Näkymättömyyssormuksen turmelevat voimat

Platonin "Valtiota" lukiessa oppii mielenkiintoisen tarinan. Se on tarina näkymättömyyssormuksesta, joka tunnetaan englannin kielellä "Ring of Gyges". ¹ Pohjalla on kuitenkin eettinen perusta. Platon käyttää sitä vastatakseen veljensä esittämään kysymykseen, eräänlaiseen filosofiseen haasteeseen. (Filosofiveljet on aina hyvä kyseenalaistaa, kaikki oppivat prosessissa.) Ongelmana on se, ovatko ihmiset hyveellisiä siksi että he ovat sosiaalisia. Eli onko sosiaalisuus etiikan lähde. Tässä ideana ei ollut hyväntahtoisuus vaan se, että kun ihmisillä on maine, he toimivat hyveellisesti että eivät menettäisi sitä.
1: Kysymys on luonnollisesti tärkeä. Nykyään valtava määrä poliittista ja ideologista keskustelua naulitaan sen ympärille, pitääkö ihmisiä kontrolloida jotta he ovat eettisiä vai onko heillä synnynnäinen omatunto niin että heidän voidaan antaa olla vapaita ihmisiä jotka päättävät omista asioistaan. (Toki harvalla on tähän konsistenttia kantata, sillä kaikki kannattavat vapautta, mutta eivät kuitenkaan halua sitä kaikissa tilanteissa antaa. Ja siksi esimerkiksi ihmisille pitäisi antaa uskonnollista opetusta jotta he voisivat ollenkaan olla hyviä ihmisiä. Mutta kysymys on silti tärkeä.)

Platonin tapa vastata oli selittää myytin sormuksesta joka antoi kantajalleen näkymättömyyden. Tässä näkymättömyys johti vastuuttomuuteen ja rötöstelyyn. Toki Platon pistää Sokrateen suuhun ajatuksen että moraali on silti objektiivista, ideamaailmassa olevia absoluutteja. Eli kysymys on vain siitä vastaako ihmisten toiminta näitä objektiivisen moraalin periaatteita. Socrates esittää että sormuksen voimien hyväksikäyttäjä on itse asiassa orjuuttanut itsensä omille mielihaluilleen. Ja näin hänen rationaalinen mielensä on sammunut. Ja että siksi se joka kykenee hylkäämään sormuksen käyttämisen olisi kontrollissa itsestään ja siksi onnellinen. Tämä oli tarpeen koska Platonin maailmassa ihminen oli kokonaisuus, jossa halu, tahto ja järki olivat jokainen mukana. Hänellä moraalittomuus oli jotain jota nykyään kutsuttaisiin rehdisti medikalisaatioksi.

Jos tarina näkymättömyyssormuksesta joka turmelee käyttäjänsä tuntuu tutulta, niin se johtuu siitä että olet lukenut liian paljon Tolkienia, ja kenties liian vähän H. G. Wellsin "Näkymätöntä miestä", jossa näkymättömyys turmelee mielenterveyden ja lopulta päädytään rikoksenkin teille. Niissä on selviä vaikutteita Platonista. Ja miksipä ei olisi. Tarina on hyvä. Ja itse asiassa siinä on psykologisesti yllättävän paljon mieltä.

Modernina aikana ei tietenkään pidä uskoman myyttisien taikaesineiden funktioihin. Mutta jos otetaan esille vaikkapa sellainen asia kuin verkkoestottomuus (~Online Disinhibition Effect). Tämä viittaa havaintoon siitä miten ihmset tuntuvat käyttäytyvän internetissä kovin spontaanisti. Ilmiötä on kartoitettu ihan sen vuoksi että psykologeista on kiinnostavaa - kenties toki henkilökohtaisesti häiritsevää mutta tieteellisesti relevanttia - miettiä syitä esimerkiksi sille miksi kaltaiseni periaatteessa miltei normaalin rajoissa oleva tyyppi saattaa intoutua kuluttamaan viikonloppua internetrölläämisen parissa. Ja nauttii siitä. Vaikka ei livenä pilkkaa ihmisiä juuri koskaan ikinä. (Paitsi silloin joskus, kun... No ymmärsitte kuitenkin pointin.)

Ja tässä kohden John Suler on antanut joitain syitä joilla on huomattu olevan estoja laukovia vaikutuksia. Hän on nostanut esille sen, että monet eri asiat yhdistyvät internetissä. Yksikään niistä ei yksin selitä ilmiötä, mutta yhdessä ne rakentavat varsin tiiviin paketin. Internet välineenä kokoaa siis monia sellaisia piirteitä jotka lisäävät spontaaniutta ja vähentävät kontrollia ja asiallista käyttäytymistä. Tältä osin McLuhanin hengessä voitaisiin sanoa että väline on viesti. (Ja lisään sulkuihin itsereflektiota koska se lisää tekstin sosiaalipornoarvoa.)
1: Anonyymiys antaa usein turvaa. Ei ikään kuin tarvitse olla vastuussa teoistaan. (Itse tosin röllään aivan avoimesti omalla nimelläni. Mutta tämä on melko poikkeuksellista. Moni omilla nimellään trollaavista on vain crankeja joilla on fixidé. Itse tunnetusti vaadin nimiä tai edes pseudonyymejä. Usein pilkkaan anonyymejä avoimesti - paitsi silloin kun itse asiassa olen arvannut keitä he ovat. Ja jos käyttää kertakäyttöisiä pseudonyymejä niin halveksisin jos voisin. Eihän näitä jälkimmäisiä ole helppoa tunnistaa.)
2: Myös ajatus huomaamattomuudesta lisää trollaamisen riskiä. Ajatuksena on siis se, että vaikka periaatteessa toimitaan julkisesti niin kuitenkin tiedostetaan että aika pieni vaikutus sillä yhdellä facebooklikellä on. (Tämä ilmiö on itselleni vahva. Usein vinoilenkin internetissä siitä miten maailmaa ei muuteta millään hiton blogiteksteillä ja ajatus omasta vallasta lukijamäärien nojalla on illuusio jota ei pitäisi olla kenelläkään. Pidän merkityksettömyyttä normaalin ihmisen kohdalla niin ilmiselvänä että vaihtoehto ansaitsee lähinnä pilkkaa.)
3: Viive kommentin ja vastauksen välillä poistaa teon ja seurauksen väliltä yhteyttä. Ja näin ihminen voi toistaa virheitä. (Nähdäkseni tämä koskee vain sähköpostia ja vastaavia. Facebook on valitettavankin välitön.)
4: Se, että kyseessä on vain peli ja leikki korostaa sitä miten ihminen on eräällä tavallaan irrallaan tapahtumista. Peliä pelataan enemmänkin yksin kuin ajatellaan että kommenttiin reagoiva olisi ihminen joka ottaisi asian todesta. (Itse en yleensä välitä. Minulla on jonkinlainen karkea myötätunto moniin ihmisiin, mutta yleisesti ottaen olen sitä karseaa nepotistista ihmistyyppiä jolla vain tietyillä ihmisillä on enemmän väliä.)
5: Auktoriteetin poissaolo. Eli netti nähdään tasa-arvoisena joten kukaan ei ole itseä ylempi ja vallassa pitämässä kontrollissa. (Minulla on ns. asennevamma. Auktoriteetti on lähtökohtaisesti jotain jota pitää epäillä ja sen jälkeen pelätä. Ja kaikki tästä poikkeava ansaitaan. Joten perimmiltään pidän auktoriteettia illuusiona.)

Tässä henkenä onkin siis se, että näkymättömyyssormus ei olekaan ihan sellainen kuin Tolkien -kriitikon mieleen saattaisi tulla. Olisihan sitä ihan typerää ajatella että näkymättömyyssormus turmelisi. Sehän on tyhmä ja pieni taikavoima. Jokin jolla ei saa lainkaan suoraa valtaa. Valtasormuksen voisi kuvitella antavan vaikka kyvyn hypnotisoida ja kontrolloida ihmisten ajatuksia. Tai kyvyn satuttaa. Tai kyvyn ampua tulipalloja. Tai syöstä kavalia myrkkykaasuja. Näkymättömyys on ominaisuutena yksinkertaisesti niin ... lattea. On omituista miten pieni ja mitättömänoloinen voima sormukseen on laitettu. Mutta tiedon mukaan juuri näkymättömyydelle voidaan antaa sellaisia ominaisuuksia jotka nimenomaan turmelevat. Ja kyllä. Ei se klonkkukaan näyttänut minkään vallan huipulla olevan siellä luolassaan. Hän oli lähinnä turmeltunut rassukka. This make sense. Toki tämäkin muistuttaa että Tolkienin olisi kenties kannattanut nimetä taikaesine vallattomuussormukseksi. Ja muistaa sen jälkeen viisaus siitä että valta turmelee, mutta ehdoton vallattomuus turmelee ehdottomasti.

---

1 Tämä on mielenkiintoinen viite, koska kreationistien myyteissä lohikäärmeillä on tärkeä osuus. Koska YEC -maailmassa ihmiset elivät dinosaurusten kanssa samoihin aikoihin. Hekin viittaavat mielellään Platonin kuvaamiin erikoisiin liskoihin. Ja selittävät miten kun Schliemann löysi Troijan kirjasta jota pidettiin myyttinä niin olisi koko "Raamattukin" luotettavaa historiallista faktaa. Eikä vain autenttinen historiaan sidottu teos joka siis kuvaa aikaansa ja sen ajan ihmisten ajatuksia ja toimia pätevästi. Samoin Atlantis -myytin kannattajat mielellään viittaavat siihen että Platon on vakavasti otettava tyyppi. Tämä on tarpeen jotta tälle paikalle olisi mitään kunnon todisteita. Mutta tietenkin nämä Atlantiksen fanittajat ovat yleensä vielä hupsumpia kuin YEC -kreationistit. Sillä siinä missä YEC laittaa banaanit korviin ja katsoo sivustalle, aivan liian monille Atlantis -myytin ystäville tämä tarina olisi vain todiste siitä miten hienoa teknologiaa Atlantislaisilla on. Tämänlaatuinen sinänsä nautittava vinoilu ei kuitenkaan nyt ole tämän blogauksen aihetta joten se ansaitsee tulla lähinnä tälläiseksi alatyyliseksi alakommentiksi.

Seurasaaren Ratatoskr

Juhannus on yleensä aikaa jolloin on miellyttävää olla kaupungissa. Ihmiset siirtyvät maaseudulle joten kenties kaikista rauhallisinta on olla jossain taajama-alueella. Toki Helsingissä on aktiota, esimerkiksi seurasaaressa poltellaan kokkoa. Kaiken kaikkiaan juhannusta leimaakin odottava tunnelma. Juhannukseen liittyy odotuksen tunnelmaa. Kuten "Helsingin Sanomien" kulttuurisivut tänään kuvasivat Hannu Salaman "Juhannustansseja". Kirjan pääfunktiona ei ollut rienata Jumalaa. "Tarkoitus on tietysti panna iso vaihde päälle ja päästää ilo ylimmilleen - hintaan mihin hyvänsä. Siinä mielessä maaseudun rauha on pelkkä illuusio. Maaseutu on täynnä juhlijoita, kaupunki on autio." ... "Entä romaani? Mitä siinä tapahtuu? Juhannustanssien kuvaamat henkilöt ovat täynnä odotusta, yksi haaveilee pukille pääsystä, toinen kunnon kännistä ja joku vain hauskanpidosta tai tanssiin pääsystä." Ihmiset odottavat juhannukselta jonkinlaista vapautta.

Oravien myyttinen valta(kunta)

Haluatko kuulla mitä
se sanoi äidistäsi...
*tsik* *tsik*

Mutta siitä huolimatta Seurasaari tarkoittaa minulle ensisijassa oravia. Se on oravien valtakunta ja jos joku mainitsee Seurasaaren, tästä seuraa vahva assosiaatio oraviin. Ja koska Juhannus on kristinuskoa vanhempi juhla - juhla jota on määritelty uusiksi kristinuskon valtaanastumisen jälkeen - on kenties syytä katsoa hitusen viikinkien mytologiaa. Heidän maailmanpuunsa, Yggdrasil, oli suuri tammipuu joka lävisti eri maailmat. Sen juuressa eli Níðhöggr / Nidhug / Nidhögg, lohikäärme joka eleli muun muassa vainajia syöden. Sen latvassa oli myyttinen kotka. Latvan ja rungon väliä juoksi Ratatoskr, myyttinen orava. Tämä hahmo on ristiriitainen. Se on diplomaatti ja viestinviejä joka välittää kotkan sanomisia lohikäärmeelle. Ja lohikäärmeen sanoja kotkalle. Toisaalta se on myös petollinen. Se kertoo epäkohteliaisuuksia ja loukkauksia puolin ja toisin. Tämä tietysti suututtaa kotkaa ja lohikäärmettä jotka ovat vihoissa keskenään.

Ruoki minut tai
kiipeän päällesi ja
tartutan sinuun täitä.
Sitten kerron mitä
se sanoi sinun äidistäsi.
*tsik* *tsik*

Mielestäni orava on harvinaisen hyvä otettavaksi tämänlaiseksi viestin välittäjäksi. Sillä pohjolassa on hyvin vähän eläimiä jotka kulkevat edestakaisin puissa. Eteläisimmissä maissa voitaisiin ottaa erilaisia apinoita. Mutta pohjolassa runkoa kiipiviä eläimiä on suoraan sanoen "melko vähän". Ja sen jälkeen kun orava on valittu myyttiseksi viestinviejäeläimeksi on valheellinen luonne hyvinkin ymmärrettävä. Sillä jos oravia pitää kuvata jollain tavalla, niin se on se, että ne näyttävät suloisilta mutta eivät ole. Oravat ovat kusipäisiä elukoita. Ne voivat tehdä tuttavuutta, mutta omillaa ehdoillaan. Ne haluavat ruokaa.

Ja jos oravan näkee luonnossa, sen havaitsee usein naksutuksesta. Ja kun tätä naksutusta seuraa, voi huomata miten siihen liittyy hännän huiskutusta. Ja asentokieli näyttää että ele on aggressiivinen. Tästä syntyy helposti sellainen kuva että oravat asenteeltaan "itseään isompia eläimiä" jotka ovat aggressiivisia, mutta eivät hyökkää kimppuun vaan enemmänkin haukkuvat ja "puhuvat paskaa". Oravat ovat varovaisia mutta uteliaita. Ja ne lähinnä väistävät vaaraa, eivätkä pelkää sitä. Ne ovat valppaita, mutta tottuvat riskeihin ja sen jälkeen ne saa kesyyntymään helposti. Kesyyntymään siinä mielessä että ne oppivat vaatimaan ruokaa tasolla jossa ihmisien päälle kiipeilyäkään ei vältellä.

Siksi ei pidä hämmästyä että muidenkin kansojen mytologioissa oravalle on annettu ikävä luonne. Pohjois Amerikan intiaaneihin kuuluvalla Wabanaki -heimolla oli myös myyttinen orava, Meeko / Mikew. Tässä kulttuurissa kerrotaan tarinaa jossa orava oli aiemmin ollut jättimäinen, yhtä suuri kuin Mooween, karhu. Mutta oravalla oli niin paha luonne, että se vaaransi maailman. Siksi eläinten hallitsija, Clote Scarpe, pienensi oravan ruumiin mutta ei sen luonnetta. Ja sen jälkeen oravat ovat uhitelleet ja usuttaneet muita eläimiä tekemään asioitaan.

Sivistynyt loppukaneetti.

Näin myytit opettavat arvokkaita asioita jopa maallistuneille kaupunkilaisille. Mennyt viisaus kertoo juurista, siitä mistä on tullut. Myytit kartoittavat alkuperäämme ja sitä minkä asioiden varaan maailmaa on ennen rakennettu. Mutta tämän lisäksi ne auttavat ymmärtämään nykyhetkeä ja suunnittelemaan tulevaisuutta. Ne antavat pontta unelmille ja suunnitelmille, joille Juhannus on mitä parhainta aikaa. Ne kertovat sellaista viestiä että kun viettää aikaa seurasaaressa, on hyvä muistaa suojella eväitään. Sillä oravat ovat paskiaisia. (Toisaalta itse olen kyllä ihan leppoisa, jauhan paskaa ja yritän vain pummia kaikkien kaljat.)

Suoraa puhetta miekoista ; maailmankuvacrankeryä

Miekkailun parissa pyöriessä on melko rentouttavaa, että kysymys on usein taidosta eikä uskomuksista sanan vahvimmassa mielessä. Kuitenkin sen parissa on myös erilaista crankeryä. Enkä puhu niistä yellow bamboon tapaisista itsepuolustusliikkeistä jotka tarjoavat magiikkaan perustuvia tekniikoita erilaisilla KI -voimaselostuksillaan. Maallisemmissakin kulmissa erilaiset skenaariot ja tarinat ja tulkintatavat historiasta pitävät joskus sisällään ns. pseudohistoriaa. Ja kyllä mukaan eksyy sitten kaikenlaista maailmankuvallistakin.

Otan tästä esimerkiksi Michael Grosebeck. Hän on hahmo joka on kehitellyt varsin kokonaisvaltaisen tulkintamallin. Hänen mallinsa on holistinen. Hän tarjoaa kokonaisuutta jossa "History, Culture, & even Religion very nearly match." Ja koska kaikki sopivat yhteen, ne on soveliasta ilmaista matemaattisin yhtäläisyysmerkein. "Western Blades = Straight = Linear = Individual Philosophy = Realism" ; "Easter Blades = Curved = Circular = Collective Philosophy = Magic". Hänen teoriassaan on myös kysymys lohikäärmeistä. "I study the occult quite a bit. It's pretty clear there is a general divide in the world in terms of style, thought, & even religion. The Norse, Greek, & Jew, have themes which are anti-dragon (Linear). Whereas the Chinese, Japanese, & Even Persian were pro-dragon (Circular). More & more I read history & mythos....& I'm beginning to accept this idea that the Norse/Greek/Jew literally believed themselves to be at war against the Jotunn/Titan/Nephilim. Everything turns into Conspiracy Theory at some point...it's frustrating, since it's just more work to figure out what's absurd & what isn't." Lohikäärmeet taas voivat sitten olla joko todellisia tai symbolisia. "I'm wondering if Dragons really existed or if they were used only as symbols to represent a certain ideology."


Tässä näkemyksessä on toki jotain joka sopii hyvin yhteen yleisiin mielikuviin. Eli ajatukseen siitä että länsimaissa aika on lineaarista ja itämaissa syklistä ja miekanterätkin mukailevat tätä henkeä. Ja että länsimaat ovat nykyään yksilökeskeisiä kun ne taas itämaat ovat kollektivistisia. Ja että eurooppalainen pitkä miekka on suorateräinen kun taas japanilaisten katanat ovat tunnetusti käyräteräisiä. ; Toki tässä on oleellista huomata, että kulttuurillisia jakolinjoja on. Esimerkiksi islam, kristinusko ja juutalaisuus ovat seemiläisen kulttuuripiirin uskontoja. Ja näitä kulttuureja kuvaa moni yhteinen ja jaettu piirre, monoteismi. Myös kielessä ja kulttuurissa on yhteneväisyyksiä. Toisaalta myös indoeurooppalaisia kulttuureita kuvaavat omintakeiset yhteiset piirteensä. ; Seemiläiset ovat keskittyneet kieleen, indoeurooppalaiset kuviin. Seemiläiset ovat monoteistisiä kun indoeurooppalaiset ovat polyteistisiä. Jakolinja ei siis selvästi ole täysin tuulesta temmattu.

Toisaalta sitten voidaan huomata, että miekkojen suoruus voidaan nähdä suoraan melko turhaksi.
* Sillä jos katsotaan indoeurooppalaista kulttuuria, voidaan huomata että siellä on käytössä sapeleita. Itse asiassa islamistinen kulttuuri on hyvinkin samaa piiriä kristillisen kulttuuripiirin kanssa. Ja jo mielikuvissa siihen liittyy nimenomaan sapelia heilutteleva nomadi. Grosebeck itse toki korostaa tässä sitä että nomadikulttuureissa on kysymys kollektiivisuudesta ja kollektiivisesta hengestä. Mutta tämä miekan kohdalle tehty pelastava ad hoc -argumentti oikeastaan pahentaa hänen tilannettaan toisaalla. Sillä se murtaa länsimaisen ja itämaisen kulttuurin jakolinjan ja suhteet lohikäärmeiden surmaamiseen ja vastaaviin. (Suo siellä, vetelä täällä.)
* Eikä sitä tarvitse edes mennä islamilaiseen kulttuuriin. Eurooppalainen kulttuuri suosi monenlaisia käyräteräisiä aseita. (Englanninkielinen voi googlata vaikka sellaisia sanoja kuin "falchion", "messer", "saber", "cutlass", "kopis", "falcata".) Itse asiassa pitkä miekka ei ollut edes kovin yleinen varuste.
* Ja jos katsotaan itämaisia kulttureita, ei oikeastaan tarvitse tehdä mitään muuta kuin mennä mihin tahansa itsepuolustuskauppaan ostamaan kung-fu -miekkaa. Kiinalaiset miekat ovat leimallisesti suoria. Kiina taas on juuri se kulttuuri jossa lohikäärmeisiin suhtaudutaan erityisen positiivisesti.

Lohikäärmeiden kohdalla:
* Kiinassa on hyvin erilaisia lohikäärmetarinoita ; Itse asiassa lohikäärmeet ovat siellä hieman kuten ihmisetkin. Ne Myös ahneita ja pahantahtoisia lohikäärmeitä tunnetaan. Esimerkiksi 睚眦 (YaZi) on kiinalainen paha lohikäärme.
* Heraldiikka euroopassa kertoo siitä että lohikäärmeillä on ollut syvä arvostus. Walesin punainen lohikäärme tunnuksena oli kansan samastuksenkohde, eikä vihollinen.
* Grosebeck itse korostaa, että Persia on ollut itää ja siksi aasiaa. Ja tämä on tärkeää koska miekkojen muoto pitää saada mukaan. Mutta sen kulttuurissa on sitten kuitenkin myös lohikäärmeensurmauskuvia. (Puhumattakaan Zarahustralaisuuden yhteydestä seemiläisiin uskontoihin.)

Individualismin kohdalla Grosebeck tasapainoilee hyvin erikoisesti.
* Hän leimaa hyvin omintakeisella tavalla tietyt kulttuurit "taikauskoisiksi", "aasialaisiksi" ja vastaaviksi. On hyvin vaikeaa ymmärtää miten kulttuuripiirejä luokitellaan hänen päässään, koska se tietysti riippuu siitä mitä dataa ollaan sillä sekunnilla sovittamassa hänen teoriaansa.
* Euroopan historiassa individualismi ei ole mikään vakiotila ; Feodaaliajan symbolina - siis ajalla jolloin lohikäärmeensurmaamistarinat olivat osa eetosta ja puheet Pyhistä Yrjänistä syntuivät - yhteiskunta nähtiin säätyinä joissa yhteiskunta nähtiin elimistönä ja jokaiselle oli annettu oma rooli. Myös kaupungistuminen, joka oli individualisaation ytimessä euroopassa, ydinyksikkö ei ollut yksilö vaan kilta. Toki nykyään eurooppa on individualistinen, mutta jos tutustuu historiaan on tarkasteltava mitä se on ollut ennen. Se, että nykytilan siirtää menneisyyteen ja sen vakio-osaksi on pseudohistoriaa. (Kiinassakin oli pitkään vaihe jossa taidot määräsivät menestyksen, ei syntyperä. Sitten se luutui ja byrokratisoitui.)
* Kristinusko on jopa nykyaikana monin paikoin täynnä taikauskoa, ei tarvitse kuin mennä fundamentalistien pariin ja huomata siellä ihmeparannuksia ja parannusrituaaleja. Grosebeck näyttääkin olevan siitä fiksoitunut länsimaiseen kulttuuripiiriin että hänelle kristinusko ja juutalaisuus ovat vain uskontoja, ja sitten muut kulttuurit ovat taikauskoisia silloin kun he tekevät vastaavanlaisia hengellisiä rituaaleja. Kysymys on siitä että yhden hengellinen rituaali on toisen taikauskoa.

Grosebeck puolustaa näkemystään viittaamalla usein kauppaan. Kauppayhteydet ovat siis sotkeneet ja sekoittaneet puhtaat kulttuurit. Tämä on tietysti siitä kätevää että tämänlaisin kikkailuin mikä tahansa kritiikki voidaan helposti ohittaa. Käteen näyttää jäävän lähinnä se, että katanat ovat käyriä ja pitkät miekat suoria. Ja tässä on se joka miekkojen kohdalla osuu ilman vahvoja lisätulkintoja ; Kaikki muu data joudutaan sitten käsittelemään ad hoc. Mutta minkäs tekee kun kritiikki otetaan vastaan "I never said my theory was perfect & without exception. Stop treating it like it is. There is a strong pattern & it is absolutely there." Seuraavaksi voidaankin vaatia sen kumoamista. ;

Oma tuomioni onkin että Grosebeck ei ole mitenkään erityinen crank. Hän on standardi, jonka standardinomaisuutta ei kenties huomata koska monet crankit ovat lähempänä tavallista kulttuuria ja sen näkemyksiä. Grosebeck saa vain vähän myötämielisyyttä koska moni näkee hänen aukkoutensa ja itseensäkäpertymisensä siksi että kukin omassa mielessään tekee omat käpertymisensä eri suuntiin.
* Hän on itse asiassa hyvin klassinen esimerkki ihmisestä jolla on mielessään maailmanselitys ja joka näkee paljon aikaa ja vaivaa tämän maailmanselityksen eteen.
* Hänen selityksessään kaiken ytimessä on koherenssi. Kokonaisuus on kieltämättä sisäisesti ristiriidaton. Ongelmia onkin lähinnä siinä että se ei selitä kovin paljoa mitään. Vain hyvin pieni määrä aineistoa osuu itse teoriaan ja valtaosa on suoraan ristiriidassa sen kanssa mitä eri kulttuureista löytyy. Ja näitä ristiriitoja hän sitten taiteilee pois hienoin ad hoc -lisäoletuksin. (Kuten puhuessaan siitä että kristinuskon nimissä tehty taikausko on itämaista vaikutusta ja käyrät sapelit ovat perimmiltään idänkauppaa ja suorilla kung-fu -miekoillakin on pakko olla jokin kauppayhteys.)
+: Sanoisinkin suorastaan että hänen mallinsa on skeptikolle tarpeen sen vuoksi, että ihmiset voivat sen avulla huomata kätevästi miten kokonaisvaltaisuus ja sisäinen koherenttius - ja jopa tietynlainen kova lukeneisuuden ja monipuolisuuden ja älykkyyden osoitus selityste takana - eivät riitä kovin pitkälle. Historia ei toki ole eksakti tiede. Mutta se on kuitenkin tiede.

Keisarin kohtalo.

Kiinan ensimmäinen keisari Qin oli legendaarinen keisari. Hän tarinoiden mukaan keksi ties mitä asioita ja hänet tunnettiin ihailtavan taivavana päällikkönä. Ja terrakottasotureista. Hän oli myös kuolemaa pelkäävä mies. Tämän vuoksi hän lähetti sotureita etsimään kuolemattomuuden maata.

Tietenkin hän käytti apunaan myös kiinalaista parannustaitoa ; Heidän elementeissään Ts'ing oli ylläpitävä elementti. Kiinalaisen filosofian mukaan se esiintyi tarkasti säädetysti; Vaadittiin oikea hetki, taivaan väri. Siihen liitettiin myös sinisen ja vihreän tietyt sävyt. Kiinalaisessa alkemian symboliikassa tähän liittyy vihreä lohikäärme. Kiinalaisessa lääketieteessä tämä symboli taas liitettiin elohopeaanֶ. Tämän loogisen ketjun seurauksena Qin söi elohopealla päällystettyjä pillereitä, joiden piti ylläpitää ja säilyttää hänen elämäänsä.

Tämän seurauksena hän kuoli elohopeamyrkytykseen. Elohopeamyrkytykseen liittyy muun muassa käytösmuutoksia, kuten aggressiivisuutta. Elohopea liittyy yleensä orgaanisiin suoloihin, ja nämä ovat vaarallisia. Seurauksena voi olla minamata -tauti. Se vaurioittaa hermostoa, ja seurauksena on esimerkiksi haparointia sekä näön ja kuulon heikkenemistä.

Elohopeaa on muuteoinkin monissa paikoin pidetty elämää ylläpitävänä: Esimerkiksi intialainen "Rasavātam" liittää siihen ikuisen elämän, ja Tiibetissä on perinteisesti vallalla ollut sama uskomus. Euroopassa alkemistit pitivät sitä tärkeänä ja se liitettiin siihen että muutetaan halvempia metalleja kohti kehityksensä huipentumista, eli kultaa. Alkemistit metsästivät samalla myös ikuista elämää.

Silti elohopeaa varotaan ja pelätään.

Miksi sitten otin esille tämän? Elohopea on selvästi vaarallinen aine. Sillä on kuitenkin kunnioitettavan pitkä perinne ja siihen liitetään nimen omaan hyviä asioita erilaisissa vanhoissa vuosituhansia vanhoissa perinteissä. Vuosituhansien viisaus on sisältänyt tälläisiä tappavia reseptejä. Intentio ja hyvä tarkoitus ei tee elohopeaa vaarattomaksi. Elohopean tehon takana on näkemys, jossa on yritetty ottaa ihminen osana kosmosta ja kokonaisuutena. Nämä eivät tee siitä perusteltua lääketiedettä.

Sama koskee tietenkin muutakin vaihtoehtohoitoja. Jos niiden tehot on todistettu, ne ovat "normaalia lääketiedettä", jolloin ne eivät ole vaihtoehtohoitoa, vaan normaalia lääketiedettä jonka tehoja on hyväksikäytetty jo pitkän aikaa ja mahdollisesti eri kulttuureissa. Minulla ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, että jotakuta hoidetaan vaikka yrteillä, kunhan tuotteen tehosta on tutkimustakeita.

---

ֶ Se on sitten levinnyt eurooppaankin alkemiaan.

Y DDRAIG GOCH DDYRY CYCHWYN.

"The head of a camel, the horns of deer, the ears of cow, the neck of snake, the abodemen of clam, the scales of fish, the claws of eagle, the eyes of devil, and paws of tiger"
(Qiquang Zhao, "Dragon, symbol of China")

Lohikäärmeen kaltaisia taruolentoja on löydetty kuvattuna kautta historian. Selvää on kuitenkin se, että tämä liskomainen olento ei syntynyt kerralla. Ei ole mitään yhtä taiteilijaa, joka olisi keksinyt lohikäärmeen. Sen esimuotoja on John Cherryn "Mythical Beasts" -kirjan mukaan olleet intialainen makara, joka oli krokotiilimainen, ja egyptiläisten siivekkäät käärmeet, ja lähi -idässä olleet monet olennot, joissa oli nisäkkäiden ja liskojen piirteitä. Etelä Amerikassa oli sulkakäärme, mutta tämä ei vaikuttanut tuntemamme lohikäärmeen rakenteeseen - kulttuurit kun eivät kohdanneet eivätkä ideat siksi yhdistyneet. (Lohikäärmeen kehitys onkin siksi tavallaan hyvä osoitus siitä, mitä tapahtuu kun ideat yhdistyvät: Syntyy jotain, jonka alkuperät voidaan nähdä, mutta jotka ovat kuitenkin hieman erilaisia kuin nämä ajatukset erillään.)

Lohikäärmeitä esiintyy kaukoidässä, missä ne ovat yleensä hyviä olentoja. Kiinassa monet keisarit esiintyivät lohikäärmeiden sukulaisina. Buddhalaisuudessa on tärkeässä roolissa kuvaus lohikäärmeestä ja helmestä. Tällä kuvataan kuun katoamiseen ja tämä taas liitetään sateisiin. (Kiinassa lohikäärmeet on muutoinkin liitetty sateeseen.) Japaniin lohikäärmeet tulivat shintolaisuuden ja buddhalaisuuden vaikutteiden mukana.

Lohikäärmeitä esiintyy myös kreikkalaisessa, roomalaisissa ja persialaisissa mytologioissa. Pakistanin alueella lohikäärmemäinen Tiamat edusti akkadialaisille maan synnyn tarinassa keskeistä osaa. Lohikäärmemäisiä olentoja on mainittu myös Raamatussa:Vanhassa Testamentissa Leviatan ja Behemoth ovat sellaisia että ne voidaan tulkita lohikäärmeiksi. Niiden kuvaukset ovat melko neutraaleja, eivätkä kuvaa niitä erityisen pahoiksi. Uudessa Testamentissa lohikäärme sen sijaan yhdistetään Saatanaan, joka taas kuvataan nimen omaan erityisen pahaksi. (Eedenin puutarhassa puhutaan pelkästä käärmeestä, ei lohikäärmeestä.) Skandinaavisessa perinteessä Sigurd tappaa lohikäärmeen. Myös Beowulfissa esiintyy lohikäärme, mutta tämän muoto on saanut kristillisiä vaikutteita. Euroopan puolella lohikäärmeet ovat petoja, valtavia alkuolentoja ja ne edustavat vaaraa ja kaaosta.

Toisaalta lohikäärmeitä esiintyi myös Islamin "tieteen kulta -ajan" aikana tieteellisissä teksteissä, silloin niihin ei liittynyt tarinallisia elementtejä, vaan se oli symboli. (Eurooppalainen viisaus vajosi, mutta tieteen tekoa ja kehittämistä tapahtui islamilaisen maailman puolella.) Siellä nämä olivat Cherryn mukaan astrologinen ja astronominen symboli. Nämä kaksi alaa olivat tuolloin erittäin samanlaisia: Ei ole tavatonta löytää teosta, jossa on sekä astronomisia kuvauksia Ptolemaioksen ja arabialaisen tähtitieteen alalta, että astrologisia kuvauksia. Siksipä lohikäärme esiintyi symbolina tähtitieteen ja tähdistäennustusten aloilla. Tosin sen tulkinnat vaihtelivat hieman kontekstista riippuen. John Cherryn mukaan islamilainen lohikäärme oli saanut vaikutteita intialaisista lohikäärmetarinoista. (Intiassa lohikäärme Vishnu leikkasi lohikäärme Rahun halki, ja osat elivät tämän jälkeen erillään ja taistelivat keskenään. Näin syntyi kuu ja aurinko, jotka ajavat toisiaan takaa taivaalla.)

Lohikäärmeitä on kuvattu olemassaoleviksi olennoiksi, ja takana on ollut jopa arvostettavia ajattelijoita ja tieteentekijöitä : Aristoteles, Herodotos ja Plinius mainitsevat outoja liskoja, jotka ovat siivekkäitä käärmeitä, jättiliskoja ja muita vastaavia. Näitä hirviöitä kuvattiin antiikin zoologiassa usein, tosin sama koskee monia muitakin taruolentoja. Eläinkirjat, Bestiaarit, olivat pitkään sekoite kuulopuheita ja oikeita eläimiä :
1: Aristoteles jakoi lentävät eläimet kolmeen ryhmään. Ensimmäinen oli höyhenpeitteisten lintujen, toinen kalvollisten hyönteisten ja kolmas nahkasiipisten kuten lepakoiden ryhmä. Lepakon seuraan Aristoteles laittaa myös väitteitä Etiopialaisista lentävistä käärmeistä.
2: Herodotos, joka on ensimmäinen historioitsija, jona "Historiateos 1-2":ssa mainitsee että ei uskonut siivekkäisiin käärmeisiin ennen kuin itse näki sellaisen Arabiassa. Tosin Herodotoksen teoksien historiallinen luotettavuus ylipäätään on asetettu kyseenalaiseksi. Hän toki kertoo myös aivan todellisia asioita, mutta mielikuvat ja tarinat sekoittuvat vyyhtiin. Tämä ei liene ihmeellistä, kun muistellaan että historiatiede on kehittynyt alkunsa jälkeen. Olisi erikoista olettaa että Herodotos olisi voinut yksin keksiä valmiina tieteenalan.

Kreationistit ovat sitä mieltä, että tämä voisi vihjata siihen että lohikäärmeet ovat tosia, ja viittaavat lohikäärmeisiin. Näin Raamatun kertomukset lohikäärmemäisistä olennoista sitten jotenkin osoittaisi, että muukin Raamatussa oleva olisi totta. (Mikä on sinällään hieman erikoista ajattelua: Jos Harry Potter mainitsee Lontoon, ja Lontoo on tosi paikka, ei se vielä tarkoita että toinen mainittu paikka, Tylypahkan koulu, olisi oikea.) Mielestäni on kuitenkin melko selvää, että jos Aristoteles ja muinaiset kulttuurit ovat kuvanneet tosia dinosauruksia, tulisi dinosaurusten luita löytyä samalla tavoin kuin löytyy esimerkiksi härkien tai leijonien luita. (Leijonien luitakin löytyy jos leijonia on ollut esimerkiksi näytöstaisteluissa.) Kun eläimet ovat kuolleet sukupuuttoon ihmisten elinolojen aikana, luulisi että niitä olisi metsästetty, ja että niiden luita olisi jossain samassa kerroksessa ihmisen luiden kanssa. Linnojen kaivauksissa ei kuitenkaan koskaan löydy dinosauruksen luita, vaikka kyseisestä linnasta löytyisikin seinävaatteita Pyhästä Yrjänästä kaatamassa lohikäärmettä. Fossiilikerrostumissa on mystinen aukko dinosaurusten ja ihmisten välillä. Edes ihmisten ja dinosaurusten jälkiä ei ole löydetty yhdessä. Nykyisen kaltaista dramaattista kuilua ei pitäisi löytyä. Systemaattinen luokittelu ei siis vielä tarkoita että lohikäärmeet olisiva tosia: Luokitellaanhan tarueläimiä muutenkin erilaisiin järjestyksiin.