Kaikissa itsepuolustuslajeissa on otettava huomioon ihmisen anatomia. Yleisesti ottaen voidaan sanoa että kun toista lyödään ja tästä halutaan tehdä tehokasta, kuvioissa ovat sekä lantio, kädet että jalat. Useissa itämaisissa taistelulajeissa keskitytään ajatukseen jossa lantio on keskeisessä sijassa. Tällöin lantio työntää kädet liikkeelle ja kädet tukevat tätä liikettä, ja jalat seuraavat pakettia tukien sen.
Käsille, lantiolle ja jaloille on olemassa kolme aikajärjestystä, jotka kaikki toimivat:
1: Käsivetoisesti lähtevät ensin, jolloin se vetää lantion ja myöhemmin jalat mukaan. Tällöin isku saadaan nopeasti, se ei ole maksimaalisen tehokas, mutta systeemi kuitenkin tukee sitä niin että se ei ole mikään "voimaton läpsy"..
2: Lantiovetoisesti lantio liikkuu ensin ja kädet ja jalat seuraavat perässä. Tällä saadaan kohtuu tehot kohtuu nopeasti.
3: Jalkavetoisessa systeemissä jalat työntävät voiman ja lantio tukee ja jatkaa tätä työntöä, joka välittyy käsille. Tällä saadaan voimakkaita iskuja, ne ovat hieman hitaita tehdä, mutta ne ovat kuitenkin sen verran nopeita että ne eivät ole mitään "etanahidastelua".
Yllä olevasta on erikoisia seurauksia. Sillä jos etäisyyttä ajattelee konventionaalisesti, ajatuksena on että etäisyys sallii hitaampia tekniikoita. Kuitenkin käytännössä jos etäisyys on suuri, ovat tekniikat kannattavin tehdä korostetun käsivetoisesti. Syynä on se, että jos jalat liikkuvat ensin, ruumis liikkuu etäisyydelle ennen kuin kädet seuraavat. Tähän hetkeen toinen voi iskeä käsivetoisesti, jolloin hän itse asiassa ehtii osua ensin. Ja tätä kautta jaloista tuleva energia välittyy siihen että kävelet toisen nyrkkiä päin. Koska toisen lantio ja jalat tulevat perässä, ne tukevat "paketin" niin että se ei anna periksi. Kun liike on kävelijällä tässä vaiheessa vielä kesken, hän ei ole yhtä tukeva paketti, jolloin impakti on fysikaan mukaisesti hänelle ikävä. Tätä kautta jalkavetoisuus etäisyydeltä johtaakin siihen että lyöt itseäsi omalla voimallasi.
Sen sijaan lähellä jaloista voi hakea voimaa, koska kädet ovat jo lähellä. Näin voima saadaan hyvin välitetyksi tavalla mistä on lähellä hyötyä. Kädet ovat usein toisessa kiinni, joten niiden ei tarvitse kuin tukea.
Periaatteessa jokainen näistä on "oikein", omassa kontekstissaan. Useissa lajeisa keskitytään yhden tyyppiseen toimintaan. (Osittain jo siitä syystä että ne toimivat eniten tietyllä etäisyydellä ja muut etäisyydet ovat vain jotain johon on temppuja siihen että päästään siihen "tutulle etäisyydelle".) Mutta ei ole tavatonta että tyyliä vaihdetaan tilanteen mukana.
Miekkailussa on hyvä muistaa että melkoisen usein "miekka menee ensin". Syynä on tietysti jo sekin, että miekalla lyömisessä ei tarvita yhtä paljon voimaa toisen tuhoamiseen. Miekka on vipuna voimanlisäin, ja metallisena ja terävänä kappaleena se ei tarvitse valtavan voimakasta iskua taakseen ollakseen hyvinkin tuhoisa. Ja tietenkin se olennaisin: Miekkailussa aloitusetäisyys on suurempi kuin monissa muissa itsepuolustuslajeissa. Sillä etäisyydellä missä miekkamies on jo täysin vaarallinen, ovelinkaan ninjakarateka ei edes osu - heidän roolinsa alkaa vasta kun he ovat kikkailleet itsensä paljon tätä lähemmäksi. Toki tätä järjestystä voidaan vaihtaa jossain tilanteessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti