Pieniä huomioita smallswordin pitelystä (muutakin kuin että teen sen väärin)

Oikeanlainen
ote olisi "jotain tämänlaista".

Pidän "puoskarinmiekallani" leikkimisestä. Se on kevyt ja lyhyt joten sitä voi melko huoletta käyttää jopa sisätiloissa. Tähän liittyen käytän sitä kuitenkin monien mielestä väärin. Tarkalleen ottaen käytän sitä kuin sapelia. Vielä tarkalleen otettavammin käytän sitä kuin pitkää miekkaa yhden käden tekniikoissa. Tämä on riittävän toiminnallista. "Tämä pää sisään" -tilanne toteutuu tavalla joka on itsepuolustuksellisestikin tyylikästä. (Se on suora ja siinä on terä : sillä voi lyödä.) Kuitenkin aivan oikeaoppinen, ja historiallisesti perusteltu, ote ja tapa käyttää sitä olisi toisenlainen.

On tavallaan kiinnostavaa miettiä sitä miksi smallswordia käytetään eri tavalla kuin pitkää miekkaa. Ja miksi sitä käytetään eri tavalla kuin rapiiria. On kenties helpompaa aloittaa rapierista. Se on klassinen muskettisotureiden pitkä pistoase. Se on pidempi ja raskaampi ase kuin smallsword. Siinä on myös korikahva. Tai kasa renkaita jotka de facto muodostavat jonkinlaisen korikahvan. Tämä kokonaisuus on kehittynyt siitä että miekassa etusormea on alettu pitää väistin yli eikä sen suojassa. (Esimerkiksi Achille Marozzolla.) Tätä sormea varten on aluksi rakennettu suojaava rengas. Ja sitten näitä on lisätty. Ja sitten asetta voi pitää paremmin koko ajan edessä. Etusormi muuttaa asennon pistoille sopivammaksi. Rapierissa pistosta tulee voimakas koska kärki on linjassa käden luihin ja on hyvin tuettu.

Smallswordissa on kyseessä myös melko vahvasti pistoase mutta siinä ei ole etusormea joka menisi väistin yli. Sen sijaan siinä haetaan linja käden kanssa toisella tavalla. Pitämällä peukaloa erikoisesti "yllä". Eli uusi asento haetaan etusormen asennon sijaan peukalon asentoa muuttamalla. Tämän vuoksi smallswordissa ei olekaan mutkikasta korikavaa vaan pelkkä pyöreä levy. (Levy joka joidenkin mieleen tuo katanamiekat.)

Se, miksi näin on tapahtunut on hankala. Eräs syy on miettiä sitä miksi esimerkiksi smallswordin opettajilla kuten Angelolla on paljon aseenpoistotekniikoita (disarm). Koska ase on lyhyempi kuin rapier on astetta fyysisempi toisen käteen tarttuminen ja muu disarmia auttava mahdollista useammin. Ja tämän tilanteen koittaessa rapiertyylinen koppa on itse asiassa vankila kädelle. On hyvin vaikeaa vain irrottaa ote. Etusormi jää helposti vangiksi kädensijaan. Joka tarkoittaa sitä että rapiertyylisellä kahvalla etusormi murtuu helposti. Ja disarmeissa on aina jonkinlaista vääntöä joten sormen murtuminen olisi yleistä ja odotettavaa. (Toisaalta ylivertaisuus koppaa vasten voi olla syy harjoitella juuri näitä disarmtekniikoita.) Tämän vuoksi pistoon sopivan lijan ja otteen hakeminen toisella tavalla on erityisen toivottavaa. Ja näin kädensija on yksinkertaistunut levyksi ja D -kaareksi.

Tämä toisaalta voi olla taustasyynä sille miksi pidän "puoskarinmiekalla" leikkimisestä. Se ei ole korikahva. Jos ei puhuta rapierista vaan siitä että yhden käden viiltelyaseeseen liitetään korikahva, pidän kahvaa rajoittavana. Pitkän miekan kanssa ranteen asento vaihtelee monella tavalla ja tämä on siinä hyvin tärkeää. Ne vaatisivat siksi rajoitetumpaa määrää "tuttuja tekniikoita". (Minulle tuttuja.) Smallsword kuitenkin on vähän kuin liian lyhyt pitkämiekka jolla voi tehdä yhden käden tekniikoita melko vapaasti. Vaikka se ei ole tehokas viiltoase sitä kuitenkin voi käyttää hieman myös siihen.

Mestarin merkki?

Monissa, etenkin pistomiekkoja koskevissa, elokuvissa miekkamestarin tunnistaa yleensä siitä että hän on se joka tekee paljon aseistariisuvia tekniikoita. Tämä tarkoittaa sitä että disarm on se joka tekee miekkailijan. Pidän tätä hieman erikoisena, koska aika usein näyttää siltä että elokuvien mestaruus tarkoittaa sitä että taistelee vain sellaisia henkilöitä vastaan jotka eivät halua pitää miekkaa kädessään. Eli mestaruus koskisi enemmänkin sopivaa vihollisen valintaa kuin tekniikanhallintaa.

Älkää ymmärtäkö minua väärin. On hieno taito osata valita vastustajansa tai osata provosoida vain tietynlaisia ihmisiä. Samoin on olemassa moniakin erilaisia disarmtekniikoita, joita todella voidaan käyttää ja joiden käyttäminen vaatii taitoa ja osaamista. Kuitenkin itse pidän disarmia lähinnä yhtenä tekniikkajoukkona muiden seassa. Se on fragmentti siitä mitä pitää osata. (Tikarillakin voidaan tehdä monia asioita. Viisi tärkeintä taitoa sen kanssa ovat ovat "hit, disarm, lock, break, takedown". Ja jokaisen sanan takana on kasa erilaisia tekniikoita.)

Olenkin ollut tästä disarmtekniikkafiksaatiosta jopa hieman huvittunut. Mutta toisaalta tämä teema muistuttaa aivan vakavastiotettavasta henkilöstä joka palauttaa mietteet 1700 -luvulle. Domenico Angelo Tremamondo niminen henkilö, joka tuli tunnetuksi käyntikortissaan jossa oli vain yksi nimi "Angelo" oli niin maineikas että hänelle riitti vain yksi nimi. Angelo oli alkujaan opetellut miekkailua Ranskassa. Vuonna 1755 hän avioitui englantilaisen naisen kanssa ja päätyi Lontooseen. Ja vasta Lontoossa hän sai maineensa.

Irlantilainen lääkäri Keynes ei pitänyt Angelosta. Syynä oli luultavasti "geneettinen viha", joka on mielestäni enemmän kuin ymmärrettävää. (Minulle britti joka ei vihaa ranskalaisia on kuin Suomalainen joka ei vihaa "ryssiä". Eli ihan tavallinen tervemielinen ja vakavastiotettava tyyppi, mutta...) Angelo itse oli tästä kiukusta tietämätön. Siksi Angelo suostuikin vuonna 1760 St. James Streetillä käytävään näytösomaiseen miekkailuotteluun Keynesin kanssa. Siihen aikaan tämänlainen miekkailu nähtiin suunnilleen samalla tavalla kuin erilaisten itsepuolustuslajien näytösottelut nykyään. Eli odotettavissa ei ollut verenvuodatusta.

Anteeksi, Sir, tämä miekka
taitaa kuulua teille..

Keynes oli suurikokoinen ja vahva mies, ja hän tarttui smallswordiinsa vihaisesti. Hän rikkoi vakavasti sen ajan etikettiä vastaan ja hyökkäsi raivoisasti Angelon kimppuun. Angelo sen sijaan liikkui rauhallisesti ja teki miekkakontaktiin perustuvan disarmin. Keynes ei rauhoittunut vaan otti miekkansa uudestaan. Angelo disarmasi hänet uudestaan, tällä kertaa eri tekniikalla. Itse asiassa tämä taistelu olikin Angelolle erinomaista mainosta. Hän sai mainetta ja hänestä tuli kuuluisa nimenomaan erilaisten aseistariisumistekniikoiden hallinnan kautta.

Itse asiassa on luultavaa että Angelon menestyksellä on ollut vaikutusta siinä miksi pistomiekoissa, silloinkin kun smallswordin sijaan puhutaan rapiireista, on disarm jotenkin erityisen karismaattista ja hienoa. Angelo saikin maineensa avulla perustettua oman miekkailukoulunsa. Vuonna 1763 Angelo sai valmiiksi ja julkaistavaksi miekkailukirjansa "L'Ecole des Armes". Siiinä esitetään esimerkiksi tähän blogaukseen liitettyjä tekniikkakuvauksia. Valitsin jälkimmäisen siksi että se tunnettiin tekniikkana nimeltä "Angelo's deception" ja siinä käsilukkoa ja sen antamaa suuntaa tuetaan ja käytetään hyväksi siten että omalla miekalla voidaan lyödä selän takaa.

Tämänlainen on yleisesti ottaen "tarpeetonta kikkailua". Ja suhtaudun sentapaisiin enemmän leikkinä kuin taistelutoimiena. Edustan tässä sitä näkemystä jonka mukaan kamppailutaidon pitäisi olla systeemi jossa luotetaan toimintavarmuuteen sen sijaan että ollaan "akrobaattisia" vain siksi että ollaan niin taitavia että "voidaan olla akrobaattisia". Toki tämäkin on huikea taidonosoitus, mutta siinä on asenteeltaan jotain joka on minun maailmassani jotenkin syvästi väärin.

Ei tosin sillä, että eräässä puumiekoin käydyssä leikinomaisessa taistelussa teinkin ns. miltei "yleisön edessä" juuri tuon "Angelo's deception" -tekniikan tyylisen tempun. (Ihmiset olivat tosin tekemässä muuta kuin katsomassa näytöstä, koska leikimme ystävien kanssa puumiekoilla eikä kyseessä ollut mikään ennaltaohjattu tilaisuus tai minkään miekkakoulun promootio.) Ja tein sen pitkällä miekalla. Ja siten että siinä tilanteessa missä asetta käännetään oman selän takana, vaihdoin miekan gripin liikkeessä rystypuolelle jotta sillä voi pistää jotenkin miehekkäämmin. (Harrastin siinä vaiheessa vielä aika paljon miekkajongleerausta.) Se toki tuntui hyvin palkitsevalta. Mutta silti siinä oli jotain väärin. Se oli jotenkin väärin siitä huolimatta että tekniikassa miekka ei tuossa vaiheessa tee mitään muuta kuin siirtyy, eli se ei vastaa suojauksesta. Siitä huolimatta että jos olisin pudottanut miekan kesken tekniikan, niin olisin voinut jatkaa sen käsilukko -otteen avulla maahanvientiin, riisua vastustajan aseista ja lyödä tätä tämän omalla miekalla kun tämä on vielä maassa. Ja vaikka ihmiset hämmästyivät ja ihailivat tuota temppua. Se tuntui väärältä koska se oli väärin. Tein tahallani huonoa tekniikkaa vain siksi että se oli vaikeaa. Ja tämänlaiset tavat voivat johtaa siihen että sitä leikkii tekniikoilla silloin kun asia pitäisi ottaa vakavasti.

Näin ollen saatan silti suhtautua hieman huvittuneesti ajatukseen siitä että miekkamestarit tunnettaisiin valtavasta määrästä disarm -tekniikoiden tekemistä. Mutta ymmärrän miksi juuri ne viihdyttävät yleisöä mukavasti.