Korsoelämää: Häiritseekö sinua pikku väkivalta?

Viime viikon keskiviikkona olin matkalla työhön. Tiistailta oli takana tietysti treenauspäivä, joten olin varsin väsynyt. Ostin halpoja esanssikarkkeja Helsingistä. Kolmen sepän patsaan kohdalla taskuvarkaat yrittivät päästä omaisuuteeni käsiksi. Tilanne oli hoidettu klassisella parityöskentelynä, jossa ensimmäinen herättää huomion ja katseen niin että toinen pääsee selän taakse.

Idea olisi ollut mitä mainioin. Väsyneenä vaikutin varmasti "hyvältä uhrilta", sellaiselta joka raahustaa eikä ole tarkkavainen. Ja karkkipussin rahustelu kertoo että en ole pennitön, vaan että minulla on "irtorahaa". Mikä kertoo että heillä oli pelisilmää.

Valitettavasti en ole mennyt tuohon kyseiseen lankaan suunnilleen ikinä. (Minuun on yritetty tehdä sitä aikaisemminkin. Näytän sellaiselta.) Niinpä steppailin hassunkurisesti mutta juuri oikealla tavalla syrjään, ja sillä tavalla että molemmat olivat näkökentässä. Hain hyvät paikat siihen että pääsen hoitamaan tilanteen pois. (Suunnitelmani olisi kulkenut "molempien läpi".)

Herrasmiehinä nämä vapaat ja yhteiskunnan ristipaineessa elävät yksityisyrittäjät tajusivat että tilannetta ei kannata jatkaa ja lähtivät eteenpäin. He olivat ymmärtäneet sen, että kun puhutaan tämän kaltaisista "pienistä rikoksista", ei heitä vastaan ensinnäkään saataisi oikeudessa todisteita, mutta väkivalta sen sijaan innostaa enemmän poliiseja ja sanktioitakin voisi olla luvassa.

En olisi kirjoittanut tästä varmaan ikinä mitään. Syy oli se, että luultavasti kenelläkään ei tullut tilanteesta "hard feelings". Minusta tuntuu että "outsmarttasin" tyypit. Ja hekään tuskin hirveitä traumoja saivat, enhän edes koskenut kumpaakaan. Toki ilmoittelin isulle ja parille muulle "kaljupäälle" että voivat vaikka käydä juttelemassa asiasta parilla sanalla.

Tänään kutsuin pienen sisareni kylään. Tekemään sitä mitä kaikki perheet tekevät. Päätarkoituksena oli tuhota toisen sisareni jouluksi ostamaa kahvia (kuva ohessa). Se on kuin karkkia joisi. (Tai oikeastaan baileysiä kahvin kanssa.) Päädyimme myös katsomaan erinäköistä tusinaviihdettä televisiosta. Myös (puiset) tikarit ja pitkät miekat heiluivat. Tämä oli hyviä asioita, jotain ihan muuta kuin taskuvarastelu.

Tulomatkallaan sisarenikin kohtasi taskuvarkaan. (Sattumalta samalla viikolla kuin minä.) Hän ei minun tapaani väistellyt, vaan opetti mitä kaikkea jännittävää voi käydä niille sormille, jotka menevät hänen laukkuunsa. Syynä oli toki se, että tässä oli kyseessä solisti, joka on huomattavissa vasta kun ollaan ns. kosketusetäisyydeltä. Tämäntyyppinen tilanne vain toimii erilaisella logiikalla. Tästä kohtaamisesta tuli luultavasti "hard feelings" molemmille osapuolille.

Kun tälläinen asia osuu omalle kohdalle, siitä tulee välitön baareissa kerrottava brassailulegenda, eikä traumoja tule. Kaikki eivät suhtaudu tilanteisiin samoin. Sisareni tapaus pisti hieman miettimään yleensä asumistani. En koe että asuisin jossain vaaran vyöhykkeellä. Kaiken kaikkiaan Korso on melko erikoinen paikka asua. Tämä on luonnonkaunis paikka ja paikka jossa on vähän asukkaita. Alueella asuu paljon opiskelijoita, HOAS:in asunnoissa ja muutenkin, ja tätä kautta elinpiiri on naivin harmitonta.

Täällä on myös mahdollista aktivoida elämäänsä satunnaisilla muillakin tapahtumilla jotka takaavat että yksikään päivä ei välttämättä ole tylsä ja samanlainen - vaikka suurin osa niistä onkin juuri sellaisia.

Sisareni on aikaisemmin Korsossa törmännyt myös itsensäpaljastajaan. (Minua taas alastomat naiset eivät ole vainonneet, edes rumat. Sisareni osasi hoitaa tilanteen huumorilla.) Ja on ollut todistamassa kuinka jouduin rauhoittelemaan tuntemattomien tappelua Korson asemalla. (Koska kukaan muukaan ei.) Korsossa tapahtuu muutenkin kaikkea aktiivia. Esimerkiksi tuossa männä viikolla eräs humaltunut herrasmies päätti vetää kalsarit jalassa yhden aidan matalaksi moottorisahalla. Henkilövahingoilta vältyttiin. Olen laittanut oheen kuvan työmatkaltani. Siinä puhelinpylvästä - mikäli luotatte lyömäaseenjälkien tuntemukseeni ja miksipä ette luottaisi - on hakattu vesurilla. Henkilövahingoilta on ilmeisesti myös vältytty.

Tilastot ovat sanoneet jotain. Korsossa tapahtuu paljon väkivaltaa väkilukuun suhteutettuna. Väkivalta on "junantuomaa". Eli kun on hyvät pakomahdollisuudet kulkuyhteydet, on tapahtumia helposti enemmän.

Korneinta on ehkä se, että minusta Korso on kaiken kaikkiaan ihan mukava paikka asua. En koe että se olisi "erityisen vaarallinen". Olen elänyt siellä vuosia, enkä ole rajoittanut kulkemistani. Olen kenties pelottavinta mitä täällä voi tulla vastaan. Vantaan raportti asiasta ei ole kovin naurettava. "Korsossa on siistiä ja kodikasta". Kuitenkin "lempeän kokemukseni takana" voi olla sekin, että en jaksa välittää suuresta osasta irvistelyä ja mellastelua. Harmiton mekastus ja irvistely on vain elossaolon todistus. Joskus kyseessä on "reviirinnäyttöärhentelyä", josta tulee mitään konkreettista vasta jos siitä tekee statuskisan, vetää itsensä tilanteeseen.

Korsossa eläminen on itse asiassa näyttänyt minulle myös sen, miten huvittavaa on se ihmettely ja säälittely, joita monet humanistiset henkilöt vetelevät lyhyistä kohtaamisista esimerkiksi alkoholistejen tai "ongelmaihmisten" kanssa. Useinhan nämä kohdataan pelolla, sitten säälillä ja vasta kolmanneksi ihmisinä. Itse olen huomannut että mitä enemmän asiaan suhtaudutaan vaihtoehdolla kaksi, sitä enemmän olisi syytä kohtaan yksi. Ja kun kolmas on pelissä, tarve sekä ensimmäiseen ja toiseen vähenee.

Väkivalta ei ole koskaan oikeutettua, mutta pragmaattisesti ajatteleva onnistuu silti välttämään siitä valtaosan. Salaisuus on siinä että väkivalta on usein sosiaalista. Juopot pieksevät kännipäissään useimmiten kaverinsa. Ja jopa taskuvarkaiden kanssa toiminnasta saattaa saada irti "herrasmiehet kohtaavat" tilanteen, vaikka siis oltaisiin eri puolilla.
1: Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa että piesty on melkoisen usein eettisesti oikeassa, mutta käytännössä todellisuudentajuton idiootti - mihin heille, kaikella kunnioituksella, lupa suotakoon, koska se kertoo siitä että heillä ei ole elämänkokemusta aiheesta. Ja se että ei ole elämänkokemusta tälläisistä on tavallaan oikein hyvä asia.
2: Tämä korostaa sitä että varovaisuus on fiksua. On vain hyvä muistaa että varovaisuus on hieman eri asia kuin pelko. Varovaisuudessa on korostetusti laskelmointia, intelligentsiaa. Pelossa taas korostuu tunnepuoli, ja se lähentelee vahvana paranoiaa. Tosin aina on sellaita jota ei voi ennakoida, ja tämä loppuosa on bad luck. Sille ei mahda mitään, edes varovaisuudella.