Usein nettiväittelyissä ei käännytetä ketään. Ihmiset heittävät onelinereitä joissa on usein annettu lähinnä muutamia tosiasioita, tuntemuksia, arvostelmia ja muita vastaavia asioita. Niitä ei usein jäsennetä ja strukturoida mitenkään. Ja sitten niitä heitetään kasa ja toivotaan että vastapuoli vakuuttuu. Usein tässä tulee väärinymmärryksiä ja olkiukotteluja. Ihan sen vuoksi että usein on hyvinkin hämärää että miten niistä annetuista faktoista niin väistämättä päädytään juuri siihen johtopäätökseen mihin on päädytty. Sanoja ei ole kertonut riittävästi relevanttia informaatiota kontekstista. Ja ihmiset täyttävät nämä aukot jollain. Esimerkiksi oletuksilla argumentin konteksteista ja sanojan motiiveista.
Akateemisessa filosofiassa nämä on ymmärretty ja sen lopputuloksena syntyy pitkällistä ja kuivakkaa materiaalia joka nukuttaa yleisön. Suuri osa menee yli hilseen ja tätä kautta alkaa vaikuttamaan snobistiselta ja ylpeältä ja lukijaa halveksivalta ”olen fiksumpi kuin te – katso kuinka monta sivistyssanaa osaan” -kikkailuksi. (Joka sinällään on mahdollinen keino sitä ensimmäisen luokan nettiväittelyä.)
Johonkin näiden kahden väliin voidaan tunkea jotain.
Stephen Toulmin oli filosofi, joka on tutkinut logiikkaa, moraalia ja filosofian soveltamista. Tässä yhteydessä tärkeää on muistaa, hän halusi luoda viitekehyksen jossa ymmärrettäisiin arkipäiväisiä argumentteja. Toulmanin perusajatus oli että normaalissa argumentaatiossa ei itse asiassa tehdä kuten filosofit ja matemaatikot toimivat. Eli että he ottaisivat lähtökohtia ja pistäisivät niitä yhteen ja katsoisivat mitä siitä seuraa. Normaalielämässä ei rakenneta deduktioiden ja induktioiden kautta vedettyjä päätelmiä joilla sitten tehtäisiin löytöjä konstruoitujen johtopäätösten kautta. Sen sijaan usein ihmisillä on jokin asia jota he puolustavat tai vastustavat. Ja tätä he sitten tukevat erilaisilla asioilla.
Toisin sanoen Toulmin näki että argumentaation miettiminen oli tarpeen koska akateemisessa filosofiassa keskitytään usein hyvin toisenlaisiin lähestymistapoihin. Sellaisiin jotka ovat arkielämässä vieraita. Mutta järkevyyttä ei kuitenkaan voida täysin heittää. Ihmiset eivät ole kuitenkaan joko ammattifilosofioijia tai suomi24 -palstan lihallistumia. Toulmin käytti pohjana onnistuneita lakitupatapauksia. Niissä argumentoidaan ja saadaan jury puolelle. Tämä johtaa tietenkin siihen että asenne on retorisempaa ja tätä kautta ”kierompaa ja kenties moraalisesti tahrautunuttakin” kuin akateeminen filosofia jota voi tulkita ”nukuttavaksi ja pölyiseksi norsunluutorneiluksi”. Mutta toisaalta se kuitenkin on perusta argumentoinnille jonka peruslähtökohtana on asiallisuus, rationaalisuuden kunnioittaminen ja ajatus siitä että tarjolla on vastapuoli joka pitää ottaa vakavastiotettavana järkevänä henkilönä.
Metodissa on kuusi osaa;
1: Väite (claim) Tämä on se mitä sanoja esittää. Johtopäätös tai lopputulema jota hän puolustaa. Tämä voi olla tosiasiaväite tai teoria, arvo tai arvostelma tai poliittinen kannanotto. Se, minkä puolustamiseksi argumentti on tehty ja jonka tukemiseksi kaikkien muiden osien tekemisen vaiva nähdään.
2: Todisteet (grounds). Tämä on se perusta jonka pohjalta esitettävä argumentti on luotettava ja hyvä. Tässä perustavimpia ja keskeisimpiä keinoja ovat evidenssi, empiiriset havaittavat tieteelliset faktat, arkielämässä totutut havaintoelämän ilmiselvyydet, logiikka ja mahdollisesti lähteinä käytettävien tahojen kredibiliteetti.
3: Oikeuttaja (warrant) Tämä ei yleensä ole deduktiivinen. Se on rakenteeltaan joko induktiivinen tai muuten epäsuorasti viittaava todiste jonka perusteella asiaa todennetaan. Takeen ydinteesinä on se, että usein kasa faktoja ei vielä ole ymmärrettävä syy kannattaa lopputulosta. Faktat täytyy kontekstoida. Täytyy kertoa miten todisteiden pohjalta päädytään johtopäätökseen. Ei siis vain sanota, että annetuista tosiasioista seuraa jotain vaan tämän lisäksi kerrotaan että miksi ne seuraavat. Tämä on yleisesti ottaen luonteeltaan induktiivista. Ja tässä kohden nojataan yleensä vahvasti retoriikasta tunnettuihin pääkeinoihin, eli ethos, logos, pathos ; eetosta korostetaan korostamalla auktoriteettia, jossa keskitytään ammattitaitoon, muiden ammattilaisten arvostukseen, titteleihin tai vastaaviin keinoihin. Logoksessa korostetaan järkevyyttä. Ja pathoksella luodaan sympatiaa ja vedotaan yleisön huomioon. Tätä kautta vaikka yhteisiin arvoihin vetoaminen voi olla tehokas strategia. Yleisön tunteminen ja heihin vetoaminen ja heidän arvojensa tunteminen on hyödyllistä suostuttelulle. Usein arkielämässä warrant on implisiittinen eli sitä ei sanota ääneen. Tämän vuoksi toisten ymmärtäminen voi olla vaikeaa.
4: Vahviste (backing) jonka tehtävänä on tukea oikeutustta. Tämä on yleensä jotain lisää joka on samaa takeelle kuin oikeutus on todisteille. Sillä tuetaan sitä miksi annettu oikeutus on tärkeä ja hyvä. Tämä on usein jotain jonka avulla viitataan asiaan. Todiste ei ole usein deduktiivinen vaan induktiivinen.
5: Määre (qualifier) joka kertoo siitä miten vahvasti argumentoija itse luottaa esitykseensä. Todennäköisyyksiä ja tuntemuksia. Tai rajoja joiden sisällä henkilö uskoo voivansa toimia. Tämä koostuu aika usein vain ”todennäköisesti”, ”kenties”, ”usein” tai vastaavanlaisista sanoista. Mutta ne voivat olla tarkkojakin. Nämä ovat harkintaa. Tai jos eivät olisikaan niin ne luovat mielikuvaa harkinnasta ja toisaalta suojelevat vasta-argumenteilta. ”Usein” ei kumoudu ihmisten mielissä vastaesimerkillä yhtä vahvasti kuin ”poikkeuksetta”.
6: Kiisto (rebuttal) Tässä esitetään vastapuolen argumentteja omalle näkemykselleen. Tässä yksi yleisimpiä keinoja on antaa vastaesimerkkejä omalle näkemykselle ja tätä kautta määritellä rajoja sille minkä sisällä oma argumentti on uskottava ja osoittaa alue jolle sitä ei voi viedä. Tämä luo ajatuksen siitä että olet harkinnut vastapuolen näkemyksiä. Toisaalta se määrittelee omia näkemyksiä ja niiden soveltuvuusalueita joka on käytännöllistä. Ja joka tapauksesta tästä syntyy tehokkuutta sitä kautta että vastapuoli ei yleensä kovin helposti voi vedota antamiisi vastaesimerkkeihin koska yleisö kuitenkin sekoittaisi keskenään sen, että asia on sanottu ääneen ja sen että asia on myös osoitettu hölmöksi.
Toulminin metodi on syntytapansa vuoksi keskittynyt lakituvassa pärjäämiseen. Tätä kautta sen hankintakonteksti on hyvin omanlaisensa ; Voidaan sanoa että siinä on vahva suostuttelun henki. Argumentaatiota ei toisin sanoen tehdä sellaiseksi että se olisi mahdollisimman varmasti tosi ja siihen liitettäisiin vain sellaisia asioita jotka hyödyttävät tätä totuustavoitetta. Se ei kuitenkaan ole pelkkää arkielämässä tapahtuvaa vääntöä ja inttämistä. Se on yritys suostutella rationaalisessa ja kunnioittavassa hengessä ihmisiä. Tämä on jossain määrin kyseenalaista mutta suomi24 -meininkiin verrattuna se on kuitenkin varsin ylevää.
Vähintään hänen tuomansa jaottelu on kätevää montaakin kautta; Se auttaa jäsentämään itse kohtaamiaan argumentteja. Ja jos ei saa jäsennettyä niiden avulla vastapuolen kantaa voi hakea sen avulla keinoja minkä kautta siihen saa järkeä ja vastapuolen kanta muuttuu ymmärretyksi – jos ei välttämättä hyväksytyksi. Toisaalta se kertoo osaltaan ihmisten psykologiasta ja siitä miten ihmisten mieli toimii ja tätä kautta voi ymmärtää miksi oma hieno argumentti ei vedonnutkaan vastapuoleen, kun satuit vaikka olemaan loogisuudestasi huolimatta aivan liian jyrkkä ja jätit hänen kantansa kuuntelematta mutta et pilkkaamatta. Tai millä keinoilla paha ja väärässä oleva vastapuoli onnistui manipuloimaan itsensä muiden ihmisten suosioon. Sen lisäksi sillä voi tulla ymmärretyksi paremmin. Ja suostutella muita olemaan samaa järkevää mieltä kuin itse on.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toulmin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Toulmin. Näytä kaikki tekstit
lauantai 8. heinäkuuta 2017
perjantai 23. toukokuuta 2014
Perussuolaista ; Kansalaisen direktiiviopas todellisuusnäkemyksen peilinä
”Mielivalta on kuollut, eläköön mielivalta!”
(Bassman, hikipedian käyttäjä)
"Tämä päivä" -blogi reagoi Perussuomalaisten "Kansalaisten direktiivioppaaseen" valehteluna. Itse näen sen hyvin erilaisessa kannassa. Se on huumoria joka on rakenteeltaan hyvin perussuomalaisille tyypillistä. Se ei ole ironiaa, vaan se on juuri sitä sarkasmin muotoa joka maksimaalisesti peilaa sitä mitä mieltä he todella ovat. Kalle Erkkilä, teoksen tekijä, suhtautuu kritiikkiin ennakkosensuurivaatimuksena "Ilmeisesti tästä lähtien meidän taiteilijoiden tulee ennakkotarkastaa teostemme sisältö, jotta ne vastaavat kaikilta osin Brysselin vaatimuksia.", ja että henkenä on "Valitettavasti onnistuin kuitenkin - ehkäpä turhankin tarkasti - kuvaamaan Euroopan Unionin ja sen kannattajien todellisen luonteen. Hyi, hyi minua!"
Perussuomalaisten perusongelmana on se, että se on lähtöjään kapinapuolue. Se on ollut narri joka on hyppinyt valtaapitävien varpaille. Tässä ei tietysti tarvitse kovin vahvasti esittää omia kannanottoja. Nyt kun sillä on valtaa ja vastuuta, on hankalaa kun sen pitää kohdistaa moitteet johonkin. Ja toisaalta se itse joutuu tekemään kannanottoja ja ratkaisuehdotuksia joita voitaisiin todella yrittää. Ja tämän vuoksi se onkin päätynyt tuottamaan propagandaa. ; Propagandan hyvä puoli on toki siinä että silloinkin kun se on pilakuvamuodossa, se itse asiassa kertoo hyvin paljon siitä mitä sanoja todella oikeasti uskoo.
Mutta jos minun täytyisi sanoa oma kantani siihen mitä tämänlaisiin tuotoksiin tulee suhtautua, viittaan aiempaan huumorikohuun. Jossa kritiikkiä ei saanut nähdä sensuuriyrityksenä koska kritiikki oli eri asia kuin sensuuri. "Lehden" pieni teksti "kristillisdemokraatit korostavat lapsen oikeutta Päivi Räsäseen" suututti. Käännänkin asian nyt siihen että teen kommentaarin tähän aiemmin suututusta herättäneeseen lausuntoon.
Ja tämä lausunto voidaan soveltaa siihen mitä mieltä olen perussuomalaisten uuden komiikan aallosta.
"Usein Lehden kirjoituksista paistaa tietty toisenlaisten mielipiteiden halveksunta. Ahdasmielisyyttä tms. ei voi määritellä sillä tavalla, että kaikki tiettyjä käsityksiä omaavat ovat ahdasmielisiä, koska tällöin koko sana degeneroituu pelkäksi synonyymiksi lauseelle “sinä olet väärässä” ja sellainen kielenkäyttötapa osoittaa räikeää epäkunnioitusta toisten mielipiteitä kohtaan – se jos mikä on todellista suvaitsemattomuutta."
Huumorissa halveksunta voi kuulua asiaan. Itse asiassa halveksunta tiivistyy yleensä sellaiseen asiaan kuin kriittisyys. Toisaalta esimerkiksi kristinuskossa ajatellaan nimenomaan niin että vaikkapa homoseksuaalien naimisiinmeno on jotain jota ei tule sallia edes mahdollisuutena laissa. Jos tätä lakia ei olisi, jokainen kristitty saisi oman mielensä mukaan ja mennä heterosti naimisiin vaikka vain oman sukupuolen edustajat panettaisivat.
"Lehden rationalisointi, että se pyrkisi nauramaan vallalle, on huvittava. Lehti harvoin tuo mitään uusia näkökulmia asioihin. Sen “huumori” ei ravistele ihmisiä ajattelemaan asioita uudella tavalla, vaan pitkälti vain toistaa jo yleisesti tunnettuja näkemyksiä. Tämäkin artikkeli pilkkaa niitä, jotka kritisoivat hallituksen esitystä – siis vallan näkemystä asiasta. Lehti ei siis kritisoi valtaa, vaan usein vahvistaa olemassaolevia valtarakenteita. Jos todella haluatte kritisoida valtaa, ettekä vain ajaa ahdasta ideologista agendaa, silloin Lehden on kyseenalaistettava sellaisia asioita, joita harvat kyseenalaistavat (esim. kristinusko ei todellakaan ole sellainen), tuotava esiin näkökulmia, jotka eivät pääse esille julkisessa keskustelussa, kritisoitava vahvistuvaa tai vakaata, ei niinkään murenevaa valtaa, joka on muutenkin tuhoutumassa."
Ajatus on erikoinen koska lehden artikkeli koski homoseksuaalien adoptiota tavalla joka on epäsynkroninen nykyisen lain kanssa. Se kenties vahvistaa olemassaolevia kriittisiä pyrkimyksiä. Mutta tämä onkin vallankumouksellisuutta. Ja tässä valitussa kulmassa se tarkoittaa sitä että se edustaa nimenomaan kriittisyyttä. Kenties jopa maksimaalisesti. Sillä jos kritiikin kohteella on (1) oma poliittinen puolue (2) lobbausryhmiä (3) nykylaki tukee sen kannanottoja ovat nimenomaan jotain jossa on valtaa. Myös Päivi Räsänen on poliitikko joka esittää kannanottojaan joihin liittyy (1) ideologiaa (2) poliittisia intressejä jotka (3) on esitetty julkisuudessa. Joten hänen kritisoimisensa on by definition vallan kritisoimista.
Itse asiassa ajatus siitä että vähemmistö olisi oikeassa olisi aivan yhtä tyhmä kuin ajatus siitä että muutos olisi aina hyvästä. Ja tässä kohden saivartelijalla onkin hyvin kovat paikat. Sillä jos ajatellaan että lehden edustama kanta olisi niin mainstream, niin se paljastaisi vallassa vielä lisäksi hyvin ihmeellisen hegemonian. Se jos valtaapitävä (homot eivät adoptoi -lakia kannattava) todella edustaa marginaalista kuplaa tarkoittaisi sitä että tällä vähemmistöllä olisi määräänsä nähden liikaa valtaa. On siis jonkinlainen valtakupla jonka puhkaiseminen olisi nimenomaan sitä vallakumouksellista toimintaa.
"Valtaan kohdistuvaa kritiikkiä olisi myös syytä esittää useammista (jopa vastakkaisista) näkökulmista, koska muuten vallan kritiikki taantuu helposti pelkäksi pyrkimykseksi päästä kalifiksi kalifin paikalle, yritykseksi asettaa uusi Absoluuttinen Totuus entisen tilalle."
On toki totta että lehden huumori teki poliittisen statementin. Mutta poliittista huumoria ei tulekaan kieltää. On kuitenkin omituista pahastua siitä että jotain tiettyä näkökulmaa esitetään. Sillä tässä yritetään vaikuttaa mitä muut ihmiset sanovat ja kirjoittavat. Ja tämä taas on valtaa jossa pyritään ennakkosensuroimaan tiettyjä näkökulmia. Tosiasiassa onkin se, että vaikka Lehti isottelee itseään suuremmalle, (kristillisdemokraateille ja uskonnollisuutta politiikkaan laajasti haluaville, sukupuolineutraalin avioliiton vastutajille ja vastaaville) se myös samalla puolustaa jotain tiettyä kantaa itse. Olisi naurettavaa väittää että huumorissa ei olisi valtaa. Mutta myös sen kritiikki on valtaa. Ja kritiikin kritiikki.
"Myöskään argumentti, että vanhanaikaisia tms. näkemyksiä on oikeus pilkata niiden sopeutumattomuuden takia ei ole yhtään jalompi kuin jos sen esittäisi koulu- tai työpaikkakiusaaja."
Tämä väite on omituinen. Koska kaikki argumentit ovat vain niiden sisällön kautta arvotettavissa ei ole asiallista. Tosiasiassa tässä esitetään implisiittinen premissi siitä että kritiikki olisi kiusaamista tai kiusaamisen analogi. Kenties kysymys ei olekaan tästä vaan vallankäyttöön puutumisesta ja siihen kommentoimiseta tavalla joka kuuluu oleellisesti positiiviseen mielipiteenvapauteen ja positiiviseen uskonnonvapauteen.
"Lisäksi siihen sisältyy implisiittinen oletus, että pilkkaaja tietää, mikä on se todellisuus, johon ihmisen on sopeuduttava – että hänellä on hallussaan Totuus ja siksi hänellä on oikeus pilkata niitä, jotka eivät sopeudu hänen käsityksiinsä todellisuudesta."
Kaikilla on maailmankuva ja relativistit - siis ne jotka puhuvat vallasta, ideologioiosta ja jotka kiistävät Totuuden omistamisen implisiittisillä premisseillään lähtökohtaisesti - korostavat että kaikessa on valtaa ja ideologiaa. Toisin sanoen kyseessä on joko vaatimus jossa kukaan ei saisi sanoa mitään (maksimaalinen negatiivinen mielipiteenvapaus ja uskonnonvapaus) joka voisi pahastuttaa jonkun toisen. Ja tässäkin taustalla on hyvin kyseenalainen näkemys jossa asian kritiikki tarkoittaa samaa kuin asian kieltäminen. Itse asiassa voidaan väittää että jos Lehden toimituksessa joku kirjoittaa kriittisesti jonkun toisen sanomisiin, hän ei suinkaan sano että tämä henkilö ei saisi olla tätä mieltä tai ei saisi sanoa sitä. Päin vastoin, se voidaan nähdä osallistumisena jossa oma erilainen mielipide nostetaan esiin tasaveroisena sen Päivi Räsäsen kannan kanssa. Tämän vaihtoehtona olisi sitten vaatimus sensuuriin.
"Lehden toimituksella on sanan säilä hyvin hallussaan. Siksi toivonkin, että miettisitte tarkemmin, miten käytätte sitä, ettekä huitoisi sillä ympäriinsä miten sattuu tai käyttäisi sitä uusien valtarakenteiden pystyttämiseen. Jos vastaatte tähän jotakin, niin toivon, että vastaatte samalla tyylillä kuin kirjoitin, asiallisesti."
Sivistussanojen käyttäminen ei ole argumentti. Toisen mielipiteenilmaisun syyttäminen kiusaamiseksi on leimakirveen heiluttelua eikä argumentointia. Se, että huulet liikkuvat ei tarkoita että tuuli on älyllistä ja keskustelevaa. Tai jos on, niin ; "Tilastot osoittavat, että höpön pöpön kuvaa hyvin toimintamenetelmiä parannettaessa liian vähäisiä tuotannollisia resursseja. Jos vertailemme lyhyesti asiaankuuluvia ilmiöitä, huomaamme, että hevonpaska auttaa käyttäjää ymmärtämään huonoja taloudellisia ja hallinnollisia oloja. Vaikka osaltamme onkin saatettu syyllistyä laiminlyönteihin, voidaan taholtamme kuitenkin todeta, että saivarteleva käsienheiluttelu avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti yhä enemmän meitä haittaavia taakkoja."
"Jokaisella ihmisellähän on oikeus tehdä lähes mitä haluaa, jos oikeudella tarkoitetaan lain sallimia asioita. Mutta siitä tässä ei ollut kysymys, vaan siitä, onko Lehden toiminta järkevää ja oikein. Tässä yhteydessä en käytä sanaa ”oikeus” sen legaalisessa, vaan moraalisessa merkityksessä. Kenenkään ei ole pakko käyttäytyä moraalisesti, mutta jokaisella, myös Lehden kirjoittajilla on velvollisuus siihen, ja jokaisella on oikeus vaatia heiltä sitä, jos kykenee perustelemaan, miksi heidän tulisi toimia toisin."
Normatiivisuus on aina ideologista. Kun kirjoittaja puhuu velvollisuudesta, hän viittaa vallankäytölliseen sosiaaliseen konseptiin. Kenties voidaankin nähdä että vastaus tähän löytyy siitä "yleisestä ideologiasta" jonka olemassaolon kriitikko hyvin vahvasti tiedostaa - hänhän väittää sitä mainstreamiksi. Näin ollen sen sisältämä ideologia on argumenttisisällöltään tuttua. Sen ohittaminen tarkoittaa sitä että kieltää että lähtökohtaisesti kiistää tämän yhden maailmankuvan huonosti perustelluksi, ei syvenny siihen mahdollisuuteen että tämä perustuisi syvään harkintaan ja että sen takana olisi järkevä argumentaatio. (Joka palautuu Lehden linjaa sensuurivaativan omiin sanomisiin myöhemmin.)
"Toteamus, että kukaan ei pakota minua lukemaan Lehteä on huono argumentti, sillä sen logiikka on, että koska voin välttää kohtaamasta epäkohtaa, minulla ei ole aihetta arvostella sitä. Mutta sama logiikka pätee mihin tahansa ongelmaan. Jokainen ihminen on yhteiskunnan jäsen ja ylipäänsä elossa ”korkeimman vapaaehtoisesti”. Siksi kenelläkään ei ole aihetta valittaa mistään epäkohdasta, koska jokaisella on mahdollisuus vaihtaa kotimaataan, muuttaa erakoksi tai jos mikään muu ei auta, niin ainahan voi tappaa itsensä (jotkut stoalaiset esittivät samankaltaisia ajatuksia aivan vakavissaan). Ilmeinen ongelma tällaisessa ajattelussa on se, että ongelmia ei ratkaista, niitä vain paetaan."
Kykenen samastumaan tähän turhautumiseen. Sillä minäkin törmään esimerkiksi Päivi Räsäseen vaikka teoriassa voisin vapaaehtoisesti sulkeutua ilmatiiviseen jääkaappiin internetin ulkopuolelle. Ja tässä mukana huomioidaan implisiittinen oletus siitä että kenties pakeneminen onkin tosiasiassa monesti yksi ongelman ratkaisu. Toki vallankumoukselliset korostavat väkivaltaista vallankumousta ja taistelua, mutta luonto opettaa että pakeneminen on ongelman hoitamista tavalla joka ei esimerkiksi vaadi sitä että joko seepra tai leijona kuolevat tässä nyt. Implisiittinen oletus statementtina ja faktana esittäen ei ole argumentti.
"Jos Lehden kirjoitukset aiheuttaisivat minulle mielipahaa, voisin ratkaista ongelman lopettamalla Lehden lukemisen. Mutta siitä tässä ei ole kysymys, vaan siitä, että Lehti käyttää huumoria väärin, eikä ongelma ratkea lopettamalla lukeminen tai perustamalla uusi huumoriblogi, mikä olisi vaikea toteuttaa käytännössä."
Toki ymmärrän tämän turhautumisen siitä että minunkin on vaikeaa perustaa omaa uskontoa joka saa resurssit siihen että jokainen koulu saa ideologiani aamunavaukset. Mutta tosiasiassa tämä ei ole sama kuin uskonnonvapaudessa oleva puute. Jokainen voi perustaa huumoriblogin. Jos muita ihmisiä ei sen sijaan kiinnosta, niin se on heidän oma valintansa. Sananvapaus ja vastaavat toimivat aivan täydellisesti sillä että minulla on hassu pieni blogi. Sen sijaan olisi teokraattista vaatia että kaikki lukisivat sitä.
"Omituista kritisoida minua massojen kumartelemisen vaatimisesta, kun nimenomaan toivoin, että Lehti kritisoisi valtaa ja toisi esille tavallisuudesta poikkeavia näkökantoja."
On omituista väittää että huumorin olisi oltava tavallisuudesta poikkeavaa. Se, että jokin näkemys on uniikki ei tee siitä hauskaa. Se ei tee siitä edes tärkeää. Olisi omituista väittää että vähemmistö olisi oikeassa tai että uusi asia olisi parempi. Etenkin kun tätä syytöstä leimaa lähinnä Lehden vastustajan omat leimaukset joissa hän määrittelee väärän mielipiteenilmaisun kiusaamiseksi. (Vaikkapa koska se on "mainstream", "tavanomaista". Aivan kuten Päivi Räsäseltä olisi koskaan tullut yhtään originelliä argumenttia joka ei olisi löydettävissä mistään ennen häntä.)
"Lehden virhe ei ole siinä, että se kannattaa tai vastustaa eräitä ideologioita, vaan siinä, että se käyttää siinä huumoria pääkeinonaan."
Nähdäkseni ironia, sarkasmi ja satiiri ovat oleellinen osa länsimaista sivistystä. Suomalainen kristitty filosofi Torsti Lehtinen on kuvannut sitä miten maailmankuvat pönkittävät valtaansa suojaamalla premissinsä. Syntyy järjestelmiä joita ei voi kritisoida järkevin keinoin koska ne ovat täyttäneet itsensä ad hoc -käsienheiluttelulla. Lehtinen korostaa että tälläinen omaan napaansa käpertynyt maailmankuva on dogmaattinen äärimmäisen syvällä tavalla ja että ironia ja satiiri ovat ne keinot joilla tämänlaiseen pömpöösiin kuplaan voidaan tarttua. Näin ollen huumorin eräs tärkeitä teemoja on olla nimenomaan eiargumentatiivista ja argumentaatioon palaaminen on viimeinen epätoivoinen huumorintajuttonan nuijan kikka estää itsensä ja valtansa kritisoiminen.
"Jokaisella on vapaus esittää mielipiteensä, mutta tähän vapauteen (kuten vapauksiin yleensäkin) liittyy vastuu, että kykenee perustelemaan mielipiteensä – tämä on kaiken kriittisen ja rationaalisen ajattelun välttämätön edellytys. Kuulijalla on oikeus vaatia väitteen esittäjältä: ”Mitä sinulla on esittää väitteesi tueksi?”"
Kun minä vaadin empiiristä kovan tason Jumalatodistusta jossa Jumala todistetaan samalla tasolla ja varmuudella kuin kravitaatio, minulle nauretaan. Kommentoijan kannattaisi huomata, miksi. Samoin olisi hyvä perustella miten ihmeessä tietty mielipide ja sen ääneensanomien pitäisi kieltää millä tahansa perustein.
Tosin tämä esimerkkini on tässä asiassa sinällään epäoleellinen että Lehden vitsi perustui, otsikointiaan myöten, argumentin mukailuun. Se paljasti että argumenttirakenne joka siinä on, on varsin ontto ja naurettava. (Logiikan rakenne säilytetään ja korvataan premisseillä jotka voidaan nähdä yhtä tosina. Kritiikki ns. vastaesimerkkiä käyttäen on syvästi argumentatiivista ja tämän huomaamatta jättäminen on kriitikolta noloa, ja sen jälkeen on vaikeaa ottaa vakavasti jos tämä selittää mitään argumenteista ja argumentaatiosta.
Näin Lehti itse asiassa iskee suoraan siihen vallankäyttöön joka on vallitsevan lainsäädännön takana. Säädännön jonka Lehden kriitikko itse myöntää marginaalin jutuksi, koska sen moittiminen on niin mainstream. Joka on siis äärimmäisen epädemokraattinen maassa joka väittää että ei ole teokraattinen vaan demokraattinen. Tai sitten lailla onkin suosio ja syytös mainstreamista oli virhe, jonka jälkeen Lehden haukkuja on argumentaationsa kanssa täysin tyhjän päällä kun hänen peruspremissinsä jonka varassa jokainen hänen argumenttinsa nojaa romahtaa ja epätodeksi osoittautuu.
Opimme, miten Räsänen tukee itseään tämänlaiseen Lehden huomauttamaan epäargumentatiiviseen rakenteeseen, esimerkiksi vedotessaan lapsen oikeudesta isään ja äitiin (eikä sen sijasta vaikka kahteen vanhempaan, tai huolenpitoon tai rakkauteen). Se ei ole perustelu, koska mitä tahansa nyt voi väittää oikeudeksi, vaikka kyseessä onkin nimenomaan jokin jolla jotakuta kielletään tekemästä jotain. (Vaikka menemästä naimisiin ja adoptoimasta.) Rajoitteet taas ovat valtaa syvimmillään. Maailmankuva ja mielipiteenvapaus ovat siellä missä yksilö saa valita, valta on vahvimmillaan siinä normistossa joka rajoittaa käyttäytymistä yksilöiden mielipiteistä ja maailmankuvista riippumatta.
"Brittifilosofi Stephen Toulminin mukaan pelkkä johtopäätös ilman sitä tukevia perusteita ei edes ole mikään argumentti. Pelkkä jonkin asian pilkkaaminen ei ole mikään rationaalinen perustelu. Huumori ei siis ole mikään argumentti. Miksi siis pitäisi arvostaa huumoria yhtään enemmän kuin ajattelematonta tolloutta, jossa joko ei kyetä esittämään mitään perusteita näkemyksille, tai käytetään pelkkiä virhepäätelmiä, kuten ad hominemia?"
Tai uskontoa. Miksi kunnioittaa vakaumusta tai maailmankuvaa, nämä ytimethän ovat by definition epäargumentatiivisia joita pitää kunnioittaa itseisarvona. Huumori voidaan täysin liittää tähän lokeroon. Itse asiassa huomautan tässä peräti siitä että terävin uusateismin kritiikki perustuukin niihin kohtiin joissa tieteellisyydenvaatimus kaikessa olisi liian kovaa, ja että ihmiselämässä on kenties muitakin puolia kuin sen argumentatiivinen rakenne ja empiirinen todennettavuus. Huumori ei ole tiedettä, joten miksi sen täytyisi täyttää argumenttirakenteita koskevia vaatimuksia? Pitääkö tammipelin siirtoja todistaa seuraavaksi strippipokerin säännöillä?
"Mutta huumorilla onkin ideologioista riippumaton erityistehtävänsä, joka antaa sille erivapauden kritisoida ideologioita ilman rationaalisia argumentteja. Huumorilla on tämä erivapaus vain siksi, että se ei edusta tai vastusta mitään tiettyä ideologiaa, se ei pyri kalifiksi kalifin paikalle, vaan kritisoi valtaa riippumatta siitä, kuka on vallassa."
Huumorilla on todella tämä luonne joten Toulminin mainitseminen oli ns. olkiukko ja name dropping. (Joilla on argumentatiivinen luonne. Huumori on argumentaation ulkopuolella, mutta nämä ovat suoraan sitä vastaan.) Toulman on siis valta joka antaa ehtoja. On hyvin vaikeaa olla kommentoijan kanssa yksimielinen siitä että huumorin olisi pakko olla argumentatiivista jos se on ideologista. Torsti Lehtinen näyttää että reflektoitu syvä ja hyvin perusteltu näkemys voi olla erimielinen tämän dogman, Lehti -kriitikon sanahelinäänsä piilottaman implisiittisen oletuksen, kanssa.
"Myös naurun arkipäiväisempi tarkoitus, huvittaminen, ei ole erityisemmin sidoksissa mihinkään ideologiaan. Mutta jos naurua käytetään ideologisiin tarkoituksiin, silloin sitä koskevat samat rationaalisen argumentoinnin säännöt kuin mitä tahansa muutakin ideologista kannanottoa."
Eli nyt huumorilla ei olisikaan ideologioista riippumatonta erityistehtävää? Nähdäkseni on varsin selvästi näytetty miten tämä kritisoi valtaa ja tuo esiin yhden todellisuuskäsityksen kannanotot. Se on toki sitä sarkasmia jossa tuodaan esiin oma mielipide ikään kuin vahvistettuna. Ja se on tätä kautta ideologista. Mutta niin kauan kuin valtatyhjiötä ei ole olemassakaan ja postmodernistit kiistävät objektiivisen totuuden ja korostavat että maailmankuvista vapaata ihmispuhetta ei ole olemassakaan, on postmodernein lähtökohdin korostettu huumorikriitiikki varsin syvällisessä umpisolmussa.
"Ideologisessa tarkoituksessa käytetty nauru ei sisällä selkeitä rationaalisia argumentteja, joten argumentointia se ei ole, eikä se ole huumoria, koska se on ideologista."
Huumori voi olla ideologista. Piilevä premissi jota tuetaan auktoriteettiin vetoamisella eli (maailmankuvasta riippuen ja/tai) name droppingilla ei ole argumentti. Väite joka vain esitetään statementteina (on "mainstream" huumori on, huumori ei voi olla, huumorilla saa sanoa huumorilla ei saa sanoa) vaatii argumentit tai se on kriitikon itsensä sanomisissa tyhjä kupla. Väite on yhtä hyvin perusteltu vaikka sen sanoisi koulukiusaaja koska argumentaatio ratkaisee. Nimen antaminen statementille ja premissille on silti tyhjä väite, ei perustelu.
"Oikeastaan se on lähinnä sisällyksetöntä, arvotonta retoriikkaa, joka ansaitsisi ainoastaan halveksivaa naurua. Otin tämän esille Päivi Räsäseen liittyvän jutun yhteydessä siksi, koska se on niin selkeä esimerkki ideologisesta naurusta ja siitä miten Lehti nauraa vallan kanssa ja pönkittää olemassaolevia valtarakenteita."
Itse asiassa itse luen tämän "kritiikin" omituisena. Se vastustaa valtaa mutta vetoaa velvollisuuksiin. Se korostaa että valtaa tulee kumota, eli esittää uusia ideoita. Mutta toisaalta se kiistää ideologisuuden ja vaatii neutraalia huvittamista. Joka taas on "uneen tuudittamista" joka monien filosofien mukaan tukee valtarakenteita koska ihmisten huomio siirtyy syrjään ja sitten kaikki jatkuvat ennallaan.
"Osoitat ahdasmielisyyttä ja suvaitsemattomuutta siinä, että väheksyt muiden mielipiteitä – tämän sanoisin kenelle tahansa riippumatta siitä, mihin hän uskoo. En ymmärrä myöskään sitä, mitä vikaa siinä on, että Räsänen esittää, että muidenkin pitäisi uskoa samalla tavalla. Jos ajatellaan, että tosilla uskomuksilla on jotain arvoa, tällöin niiden levittäminen lisää arvon kokonaismäärää. Jos kristinusko ei ole totta, silloin Räsäsen virhe ei ole siinä, että hän pyrkii levittämään uskomuksiaan, sillä hänhän levittää sitä, minkä uskoo todeksi, samoin kuin kaikki muutkin jotakin ideologiaa avoimesti kannattavat, noudattaen jokaisen totuutta arvokkaana pitävän moraalista velvollisuutta."
Mutta tämä unohdetaan jos lehden kirjoittaja itse kannattaa jotain ideologiaa ja pitää velvollisuutenaan tehdä vitsejä. Muiden mielipiteiden halveksunta on myös silmillesyöksevää kun kriitikko itse leimaa "kiusaamiseksi" ilman argumentteja, kutsuu liian mainstreamia näkemystä "halvaksi retoriikaksi" jolle tulisi nauraa halveksuvasti. Tässä sitä avomielistä suvaitsevaisuutta parhaimmillaan.
"Uskomusten levittäminen ei siis lisää mitään hänen virheeseensä, joka on se, että hän on väärässä. Älkääkä yrittäkökään väittää, ettei kenelläkään ole oikeutta levittää käsityksiään, koska kukaan ei tunne totuutta ja voi siksi erehtyä. Erehtyminen ei ylipäänsä ole vältettävissä, koska jokainen ihmisen tekemä valinta voi olla erehdys, eikä valintoja voi välttää. Se, ettei tee mitään, voi olla yhtä paha erehdys kuin se, että tekee jotakin väärää."
Lehden kantakin saa siis olla vaikka miten mainstream, koska nyt näkemyksen vallassaolo ei olekaan se mittari vaan Totuus ja totuudenmukaisuus. Jännittävää miten totuuden olemassaolo kielletään, puhutaan vallasta ja yht'äkkiä esitetään tälläisiä aivan epäkoherentteja uudelleenmäärityksiä. Mutta onneksi sitten kerrotaankin että epätotuus ei olekaan mikään ehto sille että asioita ei saisi sanoa. Näyttää siltä että Totuus on mahdottomuus mutta ehto jos Lehti sanoo mitään joka kritisoi Päivi Räsästä - joka edustaa ideologista valtaa mitä suurimmassa määrin kuten tässä blogauksessa argumentoin. Mutta Räsäsellä ja muilla riittää sitten
"Kyllä Lehden pitäisi selitellä, koska näkemyksien perusteleminen on järjellisen ajattelun välttämätön edellytys ja siten jokaisen velvollisuus."
Velvollisuus on valtahegemonia johon suostuminen on niin mainstream. Argumentaatio liittyy rationaalisuuteen ja tieteellisyyteen, ei välttämättä julkiseen keskusteluun. Itse asiassa uskonnonvapauskysymyksissä usein nostetaankin esiin se, että demokratiassa uskovaisen ei tarvitse todistaa tieteellisesti Jumalaa ollakseen poliittista mieltä uskonnollisin syin. Muiden ei vain tarvitse ottaa näitä todesta. Argumentaatio vaaditaan jos tästä halutaan ainut tietty mielipide joka pakotetaan muiden yli. Pelkkä asian ilmituominen, tapahtuipa tämä missä muodossa tahansa, ei itsessään ole muuta kuin oman mielipiteen ilmaisu.
"Lehden kirjoittajilla ei myöskään ole mitään erivapautta tehdä väärin siksi, että he ovat taitavia humoristeja. Ja vaikka analysoisin kusella käymiseni, sillä ei olisi yhtään mitään tekemistä argumenttieni pätevyyden kanssa. Ihmisellä on oikeus vaatia perusteluita väittämille ja ideologioille. Sellaista, missä ei edes väitetä mitään, ei voi eikä tarvitse perustella. Nauru vallalle ei sisällä mitään spesifistä väittämää jonkin ideologian puolesta tai vastaan. Se ei kritisoi ideologioita niiden itsensä, vaan niiden aseman, siis vallan takia. Taustaoletuksena tässä on tietysti se, että valtaa pitäisi kritisoida, mutta koska se on kaikkea vallalle nauramista koskeva yleispätevä väittämä, sitä ei tarvitse perustella erikseen jokaisen valtaan kohdistuvan pilkan yhteydessä, kertakin riittää."
Sananvapaus onkin kaikille yhteinen oikeus. Siksi ei vaadita mitään erityisvapautta "tehdä väärin". Etenkin jos lehden kirjoittaja on ajanut vakaumustaan ja ilmituonut siihen liittyvää vitsailua. Samalla kuitenkin ohitetaan se, että jos lehden näkemys todella on mainstream, niin ollakseen pätevää tämän kriitikon tulisi näyttää että kukaan ei ole missään edes sitä yhtä kertaa antanut argumentteja tämän asian puolesta.
Joka palauttaa kaiken siihen kohtaan joka iskee viimeistään tätä Lehden kriitikkoa eettisyyden kohdalla moittijan omalla etiikkaa koskevalla loogisella tasolla häntä itseään päin pläsiä. "Et käsittele toisenlaisia käsityksiä maailmasta vakavasti otettavina näkökantoina, jotka ovat syntyneet vuosia kestäneen aktiivisen pohdinnan tuloksina, vaan sen sijaan kuittaat ne pelkkinä alkeellisen ajattelun tuotteina, jotka muka tulevat katoamaan ajattelun ”kehittyessä”. Se, että ajatteluni poikkeaa nykyfilosofian valtavirrasta ei ole mikään peruste vihjata sen olevan alkeellista."
Ehkäpä kanta homojen adoptio-oikeuteen on sekin käynyt läpi kovaa prosessointia. Itse asiassa voidaan jopa sanoa että tämä prosessointi on tehnyt siitä valtaa. Vasta koherentisointi synnyttää ideologian. Prosessointi joka suojaa kritiikiltä on näkemyksen suojaamista vallankumoukselta.
Loppuselvennys.
Toki koko tuo "analyysini" nojautui siihen että "Mustanaamio on kulttuurirelativisti kulttuurirelativisteille." eli se enemmänkin ottaa argumentoijan omat lähtökohdat ja kääntää ne hänen omaa tuotostaan vastaan, osoittaen matkan varrella sitä miten Keskeiset käsitteet muuttavat attribuuttejaan lennosta sen mukaan puhutaanko Lehden vaientamisesta vai Päivi Räsäsen oikeudesta sanoa mielipiteensä. Ja muistuttaa, että on argumentatiivisesti heikkoa kun vaatimuksia vaihdetaan tilannesidonnaisesti ja tarkoitushakuisesti tavalla jossa vain tietyn ideologian vallan pönkittäminen - ja vallitsevan lain ylläpitäminen sen kannattajapoliitikon moittimisen kieltämällä - mahdollistaa sen, että kriitikko on sisäisesti koherentti ja järkevä olento jonka sanomassa on mitään pointtia.
* Ensin pitää olla argumentatiivinen, joka tarvitaan koska palvellaan Totuutta. Mutta sitten selitetään että Totuutta ei kukaan voi tietää, ja ollaan relativisteja. Ensin nähdään että mielipiteen pitää olla perusteltu ja Tosi tai kritiikki on asiatonta koska se moittii Totuutta. Ja sitten yht'äkkiä riittää se että on vakaumus ja että oma maailmankuva on reflektoitu, ja että kaikkia argumentteja ei tarvitse aina laittaa esille kunhan ne ovat jossain. Mutta kuitenkin perusteluja sitten vaaditaan juuri tässä partikulaarissa tilanteessa. Toisalta viitataan että näkemys on yleinen, joten sen sisällön pitäisi myös olla tuttu ihan koska se on yleinen. Ne argumentit ovat siis jossain. Yhtäällä puhutaan vallan vastustamisesta ja toisaalta selitetään velvollisuuksista ja vaaditaan ideologian reflektointia ja sen valtarakenteiden pönkittäviä ratkaisuja ...
Kuitenkin se myös heijastaa omia näkemyksiäni. Argumentit eivät ole omasta maailmankuvastani, mutta sen asenneilmapiiri sen sijaan on. Ja näin se toimii oman todellisuusnäkemykseni peilinä. Ja toisaalta se on argumentatiivinen jossa vastapuolen näkemykset, premissit ja argumentit on huomioitu ja osoitettu niissä syvä sisäinen mielivaltaisuus. Joten tämä todellisuuskäsitys on vähintään reflektoitu ellei peräti Tosi.
Mielestäni mitään ennakkosensuuria ei vaadita. Perussuomalaiset kritisoivat EU:n valtaa mutta pönkittävät omia poliittisia tavoitteitaan. Huumori ei ole argumentti, vaikka se toki nivoutuukin maailmankuviin ja niiden perusteluihin, jopa niitä vääntäen ja omituisiin kulmiin taivuttaen. Se on propagandaa. Ja propagandan hyöty on siinä että se paljastaa lausujan karvat maksimaalisesti. Lehden kirjoittajan asenteet paistavat läpi selviten juuri hänen huumoriteksteistään eikä edes yhtä vahvasti hänen muualla tekemistään loogis-rationaalisista argumenteista juuri tämän kyseisen aihepiirin sisällä.
Voidaankin nähdä että vaikka vitsin tekijän intentiona on olla hauska ja kritisoida tiettyä valtarakennetta niin se voidaan aina tulkita myös omien kantojen paljastamisena. Se paljastaa silloin hyvin syviä totuuksia ja huumori tässä kohden täyttää toisenlaisen tehtävän ja oikeuttaa olemassaolonsa.
Esimerkiksi ilman Perussuomalaisten uutta pilakuvasarjaa ei Tämä Päivä -blogin blogisti voisi huomata miten avoimen denialistinen puolue ja sen ohjelma on. Huumoritekstin valmistuminen onkin ideologiakritiikin alku. Paljastuessaan tämä todennäköisesti iskeekin PerusSuomalaisiin pahasti. Itse asiassa puolueen historia onkin pullollaan tilanteita joissa erilaisia kohinoita selitellään parhain päin sanomalla niitä vitseiksi ja huumoriksi. Ja juuri nämä selittelyt iskee itse asiaan pahemmin kuin mikään muu. PerusSuomaalaiset eivät selvästi osaa esimerkiksi erottaa poliittisen rationaalisen argumentoinnin ja vitsinheiton tilanne-eroja. Eli paljastaa syvää tilannetajuttomuutta joka on politiikassa varsin huono asia, osoitus heikkoudesta ja ammattitaidottomuudesta. Ja lisäksi moni tietää nimenomaan sen, että vitsit eivät ole ironiaa jossa sanottaisiin jotain päinvastaista kuin mitä ollaan. Vaan jossa nimenomaan sarkasmin keinoin vahvistetaan ja selvennetään omaa sanomaa.
Moni korostaa että on ylpeää ja röyhkeää uskoa omaan asiaansa. Minusta jokainen ihminen tekee näin. Ja itse asiassa menen vielä pidemmälle. Osa keskustelijoista on niin saivartelevia ja tyhmiä, että jos joku sanoo että "oletpa sinä yleenkatseellinen kun katsot olevasi noita parempi ja kiistät heidän maailmankuvansa syvällisen reflektiivisyyden" niin sanon, että argumentteihin tutustuttuani olen huomannut niin perustavanlaatuista huonoutta, huonoja argumentteja ja niiden puutetta, saivartelua ja sitä että huulien liikuttamista ei eroteta argumentoinnista. Että olenko näitä parempi? You bet. (Ei ole edes vaikeaa!) Nuo ovat niin huonoja että se vaatii saatanasti dogmaan suistumista, harjoittelua ja yrittämistä. Ja he floodaavat ranttejaan sellaisella massalla, että olisi epäkunnioittavaa olla antamatta heille mitä he ovat työllään ansainneet.
(Bassman, hikipedian käyttäjä)
 |
| Suomalaisen tulee kannattaa kansallisvaltiota ja vastustaa ilmastonmuutosta. |
Perussuomalaisten perusongelmana on se, että se on lähtöjään kapinapuolue. Se on ollut narri joka on hyppinyt valtaapitävien varpaille. Tässä ei tietysti tarvitse kovin vahvasti esittää omia kannanottoja. Nyt kun sillä on valtaa ja vastuuta, on hankalaa kun sen pitää kohdistaa moitteet johonkin. Ja toisaalta se itse joutuu tekemään kannanottoja ja ratkaisuehdotuksia joita voitaisiin todella yrittää. Ja tämän vuoksi se onkin päätynyt tuottamaan propagandaa. ; Propagandan hyvä puoli on toki siinä että silloinkin kun se on pilakuvamuodossa, se itse asiassa kertoo hyvin paljon siitä mitä sanoja todella oikeasti uskoo.
Mutta jos minun täytyisi sanoa oma kantani siihen mitä tämänlaisiin tuotoksiin tulee suhtautua, viittaan aiempaan huumorikohuun. Jossa kritiikkiä ei saanut nähdä sensuuriyrityksenä koska kritiikki oli eri asia kuin sensuuri. "Lehden" pieni teksti "kristillisdemokraatit korostavat lapsen oikeutta Päivi Räsäseen" suututti. Käännänkin asian nyt siihen että teen kommentaarin tähän aiemmin suututusta herättäneeseen lausuntoon.
Ja tämä lausunto voidaan soveltaa siihen mitä mieltä olen perussuomalaisten uuden komiikan aallosta.
"Usein Lehden kirjoituksista paistaa tietty toisenlaisten mielipiteiden halveksunta. Ahdasmielisyyttä tms. ei voi määritellä sillä tavalla, että kaikki tiettyjä käsityksiä omaavat ovat ahdasmielisiä, koska tällöin koko sana degeneroituu pelkäksi synonyymiksi lauseelle “sinä olet väärässä” ja sellainen kielenkäyttötapa osoittaa räikeää epäkunnioitusta toisten mielipiteitä kohtaan – se jos mikä on todellista suvaitsemattomuutta."
Huumorissa halveksunta voi kuulua asiaan. Itse asiassa halveksunta tiivistyy yleensä sellaiseen asiaan kuin kriittisyys. Toisaalta esimerkiksi kristinuskossa ajatellaan nimenomaan niin että vaikkapa homoseksuaalien naimisiinmeno on jotain jota ei tule sallia edes mahdollisuutena laissa. Jos tätä lakia ei olisi, jokainen kristitty saisi oman mielensä mukaan ja mennä heterosti naimisiin vaikka vain oman sukupuolen edustajat panettaisivat.
"Lehden rationalisointi, että se pyrkisi nauramaan vallalle, on huvittava. Lehti harvoin tuo mitään uusia näkökulmia asioihin. Sen “huumori” ei ravistele ihmisiä ajattelemaan asioita uudella tavalla, vaan pitkälti vain toistaa jo yleisesti tunnettuja näkemyksiä. Tämäkin artikkeli pilkkaa niitä, jotka kritisoivat hallituksen esitystä – siis vallan näkemystä asiasta. Lehti ei siis kritisoi valtaa, vaan usein vahvistaa olemassaolevia valtarakenteita. Jos todella haluatte kritisoida valtaa, ettekä vain ajaa ahdasta ideologista agendaa, silloin Lehden on kyseenalaistettava sellaisia asioita, joita harvat kyseenalaistavat (esim. kristinusko ei todellakaan ole sellainen), tuotava esiin näkökulmia, jotka eivät pääse esille julkisessa keskustelussa, kritisoitava vahvistuvaa tai vakaata, ei niinkään murenevaa valtaa, joka on muutenkin tuhoutumassa."
Ajatus on erikoinen koska lehden artikkeli koski homoseksuaalien adoptiota tavalla joka on epäsynkroninen nykyisen lain kanssa. Se kenties vahvistaa olemassaolevia kriittisiä pyrkimyksiä. Mutta tämä onkin vallankumouksellisuutta. Ja tässä valitussa kulmassa se tarkoittaa sitä että se edustaa nimenomaan kriittisyyttä. Kenties jopa maksimaalisesti. Sillä jos kritiikin kohteella on (1) oma poliittinen puolue (2) lobbausryhmiä (3) nykylaki tukee sen kannanottoja ovat nimenomaan jotain jossa on valtaa. Myös Päivi Räsänen on poliitikko joka esittää kannanottojaan joihin liittyy (1) ideologiaa (2) poliittisia intressejä jotka (3) on esitetty julkisuudessa. Joten hänen kritisoimisensa on by definition vallan kritisoimista.
Itse asiassa ajatus siitä että vähemmistö olisi oikeassa olisi aivan yhtä tyhmä kuin ajatus siitä että muutos olisi aina hyvästä. Ja tässä kohden saivartelijalla onkin hyvin kovat paikat. Sillä jos ajatellaan että lehden edustama kanta olisi niin mainstream, niin se paljastaisi vallassa vielä lisäksi hyvin ihmeellisen hegemonian. Se jos valtaapitävä (homot eivät adoptoi -lakia kannattava) todella edustaa marginaalista kuplaa tarkoittaisi sitä että tällä vähemmistöllä olisi määräänsä nähden liikaa valtaa. On siis jonkinlainen valtakupla jonka puhkaiseminen olisi nimenomaan sitä vallakumouksellista toimintaa.
"Valtaan kohdistuvaa kritiikkiä olisi myös syytä esittää useammista (jopa vastakkaisista) näkökulmista, koska muuten vallan kritiikki taantuu helposti pelkäksi pyrkimykseksi päästä kalifiksi kalifin paikalle, yritykseksi asettaa uusi Absoluuttinen Totuus entisen tilalle."
On toki totta että lehden huumori teki poliittisen statementin. Mutta poliittista huumoria ei tulekaan kieltää. On kuitenkin omituista pahastua siitä että jotain tiettyä näkökulmaa esitetään. Sillä tässä yritetään vaikuttaa mitä muut ihmiset sanovat ja kirjoittavat. Ja tämä taas on valtaa jossa pyritään ennakkosensuroimaan tiettyjä näkökulmia. Tosiasiassa onkin se, että vaikka Lehti isottelee itseään suuremmalle, (kristillisdemokraateille ja uskonnollisuutta politiikkaan laajasti haluaville, sukupuolineutraalin avioliiton vastutajille ja vastaaville) se myös samalla puolustaa jotain tiettyä kantaa itse. Olisi naurettavaa väittää että huumorissa ei olisi valtaa. Mutta myös sen kritiikki on valtaa. Ja kritiikin kritiikki.
"Myöskään argumentti, että vanhanaikaisia tms. näkemyksiä on oikeus pilkata niiden sopeutumattomuuden takia ei ole yhtään jalompi kuin jos sen esittäisi koulu- tai työpaikkakiusaaja."
Tämä väite on omituinen. Koska kaikki argumentit ovat vain niiden sisällön kautta arvotettavissa ei ole asiallista. Tosiasiassa tässä esitetään implisiittinen premissi siitä että kritiikki olisi kiusaamista tai kiusaamisen analogi. Kenties kysymys ei olekaan tästä vaan vallankäyttöön puutumisesta ja siihen kommentoimiseta tavalla joka kuuluu oleellisesti positiiviseen mielipiteenvapauteen ja positiiviseen uskonnonvapauteen.
"Lisäksi siihen sisältyy implisiittinen oletus, että pilkkaaja tietää, mikä on se todellisuus, johon ihmisen on sopeuduttava – että hänellä on hallussaan Totuus ja siksi hänellä on oikeus pilkata niitä, jotka eivät sopeudu hänen käsityksiinsä todellisuudesta."
Kaikilla on maailmankuva ja relativistit - siis ne jotka puhuvat vallasta, ideologioiosta ja jotka kiistävät Totuuden omistamisen implisiittisillä premisseillään lähtökohtaisesti - korostavat että kaikessa on valtaa ja ideologiaa. Toisin sanoen kyseessä on joko vaatimus jossa kukaan ei saisi sanoa mitään (maksimaalinen negatiivinen mielipiteenvapaus ja uskonnonvapaus) joka voisi pahastuttaa jonkun toisen. Ja tässäkin taustalla on hyvin kyseenalainen näkemys jossa asian kritiikki tarkoittaa samaa kuin asian kieltäminen. Itse asiassa voidaan väittää että jos Lehden toimituksessa joku kirjoittaa kriittisesti jonkun toisen sanomisiin, hän ei suinkaan sano että tämä henkilö ei saisi olla tätä mieltä tai ei saisi sanoa sitä. Päin vastoin, se voidaan nähdä osallistumisena jossa oma erilainen mielipide nostetaan esiin tasaveroisena sen Päivi Räsäsen kannan kanssa. Tämän vaihtoehtona olisi sitten vaatimus sensuuriin.
"Lehden toimituksella on sanan säilä hyvin hallussaan. Siksi toivonkin, että miettisitte tarkemmin, miten käytätte sitä, ettekä huitoisi sillä ympäriinsä miten sattuu tai käyttäisi sitä uusien valtarakenteiden pystyttämiseen. Jos vastaatte tähän jotakin, niin toivon, että vastaatte samalla tyylillä kuin kirjoitin, asiallisesti."
Sivistussanojen käyttäminen ei ole argumentti. Toisen mielipiteenilmaisun syyttäminen kiusaamiseksi on leimakirveen heiluttelua eikä argumentointia. Se, että huulet liikkuvat ei tarkoita että tuuli on älyllistä ja keskustelevaa. Tai jos on, niin ; "Tilastot osoittavat, että höpön pöpön kuvaa hyvin toimintamenetelmiä parannettaessa liian vähäisiä tuotannollisia resursseja. Jos vertailemme lyhyesti asiaankuuluvia ilmiöitä, huomaamme, että hevonpaska auttaa käyttäjää ymmärtämään huonoja taloudellisia ja hallinnollisia oloja. Vaikka osaltamme onkin saatettu syyllistyä laiminlyönteihin, voidaan taholtamme kuitenkin todeta, että saivarteleva käsienheiluttelu avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti yhä enemmän meitä haittaavia taakkoja."
"Jokaisella ihmisellähän on oikeus tehdä lähes mitä haluaa, jos oikeudella tarkoitetaan lain sallimia asioita. Mutta siitä tässä ei ollut kysymys, vaan siitä, onko Lehden toiminta järkevää ja oikein. Tässä yhteydessä en käytä sanaa ”oikeus” sen legaalisessa, vaan moraalisessa merkityksessä. Kenenkään ei ole pakko käyttäytyä moraalisesti, mutta jokaisella, myös Lehden kirjoittajilla on velvollisuus siihen, ja jokaisella on oikeus vaatia heiltä sitä, jos kykenee perustelemaan, miksi heidän tulisi toimia toisin."
Normatiivisuus on aina ideologista. Kun kirjoittaja puhuu velvollisuudesta, hän viittaa vallankäytölliseen sosiaaliseen konseptiin. Kenties voidaankin nähdä että vastaus tähän löytyy siitä "yleisestä ideologiasta" jonka olemassaolon kriitikko hyvin vahvasti tiedostaa - hänhän väittää sitä mainstreamiksi. Näin ollen sen sisältämä ideologia on argumenttisisällöltään tuttua. Sen ohittaminen tarkoittaa sitä että kieltää että lähtökohtaisesti kiistää tämän yhden maailmankuvan huonosti perustelluksi, ei syvenny siihen mahdollisuuteen että tämä perustuisi syvään harkintaan ja että sen takana olisi järkevä argumentaatio. (Joka palautuu Lehden linjaa sensuurivaativan omiin sanomisiin myöhemmin.)
"Toteamus, että kukaan ei pakota minua lukemaan Lehteä on huono argumentti, sillä sen logiikka on, että koska voin välttää kohtaamasta epäkohtaa, minulla ei ole aihetta arvostella sitä. Mutta sama logiikka pätee mihin tahansa ongelmaan. Jokainen ihminen on yhteiskunnan jäsen ja ylipäänsä elossa ”korkeimman vapaaehtoisesti”. Siksi kenelläkään ei ole aihetta valittaa mistään epäkohdasta, koska jokaisella on mahdollisuus vaihtaa kotimaataan, muuttaa erakoksi tai jos mikään muu ei auta, niin ainahan voi tappaa itsensä (jotkut stoalaiset esittivät samankaltaisia ajatuksia aivan vakavissaan). Ilmeinen ongelma tällaisessa ajattelussa on se, että ongelmia ei ratkaista, niitä vain paetaan."
Kykenen samastumaan tähän turhautumiseen. Sillä minäkin törmään esimerkiksi Päivi Räsäseen vaikka teoriassa voisin vapaaehtoisesti sulkeutua ilmatiiviseen jääkaappiin internetin ulkopuolelle. Ja tässä mukana huomioidaan implisiittinen oletus siitä että kenties pakeneminen onkin tosiasiassa monesti yksi ongelman ratkaisu. Toki vallankumoukselliset korostavat väkivaltaista vallankumousta ja taistelua, mutta luonto opettaa että pakeneminen on ongelman hoitamista tavalla joka ei esimerkiksi vaadi sitä että joko seepra tai leijona kuolevat tässä nyt. Implisiittinen oletus statementtina ja faktana esittäen ei ole argumentti.
"Jos Lehden kirjoitukset aiheuttaisivat minulle mielipahaa, voisin ratkaista ongelman lopettamalla Lehden lukemisen. Mutta siitä tässä ei ole kysymys, vaan siitä, että Lehti käyttää huumoria väärin, eikä ongelma ratkea lopettamalla lukeminen tai perustamalla uusi huumoriblogi, mikä olisi vaikea toteuttaa käytännössä."
Toki ymmärrän tämän turhautumisen siitä että minunkin on vaikeaa perustaa omaa uskontoa joka saa resurssit siihen että jokainen koulu saa ideologiani aamunavaukset. Mutta tosiasiassa tämä ei ole sama kuin uskonnonvapaudessa oleva puute. Jokainen voi perustaa huumoriblogin. Jos muita ihmisiä ei sen sijaan kiinnosta, niin se on heidän oma valintansa. Sananvapaus ja vastaavat toimivat aivan täydellisesti sillä että minulla on hassu pieni blogi. Sen sijaan olisi teokraattista vaatia että kaikki lukisivat sitä.
"Omituista kritisoida minua massojen kumartelemisen vaatimisesta, kun nimenomaan toivoin, että Lehti kritisoisi valtaa ja toisi esille tavallisuudesta poikkeavia näkökantoja."
On omituista väittää että huumorin olisi oltava tavallisuudesta poikkeavaa. Se, että jokin näkemys on uniikki ei tee siitä hauskaa. Se ei tee siitä edes tärkeää. Olisi omituista väittää että vähemmistö olisi oikeassa tai että uusi asia olisi parempi. Etenkin kun tätä syytöstä leimaa lähinnä Lehden vastustajan omat leimaukset joissa hän määrittelee väärän mielipiteenilmaisun kiusaamiseksi. (Vaikkapa koska se on "mainstream", "tavanomaista". Aivan kuten Päivi Räsäseltä olisi koskaan tullut yhtään originelliä argumenttia joka ei olisi löydettävissä mistään ennen häntä.)
"Lehden virhe ei ole siinä, että se kannattaa tai vastustaa eräitä ideologioita, vaan siinä, että se käyttää siinä huumoria pääkeinonaan."
Nähdäkseni ironia, sarkasmi ja satiiri ovat oleellinen osa länsimaista sivistystä. Suomalainen kristitty filosofi Torsti Lehtinen on kuvannut sitä miten maailmankuvat pönkittävät valtaansa suojaamalla premissinsä. Syntyy järjestelmiä joita ei voi kritisoida järkevin keinoin koska ne ovat täyttäneet itsensä ad hoc -käsienheiluttelulla. Lehtinen korostaa että tälläinen omaan napaansa käpertynyt maailmankuva on dogmaattinen äärimmäisen syvällä tavalla ja että ironia ja satiiri ovat ne keinot joilla tämänlaiseen pömpöösiin kuplaan voidaan tarttua. Näin ollen huumorin eräs tärkeitä teemoja on olla nimenomaan eiargumentatiivista ja argumentaatioon palaaminen on viimeinen epätoivoinen huumorintajuttonan nuijan kikka estää itsensä ja valtansa kritisoiminen.
"Jokaisella on vapaus esittää mielipiteensä, mutta tähän vapauteen (kuten vapauksiin yleensäkin) liittyy vastuu, että kykenee perustelemaan mielipiteensä – tämä on kaiken kriittisen ja rationaalisen ajattelun välttämätön edellytys. Kuulijalla on oikeus vaatia väitteen esittäjältä: ”Mitä sinulla on esittää väitteesi tueksi?”"
Kun minä vaadin empiiristä kovan tason Jumalatodistusta jossa Jumala todistetaan samalla tasolla ja varmuudella kuin kravitaatio, minulle nauretaan. Kommentoijan kannattaisi huomata, miksi. Samoin olisi hyvä perustella miten ihmeessä tietty mielipide ja sen ääneensanomien pitäisi kieltää millä tahansa perustein.
Tosin tämä esimerkkini on tässä asiassa sinällään epäoleellinen että Lehden vitsi perustui, otsikointiaan myöten, argumentin mukailuun. Se paljasti että argumenttirakenne joka siinä on, on varsin ontto ja naurettava. (Logiikan rakenne säilytetään ja korvataan premisseillä jotka voidaan nähdä yhtä tosina. Kritiikki ns. vastaesimerkkiä käyttäen on syvästi argumentatiivista ja tämän huomaamatta jättäminen on kriitikolta noloa, ja sen jälkeen on vaikeaa ottaa vakavasti jos tämä selittää mitään argumenteista ja argumentaatiosta.
Näin Lehti itse asiassa iskee suoraan siihen vallankäyttöön joka on vallitsevan lainsäädännön takana. Säädännön jonka Lehden kriitikko itse myöntää marginaalin jutuksi, koska sen moittiminen on niin mainstream. Joka on siis äärimmäisen epädemokraattinen maassa joka väittää että ei ole teokraattinen vaan demokraattinen. Tai sitten lailla onkin suosio ja syytös mainstreamista oli virhe, jonka jälkeen Lehden haukkuja on argumentaationsa kanssa täysin tyhjän päällä kun hänen peruspremissinsä jonka varassa jokainen hänen argumenttinsa nojaa romahtaa ja epätodeksi osoittautuu.
Opimme, miten Räsänen tukee itseään tämänlaiseen Lehden huomauttamaan epäargumentatiiviseen rakenteeseen, esimerkiksi vedotessaan lapsen oikeudesta isään ja äitiin (eikä sen sijasta vaikka kahteen vanhempaan, tai huolenpitoon tai rakkauteen). Se ei ole perustelu, koska mitä tahansa nyt voi väittää oikeudeksi, vaikka kyseessä onkin nimenomaan jokin jolla jotakuta kielletään tekemästä jotain. (Vaikka menemästä naimisiin ja adoptoimasta.) Rajoitteet taas ovat valtaa syvimmillään. Maailmankuva ja mielipiteenvapaus ovat siellä missä yksilö saa valita, valta on vahvimmillaan siinä normistossa joka rajoittaa käyttäytymistä yksilöiden mielipiteistä ja maailmankuvista riippumatta.
"Brittifilosofi Stephen Toulminin mukaan pelkkä johtopäätös ilman sitä tukevia perusteita ei edes ole mikään argumentti. Pelkkä jonkin asian pilkkaaminen ei ole mikään rationaalinen perustelu. Huumori ei siis ole mikään argumentti. Miksi siis pitäisi arvostaa huumoria yhtään enemmän kuin ajattelematonta tolloutta, jossa joko ei kyetä esittämään mitään perusteita näkemyksille, tai käytetään pelkkiä virhepäätelmiä, kuten ad hominemia?"
Tai uskontoa. Miksi kunnioittaa vakaumusta tai maailmankuvaa, nämä ytimethän ovat by definition epäargumentatiivisia joita pitää kunnioittaa itseisarvona. Huumori voidaan täysin liittää tähän lokeroon. Itse asiassa huomautan tässä peräti siitä että terävin uusateismin kritiikki perustuukin niihin kohtiin joissa tieteellisyydenvaatimus kaikessa olisi liian kovaa, ja että ihmiselämässä on kenties muitakin puolia kuin sen argumentatiivinen rakenne ja empiirinen todennettavuus. Huumori ei ole tiedettä, joten miksi sen täytyisi täyttää argumenttirakenteita koskevia vaatimuksia? Pitääkö tammipelin siirtoja todistaa seuraavaksi strippipokerin säännöillä?
"Mutta huumorilla onkin ideologioista riippumaton erityistehtävänsä, joka antaa sille erivapauden kritisoida ideologioita ilman rationaalisia argumentteja. Huumorilla on tämä erivapaus vain siksi, että se ei edusta tai vastusta mitään tiettyä ideologiaa, se ei pyri kalifiksi kalifin paikalle, vaan kritisoi valtaa riippumatta siitä, kuka on vallassa."
Huumorilla on todella tämä luonne joten Toulminin mainitseminen oli ns. olkiukko ja name dropping. (Joilla on argumentatiivinen luonne. Huumori on argumentaation ulkopuolella, mutta nämä ovat suoraan sitä vastaan.) Toulman on siis valta joka antaa ehtoja. On hyvin vaikeaa olla kommentoijan kanssa yksimielinen siitä että huumorin olisi pakko olla argumentatiivista jos se on ideologista. Torsti Lehtinen näyttää että reflektoitu syvä ja hyvin perusteltu näkemys voi olla erimielinen tämän dogman, Lehti -kriitikon sanahelinäänsä piilottaman implisiittisen oletuksen, kanssa.
"Myös naurun arkipäiväisempi tarkoitus, huvittaminen, ei ole erityisemmin sidoksissa mihinkään ideologiaan. Mutta jos naurua käytetään ideologisiin tarkoituksiin, silloin sitä koskevat samat rationaalisen argumentoinnin säännöt kuin mitä tahansa muutakin ideologista kannanottoa."
Eli nyt huumorilla ei olisikaan ideologioista riippumatonta erityistehtävää? Nähdäkseni on varsin selvästi näytetty miten tämä kritisoi valtaa ja tuo esiin yhden todellisuuskäsityksen kannanotot. Se on toki sitä sarkasmia jossa tuodaan esiin oma mielipide ikään kuin vahvistettuna. Ja se on tätä kautta ideologista. Mutta niin kauan kuin valtatyhjiötä ei ole olemassakaan ja postmodernistit kiistävät objektiivisen totuuden ja korostavat että maailmankuvista vapaata ihmispuhetta ei ole olemassakaan, on postmodernein lähtökohdin korostettu huumorikriitiikki varsin syvällisessä umpisolmussa.
"Ideologisessa tarkoituksessa käytetty nauru ei sisällä selkeitä rationaalisia argumentteja, joten argumentointia se ei ole, eikä se ole huumoria, koska se on ideologista."
Huumori voi olla ideologista. Piilevä premissi jota tuetaan auktoriteettiin vetoamisella eli (maailmankuvasta riippuen ja/tai) name droppingilla ei ole argumentti. Väite joka vain esitetään statementteina (on "mainstream" huumori on, huumori ei voi olla, huumorilla saa sanoa huumorilla ei saa sanoa) vaatii argumentit tai se on kriitikon itsensä sanomisissa tyhjä kupla. Väite on yhtä hyvin perusteltu vaikka sen sanoisi koulukiusaaja koska argumentaatio ratkaisee. Nimen antaminen statementille ja premissille on silti tyhjä väite, ei perustelu.
"Oikeastaan se on lähinnä sisällyksetöntä, arvotonta retoriikkaa, joka ansaitsisi ainoastaan halveksivaa naurua. Otin tämän esille Päivi Räsäseen liittyvän jutun yhteydessä siksi, koska se on niin selkeä esimerkki ideologisesta naurusta ja siitä miten Lehti nauraa vallan kanssa ja pönkittää olemassaolevia valtarakenteita."
Itse asiassa itse luen tämän "kritiikin" omituisena. Se vastustaa valtaa mutta vetoaa velvollisuuksiin. Se korostaa että valtaa tulee kumota, eli esittää uusia ideoita. Mutta toisaalta se kiistää ideologisuuden ja vaatii neutraalia huvittamista. Joka taas on "uneen tuudittamista" joka monien filosofien mukaan tukee valtarakenteita koska ihmisten huomio siirtyy syrjään ja sitten kaikki jatkuvat ennallaan.
"Osoitat ahdasmielisyyttä ja suvaitsemattomuutta siinä, että väheksyt muiden mielipiteitä – tämän sanoisin kenelle tahansa riippumatta siitä, mihin hän uskoo. En ymmärrä myöskään sitä, mitä vikaa siinä on, että Räsänen esittää, että muidenkin pitäisi uskoa samalla tavalla. Jos ajatellaan, että tosilla uskomuksilla on jotain arvoa, tällöin niiden levittäminen lisää arvon kokonaismäärää. Jos kristinusko ei ole totta, silloin Räsäsen virhe ei ole siinä, että hän pyrkii levittämään uskomuksiaan, sillä hänhän levittää sitä, minkä uskoo todeksi, samoin kuin kaikki muutkin jotakin ideologiaa avoimesti kannattavat, noudattaen jokaisen totuutta arvokkaana pitävän moraalista velvollisuutta."
Mutta tämä unohdetaan jos lehden kirjoittaja itse kannattaa jotain ideologiaa ja pitää velvollisuutenaan tehdä vitsejä. Muiden mielipiteiden halveksunta on myös silmillesyöksevää kun kriitikko itse leimaa "kiusaamiseksi" ilman argumentteja, kutsuu liian mainstreamia näkemystä "halvaksi retoriikaksi" jolle tulisi nauraa halveksuvasti. Tässä sitä avomielistä suvaitsevaisuutta parhaimmillaan.
"Uskomusten levittäminen ei siis lisää mitään hänen virheeseensä, joka on se, että hän on väärässä. Älkääkä yrittäkökään väittää, ettei kenelläkään ole oikeutta levittää käsityksiään, koska kukaan ei tunne totuutta ja voi siksi erehtyä. Erehtyminen ei ylipäänsä ole vältettävissä, koska jokainen ihmisen tekemä valinta voi olla erehdys, eikä valintoja voi välttää. Se, ettei tee mitään, voi olla yhtä paha erehdys kuin se, että tekee jotakin väärää."
Lehden kantakin saa siis olla vaikka miten mainstream, koska nyt näkemyksen vallassaolo ei olekaan se mittari vaan Totuus ja totuudenmukaisuus. Jännittävää miten totuuden olemassaolo kielletään, puhutaan vallasta ja yht'äkkiä esitetään tälläisiä aivan epäkoherentteja uudelleenmäärityksiä. Mutta onneksi sitten kerrotaankin että epätotuus ei olekaan mikään ehto sille että asioita ei saisi sanoa. Näyttää siltä että Totuus on mahdottomuus mutta ehto jos Lehti sanoo mitään joka kritisoi Päivi Räsästä - joka edustaa ideologista valtaa mitä suurimmassa määrin kuten tässä blogauksessa argumentoin. Mutta Räsäsellä ja muilla riittää sitten
"Kyllä Lehden pitäisi selitellä, koska näkemyksien perusteleminen on järjellisen ajattelun välttämätön edellytys ja siten jokaisen velvollisuus."
Velvollisuus on valtahegemonia johon suostuminen on niin mainstream. Argumentaatio liittyy rationaalisuuteen ja tieteellisyyteen, ei välttämättä julkiseen keskusteluun. Itse asiassa uskonnonvapauskysymyksissä usein nostetaankin esiin se, että demokratiassa uskovaisen ei tarvitse todistaa tieteellisesti Jumalaa ollakseen poliittista mieltä uskonnollisin syin. Muiden ei vain tarvitse ottaa näitä todesta. Argumentaatio vaaditaan jos tästä halutaan ainut tietty mielipide joka pakotetaan muiden yli. Pelkkä asian ilmituominen, tapahtuipa tämä missä muodossa tahansa, ei itsessään ole muuta kuin oman mielipiteen ilmaisu.
"Lehden kirjoittajilla ei myöskään ole mitään erivapautta tehdä väärin siksi, että he ovat taitavia humoristeja. Ja vaikka analysoisin kusella käymiseni, sillä ei olisi yhtään mitään tekemistä argumenttieni pätevyyden kanssa. Ihmisellä on oikeus vaatia perusteluita väittämille ja ideologioille. Sellaista, missä ei edes väitetä mitään, ei voi eikä tarvitse perustella. Nauru vallalle ei sisällä mitään spesifistä väittämää jonkin ideologian puolesta tai vastaan. Se ei kritisoi ideologioita niiden itsensä, vaan niiden aseman, siis vallan takia. Taustaoletuksena tässä on tietysti se, että valtaa pitäisi kritisoida, mutta koska se on kaikkea vallalle nauramista koskeva yleispätevä väittämä, sitä ei tarvitse perustella erikseen jokaisen valtaan kohdistuvan pilkan yhteydessä, kertakin riittää."
Sananvapaus onkin kaikille yhteinen oikeus. Siksi ei vaadita mitään erityisvapautta "tehdä väärin". Etenkin jos lehden kirjoittaja on ajanut vakaumustaan ja ilmituonut siihen liittyvää vitsailua. Samalla kuitenkin ohitetaan se, että jos lehden näkemys todella on mainstream, niin ollakseen pätevää tämän kriitikon tulisi näyttää että kukaan ei ole missään edes sitä yhtä kertaa antanut argumentteja tämän asian puolesta.
Joka palauttaa kaiken siihen kohtaan joka iskee viimeistään tätä Lehden kriitikkoa eettisyyden kohdalla moittijan omalla etiikkaa koskevalla loogisella tasolla häntä itseään päin pläsiä. "Et käsittele toisenlaisia käsityksiä maailmasta vakavasti otettavina näkökantoina, jotka ovat syntyneet vuosia kestäneen aktiivisen pohdinnan tuloksina, vaan sen sijaan kuittaat ne pelkkinä alkeellisen ajattelun tuotteina, jotka muka tulevat katoamaan ajattelun ”kehittyessä”. Se, että ajatteluni poikkeaa nykyfilosofian valtavirrasta ei ole mikään peruste vihjata sen olevan alkeellista."
Ehkäpä kanta homojen adoptio-oikeuteen on sekin käynyt läpi kovaa prosessointia. Itse asiassa voidaan jopa sanoa että tämä prosessointi on tehnyt siitä valtaa. Vasta koherentisointi synnyttää ideologian. Prosessointi joka suojaa kritiikiltä on näkemyksen suojaamista vallankumoukselta.
Loppuselvennys.
Toki koko tuo "analyysini" nojautui siihen että "Mustanaamio on kulttuurirelativisti kulttuurirelativisteille." eli se enemmänkin ottaa argumentoijan omat lähtökohdat ja kääntää ne hänen omaa tuotostaan vastaan, osoittaen matkan varrella sitä miten Keskeiset käsitteet muuttavat attribuuttejaan lennosta sen mukaan puhutaanko Lehden vaientamisesta vai Päivi Räsäsen oikeudesta sanoa mielipiteensä. Ja muistuttaa, että on argumentatiivisesti heikkoa kun vaatimuksia vaihdetaan tilannesidonnaisesti ja tarkoitushakuisesti tavalla jossa vain tietyn ideologian vallan pönkittäminen - ja vallitsevan lain ylläpitäminen sen kannattajapoliitikon moittimisen kieltämällä - mahdollistaa sen, että kriitikko on sisäisesti koherentti ja järkevä olento jonka sanomassa on mitään pointtia.
* Ensin pitää olla argumentatiivinen, joka tarvitaan koska palvellaan Totuutta. Mutta sitten selitetään että Totuutta ei kukaan voi tietää, ja ollaan relativisteja. Ensin nähdään että mielipiteen pitää olla perusteltu ja Tosi tai kritiikki on asiatonta koska se moittii Totuutta. Ja sitten yht'äkkiä riittää se että on vakaumus ja että oma maailmankuva on reflektoitu, ja että kaikkia argumentteja ei tarvitse aina laittaa esille kunhan ne ovat jossain. Mutta kuitenkin perusteluja sitten vaaditaan juuri tässä partikulaarissa tilanteessa. Toisalta viitataan että näkemys on yleinen, joten sen sisällön pitäisi myös olla tuttu ihan koska se on yleinen. Ne argumentit ovat siis jossain. Yhtäällä puhutaan vallan vastustamisesta ja toisaalta selitetään velvollisuuksista ja vaaditaan ideologian reflektointia ja sen valtarakenteiden pönkittäviä ratkaisuja ...
Kuitenkin se myös heijastaa omia näkemyksiäni. Argumentit eivät ole omasta maailmankuvastani, mutta sen asenneilmapiiri sen sijaan on. Ja näin se toimii oman todellisuusnäkemykseni peilinä. Ja toisaalta se on argumentatiivinen jossa vastapuolen näkemykset, premissit ja argumentit on huomioitu ja osoitettu niissä syvä sisäinen mielivaltaisuus. Joten tämä todellisuuskäsitys on vähintään reflektoitu ellei peräti Tosi.
Mielestäni mitään ennakkosensuuria ei vaadita. Perussuomalaiset kritisoivat EU:n valtaa mutta pönkittävät omia poliittisia tavoitteitaan. Huumori ei ole argumentti, vaikka se toki nivoutuukin maailmankuviin ja niiden perusteluihin, jopa niitä vääntäen ja omituisiin kulmiin taivuttaen. Se on propagandaa. Ja propagandan hyöty on siinä että se paljastaa lausujan karvat maksimaalisesti. Lehden kirjoittajan asenteet paistavat läpi selviten juuri hänen huumoriteksteistään eikä edes yhtä vahvasti hänen muualla tekemistään loogis-rationaalisista argumenteista juuri tämän kyseisen aihepiirin sisällä.
Voidaankin nähdä että vaikka vitsin tekijän intentiona on olla hauska ja kritisoida tiettyä valtarakennetta niin se voidaan aina tulkita myös omien kantojen paljastamisena. Se paljastaa silloin hyvin syviä totuuksia ja huumori tässä kohden täyttää toisenlaisen tehtävän ja oikeuttaa olemassaolonsa.
 |
| PerusSuomalaisille nauravat harakatkin. Mutta toisaalta, äänellään se variskin huoraa. |
Moni korostaa että on ylpeää ja röyhkeää uskoa omaan asiaansa. Minusta jokainen ihminen tekee näin. Ja itse asiassa menen vielä pidemmälle. Osa keskustelijoista on niin saivartelevia ja tyhmiä, että jos joku sanoo että "oletpa sinä yleenkatseellinen kun katsot olevasi noita parempi ja kiistät heidän maailmankuvansa syvällisen reflektiivisyyden" niin sanon, että argumentteihin tutustuttuani olen huomannut niin perustavanlaatuista huonoutta, huonoja argumentteja ja niiden puutetta, saivartelua ja sitä että huulien liikuttamista ei eroteta argumentoinnista. Että olenko näitä parempi? You bet. (Ei ole edes vaikeaa!) Nuo ovat niin huonoja että se vaatii saatanasti dogmaan suistumista, harjoittelua ja yrittämistä. Ja he floodaavat ranttejaan sellaisella massalla, että olisi epäkunnioittavaa olla antamatta heille mitä he ovat työllään ansainneet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)