Juttelin naapurissa asuvan taijiquanin hajoittaja Steven kanssa itsepuolustuslajien systemointiperinteistä. Keskiöön nousi se, miten ne kuvataan. Itämailla ja länsimaissa systeemit ovat erilaiset.
Euroopassahan keskiössä ovat asennot sekä niistä toiseen siirtymisen kuvaaminen. Tekniikka on se, kun asennosta toiseen siirrytään.
Tekniikoiden kuvauksia tuetaan sillä että lisäksi tarkemmin määritellään iskut - esimerkiksi miekan kohdalla se lyödäänkö alhaalta ylös, vasemmalta oikealle, ja kumpi terä edellä isku tehdään - ja erilaiset askeleet - kuten se, edetäänkö vai peruutetaanko ja mennäänkö edessä olevalla jalalla vai takajalalla, käännetäänkö matkalla katseen suunta, jne. Näin tekniikka on analysoitu, se esitetään kolmella tasolla. Näin saadaa eksaktisti määriteltyä lukuisa määrä eri tekniikoita, joista talteen otetaan ne yhdistelmät jotka toimivat ja ovat mahdollisia.
Taijissa sen sijaan määritellään liikkeet. Niitä opetetaan systeemistä riippuen eri lukumääriä. Liikettä ei ole analysoitu samalla tavalla, vaan sen sijaan jokainen liike on kuvattu erikseen hyvin tarkasti. Kävelyn yksityiskohdat ja muut ovat ikään kuin sivutuote, joka tulee varsinaisesta liikkeestä.
Tosiasiassa molempi tapa on toimiva. Niiden ajattelumaailma vain on erilainen. Jos keskityt asentoihin, liike on se, mikä on niiden välillä. Ja jos keskityt liikkeisiin, asennot ovat se, minkä kohdalla liikkeestä toiseen vaihdetaan.
Loppujen lopuksi voidaan puhua samoista asioista molemmilla tavoilla. Mutta ajattelutavan eron vuoksi niitä on vaikeampi ymmärtää. Tavallaan kun asiaa oppii katsomaan yhdellä tavalla, maailma toimii ikään kuin se todella olisi niin. Muuta tapaa on vaikeampi ymmärtää. Eräällä tavalla ne ovat ensisijassa pedagogisia välineitä. Ne ovat muistisääntöjä siihen miten kamppailun strategia toimii maailmassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taijquan. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. huhtikuuta 2010
perjantai 9. huhtikuuta 2010
Paikoillaan harjoittelu.
Moni ajattelee että treenaaminen on aina liikkumista. Olen kuitenkin tässä varsin konkreettisesti oppinut, miten ihminen voi laihtua tekemättä yhtään mitään. Olen nimittäin huomannut että se, mitä "Ostos TV" myy, on mahdollista. Ainut ongelma tässä on se, että kyseinen laitos myy aina jonkinlaisia värinäkoneita. Ja jättä mainitsematta sen että kalorinpoltto tarkoittaa tuskaa, fyysistä kipua.
Tästä löytyy esimakua Donn F. Draegerin "Ninjutsu" -kirjasta. Siinä ninjat opettelevat roikkumalla paikallaan puussa. Mitään leukoja ei vedetä, vaan puussa voidaan roikkua. Aluksi lyhyitä, mutta kunnon kohetessa yhä pidempiä aikavälejä. Harjoittelussa opittiin muun muassa hengittämään oikein. Tätä olisi vaikeaa oppia muutoin. Myös taijquanin ystävät tietävät, että siinä liikutaan hitaasti. Ja usein siinä tehdään harjoituksia, joissa seisotaan pitkään paikallaan. (Puolen tunnin päästä kun saa kämmenet kääntää toisin päin, on kääntäminen ihanaa ja riemun paikka.)
Myös eurooppalaisessa miekkailussa, ainakin Windsorin salilla, on "balance training". Se tarkoittaa sitä että otetaan jokin stance ja siinä seisotaan pitkiä aikoja. Valitettavan usein se on "Posta longa" (ohessa.) Siinä miekka on ojossa, joten se on asennoista raskaimmista, ellei peräti ihan se raskain.
Tämä opettaa seisomaan oikein. Se ratkaisee myös monia ongelmia joita ei olisi helppoa huomata. Sillä se, että luut saadaan asentoon ei vielä riitä. Asento näyttää samalta, mutta eri lihakset työskentelevät. Ihmsen suurissa lihaksissa riittää voimaa, mutta kun ihminen tekee uusia asioita, hän helposti ylikäyttää pieniä lihaksia.
Tämä ongelma on tuttu pesäpallossakin. Siinähän tarkkuus ja ohjailu tehdään ihanteellisesti pienillä lihaksilla ja voima saadaan suurista lihaksista. Siksi aloittajista tulee helposti hitaita ja jäykkiä. Sillä he hakevat voimaa käyttämälä pieniä lihaksia kovemmin. Tämän vuoksi he eivät osu kovin hyvin. Tai sitten he toimivat kuten minä: Minusta tuli erinomaisen tarkka pesäpalloon osuja, en juuri koskaan lyönyt ohi. Mutta löin sellaisia surkeita näpyjä, niin että kun minun vuoroni mennä lyömään tuli, kaikki muut viisaasti pakkautuivat etukentälle. En saanut voimaa, koska en osannut hakea niitä isoista lihaksista.
Sama miekkailun kanssa. Aloittelijoilla jäykkyys tarkoittaa voimaa. Kokeneelle se tarkoittaa vain hitautta. Paikallaan seisten pienet lihakset väsyvät nopeasti ja tämä tuntuu hyvin kipeältä. Seisoessa keho ikään kuin opetetaan käyttämään lihaksia oikein. Siksi siinä missä minä irvistelen kälyisiä minuutteja, on henkilöitä joille pitkät rupeamat eivät ole mitään "utopiaa".
Tärkeä asia on siinä että kivunkin täytyisi tuntua oikeissa paikoissa. Aloittelijat ja huonot (aka minä) väsyvät hartioista. Taitavammat väsyvät ensin kainaloiden alta. Oikein hyvät kuulemma tuntevat sykkeensä sormenpäissä "ja muualla", jolloin tuntuu jännittäviä virtauksia ja kihelmöintejä. - Jotka ovat btw. juuri sellaista, jota Ki -voimien kokeminen kuvataan. Miekkailuporukoissa ajatellaan usein mekaanisesti, mutta itämaissa tämä tuntemus liitetään ylimääräiseen luonnonvoimaan, vitaaliseen elämänvoimaan.
Itse olen harjoitellut tätä tällä hetkellä määrällisesti melko paljon. Paino on laskenut reilun kilon verran. Jo sanaparin "posta longa" ajatteleminen tekee kipeää - jo ennen suoritteen alkua. Ja teen asentoa jopa unissani. Edistymistä ei tosin ole tapahtunut. Itse asiasssa kykenen seisomaan yhä lyhyempiä ajanjaksoja kerrallaan! Korvissa kaikuu vain Windsorin rakastama sana "yet" (vielä), jonka hän sanoo aina jos viittaan että jokin asia ei nyt oikein näytä sujuvan. Se on tavallaan hyvä ja kannustava sana.
Laihdutustuotteiden sijasta suosittelenkin että otat vaikka harjan varren. Seisoskellessa voi vaikka katsella DVD -elokuvia, niin ei lopu harjoitus tympäisyyn vaan siihen mihin pitääkin, eli tuskaan. Takaan että sinun ei tarvitse tehdä tylsiä seisomaannousija tai ostaa kallista stepperiä. Eikä tarvitse miettiä osamaksuosuuksia. Eikä aikaakaan tarvitse varata kuin viisi minuuttia silloin tällöin. Että työpaikallakin vain tupakkatauon sijasta...

Tunnisteet:
Draeger,
KI,
kipu,
miekkailun harjoittelu,
ninjutsu,
oravan elämää,
taijquan,
vitalismi,
Windsor
lauantai 5. heinäkuuta 2008
Ämpäripää.
-"Larppaatko sinä?"
-"'Keskiaikaista miekkailua', onko se sitä missä on niitä johtoja?"

Edellisen kaltaiset kysymykset ovat melko yleisiä, kun selviää että henkilö harjoittaa keskiaikaista miekkailua. Edellä olevat arvailut johtuvat siitä, että harrastus on melko harvinainen, kun taas larppaaminen sekä urheilumiekkailu ovat näkyvämpiä ja suositumpia. Tiedon puute johtaa siihen, että aina välistä tekee mieli vihjata siihen, että 1300 -luvulla ei ollut sähköä ja että minulla, kuten kaikki näkevät, ei ole ämpäriä päässä. Esittelen tässä hieman erilaisia miekkailuun viittaavia tai siihen usein liitettyjä asioita, ja erittelen niitä hieman. Selviää mitä puuhailuni on ja ennen kaikkea se, mitä se ei ole. Erottelu on toki hieman karkea, eikä korosta erilaisia liukuvarajaisuuksia muuta kuin maininnan verran, mutta siinä kuitenkin nousevat esiin tärkeimmät erilaiset lähestymistavat.
1: Miekkailu itsepuolustustaitona:
___1.1: Itämaiset miekkailutaidot, joita ovat muun muassa
_____1.1.1: Taijiquan(太极拳)-miekkailu, eli arkisemmin "Tai-Chi" tai "Taiji" jonka juuret ovat kiinassa. Lajissa harjoitteet tehdään pehmeästi ja hitaasti. Taito on kuitenkin tehokas ja "käytössä" laji on itse asiassa nopea. Lajia voidaan käyttää myös puhtaasti henkisenä, "meditatiivisena voimisteluna, jossa voimistelutikun korvaa miekka". Taijimiekka voi olla puinen tai metallinen. Se on melko pitkä ja suora. Sen terä on kahdelta puolelta teroitettu. Väistimet ovat melko lyhyet ja miekka on tyypillisesti vain yhden käden käyttöön tarkoitettu.
_____1.1.2: Kendo(剣道), joka on japanilaista miekkailua. Siinä korostuvat oikeat osumispaikat. Lajissa käytetään tekniikkaharjoituksissa puista miekkaa, bokkenia. Myös bambunsäleistä tehty shinai on käytössä, etenkin kun harjoitellaan varsinaista miekkailua ilman että suoritetaan juuri ennalta määrättyä tekniikkaharjoitusta. Lajissa on kontaktia, ja "pehmennetyllä välineistöllä" taataan turvallisuus.
_____1.1.3: Iaido(居合道) eli iaijutsu tai battojutsu joka on japanilainen miekkailutaito, joka keskittyy miekan vetämisen tekniikkaan. Lajissa harjoitetaan paljon myös oikeaa viiltotekniikkaa, tameshigiri -harjoitteissa kasteltuja bambumattoja viilletään palasiksi: Tämä taas on terävälläkin miekalla erittäin vaikeaa, jos tekniikka ei ole kunnossa. Iaidossa käytetään korkealla tasolla teräksistä katanaa, joka on pitkä japanilainen miekka, jonka terä on kaareva ja se on teroitettu vain yhdeltä reunaltaan.
_____1.1.4: Miekkailua on myös monissa muissa lajeissa. Esimerkiksi ninjutsussa(忍術) harjoitellaan erilaisia aseita, ja mukana on myös miekka. Samoin Kung Fussa(功夫) ja Aikidossa(合気道) on miekkalilutekniikoita. Miekka on siis osana todella montaa pääasiassa aseettomaan kamppailuun keskittyvää perinnettä
___1.2: Eurooppalainen miekkailu, joka on euroopassa kehittyneitä miekkailuperinteitä.
_____1.2.1: Historiallinen miekkailu, jossa harjoitetaan erilaisia historiallisia taistelutaitoja. Niiden sisältöä haetaan muun muassa vanhoista miekkailunopetuskirjoista - joita kirjoitettiin ahkerasti muun muassa gladiaattoreiden tai ritarien koulutukseen tai myöhemmin kaksintaisteluoppaiksi - sillä vaikka perinteen takana onkin ajatus siitä että Jumala suojeli oikeassa olevaa, eurooppalaiset ylhäisön miehet kunnioineen päättivät hieman avittaa Jumalaa tässä touhussa. Eurooppalaisen miekkailun vanhimmat jäänteet ovat hoplomakhia, joka oli peräti kreikkalaisten olympialaisten arvostettuna lajina. Roomassa miekkailuperinnettä harjoitettiin nimellä armatura, jossa korostettiin että rohkeus ja oikea tekniikka johtavat pitkälle. Kyseisille kamppailutaidoille ei ole katkeamatonta opettajien ketjua, eli "elävää traditiota", eli kyseessä ovat aina rekonstruktiot. Tämä ei tosin tarkoita sitä että laji eroaisi vähemmän alkuperästään kuin esimerkiksi kendo samuraiden perinteestä; Opettajathan kuitenkin pakosti hieman mukauttavat tekniikoita hieman itselleen ja ympäröivään kulttuuriin sopiviksi ja suorittavat tekniikoihin liittyvää ajatustyötä, joka toki voi johtaa systeemin hienostumiseen, mutta toisaalta tämä samalla muuttaa perinnettä. Nämä muutokset taas opetetaan useimmiten oppilaillekin.
______1.2.1.1: Keskiaikainen miekkailu taas painottuu keskiaikaisiin miekkailutekniikoihin ja rakentaa niiden varaan toimivan taisteluperinteen. Tämä voidaan jakaa melko siististi kahteen osaan : Italialaiseen ja saksalaiseen perinteeseen. Keskeisin väline on pitkä miekka, eli suora miekka, jossa terä on molemmin puolin. Aseessa on tyypilliseti pitkä väistin ja kahva on sen verran pitkä että kahden käden otteet ovat mahdollisia. Harjoittelussa voidaan käyttää sekä teräsaseita, että puumiekkoja, "wastereita".
_____1.2.2: Länsimainen urheilumiekkailu taas on sitä miekkailua, jossa on niitä johtoja ja jota näkee olympialaisissa. Välineinä ovat pistomiekat ; linjoja on kalpalle, floretille ja säilälle.
2: Miekkailu sivutuotteena: Tässä miekkailun tavoitteena on olla viihdettä tai sen kuuluu elävöittää tilannetta jotenkin.
___2.1: Historian elävöittäminen korostaa oikeaa asustusta ja ajanmukaisuutta. Toki osa historian elävöittämisestä sisältää myös tekniikkaharjoittelua, jolloin ero historialliseen miekkailuun on osin häilyvä. Ne voidaan kuitenkin erottaa sen mukaan, korostetaanko taistelulajiluonnetta vai historiallisuusluonnetta.
___2.2: Elokuvamiekkailu/näytelmämiekkailu (l'escrime artistique), jossa suoritetaan tietty, mahdollisimman näyttäävä, koreografia, joka on usein ennalta suunniteltu. Tosin tekniikat voivat olla myös ihan autenttisia kamppailulajien tekniikoita. Tämä on tosin melko harvinaista eikä välttämätöntä. Pääasiana on hyvä show, näyttävyys, joten tekniikat ovat usein toteutettu liioitellusti ja suurieleisesti, vaikka olisivatkin ihan toimivia. Kaikki harrastajat eivät harjoita tätä taitoa teatteria tai näyttelyä varten.
___2.3: Sabre à champagne taas on taito, jossa shampanjapullo avataan miekalla napauttamalla pullon kaulaa napakasti oikeaan kohtaan. Koska pulloissa on sauma kaulassa, oikeaan kohtaan suoritettuna kaula irtoaa siististi jättäen tasaisen reunan. Tämä on lähinnä miekkaan liittyvä kuriositeetti, tunnelmaa kohottava ohjelmanumero juhlissa tai vastaavaa.
3: Edellisten välimuodot:
___3.1: Bofferointi, joka on usein larppaamiseenkin liitettyä muovipehmusteisilla aseilla suoritettua kamppailua. Aseet ovat usein erilaisia, ne eivät välttämättä ole edes miekkoja. Pääasiassa on se, että vaahtomuovipäällyste maksimoi turvallisuuden, jolloin lajissa voidaan harjoittaa paljon "freeplaytä". Boffereilla suurin osa miekkojen tekniikoista ei toimi, ja se käytännössä onkin puhtasti kamppailun tunteeseen liittyvää kontaktia, kuin teknistä kisaamista. Bofferiin ei väistämättä liity larppaamista, vaikka tämäkin on yleistä. Käytännössä jos larpeissa on miekkailun tai taistelun simulointia yhtään eläytyvästi, se on juuri tätä. Kaikkia bofferoijia ei kuitenkaan kiinnosta leikkiä ritaria tai muuta roolia samalla.
___3.2: Rottinkimiekkailu, jossa henkilöt pukeutuvat raskaisiin suojuksiin, jopa haarniskoihin. Tämä mahdollistaa sen, että aseet voivat olla hieman boffereita vaarallisempia: Ne on tehty yhteen nivotuista rottingeista, eli käytännössä aseet ovat erilaisia hieman mutta ei paljon joustavia puuaseita. Laji on jo selvästi edellistä tekniikkapainotteisempaa, mutta se kuitenkin keskittyy enemmän itse "freeplayhyn". Joskus tämä liittyy myös historian elävöittämiseen. Aseet ovat kirjavia, rottinki voi edustaa sauvaa, keihästä, miekkaa ja jopa hilparin tyylisiä varsikirveitä.
___3.3: Stage combat, jossa keskitytään näyttävyyteen. Tämä on erittäin liukuva näytelmämiekkailun kanssa. Erona on tosin se, että joskus "gladiaattorit" harjoittelevat oikeita historiallisia tekniikoita - tai käyttävät pelkästään niitä. Pääasiana on kuitenkin hyvä show. Tätä on joskus vaikea erottaa historian elävöittämisestä.
___3.4: "Mensur" eli akateeminen miekkailu on ottelua joka suoritetaan rengaspanssariin, ja muihin vastaaviin suojuksiin puettuna. Kamppailut käydään terävillä säilillä. Ruumiilla iskemistä vältetään ja liikkuminen, eli kävely ja jalkatyö on kiellettyä. Tarkoituksena ei ole välttää itseen kohdistuvaa vahinkoa vaan ennemminkin kestää rökitystä.

aikido,
bofferointi,
iaido,
kendo,
kung fu,
mensur,
ninjutsu,
sabre à champagne,
taijquan,
tameshigiri,
urheilumiekkailu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)