Blogaaminen voi teoriassa olla taloudellisesti kannattavaa. Osa suosittujen blogien pitäjistä ohjeistaakin tähän. Nämä ovat periaatteessa hyviä. Kuten ohjeita siitä että pitää kirjoittaa aiheesta johon on omaa näkemystä että ei tarvitse pumpata aiheita lukijoilta. Päivitysrytmiikastakin saa tehtyä periaatteessa taiteenlajin. Kuitenkin näissä helposti unohtuu että ollakseen taloudellisesti menestynyt, blogi tarvitsee muutakin. Sen on valittava suositut aiheet. Ja lisäksi sen on kirjoitettava aiheista jotka on helppo tuotteistaa. Siksi elämäntapablogit ja muotiblogit ovat hyviä.
Minä taas kirjoitan hyvin taloudellisesti ei-kannattavaa blogia.
Sellaista joka noudattaa lähinnä yhtä annettua ohjetta. Sitä omaan persoonaan nojaamista. Se ei kuitenkaan ole kovin suosiota lisäävä tekijä. Sillä vaikka kaikki suosituimmat blogit olisivatkin persoonavetoisia, niin minun persoonani ei ole sitä tyyppiä joka on kovin kannattava. Moni ajattelee että ärsyttävyys vetää, mutta tosiasiassa se vain ärsyttää. Provosoituminen ei ole innostumista.
Asiaa voidaan lähestyä Jukka Hankamäen huomioilla. Hän on katsonut "Uuden Suomen" menestyneitä blogauksia. Ja tässä hänkin panostaa aiheeseen. "Pikainen sisällönanalyysi osoittaa, että suosituimpiin päätyy todennäköisimmin silloin, kun ottaa kantaa johonkin kolmesta asiasta: 1. Homoseksuaalisuuteen 2. Uskontoon 3. Perussuomalaisuuteen Nämä kiihottavat kansaa." Tässä kohden toimin jossain määrin oikein. Mutta Hankamäellä on vähemmän ilmiselvä lisähuomio joka on mielestäni vielä oleellisempi "Lyhyen ajan suositumpien joukossa pysyy, kun puolustaa tai edustaa homoseksuaalisuutta, arvostelee kristinuskoa (tai kehuu islamia) ja kritisoi perussuomalaisuutta. Julkisuuden kirjoitukselle takaa tällöin tuomitsevien kommenttien runsaus. Mukilointi on kuitenkin pian tehty. Pitkäaikaisesti listalla pysyy, jos vastustaa homoseksuaalisuutta, puolustaa kristillisiä arvoja ja kehuu perussuomalaisten menestystä, toisin sanoen on patakonservatiivi. Julkisuuden varmistaa tällöin mielipiteiden kanavoituminen poliittiseksi kannatukseksi, joka on yleensäkin pitempiaikaista."
Tämä on hyvin kiinnostava huomio sikäli että se vihjaa siihen että aiheen lisäksi oikeat mielipiteet ratkaisevat. Syynä on osittain se, että yleistä mielipidettä kirjoittavia on paljon. Ja vähemmistöä - tai poliittisesti epäkorrektimmaksi miellettyä - näkemystä vastaan syntyy pysyvämpi asiakaskunta. Sillä kun omaa kantaa edustaa vain muutama, samanmieliset kokoontuvat. Ja pääsee myös samalla vahvemmin vihollisen silmätikuksi.
Tässä kohden on hyvä huomata että minun ongelmani on tietty linjattomuus. Minulla on itse asiassa tarkemmin katsoen hyvin tavanomaisia mielipiteitä. Olen enemmänkin persoonaltani ja ilmiasultani ekstreemi. Näkemykseni ovat hyvinkin valtavirtaisia. Ja tämä näkyy tekstien luvussa. Blogausten luetuksitulluuden suuruusluokka ei ole mitenkään vakio. En tiedä kuinka monta nollaa lukijamäärässä on. (Ja tämä tietysti koskee numeroita, joskin sen voi ymmärtää myös lukijoitani halveksuvaksi sanaleikiksi.) Olen kuitenkin liian satunnainen suhteessa poliittisessa keskustelussa vedettyihin linjoihin. En ole kaiken kaikkiaan riittävän "puolella" ja "vastaan". Ja kirjoitan satunnaisistakin aiheista joten minulta tuskin tulee koherentisti ja tasaisesti sellaista aineistoa jolla voisi luoda viholliskuvaa tai samanmielisten joukkoa. Lisäksi tapani reagoida kommentointiin on varsin etäännyttävä.
Itse asiassa mitä tarkemmin asiaa katson, yllättääkin enemmänkin se että miten lukijoita on sekin määrä mitä on.
Olen tullut siihen tulokseen että lukijoita on yksinkertaisesti sen vuoksi että olen blogienkirjoittamiselle hieman samaa mitä Nicholas Cage on elokuvanäyttelylle. Let's face it. Nicholas Cage on hullu. Hän tekee tempauksia, ottaa omituisia rooleja, näyttelee ne hyvin omintakeisesti. Nichlolas Cage ei tee sitä mitä elokuvanäyttelijän olisi hyvä tehdä. Eli ottaa osaa vain hyviin elokuviin ja saada itselle nimeä, mainetta ja Oscareita. Tai jotka jotenkin muuten edistävät uraa. Vaikkapa antamalla kuvan siitä että henkilö on luottonäyttelijä juuri tietynlaisiin rooleihin, jolloin ei toki pääse arvostetuksi ja tulee leimatuksi yksipuoliseksi näyttelijäksi, mutta joka kuitenkin takaa vakaan leivän.
Nicholas Cage ei kuitenkaan nimenomaan tee näin. Hän on omalla tavallaan hyvin menestynyt. Mutta hänen menestystään kuvaa hyvin vahvasti se, että hän ei aina onnistu. Itse asiassa hän näyttää onnistuvan yllättävän harvoin, mutta menestyvän tästä huolimatta. On hyvin vaikeaa ymmärtää miksi hän valitsee niitä rooleja kuin valitsee. Mutta selvää on että hän kuitenkin aina heittäytyy näihin rooleihin. Kyseessä ei ole edes maineentavoittelu. Cagen tempauksista puuttuu tarkoitushakuisuus. Osa julkkiksista hakee medianäkyvyyttä leikkaamalla tukkaansa, ottamalla silikonirintoja, ottamalla niitä pois, lihomalla, laihduttamalla tai tekemällä jotain extreemiä.
Mutta Nicholas Cage tuntuu tekevän ... no sitä mitä hän tuppaa tekemäänkin ... jostain muusta syystä. Siinä missä monien julkkisten vastaavat tempaukset tuntuvat typerehtimiseltä, pinnalliselta menokulttuurilta tai laskelmoiduilta mediasuosiotempuilta. Cage vaikuttaa sen sijaan jotenkin toteuttavan itseään näiden ylilyövien tai vain strategisesti huonojen peliliikkeidensä kautta. Hän tekee niitä paitsi siksi että voi, niin myös siksi että hän jotenkin ilmentää itseään näiden kautta. Jossain mielessä hän on eläin.
Mutta ei sillä pinnallisella tavalla. Vaan enemmän jollain sellaisella joka kenties lähestyy Zhuangzin taolaista ajattelua. Tämä kiinalainen filosofi kun korosti luonnollisuutta hyvin erikoisella tavalla. Sellaisella joka ei tuo mieleen länsimaisessa mielessä helposti syntyvään assosiaatiota rauhasta ja harmoniasta. Vaan jossa korostuu se, miten tieto on suurta ja ihmisen käsityskyky pieni mutta olemassaoleva. Zhuangzi käytti myös ahkerasti erilaisia shokkitaktiikoita ja huumoria. Sellaisia jotka harvemmin osuvat yhteen tärkeän filosofian mielikuvan, saati itämaisen filosofian, kanssa. Tämä räväkkyys johti seimerkiksi siihen että väittely ja riitely olivat Zhuangzin argumentoidessa toisiaan lähellä. Häntä pidetään jopa anarkistisen ajattelun historian kannalta merkittävänä hahmona.
En tavallisesti nosta omaa häntääni, mutta tässä kohden uskaltaisin sanoa että jos en kenties ole yhtä rohkean autenttinen kuin Cage tai yhtä merkittävä ajattelija kuin Zhuangzi, niin kuitenkin tämä tietty eilaskelmoitu luonnollinen hulluus meidän välillämme on analogista. (En muuten usko että kukaan meistä kolmesta mainitusta olisi osannut kaavoittaa itseään johonkin korkeampaan ideaaliin joka jäsentäisi jokaisen toimintamme. Emme ole autenttisia sillä että tiedämme mitä olemme, vaan tavallaan juuri sillä että emme tiedä. Paljastamme ikään kuin mysteeriä itsellemmekin samalla kun muut joutuvat ... no, enimmäkseen elämään tekojemme seurausten kanssa.) Siksi täällä ei vierailla nautiskellen miellyttävästä persoonasta, mutta ei kuitenkaan kohdella aivan täysin pellenäkään. Suunnilleen siksi minulla on enemmän kuin yksi lukija (itseni).
Muutenhan tämä blogi olisikin ihan paska.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taolaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taolaisuus. Näytä kaikki tekstit
maanantai 26. tammikuuta 2015
torstai 18. lokakuuta 2012
Pieni ajatus eiaivollisen teleologisoinnista
Kiinalaisen tarinan mukaan tien varteen kaivettiin kaivo. Se oli hyödyllinen, virkistävässä paikassa matkamiehille ja ihmiset puhuivatkin Ihanasta kaivosta. Mutta sitten eräänä yönä siihen putosi mies. Tämän jälkeen ihmiset karttoivat tätä Hirveää Kaivoa. Kun paljastui että hukkunut oli varas, joka oli pakenemassa lakia, ihmiset puhuivat Oikeutta Jakavasta Kaivosta. Samasta kaivosta oli eri mielipiteet.
Tarina on kiinalainen, koska taolaisessa ja zeniläisessä ajattelussa vältetään asioiden teleologisoimista. Näin tehdään siitä huolimatta että niillä uskotaan olevan "sisin luonto". Länsimaissa ajatus tuntuu omituiselta. Aristoteleestä lähtien sisäinen luonto on määritetty teleologisin termein, metafysiikka on näin ollen intentionalisoitu. ; Ja vaikka teologitkin käsittelevät usein alkusyyjumalaa joka on vain aktuaalisuutta, ja pitävät antropomorfistista jumalaa banaalina, niin heistäkin on usein miellyttävää että Craigin tapaiset ihmiset kaikesta huolimatta puhuvat Jumalan persoonasta (tai jopa Hänen kolmesta persoonastaan) ja rakkaudellisuudestaan. Pahan ongelmaa käsittelevät hyväntahtoisuusargumentit ovat täynnä Jumalan antropomorfistamista.
Itse olen tässä suhteessa hyvin "taolainen", siinä mielessä että uskon että luonto toimii luonnonlaeilla. Ja että tässä maailmassa toimii syy ja seuraus. Siksi en ajattele että kaivoja tulisi antropomorfistaa tai intentionalisoida. Ei vaikka niillä on rakennelmina tarkoitettu toiminto ja funktio. Itse näen että teleologia ja funktio eivät liity kovinkaan lujasti yhteen, länsimainen filosofia on ne siis väärin yhteenliittänyt. Näin ollen jos et voi erikseen näyttää että jollakin on aivot, sen intentionalisoinnissa ei ole oikein mitään mieltä. Ja pidemmälle ; Jos havaittu tietoiseksi määritelty toimintamoduuli on seurausta tiettyjen aivorakenteiden läsnäolosta ja se kaikissa tiedetyissä tapauksissa tämä havaittava yhteys katkeaa aivojen poistamisen kautta, ei ole enää ollenkaan järkevää selittää elämää intentioilla. ; Sillä jos tietoisuus on elämän seuraus, ei elämä voi olla tietoisuuden seuraus.
Tarina on kiinalainen, koska taolaisessa ja zeniläisessä ajattelussa vältetään asioiden teleologisoimista. Näin tehdään siitä huolimatta että niillä uskotaan olevan "sisin luonto". Länsimaissa ajatus tuntuu omituiselta. Aristoteleestä lähtien sisäinen luonto on määritetty teleologisin termein, metafysiikka on näin ollen intentionalisoitu. ; Ja vaikka teologitkin käsittelevät usein alkusyyjumalaa joka on vain aktuaalisuutta, ja pitävät antropomorfistista jumalaa banaalina, niin heistäkin on usein miellyttävää että Craigin tapaiset ihmiset kaikesta huolimatta puhuvat Jumalan persoonasta (tai jopa Hänen kolmesta persoonastaan) ja rakkaudellisuudestaan. Pahan ongelmaa käsittelevät hyväntahtoisuusargumentit ovat täynnä Jumalan antropomorfistamista.
Itse olen tässä suhteessa hyvin "taolainen", siinä mielessä että uskon että luonto toimii luonnonlaeilla. Ja että tässä maailmassa toimii syy ja seuraus. Siksi en ajattele että kaivoja tulisi antropomorfistaa tai intentionalisoida. Ei vaikka niillä on rakennelmina tarkoitettu toiminto ja funktio. Itse näen että teleologia ja funktio eivät liity kovinkaan lujasti yhteen, länsimainen filosofia on ne siis väärin yhteenliittänyt. Näin ollen jos et voi erikseen näyttää että jollakin on aivot, sen intentionalisoinnissa ei ole oikein mitään mieltä. Ja pidemmälle ; Jos havaittu tietoiseksi määritelty toimintamoduuli on seurausta tiettyjen aivorakenteiden läsnäolosta ja se kaikissa tiedetyissä tapauksissa tämä havaittava yhteys katkeaa aivojen poistamisen kautta, ei ole enää ollenkaan järkevää selittää elämää intentioilla. ; Sillä jos tietoisuus on elämän seuraus, ei elämä voi olla tietoisuuden seuraus.
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
Mystiikan tutkimuksesta
"If letting go / Means letting be / And the truth beyond the mind is what I need / If letting go / Means letting be / And the truth beyond the mind is what I see. / I'm an evolutionary sleeper"
(Cynic, "Evolutionary sleeper")
Mystiikka eroaa tieteistä siten, että siinä ei koetella vaan koetaan. Siinä ei vaadita myöskään samanlaista logiikan kautta tapahtuvaa käsittelyä kuin logiikassa tai matematiikassa: Koherenttius, johdonmukaisuus tai järkevyys ei ole siinä tärkeää. Silti sen piirissä esitetään samaan tapaan kannanottoja todellisuudesta. Taikuudesta se eroaa siten että noidat pyrkivät vaikuttamaan maailmaan aktiivisesti. Mystikko taas pyrkii näkemään syvälle, passiivisesti, joskin tämä kokemus voi muuttaa hänet yksilönä, jolloin mystiikka on tämän lisäksi elämäntapaa ja ihmisen muutosta. Silloinkaan muutoksen kohteena ei ole maailman tapahtumat vaan mystikko itse.
Mystiikka on siitä erikoinen ala, että siihen suhtaudutaan monella eri tavalla. Mystikolle itselleen se on elämäntapa. Mutta hengellisyyden piirissä siihen voidaan suhtautua myös opillisena, jolloin mystikkojen kokemukset ovat lähde jollekin jota ei enää ilmaista mystiikalla vaan muutoin. Teologi tai uskovainen taas voi eritellä myös oikeaoppisuuden mukaan: Toiset mystikoiden kokemukset ovat saatanasta ja toiset eivät. Historioitsijaa taas voi kiinnostaa sen suhde yhteiskunnassa. Aatehistorijoitsiaa taas kiinnostaa ideologian muuttuminen ja sen vaikutukset toisiin oppeihin ja sen muualta saamat vaikutteet. Psykologia voi kiinnostaa sen suhde ihmisen ajatteluun. Filosofia taas vaikka mikä.
Lähestymistapoja ja asioiden korostamisia on hyvinkin erilaisia. Nostan esiin muutamia. Näitä on tietenkin paljon enemmänkin.
1: Esimerkiksi suosittu Evelyn Underhill kirjoitti jo 1911 vuonna tutkielman, jossa ei keskitytty mystikoiden oppijärjestelmään vaan keskittyi mystikoiden kokemukseen ja haluun saavuttaa tieto. Tämänkaltainen lähestymistapa tuo tietenkin suosiota ainakin mystikoiden itsensä taholta. Myös Carlos Castaneda edustaa tätä lähestymistapaa, joskin on vaikeaa erottaa missä määrin jutussa on hänen aitoa vierailuaan intiaanitietäjien kanssa, mikä on sieltä saatuja intiaanien uskomuksia ja mitkä ovat hänen omaa sepitettään. Hän kuitenkin keskittyy elämänkuvaukseen oppipoikana, ja suuri osa kirjasta sisältää myös mystiikan mekanismia "noitakävelyistä" huumeiden käyttämiseen. Tätä linjaa voidaan katsoa edustavan myös William James, joka loi yleisesityksen siitä mitä mystiikka tarjoaa: Hän teki vertailevaa uskontotutkimusta ja koosti sihen sen, mikä mystisessä kokemuksessa oli kaikille yhteistä, eli se että sitä ei voi ilmaista sanojen avulla eikä jakaa ja siirtää toiselle, vaan se voidaan vain kokea välittömästi. Ja vaikka kyseessä on tunne, siinä on kokijalle ymmärryksen tunne, joka tuntuu syvältä totuudelta. Lisäksi se kestää aina vain vähän aikaa. Lisäksi sitä ei voi aktiivisesti vain synnyttää vaan vaikka sitä voidaan valmistella, mystinen kokemus tulee silti omasta tahdosta riippumatta. Näitä näkemyksiä yhdistää se, että mystiikka nähdään yksilöllistä ja jopa luovaa voimaa, jossa uskonnosta vapaat toimijat toimivat. Tässä korostuu samanaikaisesti mystisen ilmiön kaikenkattavuus että sen tarjoama yksilöllisyys. Jokaisessa maailmanuskonnossa ollaan mystikkoja, mutta jokainen mystikko on kokemuksessaan yksin. Tämänkaltainen lähestymistapa on melko romanttinen, ja koska se ei sisällä testausta siitä onko mystikoiden kokemuksien suhde todellisuuteen mikä, se ei tarjoa kritiikkiä tai todisteita mystiikasta. Mutta se pitää sitä samanaikaisesti tärkeänä.
2: Toinen tapa taas korostaa sitä, miten mystiikka kuitenkin on uskontosidonnaista. Steven Katz esimerkiksi esitti että mystiikka toimii aina uskonnollisessa ideologiassa ja on luonteeltaan sen ajatuksia säilyttävää, ja se luo uutta korkeintaan totutussa ja sallitussa puitteessa, koskaan rikkomatta sitä. Kulttuurisidonnaista näkökulmaa edustaa esimerkiksi Kurt Ruhr, joka esitti mystiikasta ilmoitetut asiat kielipelinä jotka heijastavat traditioita äärimmäisen tiukasti. Mystiikassa ei siis luoda, vaan heijastetaan ja korkeintaan hieman varioidaan sitä uskontoa, jonka ideologian piirissä mystikko kosmista totuuttaan lähestyy.
3: Tasa -arvon kannaltakin mystiikkaa voidaan tutkia. Naistutkimuksen piirissä mystiikkaa on pidetty maskuliinisena. Graze Jantzen esimerkiksi kritisoi vielä 1995 sitä miten mieskeskeinen mystikoiden ilmiö on. Kuitenkin erimielisyyttä tässä kohden on paljon ja esimerkiksi Gabriella Zarrin esitti 1990 -luvulla että mystiikka tarjosi keskiajan naisille poliittista arvovaltaa, jota heille naisina ei muutoin olisi ollut. Mystiikkaa on lähestytty myös naisasian kautta, ja ehkä erikoisin on 1985 ilmestynyt "Holy anorexia", jossa Rudolph Bell lähestyy mystiikassa naisten käytössä ollutta paastoa "pyhänä anorexiana", eräänlaisena sairautena. Tässä on takana ajatusta siitä että nykyajan syömishäiriöitä on voinut olla muutoinkin. Ja kun nyt sillä tavoitellaan laihtumista, koska ulkonäköasioita on korostettu julkisena asiana, on sillä ennen tavoiteltu mystisiä kokemuksia koska niiden tärkeyttä on silloin korostettu julkisena asiana.1
4: Teologiassa ja aatehistoriassa voidaan tarkastella mystiikan vaikutuksia. Tarkastelu voi olla tässä kohden yhdessä uskonnossa tai useassa. Ilkka Pyysiäisen "Beyond Language and Reason" käsittelee intialaisten buddhalaisuuteen liittyvästä mystiikasta. Louis Dupré taas on tarkastellut sitä miten uskonto on monikulttuurista ja tuo esiin samalla myös sen, kuinka siinä on runsaasti kulttuurisidonnaisia eroja.
5: Filosofiassa fenomenologia, joka käsittelee yksilön aistimuksia, ja pitää subjektin elämyksiä keskiössä, on melko lähellä mystiikkaa. Kuitenkaan se ei ole samalla tavalla "syventävää" tai hurmoksellista. Husserlin fenomenologinen lajittelu kuitenkin kieltää kannanotot siihen mikä kokemuksen taustalla on: Sitä kautta se ei vastaa lainkaan siihen onko mystiikka "ylistä tietämystä" vai pelkkää yksilön hairahtunutta havaitsemisesta. Se on vain havaitsemisen muutosta. Tätä kautta se muistuttaa suuresti buddhalaisuutta, jossa ontologisten kysymysten tekoon ei rohkaista. Heidegger meni tässä astetta pidemmälle, hänestä vain oma olemassaolo oli varmaa, joten aito olemassaolo oli mahdollista vain itsen kautta. Tässä hän muistuttaa taolaisuutta, jossa olemassaolo tiedetään mutta sitä ei voida sanoa. Fenomenologia kuitenkin korostaa angstia ja ahdistusta, johon todellisuuden ja sen tyhjyyden kohtaaminen johtaa kun taas mystikot ovat tavallisesti korostaneet sen tuomaa rauhaa.
1 Käytän näinkin outoa ilmaisua kuin "julkinen asia" siksi että "julkisesta puheesta jättäminen" ei välttämättä tarkoita sitä että asia kiellettäisiin. Ennen seksuaalisuudesta puhuminen julkisuudessa oli paha asia. Silti kaikki tekivät sitä, eikä seksiä paheksuttu sen kaikissa muodoissaan. Nykyisin näin on käynyt uskonnolle: Siitä julkinen puhuminen on samanlainen joissakuissa paheksuntaa aikaansaava ilmiö kuin seksi muille. Toki myös kielletyt ja pahana pidetyt asiat kuuluvat niihin asioihin jotka eivät ole "julkisia asioita". Se ei siis tässä yhteydessä ole mikään puhtaasti positiivinen tai puhtaasti negatiivinen sanapari. Pitäydyn kommentoimasta ääneen. Sen verran sanon että julkinen seksi ja julkinen uskontoon käännyttäminen ovat minulle molemmat yhtä vaikeasti hyväksyttäviä asioita.
(Cynic, "Evolutionary sleeper")
Mystiikka eroaa tieteistä siten, että siinä ei koetella vaan koetaan. Siinä ei vaadita myöskään samanlaista logiikan kautta tapahtuvaa käsittelyä kuin logiikassa tai matematiikassa: Koherenttius, johdonmukaisuus tai järkevyys ei ole siinä tärkeää. Silti sen piirissä esitetään samaan tapaan kannanottoja todellisuudesta. Taikuudesta se eroaa siten että noidat pyrkivät vaikuttamaan maailmaan aktiivisesti. Mystikko taas pyrkii näkemään syvälle, passiivisesti, joskin tämä kokemus voi muuttaa hänet yksilönä, jolloin mystiikka on tämän lisäksi elämäntapaa ja ihmisen muutosta. Silloinkaan muutoksen kohteena ei ole maailman tapahtumat vaan mystikko itse.
Mystiikka on siitä erikoinen ala, että siihen suhtaudutaan monella eri tavalla. Mystikolle itselleen se on elämäntapa. Mutta hengellisyyden piirissä siihen voidaan suhtautua myös opillisena, jolloin mystikkojen kokemukset ovat lähde jollekin jota ei enää ilmaista mystiikalla vaan muutoin. Teologi tai uskovainen taas voi eritellä myös oikeaoppisuuden mukaan: Toiset mystikoiden kokemukset ovat saatanasta ja toiset eivät. Historioitsijaa taas voi kiinnostaa sen suhde yhteiskunnassa. Aatehistorijoitsiaa taas kiinnostaa ideologian muuttuminen ja sen vaikutukset toisiin oppeihin ja sen muualta saamat vaikutteet. Psykologia voi kiinnostaa sen suhde ihmisen ajatteluun. Filosofia taas vaikka mikä.
Lähestymistapoja ja asioiden korostamisia on hyvinkin erilaisia. Nostan esiin muutamia. Näitä on tietenkin paljon enemmänkin.
1: Esimerkiksi suosittu Evelyn Underhill kirjoitti jo 1911 vuonna tutkielman, jossa ei keskitytty mystikoiden oppijärjestelmään vaan keskittyi mystikoiden kokemukseen ja haluun saavuttaa tieto. Tämänkaltainen lähestymistapa tuo tietenkin suosiota ainakin mystikoiden itsensä taholta. Myös Carlos Castaneda edustaa tätä lähestymistapaa, joskin on vaikeaa erottaa missä määrin jutussa on hänen aitoa vierailuaan intiaanitietäjien kanssa, mikä on sieltä saatuja intiaanien uskomuksia ja mitkä ovat hänen omaa sepitettään. Hän kuitenkin keskittyy elämänkuvaukseen oppipoikana, ja suuri osa kirjasta sisältää myös mystiikan mekanismia "noitakävelyistä" huumeiden käyttämiseen. Tätä linjaa voidaan katsoa edustavan myös William James, joka loi yleisesityksen siitä mitä mystiikka tarjoaa: Hän teki vertailevaa uskontotutkimusta ja koosti sihen sen, mikä mystisessä kokemuksessa oli kaikille yhteistä, eli se että sitä ei voi ilmaista sanojen avulla eikä jakaa ja siirtää toiselle, vaan se voidaan vain kokea välittömästi. Ja vaikka kyseessä on tunne, siinä on kokijalle ymmärryksen tunne, joka tuntuu syvältä totuudelta. Lisäksi se kestää aina vain vähän aikaa. Lisäksi sitä ei voi aktiivisesti vain synnyttää vaan vaikka sitä voidaan valmistella, mystinen kokemus tulee silti omasta tahdosta riippumatta. Näitä näkemyksiä yhdistää se, että mystiikka nähdään yksilöllistä ja jopa luovaa voimaa, jossa uskonnosta vapaat toimijat toimivat. Tässä korostuu samanaikaisesti mystisen ilmiön kaikenkattavuus että sen tarjoama yksilöllisyys. Jokaisessa maailmanuskonnossa ollaan mystikkoja, mutta jokainen mystikko on kokemuksessaan yksin. Tämänkaltainen lähestymistapa on melko romanttinen, ja koska se ei sisällä testausta siitä onko mystikoiden kokemuksien suhde todellisuuteen mikä, se ei tarjoa kritiikkiä tai todisteita mystiikasta. Mutta se pitää sitä samanaikaisesti tärkeänä.
2: Toinen tapa taas korostaa sitä, miten mystiikka kuitenkin on uskontosidonnaista. Steven Katz esimerkiksi esitti että mystiikka toimii aina uskonnollisessa ideologiassa ja on luonteeltaan sen ajatuksia säilyttävää, ja se luo uutta korkeintaan totutussa ja sallitussa puitteessa, koskaan rikkomatta sitä. Kulttuurisidonnaista näkökulmaa edustaa esimerkiksi Kurt Ruhr, joka esitti mystiikasta ilmoitetut asiat kielipelinä jotka heijastavat traditioita äärimmäisen tiukasti. Mystiikassa ei siis luoda, vaan heijastetaan ja korkeintaan hieman varioidaan sitä uskontoa, jonka ideologian piirissä mystikko kosmista totuuttaan lähestyy.
3: Tasa -arvon kannaltakin mystiikkaa voidaan tutkia. Naistutkimuksen piirissä mystiikkaa on pidetty maskuliinisena. Graze Jantzen esimerkiksi kritisoi vielä 1995 sitä miten mieskeskeinen mystikoiden ilmiö on. Kuitenkin erimielisyyttä tässä kohden on paljon ja esimerkiksi Gabriella Zarrin esitti 1990 -luvulla että mystiikka tarjosi keskiajan naisille poliittista arvovaltaa, jota heille naisina ei muutoin olisi ollut. Mystiikkaa on lähestytty myös naisasian kautta, ja ehkä erikoisin on 1985 ilmestynyt "Holy anorexia", jossa Rudolph Bell lähestyy mystiikassa naisten käytössä ollutta paastoa "pyhänä anorexiana", eräänlaisena sairautena. Tässä on takana ajatusta siitä että nykyajan syömishäiriöitä on voinut olla muutoinkin. Ja kun nyt sillä tavoitellaan laihtumista, koska ulkonäköasioita on korostettu julkisena asiana, on sillä ennen tavoiteltu mystisiä kokemuksia koska niiden tärkeyttä on silloin korostettu julkisena asiana.1
4: Teologiassa ja aatehistoriassa voidaan tarkastella mystiikan vaikutuksia. Tarkastelu voi olla tässä kohden yhdessä uskonnossa tai useassa. Ilkka Pyysiäisen "Beyond Language and Reason" käsittelee intialaisten buddhalaisuuteen liittyvästä mystiikasta. Louis Dupré taas on tarkastellut sitä miten uskonto on monikulttuurista ja tuo esiin samalla myös sen, kuinka siinä on runsaasti kulttuurisidonnaisia eroja.
5: Filosofiassa fenomenologia, joka käsittelee yksilön aistimuksia, ja pitää subjektin elämyksiä keskiössä, on melko lähellä mystiikkaa. Kuitenkaan se ei ole samalla tavalla "syventävää" tai hurmoksellista. Husserlin fenomenologinen lajittelu kuitenkin kieltää kannanotot siihen mikä kokemuksen taustalla on: Sitä kautta se ei vastaa lainkaan siihen onko mystiikka "ylistä tietämystä" vai pelkkää yksilön hairahtunutta havaitsemisesta. Se on vain havaitsemisen muutosta. Tätä kautta se muistuttaa suuresti buddhalaisuutta, jossa ontologisten kysymysten tekoon ei rohkaista. Heidegger meni tässä astetta pidemmälle, hänestä vain oma olemassaolo oli varmaa, joten aito olemassaolo oli mahdollista vain itsen kautta. Tässä hän muistuttaa taolaisuutta, jossa olemassaolo tiedetään mutta sitä ei voida sanoa. Fenomenologia kuitenkin korostaa angstia ja ahdistusta, johon todellisuuden ja sen tyhjyyden kohtaaminen johtaa kun taas mystikot ovat tavallisesti korostaneet sen tuomaa rauhaa.
1 Käytän näinkin outoa ilmaisua kuin "julkinen asia" siksi että "julkisesta puheesta jättäminen" ei välttämättä tarkoita sitä että asia kiellettäisiin. Ennen seksuaalisuudesta puhuminen julkisuudessa oli paha asia. Silti kaikki tekivät sitä, eikä seksiä paheksuttu sen kaikissa muodoissaan. Nykyisin näin on käynyt uskonnolle: Siitä julkinen puhuminen on samanlainen joissakuissa paheksuntaa aikaansaava ilmiö kuin seksi muille. Toki myös kielletyt ja pahana pidetyt asiat kuuluvat niihin asioihin jotka eivät ole "julkisia asioita". Se ei siis tässä yhteydessä ole mikään puhtaasti positiivinen tai puhtaasti negatiivinen sanapari. Pitäydyn kommentoimasta ääneen. Sen verran sanon että julkinen seksi ja julkinen uskontoon käännyttäminen ovat minulle molemmat yhtä vaikeasti hyväksyttäviä asioita.
keskiviikko 18. helmikuuta 2009
En sano.
"Tao, josta voidaan sanoin puhella ei ole ikuinen Tao. Nimi, joka Taolle annetaan ei vastaa ikuista nimeä. Nimetön Tao on taivaan ja maan alku. Nimellisenä olevaisena se on luomakunnan äiti. Jonka sydän on tyhjä, ilman pyyteitä, hän voi katsahtaa Taon alkusalaisuuteen."
(Lao-Tse, "Salaisuuksien tie"; Ensimmäiset sanat.)
Kiinassa kolme tärkeää uskontoa, taolaisuus, kungfutselaisuus sekä buddhalaisuus. Buddhalaisuus on näistä nuorin, ja kiinalaisten kannalta se on "tuontitavaraa Intiasta". Siksi Tao onkin nimen omaan kiinalaiselle filosofialle tyypillinen käsite.
Sekä kungfutselaisuuden että taolaisuuden tekee ongelmalliseksi "perustaminen". Esimerkiksi Kungfutse ei ole varsinaisesti perustanut uskontoa, vaan hän on enemmänkin koonnut ja niputtanut "kiinalaista viisautta/tapoja/perinteitä". Osa on sitä mieltä, että taolaisuus on rakentunut kungfutselaisuuden pohjalle ja on vain uudelleennimennyt samat käsitteet. Toisaalta niiden opit myös eroavat toisistaan joissain kohden, ja voi olla että samanlaisuudet johtuvat siitä että ne on ammennetu siitä samasta "kiinalaisesta viisauden/tapojen/perinteiden" lähteestä, jolloin se vertautuu siihen kuin "Kalevala oltaisiin kirjoitettu kahdesti". Kertomukset ovat samanlaisia, mutta hieman erilaisia.
1: Laotse on nimenä arvonimi. (Lao:vanha ; Tse:poika,viisas,filosofi,mestari) Hän syntyi vuonna 604eKr. Hänen oli kuninkaallisen kirjaston hoitaja, ja sai mainetta. Esimerkiksi Kǒng Qiūn eli Kungfutsen kerrotaan käyneen hänen luonaan kysymässä tämän mielipiteitä tapasäädöksistä. Myöhemmin Laotse luopui tehtävistään ja ryhtyi etsimään vastauksia yksinäisyydestä. Rajavartioston sotilaan kerrotaan pyytäneen häneltä ohjeita elämiseen, kun hän kerran on menossa eristäytymään, ja hänelle Laotsen kerrotaan antaneen teoksensa "Tao-Te-King", suom. "Salaisuuksien tie". (Tao~Olevaisen alku, Te:hyve~Taon ulkoinen ilmenemismuoto, King:Pyhä Kirja.) Tarinoiden mukaan kirjan annettuaan Laotse hävisi länteen. Laotsen kuolinajasta, paikasta eikä haudasta ole jäänyt tietoa.
2: Kungfutse sen sijaan oli ylhäisöperheeseen syntynyt. Hän osallistui jo nuorena kotikylänsä temppelin palvontaseremonioiden suorittamiseen, ja oli muutenkin sivistynyt sekä runouden, jousiammunnan, ratsastuksen sekä musiikin saralla. Hän ryhtyi jo 22 vuotiaana opettajaksi ja sai innokkaita seuraajia. Hän menestyi, päätyi 50 vuotiaana kaupungin käskynhallitsijaksi ja eteni tästä valtion apulaisministeriksi. Kungfutse vaelsi koska kritisoi kuningasta. Hän palasi 67 vuotiaana kirjoittamaan klassikkoja.
道 (tao/dao) on tärkeä kiinalaisen filosofian käsite. Se on olennainen kungfutselaisuudessa sekä taolaisuudessa. Tao on maailmaa ylläpitävä ja rakentava voima, joka kattaa kaiken ja ei mitään. Se ei ole Jumala, vaan alkusyy, joka on vanhempi kuin jumalat. Taon määrittely on vaikeaa ja itse asissa sen kääntäminenkin on hankalaa; Kolme sanaa voisivat miltei käydä: tie, järki ja sana. Mutta esimerkiksi Chalmers on sitä mieltä, että nämä sanat vain hieman muistuttavat sitä sanaa, joka on taustalla ja jättää sen tämän vuoksi kääntämättä. Käännösperinteissä on toki paljon enemmänkin variaatiota ; Toivo Koskikallion mukaan käytettyjä käännöksiä on ollut jo mainittujen lisäksi "logos", "luonto", "luonnonlaki".
1: Kongfutselaisille tao tarkoittaa ennen kaikkea järjestelmää, lakikokoelmaa. Siinä tavoitteena on suhde erilaisten ihmisten kanssa. Se on hierarkinen kunnioitussuhde ; Hallitsijan hyväntahtoisuus, alamaisten uskollisuus; isän ja pojan suhde ; aviomiehen oikeamielisyys, vaimon kuuliaisuus ; vanhemman veljen jalous ja nuoremman nöyryys... ; Kungfutselaisuutta pitivät yllä virkamiehet; papistoa siinä ei ole, mutta virkamiehen tutkintoon kuului kungfutselaisuuden periaatteet joka käytännössä tarkoitti sitä että virkamiehet korvasivat papiston ; Tosin kungfutselaisuudessa ei ole varsinaista jumalaa, vaan tao korvaa tämän. Kungfutse viittaa korkeintaan "Taivaaseen", eikä hänen tavoitteenaan ollut niinkään rakentaa uskontoa, kuin nostaa arvostukseen tapoja ja perinteitä. Kungfutselaisuus eroaa suuresti eurooppalaisista uskonnoista; Niissä yksilön pelastuksen tavoittelua ei pidetä hyvänä. Se nähdään itsekkäänä.
2: Taolaisuudessa järjestelmää korostettiin vähemmän. Laotse sanoo luvussa LVII että "Missä on paljon lakeja ja asetuksia, siellä on kansaa vähän ja väki köyhää." sekä "Mitä enemmän lakeja ja säädöksiä, sitä enemmän varkaita ja rosvoja." Ja luvussa LVIII "Missä hallitus on pikkumaisen tarkka, siellä kansa on tyytymätöntä." (Lait tuottavat pahuutta kolmea eri kautta kautta.) Se voidaan siis nähdä tietyssä suhteessa aivan erilaisena kuin kungfutselaisuutta. Laotse ei arvostanyt myöskään innovaatiota; Hänestä luonnontila oli parasta. Hän muistuttaa siitä, miten se jolla on paljon saatavaa, on paljon menetettävää. Hänestä kekseliäisyys tuottaa ihmeellisiä esineitä, mutta kekseliäisyys ja taitavuus hämmentää sydämet. Laotsen mielestä viisas luopuisi kaikesta kiireestä, tehdystä ja keinotekoisesta. Tämä on eurooppalaiselle ajattelulle päinvastaista. Täällä keksintöä, innovaatiota ja aktiivista tietoa on pidetty arvostettavana. Myös Laotsesta pyyteet, kuten henkilökohtainen pelastus harhaannuttaa. Tärkeää olisi haluista luopuminen, koska ne johtavat hämmennykseen juuri samalla tavalla kuin esimerkiksi hienot tekniset keksinnöt. Laotsen koko oppi on siis tavallaan "oppi vallasta". Laotsella joko ihminen hallitsi tai Tao hallitsi. Siksi keksijä pyrkii hallitsemaan luontoa, lainsäätäjä kansalaisia ja viisas meditoija yritti olla hallitsematta itseään. Itse asiassa on hieman huvittavaa huomata, miten Laotsen ajattelua kannattavat usein kaupallisuutta vastustavat tahot, vaikka nykyinen kapitalistinen järjestelmä jota etenkin Amerikoissa kannatetaan sisältää vapaata kauppaa; Valtioiden jne. hallinta on niiden mukaan huono asia. Laotse olisi luultavasti pitänyt näkymätöntä kättä mainiona ideana.
Kuitenkin voidaan kysellä vakavasti, mitä järkeä on kirjata lainkaan ylös mitään näkemyksiä Taosta. Kun Tao on määritelty "kielen ulkopuolelle", siitä on vaikeaa sanoa mitään. Siksi onkin hieman hauskaa leikkiä paradoksintekokonetta;
1: On perusteltua sano että koko taosta kirjoittaminen on mahdotonta, koska se on määritelty kielen ulkopuoliseksi. Tämä muistuttaa monella tavalla länsimaalaisessa uskonnoissa aina silloin tällöin törmättävään ongelmaan; Jos Jumala tai Tao ei ole sanoin käsitettävissä, eikä sanoilla määritettävissä, eikä mahdu ihmisen tajuntaan, niin aika paljon tätä sitten kaikesta huolimatta ihmisjärkeilyllä määritellään ja kirjoitetaan sanoin paksujen kirjojen välin.
2: Jos joku sanoo että on väärin sanoa jotain josta ei voi tehdä kielellisiä väitelauseita, niin myös tämä lause on kielellinen väitelause siitä minkälaisia propositionaalisia ominaisuuksia taolla on. Sehän väittää että kielellisesti tiedetään että taosta ei voida tietää.
Sanomattomasta on hauskaa puhua. Määrittelemätön on hauska määritellä. Ymmärryksen yläpuolisesta on ihastuttavaa järkeillä. Kirjoittamattomasta on hauska kirjoittaa kirjoja. Ja rahan yläpuolisen nimeen on ennen kaikkea mukavaa myydä sitä kaikkea mitä yllämainituista syntyy. Mutta tietämättämyyskannanottokin oli tietoa ja sekin on siksi väärin, eikä voitaisi sanoa että Taosta tai Jumalasta puhuminen olisi väärin. (No, tämän blogauksen myötä minäkin olen osana tätä prosessia. Kirjoittelen Taosta.)
Tosin agnostikkonahan minä kuitenkin joka tapauksessa väitän että tiedän että "Jumalasta ei ole tietoa tällä hetkellä", mikä sekin tietysti viittaa propositionaaliseen tietoon siitä miten Jumala ilmenee (tällä hetkellä/aina) ~ Myös tieto Jumalan tietämisestä on tavallaan tietoa Jumalasta. Kiemurtelen asian kanssa esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
1: Mielestäni agnostismi on enemmän "ignoraatiota", kysymykseen vastaamatta jättämistä, ja vähemmän mitään propositionaalista kannanottoa asiaan, jolloin ero siihen että kirjoittaisin ylös kannanottoja ja luonnehdintoja Jumalista tai Taosta, on tavallaan todella suuri. Ja voinhan aina kysäistä, että entäpä jos "minulla onkin tieto Jumalan olemassaolosta/olemattomuudesta mutta en vain ymmärrä sitä", ja tämän jälkeen epäillä epäilystäni ja sanoa sitten että "epäilyn epäilys ei poista epäilystä".
2: Mielestäni on siis OK sanoa että "ei tiedä". Jos agnostismin kieltäisi tähän yhteen propositionaaliseen väitteeseen "Onks tietoo (nyt/ikinä)?", mistään ei saisi olla epävarma edes ajallisesti. Samalla logiikalla: Vaikka sanoisin että Jumalan olemassaolosta olisi tietoa, mutta tämä persoonasta ei olisi tietoa, väittäisin propositionaalista tietoa Jumalan persoonasta sen verran että tietäisin siitä propositionaalisesti sen että siitä ei ole tietoa. Epävarmuuden myöntöä seuraa tämänkaltainen kaikessa. Siksi ajattelenkin että kyseessä on "erilainen looginen järjestelmä"; Esimerkiksi sellainen, jossa paperilla on kysymys, johon vastataan joko kyllä tai ei. Agnostikko palauttaisi tyhjän paperin.
3: Sen sijaa ei ole yhtä OK sanoa että "ei ole tietoa, mutta katsopas miten paljon tietoa tästä asiasta on." Siksi näitä kirjoittavan pitäisi minusta korostaa sitä että juttu ei ole "tietoa" vaan enemmänkin "tiedon laatikon ulkopuolelta" olevia tunteita, toiveita ja arvailuja.
Eli jospa tietomme olisikin "propositionaalisen logiikan" kyllä-ei:n sijasta "propabilistista logiikkaa" eli epävarmoihin todennäköisyyksiin sidottuja harmaan sävyä, joissa tietoa ei ole, vaan ehkä luottamusta. Tai "superpositionaalista logiikkaa", jossa propositionaalinen logiikka näyttelee vain osaa, osa tiedosta on kvanttifysikaalisen käsitteen, superposition, tapaan "sekä kyllä että ei sekä ei kumpaakaan." Mutta kuten Rauno Räsänen muistuttaa, tietenkin tämänkin kanssa voi olla erimielinen, kun vastaus on joka tapauksessa väärä.
(Lao-Tse, "Salaisuuksien tie"; Ensimmäiset sanat.)
Kiinassa kolme tärkeää uskontoa, taolaisuus, kungfutselaisuus sekä buddhalaisuus. Buddhalaisuus on näistä nuorin, ja kiinalaisten kannalta se on "tuontitavaraa Intiasta". Siksi Tao onkin nimen omaan kiinalaiselle filosofialle tyypillinen käsite.
Sekä kungfutselaisuuden että taolaisuuden tekee ongelmalliseksi "perustaminen". Esimerkiksi Kungfutse ei ole varsinaisesti perustanut uskontoa, vaan hän on enemmänkin koonnut ja niputtanut "kiinalaista viisautta/tapoja/perinteitä". Osa on sitä mieltä, että taolaisuus on rakentunut kungfutselaisuuden pohjalle ja on vain uudelleennimennyt samat käsitteet. Toisaalta niiden opit myös eroavat toisistaan joissain kohden, ja voi olla että samanlaisuudet johtuvat siitä että ne on ammennetu siitä samasta "kiinalaisesta viisauden/tapojen/perinteiden" lähteestä, jolloin se vertautuu siihen kuin "Kalevala oltaisiin kirjoitettu kahdesti". Kertomukset ovat samanlaisia, mutta hieman erilaisia.
1: Laotse on nimenä arvonimi. (Lao:vanha ; Tse:poika,viisas,filosofi,mestari) Hän syntyi vuonna 604eKr. Hänen oli kuninkaallisen kirjaston hoitaja, ja sai mainetta. Esimerkiksi Kǒng Qiūn eli Kungfutsen kerrotaan käyneen hänen luonaan kysymässä tämän mielipiteitä tapasäädöksistä. Myöhemmin Laotse luopui tehtävistään ja ryhtyi etsimään vastauksia yksinäisyydestä. Rajavartioston sotilaan kerrotaan pyytäneen häneltä ohjeita elämiseen, kun hän kerran on menossa eristäytymään, ja hänelle Laotsen kerrotaan antaneen teoksensa "Tao-Te-King", suom. "Salaisuuksien tie". (Tao~Olevaisen alku, Te:hyve~Taon ulkoinen ilmenemismuoto, King:Pyhä Kirja.) Tarinoiden mukaan kirjan annettuaan Laotse hävisi länteen. Laotsen kuolinajasta, paikasta eikä haudasta ole jäänyt tietoa.
2: Kungfutse sen sijaan oli ylhäisöperheeseen syntynyt. Hän osallistui jo nuorena kotikylänsä temppelin palvontaseremonioiden suorittamiseen, ja oli muutenkin sivistynyt sekä runouden, jousiammunnan, ratsastuksen sekä musiikin saralla. Hän ryhtyi jo 22 vuotiaana opettajaksi ja sai innokkaita seuraajia. Hän menestyi, päätyi 50 vuotiaana kaupungin käskynhallitsijaksi ja eteni tästä valtion apulaisministeriksi. Kungfutse vaelsi koska kritisoi kuningasta. Hän palasi 67 vuotiaana kirjoittamaan klassikkoja.
道 (tao/dao) on tärkeä kiinalaisen filosofian käsite. Se on olennainen kungfutselaisuudessa sekä taolaisuudessa. Tao on maailmaa ylläpitävä ja rakentava voima, joka kattaa kaiken ja ei mitään. Se ei ole Jumala, vaan alkusyy, joka on vanhempi kuin jumalat. Taon määrittely on vaikeaa ja itse asissa sen kääntäminenkin on hankalaa; Kolme sanaa voisivat miltei käydä: tie, järki ja sana. Mutta esimerkiksi Chalmers on sitä mieltä, että nämä sanat vain hieman muistuttavat sitä sanaa, joka on taustalla ja jättää sen tämän vuoksi kääntämättä. Käännösperinteissä on toki paljon enemmänkin variaatiota ; Toivo Koskikallion mukaan käytettyjä käännöksiä on ollut jo mainittujen lisäksi "logos", "luonto", "luonnonlaki".
1: Kongfutselaisille tao tarkoittaa ennen kaikkea järjestelmää, lakikokoelmaa. Siinä tavoitteena on suhde erilaisten ihmisten kanssa. Se on hierarkinen kunnioitussuhde ; Hallitsijan hyväntahtoisuus, alamaisten uskollisuus; isän ja pojan suhde ; aviomiehen oikeamielisyys, vaimon kuuliaisuus ; vanhemman veljen jalous ja nuoremman nöyryys... ; Kungfutselaisuutta pitivät yllä virkamiehet; papistoa siinä ei ole, mutta virkamiehen tutkintoon kuului kungfutselaisuuden periaatteet joka käytännössä tarkoitti sitä että virkamiehet korvasivat papiston ; Tosin kungfutselaisuudessa ei ole varsinaista jumalaa, vaan tao korvaa tämän. Kungfutse viittaa korkeintaan "Taivaaseen", eikä hänen tavoitteenaan ollut niinkään rakentaa uskontoa, kuin nostaa arvostukseen tapoja ja perinteitä. Kungfutselaisuus eroaa suuresti eurooppalaisista uskonnoista; Niissä yksilön pelastuksen tavoittelua ei pidetä hyvänä. Se nähdään itsekkäänä.
2: Taolaisuudessa järjestelmää korostettiin vähemmän. Laotse sanoo luvussa LVII että "Missä on paljon lakeja ja asetuksia, siellä on kansaa vähän ja väki köyhää." sekä "Mitä enemmän lakeja ja säädöksiä, sitä enemmän varkaita ja rosvoja." Ja luvussa LVIII "Missä hallitus on pikkumaisen tarkka, siellä kansa on tyytymätöntä." (Lait tuottavat pahuutta kolmea eri kautta kautta.) Se voidaan siis nähdä tietyssä suhteessa aivan erilaisena kuin kungfutselaisuutta. Laotse ei arvostanyt myöskään innovaatiota; Hänestä luonnontila oli parasta. Hän muistuttaa siitä, miten se jolla on paljon saatavaa, on paljon menetettävää. Hänestä kekseliäisyys tuottaa ihmeellisiä esineitä, mutta kekseliäisyys ja taitavuus hämmentää sydämet. Laotsen mielestä viisas luopuisi kaikesta kiireestä, tehdystä ja keinotekoisesta. Tämä on eurooppalaiselle ajattelulle päinvastaista. Täällä keksintöä, innovaatiota ja aktiivista tietoa on pidetty arvostettavana. Myös Laotsesta pyyteet, kuten henkilökohtainen pelastus harhaannuttaa. Tärkeää olisi haluista luopuminen, koska ne johtavat hämmennykseen juuri samalla tavalla kuin esimerkiksi hienot tekniset keksinnöt. Laotsen koko oppi on siis tavallaan "oppi vallasta". Laotsella joko ihminen hallitsi tai Tao hallitsi. Siksi keksijä pyrkii hallitsemaan luontoa, lainsäätäjä kansalaisia ja viisas meditoija yritti olla hallitsematta itseään. Itse asiassa on hieman huvittavaa huomata, miten Laotsen ajattelua kannattavat usein kaupallisuutta vastustavat tahot, vaikka nykyinen kapitalistinen järjestelmä jota etenkin Amerikoissa kannatetaan sisältää vapaata kauppaa; Valtioiden jne. hallinta on niiden mukaan huono asia. Laotse olisi luultavasti pitänyt näkymätöntä kättä mainiona ideana.
Kuitenkin voidaan kysellä vakavasti, mitä järkeä on kirjata lainkaan ylös mitään näkemyksiä Taosta. Kun Tao on määritelty "kielen ulkopuolelle", siitä on vaikeaa sanoa mitään. Siksi onkin hieman hauskaa leikkiä paradoksintekokonetta;
1: On perusteltua sano että koko taosta kirjoittaminen on mahdotonta, koska se on määritelty kielen ulkopuoliseksi. Tämä muistuttaa monella tavalla länsimaalaisessa uskonnoissa aina silloin tällöin törmättävään ongelmaan; Jos Jumala tai Tao ei ole sanoin käsitettävissä, eikä sanoilla määritettävissä, eikä mahdu ihmisen tajuntaan, niin aika paljon tätä sitten kaikesta huolimatta ihmisjärkeilyllä määritellään ja kirjoitetaan sanoin paksujen kirjojen välin.
2: Jos joku sanoo että on väärin sanoa jotain josta ei voi tehdä kielellisiä väitelauseita, niin myös tämä lause on kielellinen väitelause siitä minkälaisia propositionaalisia ominaisuuksia taolla on. Sehän väittää että kielellisesti tiedetään että taosta ei voida tietää.
Sanomattomasta on hauskaa puhua. Määrittelemätön on hauska määritellä. Ymmärryksen yläpuolisesta on ihastuttavaa järkeillä. Kirjoittamattomasta on hauska kirjoittaa kirjoja. Ja rahan yläpuolisen nimeen on ennen kaikkea mukavaa myydä sitä kaikkea mitä yllämainituista syntyy. Mutta tietämättämyyskannanottokin oli tietoa ja sekin on siksi väärin, eikä voitaisi sanoa että Taosta tai Jumalasta puhuminen olisi väärin. (No, tämän blogauksen myötä minäkin olen osana tätä prosessia. Kirjoittelen Taosta.)
Tosin agnostikkonahan minä kuitenkin joka tapauksessa väitän että tiedän että "Jumalasta ei ole tietoa tällä hetkellä", mikä sekin tietysti viittaa propositionaaliseen tietoon siitä miten Jumala ilmenee (tällä hetkellä/aina) ~ Myös tieto Jumalan tietämisestä on tavallaan tietoa Jumalasta. Kiemurtelen asian kanssa esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
1: Mielestäni agnostismi on enemmän "ignoraatiota", kysymykseen vastaamatta jättämistä, ja vähemmän mitään propositionaalista kannanottoa asiaan, jolloin ero siihen että kirjoittaisin ylös kannanottoja ja luonnehdintoja Jumalista tai Taosta, on tavallaan todella suuri. Ja voinhan aina kysäistä, että entäpä jos "minulla onkin tieto Jumalan olemassaolosta/olemattomuudesta mutta en vain ymmärrä sitä", ja tämän jälkeen epäillä epäilystäni ja sanoa sitten että "epäilyn epäilys ei poista epäilystä".
2: Mielestäni on siis OK sanoa että "ei tiedä". Jos agnostismin kieltäisi tähän yhteen propositionaaliseen väitteeseen "Onks tietoo (nyt/ikinä)?", mistään ei saisi olla epävarma edes ajallisesti. Samalla logiikalla: Vaikka sanoisin että Jumalan olemassaolosta olisi tietoa, mutta tämä persoonasta ei olisi tietoa, väittäisin propositionaalista tietoa Jumalan persoonasta sen verran että tietäisin siitä propositionaalisesti sen että siitä ei ole tietoa. Epävarmuuden myöntöä seuraa tämänkaltainen kaikessa. Siksi ajattelenkin että kyseessä on "erilainen looginen järjestelmä"; Esimerkiksi sellainen, jossa paperilla on kysymys, johon vastataan joko kyllä tai ei. Agnostikko palauttaisi tyhjän paperin.
3: Sen sijaa ei ole yhtä OK sanoa että "ei ole tietoa, mutta katsopas miten paljon tietoa tästä asiasta on." Siksi näitä kirjoittavan pitäisi minusta korostaa sitä että juttu ei ole "tietoa" vaan enemmänkin "tiedon laatikon ulkopuolelta" olevia tunteita, toiveita ja arvailuja.
Eli jospa tietomme olisikin "propositionaalisen logiikan" kyllä-ei:n sijasta "propabilistista logiikkaa" eli epävarmoihin todennäköisyyksiin sidottuja harmaan sävyä, joissa tietoa ei ole, vaan ehkä luottamusta. Tai "superpositionaalista logiikkaa", jossa propositionaalinen logiikka näyttelee vain osaa, osa tiedosta on kvanttifysikaalisen käsitteen, superposition, tapaan "sekä kyllä että ei sekä ei kumpaakaan." Mutta kuten Rauno Räsänen muistuttaa, tietenkin tämänkin kanssa voi olla erimielinen, kun vastaus on joka tapauksessa väärä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)