Tarinoissa vartijat ovat geneerinen sankarin uhri. Yleisesti ottaen pahalla on vartijoita. Yhtenä syynä tähän on individualismin korostus, sankarin apulaiset ovat persoonallisia. Vartijat sen sijaan ovat vain massaa. Toisaalta vartijoista on vaikeaa tehdä sankaritarinoita, koska sankaruus liitetään usein paikasta toiseen siirtymiseen. Siksi vankilapaossa että sankarin tekemässä hyökkäyksessä vartijat ovat vihollisia.
Historiasta löytyy sentään vartija, josta voisi miltei tehdä sankarin. Tärkein asia on tietysti se, että hän kuoli. Sillä tarinan kannalta jos vartija voittaa ja murskaa vastustajan, kaikki pysyy ennallaan. Muuttumattomuus ei ole sankarin aikaansaannoksen merkki, vaan muutos. Eli voittaessaan vartija on aikaansaamaton. Vain kuolemalla vartija osoittaa sitoumuksensa ja tekee uhrauksen. Tärkein uhraus on sellainen, jonka hän voisi jättää tekemättä.
Alustuksen tälle tarinalle saa vaikkapa Hikipediasta. Siellä kerrotaan "Neljän Keisarin vuodesta", eli vuodesta 69 jkr. "Kun sotilaat vaativat Galbalta lisää rahaa palkaksi uskollisuudestaan, keisari sanoi värväävänsä sotilaita, ei ostavansa heitä. Sotilaat totesivat melko pian tappavansa kitsaita vanhoja ukkoja, eivät suojelevansa heitä."
Näin lauma Galbaa vastustavia henkilöitä aseistautui ja lähti harjoittamaan politiikkaa. Kunnon 60 -lukulaiseen henkeen toiminta oli tietysti aktivismia. Sempronius Densus -niminen vartija oli lauman tullessa yksin. Hänellä oli varustuksenaan vain patukka, joka oli tehty rottingin tapaisesta melko joustavasta puusta. Lisäksi hänellä oli joko tikari tai miekka. Tacituksen mukaan hänellä oli tikari, ja Plutarkhoksen mukaan hänellä oli miekka. Koska miekankin kohdalla ase on luultavasti ollut gladius -tyyppinen miekka, joka oli suhteellisen lyhyt, ero ei ole kovin suuri tai olennainen.
Ensin hän vaati joukkoja pysähtymään. Koska joukot eivät totelleet, hän päätti päihittää ne kaikki. Hänen kerrottiin pärjänneen yllättävän pitkään. Erikoisinta oli se, että hän ei ollut hyötynyt mitenkään Galban vallasta. Hän ei ollut saanut mitään etuoikeuksia. Kunhan kuoli. Hän oli tyhmä ja ihanteellinen. Hupsuinta oli tietysti se, että keisari Galba kuoli. Tätä kauta uhrautuminen oli ns. "turha kuolema". Hän olisi vain voinut joko liittyä hyökkäysjoukkoihin tai livahtaa kotiinsa. Niinhän monet muutkin tekivät, ja heidän kaltaisilleen oli tehty uusi vuoden järjestys. (Tosin vuosi oli melko mielenkiintoinen ja tilanne oli itse asiassa vasta alkurysäys.)
Eli kaikki sankaruuden elementit osuivat häneen.
Oli tässä tarinassakin jotain ideaakin. Jotain, joka vihjasi jotain Suomen Armeijan palkkaustasoon, jossa odotetaan sellaista SAINT -asennetta, että harmaiden sijasta pitäisi tarjota valkoista pukua. Ja tietysti vartijoiden lakkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti