torstai 8. huhtikuuta 2010

Saksalaisen miekkailun temppuja bindiin.

Olen kirjoitellut saksalaisesta miekkailuperinteestä melkoisen paljon. Kuitenkin olen jättänyt muutamia asioita käsittelemättä. Ne liittyvät bind -tilanteeseen, eli siihen että molempien miekat kohtaavat toisensa. Olen toki kirjoitellut aiheesta, mutta koko "kikkavalikoiman kirjo" on puuttunut. Tämä täydentäkööt "sitä mitä on jo nakutettu".

Yleensä ottaen tilanne on siitä mielenkiintoinen, että miekkojen risteäminen on "väärällä tavalla helppoa". Jos toisen miekan saa bindiin niin että toisen kärkiosa on kohdattu, on sen manipulointi helppoa, se taipuu paljon. Kuitenkin kärki on iskussa nopea, joten siihen on vaikeaa osua. Kahvaosaan tehty kontakti taas ei ole kovinkaan hallittavissa, mutta se on iskussa kaikista hitain, joten siihen on helpompaa osua. Usein torjunta tuleekin keskelle.

Saksalaista kiinnostaa tässä vaiheessa lähinnä se, mitä toinen on tekemässä. Tässä auttaa esimerkiksi fühlen, jossa toisen miekan liike tunnetaan oman miekan kautta. Se on siisti mutta melko vaikeasti opeteltava taito.

Ehkä intuitiivisesti helpoiten ymmärrettävä on absezen (set aside) Tässä tilanteessa olennaista on se, että näytellään haavoittuvaista, mutta toisen miekka siirretään voimalla syrjään ja kärki saadaan asetettua vastustajaan.

Durchwechseln (change through) on mielenkiintoinen tapa, joka tehdään jos toinen on aggressiivisesti bindissä. Siinä kahva joko siirretään toiseen suuntaan tai pidetään paikallaan. Mutta kärkiosan annetaan joustaa. Näin käy samaan tapaan kuin jos pitäisit kädessä viivotinta, jota pidät paikallaan samalla kun painat (et lapetta vaan "terää") sormella ja liu -utat tätä kohti kärkeä. Kun sormi lipuu ohi, kärki ikään kuin pomppaa eteenpäin. Tässäkin bind ikään kuin liukuu kärjen yli, ja tämän jälkeen se on helppo työntää toiseen.

Zucken (twitch) on toinen temppu joka tehdään jos toinen painaa bindissä. Tällöin tehdään siten että miekan kärki ikään kuin nykäistään takaisin, aktiivisesti. Koska bindissä ei nyt ole painetta ja toinen on ihminen jonka reagointiaika on jonkinlainen, tämä on painamassa bindiä siihen missä äsken oli miekka. Kun miekan äkkiä siirtää takaisin, miekka on siirtynyt sen muutaman millimetrin että toisen miekka on liikkunut niin että miekka on nyt ikään kuin "toisella puolella". Siinä missä miekka on aktiivisesti vaikka vasemmalle, se sulkee vasemmalla olevaa linjaa mutta on tietysti "aukaisemassa" sitä oikealle. (Jos tätä ei nykäise tarpeeksi kauas, bind juoksee kärkeä kohti mutta ei mene ohi ja tilanne palaa ennalleen.) Toisen kärki siis ikään kuin kierretään edestakaisella liikkeellä ja toisen aktiivinen paine on se joka siirtää toisen miekan.

Durchlaufen (running through) taas sisältää toteutetaan fyysinen ryntäys toisen miekan alle tai ympäri. Bind vain pitää toisen aseen paikallaan jotta itse pääsisit vaihtamaan paikkaa turvallisesti - tai jopa raivaa sen tieltä - jotta voin rynniä päin ilman että ihan itse ja aktiivisesti juokset toisen terään. Tässä mukaan astuu schwert nehmen aka disarm. Tai sitten tehdään erilaisia paini ja kaatamistekniikoita.

Ei kommentteja: