Lasikattoteoriat ja feminismin falsifioituvuus

Tänään skepsiksessä keskusteltiin lasikatosta. Tässä Väinö Hirvelä nosti esiin kannanoton seuraavasti "Tääsä esmerkki tutkimuksessa halutan todistaa ns. "Glass Cealing", että paha ja näkymätön, hajuton,mauton patriarkia hallitsee (naisten omia henkilökohtasia valintoja?) varjoista. Vielä ei käsittääkseni ole löydetty all white male patriarkien alaista muistiota jossa myönnetään systemaattinen naisiin kohdistuva syrjintä jota kuitenaan reaaliamalma tai tilastot eivät sen kummemmin tue. Tämä patriarkia on mahtava assertio, koska se on rakennettu nimenomaan niin, että sitä on mahdoton todistaa olemassaolemattomaksi. (vertaa: uskonto) mutta voi veljen kuinka satojen ja taas satojen tutkimusten perusteella yritetään todistaa sen olemassa olo yleensä varsin huonoin perustein." Toki tässä oli jotain muutakin ihmeellistä. Kriitikko kritisoi yhtä tiettyä tutkimusta ja mainitsi tässä ajatuksia patriarkaattiteoriasta. Mutta kyseinen tutkimus ei puhunut patriarkaatista. Sen sijaan se katsoo johtajaksi tulemisen todennäköisyyttä.

En, mielestäni tunnetusti, ole feminismimyönteinen. (Maineeltani olen ilmeisesti peräti feminismivastainen.) Hirvelä on tässä kohden kuitenkin hyvin omituisilla teillä. Hän puhuu selvästi falsifioimattomuudesta. Toisaalta hän toi jatkokommenteissaan esille ennen kaikkea sen, että "ei oltu huomioitu riittävästi muuttujia". Ja tämä ei perustunut mihinkään argumentaatioanalyysiin tai tilastomatematiikkaan. ; Mielestäni hänenkaltaistensa pitisi pistää turpansa kiinni koska muutoin feminismikritiikki ja feminismikriitikot alkavat näyttämään tyhmiltä ja typeriltä. (Helvetin tyhmiltä.) Valitettavasti Hirvelä korosti lähinnä sitä että hänellä oli mahdollinen narraatio siitä miten tutkijat ovat biasoituneet. Ja tätä kautta hänen kannattajakuntansakin puhui intresseistä juuri sellaisella tavalla joka on tullut itselleni tutuksi ... postmodernista feminismistä. (Tämä on oikeasti aika ironinen huomio ja se kilvoitti tämän kirjoittamisen ylipäätään.)

Tässä tartun siihen että lasikaton falsifiointi on varsin yksinkertainen kysymys. Jos 99% enemmistö isoista johtajista olisi naisia ja he saisivat vaikka tuhat kertaa enemmän palkkaa kuin miehet, lasikattoargumentille ei ole perustaa. Tämä tarkoittaa että on olemassa havaintoaineisto jolla voidaan falsifioida lasikattoteoria. Joka tarkoittaa sitä että sen voi kumota jollain aineistolla.

 Puhe falsifioimattomuudesta onkin oireellisempi kannanotto toisaalle.

Takana on ensinnäkin sitoutuminen patriarkaattiteoriaan. Tarkemmalla pumppaamisella Hirvelän mielipiteistä ja näkemyksistä saa itse asiassa pumpattua sen, että tosiasiassa patriarkaattiteorialle sallitaan vain se, että (1) se on tarkoituksellista toimintaa jossa tahallisesti syrjitään naisia suoraan, eli halveksitaan automaattisesti vaikkapa naisten potentiaalia kyetä ylipäätään mihinkään koskaan. Joka yhteiskunnallisella tasollaan vaatisi ideologisen keskusjohdon ja salaliiton. Ja kun tätä salaliittoa ei ole on tämä falsifioitu. (2) Tämän vaihtoehtona on falsifioimattomissa oleva patriarkaatti joka on falsifioimaton siksi että se ei ole suoraan-silmillä havaittavissa sellaisella vanhahtavalla tavalla jota verifiointikeskeiset positivistit korostivat aikana ennen kuin teorioiden kumoutuvuus ja falsifiointi olivat tärkeitä demarkaatioon liitettyjä ajatuksia.

On kiinnostavaa huomata että patriarkaattia nähdään kaikissa feminismiteorioissa. Ja se nähdään tällä tavalla konkreettisena. Kuitenkin patriaraattiteoria on jopa feministien parissa hyvin vanhaksi jäänyt ja hylätty ajatustapa. Ja siinäkin on yleisesti ottaen korostettu enemmän yhteiskunnan rakenteita ja asenteita.

Tässä mielessä Hirvelän ajatuksenkulku voidaan typistää hyvin alkeelliseen ajatteluun joka on tyypillistä ja tavallista ei-tieteentekevälle arkijärjen mukaan toimivalle epäanalyytiselle ihmiselle. Uskomiselle ja tieteellisyydelle ja perusteluille ja vastapuolen teorioille asetetaan hyvin omituisia vaatimuksia. Joita sen vastapuolen täytyisi täyttää ollakseen muka järkevä. Se, että prosessi on iso olkiukko on tietenkin epäkiinnostavaa kun tärkeintä on dissata femnistejä joita nähdään ties missä. ; Kun kritiikin ydin on että "ei saisi olla ennakkoasenteita joista tekee päätelmiä" on hieman erikoista törmätä olkiukotteluun ja vastapuolen argumenttien typistämiseen ja vääristelyyn. Jos lasikattoteorioita ja palkkojen tilastollisia eroja analysoivaa tilastomatematiikkaa kritisoi sillä että ala muka jotenkin uniformisti käsittelee jotain fyysisesti olevaa all white male patriarkaattia, joka päättää naisten palkoista salaliittosopimuksella, niin alkaahan ase kuulostamaan siltä, että pyritään nollaamaan vastapuolen argumentit jo kättelyssä esittämällä itse niistä väärä versio ja hyökkäämällä sitä vastaan. Ja tämän prosessin jälkeen mennään puhumaan toisen intresseistä ja persoonasta ja asenteista. Eli olkiukolla halutaan päästä mollaamaan vastapuolta ad hominem. Jos ei haluta puhua aiheesta vaan ihmisestä, ja tämä tehdään peräti vääristämällä vastapuolen argumentit, ei ole kovin suurta toivoa siitä että kyseessä olisi mikään muu kuin se että kriitikko itse on kovasti ideologisesti sitoutunut vihaamaan jotain tiettyä ideologiaa.

Hirvelän "ei riittävästi huomioituja muuttujia" onkin tässä kautta hyvin tärkeä ymmärrettävä asia. Kun hän kovasti moitti muuttujien huomioimattomuutta takana oli jotain muuta. (Ei hän tilastolaskelmilla tätä tehnyt vaan pelkästään väittämällä - ikään kuin se että väittää että kohde tekee tilastollisen virheen on sama kuin tämä olisi tehnyt tilastollisen virheen. Tosiasiassa on osoitettaa matematiikkalla että toinen on tehnyt tilastovirheen ja sitten viitata tähän. Matematiikkaan liittyvä käsite ei merkitse mitään ilman laskelmaa.) Muuttujien huomioimattomuus tarkoitti esimerkiksi sitä että ei oltu kumottu mahdollisuutta että naisilla on erilaiset taitosetit kuin miehillä. Eli että tilastoissa havaittu ero selittyykin jollain muulla kuin tutkittavalla asialla. Ja tätä pidettiin kumoutumattomuutena.

Hirvelän puheita noin suuressa linjassa vaivaakin se että toisaalta hän näkee että on ilmiselvää että yritykset palkkaavat miehiä ja naisia taitojen pohjalta. Toisaalta hän väittää että olisi falsifioimattomissa selvittää että naiset olisivat sorrettuja työhönotossa. Nämä eivät ole yhteensovitettavissa. ; Joko naisten palkkauksen eron takana on taitojen mukaan palkkaaminen tai jokin muu kuin taitoperustainen eli syrjintä. Joko ilmiötä ja sen voimakkuuksia voi tutkia tai ei voi tutkia. Ei voi olla niin että toinen olisi falsifioimattomissa ja toinen ei.

On yksinkertaisesti niin että (1) joko naisten ja miesten palkkauserot johtuvat taitoeroista eli siitä että palkkauksessa huomioidaan rehellisesti ilmiö joka on tilastollisesti miehille edullinen ja jota feministit eivät halua nädhä (2) tämä yksi muuttuja ei selitä kaikkia eroja joten takana on jokin epäreiluus joka kohdistuu naisiin. Tässä toki ei selviä sorretaanko miehiäkin samassa prosessissa jotenkin. Mutta selvää on että naisia sorretaan ainakin enemmän. Ja tämänlaisiin puuttuminen tekee palkkaamisesta reilumpaa ainakin joltain osin. Tämän yhden muuttujan ja palkkauksen välinen ero joko on tutkittavissa tai ei ole tutkittavissa.

Josta päästäänkin toiseen asiaan.

Uskallankin sanoa että naisten lasikattoa käsiteltäessä onkin oikeasti syytä katsoa tarkasti mistä on kysymys. Kysymys ei ole falsifioimattomuudesta tai abstraktiudesta. Kysymys on siitä että vastakkain on kaksi erilaista tapaa selittää samaa havaintoaineistoa. Ja tässä sekaisesti luullaan että fallibilistisessa tieteenteossa oma näkemys olisi perusteltu vain sitä kautta että "vastapuolen teoria" eli siihen liittyvä "muuttuja" falsifioidaan.

Ei. Falsifiointimallissa joka korostaa sitä teorioiden kumoutumista nimenomaan alleviivaa sitä että teoria joka on falsifioitavissa mutta ei kumoudu aineistolla korroboroituu. Tässä ei puhuta mitään siitä että vastapuolen teoria tulisi kumota.
1: Itse asiassa "vastapuolen teorian huomioimattomuus" on falsifiointikeskeisessä fallibilismissa jopa kenties ongelma sille "vastapuolen teorialle". Sillä jos teoria korroboroituu, ja sen vastateoriaa ei ole falsifioitu prosessissa syynä voi olla ihan se että vastapuolen teoriaa ei voida falsifioida. Selvää on että jos naisia palkataan vähemmän ja pienemmällä palkalla kuin miehiä, on tässä heuristisesti selvästi potentiaalia siihen suuntaan että erojen takana voi olla syrjintää. Tämä sanoo siihen suuntaan että tätä kritiikkipuolta on selvästi irrelevantisoitu ad hoc lisäteorioin, vaikkapa juuri teorialla siitä että naisten palkkauseron takana on taitoerot.

Sama "ei tartte kumota vastapuolta" -ideaali pätee itse asiassa myös muunlaisissa tieteenfilosofisissa suuntauksissa. Tutkimusohjelman hedelmällisyyttä korostavat pluralistisessa kilpailutilanteessa timivat Lakatos -tyyliset asenteet eivät edes oleta että vastapuolen teoriaa koskaan kumotaan koska oletuksena on että vastapuli paikkaa omaa teoriaansa ad hoc -oletuksin. Tutkimusohjelman hedelmällisyys mitataan tutkimusten määrällä ja sillä miten paljon se synnyttää mahdollisuuksia koetella mallia. Samoin yhden hallitsevan teorian näkemykseen keskittynyt Kuhnin paradigmamalli korostaa sitä että vastapuolen kumoamisen sijaan on selitettävä aineisto laajemmin.

Toisin sanoen kyseessä ovat kilpailevat teoriat jotka selittävät pääasiassa samaa teoriaa. Vastakkain on näkemys jossa tilastollinen jakauma selittyy sillä että naiset osaavat huonommin. Ja se että naiset kohtaavat syrjintää. Molempien falsifioituminen tapahtuu monin paikoin samankaltaisella aineistolla. (Jos naiset menestyvät usein ja tienaavat sikana se on vähintään haaste ellei peräti kumous molemmille näistä teorioista.)

Miten itse tutkisin tätä?

Itse en kovin mielelläni katso palkkakeskiarvoja koska niiden takana voi olla se, että eri alojen ansaintalogiikat ovat erilaiset. Ja näiden takana voi olla ties mitä. Voi olla että naisvaltaiset alat saavat huonompaa palkkaa. Ja tämä voi johtua siitä että naisia ei arvosteta noin yleensä. Tai sitten arvonlisää eksponentiaalisesti tuottavat prosessit ovat hyvin tietyillä aloilla (suunnitellaan tuotteita joita muut rakentavat) ja toiset taas enemmänkin ennaltaehkäisevät vahinkoja tulevaisuudessa (siivous),

Näkisin että vertailu on tärkeää. Eli kun vastakkain on kaksi tutkimusohjelmaa, voidaan katsoa kuinka laajasti ne pätevät.

Olen siinä mielessä työnantajakeskeinen että katson että jos yritysjohtajien palkkaamista hoidetaan huonosti, niin se on jotain johon pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota. Ja tässä mielessä en katsoisi "parhaiten palkattuja pomoja" tai sitä "kuinka monta prosenttia on miehiä ja naisia". Palkka kun ei välttämättä ole sama kuin taito. Yritysjohtajan palkkioita kun ei sidota siihen minkä muutoksen hän itse saa aikaan verrattuna siihen että tilalla on joku toinen joka saa palkkaa X. Yritysjohtajilla tuppaa menemään nousukautena paremmin ja laskukausina huonommin siitä huolimatta että heidän taitonsa olisivat vakaita.

Ja tässä mielessä keksin mielestäni hyvän tavan skaalata ja verrata asioita ; Kun ongelma koskee nimenomaan yrityksiin palkkaamisia, ja takana on hyvin paljon muuttujia, voidaan selvästi eristää palkkaustilanteita koskevia kohtia. ; On nimittäin olemassa yrityksiä joita ihmiset ovat perustaneet itse. Tässä kohden voidaan ottaa yrityksiä jotka ovat perustajansa omistuksessa. Näistä syntyy ensimmäinen ryhmä. Ryhmä joka jaotellaan tietenkin miehiin ja naisiin. Näiden ryhmien väliset erot voidaan sitten ottaa tarkasteluun vaikka toimialakohtaisesti.

Omaksi perustamaksi yritykseksi kelpaisi yritys joka on perustettu itse. Sen lisäksi firmalla täytyisi olla lisäehtoja. Yritystä ei ole investoitu omien sukulaisten rahoilla. Ja se ei ole komplementtituote tai komplementtipalvelu oman sukulaisen yritykselle. (Mallia toinen myy traktoreita ja toinen traktorinrenkaita tai traktorihuoltoa. Näissä kun tulee ns. asiakasverkostoa.) Samoin se ei ole yritys joka on käytännössä "suvun bisnes uudelleennimettynä vaikka konkurssin jälkeen".

On hyvä katsoa että kun puhutaan taidosta, on hyvä miettiä mitä taito on tavallaan yritysmaailmassa. Se on tavallaan taitoa luoda lisäarvoa omalla työllä. Tämä on massia. Yritysten menestys laitetaan käyrälle. Katsotaan miten monta prosenttia mitenkin menestyneistä yrityksistä on miesten ja mitkä naisten käsissä. Näissä voi olla eroja. Mutta nämä erot voivat johtua biologiasta, kulttuurin kasvatuksesta ja ties mistä. Mutta ne eivät johdu yritysten palkkausta koskevista asennevammoista. Koska itse omaan yritykseensä itsensä toimitusjohtajaksi laittanut tyyppi ei sorra itseään palkkaamistilanteessa.

Näistä saadaan vertailukäyrä. Kun sitten katsotaan sellaisten yritysten toimintaa jotka ovat vastaavanlaisia. (Yhtä suuria, yhtä vanhoja) mutta jotka sitten palkkaavat jonkun toisen johtotehtäviin, saadaan näille vastaavat käyrät. Ja jos näissä käyrissä on eroa siihen verrokkikäyrään nähden, voidaan nähdä että palkkaus ei ole pelkästään rahantuottokykyyn sidottu. Jos nämä käyrät eivät matchaa on hyvin todennäköistä että palkkauksessa suositaan tai sorretaan asiattomasti jotain tahoa.

Mielestäni tämä on hyvin hieno tapa katsoa asiaa. Koska "taito" ja "johtajuus" ovat usein sen verran absrtakteja ja monimuuttujaisia että niiden liittäminen ties mihin on hyvinkin mahdollista. Ne selvästi ovat kuitenkin jotain joita ei voi pitää täysin falsifioimattomissa olevina vaan niille voidaan antaa sisältöä. (Ja tämä on tutkimuksessa syytä määritellä.) On selvää että tämä näiden käsitteiden takana oleva epämääräisyys on mahdollisesti jotain jolla "naisjohtajien palkkauserot johtuvat taidoista"  -teoria on ad hoc -suojattu tutkimusohjelma ja taantuva paradigma tai tutkimusohjelma.

Mutta tosiasiassa johtajuus on hyvin erilaista erikokoisissa yrityksissä. Ne vaativat erilaista johtajuutta. Itse en näe mahdottomana sellaista vaihtoehtoa, että biologian ja kasvatuksen tai vain toisen näistä seurauksena olisi sellaisiakin tilanteita joissa naisilla yleisempi sosiaalisuus sopisi jonkinlaisen kokoisen yrityksen johtamiseen ja miehen toisenlaisten. (Vaihtoehdot on vähintään tutkittava jossain tai mahdollista tutkia jossain.) Samankaltaisia juttuja voidaan kenties liittää taitavuuskysymyksiinkin. (Muuttujia ei tarvitse kaikkia keksiä eksplisiittisesti jos niitä silti huomioidaan.)

Tietääkseni ihan tämänlaista tutkimusjärjestelmää ei ole tehty. Puheet keskittyvät palkkojen suuruuksiin ja siihen onko naisen euro miten monta senttiä ja muuttuuko tämä jos asiaa katsotaan toimialojen ja ylitöiden kautta. Ja siihen monta prosenttia on yritysjohtajia. Koska ilmeisesti tästä syntyy hauskempaa nettikeskustelua.

Viihde ja illuusioiden rakentelu

Melko usein feministit kritisoivat viihdettä sellaisella sävyllä, että he haluavat enemmän muunlaisia. Mukana on kuitenkin usein myös sellaisia jotka tekevät enemmän kuin kritisoivat. He haluavat sensuroida. Tästä hyvä esimerkki on Jill Soloway; Hän kirjoitti siitä miten elokuvissa ja sarjoissa on usein raiskauksia. Hän näkee tämän patriarkaatin harjoittamana käytöskontrollina "I would like to make a blanket ask to cis men to please stop making movies about rape, stop portraying rape" ... "We get it, guys. You want us to stay inside because you want us to be afraid we’re going to get raped. We get it! Stop making movies and TV shows about rape. Let women make those movies if they want to."

Tavallaan takana on jotain ymmärrettävää. Elokuvat ja televisiosarjat ovat viihdettä ja jokainen tietää että ne ovat fantasiaa ja epätotta. Mutta toisaalta ne luovat ja ylläpitävät näkemyksiä maailmasta. Esimerkiksi on ihmisiä jotka pelkäävät käyttää turvavöitä koska elokuvissa autot räjähtelevät niin usein että he ajattelevat että turvavyö hidastaa pakoa pian räjähtävästä autosta.

Toisaalta on selvää että elokuvia ohjaavat tuskin intentionaalisesti tekevät elokuvia jotta naiset pelkäisivät. Pikemminkin kulttuurissamme on tietynlainen suhde raiskaamiseen. Ja tämä on samanlaista shokeilla rämppäämistä kuin ihmisten ampuminen päähän filmillä. Raiskaus kauhistuttaa.

Tärkein huomioni kuitenkin keskittyy siihen että Soloway puhuu tässä kahdesta eri asiasta. Ja vaihtaa aihetta. Hän pinnallisesti puhuu siitä mitä tapahtuu kun nainen näkee elokuvan jossa on raiskausta. Ja hän haluaa rajoittaa tätä koska se vaikuttaa tietyillä tavoilla. Hän ei kuitenkaan halua rajoittaa sitä mitä televisiossa näytetään vaan sitä kuka saa tehdä näitä raiskauskohtauksia. ; Tosiasiassa jos televiosiosarjassa on raiskauskohtaus, ei katsoja usein tiedä tai välitä selvittää onko kohtaus naisen vai miehen tekemä.

On myös vaikeaa uskoa, että pelkkä sukupuoli olisi jotenkin oleellisesta. Että ei-raiskattu nainen olisi jotenkin parempi ohjaamaan kuin mies. Uskaltaisin sanoa, että jos kuvaustapaan ja muuhun halutaan keskittyä olisi keskityttävä siihen että esimerkiksi raiskatut (joista enemmistö on naisia) saisivat tehdä raiskauskohtauksia.

Solowayn sensuuri-into onkin jotain joka on kenties järkevintä pistää haasteeksi. Televisiossa on nimittäin paljon väkivaltaa. Sellaista jossa mies hakkaa miestä. Tämä heijastaa todellisuutta siinä mielessä että esimerkiksi Suomessa ulosmenemisessä mies joutuu useammin hakatuksi. (Aivan kuten nainen joutuu miestä useammin raiskatuksi. Molempia tapahtuu mutta yleisyyserot ovat olemassa.) Voitaisiin sanoa että jos nainen ohjaa kohtauksia joissa on väkivaltaa, hän ei voi samastua tilanteeseen ja tätä kautta hän lähinnä ajaisi jotain valtarakennetta jossa pelotellaan miehiä pysymään sisällä; että ulos meneminen olisi heille pelottavaa, kun siellä voi tulla hakatuksi. Ja siksi näitä kohtauksia saisivat tietenkin tehdä vain miehet koska hei, elokuvia tehdään ennen kaikkea sukupuolielimillä eikä sillä miten hyvin haluaa ymmärtää maailmaa.

Tosin tässä pelotteluteemassa on silti jotain järkeä. Mutta vain vähän. Eikä taatusti sensuuri-intoon asti. Tätä kuilua ei välttämättä kannata kuroa salaliittoteorianomaisella hengellä jossa ohjaajien mieleen luodaan pahantahtoisa intentioita ja tiedetään ikään kuin paremmin kuin nämä mainitut tietävät itse. ; Patriarkaattiteoriaan tuntuu sisältyvän hämmentävänkin usein ajatus siitä että nainen tietää paremmin mitä miehen pään sisällä liikkuu kuin mies itse. Mutta toisaalta naisessa on sitten jotain niin ainutlaatuista että sitähän ei mikään mies saa kahlita-lokeroida harhaluuloisiin ja naisia alentaviin stereotypioihin..

Onko Annamari Sipilä feministi?

En tiedä miten Annamari Sipilä oikein pitäisi tiivistää. Hikipedia on, onneksi, tavallaan kertonut hänestä kaiken oleellisen. "Sipilän kirjoitusten keskeisimmät piirteet: tietämättömyyden, trollauksen ja heteronormatiivisten kliseiden käyttämisen jonkun ihmisryhmän nolaamiseen." Sipilä korostaa omaa feministiyttään jota hän tuntuu korostavan sitä kautta että hän on nainen. "Sipilä luulee olevansa jonkinlainen liberaali naisasianainen, vaikka hänen kolumninsa tuovat ilmi lähinnä uuskonservatiivisen sovinistista ajatusmaailmaa."

Varmemman vakuudeksi on syytä ottaa esimerkiksi hänen kirjoituksensa polkupyöräilystä, miesten polkupyöräilystä. Hän korostaa sitä minkä minäkin olen kieltämättä havainnut polkupyöräilijöiden keskuudessa. Soittokelloa ei käytetä ja lujaa ajetaan. (Tosin itse olen huomannut että vaarallisin ihmisryhmä on 30-40 -vuoden tienoilla oleva ruuhkavuosiäiti joka on leikannut polkkatukan ja joka ajaa ties millä puolella tietä ja ilmeisesti tottunut komentelemaan lapsiaan kun olettaa että kaikki väistävät. Myös takaa tulevia polkupyöräilijöitä. Sipilä pitää tätä miesten piirteenä.) "On epämiehekästä pyöräillä kovaa vauhtia pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden yhteisillä väylillä niin, että jalankulkijat joutuvat pelkäämään henkensä edestä. Erityisen epämiehekästä käytöstä tämä on rotevalta ja hyväkuntoiselta aikuiselta ihmiseltä, joka voisi täysin turvallisesti pyöräillä myös autokaistalla." ... "Hyvä Herra Rasvattu Salama, kerronpa teille jotakin. Jalankulkijat nauravat teille. Olette niin epämiehekäs." Sipilän kliseissä toistuu mies joka taitaa olla hirviö suoraan patriarkaattiteorian ytimestä. Tällä luodaan negatiivinen stereotyyppi miessukupuolesta. Jokin asiaton maskuliinisuus. Ja sitten tätä ohjataan sillä että pitää olla miehekäs tai herrasmiehekäs. Hikipedia tiivistää henkeä melko hyvin "Sipilä vaatii miespuolisia pyöräilijöitä polkemaan ajoradalla silloinkin, kun tarjolla olisi pyörätie – mikä on lainvastaista. Vaatimustaan Sipilä perustelee sillä, että mieheltä on sukupuolinormatiivisesti epämiehekästä käyttää soittokelloa, kun Sipilän kaltaiset haahuilijat seilaavat kevyen liikenteen väylää jalan miten sattuu."

Sipilä on kiinnostava koska hän nojaa usein heteronormatiivisiin sukupuolirooleihin. Eikä suinkaan purkaakseen niitä. Vaan ne ovat usein juurikin jotain joilla ohjataan käytöstä kohti näitä sukupuolirooleja. Sipilän feminismi näkyy siinä että hän tunnustaa että eroaisi kirkosta jos se ei hyväksyisi naispappeja. "Itsekin eroaisin heti, jos naisille ei sallittaisi pappeutta" Kuitenkin jostain syystä homojen avioliitto olisi kauhistus. Tai kuten hikipedia asian vinoili "Sen sijaan homoseksuaalien yhdenvertaisuus kirkossa ei ole yhtä merkittävä ja legitiimi syy erota kuin naisten mahdollisuus toimia kirkollisissa viroissa. Näin siksi, että Sipilä ei ole itse homoseksuaali. Sen sijaan hän on nainen, kuten usein mieluusti tuo esille."

Sipilä on erinomainen analyysi feminismin määrittelyyn.

Sipilä on kiinnostava koska hän on feminismi ja ei ole feministi. Se riippuu siitä mikä otetaan feminismin määritelmäksi. Ja moderni feministi on sellainen että hän tavallisesti uskoo näihin molempiin ja kun joku on vain toista hän ajautuu syvään hämmennykseen. Huomasin tämän itsekin kysyessäni Sipilästä feministeiltä tai profeministimiehiltä. ; He tuntuvat kiertävän kysymyksen siitä onko Sipilä feministi vai ei. He kiertävät sen kun kysymys täsmennetäänkin. Kognitiivisen dissonanssin voi miltei kuulla.

Asia löytyy minulle usein suositellusta Meriläisen ja Huhdan "feministin käsikirjasta". Minulla on hieman sellainen teoria että kirjaa tarjotaan minulle siksi että perusoletus siitä että ei ole täysverinen feministi johtuu siitä että ei ole tutustunut kirjan esittämiin konsepteihin. Tuossa teoksessa on selkeästi erotettava että feminismi esiintyy kahden eri teeman kautta. Kirja kuitenkin käsittelee näitä teemoja siten että se ei erittele niitä toisistaan. Vaikuttaakin siltä että kirjoittajat eivät tiedosta tai halua tiedostaa että ne ovat eri asioita.
1: Feminismiä lähestytään sitä kautta että se on aate joka näkee että naisetkin ovat ihmisiä ja jossa hakee tasa-arvoa naisten ja miesten välille.
2: Feminismi on jotain jossa ihminen identifioi itsensä feministiksi. Tämä tulee vastaan etenkin kun katsotaan sitä miten jokaisen miehen pitäisi ilmoittautua profeministiksi koska se toimisi signaalina. Teoksen mukaan feministien näkemykset ovat niin moninaisia ja erilaisia ja feministit ovat niin epädogmaattisia että olipa mielipide mikä tahansa niin jokin feministien näkökanta osuu kuitenkin omalle kohdalle.
3: Kolmas kanta on se, että feminismi nähdään naisnäkökulmana asioihin. Tällöin se ei tietenkään välttämättä tasaa miesten ja naisten arvoja ja oikeuksia eikä aja tasa-arvoa. Se parantaa naisten oikeuksia ja nämä ovat usein mutta eivät välttämättä aina tasa-arvoa miesten ja naisten välillä parantavia.

Sipilä kannustaa miehet ajoradalle, eli miesten tulisi harjoittaa erilaisia oikeuksia. Hänen armeijaa koskeva kirjoituksensa taas kannustaa asevelvollisuuteen mutta ei aja naisia armeijaan. Kun feministit taannoin korostivat minulle että feministit ajavat miesten asiaa armeija-asiassa ja linkittivät minulle feministiseen kirjoitukseen, henki on aivan eri. Siinä feministi nimenomaan ajaa miesten ja naisten välistä samanarvoisuutta jossa miehillä ja naisilla on yhtenevät velvollisuudet. Jos mietitään feminismiä tasa-arvona, on selvää että Sipilä ei ole feministi. Toisaalta Sipilä identifioi itseään tasa-arvoksi ja käyttää naisnäkökulmaa. Joten identeetin kannalta hän on feministi joka ilmituo feminististä signaalia. Hän näkee naiset ihmisinä ja katsoo asioita naisnäkökulmasta.

Sipilä kuitenkin samanaikaisesti noudattaa sukupuolirooleja jotka liitetään heteronormatiiviseen patriarkaattiin. Ja hän kannustaa usein - esimerkiksi juuri tuossa polkupyöräartikkelissaan - siihen että sukupuoliroolit ovat tärkeitä kun ihmisiä ohjataan toimimaan oikein. Hän haikailee sukupuoliroolien ja miehekkyys-epämiehekkyys -trollailunsa kautta herrasmiesten perään kuin uuskonservatiivi. Jos samaa sukupuoliroolijakoa kannattaa ja kannustaa niihin ja ajaa niillä miesten asiaa samalla tavalla kuin Sipilä naisten asiaa on nimityksenä sovinisti.

Karkeasti ottaen Sipilä on naisasianainen, ei tasa-arvoa ajava ihminen, heteronormativisia sukupuolirooleja kannattava, joka identifioituu feministiksi. Nykymallissa hän tuottaa kognitiivista dissonanssia varmasti kaikille feministeille. Sillä usein tasa-arvo ja feminismi ja identifiointi ja heteronormativiisten sukupuoliroolien murtaminen nähdään hyvin vahvasti toistensa synonyymeiksi.

Minä en oikeasti pysty määrittelemään Sipilää ei-feministiksi. Eikä hän sitten toisaalta telaketjufeministiksikään leimaudu. Ja siksi minun onkin mahdotonta nähdä että feministit todella määritelmällisesti ja pakosti olisivat jotain joka ajaisi tasa-arvoa. Tai olisi jotain johon miehen olisi ilo kuulua ja kannattaa. Tai johon kannattaisi identifioitua ihan vaan "tasa-arvon kannattamisen" sijaan.

Toxic femininity

Olen rakentanut eräänlaisen Nassim Taleb -mukaelman internetissä keskustelevan relevanttiudesta. Talebhan korosti että relevanssi riippuu siitä kuka vaivautuu vastaamaan hänelle ja toisaalta kehen vielä itse viitsii vaivautua. (Henkilön kaliiberi on se, miten tärkeät ihmiset vastaavat hänen argumentteihinsa. Ja toisaalta jos itse reagoi jokaiseen lehden mielipidekirjoitukseen niin se kertoo jotain siitä tasosta jolla itsekin painii.) Itse olen siirtänyt tämän henkilöistä ja aukroriteettiasemista ja titteleistä osaamiseen. Ihmisen relevanttius mitataan melko lailla siitä mikä on se korkeatasoisin argumentti johon hän kykenee vääristelemättä ja olkiukottamatta reagoimaan. Ja siitä mikä on se matalamielisin keskustelua harhauttava pilkka johon hän vaivautuu vastaamaan. Ja valitaan näistä mairittelevampi.
1: Testissä ei ole tietenkään muuta vikaa kuin se, että luodakseen tähän liittyvän testin joutuu luomaan fiksuja argumentteja joita koristelee alatyylisillä herjauksilla. Ja ihminen joka harjoittaa tätä on aikamoinen paskapää. Olen kuitenkin kokenut että tämä luokittelukeino sopii kaikkiin ambitioihini ja mieltymyksiini erinomaisesti. Eikä se persoonani tuomiokaan ole epätosi, joten vahvistan sääntöäni.

Tämä mielikuva on tarpeen siksi että usein keskustelua kuvaa se, että keskustelija kerää "helppoja pisteitä" ja tässä unohtuu usein laatu. Tämä koskettaa tätä päivää siinä mielessä että Tämä Päivä -blogissa (pun intended) korostuu se, miten yksinkertaisin ja huonoin argumentein voidaan vastata. Se kertoo feminismikeskustelun tasosta.
1: Jonkinlainen nollapiste saavutetaan siitä jos blogi videään suljetulle keskustelualueelle jossa sitä morkataan ilman että kritiikkejä annetaan blogiin kommenteiksi tai blogistin tiedoksi. Ja sitten kun tämä reagoikin tekstiin kirjoittamalla vastineen ollaan pahastuneita siitä että on ikään kuin tuotu suljetun ryhmän salaista tietoa julkisuuteen. Itse pidän toimintaa tutkivana journalismina. Jos joku tarttuu tekstiisi sinulla on periaatteessa oikeus puolustautua. Tämä voi toki kertoa Talebin luokittlelussa siitä mikä on kommentoijan kaliiberi. Mutta jos tämä on moite kommentoijalle niin se kertoo siitä että tunnustaa että kritisoiva paikka on turha.

Mutta tämä on oikeastaan vain lähtölaukaus. Huvittelin ajatuksella mitä tapahtuu jos naiseutta ja feminismiä (ilmiöinä) käsitellään samalla tavalla feminismi käsittelee mieheyttä ja patriarkaattia (ilmiöinä). Samalla ihmettelin sitä miten määritelmällisesti (de jure) feminismi on joko tasa-arvoa tai naisasialiikettä mutta käytännössä (de facto) se on yllättävän leimallisesti nimenomaan muuta, eli naisnäkökulmaa tasa-arvoon.

Myrkyllisestä mieheydestä

Internetissä käytetään melko paljon sellaisia käsitteitä kuin "toxic masculinity". Sillä tarkoitetaan kulttuurin määräämää maskuliinisuutta jossa kulttuuri sortaa miesyksilöitä jonkinlaisen miesstereotyypin luomalla. Näin ollen jos mies ei suostu menemään lääkäriin hän kuolee koska myrkyllinen mieheys iskee häneen. Jos mies on aggressiivinen ja menee tappeluihin, häntä sortaa jälleen myrkyllinen mieheys.

En pidä käsiteeestä monesta syystä. Tärkein niistä koskee sitä miten sitä de facto käytetään.
1: Siinä on sellainen erikoinen piirre että miehistä puhutaan yleisenä kulttuurisena ryhmänä joka kuitenkin olisi täysin irrallaan miehistä yksilöinä. Mutta kuitenkin tämän kautta tuomitaan ja luodaan erilaisia tulkintakenttiä joiden kohteena ovat kuitenkin yksilöt. Itse sanoisin jopa niin että käsitteellä on relevanttiutta vasta jos se on induktiivinen. Eli jos kulttuurissa olevat miehet toiminnallaan heijastavat jotain piirteitä, toimintamalleja ja asenteita voidaan sanoa että tämän kulttuurin "mieskuva" on ylipäätään jotain. Näin ollen mieskuva koostuu miehistä yksilöinä.
2: Se on liitoksissa samantapaiseen kieleen kuin "mansplaining" -termin käyttö. Tämäkin käsite on jostain syystä muuntunut sellaiseksi että mikä tahansa ei-feministinen teksti on turhaa koska se ikään kuin edustaa kerettiläisyyttä. Sanomalla sitä mansplainiksi sanotaan että se on paskaa koska se on paskaa. Argumentaatiomallille löytyy toki myös sovinistinen vastine. Itse asiassa hyvin samantapainen vastine. Se liittyy siihen kun naisen valitus tuomitaan bitchingiksi, kuukautiskierron vaiheeksi tai vain nalkutukseksi. Kun asia ohitetaan luokittelemalla "relevantti-eirelevantti" -leima ilman sen kummempaa on kyse asenteellisuudesta. Esimerkiksi feminismissä näyttää olevan niin että naisten palkkaerot ovat oleellinen asia tasa-arvotyölle. Kun taas jos mies tuo esiin ongelmia hän on aina sovinisti joka siirtää huomion epäoleellisuuksiin. Jos sovinisti sanoo "feminazi", tiedät keskustelun päättyneeksi. Aivan samaan päädytään kun "mansplaining" -sana ilmestyy. Halveksuttavaa!
3: Feministit ovat hyvin vastahankaisia käyttämään vastaavia termejä marginaalisista ihmisryhmistä. Esimerkiksi voitaisiin puhua vaikka toxic transgenderismistä tai vastaavista. Se kun voisi marginalisoida tämän ryhmän. Kuitenkin jossain määrin tässä on kasvava ongelma joka johtuu siitä yksinkertaisesta asiasta, että kun leima ei osu marginaaliin vaan valtavirtaan, se loukkaa useampia ihmisiä. Ja osasyy feminismiin liittyviin soraääniin johtuukin varmasti siitä että hyvin harva pitää siitä että heitä pilkataan. Feministi itse tietenkin kokee että hänhän vain vapauttaa yksilöitä ja että yksilöitä ei pilkata. Mutta tämä onkin juuri sitä abstraktioimista jota dissasin ensimmäisessä kohdassa. Ei oikeasti voida puhua "miehistä" ilman että kyseessä on joukko joka koostuu yksilöistä.

Muitakin syitä on. Ja ne itse asiassa voi demonstroida juuri siten että otetaan esiin naisvastine. Mitä jos puhuttaisiinkin myrkyllisestä naiseudesta? Tällöin on tietenkin luovuttava joistan omista näkemyksistäni. On aksiomatisoitava toisin ehdoin. Sellaisin jotka itse asiassa hylkäävät yllä olevat näkemykseni. Tästä seuraa tietenkin omituinen postmodernis-miltei-älyllinen leikki. Josta kenties voi oppia jotain.

Myrkyllinen naiseus.

Redditissä, älyllisyyden nollapisteessä, on itse asiassa tartuttu "toxic femininity" -aiheeseen. Ideani ei tässä mielessä ole kovinkaan luova. Siellä on kuitenkin esitetty hyvin mielenkiintoinen argumentti. Se koskee käsitteen relevanttiutta. "rigid feminine gender roles are not immediately dangerous, they are more corrosive than toxic. A woman may 'get away with' more than a man, but her role is passivity and weakness. Playing games isn't dangerous, just ... corrosive." Asennetta voi kuvata esimerkillä "Occasionally you get a "cat fight" but it's not serious. They wouldn't want to break their nails or muss their hair and besides, it's not lady like."

Tässä on jo argumentin tynkää. (Kun reddit ylittää Tämän päivän feministiryhmän tason on huomio jokseenkin huolestuttava maamme keskustelukulttuurin tasoa ajatellen.) Naiset ovat anorektisia ja kuihduttavat itsensä passiivisuuteen ja ulkonäköpaineisiin. Toxic masculinity taas pitää allaan "negatiivisia miehekkyyteen liittyviä piirteitä" jotka usein voidaan tiivistää jonkinlaiseen ajatukseen "primitiivisyydestä" ja "aggressiivisuudesta" tai joita vähintään oikeutetaan viitaten kivikauden soturimies -mielikuviin ja kertomuksiin.

Selvästi tässä puhutaan kulttuurin esittämästä naiskuvasta. Ja siihen liittyy stereotyyppinen leidi joka ei miekkailijanaisten tapaan pyyhi nössykkämiehillä lattiaa. (Elinpiiriini ei tosin kuulu hirveästi muunlaisia naisia. So there.) Ja anorektikko epäseikkailija onkin hyvä mielikuva. Mutta jos mietimme asiaa tarkemmin, voimme huomata että klassisessa naiskuvassa on itse asiassa
1: Justiinan tyylisiä pirttihirmuja. Jotka ovat koomisia. Perheväkivallasta on tehty vitsi "Pekka ja Pätkä" -tyyliin. Samoin nalkuttamisstereotypia kertoo siitä että perinteisessä feminiinisyyden mallissa naiselle on annettu valtaa verbaaliseen väkivaltaan. Minulle on opetettu että verbaalinen väkivalta olisi kiusaamista. Ja tämä on näkemys jota nimenomaan liberaalit feministipiiritkin ovat hyväksyneet. On erikoista miten he ymmärtävät väkivallan usein vain lyömiseksi. Joka kieltämättä onkin perinteisen stereotyyppisen mieskuvan mukainen.
2: Äitiyteen liittyy usein syvää possessiivista valtaa joka koskee esimerkiksi sitä kenen luoksi lapsi jää erotilanteessa. Ja tämä ei ole vain valtaa suhteessa miehiin. Hyvin usein tämä on myös valtaa suhteessa lapsiin. Esimerkiksi lupa vitsata ja muuten rangaista lapsia ovat mukana tässä naiskuvassa. Nainen itse asiassa saa kasvatuksen nimissä käyttää stereotyypeissä melko paljonkin aggressiivista valtaa. Kunhan se kohdistuu lapsiin. (Tai em. mainittuihin humalassa oleviin miehiin).
+: Mikä sitten on aktiivista ja mikä passiivista? Jos toxic masculinity koskee sitä että mies ei suostu menemään hoitoon, se on passiivista itsen heitteellejättöä aivan kuten monet naisellisetkin teot. Kenties pitäisi siis luokitella näitä ongelmia johonkin nelikenttään jossa on feminiiniydessä korrosiivisia ja toksisia puolia ja samat mieheydestä. Redditin käsitteet eivät siis olekaan niin itsestäänselviä. Itse asiassa syyt miksi ei voida käyttää toxic femininity -käsitettä ovat jotain jotka heikentävät vahvasti myös toxic masculinity -käsitteen tehoja.

Tämän lisäksi on olemassa catch. Nykyajan naistrereotyypit ja kulttuurin naisihanteet eivät ole "Pekka ja Pätkä neekereinä" -tasolla. Feminismi on valtavirtaa. Tämä myös estää feministien marginalisointiteoriat. Tosiasiassa tämän hetken vaaleja ja muita käydään feministisiä tasa-arvokäsitteitä soveltaen. Tämä tarkoittaa sitä että jos puhutaan perinteisestä heteronormatiivisuudesta, se ei ole enää kovin relevanttia kehäkolmosen eteläpuolella.
1: Tässä itse asiassa on riskejä ; Kirkollisissa piireissä ateistit kutsuvat "kehäkolmossyndroomaksi" monien liberaalipappien, esimerkiksi Laajasalon, tapaa käsitellä uskontokriitikoita ja ateisteja. He pitävät moitteita asiattomina. Heillä ei kuitenkaan näytä olevan mitään sellaista käsitystä siitä mitä tarkoittaa olla uskonnoton "kehäkolmosen pohjoispuolella", esimerkiksi lestadiolaisvaltaisilla alueilla. Vanhoillinen junttimiesstereptypiakin on varmasti vallassa monessa paikoin Suomea. Sillä ei vain ole relevanssia kaltaisilleni urbaaneille miehille eikä itse asiassa urbaaneille naisillekaan. Tarinat eivät sovellu itseen. Mutta niitä käytetään itsen ja oman identiteetin, etenkin uhri-identiteetin, vahvistamisessa. Kontekstointi on vaikeaa, mutta se on joka tapauksessa tehtävä.

Ja tässä saadaan aivan uusia puolia "myrkylliseen naiseuteen";
1: Voidaan esimerkiksi huomata että "toxic masculinity" pitää sisällään "negatiiviseksi tunnistettuja piirteitä". Nämä eivät kuitenkaan usein koeta huonoina naisissa. Sillä jotenkin ilmoilla on ajatus siitä että marginaalius on arvokkain suoja. Ei ole mitään väliä mitä teet vaan se mitä edustat. Ja tämän edustamisen pitää koskea vähemmistöä. Siksi aggressiivinen mies on sovinistiäijä joka heijastelee toksista miehekkyyttä. Mutta aggressiivinen nainen, klassinen poikatyttö, onkin emansipoitunut koska hän irrottautuu naisstereotyypistä. Eli toisin sanoen aggressiivisuuden toksisuus ei riipukaan negatiivisesta attribuutista vaan siitä mitä tätä toimintaa tekevä edustaa. Minun on vaikeaa kunnioittaa niitä yksilöitä jotka tämänlaisia ideoita kannattavat, riippumatta siitä oikeuttavatko he jesuiittamaisesti tätä toimintaa jollain ideologisella sanalla jolla on positiivisia konnotaatioita. Eli itse asiassa toxic femininity ei ole olemassa koska jos toxic masculinityn käytöspiirteet ovat naisessa ne ovatkin hyvin helposti ihanteita. Näin käy siksi että marginalisaationäkökulmaa ylikorostetaan ja näin ollen "perinteisen stereotyypin mukaisuus" ei voi olla vapautta ja siitä irtautuminen on vain sitä. Ja koska tämä on valtavirtaa, voidaan nähdä että olisi kasvanut tarve toxic femininity -termin käyttämiseen.
     1.1: Toki on hyvä huomata että monesti vähemmistöillä on oikeasti riskejä. Esimerkiksi sukupuolielinkirurgialla tehty juridisen sukupuolen vaihtaminen ja "ristiinpukeutuminen" herättävät kiukkua ja näissä piireissä väkivaltarikoksen uhriksi joutuminen on muita suurempaa. On hyvä pitää maltti tässäkin.
2: Toisaalta myrkylliseen maskuliinisuuteen on liitetty myös raiskauskulttuuri. Tämä sana on hyvin ympäripyöreä. Mutta sillä on jonkinlaista sisältöä. Siihen voidaan liittää ajatus siitä että miehet eivät hallitsisi seksuaalisuuttaan vaan olisivat aina panemisen tarpeessa. Ja ajatukset siitä, miten mies jotenkin luonnostaan panisi useita naisia kun taas nainen olisi yksiavioinen. Ja että tämä luonnollisuus olisi myös oikeutus tekoon. (Evoluutiopsykologiaa vastaan minulla ei itse asiassa ole mitään, mutta nähdäkseni joskus se tuo esiin ongelmia jotka pitää ratkaista eikä ominaisuuksia jotka pitää oikeuttaa.) Ja tässä mielessä voidaan huomata että toxic femininityyn liittyy nykyään vahvaa raiskauskulttuuria. Itse asiassa nykyään käydään melko paljon keskustelua siitä voiko miestä lainkaan raiskata. Ja moderneja menestyviä naisia näyttävät romanttiset komediat tulvivat sitomis-raiskauskohtauksia jotka kuvataan positiivisessa sävyssä. "Wedding Crashers" -elokuvan sidonta-ilman-lupaa-makaaminen on tästä varmasti helppo esimerkki. Kohtauksia on paljon. Ongelmaa ei näytetä oikein tiedostavan joka kertoo siitä miten voimakas hegemoninen diskurssi kyseessä on. Kun rikosta ei nähdä muuta kuin irrelevanttina ja absurdina, se kertoo että tätä myrkkynaiseutta ei edes ymmärretä kyseenalaistaa.

Lisäksi voidaan ottaa miesnäkökulma. Ylläolevat temput eivät vaadi kovin oleellista näkökulman vaihtamista. Mutta tosiasiassa tilannetta voidaan ottaa vielä pidemmälle. Nimittäin on niin että kun puhutaan kulttuurista, vainoaja on aina mieskulttuuri. Mieskulttuuri ja patriarkaatti komentaa naisen tiettyyn rooliin. Feministipiireissä nämä näkökulmat ovat olleet jo kauan kritisoituja, mutta valtavirtafeminismissä niitä näkee käytännössä yllättävän harvoin. Feministit puhuvat tietyistä aiheista usein ja toisista hyvin harvoin.
1: Tilanne on itse asiassa hyvin sama kuin uskonnon kohdalla. Kirkostakin kuulee usein siitä miten he kontrolloivat fundamentalismin ongelmia. Eli uskontokritiikille ei ole tarvetta koska he hoitavat sen itse. Käytännössä kuitenkin ev.lut -piireissä lestadiolaisten hoitokokouksiin ja pedofiliaan liittyvät skandaalit on ohitettu muutamalla lausunnolla. Teot ovat puuttuneet. Toisaalta jos kritisoit uskontoa, saat varsin helposti kuulla olevasi militanttiateisti. Kenties siksi että oikein muut, eli esimerkiksi ihmiset kirkon sisällä, eivät käytä tuota näkökulmaa ja kritiikkiin liittyviä retorisia keinoja. Täsmälleen sama tapahtuu feminismissä. Jos otat esille patriarkaattiteoriaa kritisoivan feminismikulman korostamatta että tässä puhuu feministifilosofi, saat kuulla olevasi antifeministimies. Keskustelu on niin skeemautunut että lausunnot tulkitaan melko väkisin vääntäen sovinistimalliin. Minulle itse asiassa kävi tänään täsmälleen näin. Ja kun vaadin olkiukon korjaamista, kommentaattori toisti olkiukkonsa rakenteellisesti samanlaisena ja uusin sanoin. On toki niin että sivistyneessä keskustelussa olisi kenties syytä täsmentää asioita. Mutta toisaalta sivistyneessä keskustelussa ei luoda loukkaavia olkiukkoja, olla korjaamatta niitä ilmoituksesta. Ja jos ei tiedetä niin kysytään sen sijaan että väitetään toisen suuhun asioita.

Jos lähdetään alempitasoisen miehen maailmaan, on huomattava että usein toistuva teema tuntuu olevan se, että lassukka korostaa että naiset sanovat suulla yhtä ja palkitsevat teoilla toista. Henkenä on se, että tosiasiassa naiskulttuuri palkitsee ja täten luo mieskulttuurin. Logiikka on samantapainen kuin perinteisessä patriarkaattiteoriassa jossa anorektinen nainen on passivinen koska aggressiivinen sovinistimies(kulttuuri) käyttää (väki)valtaa ohjailussa ja vaatii naisilta tietynlaiseen muottiin menoa. Toisin sanoen kulttuuri alistaa miehen yksilönä aggressiiviseen mieskulttuuriin ja nainen on sitten kahdesti alistettu. Mieheydellä (kulttuuri) on aktiivinen asema. Joten tahdon vapaus on vain miehillä ja mieskulttuurilla. Nainen on uhri, mieheys on pahantekijä. Tässä logiikka vain menee toisin päin. Eli toisin sanoen naiset rankaisevat miehiä jotka eivät toimi tietyn mieskuvan mukaan. Ja se, että he sanoissa ja ideologiassa korostavat muuta nähdään petoksena jolla naiskulttuuri pesee maineensa niin että vain miestä voidaan syyttää. Eli naiskulttuuri määräisi seksin ja kodin ja perheen hallinnalla miehen töihin ja avioeron jälkeen syrjäytymään.
1: En usko että tämä teoria on sen pätevämpi kuin patriarkaattiteoriakaan. Mutta se on kuitenkin osatotuus ja näkökulma. Jota relevantisoi myös se, että samantapaiset ajatukset ovat naisnäkökulmassa aivan hyväksyttyjä. Eikä niiden lausujaa haukuta idiootiksi feministiryhmissä. Näkisin että tässä kaikessa on syynä nykyajan pahin asennesairaus. Se, että jokainen yrittää aina ja kaikkialla hankkia identiteetilleen uhrinstatusta. Se on poliittisesti kannattavaa. Joka tekee siitä vallankäyttöä hyvin omintakeisella tavalla. Eniten valtaa on sillä joka saa useimmat uskomaan olevansa uhri. Siksi uhriuden hakemiseen on suhtauduttava varoivaisuudella. Sillä näennäisuhrit itse asiassa vievät huomiota vakavista asioista. Niistä jotka ovat oikeasti uhreja.

Loppukaneetti:

Jos edelläolevien perusteiden nojalla ryhtyisin puhumaan toxic femininitystä julkisessa keskustelussa, huomio varmasti keskittyisi siihen miten epäkohtelias myrkky -sana käsitteessä on. Itseäni tämä ei kiinnosta. Ymmärrän että poliittis-aktivismitasolla myrkky -termi johtaa väärinkäsityksiin ja on leimaava. Minulla ei ole minkäänlaisia esteitä käyttää pejoratiivisia termejä argumentin sisällä. (Minulla on jopa eksaktisti määritelty kusipään käsite josta olen puhunut blogissani.)

Huomattavinta varmasti olisi se, että tämä koettaisiin vihamielisenä sellaisella tasolla että jos puolustautuisin selittämällä että kritiikin olemassaolo on  isoin ongelma. Nykyfeminismin virtauksia lainaten voisin selittää innolla että "minusta on ikävää että naiset eivät ymmärrä tehdä eroa sen välillä mihin he identifioituvat ja sillä mitkä vain ovat heihin liittyviä ominaisuuksiaan ja mitkä ovat heihin kulttuurin liittämiä käsitteitä." Mutta paskapuhettahan se olisi. Ei ole mitään kulttuurista mieheyttä ja kulttuurista naiseutta joka lilluisi abstraktina platonisena ideana jossain tyhjässä. Ei. Kulttuuri syntyy massoista ja keskiarvoista ja mielipideklustereista. Samoin mies- ja naiskuvat. Mieheys ja naiseus koostuu yksilöiden näkemyksistä ja teoista. Muu on yhtä naurettavaa kuin "vihaan syntiä mutta rakastan syntistä" -ajattelu jossa tuntuu olevan leimallista se, että "rakastan sinua mutta vihaan kaikkea mitä olet, edustat, teet, ajattelet ja olet". Kaikki tämänlainen on ideologista paskaa jolla peitetään se tosiasia että liikkeessä toimivat ihmiset ovat laajakirjoisesti paskiaisia.

Femnismiä ja fundamentalismikristillisyyttä yhdistääkin se, että molemmissa esiintyy melkoisessa määrin sellaista että sivistyssanoihin kiedotut asennevammat ja pilkallisuudet mitätöidään absraktioimalla niihin liittyvät konkreettiset ongelmat. Tai määrittelemällä hyvyys sillä tavalla että ongelmakäyttäytyminen onkin emansipaatiota tai hyvyyttä. Feminismin kohdalla sellaiset käsitteet kuin "mansplaining" ja "toxic masculinity" ovat tämän ytimessä. Ja ne ovat tätä siitä huolimatta että nämä ajatukset eivät itse asiassa ole täysin ja läpeensä onttoja ja typeriä.

Miten feminismikään ei ole mitä voisi luulla.

Piirtelin ylläolevan kuvan aikani kuluksi. (Sitä kannattaa klikata suuremmaksi.) Siinä olen tiivistänyt sitä miten feminismi suhtautuu käsitteisiin jotka ovat sitä lähellä. Nykyisin muodissa oleva feminismi pitää niitä likimain samana asiana. Eli termit olisivat jotenkin oleellisesti synonyymisiä. Ja tästä on syntynyt sellaisia kysymyksiä kuin että miten voi edes ajaa tasa-arvoa jos ei ole feministi. Kuitenkin kun niistä tehdään venn-diagrammi voidaan sen avulla luokitella erilaisia alaosastoja. Joihin livahtaa aivan selvästi erilaisia näkemyksiä.

Jos esimerkiksi otetaan feminismi, on selvää että siellä todellakin on Rosa Meriläisen edustama feminismin luokka. Siinä feminismi ajaa tasa-arvoa ja on sukupuolineutraali. Se ei vain ole ainut tapa olla feministi joten yhtäläisyysmerkkejä voidaan vetää. Meriläinen kuitenkin opettaa meille että feminismi, sukupuolineutraalius ja tasa-arvo eivät ole keskenään ristiriidassa.

Sen sijaan on paljonkin sellaista feminismiä joka ei aja tasa-arvoa. Tämän voi tehdä kahtakin kautta.
1: Joko edustamalla ns. telaketjufeminismiä jossa vastustetaan miehiä. Venn-diagrammiin esiin kaivamani näytteet kertovat että tätä suoranaista miesvihaa on aivan nimekkäissäkin feministeissä.
2: Toinen, edellistä yleisempi, tapa on ajaa feminismiä siten että se on naisliike. Tämä voi jopa kieltää ajatuksen siitä että mies voisi olla feministi. Ja tätä varten on luotu erityinen profeminismin käsite. Suosittu ajatus siitä että mies ei voi olla feministi vaan ainoastaan profeministi kertoo siitä että asenteet eivät ole sukupuolineutraaleja. Jos liike on naisasialiike, se ei hae tasa-arvoa vaan naisten oikeuksia. Ja vaikka tätä sanotaan "historian havinaksi" se ei sitä nimenomaan ole.
     2.1: Toki tämä näkemys saadaan sovitettua lähelle tasa-arvonkin hakemista. Jos miesten ongelmat kielletään ja korostetaan että tehtävänä on miesten etuoikeuksien purkamisesta ja naisten oikeuksien lisäämisestä. Ja tämä nähdään samaksi kuin tasa-arvo.

Samoin kaikki feminismi ei olekaan sitä että naisten tulisi tehdä samoja asioita kuin miesten. Toki esimerkiksi Simone de Beauvoir ajoi sitä että sukupuolten erot ovat kulttuurisia ja siksi nainen voi tehdä sen minkä mieskin. Mutta sitten sellaiset nimekkäät feministit kuin Luce Irigaray taas korostaa että on oltava feministi ja hakea tasa-arvoa. Mutta että miehet ja naiset ovat keskenään hyvin erilaisia ja siksi naisten ei tarvitse toimia miesten maailmassa miesten ehdoin vaan nimenomaan hankkia tasa-arvoisuutta erilaisuuden kautta.

Sukupuolineutraaliudenkin kohdalla on syytä muistaa sellaisia naisia kuin Ayn Rand. Hän on sukupuolineutraali. Hänen "Atlas Shrugged" tarinoi eräänalaisesta superihmisestä. Ja tässä sukupuoli ei ole tärkeä. Hän ei aja tasa-arvoa eikä feminismiä vaikka ajaakin sitä että naiset voivat tehdä sen minkä miehetkin. Kunhan vaan ovat kyvykkäitä eivätkä surkeaa epäonnistunutta massaa. Randin nimi ei tule toki usein mieleen feminismiaiheessa koska hän käsitteelee yhteiskuntaa ja taloutta. Mutta kun tiedostaa että hän on sukupuolineutraali mutta hierarkinen eikä feministi, niin se juuri vahvistaa sen pointin. Että nämä asiat ovatkin irrallisia vaikka niitä käytetään kuin ne olisivatkin synonyymejä.

Oma näkemykseni taas on sukupuolineutraali ja tasa-arvoa ajava siinä mielessä että en välitä feminismistä. (Kyllä. Kun olen ottanut listalle tärkeitä filosofeja, on selvää että myös minä, kaikkien aikojen tärkein filosofi, olen siellä.) Osaaminen ei ole sukupuoleen sidottua ja kaikille on annettava tilaa toimia. En ole kuitenkaan tässä kohden hierarkinen, kuten Randt. Järkevän neron yli-ihmismyyttiä on turhaa hakea minun ihmiskyynisessä maailmassani jossa ei yksilöiden kognition ylivoimaisuudelle anneta tilaa.

On kaksi tapaa ajaa tasa-arvoa olematta feministi.
1: Ensimmäinen on maskulinismi. Siinä tasa-arvoa tavoitellaan miesnäkökulmasta. Silloin ei välttämättä edes lähdetä mestaroimaan naisten aiheissa. Eli ei heittäydytä niiden mestareiksi.
2: Toisesta tavasta minun on pakko nostaa esille Päiviö Latvus. Hänen maailmassaan naisia ylistetään. Mutta hän on kristitty sellaisella fundamentalistisella tavalla että feministit pitävät hänenlaisiaan jonain jota vastaan feministit taistelevat. Sillä hänen maailmassaan sukupuolierot ovat hyvinkin lukkoonlyötyjä. Tässä on toki samantapaisia sävyjä kuin Luce Irigarayllä, eli tasa-arvoisuutta haetaan sukupuolierot kunnioittaen. Mutta asenne ei kuitenkaan ole feministinen. Latvus korostaa että tasa-arvo ei välttämättä tarkoita sukupuolineutraaliutta eikä feminismiä. Hyvin moni "perinteisten perhearvojen" kannattaja ei vihaa tasa-arvoa tässä mielessä. He vain eivät pidä feminismistä eivätkä sukupuolineutraaliudesta.

Voidaankin sanoa että vaikka kolmea käsitettä (1) feminismiä, (2) tasa-arvoa ja (3) sukupuolineutraaliuden käsitteitä pidetään samana, ne eivät sitä ole. Siksi jos joku kysyy miten voi ajaa tasa-arvoa jos ei suostu olemaan feministi tunnustaa lähinnä sen että ei ole tutustunut kovin syvästi feminismin erilaisiin suuntauksiin. Tässä tapauksessa kannattaa luonnollisesti olla varautunut ennen kuin heittää itselleen jotain feministin identiteettileimaakaan. Tiedä mihin hyppäät!

Koska aspergerit eivät ansaitse ketään.

Internetissä on teksti "21 Oblivious Men That Are Now Single For A Reason. Number 7 Is So Awkward." Siinä on deittimokia. Niissä on myös kantava teema. Ja se ei ole se, että röyhkeä sovinistisika kiusaa naisia. Tai missä ideologinen fantatismi, pahalta haiseminen, öykkäröinti ja huonot tavat olisivat syy. Osa on kepposen suuntaa, mutta vahva enemmistö kuuluu siihen luokkaan jossa "A girl once asked me to keep my dorm door unlocked so that she could wake me up in the morning. The next morning she crawled into bed with me and I couldn't understand why she would come over if she was so tired." ... "I once had cute female in my bed. Said she was cold. So ... I gave her another blanket."

Nämä ovat todennäköisesti vitsin vuoksi kerrottuja "perustuu tositapahtumiin samalla tavalla kuin "mothman" -kauhuelokuva" -tarinoita. Mutta se kuitenkin herätti keskustelua. Naisten puolestapuhujien kautta esille tuli esimerkiksi se, miten kiertoilmausten käyttö johtuu siitä, että naisten seksuaalisuutta on rajoitettu. Toisaalta tässä usein korostetaan sitä miten miesten tulisi vain ymmärtää ilman kovin vahvaa viestintää. ; Kun itse liitin viestin omaan facebooksivuuni skriptilä "koska aspergerit eivät ansaitse ketään", ei viestittely ollut yhtä ... vapautunutta. Ja syy on selvä. Linkin vitsit kun osuvat tyypilliseen "aspergerhuumorin" nicheen. Siihen jota itse laitoin hikipedian "aspergerin syndrooma" -artikkeliin. "Jos Aspergerin oireyhtymäinen pääsee treffeille ja kaikkia todennäköisyyksiä vastaan myös saatille, ja jos toinen kuiskuttaa hänen korvaansa pyynnön laskea housunsa, niin Aspergerin syndroomainen singahtaa tikkana vaatekaapille luetteloimaan." Se olisi raastavan hauskaa jos se ei olisi totta.

Itse asiassa, vaikka minulla ei ole aspergerin syndroomasta loppuunastivietyä diagnoosia, vaan ainoastaan vihje ja epäilys, niin suuri osa mainituista tempuista ovat juuri sitä mitä minä tekisin. Joka kertoo siitä, että tämänlaiseen käytökseen ei välttämättä ehkä tarvita edes minkään sortin diagnoosia tai poikkeustilaa. Ja minusta ne nimenomaan kuuluisivat ns. hyvien tapojen ja asiallisen kohteliaan kohtelun piiriin. Ja jos sellaisesta loukkaantuu, niin ei ole enää tekijän ongelma. Toki ymmärrän että moni ei pidä siitä että kosketusetäisyydelle pääseminen pitää ansaita.
1: Ja minun kanssani se pitää ansaita. Minuun ei kosketeta muuta kuin sellaisessa asiayhteydessä jonka ymmärrän ja koen turvalliseksi. Joka on esimerkiksi nivellukko ja heitto betonilattialle. Ja kysymys ei ole seksuaalisesta ujoudesta, vaan luottamuksesta joka ansaitaan. Esimerkiksi miekkailunopettajani on saanut erityisoikeuden koskettaa minuun keskustelun yhteydessä tai miehekkään selänläimimisen kontekstissa virallisesti vasta muutaman kuukauden. Aivan kaikki käyvät tämän prosessin läpi. Ja kun on huomioitava, että pidän miekkailunopettajastani, olen hänen faninsa, ja hän on ollut minulle reilu vuosikausia ennen tämän ansaitsemista, niin miksi sinä luulet voivasi oikoa asioita parissa tunnissa? (Mutta seksipuoli on tietysti hyvä syy. En ole "aivan kohtuuton".)

Olen toki keskustellut ns. aikuisten naisten kanssa siitä, miten heille ei deitillä pidä olla kylmä tai hitaasti lämpeävä mies, vaan pitää vähän tulisuuttakin olla. Nämä ovat luonnollisesti heidän mieltymyksiään ja heillä on oikeus siihen. Hankalaksi (kaltaisteni kannalta) tilanne muuttuu lähinnä jos siitä tulee kovin yleinen normi. (Ja uskokaa minua. Se on.)

En kuitenkaan jätä tätä aihetta vain tähän. Sillä tämä toimii mainiona alustuksena toiselle asialle. Nimittäin seksuaalisuudelle ja sukupuolisuudelle. Sekä sille miten se toimii yhteiskunnassamme.

"Takkiraudassa" kommentoitiin Tallink Siljan tuoretta valistusta-vai-uhrin-syyttämistä -vääntöön liittynyttä tapausta. "Taannoisessa keskustelussa joku totesi, että cool on aikuismaista, ja yhdistetään maskuliinisuuteen, kun taas kawaii on neoteenista, ja yhdistetään feminiinisyyteen. Eli että yhteiskunta olettaa miesten olevan cool ja käyttäytyvän mahdollisimman kypsästi ja aikuismaisesti ja ottamaan vastuun itsestään ja tekemisistään, kun taas naisilla tilanne on päinvastoin: naisen oletetaan olevan mahdollisimman epäkypsiä, lapsellisia ja kakaramaisia ja vierittämään syyt törttöilyistään jonkun toisen niskoille. Eli että jos nakkikioskilla mies saa turpaansa, se on miehen oma syy (mitäs joutui hakatuksi) kun taas jos nainen lärvää itsensä patologiseen humalaan ja tulee raiskaajaksi, se on aina raiskaajan vika (ei naisen itsensä). Kaksinaismoralismiako? Ehkä, mutta elämä vain on sellaista."

"Minä" (tästä lähtien "joku") olen toki esittänyt tämänlaista. Ja vaikka olenkin tyytyväinen siitä, että tämä huomio on kiinnostanut jotakuta, niin ihmettelen. Sillä jos mietimme seksuaalisuutta, on siveys ja se että ei raiskaa vastuullisuutta. Kuitenkin tosiasiassa hyvin monessa kulttuurissa on nimenomaan niin että naisen tehtävä on olla siveä ja suojella miestä tämän kyltymättömältä libidoltaan. Tämä vihjaa siihen että cool -teoria hakee aikuispiirteitä seksuaalisuudesta. Joka ei toki ole mitenkään neoteenista. Ja tässä mielessä naisten seksuaalinen vapautuminen ei olekaan sama kuin lapsellinen leikkimielisyys. 
1: Itse asiassa voidaan sanoa että tämä paljastaa, että aikuisuus vs. neotenia toimii paremmin ulkoisissa piirteissä kuin käyttäytymisessä. Käytösmalleissa on helppoa selittää mikä tahansa miksi tahansa. Jos siveys on aikuista kypsyyttä tai neoteenista aseksuaalisuutta, ja humalapäissä tapahtuva seksuaalinen koheltaminen on lapseksi latistumista tai aikuisen oikeuksien ottamista ja kypsää seksuaalisen leikkimielisyyden osoittamista.
     1.1: Mutta kun katsotaan sitä mitä cool -käsitteeseen on aikojen varrella liitetty, niin näyttää että varsin konsistentisti mies kantaa vastuuta kaikessa paitsi päihde-seksi-väkivalta -kolmiossa. Ja tämä muistuttaa siitä että tosiasiassa "miehenmuotoisuus" ei olisikaan oikeasti sitä mitä suurin osa miehistä oikeasti on. Vaan se on ihannemies, joka viittaa enemmänkin soturikulttuureissa tavattuun maskuliinisuuden tyyppiin. Soturit ovat cool ja miehekkyyden ihanne, jota vain harva mies oikeasti on koskaan noudattanut. ; Ajatus ei ole kovin vaikea ymmärtää, sillä hyveissä on usein arvostettu sitä että ne olisivat jotenkin saavutus. Erityisen miehekkääseen cooliuteen sopiva audatia -hyve on Fiore dei Liberin kirjoissa mainittu siksi että se on vaikeaa ja harvinaista. Jos hyve on yleinen ja helppo, se ei helposti pääse etiikan kirjan listoille.

Siitä huolimatta, jatkaakseni aloitettua (ehkä varsin ontuvaa ja kenties teloituksen arvoista) vertaustani loppuun asti, voidaan huomata miten naisten seksuaalinen avoimuus on tuonut uuden piirteen. Se ei ole ensimmäisestä tekosyystä raiskaava mies, tai naisten halukkuutta törkeän seksuaalisen häirinnän taustasyynä korostava mies. Se on se, että miesten siveys on muuttunut loukkaukseksi. Loukkaukseksi josta on tullut ymmärrettävä. Kaikki ymmärtävät että "Oblivious Men" -listan miehet toimivat jotenkin väärin kun eivät suostu seksiin. Naiset yhä nykymaailmassakin olettavat että mies on jonkinlainen panokone. Ilman tätä taustaoletusta voitaisiin miettiä että miten tasa-arvolle törkeää olisi tehdä luettelo jossa selitettäisiin tarinoita "naisista jotka eivät antaneet ensitreffeillä" ja sitten yhdessä sanottaisiin että onpa ymmärrettävä ja hyvä syy. Että on noloja nuo naiset kyllä. Uskoisin että tämäkin herättäisi keskustelua. Mutta lähinnä paheksuvasti. Että millaista sovinismia ja raiskausintoilua.

Kenties syynä onkin se, että kaikenmaailman soturikulttuuritoiveet ovat sittenkin naisten suosikkilistoilla. Kenties tasa-arvo on todellakin mennyt siihen että naiset ovat vapautuneet neoteniaan liittyvästä prinsessakultista. Mutta miehet ovat yhä soturikulttinsa vankeja. Ja että kenties se voima joka eniten tunkee miehiä sinne onkin tässä kyseisessä asiassa nimenomaan nainen, eikä mikään fallosentrinen patriarkaatti.

Alas matriarkaatti!

Tuoreen "Suomen Kuvalehden" sarkakuvissa oli "Kramppeja ja Nyrjähdyksiä", jossa mies oli vaatekaupassa vaimonsa kanssa. Vaimo korosti, että hän on suvaitsevainen. Että hän antaa homojen mennä avioon, ja sallii miesten pukeutuvan vaikka vaaleanpunaiseen paitaan - kunhan se ei ole hänen miehensä.

Tämä ei vastaa omaa elämääni. Oma elämänkumppanini on kenties valitettavissakin määrin niitä ihmisiä jotka pukeutuvat kuin rekkalesbot. Ei siksi, että olisi rekkalesbo (en ole sentään niin naisellinen). Vaan koska hän ei välitä. Tässä suhteessa elämäni onkin onnellista ja voin pukeutua niin omalla tyylillä tai harkitsemattomasti  kuin ikinä haluan.

Sen sijaan laajemmin ilmiö kyllä vastaa kokemusmaailmaani ; Jotenkin näyttää siltä, että moni nainen kokee että heillä on ikään kuin oikeus puuttua esteettiseen maailmaan. Miesten pukeutumista voi ohjata neuvoin ja kehotuksin. Osa naisista tekee tätä siten, että he esimerkiksi arvioivat jokaisen vaatteen tyylikkyyden tai tyylittömyyden. Eräs tietämäni nainen jonka kanssa olen usein tekemisissä, arvioi uusien vaatekappaleideni kohdalla esimerkiksi sitä, sopiiko viininpunainen miehelle vai ei.

Tässä kohden voidaankin sanoa, että yhteiskunnassa on miesten pukeutumista ohjaava "muoti" jota ei saa rikkoa. Rikkomista ohjaa kaksi tahoa. Jos mies esimerkiksi pukeutuu vaaleanpunaiseen, niin on kaksi ryhmää jotka ohjastavat "oikeille teille".
1: On miesten sisäistä valtaa. Tässä tyylikeinona on maskuliinisen mitätöiminen ja homoseksuaalisuuskategoriaan tiputtaminen. Pukeutuminen on siis joko "munatonta", "nössöä" tai "homoa". Keinona on aggressio, huutelu ja kenties jopa tappelemiseen kehottaminen. (Tyylitajusta ja pukeutumisesta aivan selvästi obsessiivisesti kiinnostuneet miehet käyvät päälle. Joka on minusta aivan helvetin homoa!)
2: On naisten valtaa, jossa ohjastetaan, neuvotaan ja paheksutaan vääristä ratkaisuista.

Keskustelin tästä seikasta, en siis tappelupuolesta vaan korostetusti siitä naisten estetiikasta. Minulle kerrottiin, että syyllinen on mieskulttuuri. Sanottiin että saan heteromiehenä pukeutua niin pinkkiin kuin haluan. Ja minua kannustettiin sisarellisella huudolla "Alas patriarkaatti!" Ihmettelin tätä. Koska naisethan siinä oli päättämässä että valta estetiikkaan ja pukeutumiseen on heillä ja että miehen olisi pysyttävä siinä. Jos mies päättää että naien paikka on keittiössä, hän harjoittaa patriarkaattia. Ehdotin että tässä on taustalla enemmän heteronormatiivisuus jossa sukupuoli nähdään ikään kuin työnjakona ja tiettyinä valta-alueina. Ja että tässä ei mies sorra naista vaan nainen miestä. Ja että voimanlähde on sukupuolineutraali normaalilla normatisoiva maailma jota voisi kutsua sukupuoleen sitomattomasti muodossa "heteronormatiivisuus".

Minulle sanottiin suoraan että heteronormatiivisuus ja patriarkaatti nimenomaan ovat sama asia ja toisistaan erottamattomia. Että heteronormatiivisuus on sisäänrakennettuna patriarkaattiin, erottamattomasti ja ylittämättömästi. ; Minua opastettiin että maailmassa on oletus että naiset ovat muotiasioissa parempia kuin miehet. Ja tämä on patriarkaatin väheksyvä oletus. Tässä korostettiin että kyseessä on valtapeli jossa nainen on sorrettu koska muotia pidetään automaattisesti vähempiarvoisina kuin traditionaalisesti miesten kiinnostuksen kohteita kuten urheilua.

En toki voi olla enempää yksimielinen siitä että urheilun seuraamisesta on jostain absurdista syystä tehty tärkeää, jopa suorastaan isänmaallinen kansalaisvelvollisuus, kun taas muodista kiinnostuneet ovat pinnallisia kanoja (naiset) ja homohtavia ei-tosimiehiä (miehet). Samoin tietysti olen samaa mieltä siitä että naiset ovat ehkä tietoisempia tyyliasioista siksi, että yhteiskunta asettaa naisille enemmän ulkonäköpaineita kuin miehille.

Silti en voi olla tuomatta esiin sitä, että tässä nimenomaan yritetään mitätöidä tyylitajupyrkimys. Se, että pinkki paita on miehen päällä ja tätä pidetään jonkinlaisena puolustettavana vapautena kuvastaa juuri sitä että kenties juuri tämä priorisointi rikotaan. Ehkä naiset ovatkin saaneet paremman saaliin, oikeasti merkittävissä asioissa valta on heidän käsissään. Voidaan jopa sanoa, että kenties miehet on huijattu pois esteettisestä elämyksiä tuottavasta kokemusmaailmasta ja opetettu menemään töihin suorittamisen ja vallan maailmaan. Ja että tässä keinona on vääristää prioriteetit lähtökohdiltaan. Eli kenties työssäkäyminen ja toisten pomottaminen eivät ole mitään rakentavia ihmisen itseisarvoja tai maaleja, vaan huijaus jolla miehet ikään kuin saadaan tärkeyden illuusion nimissä tavoittelemaan jotain ikävää ja tylsää jota ei oikeasti haluaisi tehdä!

On merkittävää, että usein tässä suhtaudutaan ilmiöön ja tilanteeseen sukupuolen eikä tilanteen mukaan;
1: Keskustelussa nousi esille naisten humpuukituotteet. Feministi oli varsin tyytymätön siihen että jos tuote on suunnattu ja sitä markkinoidaan naisille, se on aina (a) pinkki tai vähintäänkin pastellisävyinen, (b) ja sen toimintoja on karsittu koska eihän nyt naiset voi ymmärtää mitään monimutkaista.
2: Sama ihminen oli kuitenkin sitä mieltä että miesten puku tekee miesten elämästä helpompaa ja että tyylitajusta tehdään naiselle ikään kuin ylimääräinen haaste josta olisi suoriuduttava. Mies voi periaatteessa mennä mihin tahansa työtilaisuuteen puku päällä, kun taas naisten on pakko miettiä pukeutumistaan enemmän, koska naisilla ei ole samanlaista uniformua tarjolla kuin miehille. Eli kun (a) miesten vaatteista poistetaan värivaihtoehtoja ja se on musta tai ainakin tumma (b) poistetaan muotoilun ja yksityiskohtien variaatiota koska eihän miestä innosta estetiikka, on miehen syytä olla tyytyväinen.

Ragean? Minäkö muka?!!

Itse provosoiduin - uskomatonta kyllä tämä luonteelleni aivan totaalisen vieras ja toodeeellaa yllättävä reaktio, jota kukaan ei taatusti ikinä missään osaa odottaa minulta -  tästä tilanteesta sen verran, että hylkäsin neutraalin heteronormatiivisuuden. Otin sen sijaan käyttöön "alas matriarkaatti" -huudon. Perustelin tätä sillä että sanoilla on denotaatiot ja konnotaatiot;

Peruskäsitteitä;
1: "Patriarkaatti" on viittaus joka käsittelee vallankäytön jakoa ja sen soveltamista. Sitä ei liitetä miehiin sukupuolena vaan mieheen ideaalina. Kulttuuri yrittää tietysti rakentaa mielivaltaisen yhteyden näiden kahden välille ja rakentaa niin että jos sukupuolesi on mies, käyttäydyt kuten "patriarkaatti miesmalli" käskee. Patriarkaatissa on kysymys "miesvallasta". Siitä vapautuminen on emansipaatiota.
2:  Naisille ja miehille jaetaan valta-alueet, tätä jaottelua voidaan kutsua heteronormatiivisuudeksi. Siinä on määritelty mitkä ovat naisen ja miehen valta-alueet. Nähdäkseni miehen valta-alueeksi on otettu työ talon ulkopuolella. (Velvollisuudet ovat tässä mukana.) Samoin kotityöt hellan ja nyrkin välissä on määritetty naisten valta-alueeksi. Ja tyylitaju. Kulttuuri yrittää rakentaa niin että yksilöt huolehtivat omista vastuualueistaan eli valta-alueistaan. Oman sukupuolen roolien ylittäjää rangaistaan olipa hän nainen tai mies.
3: On määritelty niin, että emansipoiva feminismi ajaa tasa-arvoa eikä suoraan naisten asiaa. Käytännössä kaikki mitä feministit vastustavat on patriarkaattia.; jos mies pyrkii naisen valta-asemalla hankkimaan vapautta, tätäkin pidetään miehen syyllisyytenä. Miesvallan hallintaan on siis annettu myös se, missä rajat menevät.

Kun kohdataan tilanne jossa tätä miesten pukeutmisen jarruttamista ei saa kutsua "matriarkaatiksi" on mielenkiintoinen. Voidaanhan senkin kohdalla sanoa että ei siinä vihata naista, vaan naiseuteen liitettyä vallankäyttöä. Kun tätä pitää kutsua patriarkaatiksi joka viittaa mieheen. Tätä pidetään asiallisena ja tästä luopumiseta pahastutaan. Derrida, Foucault ja muut vastaavat perinteet opettavat että tälläisissä tilanteissa on hyvä kysyä että "miksi". Ja näiden teorioiden nojalla feministit itse usein toimivat, joten oletan että ne ovat kelpo keskustelunlähde. En siis rakenna omia määritteitäni vaan kuljetan asiaa omista ehdoistani joustaen ja toisen argumentaatiomaailmaa soveltaen.

Näkisin että tärkeimpänä syynä "matriarkaatti" -sanan käyttöön on se, että sanoilla on paitsi ideologisesti korrektit ja viralliset määritelmäsisällöt, ns. denotaatiot, niin niin niillä on myös konnotaatiot, mielikuvat. Politiikassa, joka on vallankäyttörakenteiden ytimessä, ihmisiä ohjataan juuri imagolla ja mielikuvilla. "Matriarkaatissa" on tietty viesti jota ei haluta tuoda esille. "Patriarkaatti" -sanan soveltamien kaikkeen sukupuolisuutta koskevaan vallankäyttöön pitää itsessää sisällään piilotetun valtarakenteen ja viestin. Sanan konnotaatioissa on poliittinen valtarakenne joka yritetään piilottaa. ~ Tämä on : Patriarkaatti viittaa mielikuvissa miehiin. Nainen voi silloin hakea itselleen syyttömän uhristatuksen ja delegoida vastuun muualle. MYÖS silloin kun tosiasiassa hän itse on rajoittamassa toisten oikeuksia tehdä asioita. Esimerkiksi juuri jos nainen vaatii miestä pukeutumaan toisella tavalla, hän vahtii oman valta-alueensa sisältöä. Hänen on vaikeampi tiedostaa että hän on sortaja, koska patriarkaatti -sanan konnotaatiot viittaavat miesten valtaan ja mielikuva niistä sukupuolielimistä salakuljettuu mukana. Tällä rakennetaan tilannetta siihen, että naiset saavat lisää valtaa niillä alueilla jossa miehillä on ollut valtadominanssi. Mutta miehet eivät saa valtaa siellä missä on naisten valtakunta.

Koska tiedostaminen on muutoksen ensimmäinen askel, vaaleanpunaisen paidan kantaminen on vielä kauan jotain jota mies ei voi tehdä.

Vaatelias

Pikkutuhmassa fantasiahenkisessä "Oglaf" -nettisarjakuvassa on strippi otsikolla "Submission" . Siinä nainen kertoo olevansa kiinnostunut sadomasokismista, ja että hän haluaa olla alistuva osapuoli. Kuitenkin kun hän kuvailee sitä miten toimimalla tämä saavutetaan päädytään huipennukseen "So when you say 'I'm submissive' you mean 'I'm lazy and demanding'." (Johon vastaus on "Yeeesss, And I deserve to be punished for it.")

Kyseessä on tietysti vain itsessään nettisarjakuva. Mutta tämä näkökulma on mielenkiintoinen esiinnostettava. Sillä sadomasokismi - tai oikeastaan tuossa sarjakuvassakin esiin nouseva pseudosadomasokismi - on tällä hetkellä naisten eroottisten kirjojen kohdalla muodikas, myyvä ja suosittu aihe. (Erotiikan ja pornon erohan on usein se, että "'erotiikka' on 'pornoa joka toimii minulle'".) Suosion syy näyttääkin omituiselta.

Nähdäkseni tässä on takana laajempi tasa -arvoistuminen. Ajatus siitä että nainen on passiivinen siemenen vastaanottaja nähdään antiikkisena, jonain jossa mieskunta (tai heidän valtaryntäyksensä, patriarkaatti) korostaa omaa aktiivista osaansa ja jossa nainen alistuu tätä kautta kohteeksi. Näin ollen se, että nainen on "lahnana" nähdään jonain joka halventaa naista. Tai sitä pidetään helposti ajatuksena "heteronormatiivisena".

On toki mukavaa että naiset ovat aktiivisia seksielämässä. Mutta tässä on varjopuoli. Sillä jos passiivinen oleilu nähdään alistumisena, siitä syntyy helposti dogman kanssa aivan yhtä dogmaattinen vastanäkemys joka rajoittaa passiivista oleilua. Että nainen joka ei osallistu aktiivisesti, on sillä hetkellä jotekin kahlitumpi ja vähemmän vapaa itsensä. Syntyy erilaisia tarinoita, kuten käsitys jossa "lahnana makaava nainen" olisi vähemmän eroottinen olento.

Tämä aktivoituminen ja passivoituminen on siitä mielenkiintoinen, että seksissä on aina kysymys jonkinlaisesta työn ja vaivan jakamisesta. Joskus aktiivisuuspakko on verrattavissa siihen että joutuu aina tekemään työt. Joskus on mukavaa olla aivan laiskana. Tämä taas on vastadogman kautta pahuutta. Onneksi mikään ei ole niin kikkaileva kuin ihmisen mieli. Ja tätä kautta tarvitaan sadomasokismin kaltaisia konsepteja ; Ne ovat toiseutta koska niitä pidetään pervoina. Pervoilun harjoittaminen taas on avomielistä ja kokeilevaa, eli eroottista.

Näin ollen en ihmettelisi jos joku oikeasti sekoittaakin konsepteja. Että perinteinen heteronormatiivisena nähty vaihtoehto on joskus mukava ja se pitää vain nimetä uudestaan. Sadomasokismi on tässä täydellinen valinta, koska sen ytimessä on se, että toinen osapuoli haluaa olla "orjuutettu", se antaa luvan olla "uhristatuksella" ilman että aletaan pitämään "epäautenttisena ihmisenä", "toisia seuraavana lampaana", tai "eitiedostavana patriarkaatin heteronormatiivisen fallosentrisen vainon tiedottomana tottelijana". Nainen saa ottaa heikon roolin ja mies saa ottaa dominoivan roolin olematta paha. Saa ikään kuin luvan kanssa olla der commandant. (Jawohl!)

Asiaa ei todellakaan pahenna se, että seksissä ei ole poikkeuksellista (ellei hyvinkin yleistä) että passiivisena oleva osapuoli ohjeistaa tai muutoin ohjaa aktiivisen toiminnan. Jolloin ympyrä sulkeutuu ja saamme täsmälleen sen sadomasokismin määritelmän jonka Oglaf meille antoi. Ja jonka kaltaisia tuntuu löytyvän naisten "taiteellis-eroottisista" kirjoista joissa ehdottomasti kiinnostaa se kieli, taide ja kirjallisuus. (Sillä tavalla millä miehet lulkevat "Playboy" -lehdestä niitä artikkeleja. Jotka muuten voivat olla oikein hyviä.)

Kaikenkattava valta? (Miehet naisten seksiorjina)

Olen moittinut feministien emapipaatiota sovellettuna käsitteenä ontoksi. Kyseinen käsitehän on sellainen, että usein aivan päinvastaiset toimet ja asenteet nähdään vapauttavina ja kahlitsevina. Näin syntyy helposti pohja epätasa-arvoa hakevalle telaketjufeministeille jotka haluavat näytellä niitä asiallisia tasa-arvoa hakevia feministejä. Ympäripyöreily antaa heille tilaa sählätä ilman että retoriikan takana oleva "naisten sovinismi" näkyy heti.

Näin olen moittinut esimerkiksi sitä että naisten pukeutuminen on vaikeaa ; Jos nainen pukeutuu paljastavasti, hän altistaa itsensä objektiksi. Ja samoin käy jos hän pukeutuu peittävästi jolloin hän naamioi itsensä ja rajoittaa vapauksiaan. Ja jos hän pukeutuu pukuun tai muuhun "epäseksikkääseen", hän alstistuu miesten maailman miesnormeille sen sijaan että kykenisi olemaan nainen miesten maailmassa.

Miesasialiikkeessä on aivan ilmiselvästi liikkeellä vastaava asennetapa. Kun katsotaan teksti "Vaiettu tabu: Miehet naisten seksiuhreina" vainon luonne on seuraava:"Naiset houkuttelevat jo yhden perheen omanneet miehet uudelleen suhteeseen, ja tekemään toiset lapset ja maksamaan perheelleen toisen omistusasunnon. Nuoremmat naikkoset kyttäävät hyvin toimeentulevia miehiä, ja ovat valmiina seksin avulla houkuttelemaan miehet pois rauhallisesta ja tutusta parisuhteestaan uussuhteeseen. Nuoremmat naiset pistävät jo yhden perheen menot maksaneet miehet uuteen maksukierteeseen. Atte kertoo turhautuneena: "Kyllä se otti koville, joudin taas painamaan ylitöitä ja tekemään kovaa tiliä, kun nuorempi vaimo vietti kahden lapsen kanssa kuusi vuotta kotona. Ensin toisen lapsen kanssa kolme vuotta, ja sitten taas toisen lapsen. Ja minä raadoin ja maksoin. Jo toisen kerran"." Eli kyseessä on lapsen kasvattamisen vaatima panos jonka kautta miestä pohjimmiltaan orjuutetaan. ; Naiset iskevät miehiä jotka ovat jo vakiintuneet perheeseen, jolloin mies voi joutua panostamaan hyvin paljon työtä lapsiin.

Tämä on tietysti tottakin. Lapsi maksaa. Seksi johon liittyy lapsienhankinta on työlästä. "Palkkatutkija Summanen on huomauttanut, että lapsiperheissä mies tekee työssä keskimäärin neljänneksen pidempää päivää, kuin lapsiperheen äiti omalla työpaikallaan. Miesten seksuaalinen hyväksikäyttö on yleistä niin meillä, kuin muualla. Esimerkiksi Norjassa ollaan huolestuneita siitä, että yhä harvempi mies koskaan kokee isyyden iloa. Naiset ennemmin "kierrättävät" hyvätuloisia miehiä, eli yksi hyvätuloinen mies tekee lapsia kahdelle tai jopa useammalle naiselle. Näin hyvätuloisista, tavoitellusta miehistä puristetaan kaikki mehut irti. Pienituloisemmat miehet saavat omaksi onnekseen olla rauhassa tällaisilta seksin avulla mukaansa houkuttelevilta nappaaja-naikkosilta."

Tästä onkin suora linjama Hännikäiseen. Hän korostaa "Ilman" -kirjassaan että seksuaaliliberalismi tekee juuri yllä olevaa. Eli on haluttavia miehiä ja vähemmän haluttavia miehiä. Hännikäinen kokee että maailma on seksin suhteen epäreilu ; Toisilla on yllin kyllin, ja toiset jäävät ilman. Taustasyynä on juuri sama mekanismi ; On haluttavia miehiä ja eihaluttavia miehiä. Tässä nainen on seksuaalinen vallankäyttäjä ja mies uhri koska mies voi jäädä pakkoselibaattielämään. ; Kun asiaa katsoo tältä kannalta, "Miehet naisten seksiuhreina" näyttää siltä että yltäkylläisessä seksuaalisuudessa ollut mies valittaa siitä että hän ei saa seksiään ilmaiseksi. Tämä näyttää samalta kuin mitä tapahtuu talouselämässä : Monet rikkaat kokevat että köyhät ovat turhaan kateellisia, ja valittelevat esimerkiksi runsaita verojaan.

Asia tietysti huipentuu Laasasen markkina-arvoteoriaan. Hänen mukaansahan naisten seksuaalinen valta johtuu siitä että naiset tekevät valinnan seksissä. Ja että miehillä on erilainen markkina-arvo. Laasasen maailmassa se, että naisella on enemmän valinnanvaraa kuin miehellä tarkoittaa sitä, että valta on naisen käsissä. Tältä kantilta katsoen ylläoleva teksti näyttää omituiselta koska se näyttää että hyvätuloisilla miehillä ja muilla markkina-arvohierarkian huipulla köllivillä on sitä valinnanvaraa. Näin ollen tälläisen miehen pitäisi olla vallassa, markkina-arvonsa huipulla jossa hänellä on valtaa. Eikä mikään "seksiorja".

Mitä itse sanon näistä ristiriitojen taustoista?

Pohjimmiltaan näyttää siltä että "Miesten seksiorjana" oleminen johtuu käsityksestä jonka mukaan miehellä ei ole valinnanvaraa viekoitusten edessä. Markkina-arvoteoria ja "miesten seksiorjuus maksumiehinä" -teoriat saadaan yhteensopiviksi jos tässä kohden nähdään "eroksi naisen ja miehen välillä". Eli jos nähdään että mies ei ole vallassa koska hän on seksuaalisuutensa vietävissä kun taas markkina-arvossaan valitseva nainen tekee kylmän viileitä analyyttisiä valintoja kuin psykopaatti tai kone. Sillä nähdään että mies on luonnostaan seksuaalisesti aktiivinen ja mies ei.

Ajatuksessa että synnynnäinen seksivietti poistaisi vallankäytön on toki tavallaan ymmärrettävä ; Seksuaalisuus kokemuksena on kaikkea muuta kuin jokin "valinta". Emme valitse olemmeko homoja tai heteroita (tai lesboja). Emme valitse kehen ihastumme ja milloin. Näin ollen miehet olisivat ikään kuin synnynnäisesti tietynlaisia. On hyvä katsoa mitä tapahtuu jos viettitoiminta nähdään vapautuksena vastuusta.

Sillä kun Laasanen tarkastelee markkina-arvoteoriaansa laskelma ei välitä siitä onko alfaurosten haikailu jokin naisten sisällä oleva biologinen koneisto joka haluaa varmistaa maksukykyisen huollon syntyville jälkeläisille. Hän katsoo vain että naisilla on valinnanvaraa. Laskelma ei muutu siitä johtuuko valinta synnynnäisistä mieltymyksistä vai ovatko ne kylmän viileän tunteeton valinta. Tämä huomio on tärkeä, koska jos nainenkin on "viettiensä vietävänä" mutta vain eri tavalla (stereotyyppisiä seksuaalinäkemyksiä seuraten nainen biologisena olentona valikoi parhaan uroksen -teorialla aivan samalla tavalla kuin mies panee jokaista reikää -stereotypia.) Näin naisetkin pitäisi vapauttaa vastuusta.

Tässä kohden pitäisikin sanoa että mies ei ole oikeasti naisen vallankäytön alla, vaan viettiensä vallan alla. Sama koskisi tietysti naisiakin.

Kuitenkin asiaa lähestytään usein sekä naisliikkeen että meisliikkeen puolelta siten, että ajatellaan että tämä on jokin ongelma jossa on vallankäyttöä. Tällöin vapautuksia ei ole tai ne eivät ole oleellisia, vaan nähdään että ongelma voidaan ratkaista vaikkapa yhteiskuntarakenteiden muutoksella, perhepolitiikalla, pukeutumissäädöksillä tai sillä että miehet ja naiset tiedostuvat tilanteesta. Tämä korostaa postmodernia asiantilaa jossa seksuaalisuus ei olisikaan se joka meitä oikeasti ohjailisi. Näin ollen "naisten seksiorjaksi" joutunut maksumies ei olekaan vapautunut. ; Jos naisilla on seksuaalista valtaa koska he valitsevat rikkaiden ja köyhien miesten välistä (kuten em. tekstistä nousee esiin.) Hän on itse valinnut nuoremman naisen. Molemmissa joko on tai ei ole biologista taustaa, mutta joka tapauksessa perimmäinen valinta on ollut miehen.

Olisi lapsellista syyttää syrjähypystä pelkkää kikkeliä kun koko keho siellä sängyssä on. Selitys on toki tuttu. Vähän aikaa sitten oli pientä kohua kun katolinen pedofiilipappi varoitteli "viekottelevista nuorista". Tämä on kuitenkin vastuun projisointia. Tämä on yleensä selvää kaikille muille paitsi vastuun projisoijalle.
1: Itse asiassa kun rahankäytössä tilanne on se, että jos ihminen ei kykene kontrolloimaan itseän häneltä viedään luottoluokitus. Jos yksilö on niin vähän itseään hallitseva että ei ole enää vastuullinen tekemisistään se tarkoittaa yleensä sitä että asiassa annetaan huoltajan ja varainkäsittelijän tai vastaavan sitten tehdä valinnat. koska valinta ja vastuu eivät ole toimivia toisistaan riippumatta. Pitäisikö tälläisiltä itsekontrollin tuolla puolella olevia viettikoneita sitten esimerkiksi rajoittaa heidän avioliitto-oikeuttaan? Kysymys voi tuntua naurettavalta, ja se onkin juuri sitä. Koska jokainen tietää että kiimaisellakin kyseessä on valintatilanne jonka tekee ihan itse eikä aseella uhaten ulkopuolisen uhkauksen edessä.

Seksin seurausten hinta ei ole sekään mikään vapautus. Se on päin vastoin klassisen vapausnäkemyksen vastainen, koska yleensä ottaen valinta josta on seurauksia joista sitten on vastuussa (hyvässä ja huonossa) on tärkeä osa aitoa vapautta. Lastenhoidon kalleus on toki ilmiselviö, ja jos miehellä on lapsia eri perheissä eri aikoina, hän taatusti pitempi aikainen ja isompi panostus tähän aiheeseen. Tämä on kuitenkin tekojen seuraus. Tästä valittaminen "tiedostamattomuuden" nimissä perustuu väitteeseen että mies olisi vapautettava vastuusta koska hän on "vitun tyhmä" (mahdollisesti ei muuten mutta vitunhimon vuoksi vähintään). ; Tilanne vertautuu siihen kuin ne seksuaalista valtaa käyttävät naiset valittavat vatteidensa ja muiden seksuaalista vetovoimaa kasvattavien hankintojensa kalleudesta ja hinnasta. Että miten kallista miehiä onkaan miellyttää kun pitää taas uudet korkkarit hankkia. Että tässä töitä tehdään jotta voitaisiin olla miehille strippareita. (Ei,m tämänlainen puhe ei ole aivan ennenkuulumatonta. Aivan yhtä pelleä se kuitenkin on.)

Tässä kulmassa on sanottava suoraan, että seksuaalisuuden liberalisoitumisen myötä eroja on noussut esille. Tämä ei sinällään yllärä, koska näen että perhe ja seksuaalisuus ja työ ovat toisiinsa kytkeytyneitä. Näin ollen seksuaalisuuspuheen takaa voidaan nähdä tavoite hakeutua perinteiseen perhemalliin. Eli oikeasti tässä ei puhuta miesten ja naisten vallasta, vaan yritetään kätköpolitisoida asioita. Strategia on tuttu fundamentalistiuskovaisten parista ; Heille seksuaalinen valta ei toki ole se "termi" jonka taakse ihan muut asiat kätketään. Kristitty teokraattinen kulttuuri ei onnistu kontrollomaan omista vakaumuksistaan kaikkia pakottavia normeja, ei useissa aiheissa voi selittää uskonnonvapaudella sitä että heidän vakaumuksensa rajoittaa niitä jotka eivät jaa samaa vakaumusta, joten he naamioivat toimintansa "lapsen parhaaksi" (esimerkiksi alkoholikeskustelussa). Kun oikea asia on sellainen että sitä ei kukaan haluaisi oikein muuttaa, on asia muutettava siten että aihetta väritetään aiheella josta keskustelu nähdään yleisemin neuvottelemisen arvoiseksi. Ja sitten näitä vain pidetään samana. Tämä "troijan hevonen" -strategian retoriikka onnistuu juuri siksi että asiat nivoutuvat hieman yhteen. Ja siksi osa tekee niin että käsittelee niitä yhtenä ja samana asiana. (Mikä on filosofisesti omituinen tapa rajata, mutta ihmiset eivät usein ajattele riittävän analyyttisesti muutoinkaan.)

Tämä muistuttaa kuitenkin siitä että tosiasiassa seksuaalinen valta on jakautunut varsin erikoisesti. Olenkin aiemmin selittänyt että oikeasti patriarkaatti ei sovella valtaa naisiin. Vaan pääasiassa tämä vallankäyttö kohdistuu muihin miehiin. Näin ollen henkenä onkin se, että naisilla on useammin seksuaalista valtaa kuin miehillä. Mutta että tilit tasautuvat tilastollisesti ; Koska seksiin tarvitaan aina kaksi, on selvää että mukana on yhtä monta miessuostumusta kuin naissuostumustakin. (Raiskaukset ovat tilastollisesti sen verran harvinaisia että en nyt tässä ota tätä huomioon laskelmassa.

Tämä painottaa tilannetta niin että miehet  valitsevat rippuisesti enemmän kuin naiset.) "Alfauros" saa valita sitten niin paljon että muille miehille ei jää. Eli misten seksuaalienn valta on epätasasisemmin jakautunutta kuin naisilla. (Alfaurokset kurmottavat betauroksia myös väkivallassa ja sen varhaisversiossa koulukiusaamisessa, ja tämä voidaankin nähdä jonkinasteisena seksuaalisen haluttavuuden hakemisena, eli alfauros ottaa paitsi fyysisen vallan toiselta mieheltä itselleen tekemällä toisesta epähaluttavan, hän myös korostaa omaa markkina-arvoaan, jolloin hän saa myös kaapattua itselleen toisen seksuaalista valtaa.)

Lupa useampaan avioliittoon johtaa samoihin ongelmiin kuin mitä moniavioisuus tuottaa ; Monogamia voidaan nähdä keinona jossa seksuaalinen valta tasataan ; Tällöin alfaurokset eivät sarja-avioidu ja vähemmän haluttavat jää kokonaan ilman, vaan markkina-arvot tasaantuvat jolloin "ysitnaiset ottavat ysin miehet" ja "kutosen naiset ottavat kutosen miehet". Jostain syystä naisten seksuaalisesta vallasta valittava "naisten seksiorjana kärvistelevä" ja hänen kaltaisensa eivät kuitenkaan halua rajoittaa omaa oikeuttaan erota ja mennä uudestaan avioliittoon. Tämä ei ole sinänsä yllättävää, koska "perhearvot" ovat liitoksissa koko yhteiskuntaan ja siksi muutokset naisten työelämässä ja muu tasa-arvoistuminen heijastuu epäsuorasti moniin muihinkin asioihin.

Toki tässä on aina mukana panostus. Jos käyttöön otetaan oletus että "Miehet naisten seksiorjina" -tekstin seksuaalisuuskuvat pitävät paikkaansa, on tilanne niin että naiset hakevat miehistä esimerkiksi rikkautta (koska rikkaat miehet ovat halutumpia kuin köyhät), on selvää että tämä iskee miesten kukkaroon. Naisilla isketään taas ikään ; "Miehet naisten seksiorjina" voisi pitää feministisen vastineen petetystä naisesta jonka mies hyppää muualle, ja tässä voisi olla vihaista vuodatusta siitä miten fallosentrinen vaino johtaa siihen että naiset objektisoidaan ja että tässä ikä on ratkaiseva ominaisuus. Ja että tällä mittarilla luokitellen mies oli käyttänyt valtaansa ja aikaansaanut naiselle yksinhuoltajuusongelman. "Naiset miesten seksiorjina" -otsikko sopisi tietysti emansipaation nimissä tähän aiheeseen.

Jos siis joku seksuaalisen valtansa huipulla kiikkuva sarja-avioituja valittaa siitä että "hänen munkissaan on liikaa hilloa", kehotan häntä muistamaan sen, että nykyaika on ihmeellistä. Sillä ehkäisy on vaikuttanut voimakkaasti seksuaalisuuskäsityksiin jotka heijastuvat tietysti kaikkeen seksielämään ja maan seksuaalisuustapoihin. ; Lapsiloukusta selviää varsin kätevästi kun muistaa että syntymän ihmettä suurempi ihme on halvan että toimivan ehkäisyn ihme.

Naiset patriarkaattisen vallan (pää)käyttäjinä

Patriarkaattiteoria liitetään usein näkemykseksi jossa valtaa käyttävät sovinistimiehet. He määrittelevät miehen vahvaksi ja naisen heikoksi. Näin patriarkaatti olisi miehen valtaa jossa mies määritetään vallankäyttäjäksi. "Tämä päivä -blogissa" tehtiin kirjoitus jossa korostettiin sitä, että tosiasiassa patriarkaatti on lähinnä näkemys sukupuolien roolista. Ja että tosiasiassa valtaosa "miesasialiikkeen" huolista on juuri sitä että miehiin sovelletaan patriarkaattiteoriaa. "miehiä ryhmänä piinaavat ongelmat juontavat juurensa käsitteeseen miehistä sinä vahvempana sukupuolena ja naisista vastaavasti heikompana, mutta hellempänä. Kun mies valittaa poliisille tulleensa vaimonsa pahoinpitelemäksi, syy miksei häntä aina oteta vakavasti juontaa juurensa juuri tähän sukupuoliseen stereotypiaan kovin hyvin syvällä ajattelussamme: mies on vahvempi ja näin ollen nainen ei ole voinut pahoinpidellä tätä, ellei mies ole erityisen heikko, eli feminiininen. Ajatus miehestä naisen hakkaamana on jopa komediallinen, koska sisäinen mallimme pitää tätä tavallaan absurdina. Sama malli johtaa myös siihen miksi naiset tapaavat voittaa huoltajuuskäsittelyt: nainen katsotaan paremmaksi huoltajaksi koska mies on määritelmällisesti se vahva ja kova osapuoli, ei pehmeä ja huoltava."

Tätä kautta patriarkaatti onkin jotain joka on itse asiassa usein miestä vastaan. Vahvemmaksi määritelty on heikommassa asemassa jos joutuu uhriksi jossain tilanteessa. (Ja maailma ei suojaa ketään kolhuilta.) Tämä voitaisiin toki nähdä siten, että patriarkaatti olisi yhä miesten hallussa. Silloin miehet kontrolloisivat toisia miehiä. Tämän näkemyksen taakse menee esimerkiksi Laasanen, joka korostaa että poikia kiusataan toisten poikien taholta jos heillä on feminiinisiä piirteitä. Toki tätä kantaa ajavat monet feministitkin. Esimerkiksi Rosa Meriläinen on korostanut että feminismissä ajetaan tasa-arvoa juuri sitä kautta että tartutaan esimerkiksi siihen että miehet pakotetaan armeijaan ja naisia ei. Patriarkaatin purkaminen on siis myös misten vainoamisen vähentämistä. Patriarkaatti on vallan ydin, ei sukupuoli.

Koska patriarkaatti on sukupuoliroolitettua valtaa, onkin niin että pääasiallisia patriarkaatin käyttäjiä ovatkin monin paikoin nimenomaan "telaketjufeministinaiset". Heille mies on jokin joka halveksii naista. Ja näin koko miessukukunta on paha. Tässä ajatus patriarkaatista on sitä että ihmiset nähdään nimenomaan sukupuolensa edustajina, ja että ne peräti heijastelevat perinteisen sovinistimiehen sukupuoliroolia. Ja että tämä tekee miehistä vallankäyttäjiä ja naisista uhreja. Tällä asenteella naisista tulee patriarkaattisen vallan käyttäjä. Ja tavallaan voidaan sanoa että tilastot joissa naiset saavat lapset hoitoonsa - ja että lasten saaminen on usein avioliitto-oikeudenkäynneissä verinen taistelunaihe kun molemmat haluvat lapset - on lapset saava nainen joku joka saa etua patriarkaatista. Nainen on tällöin patriarkaattisen vallan soveltaja että siitä hyötyjä.

Ajatus voisi olla äärimmäisen surullinen. Etenkin jos se vedetään biologiaan ja seksuaalisuuteen. (Siksipä ei pidä hämmästyä että teen juuri tämän.)

Laasasen tapa ajatella on ottaa tässä esille valinta-arvoteoria. Hänestä naiset ovat seksuaalivalinnan ytimessä ja että miehet ovat siksi jotain jotka ovat heidän valtansa alla. Kaikki muu nähdään seksin koristeena. Näin esimerkiksi koulukiusaajamies näyttää omaa maskuliinisuuttaan naisille. Ja naiset palkitsevat tämän. Äärimmilleen vietynä tämä ajatteluketju voidaan koherentisoida näkemykseksi joka on luettavissa esimerkiksi "Takkiraudasta" ; Sen voi tiivistää karuun yksittäistapaukseen joka on ikään kuin esimerkki koko ilmiöstä. Ja sen voi tiivist (harvinaisen pitkään) lainaukseen.

"Taru Aaltonen teki kommenttiosastolla kysymyksen, jota ei saa tehdä: Ovatko naiset muka vastuussa James Holmesin tekemistä murhista? Tämä oli erinomainen kysymys ja tätä pohdittiin myös Psychology Today -lehdessä. Vastais on pöyristyttävä: kyllä. Me naiset todella olemme vastuussa siitä, että James Holmes heitti roskikseen opintonsa yliopistossa ja uransa akateemisessa maailmassa ja ryhtyi murhaajaksi sillä naiset palkitsivat tuon käytöksen seksuaalipreferensseillään. Ennen murhaajaksi ryhtymistään Holmes oli toiminut tavalla, jota yhteiskunta preferoi, ja naiset olivat rankaisseet häntä siitä dissaamalla hänet täysin. Mutta hänen ryhtyessään joukkomurhaajaksi rakkauskirjeitä ja fanipostia sekä avioliittotarjouksia tulee niin ettei ole tosikaan. Ja Psychology Today sai vastaukseksi "kyllä". Naiset ovat vastuussa asiasta preferoimalla miesten antisosiaalista, väkivaltaista ja psykopaattista käytöstä. Jos naiset todella toimisivat kuten sanovat eli todella preferoisivat seksuaalikäyttäytymisessään kilttejä, mukavia, älykkäitä, fiksuja ja rauhallisia miehiä sen sijaan että he sylkisivät heidän päälleen ja nauraisivat heille, mitään ongelmaa ei olisi. Eikä olisi vankilabändäreitäkään eikä tämänkaltaisia joukkomurhia. Naiset siis ylläpitävät miesten väkivaltakäytöstä. Murhaaminen ja rikollisuus on seksuaalisesti palkitsevampaa kuin kunnollisuus ja kiltteys, ja me naiset aikaansaamme sen preferensseillämme."

Tässä on todellakin jotain perää. Maailma on tässä kohden aivan todella kieroutunut (jos mallina on perinteinen sukupuolisuusnäkemys). Charles Darwinin eräs järkytttävimmistä keksinnöistä ei ollut että seksi on tärkeää, vaan se, että seksuaalivalinnassa uroksen kukkoilu ja mahtailu ei olekaan mitään vallassaoloa, vaan juuri sitä että seksuaalivalinnan valta ei ole sillä. Vallankäyttäjän ei tarvitse tehdä mitään, vallankäytetyn tarvitsee.

Mutta en ole valmis menemään tätä tietä yhtä pitkälle kuin "Takkiraudan" "Iron Mistress" tai Laasanen. "Power of NO" on tehoiltaan samalla vaikuttava mutta kuitenkin rajallinen. Itse asiassa jopa Laasanen tiedostaa että machomahtailu ei ole koko totuus. Kun kirjoitin aikaisemmin "toisten treffien hinnasta", nostin esiin miten Laasanen pitää romanttista käyttäytymistä feministisenä miehelle eiluontevana käytöksenä jota tehdään siksi että naiset vaativat sitä. Romanttinen ideaali ja pehmomies on sekin siksi osa naisen preferenssimanuaalia.

Kysymys onkin oikeasti siitä että ihmisillä on oikeasti erilaisia lisääntymisstrategioita. On totta, että murhaajat ja häntäheikkimiehet saavat paljon irtoseksiä. Tämä on selkeästi toimiva lisääntymisstrategia ja muun väittäminen olisi pseudotieteellistä seksuaalibiologia ja seksuaalisuuden sosiologiaa. Kuitenkin hyvä ja paatunut evolutionisti tietää että argumentaatiossa ei riitä se, että "on toimiva strategia". Usein on useita erilaisia toimivia strategioita. Näin siitä että onko "naisten kenties osittain biologinen patriarkaattia soveltava valta Holmesin murhaamisinnossa yhtenä vaikuttavana korrelaattina" ei todellakaan tarkoita sitä, että feminiininen mies "jäisi ilman". (Osa jää, mutta niin jää osa aggressiivisista miehistäkin ; Toki tässä on olemassa se, että ilman seksiä jääminen voi ärsyttää ja täten sekä perustemperamentiltaan kiltti mies että perustemperamentiltaan aggressiivinen mies on puutteessa vihainen.) Siitä huolimatta, että vastaus kysymykseen olisikin "ehdottomasti kyllä", joka se onkin. Usein on useita erilaisia vaikuttavia elementtejä ja ne kaikki olisi hyvä ottaa huomioon. Samoin on useita erilaisia strategioita joissa vaikuttavat elementit ovat eri tavalla esillä. Niitäkään ei saa unohtaa.

Tästä päästään siihen, että "sovinistinen psykopaattimies" on lyhytjänteisesti hurmaava ja saa toki irtolapsia sieltä täältä, mutta nörttimiehillä on pysymisen valtaa. Itse asiassa se, että nörttiys tuo tehoja tuloihin, johtaa siihen että he saavat suosiota naisten parissa. Toisaalta vaikka raha-asiat jätetään pois on pakko nostaa esille Jensen-Campbellin "Dominance, prosocial orientation, and female preferences: Do nice guys really finish last" (1995) on tutkimus jossa havaittiin että naiset arvostavat sekä aggressiivista ja dominoivaa että sosiaalista ja ystävällistä miestä. Ja itse asiassa Barcklayn "Altruism as a courtship display: some effects of third-party generosity on audience perceptions" (2010) tutkimukset näytti siltä että naiset suosivat ja mieltyvät anteliaisiin ja ystävällisiin miehiin. Tätä tasapainottamaan on sitten Sandallan tutkimus "Dominance and heterosexual attraction" (1985), jossa havaittiin että maskuliininen ja aggressiivinen mies oli sellainen että naiset eivät pitäneet heistä, mutta nämä miehet koettiin seksuaalisesti kiihottavina ja jännittävinä.

Tietynlaiset miehet iskevät naisia, mutta naiset menevät sitten naimisiin niiden toisten miesten kanssa. ~ On itse asiassa melko varmaa että tämä ei ole uusi ilmiö. Siksi hyvä seksuaalisuusteoria joutuukin selittämään oikeasti sen miksi yhteiskunnassa on paljon sekä kusipäisiä että kilttejä miehiä. ; Mikään teoria joka asettaa yhden strategian ainoaksi mahdolliseksi on tosiasioidenvastainen. Se teoria falsifioituu yksinkertaisesti sen vuoksi että muunlaisia miehiä on paljon. Jos vain yksi strategia on valintaedussa, tällä piirteellä on taipumus fiksoitua. Siksi kun pelotellaan psykopaattien tulevaisuudella ja ollaan toivottomia siitä miten asiat ovat menossa huonoon suuntaan, unohdetaan vastata siihen miten seksuaalisuusteoria ei ole johtanut sihen että elettäisiin jo nyt tässä psykopaattien todellisuudessa. ; Itse sanoisin ilkeästi että aggressiivinen miehenmalli toimii vain niille rassukoille joille evoluutio on muutoin jakanut huonot kortit, ja jotka eivät ole oikein muutenkaan saaneet aikaiseksi. Aidot menestyjämiehet eivät tarvitse patriarkaatin valtaroolia, koska he saavat naisia muutenkin.

Itse asiassa olen valmis menemään jopa niin pitkälle, että kristillinen asenne ajaa ateismia enemmän kohti "psykopaattiongelmaa". Jos ihmiskuntaa halutaan ohjata paremmaksi, ei myöskään kannata heittäytyä ulos lisääntymisketjusta, vapautua todellisuudesta buddhalaisittain.
1: Sillä liberaaliin ja ateistiseen virtaukseen etenkin nykyään liittyy esimerkiksi se, että sitä harjoittavat nörttimiehet ja sen parissa kannatetaan arvoja jotka ovat suvaitsevaisempia ja lempeämpiä ja ne ajavat tämänlaista mieskuvaa ja yrittävät tätä kautta vaikuttaa naistenkin preferensseihin ; Homoseksuaalisuuskeskustelu, naispappeus ja monet muut debattiaiheet ovat ytimeltään juuri sitä että sanotaan "ei" sille minkälainen miehen, naisen ja parisuhteen on oltava. "Psykopaattiskenaarioteeman" kohdalla tämä iskee juuri asian oleelliseen ytimeen.
2: Mutta tässä on tätä vielä paljon tehokkaampikin puoli. Evoluution kannalta siinä on mukana pitkän tähtäimen vaikutus, jokin joka ratkaisee ongelmaa sen sijaan että ruikuttaisi ja pakenisi sitä buddhalais-pelkurilliseen tapaan tai kestäisi sitä stoalais-sovinistiseen tapaan. Nimittäin liberaalit piirit että ateistit keskustelevat vahvasti abortista ja ehkäisystä, ja he ovat näiden asioiden puolella. Nämä ovat lisääntymisstrategioita joita kohdataan etenkin irtosuhteissa. Toisin sanoen ehkäisy vähentää voimakkaasti aggressiivisten miesten menestystä. Ptkän tähtäimen perhesuunitteluun ja elämäntilanteeseen sopivissa tilanteissa ehkäisy jätetään tarkoituksella käyttämättä koska tavoitteena on lapsi. Ja tällöin ei tietysti tehdä aborttiakaan vastaavalla innolla. Näin ollen ateistinen elämäntapa ajaa hyvinkin maailmaa siihen suuntaan että "psykopaattitodellisuutta" tulevaisuuteen maalaavat skenaariot muuttuvat epätodennäköisemmiksi.

---

Kirjoittaja on hämmästynyt siitä että hänen kaltaisensa perusnegatiivinen murjottaja ja ammattiluuseri, epäonnistumisen mestari, epätoivossaan rypevä, kohtaa voittajansa negatiivisuudessa. Ja että hän kohtaa nämä klassisen miessukupuolisuuskuvan kannattajista. Ja että tässä korostetaan miestä voimakkaana. Ja että moni tätä negatiivista kuvaa ajava on mies - tai vähintään promaskulinisti. Mutta maailma on niin omituinen, että tämä absurdi huvittavuus pitää kutienkin takanaan järkeä enemmän kuin puolitotuudeksi.