Karkeasti sanoen filosofisten koulukuntien aloittajia on kahdenlaisia.1 Osa on luonut jonkin tulkinta järjestelmän, jota toiset opettelevat ja jatkavat sen viitoittamalla polulla. Ja niitä, jotka ovat ikään kuin "puoliksi esittelemässään uudessa maailmassa".
Descartes on esimerkki jälkimmäisestä. Hän jakaa modernin ja esimodernin maailman ja on selvästi molemmissa. Hänen ääriskeptismistä alkava keskittyy yksilöön ja hänen päänsä sisältöön. Toinen, vähintään yhtä mainitttava on Michel Foucault. 1960 -luvulla hänen nimensä yhdistettiin strukturalismiin, mutta hän sanoutui tästä irti. Samoin hän irrottautui post-strukturalistin ja postmodernistin tittelistä. Hän viittasi siihen että hän kuului modernistisen kentän piiriin, jonka taustavaikuttajana oli esimerkiksi Kant. Kuitenkin Foucaultin käyttö on postmodernissa diskurssissa niin tavallista, että voitaisiin sanoa että hänen opettelunsa on postmodernistille yhtä olennaista kuin vaikkapa eksitentialistiksi luokittuvan Sartren lukeminen on eksistentialismin ystävälle.
Usein meillä on vain ajatus siitä että tälläinen liike ikään kuin tulisi valmiina yhdeltä taholta. Tämä kehittäjällä olisi provenienssi ja muut voisivat vain seurata tai olla jotenkin kerettiläisiä tai epätäydellisiä ja ilmiön väärin ymmärtäneitä. Kuitenkin ajattelujärjestelmät myös kehittyvät. Aloittaja ei ole välttämättä "edes jäsen", tai sitten hän on "vain puoliksi maailmassa". Muiden tehtävänä on jatkaa prosessia. Ihmisen on kuitenkin helppo uskoa tarinaa "viisaasta alkuperästä", jota vain levitetään ja joka ei olennaisesti kehity, vaan "totuus säilyy olennaisesti samana".
En voi olla rakentamatta analogiaa profeettaan ja hänen opetuslapsiinsa. Yksi antaa, ja muut levittävät (koska profeetalla itsellään on ilmeisesti jotain muuta, parempaa ja tärkeämpää, tekemistä.)
Tarinamuodossa ihmiset ajattelevat helposti että tieteentekokin olisi tämänlaista. Ja tämä korostaa esimerksi uuden paradigman keksimistä, ja sen "alkuunpanijoiden erikoislaatuista innovatiivisuutta". Ihmistä kiinnostaa tässä kohden myös "iso konflikti". Tieteessä paradigmanmuutos tuntuu mullistavalta, se muuttaa asioita ja se tuntuu jännittävältä ja nopealta prosessilta, jossa "valmis paketti tipahtaa kuin taivaalta". Tässä on tarinallista dynaamisuutta, kiihkeyttä ja muuta tunteisiin vetoavaa. Normaalitieteen vaiheessakin tehdään kuitenkin paljon. Perustajat ovat tyypillisesti vain "puoliksi maailmassaan".
1: Ehkä tämä on se syy, minkä vuoksi vaikkapa "Darwin oli väärässä" -otsikot tuottavat kohua, vaikka evoluutioteoria onkin kehittynyt paljon perustajastaan lähtien.
1 Niitä joilla on luoteja aseissaan ja niitä jotka kaivavat? Tavallaan: Ensimmäiset ovat ylimainostettuja ja toiset ovat tavallisempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti