Muinoin Kiinassa ikuinen elämä oli haettu tavoite. Ensimmäisen keisarin, Qin, aikana uskottiin laajasti että ikääntymistä voitiin hidastaa. Tässä korostettiin rauhallisuutta ja hidasta muutosta. Nopea muutos tarkoittaisi nopeaa vanhenemista. Tätä kautta oli luonnollista että vanhuksia kunnioitettiin ja keskityttiin rauhallisiin asioihin.
Askeesi, turhan karsiminen, luonnollinen elämä ja meditaatio ovat asioita, joita ei turhaan liitetä kiinan kulttuuriin yhä tänäkin päivänä.. Aikanaan tämä (eräällä tavalla) huipentui filosofiaan jossa maalliset kuolevaisuuden kahleet olivat erilaisia materiaalisia rajoitteita, joiden karsimisen uskottiin antavan pitkän elämän - jopa ikuisen elämän.
Rikkaita tämä ei kiinnostanut, koska heillä ei ollut aikaa. Heille tarjottiin eliksiirejä, lääketiedettä. Suosittu rohto oli elohopea. Siksi ensimmäiselle keisarille kävi köpelösti. Lääkärit tunsivat elohopeamyrkytyksen oireet. Mutta niihin suhtauduttiin erikoisesti. Vaikka oireet olivat rajuja, ne nähtiin paranemisprosessina. Esimerkiksi John Man kertoo "Terrakotta -armeija" -kirjassaan miten 500 -luvulla kiinalaisessa lääketieteessä vakavasti opetettiin elohopeamyrkytyksen oireita, ja niihin reagoitiin "älä pelästy tai huolestu. Kaikki nämä vaikutukset vain osoittavat että ottamasi eliksiiri alkaa karkottaa piileviä sairauksiasi."
Hän kertoi myös miten Han Fei kertoo filosofista joka opetti ikuisen elämän salaisuutta. Yanin prinssi lähetti tämän kouluun kalliilla oppilaita. Kun mestari kuoli ennen kuin oppilaat valmistuivat, ei prinssi ajatellut että mestari olisi ollut inkompetentti opettamaan kuolemattomuutta. Sen sijaan hän moitti oppilaita hitaudesta.
Sekä keisarin reaktio, että eliksiiriä kauppaavien syy oli psykologisesti sama. Assimilaatio. Kun heillä on odotuksia, ja jokin rikkoo sen, he eivät luovu näkemyksestään ristiriidan vuoksi, vaan rakentavat selityksiä sille miksi ristiriita on näennäinen. Tästä esimerkkinä on "piilevä tauti" joka aiheuttaa sen että ihmiset kuolevat ylipäätään johonkin. Ja kuoleman kielissä kituminenkin voidaan nähdä "elämäneliksiirin onnistumisena". Tämä onnistuu aina ad hoc -selityksiä lisäämällä ja epämääräistämällä tilannetta. Ihmisen psyyke tekee tätä ikään kuin automaattisesti, vastustaakseen kognitiivista dissonanssia ja siitä syntyvää epävarmuutta ja uuden "odotuksen tai ennakkoluulon" työlästä mallintamista. Jos tappion hyväksyy, tälle syntyy ikään kuin pakote. Yllättävää kyllä tämä "päivän selityksen" kehittely ei häviä älyn lisääntyessä. Päin vastoin, näistä selityksistä tulee vain ovelampia, eli niitä voidaan tehdä enemmän, jos ollaan älykkäitä mutta ei huolellisia ja itsekriittisiä. Oikein megatyperänä olemiseen täytyy siis olla varsin älykäs - se on ikään kuin taito, jossa ideologiaansa syvin sitoutunut oppii suurmestariksi. Tämä ilmiö tunnetaan toki psykologian ystävien piirien ulkopuoleltakin - psykologia vain kertoo miksi näin tapahtuu. Esimerkiksi Keiji Nishitani on sanonut että "Philosophy as love of wisdom can only occur in an intellect that has been liberated from the will; what the idealists pursue as philosophy lacks sincerity, honesty and integrity." Eli hänkin on huomannut että ideologia vääristää järjen typeryyden välineeksi.
1: Kokonaisuutena assimilaatio on tärkeä. Esimerkiksi lääketieteessä se on tärkeää, koska on havaittu että placeboefekti vaikuttaa pelkän tutkijankin kautta. Tutkijan ennakkoasenteet ja odotukset voivat huomaamattomasti vaikuttaa huijaamisen lisäksi siten että "läheltä piti" -tapauksissa tuloksia luetaan siihen suuntaan jota hän odottaa, sehän on se "uskottavampi vaihtoehto". Tätä kautta placeboefekti syntyy jopa lapsille tai eläimille. Tämä tietysti kertoo siitä että placebo ei tarkoita samaa kuin että usko parantaa, tai että eläimiä tutkiessa placebolla ei olisi väliä. Siksi lääkekokeissa onkin usein niin että mittaajalla ei ole varmuutta siitä mihin ryhmään mitattu kuuluu ja ketkä ovat verrokkeja. Näin meillä tehtiin itse asiassa MTT:n sikalassakin, jossa koetilanteen hoidossa annettiin tutkimussuunnitelma ja käytänön toteutus siten että hoitaja ei tiennyt muuta kuin sen, mitä sikaa ruokitaan milläkin rehulla ja miten paljon, ja miten sikojen tilanne etenee. Sitä oliko sika verrokki vai muu, ei "hoitaja ja punnitsija" tiedä. Tällä estetään tahallinen ja tahaton vaikutus tuloksien rukkaantumiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti