Mikä onkaan se mielipiteenvapaus?

Stuart Kauffmanin "Pyhän uudelleen keksimisessä" on käsitelty globaalin maailman ongelmaa. Hän korostaa sitä että maailmassa olisi historian varhaisimmissa vaiheissa ollut kulttuureja jotka ovat olleet joko sellaisia että (1) ne ovat olleet kohtuu pieniä ja tätä kautta kokonaisuus on ollut monipuolinen ja monimuotoinen tai (2) sitä ollaan oltu yhtenäiskulttuurissa ja suuria. Globaalissa maailmassa yritetään sen sijaan tasapainoilla vapauden ja monimuotoisuuden ja suuruuden kanssa. Tätä Kauffman pitää uutena haasteena jota tulee ratkaista osittain uusilla keinoilla. Siksi se Pyhäkin pitää keksiä uudelleen. Ei toistaa entisenlaisenaan.

Kysymys on kiinnostava koska se asettaa mielipiteenvapauden keskiöön. Ja tekee sen tavalla jota modernissa maailmassa usein kierretään. Tässä on jännittävää että konservatiivit kyllä jossain määrin nostavat esiin Kauffmanin kuvaamaa asiaa moittiessaan liberaaleja ; He korostavat miten monikulttuurisuus johtaa siihen että vahvin kulttuuri helposti voittaa. Eli suuri ja monipuolinen olisivat jännitteisiä. Toisaalta he itse unohtavat tämän huomion hyvin usein välittömästi kun alkavat puhumaan siitä miten konservatiivi arvostaa vapautta, mielipiteenvapautta, ilmaisunvapautta ja taistelee poliittista korrektiutta vastaan.

Toki jännite ei ole täysin mahdoton kiertää. Siihen tosin vaaditaan väistämättä jonkinlaista Tapio Puolimatkan kannattamaa dialogista pluralismia. Puolimatkalla kun on ajateltu että ihmiset olisivat Jumalan armosta ja antamista takeista - Alvin Plantingan reformoidun teologian warrant -konseptista - johtuen erityisen rationaalisia olentoja. Eli kun keskustelisimme oppisimme toisiltamme ja mielipiteemme yhdenmukaistuisivat. Ja lähestyisimme tässä muutakin kuin kulttuurista koheesiota, lähestyisimme Totuutta. Totuutta, joka ei tietenkään ole mielipiteistä riippuvainen. Tässä mallissa erimielisyys voi kertoa siitä että jossain on aivopesua ja indoktrinaatiota. (Ja Puolimatkan tuntien hän itse ei edusta tämänlaatuista demagogiaa koska hän on tietenkin mielipiteenvapauden vihollisten ja muiden darwinistien viaton uhri.)

Mutta jos on minunkaltainen ihminen, jolle taloustieteen rationaalinen kauppaa käyvä homo economicus on yltiöoptimistinen, ja jolle jokainen ihminen on ennen kaikkea maailmankuvaansa jähmettyvä hahmo, ei ole tarjolla mahdollisuutta jossa se että aivopesu lopetettaisiin ja ihmisille sanoo Sapere Aude johtaisi siihen että mielipiteiden kirjo vähenisi. Päinvastoin, vapausasteiden lisääminen ajatteluun lisää vapausasteita lopputuloksissa. Tämän vuoksi kultit ja ideologiat joutuvat käännyttämään, eristämään vääristä mielipiteistä ja harrastamaan sosiaalista kontrollia. ; Koska muuten ihmisille tulisi vääriä mielipiteitä.

Tämä tekee Kauffmanin kuvaamasta riskistä itselleni relevantin. Toki en ole kovin yhteiskunnallinen olento. Arvostan vapautta melko korkealle ja tässä kohdassa tilanne on rehellisesti sanoen monesti sellainen että jos koko muu yhteiskunta sanoo jotain ja tämä on itseäni vastaan, on ensimmäinen ja kenties viimeinenkin vastaukseni asiaan se, että jokaiseen junaan on ihmisiä ja junia menee Toijalaankin. Että voitte laittaa yhteiskuntaanne minne se kuuluu, jos vaan persaus kestää.

Kauffmanin tiivistelmästä voi saada tähän liittyen jotain jännittävää. Hän nimittäin hakee jonkinlaista raakavedosta. Ja tuottaa seuraavia arvoja ; Ihmiskunnan tulee tavoitella kokonaisuutta, eikä sitä että ollaan fragmentoituina eriarvoistettuihin yksiköihin yhteisön täytyy olla myös avoin. Tätä ideaalitilaa tavoitellaan sitten korostamalla oikeudenmukaisuutta, kohtuullisuutta ja nöyryyttä. Tuho ja ahnehtiminen tulee kieltää ja ajattelun monimuotoisuutta on erikseen tuettava. Demokratian ja tasavallan tukeminen on myös jotain jota on erikseen tehtävä. Samoin pitää välttää yhtä valtakeskusta, valtakeskuksien on oltava monessa paikassa ja jakautettuna. Kauffman mainitsee tässä yhteydessä kielestä sen että pitää panostaa edistyvään dialogiin jonka ytimessä on neutraali kieli.

Tämä on hyvin kiinnostava ajatus koska siinä on henkenä se, että ajatusten yksipuolistamista ja monokulttuuriin menoa on erikseen vastustettava tai muuten se tulisi tapahtumaan. Samalla mielipiteenvapautta tulisi tukea jotta ei päädyttäisi monokulttuuriin jossa vahvimmilla on eniten mielivaltaa jota toteuttaa vapaasti niin että toisilla ei ole vastaavia oikeuksia.

Huomio tarttuu tässä myös siihen mitä mielipiteenvapaus ylipäätään on. Osalla on tästä jopa sellaisia ajatuksia että mielipiteenvapaus tarkoittaisi sitä että sanomisilla ei voisi olla mitään seurauksia. Eli mielipiteenvapaus tarkoittaa sitä että vastapuoli ei esimerkiksi saa suuttua tai sakottaa mistään sanotusta. Itselläni mielipiteenvapaus ei ole sananvastuuttomuutta. Mutta se koskee sekä mielipiteiden sisältöä että sitä miten se muotoillaan.

Kauffman on tässä selvästi itseni kanssa eri linjoilla. Hänen näkemyksensä on sellainen että on ikään kuin mielipidesisältö ja sitten se miten se muotoillaan. Tässä kohden hän vaatii rajoitteita retoriikkaan, ei siihen mitä mielipidesisältöjä saa olla. Tässä mielessä hän sallii mielipiteitä ties mistä kysymyksistä mutta rajoittaa sitä sävyä ja asennetta jolla niitä esitetään. Räväkkä ja loukkauksia sisältävä kielenkäyttö on tässä jotain joka enemmänkin rajoittaa muiden ilmaisua ja vapautta kuin on itsessään oleellista ilmaisua ja vapautta. Ajatus on varmasti sopiva sivistyshenkiselle tiedemiestyypille jota Kauffman itse ilmaisee.

Sen sijaan kaltaiselleni puolihullulle pellelle tämänlaatuinen muotoilu on melko vieras. Sillä usein retoriikka on enemmän kuin puolet viestistä. Retoriikka välittää tunnetta, kuvaa sanojan identiteetistä ja tulkintaa yleisöstä. Ja tässä mielessä en pidä Kauffmanin rajoitteita kovin hyvinä. ; Se tuntuu nojaavan sellaiseen vanhaan järjen ja tunteen dikotomisuuteen jossa asia on kuvattu mielipiderakenne ja tunneväritys vain irrelevanttia koristelua.

Tosin on huomautettava että minulla ei ole tarjota mitään keinoa jolla yhteiskunnan monokultturisoituminen ja valtaideologioiden harjoittama mielipiteenvapauden rajoittaminen saataisiin loppumaan. Voin toki ehdottaa että tyypit lähtevät Toijalaan ja menevät itseensä ideologiansa kanssa - eli laittavat jutut paikkaan jonne aurinko ei paista - mutta epäilenpä että eivät tottelisi. Ja vaikka tottelisivatkin olisi auktoriteetti ja mielipidekirjon rajoittaminen lähinnä minun suunnassani eivätkä olemattomia...

---

Olen tosin syvästi erimielinen gobaali+yksipuolinen -näkemyksestä. Esimerkiksi Rooman valtakuntaa usein kuvataan moniliittina, mutta se oli moniuskontoinen ja monikulttuurinen. Teknologiaa varastettiin kaikkialta ja lähinnä infrastruktuurin levittäminen moniin paikkoihin oli monoliittista. Itse asiassa suuret yhteisöt näyttävät toimivan siten että ne tulevat toimeen sen kanssa että siinä on moniarvoisuutta ja monia mielipiteitä. Monokulttuurisuuskeskiset valtiot paisuvat ja romahtavat nopeasti kuin Natsien kolmas valtakunta ja Stalinin neuvostoliitto.. Edes kohtuullisesti pysyvä monoliittivaltion tulee olla pieni kuten Pohjois-Korea. Samoin kaikista monoliittisimmat ja muutenkin huolestuttavimmat ja pysyvät uskonnot ovat pieniä kultteja, eivät suuria valtauskontoja. Pienet valtauskonnon sisällä olevat ääriryhmät ovat tässä oikeastaan lähinnä se poikkeus joihin kannattaa kiinnittää huomiota relevantteina mahdollisesti-poikkeuksina..

Huonompi kuin osiensa summa

Stuart Kauffmanin "Pyhän uudelleen keksiminen" käsittelee pääasiassa uskonnon sijaan emergenssiä. Teoksessa on sellaisia piirteitä että se saa minut huvittuneeksi. Olen itsekin emergenttien piirteiden ystävä. Mutta silti tämä teos saa minut huomauttamaan että Kauffmanin argumentaatio vaikuttaa huonommalta kuin osiensa summa.

Kauffman on koonnut kirjaan paljon emergenssiä puolustavaa ja reduktionismia kritisoivaa argumentistoa. Ja tämän kautta kokonaisuus muodotuu varsin epäkoherentiksi ja perusteluytimeltään omituiseksi. Toki pidin myös joistain asioista joita kirja esitti. Mutta aloitan negatiivisen kautta. (Se on minulle luontevaa.) Tätä kautta tämä teksti ei käsittele kirjan otsikkoa vaan Kauffmanin viitekehystä.

Moitelistaus ; Reduktionismi käsitellään hyvin rajatussa muodossa.

Kauffmannin heikkous on itse asiassa vihollisen määrittelyssä. On katsottava mitä hän sanoo reduktionismista. Kun tämä kritikki laitetaan yhteen saadaan aikaan erikoisia huomioita.
1: Hän esittää että reduktionismissa vain alkeishiukkaset ovat todellisia asioita. Tässä kohden reduktionismia on käsitelty tavalla joka ei tartu mereologiaan, määritelmien filosofiaan (special composition question, josta minulla kuin sattumalta onkin aiempi blogaus.). Ja tämä puute on merkittävä sillä sitä kautta voidaan löytää aukko Kauffmanin  hyvin tietynlaiseen ajatukseen määritelmistä. Ja tätä kautta huomataan että Kauffmanin argumentti ei itse asiassa koske lainkaan reduktionismia vaan liittyy siihen miten hän vaihtaa tilanteen mukaan sitä mikä on hyväksyttävä määritelmä.; Tämä onkin tärkeää sillä jos määritelmässä pitäydytään ei reduktionismi tuhoakaan mitään, sen sijaan atomiteoria tuhoaa. Kauffman nimittäin käsittelee reduktionismin kohdalla asioita siten että jos jokin koostuu monesta atomista niin se ei olisi reaalinen koska se redusoituu täysin yksinkertaisempiin perusosasiin. Emergenssin kohdalla hän käyttää määritelmiä siten että mikä tahansa osien kompositio jonka osat ovat todellisia voidaan pitää tieteellisenä ja järkevänä määritelmänä. Huomio tarkoittaa sitä että emergenssi ei ratko annettuja episteemisiä ongelmia eikä reduktionismi synnytä niitä. Taustalla oleva mereologinen määritelmänvaihto sen sijaan luo tai synnyttää niitä. (Eivätkä nekään teknisesti ottaen ole vääriä tai oikeita. Ne ovat epäintuitiivisia. On esimerkiksi mereologinen klassikko että jos vain yksinkertaisimmat osaset ja pysyvät kombinaatiot ovat todellisia objekteja niin ihminen joka koostuu useista atomeista ja joka peräti vaihtaa atomeja ympäröivän maailman kanssa ei ole teknisesti ottaen minkäänlainen objekti sinällään. Ihminen ei ole tässä määrittein objekti, ja tämä eroaa vahvasti siinä miten objekteja normaalielämässä määritellään. Mutta ei tämä teknisesti ottaen kumoa tätä näkemystä siitä mikä on objekti. Se vaan vaatii kenties miettimään miten lähestytään niitä asioita ja ilmiöitä jotka eivät ole objekteja.) Valitettavasti voit tehdä tämän määrittelynäkökulman kanssa myös reduktiivisia asioiden lähestymisiä. ; Kauffman tuntuu joskus jopa ymmärtävän tämän. Koska muuten olisi hyvin vaikeaa ymmärtää miten reduktionismi voi olla vallalla "Galilein ja Newtonin ajoista" ja "hämmästyttävän tehokasta" jos vain alkeisfysiikka voi käsitellä todellisia fyysisiä kappaleita ja esimerkiksi atomikompositioista koostuvat asiat kuten kivenmurikat joita Galileo Galilei pudotteli tornista eivät ole? (Itse näen että reduktionistinen tiede on toiminut juuri siten että se määrittelee asioita kombinaatioina. Ja sekä alkeishiukkasten kuvaukset että ihmiset ja aidantolpat ja pudoteltavat kivenmurikat ovat jotain joita lähestytään induktioilla. Induktiivisuus ja se että kuvattu kohde koostuu atomeista tai muusta reaalisesta on tärkeämpi kuin se että vain alkeishiukkaset olisivat todellisia.)
2: Toisaalta reduktionismilta vaaditaan hyvin tiukkaa havaittavuutta. Ei riitä että reduktionismia ei ole falsifioitu. Kauffman moittii esimerkiksi sitä että reduktionistit viittaavat antrooppisen periaatteen ratkaisussa ei-havaittaviin maailmoihin. Tässä ei kuitenkaan saa tarttua siihen että jos tämänlainen spekulatiivisuus kielletään niin koko antrooppinen periaate katoaa koska sen ytimessä on ajatus siitä että universumi voisi olla muunlainen kuin tämä havaitsemamme. Reduktionistin tulee kuitenkin olettaa tämänlaiset spekulatiiviset toisenlaiset maailmat totena ilman havaintoja koska muuten antrooppinen periaate ei ole ongelma reduktionismille. (On kiinnostavaa että hän tosin huomauttaa sen mikä usein unohtuu, eli osa multiversumimalleista sallii sen että universumista jää tieteellisesti havaittavia jälkiä, epäsuora havaitseminen ja jopa todistaminen on mahdotonta. Kauffmanille tämä ei riitä.)
3: Monet täysin deterministiset asiat kuvataan emergentteinä laskennallisten syiden vuoksi. Kauffman kuvaa esimerkiksi Turingin koneiden pysähtymisongelmaa emergenttinä. Ohjelma kuitenkin aina pysähtyy tai ei pysähdy ja tekee tämän täysin deterministisesti. On totta että pysähtymisongelma on tärkeä matemaattinen rajoite tietämiselle. Se ei kuitenkaan tee ohjelmista ei-redusoituvia.
2: Kauffman tuntuu sekoittavan epistemologisen ja ontologisen emergenssin toistuvasti ja syvästi. Sekä emergenssi että reduktionismi käsitellään tavalla jossa episteemiset haasteet ovat suoraan ontologisia ongelmia. Tätä demonstroi oikeastaan kaikki mikä koskee joko satunnaisuutta tai ei-selvitettävyyttä. Osassa kohden hän puhuu kvanttimekaanisista kombinaatioista ja selittää että niiden mahdollisuusavaruudet ovat niin laajoja että mikään inhimillinen laskentateho ei sitä voi selvittää. Tässä kohden reduktionismi on kuitenkin muistettava väitteenä joka koskee sitä että koostuvatko syy-seurauslain kautta näistä vai eivät. Se, että voimme laskea minkälainen laskentateho riittää ilmiön laskentaan ja tämä on isompi kuin meidän teknologinen rajoituksemme, tämä ei ole ongelma metafyysiselle reduktionismille.
2: Toisaalta hän ylipäätään tuntuu vaativan sitä että reduktionismi on Laplacen demonin determinismiä. Tässä mielessä hänen kannattaisi kenties tutustua esimerkiksi Ilkka Niiniluodon huomioihin joiden perusteella kvanttimekaniikan indeterminismi ei tarkoita että aukon takana olisi determinoiva piilomuuttuja. Klassinen fysiikka ja epistemologia on käyttänyt sattumaa selityksenä. (Koska sillä on matemaattisia ominaisuuksia joiden perusteella voidaan estimoida, luoda jakaumia ja ties mitä muuta vastaavaa.) Tässä mielessä vertailukohdaksi muodostuu lähinnä klassinen ajatus siitä että naturalistin pitäisi selittää miksi juuri tietty lottopelaaja voitti lotossa tai sitten vaihtoehdoksi olisi oletettava jokin kohtalon, Jumalan tai petoksella rigatun huijauspelin kaltainen lopputuloksen determisoija.

Mitä tämä emergenssi sitten näyttää olevan ja miten se selittää asioita?

Kauffmann ei pidä emergenssiä yliluonnollisena. Esimerkiksi hänelle on tärkeää korostaa että kaikkia emergenttejä piirteitä kuvaa se että ne eivät riko yhtään mitään luonnonlakia. Näin esimerkiksi evoluutioteoria, jolla on tärkeä osa Kauffmanin "pyhän uudelleen keksimistä",  ei ole transsendenttia tai yliluonnollista. Tämä tuntuu olevan se millä hän puolustaa sen järkevyyttä.

Kauffmanilla on aika hyviäkin asioita emergenssistä. Hän esimerkiksi kuvaa sitä siten että selityksen nuolissa on epäsymmetriaa. Eli sitä että emergenssi on siellä missä me selitämme ilmiötä kaivelemalla siinä olevia osia jotka ovat sitten fysikaalisia. Mutta emme selitä fysiikasta ylöspäin näitä asioita. Tässä kohden käsitys on kiinnostava, joskin se ei kykene erottamaan mikä tästä emergenssistä on "periaatteessa kierrettävissä", eli kysymys on lähinnä joko epistemologian rajoista - tai joskus jopa vähemmästä, jopa mistä tahansa epätietoisuuden lähteestä kuten triviaalista teknologisen laskentatehon ongelmasta joka saattaa olla kierrettävissä jo ensi viikolla. Näitä kuitenin lähestytään samalla kuin ne olisivat ontologinen maailmaa todella sinänsä kuvaavia asioita. Emergenssi perustellaan epistemologisilla kysymyksillä ja haasteilla mutta sitä kohdellaan kuin se olisi metafyysinen todellisuutta ontologisesti käsittelevä kohde.

Muutoin näyttää että emergenssi on sitten mitä tahansa jossa ihminen ei kykene antamaan epistemologista mallinnusteoriaa jossa ei ole minkäänlaista satunnaisuutta. Reduktionismi olisi täysin deterministinen Laplacen demonin maailma jossa kaikki on havaittavissa ja kaikki asiat joita mallinnetaan ja käsitetään ovat konkreettisia ja selvärajaisia objekteja. Sääli vain että tämä viittaa siihen että Kauffmanin näkemys nojaa arkijärkisessä naïvissa realismissa tyypilliseen ehdottomuuteen jossa on tiedettävä kaikki ilman epätarkkuuksia ja havaittava kaikki jotta kyseessä olisi tiede ja tietäminen.

Toisin sanoen reduktionismilta vaaditaan loogisen positivismin odottamia verifiointiehtoja. Mutta sitten kun puhutaan emergenssistä niin sen kohdalla vastaavia ehtoja ei tehdä. Tämä on hyvin omituista koska reduktionismi ei ole sitoutunut determinismiin tai verifikationismiin. Toisin sanoen reduktionismista esitetään hyvin valikoitu kuva joka kuvaa tuskin monenkaan reduktionistin teoriakokonaisuutta.

Näyttääkin siltä että emergenssi on tässä muodossa lähinnä "ei sisällä yliluonnollista ja siihen liittyy jokin ei-täysin-tiedetty elementti". Tässä muodossaan emergenssi on toki järkevä mutta hyvin ympäripyöreä asia. On toki selvää että Kauffmanin määritelmien mukainen reduktio-usko olisi idioottimaista. Klassinen verifikationismi "on kuollut" ja tieteenfilosofit ovat jatkaneet eteenpäin jo sata vuotta sitten. Ei ole terveen ihmisen oppi seurata determinististä kaikkitietävyyttä ja kaikkihavaittavuutta jossa ei ole metafyysistä epävarmuutta tai havaintoepätarkkuutta. Mutta ongelmana onkin se että moni reduktionisti ei osu tähän annettuun. Kun Kauffman tuntuu emergenssin puolustamisella ajavan hyvinkin suuria, merkittäviä ja korkealentoisia asioita ei voi olla syntymättä sellaista vaikutelmaa että tässä on luotu hyvin omituinen viholliskuva jota lyödään olkiukottamalla ; Reduktionisteista on luotu viholliskuva joka ei kuvaa suurinta osaa niistä vihollisista joita vastaan tässä selvästi yritetään käydä..

Toisaalta sen ongelmaksi näyttää muodostuvan sekin että se on "science stopper" siinä mielessä että se on enemmän viittaus haasteiden ja tietämättömyyksien olemassaoloon ja niiden selittämättä jättämiseen kannustamiseen. Toisaalta kun se on sidottu episteemiseen epätietoisuuteen, ongelmana ovat kaikki ne ongelmat jotka koskevat ns. Aukkojen Jumala -argumentistoa.

Joissain paikoin mieleen tulee toki sekin että emergenssi vaikuttaa olevan jotain jossa mysteeri muuttuu ymmärrykseksi nimeämällä. Ja tässä mielessä Aukkojen Jumala on puolitotuus. Uskovaiset kreationistit usein viittaavat hyvin samantapaisilla ajatusrakenteilla siihen miten naturalismi on rajallista ja huonoa ja sitten jatkavat Jumala toimii selityksenä kaikille näille mysteereille. Tämä on selvästi sitä että loogisen positivismin ongelmat tunnistetaan naturalismin ongelmiksi ja kuvitellaan että asiat redusoituvat Jumalaan ja että tätä ei koskisi samat tietämisen rajoitukset ja näin käsissä olisi kaiken teoria joka toimisi koska on esioletettu että yliluonnollinen toimii. ; Eli naturalismin loogisen positivismin ongelmat johtuisivat vain siitä että todellisuus koostuu muustakin kuin aineesta ja energiasta ja alkeishiukkasista. Tieteenfilosofisesti näin ei ole, ja kokonaisuus näyttääkin siltä kuin kreationisti yrittäisi selittää asioita siten että looginen positivismi olisi aivan validi ja ehyt ja sen kaikkitietävyysfantasiointi ja naïvin realismin ja verifioitavuuden ihmeet toteutuisivat kun oltaisiin naturalisteja +1 muuttujalla...  Emergenssi vaikuttaa Kauffmanin käsissä joskus hieman vastaavasti ihmeelliseltä, kuin Jumalalta ilman tätä yliluonnollisuutta. (Ei toki läpitunkevasti, teos ei pulppua tätä asennetta, mutta pari kertaa näyttää livahtavan.)

Miten tästä voisi parantaa?

Itse näen että Kauffmanin teos paranisi jos hän keskittyisi vähempiin argumentteihin. Tätä kautta syntyisi koherentimpi kuva siitä mitä emergenssi on. Ja tätä kautta ei näyttäisi yhtä vahvasti siltä että Kauffmanilla on kova dissaus reduktionismia kohtaan ja hänelle kelpaisi mikä tahansa näkökulma kunhan se vain ajaisi jollain tavalla tätä asennetta.

Toki monikirjoisuus voisi olla hyvä. Ja tätä kautta emergenssin luokittelua voisi lisätä. Kauffmanin ajatukset ovat monesti hyödyllisiä koska niiden kautta voitaisiin luokitella emergenssiä vaikka seuraavilla tavoilla;
1: Ontologinen emergenssi joka johtuu Kari Enqvistin näkemän tapaan siitä että kokonaisuus on vähemmän kuin osiensa summa.
2: Ontologinen emergenssi joka johtuu siitä että asioissa on vapausasteita ja kun ne kohtaavat toiset asiat joissa on vapausasteita kokonaisuus kombinoi useammalla tavalla kuin voisi luulla eli kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.
3: Epistemologinen deterministinen laskettavuus-emergenssi. jossa jotkin täysin deterministiset ja redusoituvat asiat ovat ongelmallisia koska nopein tapa simuloida niitä on pyörittää itse ohjelma. Näin esimerkiksi monien mutkikkaampien "Game of Life" skenaarioiden kohdalla helpoin tapa laskea onko jokin ruutu kuollut vai elossa kierroksella X on laittaa lähtötila koneeseen ja pyörittää. Sama koskee myös pysähtymisongelmaa ; Ainut tapa ratkaista asia aina on pyörittää itse ohjelmaa ja katsoa pysähtyykö se ja jos niin milloin.
3: Epistemologinen mittaustarkkuuteen liittyvä emergenssi jossa käsitellään vaikka kaaosteoriassa tavattavia täysin deterministisiä järjestelmiä joissa alkuarvoherkkyys ja tiiviit periodiset kiertoradat (dense periodic orbits) johtaavt siihen että pieni epätarkkuus tai ero mittauksessa johtaa hirveän isoihin lopputuloksiin.
...