Juttelin naapurissa asuvan taijiquanin hajoittaja Steven kanssa itsepuolustuslajien systemointiperinteistä. Keskiöön nousi se, miten ne kuvataan. Itämailla ja länsimaissa systeemit ovat erilaiset.
Euroopassahan keskiössä ovat asennot sekä niistä toiseen siirtymisen kuvaaminen. Tekniikka on se, kun asennosta toiseen siirrytään.
Tekniikoiden kuvauksia tuetaan sillä että lisäksi tarkemmin määritellään iskut - esimerkiksi miekan kohdalla se lyödäänkö alhaalta ylös, vasemmalta oikealle, ja kumpi terä edellä isku tehdään - ja erilaiset askeleet - kuten se, edetäänkö vai peruutetaanko ja mennäänkö edessä olevalla jalalla vai takajalalla, käännetäänkö matkalla katseen suunta, jne. Näin tekniikka on analysoitu, se esitetään kolmella tasolla. Näin saadaa eksaktisti määriteltyä lukuisa määrä eri tekniikoita, joista talteen otetaan ne yhdistelmät jotka toimivat ja ovat mahdollisia.
Taijissa sen sijaan määritellään liikkeet. Niitä opetetaan systeemistä riippuen eri lukumääriä. Liikettä ei ole analysoitu samalla tavalla, vaan sen sijaan jokainen liike on kuvattu erikseen hyvin tarkasti. Kävelyn yksityiskohdat ja muut ovat ikään kuin sivutuote, joka tulee varsinaisesta liikkeestä.
Tosiasiassa molempi tapa on toimiva. Niiden ajattelumaailma vain on erilainen. Jos keskityt asentoihin, liike on se, mikä on niiden välillä. Ja jos keskityt liikkeisiin, asennot ovat se, minkä kohdalla liikkeestä toiseen vaihdetaan.
Loppujen lopuksi voidaan puhua samoista asioista molemmilla tavoilla. Mutta ajattelutavan eron vuoksi niitä on vaikeampi ymmärtää. Tavallaan kun asiaa oppii katsomaan yhdellä tavalla, maailma toimii ikään kuin se todella olisi niin. Muuta tapaa on vaikeampi ymmärtää. Eräällä tavalla ne ovat ensisijassa pedagogisia välineitä. Ne ovat muistisääntöjä siihen miten kamppailun strategia toimii maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti