Hinnat ilmassa.

Lukiossa minulla oli vähän aikaa yhteiskuntaopin opettaja, joka oli armoitettu kiroilija. Häneltä opin seuraavan tarinan kautta erilaisia asioita taloudesta:

Kari "Perkeleen" saaga kioskista.

Kuvitellaan että joku haluaa perustaa kioskin. Hän tekee siihen investoinnin. Hän saa mukaansa 10 henkilöä, joista kioski voisi tuottaa voittoa. Niinpä jokainen heistä maksaa saman verran, 10% investoinnista. Kioski maksaa investointinsa takaisin 5 vuodessa. Se siis tuottaa rahaa ja tätä kioskia kannattaa pitää. Kuvitellaan että kioski tuottaa tasaisesti rahaa.

Nyt omistajat haluavatkin myydä osuuksia ja pistävät osuutensa myyntiin. Joku haluaakin maksaa osuuksista enemmän. Nyt kaikkien omistajien omaisuus voidaan myydä halukkaille. Koska kioskin omistuksen papereiden arvon määrää kysynnän ja tarjonnan laki, voidaan sanoa että kioskin omistajien osuudella voi olla isompi arvo myytynä, kuin mikä on kioskiin investoidun rahan määrä. Tätä kautta voi syntyä tilanne jossa kioskin ympärillä on "kupla". Sen omistusta halutaan ostaa hyvinkin kalliilla. Tämän omistussuhteen hintaa ei määrittele välttämättä kovinkaan paljoa kioskin tuotto. Ja omistussuhteen hinta ei välttämättä muutu kioskin tuoton heilahdellessa ja omistussuhteen hinnan heilahtelu ei tarkoita kioskin tuoton muutosta. Tätä kautta joku perustajista voi lopulta olla kioskissa vastaavana hoitajana, joka ei omista yhtään tuosta kioskista. Ja kioskin hinta kiertelee omistajilla jotka eivät välttämättä ole edes nähkeet koko kioskia. Nämä maailmat voivat olla erillisiä.

Jossain vaiheessa joku voi huomata että kioskin omistussuhdetta myydään paljon kalliimmalla kuin mitä koko kioskin arvo kaikkine voittoineen on. Tällöin hän voi huomauttaa asiasta ja kioskin omistamiseen panostaneet menettävät rahaa. Mahdollisesti jopa sellaisia summia jotka ovat moninkertaisia kioskin liikevaihto ja myyntiin nähden.

Opetus on se, että kioskin omistusoikeutta ostavia ei oikeastaan kiinnostakaan itse kioski, vaan se mihin hintaan hän voi odottaa voivansa myydä kioskin omistusoikeuden. Jos kioskin omistuksen hinnan trendi on ylöspäin, se kannattaa ostaa, ja jos kioskin omistusoikeuden hinnan trendi on alaspäin, sen ostaminen ei kannata.

Aku Ankan myytillinen kertomus säästöporsaista.

Tästä tarinasta on hyvä hypätä sarjakuviin. Eräässä Aku Ankan taskukirjassa on tarina kolmesta porsaasta. He eivät pakene sutta, vaan heillä on suunnitelma. He perustavat hyvin korkeakorkoisen pankin. Eli jos panostat rahaa pankkiin, saat seuraavana päivänä rahan kaksinkertaisena takaisin. Niinpä Aku ja monet muut panostavat ensin vähän rahaa, ja kun näkevät setelit kädessään, miettivät että "entä jos panostan nämä kaikki voittonikin?" Tämä sallitaan. Näin kukaan ei nosta rahoja pankista, kun luvut pyörivät isommaksi ja isommaksi koko ajan. Taustalla on investointitoiminta, jossa porsaista yksi on ensin ostanut purukumiautomaatin. Hän on myynyt sen tuhatkertaisella hinnalla toiselle porsaalle, joka on taas pistänyt siihen tuhatkertaista hintaa ja myynyt kolmannelle ... Tämä on maksettu tietysti pankkiin tehdyillä investoinneilla. Lopulta tämä kupla tietysti puhkeaa, koska ostot vaativat oikeaa rahaa, jota on pankissa vain rajallinen määrä. Tätä kautta tapahtuu romahdus. Sijoittajat menettävät rahansa. Porsaiden oveluus onkin siinä, että maailma on onnellinen paikka sille joka yrittää parhaansa ja maksaa oman palkkansa: Pankin tuottaessa he ovat palkinneet itseään isoilla palkoilla ja optioilla. Näin vain PANKKI menee konkurssiin, SIJOITTAJAT menettävät rahansa, kun taas PORSAAT olivat sikarikkaita.
1: Koska Aku Ankoissa on yleensä eettinen lopetus, myöhemmin porsailta saatiin omaisuus takaisin koska he varastoivat fyysisest rahansa sinne missä ne olivat, eivätkä huomanneet allekirjoittaa maksumääräystä tästä varastoinnista ja varastoitu omaisuus kerättiin takaisin. Tämä jäi huomaamatta, koska kaikki sijoittajat lähtivät yhdessä voimin kirjoittamaan henkilökohtaisia valituksia ja kirjeitä porsaille. Näin porsaat eivät lukeneet kirjeitään - siis myöskään laskuaan varastomaksujen eräytymisestä.

Tragedia pörssiromahduksesta joka lopetti kultaiset ajat.

Kupla on toteutunut tietysti usein oikeassakin maailmassa. Esimerkiksi ennen kuuluisaa pörssiromahdusta, edettiin törsäilyn aikaa. Näitä kutsuttiin "kultaisiksi vuosiksi". Niiden aikana pörssiosakkeet tuottivat paljon voittoa. Itse asiassa voiton vuoksi pankeista kannatti ottaa lainaa, jolla osakkeita ostettiin. Näin lainarahalla ylläpidettiin kysyntää osakkeilla, ja niiden hinta nousi.

Kupla puhkesi, eli tästä ylikuumenemisesta seurasi lama. Sijoittajat menettivät omaisuutensa ja tämä heijastui koko talouselämään. Seurasi "great depression". Suurelle osalle myös nimessä oleva mielenterveys meni rahojen ohella. Wall Streetin meklareiden itsemurhiakin tapahtui.

Yhteenveto (tosi)tarinoinnista.

Voisin esittää tästä jotain yhteiskuntakriittistä. Mutta en vittuile politiikasta ja taloudestani rikkaimmilleni, siinä olisi jotain melko arroganttia. Otin tarinat esiin kosna tästä päästään kahteen yleiseen käsitykseen, ja niiden dekonstruktioon.
1: Talouselämä ei suinkaan ole pelkästään kylmää ja mekaanista. Toki talous on ensisijassa väline, eli sellaisenaan nihilistinen asia. Mutta kuitenkin talouselämässä tapahtuu jotain, jolla on vaikutusta yhteiskunnassa. Siksi siihen on käytännössä aina liitettävissä etiikka. Sillä siinä missä miekka itsessään on vain väline, on merkitystä sillä lyökö sillä ihmisen hengiltä, vai harjoitteleeko sen kanssa, vai käyttääkö sitä koriste -esineenä, vai käyttääkö sitä peräti tutkaimena jolla testaa maan laatua tökkäämällä sen maahan ja painamalla sen väistimellä alas. Kaikissa tapahtuu jotain, ja niihin kaikkiin voidaan liittää ajatus siitä onko teko yhteiskunnallisesti sallittua, hyvää, kaunista ja käytännöllistä. Eli onko se perusteltu vai ei.
2: Toinen asia on se, että ennakkoluulottomuutta ja arvojen kulttuurisidonnaisuutta korostetaan usein liikaa. Tosiasiassahan suomessa kasinotaloutta 1980 -luvulla perusteltiin juuri ennakkoluulottomuudelle. Kasinotalouden ongelma oli se, että siinä tartuttiin lyhytjännitteisesti kaikenlaisiin tilaisuuksiin. Lopputulos tästä ostomyyntikohelluksesta oli "se kuuluisa Suomen lama". Minä vielä muistan ajat jolloin oli markat, jotka uivat.

Tämä ei ole vaikea asia. Ennakkoluulottomuus ilman ajattelua ei ole kovin viisasta. Silloin kun joku UFO -salaliittolainen tekee niin, se on harmitonta. Ja niistä voi jutella ja niille voi naureskella. Koska ne ovat kuitenkin lähinnä harmittomalla tavalla typeriä. Talousasioissa vastaava liioiteltu ennakkoluulottomuus ei ole seuraustensa vuoksi yhtä hauska.

Ongelmana on tietysti se, että talousteoriassa ajatellaan melko usein että kaikessa kaupassa, siis myös jokaisessa pörssiosakkeen ostossa, suoritteen ajatellaan olevan "hyvin informoidun". Takana on myös luottamusta loputtomaan kasvuun. Tätä kautta ongelmia ei tule niinkään siksi että talousteoria olisi mekaaninen ja kylmä. Vaan sen takia että sen takana oleva ihmisten toimintaa kuvaava näkemys ja tulevaisuutta koskeva utopia on liioittelevan positiivinen: Ihmiset nähdään älykkäämpinä ja rationaalisempina kuin he ovat. Ja tulevaisuus nähdään liian valoisana. Minusta yksi suurimmista myyteistä on syyttää pörssiromahduksista talouselämän kovuutta. Tästä tulisi syyttää sen pehmeyttä.

Konkreettinen työelämä - kuten elämä siinä kioskissa - voi toki olla sellaista että kova talous ajaa ihmiset piippuun. Sillä kun korostetaan kilpailukykyä, muistutetaan kilvasta. Ja kilpailuissa on usein myös häviäjiä.

Ilmainen lounas.

Perinteisessä talousteoriassa kaikki ihmisen toiminta ja ostokset ovat hyvin informoituja, ja niissä on mukana tarkka tieto siitä miten paljon onnellisuutta esineen osto tuo. Myös vaikeus saada esine on tiedossa, jolloin sekä myyjä että ostaja tietävät kalibroida kysynnän ja tarjonnan lakinsa suuruuden järkeväksi. Tätä kautta tarkka esineen hintalaatusuhde ja utiliteetti (hyöty) on tiedossa, ja kaikki mahdollinen tieto on tuotteiden hinnoista.

Tässä logiikassa joka ikinen toimija maksimoi etunsa ja optimoi toimintastrategiansa. (Tämä ei toki tarkoita täydellisyyttä, vaan parasta mahdollista toteutusta niissä olosuhteissa.) Tässä näkemyksessä ei ole olemassa "ilmaisia lounaita". Jos sellainen olisi, joku olisi jo keksinyt sen ja käyttäisi sitä hyväkseen ja velottaisi siitä jotain.

On olemassa myös toisenlainen tapa lähestyä ostokäyttäytymistä. Behavioral economics. Tässä ihmiset tekevät virheitä ja ovat laiskoja ja huolimattomia - ainakin joskus. Tämä tarkoittaa sitä että virheiden korjaamisen kautta voidaan luoda mahdollisuuksia ja kehittymistä. Tässä on mahdollista että on "ilmaisia lounaita". Mutta toisaalta voi olla myös "maksettuja paastoja".

Tämä vaikuttaa tulkintoihin aika paljon.

Normaalissa talousteoriassa eläkesäästöjen vähyys johtuu siitä että ihmiset eivät välitä siitä onko heillä eläkkeellä varaa mihinkän vai ei, tai koska he haluavat kokea köyhyyden. Tai koska he odottavat että heidän lapsensa tai yhteiskunta kustantaa heille riittävän elämisen. Virheidentekoon luottava lähestymistapa taas selittää asiat sillä että ihmiset eivät osaa laittaa eläkeiän olojaan oikeaan mittasuhteeseen. Parikymppinen ei yksinkertaisesti tajua sitä että "jos säästän nyt pari kymppiä, niin sitten kun olen 64 vuotias gubbe niin...", vaan ajattelee vain lyhytjänteisesti esimerkiksi tuoretta CD -levyä. Joka on tietysti aina ehdottoman kriittisen tärkeä investointi tehtäväksi juuri nyt eikä puolen vuoden päästä kun se ei enää ole listoilla ja hintakin on pudonnut puoleen.

Ratkaisujen kohdalla suhtautumistapa eroaa tietysti paljonkin. Esimerkiksi jos ajatellaan perinteisen ekonomian mukaan, ei tehdä mitään. Jos taas halutaan tyhmän nuoren etua, voidaan kysyä vaikka työhaastattelun yhteydessä että paljonko tulevaisuuden tuloista laitetaan suoraa työnantajan puolesta eläkesäästöön. Standardinäkemyksen mukaan tämän ei pitäisi suurentaa eläkesäästämistä. Mutta tosiasiassa eläkesäästäminen voisi hyvinkin kasvaa, koska on helpompaa luopua abstraktista omistuksesta jota ei vielä konkreettisesti ole. Kun taas se parikymppinen siellä parikymppisen taskun pohjalla...

Holding my house : Talous sosiaalisuutena ja hyvyytenä.

Murresana huushollaus viittaa ruotsin kieleen ja "talon pitoon". Tätä kautta voidaan ajatella että taloa ylläpidetään. Ekonomian etymologia taas juontuu sanaan oikonomeia [oikos:talo ; nomos:laki]. Tämä kertoo juuri samantapaisesta asiasta.

Tätä kautta taloudella on välineellinen arvo. On elämä, johon tarvitaan taloa. Ja sen lait pitävät talon toiminnassa. Välineellisyys on yleensä ottaen itsessään nihilististä. Välineen kohdalla on enemmän kyse siitä että miten sitä käytetään : Esimerkiksi käytetäänkö sitä hyvään vai pahaan.

Kuitenkin taloudenpidosta on tullut itseisarvo. Tämä ei välttämättä ole hyvä asia. Yritän kuitenkin tehdä siitä pörröistä. En siksi että minusta asia olisi niin. Vaan sen takia että asiaa on vaikeaa nähdä niin. Siksi on hyvä kyseenalaistaa radikaalistikin omia perususkomuksiaan. Niin kannattaa tehdä vaikka epäonnistuisikin yrityksessään.

Aristoteles korosti kultaista keskitietä ja hänestä taloudessa oli hyvä erottaa rahan teko ahneudesta ja rahan teko talouden ylläpidoksi. Jos tämän hänen ideansa siirtäisi nykypäivään, sisältö olisi se, että talouden ei tullut ohjata ihmistä - esimerkiksi vaatia heiltä itsensä loppuun polttamista tuottavuuden nimissä - vaan ihmisen ohjata taloutta - eli saada ja varmentaa talouden avulla onnellisuutta.

Kuitenkin hän samalla tarjosi erikoisen hyvän määritelmän: "Nikomakhoksen etiikka" kertoo että "hyvä on sitä mitä kaikki tavoittelevat." Tässä määritelmässä talous on nykyään varsin hyvää.

Talouselämää kuvataan helposti lukuina. Kuitenkin joka ikinen kaupankäyntitilanne on jonkinlaista inhimillistä toimintaa.
1: Mukana on ehdottomasti tunne -elämä. Markkinavoimat on valjastettu niiden täyttämiseksi. Tästä päästään aivan suoraan kysynnän ja tarjonnan lain kysyntä -osaan. Tämä koostuu ihmisen haluista ja toiveista. Ihmisen halut ja toiveet liittyvät jollakin tavalla oleellisesti onnellisuuteen.
___1.1: Ongelmana tässä on Aristoteelisessä näkökannassa kohtuuttomuus. Eli ihmiset ovat ylenpalttisia ja ajavat tätä kautta itsensä haluamaan liikaa asioita. Tässä kohden vika ei ole välineessä vaan ihmisissä. Toinen asia on tietysti tyhmyys, joka saa ihmiset haluamaan asioita luulojen mukaan. Tässäkin kohden vika on ihmisissä.
2: Kaupankäynti on konstruktiivista ja säilyttävää eikä destruktiviista. Sillä jos sinulla on turha esine, jota et halua, markkinataloudessa sitä ei kannata rikkoa vaan myydä eteenpäin.
___2.1: Ongelmia tässä kohden tulee siinä että usein ihmiset heittävät asioita vain kaatopaikalle. Koska he eivät ole riittävän kaupallisia yrittääkseen soveltaa sitä elämänsä jokaiselle osa-alueelle. Tässä mielessä kierrätys on yhdenlainen erittäin markkinataloudellinen tapa yrittää hyödyntää toisen roskaa ja myydä sitä toiselle raaka -aineena. Tässä vika on välineen puutteellisuudessa ja ihmisisten laiskuudessa. (Ja ensimmäinen osuus johtuu osittain jälkimmäisestä.)
3: Kaupankäynnissä on aina kyse onnellisuusmoottorista. Maitokaupassa kauppias haluaa ennemmin rahasi kuin maitolitran ja sinä haluat toisinpäin. Tätä kautta molemmat tulevat onnellisiksi. Raha on tässä vain sovittu yhteinen väline, joka mahdollistaa erilaisten ja eri ihmisten onnellisuuksien ja arvostusten jonkinlaisen vertailun.
___3.1: Tässä asiaa mutkistaa "kysynnän ja tarjonnan lain" tarjonta -osuus. Se nimittäin tuottaa kilpailua. Kilpailun seurauksena hinnat putoavat. Monopolitilanteessa kauppias saa tasan tarkkaan sellaisen hinnan minkä ihmiset vielä suostuvat maksamaan, on kyseessä epäreilu tilanne jossa ostaja saa juuri saman verran onnea kuin mitä rahaansa arvostaa. Kaupankäynnissä kauppias muuttuu onnellisemmaksi. Kilpailutilanteessa hinnat taas lähestyvät sitä minkä kauppias on valmis myymään, jolloin kauppiaan onnellisuusosuus lähestyy sitä että hän tekee nollakaupan ja kaupassa vain ostajasta tulee onnellisempi.
4: Rahassa ja kaupankäynnissä ytimenä on luottamus. Inflaatio, rahan arvon väheneminen, juontuu usein nimen omaan luottamuspulaan. Tätä kautta terve markkinatalous pönkittää myös luottamuspuolta. Tämä taas ei ole huono asia.

Aristoteles sanoisi ehkä että ongelmana on pakote ja liiallisuus. Kilpailutilanteissa on häviäjiä ja häviäminen lisää onnettomuutta. Ja jos kilpailussa voitot keskittyvät eksponenttilakien mukaan, käy niin että on hyvin pieni määrä megavoittajia isoa häviäjien määrää kohden. Tämä tuskin lisää onnellisuutta. Tätä tehostaa se, että kaikille sama raha ei lisääkään onnellisuutta saman verran. Jos köyhä iloitsee eurosta enemmän kuin miljonääri, ei euro olekaan kaikille tasapuolinen onnellisuusmittari. Ja tämän varaanhan suurin osa yllä olevasta ajatusketjusta perustui. I FAIL. (Or not.)

Maksalaatikon hinta ja innostuminen.

Eräs ystäväni opiskelee ekonomiaa. Itselleni se edustaa miltei yhtä potentiaalista ammatinvalintaa kuin lain lukeminen. Hän on kuitenkin selvästi innostunut alasta. Kysyin, että mikä sai hänet innostumaan koko alasta. Sitä ei nimittäin esitellä kovinkaan innostavasti tai käytännönläheisesti.

Kuitenkin ala on mitä konkreettisin. Sainkin kuulla sen syyn, miksi kyseinen ala oltiin valittu. Ja se tuntui "uskottavalta syyltä", toisin kuin kaikki "pyyteettömänt maailmanpelastussyyt". Oikeat syyt ovat usein vähemmän sfääreissä.

Tässä tapauksessa kyseessä oli ollut kysymys maksalaatikon hinnasta. Hän oli kuullut että "jossain kokeessa" oli ollut kysymys siitä että "jos lapsilisät kasvavat, mitä tapahtuu maksalaatikon kulutukselle". Tämä oli ekonomiaa. On yksinkertaisesti siistiä tietää tälläisiä asioita. Se on konkreettinen, yllättävä ja kuitenkin sitä ei tule mietittyä. Ja siitä voidaan tietää jotain.

Oikea vastaushan on tietenkin se, että sen kulutus laskee. Syynä on se, että maksalaatikko on halpa kuluke, jota ostetaan pääasiassa sen vuoksi. Jos ihmisille, joilla on ns. "rahasta tiukkaa" laitetaan lisää rahaa, he kuluttavat vähemmän penniä venyttäen ja ostavat siksi jotain muuta. (Itse kyllä pidän maksalaatikosta. Paljon. Mutta enemmistö ilmeisesti ei arvota sitä kovin paljoa muiden ruokien yli.)

Juttelinkin ekonomian erilaisista tuotteista aika paljon. En oppinut sivistyssanoja, mutta itse kaupankäynnin "pienen mietinnän jälkeen itsestäänselvät, mutta muuten aivan pimentoon jäävät asiat" tulivat esiin. Sehän on siis itse asiassa varsin hieno ala!

Sitten on tietysti toisenlaisia tuotteita.
1: Esimerkiksi sellaisia kuin siniset kynät ja punaiset kynät. Eli kun nostat toisen hintaa, toisen kulutus kasvaa ja se jonka hintaa kasvatetaan, ostetaan vähemmän. Toki värillä on joissain tuotteissa merkitystä: Yritäppä myydä pinkkiä ja mustaa moottoripyörää tai nahkatakkia rinnakkain. Molempia voidaan toki ostaa, mutta toista ostetaan selvästi enemmän. Mutta yleisesti sanoen on järkevää olettaa että "värillä ei ole väliä".
2: Sellaisia tuotteita kuin olut ja siideri. Jos toisen kulutusta lisätään, toisen kulutus vähenee. Ihmiseen mahtuu vain rajallinen määrä tavaraa.
3: Sitten on sellaisia tuotteita, jotka ovat komplementteja, eli tukevat toista. Ne tehostavat ja parantavat ydintuotetta. Esimerkiksi roolipelien lisäosat ovat tälläisiä: Esimerkiksi kun suomalaisen "Praedor" -roolipelin hahmonluonti kestää helposti tunteja, on siihen tehty hieno lisäosa, "Efemeros", jossa hahmonluontia on helpotettu paljon, rakentamalla arkkityyppejä, jotka ovat melko klassisia ja tyypillisiä hahmoja, eli se on käytännössä tapa luoda särmikkäitä klassisia hahmoja nopeasti. (Voit toki käyttää peliä ilmankin. Mutta moni valittaa hahmonteon hitaudesta, joten tämä lisäosa selvästi paikkaa ehkä olennaisimman "valituksen aiheen" päätuotteessa.) Päätuotteen valmistajan ei itsensä välttämättä tarvitse tehdä tätä tuotetta, sen teko voidaan ulkoistaa. Tässä on kuitenkin tärkeää huomata, että jos päätuotteen kulutus heikentyy tai lakkaa, sivutuotteen kulutuskin saa rajoitteensa: Lisäosa voidaan toki ostaa vaikka vuosia päätuotteen ostamisen jälkeen, mutta jos sinulla ei ole "päätuotetta", tuskin teet "tukituotteella" mitään.
4: Lisäksi on sellaisia tuotteita, joiden kulutus liittyy yhteen, eli jossa toisen kuluttaminen lisää toista. Oman elämäni kautta voin nostaa esiin tässä kohden tupakan ja alkoholin. En yleisesti ottaen käytä kumpaakaan paljon, mutta "tykkään poltella kännissä", ja toisaalta poltellessa tulee helposti mieli käväistä baarissa. Tätä kautta jos alkoholin saamistani helpotetaan, myös tupakoimiseni muuttuisi "vähemmän satunnaiseksi". Samoin jos minulla ei ole saatavilla tupakkaa, alkoholin kulutukseni laskee.
5: Sitten on tietysti sivutuotteita, joita tulee prosessissa. Tämä voi olla haitta, mutta osa tekee siitä myös bisnestä. (Jopa sivutuotteen tuhoamisesta voidaan joskus saada maksuja, jos tuotteen tuhoaminen on esimerkiksi erityisen vaikeaa eli/tai lainsäädännöllä erityisesti rajoitettua.) Maatalouselinkeinoista löytyy tästä paljonkin esimerkkejä. Viinantuotannossa tulee sivutuotteita, joista tietenkin tehdään rehua. Tämä on maaseutuelinkeinojen harjoittajan kannalta hyvä asia, koska tätä saadaan halvalla: Jos rehua ei ostettaisi, tästä tulisi viinanvalmistukselle kuluja. (Mikä taas nostaisi viinan hintaa, eli jokainen eläintilan yrittäjä voi omalla toiminnallaan vaikuttaa viinan hintaan!) Tätä kautta tuotteen hinnasta leikkautuu siivu pois. Kannattavan kaupan raja kun vertautuu tiloista "kauppoja ei tehdä" ja "kauppa tehdään hinnalla X" kanssa. Ilmaiseksi eläinyrittäjä ei tietenkään tavaraa tule saamaan, koska kuljettamisesta tulee kuluja. On halvempaa kaataa viemäriin. Mutta periaatteessa näitä sivutuotteita saadaan edullisesti.

Näiden suhteiden asioita voidaan tutkia tilastotieteellä ja markkinoiden tarkkailulla. (Niitä ei saa keksiä päästä. Siksi esimerkiksi kannabiksen laillistamisen vaikutus tupakointiin voi olla vaikea asia. Se on selvää että harva pistää kahta käärylettä kerralla palamaan, mutta harva kuitenkaan koko ajan polttaa.) Tätä kautta voidaan tehdä jopa joitain ennusteita. Aloin ymmärtämään, miten niinkin tylsästä asiasta, kuin taloudesta, voi periaatteessa innostua niin että siitä tekee itselleen ammatin. Ja minä kun luulin, että alan takana on vain "se, että niitä tarvitaan ja moni on ahne ja haluaa rahaa". Näin omat henkilökohtainen luuloni rytisi ovista läpi.