Olen kirjoittanut 1200 juttua. Pyöreät sataluvut taas ovat perinteeni.Douglas Adamsin "Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto" sisältää kohdan joka kuvaa hahmoa nimeltä Gordon Way. Hän on toimitusjohtaja, jolla on innovatiivinen mutta ei kovin tuottava tietokoneyritys. Hänellä on tapana soitella ihmisten puhelinvastaajiin pitkiä viestejä. Tämä on olennainen osa hänen ajatusprosessiaan. Hän soittaa vastaajiin, ja tietää että ihmiset eivät vastaa. Sihteeri käy sitten keräämässä vastaajanauhoja ja koostaa niistä olennaisia ajatuksia ja toimintaohjeita siihen miten yritystä tulisi johtaa. Kun ihmetellään miksi Gordon Way ei käytä sanelukonetta, hän on sitä mieltä että hän ei koneelle puhu. Vastaaja on luonteeltaan sosiaalisempi. Ja tavallaan tässä on pirun iso järki.
Tilanne syntyy siitä että ihminen ei pääse itsestään täysin irti. Minä en edes jaksa teeskennellä että olisin, se olisi valheellisuutta.
Osa blogeistahan on hyvin suosittuja. Ne elävät jopa kommentoijiensa mukana. Esimerkiksi "Pharyngula" -blogi on valtavan suosittu. Sen sisällä on toki joskus mainioita postauksia. Mutta sen kommentit elävät ja niissä on usein "se fiksuin tavara jonka vuoksi blogia käytetään". Pitäjä on räväkkä keulakuva, mutta kaikki tietävät miksi siihen blogiin mennään. Saattaa olla että blogin yhden viestin kommenttijonon lukeminen alusta loppuun veisi tuntikaupalla aikaa. Toisissa joku kirjoittaa "huomenta" ja kuvaa kaupassakäyntiä ja ihmiset käyvät moikkaamassa niissä. Nämä ovat sitä varten että muut käyvät moikkaamassa ja voimahalittelemassa, rationaalista järkeilyä ja muuta oveluutta niistä on toki usein vaikeaa löytää, mutta ne eivät ole olemassakaan tätä varten.
Tämä blogi ei ole näitä. En ole ihmisenä kovin sosiaalinen, I just cope with different situation. Yleisesti ottaen voisi sanoa että olen pienissä osissa ihan kiva. Ja ihmiset pitävät minua ihan OK kaverina. Minusta pidetään, tai vähintään minua on helppo sietää. Mutta ystävät ovat minulle "vähän vaikeampi juttu" : Niiden varsin harvalukuinen määrä on pitänyt syvän toveruuden synnyn minulle hienoisena mysteerinä. (Lähinnä valtaa mielen ällistys siitä että millä piilolihaksilla ja salakapakkaviinoilla ne oikein jaksavat.)
Blogini on itseni näköinen. Ideana on siis ikään kuin listata päivän sekalaisia horinoitani ja toivoa että jaksan itse käydä niitä läpi, tai että juttu vaan etenee johonkin. Ei seuraa, joten jäljelle jää vain ego.
Tämä blogi on olennaisesti samanlainen kuin Gordon Wayn puhelinvastaaja. Tosin ilman sihteeriä tai firmaa. Ja koska teen tälläistä ihme puhelinvastaajaa (ilman ties mitä hyviä juttuja), yritän perustella olemassaoloani jotenkin jollekulle jonka teeskentelen olevan joku muu kuin minä.
Otan esiin Lauri Järvilehdon jutun joka käsittelee yleisneroutta ja medialukutaitoa. Hän nostaa esiin innostuksen, ajankäytön ja sen että "keksijänero arkistoi oivalluksensa". Ihminen joka on innokas ja kärsivällinen, kehittyy. Ja jos ei kirjoita asioita ylös, unohtaa helposti asioita. Lehdet, kavereiden kanssa tehdyt juttelut ja muut vastaavat sisältävät ideoita jotka voivat joskus olla käyttökelpoisia. Olennaista on se, että "Kun muistiinpanoja alkaa kertyä enemmän, katoavat loistoideat kuitenkin keskinkertaisten joukkoon. Inspiraatiota kaivatessa sekalaisia lippulappusia täynnänsä pursuava laatikko ei houkuttele luokseen. Tästä syystä muistiinpanot kannattaa myös arkistoida niin, että löydät aina halutessasi tarvitsemasi."
Tämä on minun mappini. Se sopii hyvin, koska määrällisesti minulla alkaa olemaan ideoita, heittoja jne... aika paljon. Blogi on luonteva koska blogipohja tarjoaa loistavan systeemin jonka kautta saa ikään kuin automaattisesti itseään ylläpitävän ja päivittyvän hakemiston. Kun termi, aihepiiri ja tärkeät nimet ovat listalla, niitä kautta pääsee seikkailemaan. Joskus termeissä on redundanssia, synonyymejä ja muuta hämmentävää, mutta niiden välillä seikkailukin tuo uusia ideoita. Näin saa tarpeellisia ideoita, jotka viittailevat jotenkin relevantisti jotain teemaa tai henkilöä. Tai jota kautta päätyy muutamalla klikkauksella muihin olennaisiin asioihin. (Ja mahdollisesti johonkin täysin irrelevanttiin joka kuitenkin sisältää aasinsillan, jota voi käyttää jossain kiinnostavassa.)
Lisää pontta puhelinvastaajan järkevyyteen saadaan toistakin kautta. Yksi tapa olisi lähestyä sitä katsomalla miten USA:ssa suosittua "tiedeblogaamista" on kritisoitu, ja miten suosittu "Pandas Thumb" -tiedeblogissa on siihen reagoitu. Richard Hoppe vastaa siellä syytökseen siitä, miten tiedeblogit ovat elitistisiä ; Niissä tiedemiehet kirjoittavat tieteestä, ja tavisten rooli on reagoijan ja kommentoijan roolissa. Blogien tulisi spesifioitua ja kutsua eitieteentekijät tervetulleiksi. PT muistuttaa että mitään estettä tiedeblogaamiseen amatööripohjalta ei suoraan ole.
Itselleni tulee tietenkin mieleen se, että tässä jääkiekkopelistrategioiden ja harjoittelun populaarisoijia moititaisiin siitä että he ovat jääkiekkoilun ammattilaisia. Että pitäisi antaa tilaa niille jotka ovat surkeita jääkiekossa. Mutta koska olen itse amatööri, enkä ammu itseäni julkisesti jalkaan "kovin pahasti", joten suojaudun muistuttamalla että osa jääkiekon innokkaista katsojista ovat pelisilmältään hyviä - vaikka heillä olisi kaljamahat ja kaikki!
Tämä blogi on tavallaan juuri sitä jota tiedeblogien kritisoijat haluaisivat. Amatööripeliä. Siinä missä niissä "parjatuissa" tiedeblogeissa luottamusta tulee kirjoittajan professionaaliuden kautta, ei amatöörillä ole tarjota kuin intonsa aiheeseen. Kun joku jolla on alan tutkinto ja lupa käyttää etuliitettä "Ph.D", se tuo tiettyä luottamusta siihen että asia on ymmärretty hyvin. Jos sen pitäjä on amatööri, tätä ei tietenkään ole. Eikä pidäkään.
Tässä amatööripelissä on kuitenkin yksi tärkeä piirre, jonka Douglas Adams valaisee myöskin samaisessa "Dirk Gentlyn holistisessa etsivätoimistossa". Se tosin käsittelee ohjelmointia. Siinä nimittäin kerrotaan että opettaja joka selittää asiat, oppii koska hän jäsentelee itse asioita. Mitä tyhmempi oppilas, sitä enemmän työtä ja paremmin työ on tehtävä. Tätä kautta tyhmä oppilas on opettajalle hyödyksi. Kirjassa tyhmyyden huippu on tietokone, jolle yksinkertainen asia, kuten melodia "hämä hämä häkki" on työlään ohjelmoinnin takana. Olisi kaikin puolin helpompaa soittaa kappale itse. Mutta jos saat asian analysoitua ja pilkottua sellaiseen muotoon että tietokone osaa sen tehdä, olet oppinut olennaisia asioita musiikista - ja yllättäviäkin asioita tuosta pikku kappaleestakin.
Minä taas tuotan puhelinvastaajapuhetta, joilla yritän opetta itseäni. Ja juuri sen takia opettaminen opettaa minulle aivan helvetisti.
Kuvat on blogin eri vaiheissa napattuja tekstipuita tästä blogista. Niissä on yleisesti käyttämiäni sanoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti