittävän turvallisiksi todettu. Narkolepsia tuli puskan takaa yllätyksenä tästä huolimatta. Syynä oli se, että vain hyvin pieni osa ihmisistä reagoi ja heille tuli narkolepsia. Tämä äärimmäisen atomisoitunut erikoistilanne tuli esille vasta kun otosmäärä kasvoi riittävän suureksi. Atomisoituminen saadaan esiin sillä että asioita tutkitaan lisää, ei niin että tutkitaan enemmän paikalliskulttuuria. Lisätutkiimuksilla rakennetaan vertailuryhmiä ja kasvatetaan tutkimusten luottamusväliä. Rokotteen epäonnistuminen kertoo siitä että otoskoon kasvaessa yhä pienemmät ja atomisoituneemmat erikoistapaukset tulevat esiin.

Ja siksi kokeilua tarvitaan - ei siksi että luodaan jotain täydellisen turvallista, koska sellaista ei ole. Kokeilla luodaan turvallisuusraja, jota harvinaisemmat tapaukset jäävät huomaamatta. Koska kokeiluryhmät ovat pienempiä kuin ne ryhmät joille rokotetta sitten lopulta käytetään (muu olisikin vähän omituista) joskus jotain tulee esiin. Jos sivuoireita ei ole, yllätyksiä ei synny. Jos niitä on, ne tulevat esiin. Ja tällöin on hyvä huomata että ne saadaan todistettua ja esilletuotua täsmälleen sillä samalla tieteellä ja tilastollisilla otosmäärillä kuin muutkin asiat - siitä huolimatta että se realisoituisi vaikka vain jonkun tietyn elämäntavan tai muun vaikuttimen yhteydessä. Otoksen määrän ja turvallisuuden välinen yhteys muistuttaa siitä että varmaa lopullista tietoa ei koskaan ole joka tarkoittaa myös sitä, että "edes homeopatia ei ole täysin varmasti todistetusti täysin vaaratonta, toki se mitä tiedämme vedestä ja muusta kertoo lähinnä sen että se ei tapa vaan lähinnä jättää vaivoja hoitamatta."

Moni ihminen joka luottaa anekdootteihin joutuu tilanteeseen jossa heidän on vaikeaa ymmärtää miksi narkolepsiavaikutus rokotteista saatiin esiin, mutta samanaikaisesti rokotteen ja autismin yhteys on huuhaata. Molemmista on anekdootteja. Ja rehellisesti sanoen molempia anekdootteja on yllättävän vähän.

Anekdoottejen suojaus muistuttaakin esimerkiksi siitä mitä aspergerin syndroomaisten lasten vanhemmat joutuvat usein kuulemaan. Anekdootteja siitä miten lasta pitäisi kasvattaa. Vanhemmat opettavat omakohtaisten kokemusten kautta toisilleen mikä heistä toimii ja he olettavat että toinen on samassa tilanteessa. Se, että lapset eivät ole samanlaisia tulee sitten esiin kun lapsia katsotaan isompana massana, isoina otoksina, joiden sisäistä rakennetta ja erilaisia frekvenssejä analysoidaan. Löydetään useita sosiaalisesti omituisia joihin normaali kasvatus ei tehoa. Ja tästä ryhmästä tämän jälkeen voidaan tietää se, että se omakohtainen naapurin kokemus ei toimi näihin vaikka se toimisikin naapurin lapsiin suorastaan erinomaisesti. Tämä sovellus kasvatuspuolelle ei yllätä koska samat tilastolliset menetelmät osuvat kaikkialle missä anekdootteja käytetään. ; Onhan paranormaali ilmiö ihmeparaneminen rukouksillakin jotain joka on periaatteessa kaksoissokkokokeella varmennettavissa oleva ilmiö. Ja vain koska sitä ei ole voitu todistaa, se elää pelkillä anekdooteilla ja moni uskoo ja seuraa silti! Anekdoottien käyttö on tietyssä määrin viite siitä että paremmat todisteet puuttuvat.

Samoin esimerkiksi vaihtoehtohoitojen kohdalla joku epäterveellistä roskaruokaa ahtanut renttu saattaa saada herätyksen terveystuotteeseen joka sisältää mm. pirusti C -vitamiinia. Tämä parantaa hänen terveyttään ja hän tulee mainostamaan tätä minullekin. Minulle siitä syntyy kuitenkin lähinnä perkeleen kallista kusta kun ylijäämä C -vitamiini menee viemäriin.

Eli summa summarum, kertaus on opintojen äiti

Omakohtainen kokemus on parhaimmillaan empiiristä, mutta sen otoskoko on niin pieni että sen pohjalta on käytännössä mahdotonta laajentaa muita koskeviin päätelmiin. Esimerkiksi vaihtoehtolääketieteestä innostunut ei ole tehnyt naapurilleen geenitestejä. Ja riskinä onkin että jokin yleensä vaaraton hoito leviää markkinoille jossa se realisoi narkolepsian kaltaisia ongelmia. Ja koska tuotteiden ostoa ja käyttöä ei rekisteröidä ja valvota, ei tästä ostosmäärästä synny otosmäärää, koska aineisto toki realisoi riskit mutta ei tuo niitä esiin valvottavalla määrällä. Syntyvien haittojen huomaaminen ei ole edes mahdollista. Narkolepsiatapauksia rokotteista tuli muutama suomessa. Ja ne huomattiin koska ne liittyivät lääketieteelliseen ilmiöön. Vaihtoehtohoitojen kohdalla tämä jäisi irrallisiksi yksittäistapauksiksi joista vaihtoehtohoitokriittisinkään skeptikko ei saisi todistettavaa korrelaatiota esille koska riittävät tiedot puuttuisivat.

---

Mietin hetken että olisin kirjoittanut tämän ostos-tv;n mainosanekdootteja käyttäen. Sisältö olisi sama, mutta oikein kukaan ei usko noihin mainoksiin. Mielessä voidaankin käydä läpi sitä miksi ei uskoa mainostv:tä kun naapurin ja homeopaatin sanaa kuitenkin uskotaan. Onko oikein loukata halveksua ja vihata ostostv:n esiintyjiä? Vai onko kysymys luotettavuudesta joka ei koske ihmistä vaan metodiikkaa.

Tilastoharhailijat

Kuvitellaan että ihmisille muutamia tilastollisia yksityiskohtia. Kuvitellaan että ne kaikki on nostettu samasta aineistosta. Kuvitellaan että kyseessä ei ole arvottu otos, vaan joka ikinen tapaus. Kuvitellaan että kerrotaan että aineisto on "kaikki tunnetut syöpätapaukset koko maassa". Sitten annetaan ne yksityiskohdat jotka ovat seuraavat:
1: Keskiarvoisesti vähiten syöpiä ihmistä kohden on maaseutualueella jossa on vähän ihmisiä.
2: Keskiarvoisesti eniten syöpiä ihmistä kohden on alueella jossa maaseutualueella on vähän ihmisiä.
3: Pahin yksittäinen syöpätapaus on tiivisti asutulla alueella, suurkaupungissa.
4: Keskiarvoisesti eniten syöpiä ihmistä kohden on tiiviisti asutuilla alueilla.

Ovelana sinäkin varmasti keksit muutamia juttuja tästä annetusta materiaalista. Fiksuna keksit hetikin päätelmiä. Mahdollisesti käytät tätä jopa tukena arvokeskustelussa joka käsittelee lääketiedettä ja yhteiskuntaa. Yleensä ihmiset tietävät intuitiollaan että tässä yllä on itse asiassa annettu luotettavaa tietoa ja että sitä olisi prosessoitu tarpeeksi. Tästä syntyy nopeasti tulkintoja.

Yllä oleva aineisto antaa helposti rationaalisen tulkinnan ; Vaikkapa saasteperustaiseen näkemyksen jossa (a) maaseuduilla ollaan terveitä koska siellä ei ole saasteita (b) kuitenkin joillain alueilla voi olla maatalouden myrkkyjä joten sielläkin on saasteita (c) suurkaupungeissa on paljon saasteita joten luonnottoman pahoja syöpiäkin syntyy (d) ja tavallisten syöpien määrä kasvaa saasteiden myötä.

Tilastotieteilijä ja muunlainenkin tieteilijä ei kuitenkaan pidä tämänlaisista tulkinnoista. Ja syynä ei ole se, että tulos olisi epämieluinen. Syynä on se, että ylläoleva rakenne on odotettavissa jos syöpä olisi tauti joka esiintyy tilastollisesti tasaisesti ihmisten kesken. Syynä on otoksen ja tutkittavan ilmiön suhde.

Tavallinen ihminen ei edes ajattele että ylläoleva tilanne olisi otoksen käsitteelle oleellinen. Otoshan tarkoittaa heille sitä, että otetaan osa tutkimusaineistosta ja tästä tehdään keskiarvo joka sitten laajennetaan kaikkiin ihmisiin, niihinkin joihin ei ole vastattu. Jos joka ikinen yksilö on mukana tuloksessa sen ei ajatella olevan otos. Tilastotieteilijä kuitenkin näkee että taustalla on ilmiö jolla on todennäköisyys jota ulkoiset tekijät joko muuttavat tai eivät muuta. Tehtävänä on ratkaista muuttavatko ilmiöt asioita vai eivät.

Kun huomataan että paikkakunta on "otos laajemmasta ilmiöstä", kuten vaikkapa koko maanlaajuisesta syöpätilastosta (tai vielä laajemmin teoreettisesta syöpäilmiöstä josta koko ihmiskunta on reilun kuuden miljardin yksilön otos josta oletuksia laajennetaan syntymättömiin ja tulevaisuuden ihmisiin) tilanne muuttuu.

Tilastotieteilijä nimittäin tietää että otos määrittää luottamusrajat. Luottamusrajat johtuvat siitä että tilastolliset ilmiöt eivät tottele keskiarvoja täsmälliesti vaan niissä on pientä heiluntaa.
1: Ensimmäisenä tärkeänä pääsääntönä on se, että mitä suurempi otos sitä vähemmän heiluntaa. Näin ollen paikat joissa on vähän ihmisiä ovat usein keskiarvoltaan ekstreemimpejä. (1 kolikonheiton tulos antaa aina äärimmäisen tuloksen, neljä kertaa heitetty kolikko osuu harvemmin mutta joskus kuitenkin neljää kruunaa tai neljä klaavaa, ja tuhat kertaa heitetty kolikko on jo tilastoihme.) Näin ollen jos käsitellään tilastoaineistoa on odotettavissa että keskiarvosta eroavimmat tulokset ovat niiltä osilta joilla otoskoko on muita pienempi. Näin pahimmat syöpätilastot ja parhaat syöpätilastot osuvat aivan odotetusti alueille joissa on vähän ihmisiä.
2: Toinen pääsääntö on se, että jos otoskoko kasvaa, sieltä löytyy suurimpia ja pienimpiä yksittäistapauksia. Kun ei puhuta keskiarvoista vaan yksittäisistä, otoskoon kasvu nimen omaan tuo esille ekstreemimpiä yksityiskohtia.
3: Kolmas pääsääntö on se, että vertailussa pitäisi käyttää yhteistä referenssiä. Kun maaseudulla tarkastellaan syövän todennäköisyyttä yksilöä kohden, unohtuu että kaupungissa tilasto oli juuri siinä keskellä. Tämä unohtuu etenkin jos esille nostetaan asukkaat kilometriä kohden : Suurkaupungeissa on niin paljon ihmisiä kilometrillä, että maaseudun syöpätilastojen pitäisi olla todella moninkertaiset verrattuna kaupungin syöpiin jotta niissä olisi saman verran syöpiä neliökilometrejä kohden.

Tämä ei tietysti tarkoita sitä että olisi hylättävä kaikki tilastot jotka toisivat esille sen että maaseudulla keskiarvo syövissä olisi pienempi koska siellä on vähemmän saasteita. Tämä muistuttaa vain siitä että analyysiä ei pidä koskaan tehdä tuonkaltaisten lauselmien kautta. Sen sijaan pitää käyttää tarkkuutta ja katsoa itse numeroita. Otoskoon vaikutus tulosten luotettavuuteen voidaan helpostikin ottaa huomioon ja näiden huomioon ottamisen jälkeen tilastot voidaan vasta lukea.

Ongelmana tilastojen käsittelyssä onkin se, että ensin ihmiset hyppäävät liian helposti tuloksiin joita tilastot eivät tue. Ja kun tästä huomautetaan he epäilevät koko tilastotidettä. Se, mitä heidän pitäisi epäillä on heidän oma arkijärjenkäyttönsä ja intuitionsa rakentamat narraatiot.

"Painotetuista korteista" ja muusta ajatustenluvusta

Uhkapelejä on pitkään tehty todennäköisyyden lait mielessä. Yleisesti ottaen kaava on siinä, että talon voittaminen pitkällä tähtäimellä halutaan varmistaa. Tässä onnistutaan huomioimalla voiton odotusarvo. Tätä on usein lähestytty teoreettisesti, eli olettamalla esimerkiksi ruletin kohdalla että jokainen sektori on yhtä todennäköinen. Mutta kuten Tekno-Kekko meille muistuttaa, tosiasiassa ruleteissa oli jotain "epätäydellistä". Siksi analysoimalla rulettien antamia tuloksia voitiinkin tehdä niin että pelaamisesta tuli kannattavaa. Toiset tulokset tulivat useammin kuin toiset, vaikka rulettia ei edes manipuloitu pelinohjaajan toimesta.

Myös painotetut nopat ovat esimerkki siitä miten todennäköisyyksiä voidaan manipuloida. Noppien taustalla on myös teoreettinen tilasto, joka poikkeaa. Kun noppaa on painotettu, sillä saadaan tiettyä tulosta huomattavasti yleisemmin kuin muita tuloksia. Teoreettinen todennäköisyys ei vastaa käytäntöä. Itse asiassa painottamattomien noppien tekeminen on haasteellista ; Muovissa oleva kupla vaikuttaa tuloksiin hippuriikkisen. Tasolla joka saadaan näkyviin otoksen suurennoksella ; Kun noppaa heitetään vaikka miljardi kertaa, saadaan esiin se, jos siinä on hitusen tulokseen vaikuttavaa painottuneisuutta. Otoksen kasvattamisella tarkkuuskin kasvaa, joten nopista voidaan löytää "pieniä heittoja" jotka näyttävät että ne eivät ole aivan tasapainoiset.

Parapsykologian tutkimus on toistuvasti kolahtanut tämäntapaiseen tilastolliseen virheilyyn. Tästä esimakua saatiin paljon mainetta saaneista tutkimuksista joita tehtiin ns. "Zener -korteilla". Näissä tutkimuksissa idea oli yksinkertainen ; Sekoitettiin korttipakka, jossa oli viidenlaisia kortteja. Muodot olivat hyvin erilaisia, jotta niiden levittäminen ajatuksilla olisi mahdollisimman selkeää. Siksi siellä on kolmiota, tähteä, aaltoja ja niin edespäin. Yksi henkilö katsoo kortteja ja toinen arvaa. Sitten katsotaan kuinka usein "ennustaja" arvaa oikein. Tilastollisesti tämän pitäisi olla 20%. Ideana oli se, että 1/5 osuu oikeaan ja jos onnistutaan useammin, on takana tietysti ajatustenlukua. - Ongelmana oli se, että pakansekoittamisessa tehtiin vakavia virheitä; Esimerkiksi pakat sekoitettiin usein käsin eikä koneella. Tällöin pakka ei ole totaalisesti satunnainen. Toinen, merkittävämpi, ongelma oli se, että kortteja käytettiin tavalla, jossa jokaisen arvauksen jälkeen pakkaa ei sekoitettu uudestaan, vaan käytetty kortti vain heitettiin pois. Tämä johtaa siihen että korttien todennäköisyys muuttuu hallittavalla tavalla.

Tässä tilanteessa ongelmana on se, että jos kortteja ei ole sekoitettu tasaisesti, niin tasainen arvaaminen johtaisi siihen että tuloksissa olisi heittoa suhteessa odotettuun. Tämä heitto ei johtuisi ennustajan vaikutuksesta, vaan epäsatunnaisuudesta otoksenannossa. Tilastollisesti tämä on olennaista, koska ero voi karkeasti ottaen syntyä siitä että kortit ovat satunnaisesti sekitetut ja arvaaja arvaa niistä oikein. Tai siitä että arvaaja arvaa satunnaisesti mutta kortit eivät olekaan satunnaisessa järjestyksessä.

Myöhemmin tämä tuli esiin ns. PEAR -projektissa. Tässähän taustalla oli se, että oli satunnaislukuja tuottava järjestelmä. Satunnaisluvuissa oli heittoja, joita kuvattiin sillä että satunnaisuus ei tuottaisi sitä kovinkaan todennäköisesti jolloin tulos olisi tilastollisesti merkittävä. "Statistical significance" sanapari oli PEAR -projektissa vahvassa roolissa. Tuloksien esitettiin siis olevan anomaalisia. Muutoksien taakse selitettiin ihmisten kollektiivinen tietoisuus. Henki voittaisi materian, kun ihmisten ajattelu vaikuttaisi jollain kvanttimystisellä tavalla aineeseen. Eli ero johtuisi eräänlaisesta telekinesiasta. Selityksen uskottavuutta lisätäkseen muutokset liitettiin maailmanpoliittisiin tapahtumiin, eli esimerkiksi katastrofien lähellä tapahtuneet anomaaliset tilanteet tulkittiin johtuvaksi tapahtumasta - tai tästä tapahtumasta uutisoinnista jos se tapahtui hieman sen jälkeen.

Vaikutuksen määrä oli melko heikko, mutta tilastollinen merkitys saatiinkin valtavalla otoksenottomäärällä. Toisin sanoen satunnaislukuja pyöritettiin valtavia määriä. Tässä tullaankin siihen merkittävään ongelmaan joka on tuttu jokaiselle joka on joskus ottanut tietotekniikan perusteiden kurssin. Satunnaislukujen generoinnissa on kysymyksessä käytännössä algoritmilla arvotusta luvusta. PRNG -generaattoreita taas kuvaa se surullinen seikka että niiden tuottamat luvut eivät ole satunnaisia ; Niihin tulee toistuvuutta ja muuta vastaavaa heittoa, joka näkyy nimen omaan pitkässä tähtäimessä tarkastellen ; Jos vertailuna on tilastollinen odotus, syntyy aina jossain vaiheessa pakosti anomaalisia tuloksia. Koska PEAR pyöritti lukuja vuositolkulla ja aivan hemmetisti, oli selvää että tämä ilmiö puskee esiin ; Koska PRNG tarkoittaa likimain samaa kuin "jollain tavalla painotettu noppa", on selvää että ero putkahtaa esiin samalla tavalla. Näin ollen pieni vaikutus oli selvästi yhdistettävissä synnyttämismekanismiin.

Lisäongelmaa syntyy tietysti siitä, että itse asiassa katastrofeissa ei ole mitään yllättävää. Jos seuraa lehdistöä, havaitaan että jatkuvasti tapahtuu jotain. Näin ollen katastrofeihin yhdistäminen on "jälkikäteen sidottua" logiikkaa.

Näyttääkin siltä että nimen omaan parapsykologeja näyttää vaivaavan yksinkertaistettuun teoreettiseen tilastojakaumaan tarrautuminen (mallia PEAR -generaattori) - ja että sen metodologiassa ei oteta kaikkia edes todennäköisyyslaskennan olennaisia elementtejä (mallia Zener -kortit).

Kuitenkin käytännön konsepteissa "frekvenssointi", eli sitominen koeaineiston satunnaisuuteen, on tärkeää. Tutkimuksissa otoksen satunnaistamista korostetaan koska otoksen vinouma johtaa -mahdollisesti näkymättömiin- systemaattisiin virheisiin tuloksissa. Eisatunnaonen mutta ei hallittu otos vie yksinkertaisesti luotettavuutta koko kokeelta. Tässä suhteessa teorianratkoja onkin juuri kuten kasinon ruletin ostaja ; Pitää varmistaa että ruletti noudattaa jakaumaa eikä vain toivoa parasta. Sillä muutoin joku pirulainen kyllä tekee sen frekvenssoinnin ja sitten sitä ollaan häviämässä urakalla...

Puutteellisten havaintojen vallitessa (Onko meillä muka muuta?)

On joskus jopa tavallista, että kun tehdään tutkimusta, on joukossa aina jotain yksittäisiä kohtia jotka eivät onnistu. Näin mitatusta tilanteesta ei saada kaikkia havaintoja. Tämä on jotain, johon voidaan reagoida järkevästi.

Ehkä yksinkertaisin tapa on tehdä poistoja:
1: Poistetaan koko muuttuja koko kokeesta. Tämä on järkevää etenkin jos havaintoja puuttuu paljon. Jos aineistossa on muita tarkasteltuja muuttujia, se ei vielä pilaa koko tutkimusta. Tämä ratkaisu on tosin melko radikaali, sillä kokeesta jätetään pois tarkastelukulma. Kuitenkin tätä kautta otoskokoa ei välttämättä tarvitse pienentää yhtään. Ja jos mittaaminen on jonkun tietyn muuttujan kohdalta hankalaa ja siihen tulee paljon virheitä, tuntemattomat tiedot keskittyvät helposti juuri näihin muuttujiin ja silloin voi olla "välineellisistä syistä" ihan fiksua jättää koko muuttuja johonkin toiseen tutkimukseen tai toiselle tutkijalle.
2: Poistetaan koko havainto joka on puutteellinen. Tämän ongelmana on se, että otoskoko pienenee, mikä vaikuttaa tutkimukseen. Lisäksi tämä on riski otoksen satunnaistamiselle. On nimittäin mahdollista että mittausvirheet eivät jakaudukaan tasaisesti koko aineistoon vaan keskittyvät johonkin kohtaan. Tällöin rakentuu helposti huomaamatta näkymättömiin ja piiloon jäävä systemaattinen virhe. Joka on itse asiassa huolestuttava tilanne.

Kuitenkin melko usein puuttuvat havainnot eivät ole ylitsepääsemätön ongelma, vaan tarjoaa tilaa "hyville akateemisille arvauksille";
1: Puuttuva tieto voidaan olettaa muun aineiston kautta. Kun otetaan esiin kaikki tunnetut muuttujat, ja laitetaan puuttuvan tiedon kohdalle näiden keskiarvo, mittaustuloksen puute ei muuta keskiarvoa. Otoskoko ei muutu, mutta valitettavasti tämä johtaa väistämättä hajonnan pienenemiseen ja painottumiseen kohti keskiarvoa. Yleensä tämä tarkoittaa myös aineistossa olevien korrelaatioiden heikkenemistä.
___1.2: Keskiarvo voidaan toki ottaa myös ryhmän kautta. Usein aineisto voidaan jakaa eri luokkiin. Ja silloin tuntematonta ei oteta koko aineiston keskiarvosta vaan sen oman luokan keskiarvosta. Tämä ratkaisu tekee luokitelman sisällä saman minkä keskiarvon koko aineistosta teki aineistolle. Mutta samalla se korostaa eri luokitelmaryhmien välisiä eroja.
2: Toinen tapa korvata tulos on ottaa edellisen havainnon arvo tai arpoa aineiston satunnaisen yksikön arvo. Tällöin hajonta eikä keskiarvo muutu. Toisaalta tätä keinoa käyttäen puuttuvan tiedon kohdalle voidaan laittaa useitakin vaihtoehtoisia tuloksia.
3: Lisäksi koko aineisto voidaan laittaa tarkempaan tilastolliseen tarkasteluun jolloin otetaan huomioon kaikki tiedot joita kahdella muuttujalla muussa aineistossa on keskenään. Tällöin rakennetaan erilaisia korrelaatiomatriiseja. Näidenkin seurauksena aineiston otoskoko tavallisesti pienenee, koska analyysistä poistuu havaintoja "hallitusti". Kuitenkin tässä poistuu yleensä paljon vähemmän dataa kuin suoralla kädellä tehdyllä poistamisella. Menetelmä on tosin myös mutkikkaampaa ja vaatii enemmän laskentaa.

Minunkaltaiselle kokonaisvaltaiseen tieteenfilosofiaan = konsilienssin ja koherenssin merkitystä korostavaan lähestymistapaan tämä perusmetodologia tarjoaa eräänlaisen työkalun. Esimerkiksi Duhemin-Quinen teesin mukaan falsifiointitilanteessa on tehtävä muutoksia jotka muuttavat kokonaisuutta vähiten. Tämä tapahtuu aineistonkäsittelyssä monella tavalla ja on houkuttelevaa ajatella että ne toimivat konkreettisesti sovellettavana apuvälineenä, jotka itse asiassa tekevät juuri tätä. Kun aineistossa puuttuu mittaustulos, oletetaan että aineiston mittaustulos on ollut jotain, ja sitten arvataan muun aineiston kautta mitä se todennäköisesti on.

Tässä ei siis lähdetä vaikka olettamalla asian todennäköisyydeksi 50%, josta poikkeaminen vaatisi tietoa joka kumoaisi tämän tilan. Samalla korostuu että mikään valinta ei tapahdu tyhjiössä. Mikä tahansa asia voidaan joutua muuttamaan. Mittausvirheen hoitamisen kaltaiset työkalut tarjoavat mahdollisuuden selvitä epätäydellisyydessä ja epätiedossa tavalla joka ei ole vain asian todennäköisyyksien päättämiseen ennalta. Näin vapaus premissejentekoon pienenee ja jotkut oletukset muuttuvat paremmiksi kuin toiset taas eivät.

Mistähän sullekin saatais?

Markkinatutkimuksen ytimessä on etsiä, mitä ihmiset pitävät haluttavana ja toivottavana, ja mikä heistä on huonona systeemissä. Usein asiaa helpottaa se, että tutkittava kohde on olemassa ; Jokaisella on mielipiteitä. Ja näille saadaan erilaisia jakaumia ja frekvenssejä - ja jopa rypäytymistä jossa yksi mielipide korreloi vahvasti toisten mielipiteiden kanssa.

Ihmisiltä kysellään melko hyvästä syystä. Mainosmiesten tai firman johtajien ennakkokäsitykset siitä mitä "ihmiset ja massat haluavat" ei ole välttämättä oikea käsitys. Ihmisillä voi olla ennakkoluuloja, turhia stereotypioita ja muita harhaluuloja. Näiden tarkistaminen on tärkeää, koska "siitä riippuu raha". Erehtyminen on taloudellisesti haitallista.

Yleistilanteesta voidaan saada kyselyillä ihan hyviäkin tuloksia. Surowieckin "Wisdom of Crowds" -käsite kun muistuttaa, miten ryhmä voi osata asian paremmin kuin keskiverto yksilö. Ja miten keskivertojen ihmisten ryhmä saa hyvälaatuisia tuloksia. Onkin havaittu, että ryhmiltä saadaan hyvä tulos, jos heidän keskiarvonsa otetaan. Esimerkiksi NASA onnistui pikakoulutetulla maallikkoryhmän tuottamaan tuloksia erilaisten kraatereiden luokittelussa. Tämä taas on taito, johon ekspertin kouluttaminen vie aika paljon aikaa. Ekspertit olivat toki parempia kuin kukaan ryhmän yksilö. Mutta ryhmän keskiarvo oli tarkempi kuin yksinäinen ekspertti.
1: Tämä näkyy jopa "Haluatko miljonääriksi" -televisiosarjassa, jossa kaverilta kysyminen tuottaa 65% oikean vastauksen, ja paikallaolevilta kysyminen antaa 91% oikean vastauksen. Toki tästä ei välttämättä kannata innostua, koska usein yleisöltä kysytään alkuvaiheessa. Ja kysymykset vaikeutuvat prosessissa tavalla jota on vaikeaa mallintaa kaavaan. "Ryhmän viisaus" voikin johtua joko osittain tai kokonaan siitä että kysymyspiinapenkissä olijat "halveksivat rahvasta". Silti oikea vastaus on prosentuaalisesti hyvä, kun muistetaan että oljenkorsia käytetään jos ollaan epävarmoja. Yleisö ryhmänä osaa paremmin kuin yksilö piinapenkissä.

Riskinä on se, että on olemassa myös "Stupidity of herd", joka Surowieckin mukaan syntyy silloin kun yksilöiden individualismi särkyy. Näin esimerkiksi ryhmäpaine sotkee pakan.
Voidaankin sanoa että massatuotteisiin saadaan helpommin vastauksia. Joskus tuotteet täytyy kohdentaa sitä ostavaan ryhmään. Tällä on merkitystä etenkin ns. focus groupeissa, joissa ryhmäkeskustelutilassa on ihmisiä kasvokkain. Karismaattinen hahmo keskustelijoiden joukossa voi viehättää muut komppaamaan ja nyreä ja ärsyttäväkin voi ajaa ihmisiä vastustuskannalle. Näin syntyy vakaviakin vääristymiä tuloksiin.

Näin ollen markkinatutkimuksissa keskitytään usein siihen että saataisiin jotenkin kartoitettua sitä, mitä ihmiset haluavat. Tässä kysellään ihmisiltä eri tavoin. Usein tässä on kahta päätyyppiä : Kvantitatiivista ja kvalitatiivista. Sen lisäksi on erilaisia näiden välimaastossa olevia lähestymistapoja. Ja toisissa kvalitatiivisen tuloksia tarkistetaan vertaamalla sitä kvantitatiiviseen aineistoon.
1: Kvantitatiivista tutkimusta pidetään usein varsin luotettavana. Tutkimuksissa keskitytään lähinnä otoskokoon ja siihen, onko otoksen ottamisessa jokin systemaattinen virhe (eli onko otos riittävän satunnainen.) Selviin kysymyksiin saadaan numeerisia vastauksia, joiden tulkinta on melko yksiselitteistä.
___1.1: Sen ongelmana on korostetusti esimerkiksi internetissä se, että otoksien satunnaisuutta ei voida juurikaan hallita tai varmistaa. (Mutta netti on aineistonhankintavälineenä halpa, joten tietyssä määrin se voi olla perusteltua.) Lisäksi kysymyksen muotoilu voi vaikuttaa tuloksiin hyvin paljon ; Kysymyksessä sanan synonyymeillä voi olla hieman erilaisia konnotaatioita jotka muuttavat tulosta.
2: Kvantitatiivisessa tutkimuksessa lukujen sijasta korostetaan tutkittavien henkilöiden näkökulmia ja kokemuksia. Näin saadaan ilmiöön liittyviin ajatuksiin, tunteisiin ja vaikuttimiin. Ideana on se, että ihmisillä joilla on kokemuksia autoilusta osaavat kertoa siitä jotain - ja jos ei aja autoa, niin tähän on jokin syy. Molemmista voi olla hyötyä jos halutaan myydä autoja.
___2.1: Kvalitatiivisen tutkimuksen kohdalla on vaikeuksia joita on mietittävä ; Esimerkiksi ryhmätutkimusten otoskoot ovat usein aika pieniä. Moni näkee että tämä ei ole riittävä jotta sen pohjalta voitaisiin tehdä yleistyksiä. Monitulkintaisuuden kohdalla vaikeutena on se, onko otoskoko peräti 1, eli että tutkija peilaa ryhmän kautta lähinnä omia ennakkokäsityksiään.
___2.2: Riskiksi mainitaan usein myös se, että ihmisiltä kysytään usein asioita joista heillä ei ole välttämättä suoraa kokemusta. Näin he voivat antaa rehellisen vastauksen jossa he ovat miettineet mitä he tekisivät, mutta elämässä he tekisivät muuten. Behavioral Economics:iin liittyvät perustelumateriaalit näyttävätkin että ihmiset ovat mielikuvissaan siveämpiä ja rationaalisempia ja vähemmän tunteiden vietävissä kuin mitä he ovat ; Ostoksia kuvataan helposti rationaalisen kaavan mukaan, selittämällä halvasta hinnasta ja muista vastaavista asioista. Mutta harkitsemattomat impulssiostokset ja epäsiveys ovat kuitenkin arkipäivää. (Takana on varmasti myös assimilaatiota. ~ Huonon ostoksen tekeminen nostaa taatusti kognitiivista dissonanssia. Asia selitetään parhain päin, järkeily liitetään impulssiostokseen jälkikäteen, ja tämä sitten selitetään muille, ja siihen uskotaan itsekin.)
___2.3: Ongelmana on kuitenkin myös laatu : Etenkin ulkomailla ei ole tavatonta, että mainosmiehet pistävät ryhmän kokoon, eivät ota riskejä huomioon, ja kutsuvat tätä kvalitatiiviseksi tutkimukseksi.

Kuitenkin jos esimerkiksi etsitään, onko jokin kohderyhmää, tai pohjalla on uuden liikeidean muotoilu, ei suora kvantitatiivinen kysely ole välttämättä kovin helppoa ; Pitäisi osata kysyä oikeita kysymyksiä juuri oikealla tavalla. Avoimempi muoto voi nostaa esiin uusia asioita, jotka voivat olla after the fact ilmiselvä, mutta joka ei muuten olisi tullut tutkijan mieleen.

Näin voidaan saada selviä hyötyjä. Näiden saamiseksi kvalitatiivista tutkimusta on aina yritetti kalibroida. Usein apuvälineenä ovat olleet kvantitatiivisen varmistus/tukiaineiston rakentaminen sekä psykologian hyödyntäminen. Nykyään tietoja verrataankin usein esimerkiksi erilaisiin ostotilastoihin ja brandien vertailtuun suosioon. Myös kysymyksiä mietitään niin että ne eivät olisi ohjailevia.
1: Näin apuvälineitä onkin vuosien varrella löytynyt monenlaisia. Sosiaaliantropologian, semiotiikan, keskustelijoiden ilmeiden tunnistaminen ja liittäminen sanottuun, etnografian ... lisäksi apuna on käytetty esimerkiksi psykoanalyysiä ; 1950 -luvulla markkinatutkimuksissa muodissa oli käyttää apuna psykoanalyyttistä näkemystä, jonka mukaan alitajuiset voimat olivat konfliktissa ja alensivat yksilöiden toiveita, jolloin tutkimukseen saatiin jopa terapeuttinen sävy ; Lopputuloksen henkenä on likimain "Osta itsesi mielenterveeksi ja onnelliseksi".

Hyvin tehtynä molemmat menetelmät ovat hyödyllisiä, joskin hieman eri yhteyksissä ja tilanteissa.

Valhe, emävalhe, tilastonikkarointi.

Ihmiset eivät jostain syystä pidä tilastotietoa kovinkaan mielenkiintoisena ilmiönä. Silti kaikki vetoavat mielellään tilastoihin. Ja toisaalta huijareiden huomaaminen tuntuu kiinnostavan ihmsiä usein aika paljonkin. Tätä kautta skeptikolle tarjoutuu tietysti tilaisuus yrittää tehdä tilastotieteestä kiinnostavampaa sitä kautta miten meitä voidaan huijata arkielämässä niillä tilastoilla. (Toki kaikenlaisia virheitä voidaan tehdä myös viattoman vahingossa huolimattomuuden tai ymmärtämättömyyden vuoksi. Mutta huijaus on mediaseksikkäämpää.)

Asiallisesti lähestyen tilastotieteessä on kolme vaihetta. On otoksen valinta, eli tietojen kerääminen. Tämän jälkeen on aineiston käsittely. Ja tämän jälkeen on aineiston esittely, presentaatio. Huijaamista voidaan tehdä missä tahansa vaiheissa.

On ehkä mielenkiintoista miettiä sitä, että itse asiassa usein huijaaminen kannattaakin tehdä siten, että tekee väärin vain yhdessä osiossa. Silloin muiden osioiden kohdalla voi kertoa vuolaastikin niiden teosta. Ihmiset huomaavat niiden tarkkuuden ja koko juttu vaikuttaa vakuuttavalta. Siksi ei lienekään yllättävää, että usein tilanne onkin juuri näin. Sitä ei esitetä väärä dataa väärinkäsiteltynä, siinä olisi turhan monta virhettä josta jäädä kiinni.

Otoksessa voidaa tehdä virheitä. Silloin ei napata riittävästi aineistoa. Tai aineistoa ei ole satunnaistettu tai valikoitu muutoin niin, että niiden voisi uskoa vastaavan olennaisesti koko massaa, jolloin puhutaan systemaattisesta virheestä joka vääristää tuloksen. Itse asiassa aineisto voidaan myös keksiä hatusta ja vain väittää että se on todella tehty.

Käsittelyssä on huomattava monenlaisia mutkia. Esimerkiksi:
1: Esimerkiksi jos arvioidaan prosenttiosuuksia, ei kannata mennä ryhmien kokoon liittyvään ansaan. Jos meillä on nyt ryhmä A ja ryhmä B. A:ssa on pieni prosenttiosuus x:iä. Ja A on kooltaan pieni. Ryhmä B on kohtuullisen kokoinen ja siinä on kohtuullinen prosenttiosuus x:iä. Jos ryhmää A suurennetaan rajusti, sen x:än prosenttiosuutta voidaan kasvattaa. Tämä näyttää tasa -arvoistumiselta. Mutta kun ryhmät A ja B lasketaan yhteen, voikin käydä niin että A+B oli ennen muokkailua isompi prosenttiosuus x:iä, kuin jälkeen muutoksen.
2: "Yksi miljoonasta on kontekstissa". Eli jos se, että kahdella ihmisellä on "1:1000000" mahdollisuus jakaa sama DNA profiili, ja ollaan 6 miljoonan suurkaupungissa, tiedetään itse asiassa että kaupungissa on keskimäärin 6 tyyppiä jotka jakavat saman DNA -profiilin. Oikeudessa "yksi miljoonasta" voisi vaikuttaa että syyllisyyden mahdollisuus olisi hyvin pieni. Mutta jos sanotaan "kaupungistamme vain 6 jakaa tälläisen profiilin" tulkinta näyttää tuomitulle leppoisammalta.
3: Tappouhkaustilastoharhan kautta voidaan lähestyä väkivaltarikoksia. Uhkailija toteuttaa uhkauksensa prosentuaalisesti hyvin harvoin. Siksi uhkailu voi tuntua irrelevantilta oikeudessa. Mutta samanaikaisesti voi olla totta tilasto, jonka mukaan uhkailtujen kuoltua murhattuna uhkaaja on yllättävän usein teon takana, sama tilanne näyttää erilaiselta, jos uhkailtu onkin murhattu ja tässä ruoditaan hänen kuolemaansa.
4: False positive -ilmiö, jossa jos haussa on harvinainen tautia testillä joka antaa luotettavasti oikeita hälytyksiä ja antaa joskus harvoin vääriä hälytyksiä johtaa usein tilanteeseen, jossa saatu diagnoosi ei tarkoita juuri mitään: Joukossahan on sekä tunnistettuja sairaita ja väärin tunnistettuja terveitä ja näillä apukeinoilla voidaan melko pienellä vaivalla hakea sellaiset luvut, että ne menevät esimerkiksi tasan.
5: Jalkavirhe. Vaikka ihmiset ovat keskimäärin keskimääräistä tyhmempiä, jalkojen kohdalla useimmilla ihmisillä on keskimääräistä enemmän jalkoja. Koska jalkojen määrä on yleisesti ottaen vakio lukuunottamatta amputoituja mutantteja jotka ovat poikkeuksellisia mutta vaikuttavat jalkojen määrään vain tiettyyn suuntaan. (Ylimääräiset mutanttijalat ovat todella paljon harvinaisempia kuin amputoidut jalat. Joten voitte unohtaa ne.)
6: Korrelaatio ja yhteys eivät ole ihan sama asia. Auringonlasit eivät ehkäise flunssaa, vaikka asioilla on yhteys. Flunssaa sairastetaan talvella ja aurinkolaseja käytetään useimmiten kesällä. Tilastollinen yhteys voidaan taatusti kaivaa.

Yllättävää kyllä presentaatio tarjoaa kenties rajuimmat harhautukset. Esimerkiksi mitta -asteikon käyttäminen vaikuttaa todella paljon. Jos esimerkiksi pystyaseteikolla ei näy nollaa, vaan näytetään vaikkapa vain käyrän yläosia voidaan usein tarkkailla muutosta paremmin ; Muutokset näyttävät dramaattisilta kun valtaosa pylväästä on ikään kuin "piilossa". Tämä leikkaaminen voi harhauttaa luulemaan että erot ovat prosenttiosuuksia.

1: Joskus tosin on kätevää katsoa vain yläosaa, esimerkiksi pörssikursseissa muutokset ovat usein kokonaisuutta tuijottaen pieniä. Niillä pelaajilla on käytössä paljon osakkeita, joten pienistä virroista saadaan aikaan merkittäviä muutoksia. Kysymys onkin siitä onko presentaatio oikeassa kontekstissaan.

Aineistoa voidaan myös "leikata", jolloin vain jokin osa näkyy. Näin esimerkiksi selvästi pitkällä ajalla melko tasaista mutta kuitenkin jonkin verran aaltomaista vaihtelua (on hyviä ja huonoja vuosia jotka kuuluvat alaan) näyttävä yrityksen liikevaihto voidaan saada näyttämään menestyksekkäältä tai tappiota kohti luisuvalta valikoimalla tarkasteltavaksi taktiset "edelliset viisi vuotta".

Esityksessä myös lukemaväli vaikuttaa runsaasti. Jos kaaviolle annetaan pystysuuntaan paljon tilaa, kaaviossa olevat muutokset näyttävät isommilta. Syntyy korkeita kaaria. Jos pystysuuntaan annetaan paljon mittaritilaa, voidaan lasku näyttää vaikka 2 ruutua korkeana suhteessa yhteen vaakasuunnan asteikkoon. Ja toisessa ero on vain 1 ruudun. Ei siksi että romahdus olisi pienempi, vaan siksi että ruudunväli tarkoittaa ensimmäisessä pienempää muutosta. Samaan tapaan vaakatason lukemavälin kasvattaminen tasoittaa aaltoja. Oikeasti aineisto ei muutu mihinkään, vain sen esitystapa.

Itse asiassa asioiden esittäminen onkin luultavasti yksi keskeisin tilastotieteen "väärinkäyttömuoto". Skeptikot tuntuvat usein keskittyvän virhepäätelmiin, jossa on katsannon alla tutkimusmenetelmät. Ne ovatkin toki mukavaa älyllistä leikkiä. Kuitenkin tuntuu että presentaatiota ei korosteta tarpeeksi. Vaikka tällä onkin hyvin suuri vaikutus. Ehkä syynä on se, että skeptikot eivät yleensä jaksa panostaa niin paljoa retoriikkaan. Ehkä he myös optimistisesti luottavat että ihmiset ymmärtävät esitysten sisällön jos se on tehty hyvin. Kuitenkin itsellenikin tilastoesityksissä käy helposti niin, että se miltä se näyttää vaikuttaa yllättävänkin paljon. Tästä kuvasta syntyy ikään kuin ensivaikutelma, jota on vaikeaa pyyhkiä pois.

Lääkärintarkastuksen tehokkuus.

Moni ihminen käy säännöllisesti lääkärintarkastuksissa. Niissä havaitaankin sairauksia joihin voidaan saada hoitoa. Niiden hyödyllisyyttäkin on testattu. Amerikoissa on otettu käyttöön vakuutuspolitiikka, jossa ihmisiltä halutaan lääkärintarkastuksia. Syynä on se, että 1920 -luvulla havaittiin voimakas yhteys jossa lääkärintarkastuksessa käyneet olivat terveempiä ja elivät pidempään kuin muunlaiset ihmiset. Tästä pääteltiin, että lääkärintarkastus pelastaa elämiä.

Hieman yllättäen niissä on havaittu että ne eivät ole niin tehokkaita, kuin voisi luulla. Lääkärintarkastuksessa tehdään monia asioita, jotka eivät ole ns. "lääketieteellisesti tarkoituksenmukaisia" . Syitä on monia.
1: Tarkastuksissa tulee vääriä hälytyksiä, jotka johtavat turhiin testeihin, jotka voivat sisältää itsessään haittoja. Joskus potilaat vaativat näitä testejä, ja lääkärit tekevät niitä vaikka itse eivät näe niille tarvetta. Tämä vakuutusyhtiöiden ja potilasluottamuksen vuoksi. Kuitenkin esimerkiksi suosittu CT -skannaus käyttää radioaktiivista merkkiainesta, joka itsessään sisältää syöpäriskiä. Se on tehokas ja halpa keino löytää asioita, mutta sitä ei saisi tehdä rutiininomaisesti ja turhaan. CT on riski-hyötysuhteeltaan USA:ssa vakavasti ylikäytetty, suuri syy tähän on luultavasti vakuutuskorvausvaateiden pelko.
2: Syöpien diagnosointi lääkärintarkastuksessa johtaa helposti siihen, että diagnoosi tehdään liian myöhään. Kun syöpä on niin suuri, että sen tuntee, ollaan jo liian pitkällä. Tämä on syöpäsairauksissa muutoinkin ongelmana. Nopea diagnosointi on tärkeää, ja tässä itse tehty testaus toimii koska itse on läsnä joka päivä, toisin kuin lääkäri.
4: Satunnaiset ihmiset eivät käy lääkärintarkastuksissa. Niitä käyttävät sellaiset ihmiset, jotka elävät muutenkin terveellisesti. He kuntoilevat ja tarkkailevat itseään. Näin ollen lääkärintarkastuksissa eivät käy riskiryhmät. Ne, joiden osallistuminen toisi paremmat tehot. Onkin siis luultavaa että lääkärintarkastuksessa käyvät ovat terveempiä, mutta eroa tulee valtavasti pelkästään erilaisen otoksen vuoksi, jolloin syntyy systemaattinen virhe. : Arkikielisesti sanoen pidempi elämä tulee yleisestä terveellisistä elämäntavoista ja kiinnostuneesta asenteesta omaan terveyteen, ei lääkärintarkastuksesta itsestään. : Vakavasti karrikoiden "Sairaat tyypit eivät käy lenkin ohessa lääkärintarkastuksissa, vaan katsovat telkkaria tupakoiden."
5: Esimerkiksi tupakointi voi olla epäterveellinen tapa, mutta lääkärin pyynnöt vähentää eivät ole sama asia kuin elämäntapamuutos.
6: Lääkärintarkastuksilla on havaittu olevan myös "rauhoittava efekti". Tämä ei ole välttämättä hyvä asia. Sillä lääkärintarkastuksen käyneet katsovat että poikkeava oire ei ole niin paha asia. He ovat vähemmän hanakoita huolestumaan niistä ja menemään tarkistuttamaan niitä. Turha lääkärissäkäynti siis vähentää tarpeellisia lääkärissäkäyntejä.
7: Usein testejä tehdään potilaan ehdoilla. Tällöin joudutaan helposti riitelemään ja selittämään potilaalle, jos ei vaikkapa kuunnella sydäntä. Moni potilas on sellainen, että he odottavat ja vaativat tiettyjä asioita ja on helpompaa tehdä varsinainen asia. Moni myös kokee että kalliimpi lääkärintarkastus on ollut parempi ja tarkempi, joten syntyy intoa tehdä turhia testejä.

Tämänlainen kirjoittelu voisi tietysti olla Leinivaaran "Paha lääketeollisuus" -sarjan matkimista. Joku voisi katsoa että tämä tukisi vaihtoehtohoitoja ja olisi tätä kautta lääketieteen vastainen.

Tosiasiassa se on enemmänkin muistutus siitä, miten omaa terveyttä ja sen vaalimista ei voi delegoida lääkäreille tai vaihtoehtohoitajille. Se muistuttaa toisaalta myös siitä, miten amatööri voi varovaisuuksissaan vaatia itsensä vahingoittamista, mikä on kenties ironista siihen erikoiseen tapaan mitä vain maailma voi tarjota. Samaa ironiaa tarjoaa tietysti lainsäädäntö, jolla on jaloja tavoitteita mutta joita tavoitellaan niin että tavoitteet itse asiassa ajautuvat kauemmaksi.

---

Kuvan graffiti on Helsingin Kampissa.

Kasa aineistoa.

Syy-seurauslaki ajatellaan tietynlaisena korrelaationa. Asioiden välillä on syy -yhteys ja syy tekee seurauksesta todennäköisemmän. Syy on propabilistinen ; Joskus tiedetään että asia A saa aikaan tapahtuman B, ja tekee sen aina. Joku toinen A aikaansaa jonkun toisen B:n joka toinen kerta. Se, miten vahva yhteys on vaatii tätä kautta otoksen. Yksittäistapaus ei kerro kovinkaan paljoa.

Usein tämä unohdetaan. Silloin esille nousee yksittäistapauksia jossa se, että jokin tapahtuu (1) jonkun kanssa [Cum hoc ergo propter hoc] tai (2) jonkun jälkeen [Post hoc ergo propter hoc] olisi todiste. Molemmat ovat argumentaatiovirheitä. Yksittäistapaukset ilmenevät usein anekdootteina. Esimerkiksi siitä miten koiran korvatulehdus on parantunut homeopatialla.

Tässä tarinassa ei kuitenkaan ole olennaista tietoa ; Kenties koiran korvatulehdus olisi parantunut itsestään. Paranemisaikataulu ei näy, joten ei voida vertailla onko homeopaatikon tarjoama lääke todella tehonnut. Psykologisesti tälläisten yksittäistapausten kautta tuntuu olevan "mahtia". Syynä on confirmation bias. Asia voidaan selittää käyttämällä apuna käppyröitä: Kuva esittää parantumisaikatauluja.Jos katsotaan pelkästään kuvassa olevaa vihreää jakaumaa, joka kuvaa gaussin käyrää, huomataan että osa parantuu pian. Näin käykin usein. Päänsäryt ja monet muut vaivat paranevat itsekseen ilman lääkehoitoa lyhyissäkin ajoissa. Osa paranee pidemmän ajan päästä. Tämä paranemisaikataulu on vertailukohta. Yksinkertaisesti voidaan sanoa että vaikutus on muutosta tässä jakaumassa. Ei vaadita ruudinkeksijää tajuamaan että jos päänsärky paranee ilman lääkettä yhtä nopeasti kuin lääkkeen kanssa, ei lääke paranna päänsärkyä.

Jos jokin aine parantaa, se tehoaa paremmin. Tässä keskiössä onkin yksittäistapausten sijasta jakauma. Tämä unohtyy yllättävän usein placeboaiheisesta keskustelusta. Asioita käsitellään kuin niillä olisi vain todennäköisyys. Kuitenkin niillä on todennäköisyys ja jonkinlainen jakauma. Jakauman tarkastelu taas antaa mahdollisuuden tutkia monenlaisia tilanteita. Siksi esimerkiksi piirsin kuvaajan jossa teho on keskimäärin sama, mutta lääke selvästi vaikuttaa jotenkin : Osa paranee tehokkaammin ja osa huonommin. Keskiarvo on sama, mutta jakauma on olennaisesti erilainen.
1: Tämä on tavallaan erityisen mielenkiintoinen sen takia että usein selitetään että vaikka keskimäärin vaikutus olisi olematon, se kuitenkin toimii toisille. Tämä tarkoittaa sitä että keskiarvon tasoittamiseen täytyy olla niitä joille se toimii huonommin. Tämänkaltainen väite sisältää siis piilotetun huomion siitä että se on joillekin haitallista. Jos jokin toimii toisille paremmin mutta ei toimi kaikille, syntyy muuten jakauma joka näyttää placeboefektiä tehokkaampaa parantamiskykyä. Tällöin kaksoissokkotutkimus tunnistaisi aineen lääkkeeksi. Siksi jos kaksoissokkotutkimus ei näytä tehoa, ja se toimii toisille, on pakko olettaa että se haittaa saman verran toisia käyttäjiä. Tämä haitta on pakko tuoda esille, koska siinä on olemassa riski josta on vähintään oikeus kuulla.

Tämä jakuamatason lähestyminen paljastaa että kaksoissokkotutkimuksen takana ei itse asiassa ole mitään kovin erikoista. Itse asiassa voidaan sanoa että kaiken pitäisi läpäistä tälläinen testi. Jos jollain asialla on efekti, kuten parantaminen, väittää että asian A kanssa jutut sujuvat erilailla kuin ilman. Tämä voi paljastua monella tavalla. "Se ei toimi kaikille" ei tätä kautta ole mikään puolustus, koska voidaan nähdä miten jakaumat menevät. Jos se toimii osalle, he näkyvät aineistossa jotenkin.

Jakauman kautta asian tarkastelu näyttää että kaksoissokkotutkimus lähestyy asiaa vähemmän mielen parantavan voiman eliminoimiseen ja keskittyykin enemmän syy-seuraussuhteen selvittämiseen. Tämän ei pitäisi olla kovin yllättävä asia.

Tässä ei voida puolustautua sillä että parantamisvoima olisi yliluonnollista. Sillä tämä ei tutki parantamisilmiötä vaan korrelaatiota ; Itse asiassa lääke jonka sanotaan heijastavan parantamisilmiötä ja vaiva jota sen väitetään parantavan ovat tutkimuksen alla. Jos lääke auttaa, sen tehon olisi näyttävä. Näin ihan sen takia että homeopatiallakin parannetaan esimerkiksi korvatulehduksia. Eli jotain konkreettista jota voidaan nähdä ja jonka paranemisyleisyyttä ja nopeutta ja jakaumia voidaan tarkastella. Tilanne muuttuu olennaisesti erilaiseksi jos "energiat" vaikuttavatkin vaikka vain mielentilaan. Tällöin korvatulehdus voi vaivata vaikka kuinka kovasti, mutta korvatulehduksessa eläminen on onnellisempaa. Tällöin olisi toki pakko sanoa ihan suoraan että vaihtoehtohoidot eivät paranna mitään sairauksia. Korvatulehdus on ja pysyy.

Toki mielentilan parantamisellekin voidaan tehdä samantapaisia testejä. Ihmiset kun osaavat vastata kysymykseen "oletko onnellinen" tai "oletko onneton" ainakin joskus. Tästäkin saadaan jakaumia. Tätä kautta onnellisuuskysymyskin voidaan ihan täysin saada tutkimuksen piiriin.

Hyvin kuviteltu on puoliksi nähty.

New Agen harjoittajilla on näkemys, jonka mukaan tieteen tekeminen on vajavaista. Kuitenkin he uskovat että kun tiedettä tehdään, alkaa sen löytämät totuudetkin lähestymään itämaisista uskonnoista peräisin olevia näkemyksiä. Näin syntyy vaikkapa kvanttimystiikkaa jossa itämaisten mystikkojen vertaukset tulkitaan siinä valossa miten ne sopivat kvanttifysiikasta saatuihin tuloksiin. Lisäksi tässä on vahvasti sellainen henki, jossa tieteen tulokset jotka sopivat näkemykseen ovat todiste New Agen puolesta, mutta jos tiede ei ole yhtenevä näkemysten kanssa, niin se kertoo vain siitä että tiedettä olisi muutettava.

Tähän liittyy vahvasti esitykset joissa selitetään miten nykytiede on rajoittunutta. Tämä konkretisoituu siten että "tieteentekijät eivät ole ottanut huomioon" esimerkiksi indeterministisen älyn vaikutuksia kokeissaan. Tämä puhetapa on luonnollisesti tieteestä lainattua - aivan kuten kvanttimystikoillekin. Sielläkin kokeiden tuloksia kritisoidaan siten että koejärjestelyissä ei ole otettu huomioon joitain asioita. Tämä tarkoittaa huolimattomuutta kokeenteossa, jolloin tulokset eivät ole yhtä luotettavia.

Kuitenkin tapa jolla "ei ota huomioon" on olennaisesti erilainen kuin New Agen ystävillä. Tätä ymmärtääkseen minun on selitettävä kahdenlaisesta virheestä:
1: Tilastollinen virhe on virhe otoksenottamisessa. Se liittyy siihen että kun meillä on olemassa havaintoja, ne voivat olla painottuneita. Koska tietessä käytetään jonkinlaisia yleistyksiä, tästä seuraa se että johtopäätöskin vääristyy. Kuvitellaan että tutkimme vaikkapa korppeja. Tulemme tulokseen että ne ovat mustia. Päättelemme tästä että kaikki korpit ovat mustia. Tämän jälkeen löydämme havaintoja valkoisista korpeista ja korjaamme tilannetta, nyt vaikkapa 1/1000sta korpista on valkoinen ja loput mustia. Kuitenkin otos voi olla vääristynyt siten että jossain onkin tiivis keskittymä valkoisia korppeja, jolloin paljastuukin että korppeja on peräti 1/100sta.
___1.1: Tässä kohden on hyvä huomata että virheen osoittaminen on tehtävä havaintojen kautta. On olemassa kahdenlaista vääristymää: (1) tiedettyä vääristymää joka nojaa siihen että otos on selvästi eisatunnaisesti - eli epäedustavasti - otettu. Tai havainnot ovat sitä vastaan, tiedämme että se on vääristynyttä. Tämä tarkoittaa sitä että jos tiedämme havaintoja valkoisista korpeista, meidän on otettava ne huomioon - ja meidän täytyy kritisoida - niitä jotka yhä uskovat että kaikki korpit ovat mustia. (2) Ennen havaintoa, tuntematon vääristymä, on sen sijaan saivartelua ja "voi ollaa". Siksi jos joku kuvittelee että jossain on valkoisten korppien jättilauma, joka muuttaisi näkemyksen korppien valkoisuudesta, hänen on osoitettava että tämä on "relevantti huomioon" otettava. Tyyppi joka selittää että "ei ole otettu huomioon tuntematonta korppilaumaa" ansaitsee kritiikin.
2: Systemaattinen virhe on enemmänkin katsantotapaan liittyvä virhe. Nämä ovat hyvin mutkikkaita asioita ja vaikeita. Esimerkiksi voi paljastua että nähdyt valkoiset varikset ovatkin tarkemmassa tutkimuksessa lokkeja. Ja raportti jättimäisestä valkoisten korppilaumasta olikin tehty ornitologin toimesta, jonka kuppiin oli salamyhkäisesti livautettu LSD:tä. Tässäkin kohden on kuitekin hyvä huomata, että vain tunnetut systemaattisen virheen aiheuttajat voidaan ottaa huomioon. Tälläinen tunnistettava ennakoitava asia olisi esimerkiksi se, jos esimerkkini korppeja punnittaisiin säkissä, jonne ne pääsisivät kakkimaan. Jos linnunpaskan kertymistä ei otettaisi huomioon, olisivat loppupuolella punnittavat linnut systemaattisesti painavampia. Tämä otetaan huomioon vaikkapa ravistelemalla pussi. Toisin sanoen huomioon ottamiseen liittyy tieto ja korjaamiselementit jotka veliminoivat tai huomattavasti pienentävät ongelmaa.
___2.1: Tässäkin virheessä on siis kaksi versiota. Riski tuntemattomasta uhasta ja tunnetun ilmiön aikaansaama virhe. On hyvä huomata, että tuntematonta uhkaa ei voida ottaa huomioon, koska sen vaikutus ja koko ovat molemmat epäselviä. Ja jos tuntematon uhka ei olekaan olemassa, olisi sen huomioon ottaminen, kompensointi, suorastaan virhe tehdä. Se vääristäisi tulosta, koska havaintoja manipuloidaan epätodella.

Yllä olevissa asioissa on se hyvä muistutus että tieteenteko perustuu korrelaatioihin ja induktioon. Tätä kautta niissä on aina oletus siitä että montaa elementtiä yhdistää jokin asia. Emme voi koskaan olla täysin varmoja että kaikki olennaiset elementit on otettu huomioon - niitä voi olla tuntemattomiakin. Siksi koko tieteen perusteet nojaavatkin yksinkertaisuuteen: Occamin partaveitsi vaatii sitä että oletukset rasittavat. ja Einsteinin kovasin vaatii selittämään havaitut asiat niin yksinkertaisesti kuin mahdollista mutta ei sen yksinkertaisemmin. Siksi oletus havaitsemattomista valkoisista korpeista jotka elävät parvissa ovat naurunaihe : Ne ovat "mahdollinen asia", jota ei ole syytä ottaa huomioon koska se toisi mukaan uusia oletuksia. Tämä tekee pakosti selityksestä mutkikkaamman. Sehän sopii havaintoihin joissa on tietty määrä mustia ja valkoisia korppeja vain olettamalla että näissä on jokin painotusta heiluttava uusi tuntematon elementti jota ei ole vielä havaittu. Toki tämä parvi voidaan löytää. Mutta se on otettava huomioon vasta löydön jälkeen. Ennen löytöä se on naurunaihe ja jälkikäteen se on otettava huomioon.
1: Jopa humanismissa tehdään tälläisiä yleistyksiä, joiden takana on odotus siitä että vähän selittää enemmän. Näin käy esimerkiksi kun selitetään miten joku ideologia on vaikuttanut, tai miten ihminen on toiminut jossain olosuhteissa tietyllä tavalla. Tai miksi historiassa on menty siten kuin on. Toisin sanoen oletusten ja ilmiöiden vähyys on sielläkin ihanteena. Asioita ei haluta selittää ottamalla "kaikkea kuviteltavissa olevaa huomioon", eli ei mietitä mitä ei tiedetä. Vaan tehdään yleistyksiä tiedetystä.

Tieteessä toisin sanoen oletetaan että otos on vakio. Tämä on oletus jota voidaan kritisoida havainnoilla, hommaamalla näyttöä niistä ilmiöistä. Tämän jälkeen ne on otettava huomioon tulevissa kokeissa ja niiden vaikutukset on muistettava kun luetaan tutkimuksia "ajalta ennen tätä löytöä", ja oltava siksi varovainen. (Minkä vuoksi tutkimukset voivat ihan oikeasti vanheta.) Syytös otoksen painotuksesta tai havainnon takana olevasta systemaattisesta virheestä on perusteltava, syytöksissä ei sisi saa vedota oikeaoppisuuden narraatioon, vaan tunnettuihin havaintoihin ja ilmiöihin.

Siksi "Paholaisen asianajajan paluu" -kirjassa moititaan parapsykologiassa usein käytettyä vetoomusta jonka mukaan kriittinen tarkastelu estää ajatustenluvun tapahtumista. Negatiivinen värähtely estää tapahtumat. Tässähän tosiasiat sovitetaan todellisuuteen, ne ovat ad hoc -selitys - vaikkakin ovat olennainen osa parapsykologian perinnettä ja tekosyynä hyvin vanha. Tämä ilmiö ei kuitenkaan ole mikään todistettu ilmiö. Tämänlaiset ilmiöt muuttuvat pelkäksi auktoriteettien puheeksi. Sillä siinä missä objektiivisuus tarkoittaa sitä että epäilijä joka uskoo että kokeessa ei ole otettu kaikkea huomioon, voi varmistua tekemällä kokeen itse, kenties mahdollisilla korjauksilla varustettuna. Tässä selityksessä tämä toiminta estetään. Tapahtumia ei voi varmistaa kriittisesti, koska se olisi negatiivisia värähtelyjä, joten jäljelle jää vain luottamus parapsykologin sanaan siitä että asia on ylipäätään edes tapahtunut silloin kun kriittistä tarkastelijaa ei ole ollut mukana. Ja vielä se, että tällöin sen takana ei ole voinut mitenkään olla mikään muu asia kuin juuri tuo. Tämän selityksen New Agelaiset nielevät purematta, vaikka juuri tässä jätetään huomiotta sellaisia tunnettuja ilmiöitä kuin taikatemppujen, peilien tai avustajien käyttö, ennalta järjestetty korttipakka ... ajatuksenlukutempussa - ja tapauskohtaisesti ties mitkä muut tunnetut ilmiöt.

Tätä kautta voidaan sanoa että vaikka lause "ei olla otettu huomioon" on lainattu tieteestä, mutta se on taustaasenteiltaan suorastaan antitieteellinen. New Agen näissä asenteissa on sisällä suorastaan "tieteen negaatiota". Sille tiede ei tee löytöjä vaan korkeintaan vahvistaa sen mikä tiedetään jo valmiiksi. Se ei perustu havainnoista rakennettuihin teorioihin, vaan se rakentaa kertomuksensa oikeaoppisuuteen joka vetoaa tietävänsä tuntemattomat ja todistamattomat ilmiöt todeksi, antaa itselleen luvan käyttää näitä oletuksia kuin ne olisivat vahvistettuja havaintoja ja teorioita, ja rakentaa näistä "voi olla mahdollisuuksista" itselleen tarinan. Kun teoria on korvattu tarinalla ja perustelu on tässä korvattu vakuuttumisen tunteella, ja tämä kaikki kaupataan tieteestä lainatulla jargonilla ja fraaseilla, on selvää mistä on kyse : Juuri tämänlaiset asiat ovat pseudotieteen määritelmän ytimessä. Voidaan oikeastaan sanoa, että jos tämä ei ole pseudotiedettä, niin mikä olisi?

Satunnaisen kohtaamisen merkitys.

Usein elämässä törmätään toisiin ihmisiin sattumalta. Näin syntyy erikoisia verkostoja. Esimerkiksi lainasin kerran eräältä stand -up -komiikkaa harrastavalta kirjoja. Tämä tyyppi paljastui myöhemmin työkaverin exäksi. Humoristimiehestä oli ollut vaikeuksia. Eroaminen oli johtanut johonkin melko mustasukkaisen sävyiseen jota voisi kutsua "Stalkingiksi". Eräänä päivänä tulin töistä tämän työkaverin kanssa ja kohtasimme. Kaikki tunsivat toisensa mutta suhdeverkosta tuli makuuni turhankin mutkikasta. (Mutta hei, ne kirjat ovat yhä minulla!) Joku voisi nähdä tässä "tarkoitusta". Eli se olisi liian epätodennäköinen jotta se voisi olla tapahtunut sattumalta. Siis sen täytyy olla merkityksellinen.

Tietenkin tälläinen ei ole kovinkaan epätodennäköinen, kun muistaa sen seikan että tunnen naamalta runsaslukuisen määrän ihmisiä. Olen ollut useissa kouluissa. Olen ollut kuorossa. Ja työpaikoissa joissa on "paljon työntekijöitä" ja/tai "iso vaihtuvuus työvoimassa". Olen pyörinyt musiikinharrastajien piirissä, kristittyjen piireissä, shamaanejen piireissä, itsepuolustusharrastajien piirissä useassakin sortissa, nörttien piireissä, shakinpelaajien piireissä, elokuvakerhoissa ... Olen käynyt istumassa muutamilla puolison yliopistoluennoilla keräämässä muistiinpanoja. Ja avoimen puolella ... Kuin vielä muistaa sen että loppujen lopuksi olen viettänyt koko elämäni muutaman kaupungin alueella, on selvää että en kohtaa "satunnaisia ihmisiä" ... Jotain epätodennäköistä tapahtuu koko ajan. Tämä on kontingentin maailman luonne.

Usein ihmiset katsovat yksittäistapauksen epätodennäköisyyttä, ja tästä epätodennäköisyydestä syntyy se paljon puhuttu "merkitys".

Kuitenkin teen työkseni tutkimushaastatteluja. Niiden ironinen piirre on se, että niissä kohtaamiset ovat merkityksellisiä juuri sen vuoksi että ne ovat satunnaisia. Syynä on otoksen valikoiminen. Se on tärkeää kaikkien kokeiden onnistumisen kannalta, koska jos sen tekee väärin on tuloksena otoksen vääristyminen, ja tämä taas muuttaa saatua tulosta.

Tilanne voidaan kuvata melko yksinkertaisesti. Arvotaan puhelinluettelosta numeroita. Kysytään heiltä kannanottoja ihan mihin tahansa asioihin. Kun tähän ensin pyydetään suostumus, käy helposti niin että otokseen saadaan kilttejen ihmisten vastauksia. Maailmassa ei ole vain kilttejä ihmisiä. Tämän vuoksi kohtaaminen on osattava "myydä". Onnistumisprosentti: Vastaamaan saatujen suhde tehtyihin soittoihin on tärkeä.

Huono haastattelija siksi tekee sitä että kaksi ihmisryhmää jää helposti pois: Vastaamatta jäävät ovat vähemmän maireita ja myöntyväisiä. Ja jos aihe ei enää tunnu tärkeältä tai siitä on antipatioita, sitä vältellään. Vastausaiheen kanssa ei haluta olla missään tekemisissä. Kuitenkin on usein erityisen tärkeää tietää miksi siitä asiasta ei pidetä. Tätä kautta saadaan tietoa siihen miten asioita pitää parantaa. Pitävien kannat ovat helpommin "säilyttäviä", eli ne kertovat mitä kannattaa pitää ennallaan. Vihaavat taas kertovat usein siitä mitä pitäisi jättää pois, mutta myös siitä mitä voisi laittaa lisää.

Kun gallupsoittaja tekee seuraavan kerran soiton, muistakaa ihmeessä että "Ihan sattumalta kohdataan. Tämän täytyy olla tosi tärkeää." Ja syynä ei ole se tosiasia että haastattelijan soitto on varsin epätodennäköinen tapahtuvaksi juuri sinulle juuri nyt. Vielä vähemmän tästä tulisi päätellä että tämä toetutunut soitto kertoisi siitä että kohtaamisen takana olisi jokin Johdatus.

Toisto varioiden

Toistettavuus ja kriittisyys ovat tärkeitä tieteenfilosofisia ohjenuoria. Samoin havaintoja ja tutkimuksia pidetään tärkeänä ja keskeisenä.

Osa vaatii enemmän. James Bogen & James Woodward ovat sitä mieltä, että tieteentutkimuksessa ei riitä, että on jokin koesarja ja sen tulos. Syynä on se, että tieteentekijät tietävät että jokin elementti häiritsee tuloksia. Tähän on tietenkin varmistusmenetelmä. Toistettavuus on tietenkin kätevä määrittely, mutta tosiasiassa tieteentekijät eivät käytä sitä sellaisenaan. Tyypillisempi ilmiö on koejärjestely, joka yhdistää sekä toistettavuuden että kriittisyyden.

Näin otetaan huomioon sekä se, että koe on tehty huolellisesti, että otetaan huomioon että koeaineistoa ei häiritse jokin tuntematon elementti. Onhan mahdollista että koetulos on idiosynkraattinen ~ Juuri tämä koejärjestely tuottaa väärän tuloksen. Tähän on syynä se, että aineisto on seurausta maailmasta, jossa on monia systeemejä ja niiden tulkintaankin osallistuu useita eri tekijöitä. Havaintoaineisto syntyy siis eri asioiden vaikutuksesta keskenään, eikä näitä kaikkia välttämättä tunneta hyvin. Kaiken kukkuraksi voi olla niin, että on tietty laitteisto tai järjestelmä voi olla rakennettu vain tuota yhtä koetta varten.

Variointi johtaa käytännössä vain hyviin asioihin. Kokeita tehdään varioiden, jolloin löytyy ilmiöitä ja niiden rajoja. Samalla saadaan tuloksia tarkemmaksi. Toisin sanoen tutkimuksilla saadaan samalla varmistettua että etsittyä uutta. Näin saadaan otetta tarkemmasta ilmiöstä. Hypoteesinmuodostus on tälläisessä tapauksessa jopa mekaanista puurtamista. Isoa tai vaikeaa inspiraatiota ei vaadita. Tämä tarjoaa siis monenlaisia etuja tutkimukselle ja tulosten luotettavuudelle. (Arkikielellä voisi sanoa että tämä tuottaa saivartelusuojaa. Eri elementit otetaan huomioon, ja niiden muuntelulla varmistellaan sitä että ne eivät vaikuta. Ja vaikka niitä ei tunnettaisikaan, kun olosuhteita muutetaan, on mahdollista että se "vaikuttava tuntematon elementti" muuttuu myös muutettavien osasten mukana.)

Tosin Woodward ja Bogen ovat sitä mieltä että toistaminen itsessään on mahdotonta: Kokeita voidaan tehdä hyvin samanlaisissa olosuhteissa, mutta niissä on ehkä minimaalisen eroja. Tätä kautta itse yksittäinen koekin on idiosynkraattinen, vaikka sitä yrittäisi toistaa mahdollisimman identtisenä.

Tällä on käytännön merkitystä myös pseudotieteiden tunnistamisessa. Parapsykologiassa esimerkiksi jotkin kokeet voivat näyttää positiivista tulosta jostain ulkopuolisesta syystä. Samoin jossain rukousparantamisessa kokeen koejärjestely tuottaakin eron, eikä aito rukous. Tämä estää liian heppoisesti tehdyn meta -analyysin tutkimuksista. On toki arvokasta tehdä tutkimus joka tekee yhteenvedon jo tehdyistä tutkimuksista ilman sen kummempaa omaa empiiristä panosta. Mutta jos tälläinen sotkeutunut koetulos iskee koeaineistoon, se vaikuttaa keskiarvoon erikoisesti. Pinnallisesti näyttää siltä että osa tutkimuksista antaa tukea ja osa ei. Keskiarvolla tilannetta lähestymällä syntyy sellainen tilanne, että ilmiö on joko heikko tai toimii vain "harvinaisissa tapauksissa", joka voitaisiin tulkita erityislahjakkuudeksi. Se on toki mahdollista, mutta silloin pitää tehdä tarkentava koerypäs, jolla tutkitaan juuri näitä erikoislahjakkaita erilaisissa tilanteissa.

Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että havaintoaineisto toimii todistusaineistona. Teoriat selittävät useiden kokeiden rinta rinnan vaikuttavista ilmiöitä (phenomena) eivät yksittäisestä kokeesta saatavaa havaintoaineistoa (data) tai edes yksittäistä havaintoa. Siinä missä koeaineiston yksittäinen outo havainto tulkitaan yleensä mittausvirheeksi, samoin ilmiön kohdalla haetaan vakaata ja säännönmukaista, astetta laajempaa, vaikutusta.

Kokijat ja kasa anekdootteja

Melko usein ihmiset pitävät kokijoita erityisen luotettavina. Tämä tarkoittaa sitä että he luottavat erityisen vahvasti (1) omiin kokemuksiinsa ja (2) asiaa muuten kokeneita. Tietenkin asioiden kohtaaminen kertoo jotain asioista. Ongelmana ei ole luottamus vaan liika luottamus. Liika luottamus kun johtaa siihen että sanoja alkaa merkitsemään asiaa enemmän.

Jamie Whyte tuo kirjassaan "Crimes against logic" muutaman esimerkin tästä:
1: Ihmiset luottavat esimerkiksi onnettomuudessa olleiden tai rikoksen uhrien näkemyksiin. Ongelmana on kuitenkin se, että kun ihminen on kokenut jotain harvinaista asiaa, hänen näkemyksensä sen keskeisyydestä vääristyy: Harvinainen onnettomuus näyttää heistä paljon todennäköisemmältä. Tilaston 1% muistuttaa heille että "se oli 1% silloinkin kun se tapahtui". Tämän ilmiön seurauksena kokija voi itse asiassa olla näkemyksineen vinoutuneempi kuin asiaa kokematon ihminen. Tästä ehkä hauskin esimerkki on se, että ajattelemme mustat ihmiset helposti rasismin uhreina ja valkoiset tekijöinä. Siksi jos valkoihoinen esittää jotain näkemystä, ja hänet nähdään rasistina tämän vuoksi, voi politiikassa ja muussakin asiaa ratkoa sillä että saman asian esittäjäksi valitaan mustaihoinen. Silloin ihmiset ajattelevat yllättävän paljon vaikeammin että kyseessä olisi rasistinen ilmaus.
2: Toisekseen ihmiset luottavat omiin kokemuksiinsa. Siksi jos joku on kohdannut vaikka mustia ihmisiä tai homoseksuaaleja, hän tekee näiden kohtaamisten kautta jonkinlaisia yleispäätelmiä. Tässä on ongelmana se, että otos on sekä (1) pieni että (2) vinoutunut. Ihminen ei ensinnäkään yleensä kohta niin useaa eri henkilöä että siitä voitaisiin vetää kovinkaan luotettavia johtopäätöksiä. Toisekseen ihminen ei liiku satunnaisessa seurassa, joten hän ei ylipäätään kohtaa "tasaisesti valittua otosta". Tämän vuoksi esimerkiksi fundamentalistikristittyjen keskuudessa liikkuva ei kohtaa "normaalia homoseksuaalia", koska nämä eivät kerro asioistaan. Sen sijaan he kohtaavat niitä jotka (1) ovat entisiä homoseksuaalisuuden harjoittajia jotka ovat lopettaneet tapansa ja jotka (2) väittävät olevansa kohtaa 1. Siksi heistä varmasti tuntuu että kertomukset mallia "ennen olin miesprostituoitu ja nyt olen hetero" ovat heistä yleisiä. Tämä antaa sekä (1) vääriä kuvia siitä mitä homoseksuaalit ovat ja (2) vääristävät sitä kuinka helppoa ja yleistä "eheytyminen" on. Epäonnistuneet eivät hevin näy tilastoissa. Vain asiassa onnistuneet sekä manipulaattorit ja ne jotka ovat molempia seisovat joukon edessä kertomassa kertomuksiaan.
3: Lisäksi otoksen vinoutuma tulee erityisen selvästi esiin asiakaspalautteiden kohdalla. Tällä on suuri merkitys vaihtoehtohoitojen kohdalla. Syynä on se, että vaikka asiakkaita olisi paljonkin, on tyypillistä että (1) vaihtoehtohoitoihin eivät tutustu satunnaiset ihmiset, vaan heillä on positiivinen ennakkoasenne sitä kohtaan useammin kuin muutoin. (2) Asiakaspalautetta annetaan tekijälle yleensä vain positiivisesti. Muuten taas negatiivinen kommentointi on yleisempää. Siksi "puskaradio" välittää huonoja uutisia jotka eivät koskaan yllä esimerkiksi vaihtoehtohoitajan luokse. Tätä pahentaa se, että jos jollakulla on huonoja kokemuksia hän saattaa jättää kertahoitoon. Tällöin hoitaja ei kohtaa häntä uudestaan ja vain tyytyväiset asiakkaat näkyvät, ja he näkyvät peräti toistuvasti. Tästä syntyy todella vahvistava vaikutelma. Tämän vuoksi asiakaspalaute, vaikka onkin tietysti tärkeä asia ottaa myös huomioon, ei sinällään ole todiste. Se on vain kasa henkilökohtaisia kertomuksia, anekdootteja.

Molempien ilmiöiden kohdalla syy vääristymään on se, että oikein minkään suuruinen kasa anekdootteja ei vielä sinällään tee todistetta minkään puolesta. Olennaista on se, onko anekdootit kerätty sopivalla menetelmällä. Siksi esimerkiksi Nassim Taleb muistuttaa kirjassa "Musta Joutsen" vahvistusharhasta. Sehän ei ole tahallinen manipulaatio, vaan ihmisen luontainen tapa toimia: Hän ei niinkään yritä kumota näkemyksiään ja hypoteesejaan vaan hän päin vastoin helposti istuu alas ja kerää juuri sitä aineistoa joka tukee hänen aavistelujaan ja jättää huomaamatta "irrelevantteina" ne asiat jotka eivät siihen sovi - tai jotka ovat sen kanssa suorastaan ristiriidassa. Siksi jos henkilöllä on lähes mikä tahansa valmis näkemys tai valmiihko aavistus jostain, hän menee helposti kirjastoon ja lukee ja kerää kasaan kaiken mikä tukee tätä väitettä. Onnistuminen tällä menetelmällä on varmaa koska aina löytyy joku joka on joko suoraan samaa mieltä tai sitten esittää tähän liittyviä näkemyksiä. Kun ihminen lähtee tälle tielle, hän suorittaa cherry picking jonka huomaaminen on työlästä. Se vaatii helposti jopa enemmän työtä kuin alkuperäisen anekdootti/datakasan kokoaminen koska asioiden poiminnan lisäksi tulee tutkia sekä poimittujen asioiden konteksti, että tutustua siihen aineistoon "josta vaietaan", eli dataan jota ei ole käsitelty ja pistetty siihen käsiteltävään aineistoon. Vasta tällä saadaan selville onko "otos aineistosta" otettu asiallisesti vai ei.

Omakohtainen kokija on siis hieman eri asia kuin asiantuntija.

Jalostusarvoitus

Jatkan jälleen "eläineugeniikan" eli kauniimmin jalostamisen parissa. Näiden menetelmien soveltaminen ihmisiin on toki mahdollista, mutta yleisten eettisten näkemysten mukaan se ei ole suositeltavaa. Toki vastarannankiiskejä löytyy joka linjaan. Tähänkin.

Eläinyksilön jalostusarvo (breeding value) on tärkeä jalostuksessa käytettävä käsite. Siinä eri hyvät ja huonot ominaisuudet saavat jonkinlaisen painoarvon - esimerkiksi sen vaikutuksen keskeisyyden kuten tuotanto -ominaisuuksien taloutta kehittävän luonteen ja jalostushelppouden kuten suuren heritabiliteetin kautta - ja ne laitetaan yhteen. Näin ollen jalostusarvo kertoo genomin keskimääräisen vaikutuksen suhteessa jalostuksellisiin tavoitteisiin. Tämä arvo on tärkeä, koska jalostuksessa tavoitellaan hyviä jälkeläisiä: On siis syytä miettiä minkälaisia jälkeläisistä tulee. Arvioinnin voi tiivistää seuraavaan kolmikohtaiseen nyrkkisääntöön:
1: Eläimen sukutaulu kertoo sen, minkälaisia jälkeläiset todennäköisesti ovat.
2: Eläimen oma tulos kertoo sen fenotyypin eli miltä eläin näyttää.
3: Eläimen jälkeläisen tulokset kertovat genotyypistä, eli siitä minkälainen perimä yksilöllä on.

Eläinten jalostusarvon määrittämisen ja ennustamisen kannalta tärkeää on se, että testausta ylipäätään tehdään. "Mitä et mittaa, sitä et voi kehittää". Mittauksissa tärkeää on niiden antamien tulosten luotettavuus ja tulosten rekisteröinti ja sen laajuus. Luotettevuuteen liittyy sukulaisten tulosten saatavuus ja tehtyjen arviointejen lukumäärä, sekä tuloksiin muutoksia tekevien asioiden ja ilmiöiden huomioonottaminen. (Esimerkiksi sukupuolen vaikutus, ominaisuuden mittaushetki ja muut ympäristötekijät sekä jalostettavan ominaisuuden heritabiliteetin suuruus.) Jalostus on panostusta tulevaisuuteen, joten yleensä kun tehdään mittauksia esimerkiksi lypsymääristä, tuloksista voidaan ennustaa tieteellisesti eläimen tulevan tuotoksen tasoja ja monia muita asioita, mutta pääasiassa tulosten perusteella arvioidaan yksilön sukulaisten jalostusarvoa. Karkeasti voisi sanoa että jos talossa on hyvä lehmä, se on jo talossa ja se lypsää yhtä hyvin riippumatta siitä testataanko tulokset vai ei, joten ei tarvitse tietää onko se hyvä lehmä vai ei, jotta siitä saataisiin rahaa taloon. Sen sijaan sen jälkeläisiin voidaan panostaa jos se tiedetään hyväksi lehmäksi.

Otan aluksi tarkempaan käsittelyyn yksinkertaisen mallin fenotyypin eli ilmiasun jaottelusta eri elementteihin. Olen napannut tämän Matti Ojalan osuudesta kirjasta "Kotieläinjalostus". Siinä pelkistetyn mallin nimellä kulkevassa jaottelussa eläimen tulos (P) muodostuu kolmesta elementistä:
1: μ= yleinen keskitaso, joka on karkeasti sanoen "keskimääräinen perimä keskimääräisellä tilalla". Vaikka mikä tahansa eläimen ominaisuus(joukko) johtuu joko siitä että se on perinnöllisesti jotain tai sitten ympäristö on jotenkin vaikuttanut siihen - vaikka satunnaisen onnettomuuden tai hyvän ruokinnan kautta - jolloin ne pohjimmiltaan ovat joko perimää tai ympäristöä, "Pikku Myy" on jalostuksellisena elementtinä ihan hyödyllinen.
2: G = genotyyppi. Genotyypin laatu riippuu (1) additiivisista ominaisuuksista, jotka ovat yksittäisten geenien vaikutuksia ja (2) geeniyhdistelmien vaikutuksista.
3: E = ympäristön vaikutus, joka taas riippuu (1) systemaattisista ympäristötekijöistä, jotka ovat kiinteitä tekijöitä, kuten yksilön sukupuoli, vuodanaika ja esimerkiksi maidontuotannossa vaikuttaviksi tekijöiksi on havaittu esimerkiksi poikimaväli, eli kuinka usein lehmä on tiineenä. (2) satunnaisista ympäristötekijöistä jotka voivat parantaa tai huonontaa perimän ominaisuuksia. Näiden arvoa ei voida tietää ja tuntea. Näiden eliminointi arvioinnista onnistuu kasvattamalla testiotoksia. (Koska ympäristöä ei jalosteta yksilöitä jalostamalla, vaan parantamalla hoito -olosuhteita ja hoitoa, ne eliminoidaan jalostusarvioinnista.)
2: Pelkistettyä mallia voidaan täsmentää määrittelemällä keskitaso tarkemmin: Tällöin siinä voidaan ottaa huomioon systemaattisia tekijöitä joissa eläin on arviointihetkellä. Näin esimerkiksi iän, vuodenajan, kuluneen vuoden laadun, sukupuolen, karjan ja monet muut vastaavat elementit saadaan siirrettyä joko genotyyppiseksi tai ympäristön vaikuttamaksi, ja ne saadaan pois lopullisesta arviosta. (Tässäkin kohden on huomattava, että jalostus voi purra vain perinnölliseen osaan.)

Kun osataan jakaa ominaisuus näihin kolmeen, voidaan ruveta katselemaan mikä on perimän osuus. Ja se jalostajaa kiinnostaa. On hoitajan ja kasvattajan homma miettiä kasvatusympäristöä. (Toki nämä ovat usein sama henkilö, mutta jaottelun kohdalla on nyt ymmärtämisen helpottamiseksi leikitty tähän kohti monta ammattia.)

Tähän, noin puoliväliin voikin sitten laittaa sen pakollisen kaavarykelmän. Siihen palataan ja siitä palataan.

Eläimen jalostusarvon suuruus voi perustua sen omiin tuloksiin ja sen sukulaisten tuloksiin. Sukulaisuuteen sidottuja testejä voidaan tehdä (1) vanhemmista ja esivanhemmista "ylenevässä polvessa" tai (2) sisaruksista ja muusta perheestä sekä (3) jälkeläisistä "alenevassa polvessa".
1: Yksilöarvostelussa yksilön jalostusarvio arvioidaan yksilön henkilökohtaisiin tuloksiin perustuvassa arvioinnissa. Tämä perustuu siihen, että mitä korkeampi heritabiliteetti ominaisuudella on, sitä varmempaa on, että yksilön hyvä tai huono ominaisuus johtuu perimästä (Karkeistetusti : Jos ominaisuus on vahvasti perinnöllinen yleensä, ja se on yksilöllä, se on myös juuri tällä yksilöllä luultavasti perinnöllisyydestä johtuvaa.) Tätä kautta arvioinnille voidaan hakea varmuutta. Ennusteet ovat tällöin keskimäärin hyviä, mutta koska kyseessä on tilastollinen käsittely, niissä yksittäiset ennusteet heittelevät. Yksilöarvostelua käyttäessä tulokset saadaan nopeasti, joka lyhentää jalostuksessa sukupolvien välistä aikaa. Toisaalta tämä on ongelmallinen niiden ominaisuuksien kohdalla, joiden heritabiliteetti on pieni, koska niiden kohdalla arvosteluvarmuus on huono: Moni ympäristötekijä vaikuttaa niihin ominaisuuksiin jolloin perimän osuutta on vaikeaa huomata.
2: Jälkeläisarvostelussa yksilö saa arvionsa sitä kautta miten paljon parempia tai huonompia yksilön jälkeläiset ovat keskiarvoon nähden. Jälkeläisarvostelu on hyvä menetelmä silloin, kun arvioidaan sukupuoleen sidottuja ominaisuuksia, tai jos ominaisuudet mitataan teurastuksessa. Tässä kohden ne ominaisuudet, joiden heritabiliteetti on alhainen, tarvitaan suuri otos jälkeläisiä. Tämän vuoksi niitä tutkitaan pääasiassa uroksien jälkeläisiä arvioimalla. Jos jälkeläisten määrä saadaan riittävän suureksi, tulokset ovat luotettavia.
3: Jälkeläisten arvioinnissa taas arvioidaan tulevien jälkeläisten jalostusarvon odotusarvoa. Eli minkälaista karitsaa ja kiliä todennäköisesti pukkaa, jos tietyt yksilöt risteytetään. Kun yksilön jalostusarvoja tiedetään, niiden pohjalta voidaan arvioida jälkeläisten tuloksia. Jälkeläiset saavat ½ geeneistään molemmilta vanhemmiltaan, joten yksilön jalostuksellinen odotusarvo saadaan yhdistämällä näiden geenien odotusarvoja. Tällöin arviona on yleensä se, että jälkeläisen jalostusarvo on sen vanhempien jalostusarvon keskiarvo. [Tosin tämä on karkeistus: Heteroosi on tilanne, jossa heterotsygotia lisääntyy (geenistä on vastinkromosomeissa samasta geenistä eri alleeleja eli versioita) parantaa tulosta, jolloin summa on hieman parempi kuin pelkkä "isin ja äidin keskiarvo". Tätä käytetään jalostuksessa yksilöiden kohdalla, mutta heteroosi ei periydy, joten on hyvä miettiä missä kontekstissa sitä pitää mukanaan (kun tavoittelee hyvää yksilöä) ja missä ei (kun tavoittelee hyvää sukua).] Kun jollakin yksilöllä on jälkeläisiä, nämä ovat aina jollakin tavalla suhteessa keskiarvoon. Ne ovat joko parempia tai huonompia tai yhtä hyviä kuin se. Jälkeläisen paremmuus taas johtuu ½ tietyltä vanhemmalta peräisin olevista geneettisistä ominaisuuksista. Jalostusarvoa voidaan arvioida myös muuta sukua hyväksi käyttäen samantapaisella periaatteella: Lähisukulaiset ovat geneettisesti samanlaisempia kuin kauemmat sukulaiset. Kuitenkin on huomattava, että sisarusyksilöiden todella saamat geenit ovat keskenään hieman erilaisia, joten niiden toteutuneessa jalostusarvoissa on vaihtelua, mutta niiden ennustettu jalostusarvo on sama.
___3.1: Kuitenkin - usein etenkin kvantitatiivisiin ominaisuuksiin liittyvien ominaisuuksien kohdalla - hankaluuksia tuottaa se, että ominaisuuteen vaikuttavat yksittäiset geenit ovat tuntemattomia, joten niiden arvoakaan ei voida suoraan arvioida.(Tämän vuoksi jalostusarviointeja tehdäänkin nimen omaan niin että ei arvioidakaan jälkeläisiä vanhempien kautta vaan vanhemmat jälkeläisten kautta. - jota kautta kyllä saadaan arviointia myös niiden jälkeläisten yksilöidenkin perinnöllisen arvon määrittämiseen. Sisaruslauman arviointi antaa suuntaa yksittäisen sisaruksen edustajalle arviolle vanhempien kautta.)
___3.2: Monet asiat voivat tuoda muutoksia yksittäisiin arviointituloksiin, ja näiden ilmiöiden huomioon ottaminen, niiden eliminointi ja muu häiriöiden ja epäolennaisuuksien häivyttäminen on tärkeää juttu, ja koko jalostamisen luotettavuus nojaa siihen. Häiriöitä tuottavien elementtien luettelointi eivät siis suinkaan osoita että itse jaslostussysteemi olisi huono, vaan että siihen liittyy monia eri asioita ja ilmiöitä, joiden huomioon ottaminen tuo menetelmään lisää tarkkuutta. Itse asiassa se kertoo vain siitä että ilmiö on kompleksinen, ja sellaisten kohdassa itse asiassa erilaisten häiriönkorjausmenetelmien käyttö -paitsi tekee systeemistä vaikeamman - myös itse asiassa tekevät siitä paremman, vaikka arkiajattelussa näin ei tietysti käykään.

Schlag.

Terry Pratchettin kiekkomaailmaan sijoittuvissa humoristisissa fantasiakirjoissa toimii sääntö "jos sen mahdollisuus on yksi miljoonasta, se onnistuu 9 kertaa kymmenestä". Maaimassa jotkin asiat toimivat juuri tällä tavalla. Tämä on seuraus "otoksen koosta". (Tosin kiekkomaailmassa ratkaisu taitaa löytyä siitä että kuvausten perusteella kyseessä on hieman David Deutsch -tyylinenmultiversumi. Deutschin mukaanhan kvanttitietokone osaa laskea tehtävät ja "romahduttaa kaikki superpositiot oikein" koska se laskee sen monessa eri ulottuvuudessa, joista toteutuu vain yksi. Samoin Pratchettin kirjoissa on mm. tilanne, jossa Muori Säävirkku yrittää pysäyttää naudan. Mainitaan että useassa eri maailmassa Säävirkku menettää henkensä, mutta sitten seurataan kuitenkin vain ja ainoastaan niitä harvinaisia maailmoja, jossa hän onnistuu tuossa tempussaan.)

Otoksen koon ymmärtäminen tuntuu olevan vaikeaa: Kun olin aikanani bingossa töissä, siellä oli muutama aktiivipelaaja, jotka ostivat aina monta pelilappua. Muut ostivat vähemmän. Muutama mammoista oli varmoja ja pahoillaan siitä, että nämä aktiivipelaajat voittivat useammin. He näkivät vain voitot, eivät maksua, eli pelattujen lappujen määrää. - Paitsi ilmeisesti sen verran että ajattelivat että runsas lappujen ostaminen tarkoittaisi sitä että me jotenkin alkaisimme suosimaan. Tein sen virheen että opetin eräälle asiakkaalle todennäköisyyslaskennan perusteet. ; Jostain syystä minua suivaannutti se, että minua päin naamaa syytetään epäreiluksi, joten tein tapani mukaan. Raivoamisen sijasta laskentoa, ja päälle huomautus siitä, että "Jos minä luulisin että jollakulla on valta ja kyky vaikuttaa voittamiseeni ja häviämiseeni, olisin heille tosi tosi ystävällinen." Valitettavasti mammaa ei näkynyt tämän jälkeen muutamaan viikkoon. Ihan mukava nainen hän muutoin oli.

Nyt kävi sitten sama töissä. Kun meillä on tuhat sikaa "yhden suhde tuhanteen asioita tapahtuu koko ajan": Epätodennäköisiä asioita tapahtuu toistuvasti. (Tästä voit rivien välistä lukea kannanottoa siitä jos animalian tytöt tunkeutuvat isoihin tuotantolaitoksiin etsimään anomalioita: Varmasti löytävät. Joka sikalasta jotain ikävää, kunhan vain ottavat tarpeeksi isot silmätikuiksi. Tämä ei ole kommentaatiota eläinsuojelua vastaan, ainoastaan joitain sen piirissä käytettyjä metodeja: Viime vuotisesta kuva -aineostosta puuttui "ns. vertailut", eli ei tiedetty miten merkittävää prosenttiosuutta kuvat edustivat kokonaisuudesta ; Kun on "iso otos", eli monta possua, löydetään paljon erilaisia harvinaisiakin juttuja. Tämä on hieman sama, kuin jos joku pieni firma ei pidä huolta työntekijöistään ja 20% on tämän vuoksi sairaslomalla. Jos firmassa on vain 5 työntekijää, heistä vain yksi on sairas koko ajan. Kun tähän laittaa rinnalle vastaavan alan 1000 työntekijän yrityksen, jossa vaikka 1% on sairaslomalla, sairastavien määrä on "odotuksellisesti" sata. Ja se tuntuu paljon pahemmalta kuin se huonosti kohtelevan firman 1.)

Se on tietysti tavallaan opettavaa, koska toisaalta erilaisia "yhden suhde tuhanteen asioita" on paljon. Nyt kävi seuraavasti. Pistin ruuat possuille aivan normaalisti. Kun toinen sitten tulee reilut viisi minuuttia myöhemmin, huomataan että eräs iso koesika oli kuollut kuin kivi. Tässä vaiheessa minun etunani oli se, että käyn aina tönimässä kaikki possut syömään: Jos sikaa ei ruoka kiinnosta, se on niin harvinaista että jotain täytyy olla vialla ja tilannetta pitää vähintään katsoa. Nyt sikaan oli iskenyt joku "paha kolmiyhteinen", eli joko aivoinfarkti, keuhkoveritulppa tai ihan sydänkohtaus. Viimeisin on näistä sioilla todennäköisin.

Ihmisellähän on tietysti sama asia. Aivoverenvuodot ja sydänkohtaukset voivat tulla. Epätodennäköisiähän ne ovat, mutta kun tuttuja on paljon, jollekulle se osuu. Itseni kohdalla possu pisti hieman miettimään. (Possuhan ei ollut hirveän vanha eikä ulkoisesti yhtään raihnas. Että muutoin ihan terve possu, mitä nyt vain kuollut.) Oma väliaikaisuus tästä tuli tietenkin itsekeskeiselle mieleen siinä possua raahaillessa. Mietin hieman kuntoasioitani. Lihaskuntohan minulla on ihan OK. Töissä pärjään ja edelliseltä lomalta jouduin kävelemään Haarajoen asemalta Järvenpään asemalle, koska Haarajoella junat pysähtyvät vain kerran tunnissa. (Tämä moka tulee joskus tehtyä. K ja Z junat lähtevät samalta raiteelta ja eroa lähtöajoissa ei ole kuin muutama minuutti.) Lisäksi tietysti marsi Hyvinkäältä MTT -lle. Ei tuo lenkki tuntunut missään. Yleisperiaate on että 32km kävelylenkit voi lähteä kylmiltään, kunhan vain muistaa oikeat kengät. Pidemmille pitää jo valmistautua jotenkin. Samoin ajattelin että voimaa vaativa puoli olisi ihan kunnossa. Pystyn toki tempomaan lyhytaikaisesti ihan kohtuullisesti. Valitettavasti sitten tuli leikittyä MTT -naapurin koiran kanssa. Tämän kanssa vedettiin vanhan lypsykoneen lypsimen kumiosasta tehtyä vetolelua, ja sitten se juoksi sen lelun kanssa ja yritin ottaa sitä kiinni. Koska hauveli pinkeästi vaihteli suuntaa, huomasin että juoksu ei toimi, vaatii liikaa suunnanmuutoksia ollakseen riittävän nopeaa, joten vaihdoin "taijutsun puoleen". Eli suomeksi vaihdoin kierimislinjalle, ukemia (melkein kuin kuperkeikka) tuli kokeiltua sarjassa (ensimmäistä kertaa reiluun vuoteen, eli ihan kylmiltään) "kaikkiin ilmansuuntiin". "Aika ketterästi menit" sanoi naapuri. (Mitä lie sitten mielessään ajatteli. Mahdollisesti että "iso mies ja kierii kuin pikkulapsi koiran kanssa"..) Tosin tätä lystiä kesti alle kaksi minuuttia.

(Oloni tämän jälkeen oli muutoinkin mielenkiintoinen, koska kuten jotkut tietävät, vasemman korvani tasapainoelimet eivät toimi yhtään kunnolla, syynä oli vuonna 2005-2006 vaihteessa sairastettu ankara korvatulehdus, jonka aikana nielin desinfiointiainetta korvan kautta mahaan. Tähän liittyi jonkin verran kipua mutta tuskin yhtään alkoholismia. Temppu onnistuu minulta lainkaan itse asiassa vain saman syyn takia, joka aiheutti minulle lapsena autopahoinvointia : Näköaistimukset vaikuttavat tasapainon käsittelemiseen. Eli tasapainoelimen toispuoleisen puutteen voi hieman kompensoida katsomalla oikein. Tasapainoelimen aikaansaaman oudon olon sietämiseen taas sain shokkihoitoa viime vuonna, kun toimin pientä maksua vastaan "au pairina" avopuolisonisänuudenpuolisonvanhanavioliitonlapsenlapselle. Tähän taas kuului särkänniemeä joka päivä koska sinne oli kuukausilippu ostettu. Kun irtonaisen olon oppi sietämään, minun oli paljon helpompi olla laitteissa kuin "tavallisten ihmisten". Ja tuo olon sieto taas tuntuu olevan hieman kuten polkupyörällä ajon: Sitä ei unohda kovin helposti.)

Lopputulos muustakin aiheeseen liittyvästä itseanalyysistä on, että pystyn juoksemaan sata metriä täysillä, ilman mitään ongelmaa. Pystyn kävelemään melko pitkiä matkoja ilman ongelmaa. Mutta se neljänsadan metrin juoksu ei onnistu kunnolla.

Onhan se slaagi omalla kohdalla epätodennäköinen, mutta huono aerobinen kunto kuitenkin altistaa aikas monelle haitalliselle asialle pitkällä tähtäimellä. Enhän minä tietenkään niistä kaikkiin ole kuolemassa. Mutta toisaalta yksikin riittää. Voidaan toki ajatella että saatan kuolla huomenna auto -onnettomuudessa tai takaapäin tulleeseen luotiin. Tässä kohden ajatelen enemmänkin että "oma otokseni itsestäni on kuitenkin vain yksi" ; En siis huolehdi niinkään yllättävästä aivoverenvuodosta jota en voisi estää jos se olisi tullakseen ja joka epätodennäköinen. Huolehdin sitäkin enemmän siitä mitä seuraa todennäköisesti jonkun reippaan parin kolmen kymmenen vuoden kuluttua, ja siihenkin lähinnä siksi että siihen todellakin voin vaikuttaa. (Jos ei muuta niin todennäköisyyksiin. Eihän kuntoilu mitään täysin estä, mutta tekee epätodennäköisemmäksi.)